ENSIARVOINEN KIRJA MARSUNOMISTAJALLE!

Jo aiemmin kehutun Arja Linnavuoren "Marsunomistajan opas"-kirjalle on ilmestynyt jatkoa. Suosittelen tätäkin kaikille marsun omistajille. Uusi kirja on nimeltään "Marsu voi hyvin" ja se painottuu marsun terveyteen. Linnavuori on listannut tekijöitä lukuisista sairauksista, niiden havaitsemista sekä ennen kaikkea hoitamisesta. Mukana on kattavasti ensihoito-ohjeita ennen lääkäriä. Koska tälläkin palstalla paljon kysytään mielipiteitä oman marsun hyvinvoinnista ja sairasteluista, kehotan hankkimaan Linnavuoren - mieluiten molemmat - marsukirjat.
7455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kirja vaikuttaa hyvältä, mutta se on mielestäni aika hintava. Normaalisti noin 34 euroa, mutta sen voi tilata halvemmalla Suomalainen.com sivustolta jos on kanta-asiakas. Siellä se maksaa 23,92€ postikulut 4,50€. Kanta-asiakkaaksi voi liittyä heti maksutta. Tietenkin jostain voi löytyä halvemmallakin.

Äänestä
  • Piti lisäämäni, että "tavallisestakin" Suomalaisesta kirjakaupasta (siis nettiversion lisäksi) kirjan saa nyt tarjoushintaan. Muistaakseni 29.90€ eli saman hintainen kuin nettiversio postikulut. Hintava tosiaan, mutta kovakantinen ja todellakin informaatiota on PALJON. Myös kivoja kuvia, mm. erikoislähikuva marsun nassusta ;)

    Äänestä

Minä olen tänään menossa metsästämään ko. opusta, kallis se on, mutta ihan varmasti hintansa väärti! Kuuluu sarjaamme "jokaisen marsunomistajan 'must have'" :)

Äänestä

pitäisi varmaan ostaa tuo uusin kirja.. = )
meinaan olen Linnavuoren ensimmäisen kirjan lukenut ainakin 6 kertaa.. ja se oli todella mielenkiintoinen.. = )

Äänestä

Kävin tosiaan eilen hakemassa sen kirjan ja se oli ERITTÄIN positiivinen yllätys! Siellä kerrottiin mm. mitä se joidenkin marsujen tekemä sirkutus tarkoittaa, mitä jokaisen marsun omistajan lääkekaapissa pitäisi olla, monia sairauksia on kuvattu tosi tarkasti, kerrottiin yöpapanoista yms.! Todella hyvä hankinta, kannattaa oikeasti hankkia! :)

Äänestä
  • Miksi kukaan ei tiedä kuka tämä Arja Linnavuori on? Paljon ihan hyvää tietoa, mutta ei tuo nyt mikään täydellinen ja kaikenkattava teos ole (kuten ei aiempikaan)..

    Äänestä

  • Marsuystävä kirjoitti:

    Miksi kukaan ei tiedä kuka tämä Arja Linnavuori on? Paljon ihan hyvää tietoa, mutta ei tuo nyt mikään täydellinen ja kaikenkattava teos ole (kuten ei aiempikaan)..

    Väittäisin että Arjan kirjoittamat kirjat ovat parhaita suomalaisten koskaan tekemiä. Ulkomailta Suomeen tuodut marsukirjat on usein suunnattu alle 10 vuotiaille ja niissä vasta tietoa onkin laidasta laitaan; oikeasta virheelliseen. Meillä kun ei ole mitään sensuuria millaista marsutekstiä saa painaa ja mitä ei.

    Arja Linnavuori on ollut marsupiireissä yli 20 vuotta - ei ehkä notku Marsuyhdistyksessä eikä täällä palstalla, mutta tekee yhteistyötä suomalaisten eläinlääkäreiden kanssa ja ulkomaalaisten yhteistyökumppaneiden. Marsututkimusta Suomessa ei varmaan sen kummemmin ole, esim. Marsu voi hyvin-kirjassa oli kuitenkin kattava lähdeluettelo, mistä voi onkia lisätietoja. Olisi varmasti vaikeaa kirjoittaa kattava ja kaikkia miellyttävä teos - aina riittää rutisijoita :)

    Arjan kirjathan käyvät läpi tiukan sensuurin ennen julkaisemista; mm. johtavat eksoottisten eläinten (=marsujen) lääkärit lukevat ne kriittisesti läpi. Arjan kirjoista saa hyvän pohjan marsujen hyvinpidolle. Joten hömppää niissä ei ole. Olin positiivisesti yllättynyt mm. Arjan Marsu voi hyvin-kirjassa olleista ruokavertailuista; miten kävikään esim. Vitakraftin ;)

    Kovasti odottelen Arjalta lisää opuksia, hän lienee yksi harvoista suomalaisista jotka ovat jaksaneet perehtyä marsuihin noin huolellisesti ja maltilla - vai onko Suomessa muitakin marsukirjailijoita?

    Arjan kirjat ovat hieman aikuisempaan makuun kirjoitettuja, vähän kuvia, mutta PALJON asiaa. Silti suosittelen niitä jokaiselle marsun omistajalle lämpimästi, koska kumpi on tärkeämpää; kiva kuvakirja vai todellinen apuopus hätätilanteen sattuessa ;)

    Mielipiteistä ei toki sovi kiistellä, Marsuystävä ei ehkä pitänyt lukemastaan, mutta minä ainakin pidän kummastakin hankkimastani kirjasta :) Ja toki jos palstalaiset tietävät muita päteviä marsukirjailijoita, niin kertokaa ihmeessä :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Susanne kirjoitti:

Jo aiemmin kehutun Arja Linnavuoren "Marsunomistajan opas"-kirjalle on ilmestynyt jatkoa. Suosittelen tätäkin kaikille marsun omistajille. Uusi kirja on nimeltään "Marsu voi hyvin" ja se painottuu marsun terveyteen. Linnavuori on listannut tekijöitä lukuisista sairauksista, niiden havaitsemista sekä ennen kaikkea hoitamisesta. Mukana on kattavasti ensihoito-ohjeita ennen lääkäriä. Koska tälläkin palstalla paljon kysytään mielipiteitä oman marsun hyvinvoinnista ja sairasteluista, kehotan hankkimaan Linnavuoren - mieluiten molemmat - marsukirjat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu