Tai ainakin siltä on nyt tuntunut viime päivinä.
Mietin vain, että en merkinnyt sinulle oikeastaan yhtään mitään aitoa. Sinusta oli varmasti kiva kun olin kiinnostunut ja tein asioita, tyhmiäkin asioita sen eteen, että meistä olisi jotain voinut tulla. Kiinnostuit myös kuinka kirjoittelin sulle täällä ja kerroin mitä ajattelin sinusta. Kukapa nyt ei olisi kiinnostunut itsestään ja haluaisi kuulla sellaisia sanoja, joita paljon sinulle kirjoitin. Kukapa ei nauttisi huomiosta ja ihailusta, kunhan ei tarvitsisi ikinä antaa mitään takaisin.
Et ikinä halunnut kertoa mitään itsestäsi. Et halunnut ikinä minua yhtään lähemmäksi. Halusit vain palvontaa ja tuntea itsesi erityiseksi. Sitten kun lopetin niin yritit taas saada minut sua jahtaamaan. Annoit olettaa että olisit kiinnostunut minusta ja vain siksi että lähtisin taas jahtaamaan sinua. Sitähän te naiset haluatte, olla jahdattuja ja "palkintoja".
Et ollut tosissasi ja halusit vain leikkiä tuota ikuista, niin nähtyä ja ennalta arvattavaa kaavamaista toimintaa. Sitä ei nyt vain minun kaltainen ihminen jaksa. Tuntuu niin tyhmältä hakata päätään seinään kun tämän kaiken tajuaa.
Sinä et minua tai tekojani koskaan arvostanut. Sinä et halunnut minua. Ymmärrän kyllä lopulta miksi ja ehkä se sinua vähän saattaa kiukuttaa. Olen vain niin erilainen ihminen kuin monet muut ja en seuraa "yleistä käsitystä" kuinka asioita hoidetaan ja ratkaistaan. Yritit ehkä saada minut suuttumaan tai jopa mustasukkaiseksi? Sen voin sanoa ettei se ikinä tule toimimaan.
Tein mielestäni aivan liikaakin ja sekään ei sinulle kelvannut. Nyt en edes tiedä miksi sinua niin kovasti kaipasinkaan. Tunne juttujahan ne vain on... sellaisia joita olen oppinut hallitsemaan ja varonut antamasta niille valtaa.
Ehkä koen katkeruutta ja pettymystä kaiken suhteen. En anna sen kuitenkaan haitata elämääni ja en tule ikinä niille mitään tekemään. Olen kärsinyt niiden takia aivan liikaa jo muutenkin ja en vain enää jaksa niitä yhtään.
Tämä nyt meni näin ja niin sen varmasti kuuluukin mennä. Unohdetaan ja jatketaan omia polkujamme.
Mietin vain, että en merkinnyt sinulle oikeastaan yhtään mitään aitoa. Sinusta oli varmasti kiva kun olin kiinnostunut ja tein asioita, tyhmiäkin asioita sen eteen, että meistä olisi jotain voinut tulla. Kiinnostuit myös kuinka kirjoittelin sulle täällä ja kerroin mitä ajattelin sinusta. Kukapa nyt ei olisi kiinnostunut itsestään ja haluaisi kuulla sellaisia sanoja, joita paljon sinulle kirjoitin. Kukapa ei nauttisi huomiosta ja ihailusta, kunhan ei tarvitsisi ikinä antaa mitään takaisin.
Et ikinä halunnut kertoa mitään itsestäsi. Et halunnut ikinä minua yhtään lähemmäksi. Halusit vain palvontaa ja tuntea itsesi erityiseksi. Sitten kun lopetin niin yritit taas saada minut sua jahtaamaan. Annoit olettaa että olisit kiinnostunut minusta ja vain siksi että lähtisin taas jahtaamaan sinua. Sitähän te naiset haluatte, olla jahdattuja ja "palkintoja".
Et ollut tosissasi ja halusit vain leikkiä tuota ikuista, niin nähtyä ja ennalta arvattavaa kaavamaista toimintaa. Sitä ei nyt vain minun kaltainen ihminen jaksa. Tuntuu niin tyhmältä hakata päätään seinään kun tämän kaiken tajuaa.
Sinä et minua tai tekojani koskaan arvostanut. Sinä et halunnut minua. Ymmärrän kyllä lopulta miksi ja ehkä se sinua vähän saattaa kiukuttaa. Olen vain niin erilainen ihminen kuin monet muut ja en seuraa "yleistä käsitystä" kuinka asioita hoidetaan ja ratkaistaan. Yritit ehkä saada minut suuttumaan tai jopa mustasukkaiseksi? Sen voin sanoa ettei se ikinä tule toimimaan.
Tein mielestäni aivan liikaakin ja sekään ei sinulle kelvannut. Nyt en edes tiedä miksi sinua niin kovasti kaipasinkaan. Tunne juttujahan ne vain on... sellaisia joita olen oppinut hallitsemaan ja varonut antamasta niille valtaa.
Ehkä koen katkeruutta ja pettymystä kaiken suhteen. En anna sen kuitenkaan haitata elämääni ja en tule ikinä niille mitään tekemään. Olen kärsinyt niiden takia aivan liikaa jo muutenkin ja en vain enää jaksa niitä yhtään.
Tämä nyt meni näin ja niin sen varmasti kuuluukin mennä. Unohdetaan ja jatketaan omia polkujamme.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Oletko varattu?
En. Ikinä edes seurustellutkaan.
Oletko psykologi vai patologi.
Psykologiasta kiinnostunut, en kuitenkaan koskaan opiskellut viralliseti. Patologiasta en osaa sanoa mitään.
Eipä minulle. Palstalla en halua mitään ja oikeassa elämässä pikemminkin pakenee..
Mitä "tyhmiä" asioita sitten teit?
Tein kaikkeni. Eikö se sinustakin ole todella typerää yhden ihmisen takia?
Jatka hyvä mies matkaasi, kohtaamiset tapahtuu irl.
Palstalta et naista löydä, tosissaanko luulit, että täältä joku tunnistaa jonkun. Tämä palsta on roskaa täynnä.
Oikeassa olet.
Miksi sinä päivystät itse täällä roskapalstalla?
Lueskelen, mitäpä yksinäinen muutakaan tekisi.
Kirjoitat näin:
"Kiinnostuit myös kuinka kirjoittelin sulle täällä ja kerroin mitä ajattelin sinusta."
Hänkö ei koskaan kirjoitellut susta, vai etkö sä vaan tunnistanut? Ehkä hänkään ei tunnistanut sua ja ajattelee samalla tavalla..Hän ei melko varmasti tiedä mitkä sanat täällä on hänestä. Olet mennyt niin syvälle palstaan ettet enää osaa ajatella asioita toisen näkökulmasta. Mitä hän näki ja tunnisti täällä anonyymilla palstalla. Et voi sitä tietää.
Tunnistin joitakin tai ainakin niin kuvittelin. Toisaalta yhtä paljon niillä oli arvoa kuin omillakin. Ei se palstasta koskaan kuitenkaan kiinni ollut loppuunsa.
Asioista pitää keskustella henkilön kanssa oikeassa elämässä eikä täällä, joten otapa yhteyttä häneen.
Kokeilin sitäkin. Mitään ei muuttanut ja turhaan senkin tein.
Mies jos aloittaja on niin kapsahda nyt katsomaan peiliin ! En halua sanoa tätä törkeästi mutta jospa nainen ajattelisi kun sinä aloituksessasi
Jos ajattelisi samoin niin sitten ei arvostaisi pätkääkään. Tietää kyllä että olen yrittänyt.
Oikeastaan olisit voinut kiteyttää aloituksen yhteen virkkeeseen: "Sitähän te naiset haluatte, olla jahdattuja ja "palkintoja".
Tuo kertoi aloituksen kirjoittajasta jo sen olennaisen.
Mitä se sinusta kertoi minusta? Konkretia ei ole koskaan pahasta.
Yleistit, että kaikki naiset ovat tietynlaisia. On paljon naisia, erilaisia kuulepa. Jokainen on oma yksilönsä. Älä hauku toista sukupuolta, täällä tarvitaan molempia.
No suokaa anteeksi kun yleistin! Kysyisin kuitenkin sellaista, että mihin ihmeeseen me tarvitsemme molempia sukupuolia?
Luoja on luonut miehen ja naisen, jotta voimme ylläpitää elämää.
Tai siis Luoja ylläpitää, emme me.
Mihin me sitä elämää tarvitsemme? Tuskin oikeastaan mihinkään.
Elämä on lahja, joka meille on annettu. Käytä se hyvin.
Lahja jota ei pyydetty? Eikös sellaiset viskata hyvin pian roskiin...
On romanttista ajatella, että se oikea henkilö lukisi sinun ihailevat kirjoitukset täältä, etsisi niitä ja löytäisi. Sellaisia romantikkoja me palstalaiset taidetaan pohjimmiltaan olla. Valitettavasti harvemmin suhteet menee ihan niin ruusuisesti.
Niin, totta.
En tiedä kenelle? Mutta vastaan silti. Kaikki naiset eivät halua olla jahdattuja eikä palkintoja. Itse en esim. pidä imartelusta enkä mielistelystä ja näen aina sellaisesta puheesta sen funktion. En ole myöskään kirjoittanut mitään, mitä en ole tarkoittanut, vaikka en ole ehkä aina helposti tulkittavissa.
Ei se siitä kiinni koskaan ollut.
No hyvä tietää tämäkin, arvasin ettet osaisi odottaa.
Odottaa mitä?
Ei pidä olla pessimisti ja ajatella tämän olevan juuri sinulle. Sivusta mies.
Sä pidit mua aivan tsoukkina. En jaksa kommentoida tämän enempää.
Olet sitten erehtynyt henkilöstä. Enkä jaksa kommentoida tämän enempää, saattaisi vaikka sormet väsyä.
Vähän samankaltaiset ajatukset yhdestä miehestä... vaikka erilaiset kyllä joltain osin, palkintona olemisesta esimerkiksi, miehethän sitä vasta haluaa et nainen on pelkkä maalitaulu ja hyvännäköinen lelu jolla leikitään ja jos ei ole niin se ei kelpaa mihinkään tai sit voidaan vähän pamauttaa että se taas toimii. Aikamoista syyttelyä toista kohtaan, varsinkin jos et tiedä mitään hänen lähtökohdistaan, tunnetteko toisenne tarpeeksi hyvin että hän on itse todistanut asioiden olevan noin ja voit olla varma? Oletko myös varma että hän halusi pelkkää ihailua ja huomiota vai menitkö ehkä vähän liian pitkälle vain saadaksesi itse takaisin? Vaikuttaa vähän että lähestymistapasi saattoi olla vääränlainen, ja että olisit halunnut väkisin hänet sovittaa jonkinlaiseksi mitä hän ei ole, eikä hän ehkä kelvannut sinulle?
Olen aika varma kaikesta, mutta en voi silti väittää tietäväni koko totuutta. Hänestä en olettanut mitään muuta kuin jonkinlaisen kiinnostuksen ja toimin sen mukaan. Lähestyin varmaan myös väärin ja olisi varmaan parempi ollut myös olla lähestymättä. Tekemättähän asiat vain tapahtuu, eikö vain?
Ei tekemättä, mutta mahdollisesti eri tavalla tehtynä.
Joo aivan. Olisi pitänyt vetää jotain showta ensin, tottakai!
Kaikessa monen vuoden aikana tapahtuneessa on tapahtunut liikaa sellaista mitä ei olisi koskaan saanut aloittaa, liikaa ihmisiä mukana. Tunteita oli joskus, mutta kun joutuu liian kovaan "prässiin" liian kauan niin sä lakkaat olemasta. Niin minulle kävi. Ei ole mitenkään mahdollista saada pyyhittyä monen vuoden ankaraa stressiä noin vaan pois. Jossain vaiheessa ajattelin että jaksaisin aloitta jotain uutta yksityiselämässä, mutta kun aikaa kului lisää ja "jengi" vaan kertoili niin tyhjyys astui sisälle minuun asumaan. Siksi kerroin toistuvasti hiljaisuuden toiveesta, mutta ei se vaikuttanut mitenkään. On ollut paljon kipua ihan fyysisestikin, koska elämä on ollut liian rajoittunutta "kaiken sen" ylimääräisen takia mitä ei olisi koskaan saanut aloittaa. Nyt tilanne on se, että mieli ei enää jaksa tätä yhtään, ei missään muodossa. On saatava tehdä töitä ja parantua pikku hiljaa. Mihinkään muuhun ei ole jaksamista. Olisi mieluista että löytyisi vakituinen työpaikka, että elämä tuntuisi turvalliselta.
No etpä muuta kuin showta vetänytkään..
Näinpä, itse kun on tosissaan kiinnostunut ja sitten alkaa miehen show-esitys. Kyllä siinä tulee mieleen, että pelkän p****n perässä se on.
SEN perässähän suurin osa miehistä on. Ja pahinta, kun osalla melko suuret luulot itsestään. Mut huono itsetunto sellasella miehellä, naista hyvä kyykyttää kun ei muutakaan keksi.
Muistan nyt sen kuinka sanoit että hallitset tunteesi kuitenkin olipa ihmisiä kuinka paljon tahansa ympärillä.
Sitä arvostan.
Mistä sinä tiedät että minä tai elämäni on kaavamaista??
Enkä koskoon ole HALUNNUT tuntea itseäni erityiseksi,kuten jostain syystä niin nyt luulet.
Sain vain ylenpalttista huomiota ,jota ei voinut olla ottamatta vastoon tai en edes pystynyt.
Jollain lailla olin rakastunut.
Mutta liian paljon jäi silti sanomatta kun vetäydyttiin, etsittiin toisiamme.
Kertakaikkiaan hankalaa oli.
Sitten tiemme erosivat,teimme tai yritimme tehdä eroa kivuttomasti mutta ei se sitten onnistunutkiään.
Huoliani kannan loppuun asti.
En mine tiedä rakastanko mutta jos TUNNE on hyvä,se tulloo sanottua.
Pitee jatkoo omijä polkuja.
Oon vuoan jo väsynyt siihenkin.
Satunnaisesti löydän jonkun ystävän mutta pääasiassa ne on jiäneet elämänvarrelle.
Muistoissa tietenkin jos jonkinlaista,miehen muisti voi olla erilainen?
Mutta.
Kun puhuin sinulle ensimmäisen kerran ja mitä nyt olenkiään kirjoitellut sinulle niin niitä ei tiedä muut.
Ei ole ollut keteen jolle ne puhuisin ja toisaalta,tuntemukset joita rupesin yllättäen tuntemoon kun olin lähelläsi yllättivät myös tai vain itseni.
Minut on emotionaalisesti hyljätty.
Vaikka tärkeitä tuntemuksiani pystyn yhdelle puhumaan vaikka näitä tuntemuksia hänellä ei olekaan.
Muþta olen kokenut nyt niin paljon kuin kaksi ihmiselämää voi kokea.
Pysyn vähissä iänin.
Kehoni on täynnä ihmisalkioita ja sehän kiinnostoo vain itseäni.
Murehdin sitä että olen huono äiti.
Mutta en viiti vaivata sillä muita.
Jatketiään elämiämme.
Miehet ja naiset on erilaisia,ei sinua liikuta minun äitituntemukset,kun et voi niitä tietee enkä haluaisi niitä kertoakaan koska olen bad mother.
En ole tuollaista sanonut, mutta hyvä kun purat ajatuksiasi edes täällä.
Et ollenkaan ymmärrä minua, sen näki sinusta jo heti päällepäin, sen takia ollut pakko vetäytyä, nyt vain käynyt ilmi että piti varmaan paikkansa, et ymmärrä. Turhaan välillä toivoin ja uskoinkin jotain muuta mutta ei, ja on ihan totta ettei liialla yrittämisellä onnistuta, ei pidä yrittää liikaa tai kaikki ob yrittämisestä kiinni eikä muu enää riitå.
Siitähän se olikin vain kiinni, että minä ymmärtäisin sinua ja tekisin kaiken aivan oikein. Tietämättä edes mistään mitään, mutta sekin on kai mahdollista.
Kannattaa sentään anteeksi antaa, muuten asiasta kärsit pelkästään sinä itse. Hän ei välttämättä tiennyt mitä teki.
Aina kannattaa pyrkiä anteeksiantoon, sitten kun on käynyt asian kunnolla läpi. Oma olo helpottuu, kun siihen aidosti pystyy. Vihassa ja kaunassa elämä tuntuu todella rankalta ja yksinäiseltä. ❤️👍
No mene perkele pyytelemään anteeksi siitä. Ei siinä vihassa ja kaunassa kannata elää jos noin pahalta tuntuu!
Ai jaa tää oliki ikävä osasto..
Ikäväähän se on...
Onko toisella mitään tietoa tästä koko kuviosta ja sun ihailusta ja suurista teoista?
Ei varmaan jos suhteenne on sillä tasolla, että hyvästely tapahtuu anonyymisti niin sittenhän koko suhde on tapahtunut anonyymisti. Oletko edes varma onko se hän jota ihailit ja joka kaipasi sulta ihailua?
Ei se tajunnut mistään mitään.
Mennyt mikä mennyt ja nyt etiä päin!
Pitää olla aika narsistinen, jos imartelevat viestit täältä itselleen omii. Sekä ymmärsin, ettei mitään mikä sitä tukisi että niin olisi, päde oikeassa elämässä. Täällä olevat ihmiset ovat usein ennemminkin epävarmoja toisesta ja toivonsa lähes menettäneitä myös.