Influenssat pahimmillaan keskitalvella

Noudattaako korona pandemia samaa kaavaa jos on olemme menossa sen suhteessa näin varhaisessa vaiheessa.
Luulen ettei lapin matkailu onnistu, politikkojen syy ja hallitus saa syyn vaikka opposition Orpo kiivain kannattaja.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

STM Kiuru, Pekonen ja Andersson lähimpänä oikeassa, oikeistosiipi ajoi talous edellä myös oppositiossa.
Mietin kun lapin joulusesonki olisi nyt kaiken A-O, laskettujen testausmäärän olisi oltava 30 000 testausta kun 20 000 testiä päivässä tuntuu melkein mahdottomalta.

Yhteiskunta on toiminut jotenkuten kohtalaisesti, jos menetämme saavutetun aukaisemalla matkailun voi lopputulos olla negatiivinen, tauti tilanne ratkaisee lopulta hyvään tai huonoon.

Äänestä

Se koronarokote pitäisi nyt saada korvaamaan normaali flunssarokote syksymmällä.
Muutoin tulee pahaa jälkeä, kun rajatkin aukeavat.

Äänestä

Riippuu siitä oletko sähköjänis vai sohvaperuna :))

Äänestä
  • Jos tartunnan saanut änkeää viereesi sohvalle, on hyvä uhata vasaralla.

    Äänestä

Tartunta raja 25/ 100 000 Ruotsissa ja Norjassa virustilanne menny punaiselle eil yli 25.

Suomen suhdeluku nyt 9,2

Taitaa jäädä haaveeksi kun tauti tilanne pahee, tärkein maa Britannia Lapin matkailulle jää täyttymisestä. Jospa kiinalaisia, miljoona upporikasta kiinalaista.

Äänestä
  • Jatkuvasti uutisoidaan, kuinka paljon tartuntoja missäkin maassa, olen ihmetellyt, mitä tolkkua siinä on, kun ei kerrota suhteessa asukasmäärään.
    Aloittaja syyttää politiikkoja, jos matkailu ei onnistu.
    Minun mielestäni syyllinen on koronavirus.

    Äänestä

  • Eliaana kirjoitti:

    Jatkuvasti uutisoidaan, kuinka paljon tartuntoja missäkin maassa, olen ihmetellyt, mitä tolkkua siinä on, kun ei kerrota suhteessa asukasmäärään.
    Aloittaja syyttää politiikkoja, jos matkailu ei onnistu.
    Minun mielestäni syyllinen on koronavirus.

    Täältä näet montako todettua tartuntaa miljoonaa asukasta kohti missäkin maassa.

    https://www.worldometers.info/coronavirus/#countries

    Pitää ottaa kuitenkin huomioon, että ne ovat vain tilastoituja todettuja tartuntoja.
    Ainakin Ruotsissa tartuntojen määrä on huomattavasti paljon enemmän kuin tilastot kertovat, sillä täällähän ei välillä testattu moneen kuukauteen muita kuin sairaalakuntoon joutuneita. Sai olla aika huonossa hapessa ennenkuin otettiin sairaalaan sisälle.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Täältä näet montako todettua tartuntaa miljoonaa asukasta kohti missäkin maassa.

    https://www.worldometers.info/coronavirus/#countries

    Pitää ottaa kuitenkin huomioon, että ne ovat vain tilastoituja todettuja tartuntoja.
    Ainakin Ruotsissa tartuntojen määrä on huomattavasti paljon enemmän kuin tilastot kertovat, sillä täällähän ei välillä testattu moneen kuukauteen muita kuin sairaalakuntoon joutuneita. Sai olla aika huonossa hapessa ennenkuin otettiin sairaalaan sisälle.

    Kiitos.
    Tuollaista tilastoa en ole nähnytkään.
    Näkee siinä suuntaviivoja ja suhteita, ainahan niitä enemmän on käytännössä, kun tilastoissa.
    Meillä täällä homma on aika hyvin hanskassa, mutta saas nähdä kuinka kauan.

    Äänestä

Kepu/Lintilä ja Orpo/Kokoomus ajavat yrityksien asioita.
Pitää painaa päälle, että ei menetä yrittäjien ääniä.

Tässä meni bisnes terveyden edelle, mutta jotain on kokeiltava,
muuten iskee yli 10000:n ihmisen työttömyys Lappiin.

Äänestä
  • Päättäjien kuunneltava mitä kansa vaatii.
    Tarttuvuus rajat on asetettu kokeilu keskeyteään jos uhka terveydelle.
    Vastapainona konkurssi määrät yritysten toiminta voi loppua lopullisesti, jos korona haitta jatkuu vuosia niin mitä sitten ei valtiolla ole varaa tekohengittää firmoja loputtomasti.

    Valtakunnallisesti on epidemia pysynyt kohtuu hyvin hallinnassa, kallista lopullinen lasku koronasta voi pahimmassa tapauksessa olla 50 miljardia

    2Äänestä

Jaa että korona tietysti on, politikoilla erimiellisyyksiä syyttelyä hallitusta kohtaan maskeista, rajojen sulkemis että aukaisu päätöksistä oppositio syynää hallituksen työskentelyä.
Oppositio heiluttelee huuliaan näyttääkseen viisaan näköisiltä, Halla-aho tekeytyy filosofia professorin näköiseksi istuen kuin muumio, Orpo vaatii työllisyys toimia äkäisesti lyöden nyrkkiä pöytään.

Silmän lumetta Poliittista teatteria kansalle, Turpeesta on kiistaa ensiviikolla

Äänestä

USA Johtava immonologi Fauci varoittaa pahenevasta korona epidemiasta, pahimmillaan maassa voisi olla tammikuuhun mennessä 600 000 kuollutta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Noudattaako korona pandemia samaa kaavaa jos on olemme menossa sen suhteessa näin varhaisessa vaiheessa.
Luulen ettei lapin matkailu onnistu, politikkojen syy ja hallitus saa syyn vaikka opposition Orpo kiivain kannattaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu