Tänään 10.9 on itsemurhien ehkäisypäivä. Usein tällöin halutaan nostattaa tietoisuutta mielenterveysongelmista ja pyrkiä tällä tavoin ehkäisemään itsemurhia.
Minä haluan nostattaa tietoisuutta vaietusta aiheesta : psykiatrian määräämät psyykenlääkkeet itsemurhien ja pahan olon aiheuttajana ja nyky-psykiatrian lääkekeskeinen hoito itsemurhien aiheuttajana. Moni lääkkeiden uhrin tarina jää pimentoon nykyisessä ilmapiirissä, jossa ihmisiä kehotetaan hakemaan apua ja lääkkeitä kuvataan positiivisina. Pimennossa on monien kokema tuska psyykenlääkkeiden seurauksena, mitä voi seurata monien syiden takia, joita haluan eritellä tässä. Yleinen tarina on kuvata masennuslääkkeiden aiheuttamia itsemurhia tai itsemurha-ajatuksia niin, että jotenkin lääkkeet olisi nostaneet toimintakykyä, muttei mielialaa, ja tällä tavoin itsetuhoajatuksia olisi helpompi laittaa käytäntöön.
Mutta minulle tulee lukuisia muita todennäköisempiä syitä, minkä takia psyykenlääkkeet voi aiheuttaa itsemurha-ajatuksia. Voin sanoa, että kokemusta aiheesta on, koska takana on lukuisia vuosia lääkkeiden käyttöä ja olen lisäksi seurannut ihmisten kamppailua lääkkeistä eroon, ja kuinka vaikea ja tuskallinen niistä on päästä eroon vieroitusoireiden takia.
Psyykenlääkkeet antipsykooteista masennuslääkkeisiin voi aiheuttaa akatisiaa, mikä on niin tuskallinen tila, että moni ei kestä sitä sisäistä levottomuutta mikä voi ilmetä sellaisena että ei pysty olemaan paikallaan. Olo voi olla niin tuskallinen ja kauhistunut akatisian takia, että sitä ei kestä. Tätä tilaa ei aina osata diagnosoida, mikä voi johtaa asian pahentamiseen vaikkapa lääkeannosta nostamalla. Akatisia voi puhjeta milloin vain muuteltaessa, aloittaessa tai lopettaessa lääkeannosta, eikä se aina ratkea kaikissa tapauksissa lääke lopettaessa ja sitä voi olla vaikea hoitaa. Psyykenlääkkeet voi myös pahentaa jo entisestään huonoa oloa, lisäten joko levottomuutta, vaikuttaen negatiivisesti nukkumiseen, tai lisäten ahdistuneisuutta. Haittavaikutukset voi tuntua täysin kummallisina oloina, joissa on hankala sanoa mikä osa on omia ongelmia ja mikä lääkkeen tekemiä ongelmia kuten vaikkapa tunteiden leikkautumista. Monelle näistä ei ole mainittu määrätessä lääkettä, ja potilas voi olla pimennossa haitoista sotkien ne omiin ongelmiinsa.
Vieroitusoireita psyykenlääkkeistä poteva voi jäädä täysin yksin ilman tukea, hoitotahon kiistäessä pitkäkestoiset hankalat vieroitusongelmat, tarjoten tueksi jopa uusia lääkkeitä. Vieroitusoireita potiessa elämänlaatu voi olla alhaista, ei kykene asioihin mihin normaalisti samalla tavoin ja olo epämukava. Vieroitusoireita voi olla esim. unettomuus tai sähköiskutuntemukset päässä tai ahdistusoireiden kohoaminen. Lääkkeistä irti pyristely ja sen tajuaminen, ettei koskaan ole voinut niin huonosti kuin vieroituksen aikana jolloin kokee ihan uusia outoja oireita, voi olla hyvin raskas prosessi läpikäytäväksi. Tässä vaiheessa hoitava taho voi väärin tulkita tämän esimerkiksi masennusrelapsina tai jopa uutena sairautena ja pahentaa potilaan tilaa entisestään määräämällä uusia voimakkaita lääkkeitä mahdollisesti pahentaen potilaan tilaa entisestään.
Ihmisillä, jotka eivät ole kokeneet psyykenlääkkeistä harmia, voi olla hankala ymmärtää ihmisiä, ketkä ovat kokeneet merkittävää harmia. Tässä tilanteessa voi tulla tunne, ettei tule ymmärretyksi, on erilainen ja on yksin. Hoitopuolelta ei monessa tapauksessa henkistä tukea vieroitusongelmien kanssa kamppailuun, eikä siellä ymmärretä tätä puolta hyvin. Kun kokee saaneensa harmia, ja joku hoitavan tahon puolesta vähättelee sitä tai ei usko sitä, se voi laukaista myös toivottomuutta. Harmin huomioimatta jättäminen voi tuntua todella epäoikeudenmukaiselta. Psyykenpotilaan mahdollisuudet harmeja kohdatessaan saada ne tunnustetuksi ja saada oikeutta ovat myös aika heikot.
Minä haluan nostattaa tietoisuutta vaietusta aiheesta : psykiatrian määräämät psyykenlääkkeet itsemurhien ja pahan olon aiheuttajana ja nyky-psykiatrian lääkekeskeinen hoito itsemurhien aiheuttajana. Moni lääkkeiden uhrin tarina jää pimentoon nykyisessä ilmapiirissä, jossa ihmisiä kehotetaan hakemaan apua ja lääkkeitä kuvataan positiivisina. Pimennossa on monien kokema tuska psyykenlääkkeiden seurauksena, mitä voi seurata monien syiden takia, joita haluan eritellä tässä. Yleinen tarina on kuvata masennuslääkkeiden aiheuttamia itsemurhia tai itsemurha-ajatuksia niin, että jotenkin lääkkeet olisi nostaneet toimintakykyä, muttei mielialaa, ja tällä tavoin itsetuhoajatuksia olisi helpompi laittaa käytäntöön.
Mutta minulle tulee lukuisia muita todennäköisempiä syitä, minkä takia psyykenlääkkeet voi aiheuttaa itsemurha-ajatuksia. Voin sanoa, että kokemusta aiheesta on, koska takana on lukuisia vuosia lääkkeiden käyttöä ja olen lisäksi seurannut ihmisten kamppailua lääkkeistä eroon, ja kuinka vaikea ja tuskallinen niistä on päästä eroon vieroitusoireiden takia.
Psyykenlääkkeet antipsykooteista masennuslääkkeisiin voi aiheuttaa akatisiaa, mikä on niin tuskallinen tila, että moni ei kestä sitä sisäistä levottomuutta mikä voi ilmetä sellaisena että ei pysty olemaan paikallaan. Olo voi olla niin tuskallinen ja kauhistunut akatisian takia, että sitä ei kestä. Tätä tilaa ei aina osata diagnosoida, mikä voi johtaa asian pahentamiseen vaikkapa lääkeannosta nostamalla. Akatisia voi puhjeta milloin vain muuteltaessa, aloittaessa tai lopettaessa lääkeannosta, eikä se aina ratkea kaikissa tapauksissa lääke lopettaessa ja sitä voi olla vaikea hoitaa. Psyykenlääkkeet voi myös pahentaa jo entisestään huonoa oloa, lisäten joko levottomuutta, vaikuttaen negatiivisesti nukkumiseen, tai lisäten ahdistuneisuutta. Haittavaikutukset voi tuntua täysin kummallisina oloina, joissa on hankala sanoa mikä osa on omia ongelmia ja mikä lääkkeen tekemiä ongelmia kuten vaikkapa tunteiden leikkautumista. Monelle näistä ei ole mainittu määrätessä lääkettä, ja potilas voi olla pimennossa haitoista sotkien ne omiin ongelmiinsa.
Vieroitusoireita psyykenlääkkeistä poteva voi jäädä täysin yksin ilman tukea, hoitotahon kiistäessä pitkäkestoiset hankalat vieroitusongelmat, tarjoten tueksi jopa uusia lääkkeitä. Vieroitusoireita potiessa elämänlaatu voi olla alhaista, ei kykene asioihin mihin normaalisti samalla tavoin ja olo epämukava. Vieroitusoireita voi olla esim. unettomuus tai sähköiskutuntemukset päässä tai ahdistusoireiden kohoaminen. Lääkkeistä irti pyristely ja sen tajuaminen, ettei koskaan ole voinut niin huonosti kuin vieroituksen aikana jolloin kokee ihan uusia outoja oireita, voi olla hyvin raskas prosessi läpikäytäväksi. Tässä vaiheessa hoitava taho voi väärin tulkita tämän esimerkiksi masennusrelapsina tai jopa uutena sairautena ja pahentaa potilaan tilaa entisestään määräämällä uusia voimakkaita lääkkeitä mahdollisesti pahentaen potilaan tilaa entisestään.
Ihmisillä, jotka eivät ole kokeneet psyykenlääkkeistä harmia, voi olla hankala ymmärtää ihmisiä, ketkä ovat kokeneet merkittävää harmia. Tässä tilanteessa voi tulla tunne, ettei tule ymmärretyksi, on erilainen ja on yksin. Hoitopuolelta ei monessa tapauksessa henkistä tukea vieroitusongelmien kanssa kamppailuun, eikä siellä ymmärretä tätä puolta hyvin. Kun kokee saaneensa harmia, ja joku hoitavan tahon puolesta vähättelee sitä tai ei usko sitä, se voi laukaista myös toivottomuutta. Harmin huomioimatta jättäminen voi tuntua todella epäoikeudenmukaiselta. Psyykenpotilaan mahdollisuudet harmeja kohdatessaan saada ne tunnustetuksi ja saada oikeutta ovat myös aika heikot.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Monia muitakin syitä tulee mieleen, miksi psyykenlääkkeet laukaisevat itsemurhia, mitkä ei todellakaan johdu toimintakyvyn paranemisesta.
Psyykenlääkkeet voivat aiheuttaa seksuaalisen toiminnan häiriöitä ja tuhota ihmisten kykyä normaaliin parisuhteisiin ja intiimiyteen parisuhteissa. Haluttomuus tai seksikykyjen lamautuminen tai ylipäätään tunnetason leikkautuminen voi aiheuttaa ongelmia parisuhteisiin. Seksuaalisen toiminnan ongelmat voi aiheuttaa ongelmia ihmisten omaan identiteettiin (kuten tunne miehisyydestä) ja tässä voi tulla tunne, kuin olisi varastettu osa ihmisyydestä, kuin olisi friikki - erilainen.
Psyykenlääkkeet kuten masennuslääkkeet voi aiheuttaa impotenssia ja PSSD:tä mikä tarkoittaa sitä, että seksuaalisen toiminnan häiriöt ei poistu lääkkeiden alasajon jälkeenkään. Tällainen voi ajaa ihmisiä itsemurhiinkin, ja tällaisia tapauksia on löydettävissä netistä missä joillakin tämä asia on saanut päättämään päivänsä. Ei tarvitse kovin kauaa etsiä. Asiaa ei tee helpommaksi se, että tämä aihe on kuin joku tabu josta ei puhuta, harva lääkäri varmaan ymmärtää PSSD:tä ja seksihalujen tuhoutumista voidaan yrittää laittaa masennuksen piikkiin.
Näitä lääkkeitä määrätään myös hyvin nuorille, ja voi olla että joillakin seksuaalisuus ei koskaan kehity normaalisti lääkkeiden seurauksena, mikä voi olla joillekin erittäin vaikea asia koettavaksi.
Monia muitakin pahaa oloa lisääviä tekijöitä lääkkeissä voi olla, mitkä heikentää ihmiten käsitystä omasta itsestään, kuten painon nousu, muu habituksen muuttuminen lääkkeiden seurauksena (esim rintojen kasvu miehillä, tai ulospäin näkyvä lääkitty olemus) taikka tardiivi dyskinesia mikä voi johtaa siihen, että ihmisellä on vaikkapa pakkoliikkeitä.
Yksi asia mikä on varmasti altistava tekijä itsemurhille,vaikka sen sanotaan ehkäisevän itsemurhia, on psykiatrian tapa pakkohoitaa ihmisiä lääkkeillä. Väitän vahvasti, että nykyinen lääkekeskeinen malli altistaa lukuisia potilaita itsemurhille mahdollisesti pahentaen heidän oloa entisestään. Pakkohoitaessa ihmisiä lääkkeillä ja lääkkeistä kieltäytyvän potilaan lääkitseminen voi olla ihan äärimmäisen traumatisoivaa ja mielestäni tällaisessa hoitamisessa on erittäin väkivaltainen, toisten rajoja loukkaava elementti. Pakkohoidon satuttavuus on tabu ja jättää harmia saaneiden tarinat pimentoon. Tapa millä pakkolääkitys hoidetaan on myös äärimmäisen traumatisoiva. Väittäisin myös ,että tällaisessa "hoidossa" ei voida täysin poissulkea sitä, että hoidetaanko jo valmiiksi lääkkeillä aikaansaatua harmia pahentaen asioita entisestään tai otetaanko ihmisten yksilölliset erot lääkkeiden sietämisessä huomioon. Pakkohoito myös sivuuttaa ihmisen tahdon. Monella potilaalla voi olla täysin perusteltu syy kieltäytyä lääkehoidosta (esim huonot reaktiot lääkkeisiin, huonot kokemukset) tai olla lääkekriittinen, ja on äärimmäisen pelottavaa että psykiatrialla on oikeus määritellä tällaiset ihmiset sellaiseksi että he ei tajua parastaan. On ilmiselvää, että jonkun väkisin lääkitseminen lääketokkuraan, mistä voi olla lukuisia haittavaikutuksia (mihin potilas voi myös emotionaalisella tasolla reagoida negatiivisesti), tämä voi olla se viimeinen pisara mitä jotkut eivät kestä enää.
Ei olekaan yllätys, että itsemurhariski voi olla koholla sairaalasta poistumisen jälkeen. Luottamus ihmisiin voi olla täysin rikki väkisinlääkitsemisen ja pakkokeinojen jälkeen.
Nykyään vallalla oleva lääkekeskeinen ja biologiskeskeinen hoitomalli valaa uskonsa biologisiin hoitokeinoihin, nähden ne kuin ainoaksi keinoksi auttaa erittäin huonovointista potilasta, mitä ilman ei tule paranemista. Jos nämä ei tepsi, tai pahentaa oloa, voi joillekin potilaille tulla tunne siitä, että toivoa ei enää ole. Ei tarvi kauaa penkoa, kun tajuaa, kuinka nykyistä psykiatrista tutkimusta ohjaa raha, ja sitä rahaa on lääketeollisuudella ohjata mitä halutaan tutkia. Varmasti olisi tapoja auttaa ihmisiä muitakin, mutta nykymallin pitäminen on tietyille tahoille erittäin suotuisaa. Lisäksi resurssit mt-hoidossa pistävät kapuloita rattaisiin, saaden lääkekeskeisen mallin pitämään paikkansa kun jollakinhan sitä nyt pitää hoitaa.
Tällainen hoitomalli luo varmasti tarinoita, joissa normaaleja elämän reaktioita medikalisoidaan ja tämä voi johtaa hyvin negatiivisinkiin tarinoihin, jossa hiljalleen potilas on yhä enemmän ja enemmän lääkekierteissä. On vieroitusoireita, on haittavaikutuksia... Tässä voi nähdä myös monia syitä itsemurhille.
Henkilökohtaisella kokemuksella voin sanoa että vaikka toimisivatkin syyhyn johon niitä on määrätty, sivuoireet voivat olla katastrofaaliset. Asiaa ei auttanut että minut oli leimattu lääkekielteiseksi. Jokaisella lääkkeellä on sivuoireensa. Kysymys on siitä pystytkö elämään inhimillistä elämää lääkkeen kanssa joka on jopa hoidon mielestä elintärkeä. Itse tunsin menettäneeni osan itseäni, elämääni ja itsehallintaani.
Lisäisin vielä yhden itsemurha-ajatuksia mahdollisesti laukaisevan tekijän mikä unohtui listasta ja se on kognitiiviset ongelmat psyykenlääkkeistä. Omalle kohdalleni laitettiin useita lääkkeitä, ja koin tällöin kognitiivisia ongelmia. Ajatus ei toiminut. Tämä tuntui tuskaisuutta aiheuttavalta ja minulla ei ollut elämänlaatua. Ajattelin, että sama olisi kuolla kuin jäädä tuohon tilaan mitä koin. Yhtäkkiä asiat mitkä oli ennen olleet helppoja , tuntui vaikeilta, ihan perusasiat ja maailmani kapeutui.
Tätä yritettiin laittaa sairauteni piikkiin, mitä se ei ollut. Nimittäin purkaessani tietyt lääkitykset huomasin kognitioni alkavan toimia välittömästi paremmin, ja parannusta on ollut jatkuvasti mitä kauemmin olen näistä lääkkeistä ollut erossa. Tuskaisuuden tunne mitä koin tuosta olosta katosi myös, ja tuntui helpottavalta kun nämä haittavaikutukset mitä koin katosivat. On aika ahdistavaa että määrätään jotain lääkkeitä, siihen päälle jotain lääkkeitä ja kun olo kurjenee, niin ei käy mielessä että se voisi olla ne lääkkeet. Että se on vaan potilaan sairaus.
Listaa psyykenlääkkeiden itsemurha-ajatuksia lisäävistä puolista voisi jatkaa ja jatkaa. Yksi osa niitä lisäävänä on hoitotaho, joka aina näkee lääkkeet niin haitattoman oloisina ja kiistää tällaiset haitat mikä ei ole oma kokemus laisinkaan. Hyvä kun muistaa edes mainita niistä määräämishetkellä kun poloista potilasta ei passaa liikaa pelotella ettei vain jätä lääkkeitä ottamatta.
Itselläkin kokemukseni lääkkeistä oli juuri se että ne vei osaa itsestä ja elämästä pois.
Toivon, ettei kenenkään koskaan tarvitsisi harkita päättävänsä elämäänsä, ja jos harkitseekin, voisi ratkaista kysymyksen lopulta toisin. Valitettavasti vain yhteiskunnalliset auttamisjärjestelmät, kuten psykiatria, eivät aina kohtele lempeästi niitä, joita maailma on torjunut jo aiemmin.
Psykiatrinen väkivalta - sekä suora että epäsuora - on yksi itsemurhien syistä nyky-yhteiskunnassa.
Tässä linkissä on minusta yksi varsin osuva kirjoitus itsemurhista, julkaistu vuosi sitten vastaavana ajankohtana, Itsemurhan tehneiden muistopäivänä.
https://madinfinland.org/itsemurhan-tehneiden-muistopaivana/
"Tänään on hyvä muistaa myös unohdettua ryhmää, nimittäin psykiatrisen hoidon vuoksi itsemurhaan päätyneitä. Kyseessä on yllättävänkin mittava ja alati kasvava ryhmä menehtyneitä, joiden kuolemia selitetään väärillä tekijöillä, kuten masennuksella. Tämä on omiaan ylläpitämään stigmaa ja epäoikeudenmukaisuutta omaisia (ja omalla tavallaan uhria) kohtaan jopa itsemurhan jälkeen, koska lääkkeisiin liittyviä vakavia ongelmia tulkitaan menehtyneen pään sisäisiksi ongelmiksi..."
Omasta mielestäni psyykenlääkkeiden tai tarkemmin sanottuna psykoaktiivisten huumausaineiden liika- ja/tai pakkokäytön lisäksi psykiatriasta joiltakin osin johtuvia itsemurhia aiheutuu myös psykiatrian identiteettivaikutuksista. Psykiatrisen hoidon piiriin hakeutuneet tai joutuneet joutuvat yleensä osana hoitoprosessiaan alistumaan toisten heistä laatimiin kirjallisiin ja suullisiin määritelmiin. Käytännössä psykiatriset määritelmät kattavat yksilön koko elämän.
Oma totuus vääristetään, oma elämä on nähtävä jatkossa aina toisten, "terveydenhuollon asiantuntijoiksi" nimettyjen silmin. Jos ei tähän suostu, tulee leimatuksi "sairaudentunnottomaksi," tai luonnehdituksi jollakin muulla kielteisellä tavalla.
Psykiatria ei keskustele, vaan puhuu potilaan puolesta. Empaattisuus työntekijän taholta voi luoda harhakuvan tasa-arvosta ja vaikutusmahdollisuuksista. Loppupeleissä, ristiriitatilanteissa, tätä ei ole.
Hoitojärjestelmässä työskentelevien tarkoituksena ei varmasti ole ajaa ketään päättämään elämäänsä, mutta lääkäreiden, psykologien, hoitajien ja terapeuttien motiivit ja toimintatavat heijastavat aina ihmisluonnon monimutkaisuutta ja ristiriitaisuutta, ja potilaana olevan asema on heikko.
Yksilö, joka on heikoilla yhteiskunnassa ja lähiyhteisössään, on yleensä heikoilla myös erilaisissa hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkoksi nimetyissäkin järjestelmissä.
Minä en välitä mitä ammattilaiset sanovat, mutta aihe on puhuttava ääneen. Nimenomaan että POTILAS saa puhua. On todellinen vääryys että hoidossa potilaan ääni ei kuulu. Se että lääkäri kuittaa ongelmat sairauden piikkiin ei ole oikein.