lienee olen

Olen avoliitossa elävä kolmekymppinen nainen. Erosin pari vuotta sitten ja nykyinen kumppanini on myös eronnut joitakin vuosia sitten. Itse olen hyvin rakastunut avopuolisooni. Ongelmani on, että tälle miehelle soittelevat ja tekstailevat silloin tällöin hänen entiset naisystävänsä. Pitääkö minun pyytää häntä lopettamaan nämä touhut. Itse hän ei ole tietääkseni aktiivinen ottamaan yhteyttä "entisiin" naisiinsa, mutta vähän kiemurtelee ja on vaitonainen, kun kyselen saapuneista tekstareista tai puheluista. Hänhän ei voi mitään sille, että entiset kaipaavat vielä häntä. Mietin kuitenkin, että jos hän sitten minun tietämättäni vastailee näihin yhteydenottoihin ja pitää heitä pikkulämpimänä. Kuuluuko tällainen viestien kyttääminen mustasukkaisen naisen oireisiin, vai tuleeko minun pyytää avopuolisoani ilmoittamaan tylysti kaikille entisille, että ei ole enää mitään jakoa häneen. Koskaan en ole kuitenkaan käpälöinyt hänen puhelintaan. Itse en pidä mitään mieskavereita.
61006
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä en voi käsittää sitä, kuinka ihmiset eivät voi käsittää exien olevan exiä! Tarkoitan sitä, että minkä ihmeen takia pidetään yhteyttä ja kysellään mitä kuuluu? Onko se muka joku velvollisuus ainakin jättäjän osalta? Miten se reppana nyt siellä jaksaa jne. Olen huomannut että tälläinen soittelu/ tekstailu jatkuu hetken aikaa ja ainakin sitten se loppuu kunnes tämä "roikkuva" osapuoli älyää jatkaa omaa elämäänsä tai löytää uuden.
Meidän suhteessa oli alussa sama ongelma, mieheni ex soitteli millon minkäkin asian takia. Se kuitenkin loppui ihan siihen, että sanoin miehelleni että ..nyt menet ja selvität asiat exäsi kanssa loppuun, jos jotain selvitettävää on. Ei ollut. Hän vain itse päätti jättää vastaamatta exänsä joutaviin kyselyihin ja ajan kanssa tämä exä löysi uuden miehen itselleen. Ei hänestä ole kuulunut enää. Minä en kokenut olevani mustasukkainen siitä, että mieheni ex piti yhteyttä (Tiedän olevani rutosti parempi nainen;) eniten minua suututti juuri se, että tiesin hänen tekevän sitä vain meidän kiusaksi. Soitteli usein juuri illalla myöhään tai viestitti..ja asiat oli niin puutaheinää että huhuh. Asia on erikseen tietenkin jos parilla on yhteisiä lapsia, mutta tässä meidänkään tapauksessa niitä ei ole, eikä mitään muutakaan.
Minun mielestä sinun kannattaa sanoa miehellesi aivan suoraan mitä ajattelet. :)

Äänestä
  • Meillä taasen oli sellanen juttu, et poikaystäväni (nykyään kihlattu) "piilotteli" kaupungillaki esimerkiksi jos sen ex sattui näkymään jossaki samois kaupois ym. Siis se ei halunnu näyttäytyä mun kans yhes, ku sen ex tyttöysti oli lähistöllä.. Sen piti aina äkkii luikkia johonki "hyllyjen väliin", ja mä sain sit iha tyhmänä siel yksin kierrellä.. Sit vast se sielt tuli pois joko ku ex lähti lähistöltä pois tai ku lähettii itte koko kaupast pois.. En edelleenkään ymmärrä jutun pointtia!? Ei voinut poikaystini kertoo miks moinen käytös.. Tekosyynä oli vaan mukamas et ei halunnu nähä tätä exää.. Epäilen ja olen melko varmakin, et todelline syy ei ollu tää..:( Ehkä ex herätti liikaa muistoja, niin hyviä ku huonojaki, vai eikö mies vaa halunnu näyttää exälleen "uutta" kumppaniaan?!Vai pelkäsköhän tää mun pojuysti et exä tulee viel sanoon jotaki.. En tiedä..:/ Aika säälittävää kieltämättä tuo silloinen touhu! Siis TODELLA! ;(
    Mut nyt siit on jo kauan, yhes ollaan oltu jo kolmisen vuotta yhteensä, ja tällänen touhu oli iha siin meidän suhteen alkuvaihees jonku aikaa (ehkä kesti muutamia kuukausia ainakin). Ei onneks enää, mut kyl ex jotenkin vielki käyttäytyy oudosti toisinaan jos sen joku ex kävelee jossai vastaan, mistähän moinen käytös? Tunteita, muistoja? Varsinki sen se ex ennen mua, aiheuttaa sellasta "outoa käytöstä"..:/ Tää mun poikaysti kyl on painottanu et se tod. tajuu et menneet on menneitä, ne kuuluu elämään. Yhtälailla mullaki on exiä ollu, mut en kyl tod oo koskaa noin käyttäytyny jos oon niit nähny jossai.. Yhtälailla mul on entisist niin huonoja ku hyviäki muistoja..Menneitä mitä menneitä..
    Yhtälailla ennen tätä mun nykyistä miestä silloinen mies petti-ja siihe se suhde sit loppuki, tosin mun alotteesta!Ja samalla tavoin tän mun nykyisen entinen ennen mua oli sitä pettäny ja suhde loppu pian sit niilläki..Surullinen loppu, mutta ei se mun mielestä oikeuta tälläseen käytökseen!? Mitä mieltä te muut ootte, mielipiteitä?Mistä moinen käytös mahtaa johtua? Jos jaksatte lukee joskus..niin kiitoksia vastauksista jo näin etukäteen!:)

    Äänestä

koska se on sun kans niin senhän pitäis vain sanoa
niille et jättäs sun rakkaas rauhaan.... ei tollanen vetele.... sen exät soittelee ja vaikka se on sun kans. sun pitää sanoa sille et tekee siitä lopun.... sitä mieltä mä oon... pärjää..

Äänestä

Olet turhaan mustis. Exät voivat olla kavereita keskenään. On täysin normaalia, että kaverille lähetetään joskus viesti ja kysellään kuulumisia. Kaverille nimenomaan heitellään "niitänäitä", vaikkei asiaakaan olisi. Niinhän sitä kaverisuhdetta pidetään yllä.

Miehesi saattaa olla välttelevä juuri siksi, että tietää sinun hermostuvan viestittelystä. On syy, miksi ex on ex, joten sinun ei tarvitse pelätä niitä exiä. Suhtaudu asiaan luontevasti, niin miehesi ei tarvitse enää peitellä asiaa.

Äänestä

Mulla on valitettavasti kokemusta siitä että mies piti ex:n kans peliään mun selän takana koko meidän suhteen ajan, vaikka muka koko suhde oli ohi. Ex-vaimo se vain "vainosi" miestäni. Itse sanoin homman irti ja vaihdoin maisemaa, luultavasti heillä sama peli jatkuu jonkun uuden selän takana.

Äänestä
  • ...ihan samoin kävi meidän kanssa... Eksähän se tietysti "manipuloi" miehen pelaamaan sitä peliä, ja mies kun oli niin rajattoman hyväsydäminen >:-/ niin ei osannut viheltää heidän otteluaan poikki... Tai sitten ei halunnut.

    Lopulta pakkasin kimsuni ja vaihdoin lääniä, ja jonkin ajan päästä nielin ylpeyteni siinä määrin, että suostuin olemaan puheväleissä ja "ystävinä" tuon miehen kanssa... Sitä kesti pari vuotta eli siihen asti että löysin nykyisen kumppanini... sitten ei voitu enää pitää mitään yhteyttä koska minä nyt kuulemma olen satuttanut eksääni aloittamalla suhteen toisen kanssa. Huokaisu.

    Valitettavasti tuommoinen vaikuttaa sitten seuraaviinkiin suhteisiin... Nykyinen kumppanini on luotettava ja avoin, mutta hänessä on se "vika" että hänellä on liian monta naispuolista kaveria ja hän pitää myös välillä yhteyttä eksäänsä, joka hänet aikoinaan petti... Mies on kyllä hyvin huomiovainen ja ainakin yrittää ymmärtää minun sairaalloista mustasukkaisuuttani. Mutta olen sitä mieltä, että jos miehen yhteydenpito eksiinsä häiritsee, niin siitä pitää puhua hänelle mahdollisimman pian. Jos sitä harmia vain varastoi sisälleen eikä uskalla kommentoida mitenkään, niin lopulta syntyy pahaa jälkeä kun pato murtuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mustis kirjoitti:

Olen avoliitossa elävä kolmekymppinen nainen. Erosin pari vuotta sitten ja nykyinen kumppanini on myös eronnut joitakin vuosia sitten. Itse olen hyvin rakastunut avopuolisooni. Ongelmani on, että tälle miehelle soittelevat ja tekstailevat silloin tällöin hänen entiset naisystävänsä. Pitääkö minun pyytää häntä lopettamaan nämä touhut. Itse hän ei ole tietääkseni aktiivinen ottamaan yhteyttä "entisiin" naisiinsa, mutta vähän kiemurtelee ja on vaitonainen, kun kyselen saapuneista tekstareista tai puheluista. Hänhän ei voi mitään sille, että entiset kaipaavat vielä häntä. Mietin kuitenkin, että jos hän sitten minun tietämättäni vastailee näihin yhteydenottoihin ja pitää heitä pikkulämpimänä. Kuuluuko tällainen viestien kyttääminen mustasukkaisen naisen oireisiin, vai tuleeko minun pyytää avopuolisoani ilmoittamaan tylysti kaikille entisille, että ei ole enää mitään jakoa häneen. Koskaan en ole kuitenkaan käpälöinyt hänen puhelintaan. Itse en pidä mitään mieskavereita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu