siltä että se tämänpäiväinen mitä tapahtui vei meiltä mahdollisuuden siihen että juttelisimme. Olen yhä hauraampi kaikesta kokemastani, enkä voi luvata kenellekään mitään mitä tulevaisuudessa voisi tapahtua.
Minusta tuntuu
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kun sen arvasi heti että jotain muuta tulee siellä olemaan kuin sitä pelkästään mitä siellä oliis pitänyt olla. Rikkinäisyys on sitä luokkaa, että aamupäiväinen "tapahtuma" katkaisi kamelinselän niin sanotusti. Koska olet monen sadan päivän ajan toivonut ettei sitä enää olisi ja joudut pettymään yhä uudestaan. Jossain vaiheessa niin käy että lopullinen raja tulee vastaan. On parempi että ihan kaikki lopetetaan tähän, ettei anneta kenellekän turhaa toivoa tulevaisuuteen liittyen ja he pääsevät eteenpäin elämässään. Paikallaanjunnaamista on ollut liian kauan. Ne päätökset mitä tehtiin kolme vuotta sitten ja vuosi sitten olivat lopulliset naulat arkkuun. Siksi tuntuu mahdottomalta nyt se ajatus että pitäisi olla tekemisissä noihin vuosiin kuuluneiden kanssa. En ole voinut olla oma iloinen itseni moneen vuoteen ja se näkyy jo ilmeestäkin.
Se on suorastaan kammottavaa, siis todella kammottava lun tullaan lähelle tai samaan tilaan ns. kertomaan. Mistä ne tietää tulla sinne, kuka niille kertoo sen, ei niin saa tehdä. Henkilö kokee että se on yksityisen ihmisen seuraamista ja sellainen on rangaistavaa käytöstä. Kauan jatkuneena se aiheutta pysyvän trauman sisälle mielen sopukoihin. Sellaisesta toiminnasta ei seuraa mitään hyvää!
No ehkä sun pitäis päättää päiväs, jois et pääse ongelmistasi pois.
Lupauksesi on nähty
Aamen
Hyss
Ville selvittää tän päivän aikana tapuhmat! ja seuraavan puolen vuoden aikana tapahtumat hän selvittää kirjaimellisesti!!!!!! ja sen takia minun kanssani on aivan turha edes yrittää keskustella!!!! mun kanssa keskustelu mahdollisuus meni jo!!!minä olen erittäin jyrkästi kieltänyt tietyt asiat joita en hyväksy mutta en voi mitään sille että olet tehnyt päätöksen olla kiero minulle niin silloin se tarkoittaa että me emme keskustele enään ikinä!!!ville hoitaa kommunikaatio meidän välillä joten älä enään kirjoita tänne yhtään mitään!!! vaan kirjoita Villelle ja hän sitten tulkkaa sinulle mun vastauksia
Totisesti rikollista toimintaa. Kiusatulle pahanteko. On hirveää, miten ihmiset on noin sairaan raakoja ja pahoja. Ja vielä hänen naapureita. Hyss