Anteeksi että kostin menneisyyteni

Anonyymi

Anteeksi, minun ihmisuhteeni vaan ovat aina olleet.. erillaisia.. ihmiset ottavat minkä irti saavat ja lähtevät pois. Sinä et ollut samanlainen. Anteeksi, en tiennyt mikä on normaali arvostus ja se tunne kun on edes hetken jollekin ainut ihminen täydessä huoneessa .

Anteeksi, en osannut käsitellä sinua enkä sitä tunnetta minkä minussa herätit. En osannut ymmärtää että joku oikeasti saattoi pitää minusta. Anteeksi että vaikka näimme harvoin en osannut "nauttia" hetkestä koska pelkäsin. Anteeksi että syyttelin tyhjästä ja turhasta koska oma elämä on mitä on.

Anteeksi että jäljelle jäi vaan epäluottamus,
arvostuksen puute ja aimo annos hulluutta. Anteeksi että minun piti todistaa itseni sellaiseksi. Anteeksi että en ymmärtänyt heti että sinua ihan oikeasti ahdistaa. Anteeksi että otin yhteyttä ja anteeksi että pakotin sinut sanomaan sen minkä molemmat jo kauan tiedettiin.

Anteeksi että nauran mutta viimeisin lauseesi minulle kuvaa hyvin sitä miten sinä taistelit meitä vastaan ja sen yläpuolella yksi keinoista miten todistin itseni sinulle vääräksi. Anteeksi mutta saimme mitä halusimme ja oikeastaan tarvitsimme.

Anteeksi mies, olit ystävänäkin liian hyvä mulle.

39

1361

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hienoa tekstiä. Arvostan. Ei mulle mutta hyvin kirjoitettu, eräänlainen lukuelämys.

      • Anonyymi

        Kiitos

    • Anonyymi

      Haluaisin niin kovin että tämä olisi minulle. Tiedän ettei se ole kun puhut ystävyydestä ja pakotuksesta sanomaan jotain. Jne.

      Toivoisin että laittaisit tuon viestin hänelle! Et varmaan usko miten paljon tuo lämmittäisi sydäntä ja kuinka suuri vaikutus tuollaisella viestillä saattaa olla.

      Hienoa että kannat vastuun omalta osalta teidän jutusta vaikka nyt anonyymisti teit etkä hänelle. Toivon sinulle rakkautta ja onnea tulevaisuiteen. Ainakin sinulla saattaa olla kaikki puitteet sille kunhan pääset työstämään noita sinun "ongelmia". 🤗

      • Anonyymi

        Kyllä se vaikutus viestin lähettämisestä taitaisi olla ihan estolistalle pääsy. En epäile ettei minullekin aitoa rakkautta ja onnea olisi tiedossa mutta tämän henkilön kanssa en ollut valmis sitä vastaanottamaan.

        Kyllä kaikesta tekemästään elämässä kuuluu kantaa vastuu vaikka taakka olisi raskas. Ainakin olen pyytänyt anteeksi.

        Mukavia palstailuin jatkoja sinulle ja oikeen rakkaudenrikasta ja onnekasta elämää.(irl)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En usko tuohon sekuntiakaan, ellei hän ole parisuhteessa jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En usko tuohon sekuntiakaan, ellei hän ole parisuhteessa jo.

        Hän ei halua olla osana minun elämää, lyhyesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän ei halua olla osana minun elämää, lyhyesti.

        Jos hän on sulle niin sanonut silloin sun pitää kunnioittaa hänen päätöstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos hän on sulle niin sanonut silloin sun pitää kunnioittaa hänen päätöstä.

        Eipä hän suoraan mitään koskaan sanonut, koskaan, mistään, mutta sain rautalangasta väännettyä irti tyyliin moikataan kun nähdään. Muuta en loppuviimein halunnutkaan kuin rehellisen mielipiteen. Ei jätä tulkinnanvaraa. Kunnioitan hänen päätöstä kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän ei halua olla osana minun elämää, lyhyesti.

        Itse olen eronnut naisesta joka toimi minua kohtaan ehkäpä samalla tavalla (ja tausta näyttää vähän samalta sinulla). Siksi toivoin että viesti olisi osunut minuun. Jos kyseinen nainen olisi tiedostanut yhtähyvin kuin sinä ja viitsisi työstää asiaa, olisin valmis aloittamaan uudestaan (tai jollain tasolla jatkaa siitä mihin päästiin)

        Nämä olisi asioita mistä voisi keskustella, kasvotusten, kun olo toisen kanssa olisi turvallinen. Yritin selittää asian joskus viestein mutta kiertoilmaisut, vitsit ja muut teki siitä mahdottoman ymmärtää. Tai ymmärsi kaiken ihan väärin ja siitä se selitysten ja selvitysten sekamelska syntyikin, panikoin. Sitä mahdollisuutta ei vaan tullut, rohkeutta riittänyt eikä ketään sitten enään ollut kuuntelemassakaan. Ajoin hänet pois. Näissä asioissa on työstämistä ja turha tähän on ketään mukaan sekoittaa ennekuin on itse valmis. Kyseisen miehen kohdalla en ollut, ollut valmis myöntämään asiaa jos edes aidosti tiesin sen.

        Ehkä joskus saat selvitettyä asian kyseisen naisen kanssa vai hyväksytkö vaan sen että ero tuli ja sille oli tarkoitus.. Vaihtoehtoja on monia. Jokin hänessä selvästi oli joka jäi mieleen minkä takia ehkä täällä palstamaailmassa pyörit? Kertomasi perusteella voin sanoa että et ole hän mutta mielenkiintoista kuulla myös miehen näkökanta asiaan, vaikka eri mutta samankaltainen "sekamelska" onkin. Toivon sinulle kaikkea hyvää alkavalle viikolle!

        Annoit juuri monelle naiselle toivoa, kiitos siitä.

        Heh heh, aamujuonnot menossa taas, tiesin heti aloituksen luettuani tämän ihan samanlaiseksi provoksi kuin muukin matsku täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Annoit juuri monelle naiselle toivoa, kiitos siitä.

        Buaa ha ha ha, kukaan nainen ei innostu tuosta trollaustekstistä paitsi jotkut höyrähtäneet korkeintaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Buaa ha ha ha, kukaan nainen ei innostu tuosta trollaustekstistä paitsi jotkut höyrähtäneet korkeintaan

        Jaahas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaahas.

        No siis tarinoidennälkäiset ja internetiin lujaati uskovat vedättävätvirpit korkeintaan, näkeehän tämän täydeksi roskaksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No siis tarinoidennälkäiset ja internetiin lujaati uskovat vedättävätvirpit korkeintaan, näkeehän tämän täydeksi roskaksi

        Anteeksi etten ole elämälle katkera ja usko kaikista pahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh, aamujuonnot menossa taas, tiesin heti aloituksen luettuani tämän ihan samanlaiseksi provoksi kuin muukin matsku täällä.

        Eipä tässä tiedä mikä pitää paikkansa ja mikä ei.. palstalla tai irl.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä olisi asioita mistä voisi keskustella, kasvotusten, kun olo toisen kanssa olisi turvallinen. Yritin selittää asian joskus viestein mutta kiertoilmaisut, vitsit ja muut teki siitä mahdottoman ymmärtää. Tai ymmärsi kaiken ihan väärin ja siitä se selitysten ja selvitysten sekamelska syntyikin, panikoin. Sitä mahdollisuutta ei vaan tullut, rohkeutta riittänyt eikä ketään sitten enään ollut kuuntelemassakaan. Ajoin hänet pois. Näissä asioissa on työstämistä ja turha tähän on ketään mukaan sekoittaa ennekuin on itse valmis. Kyseisen miehen kohdalla en ollut, ollut valmis myöntämään asiaa jos edes aidosti tiesin sen.

        Ehkä joskus saat selvitettyä asian kyseisen naisen kanssa vai hyväksytkö vaan sen että ero tuli ja sille oli tarkoitus.. Vaihtoehtoja on monia. Jokin hänessä selvästi oli joka jäi mieleen minkä takia ehkä täällä palstamaailmassa pyörit? Kertomasi perusteella voin sanoa että et ole hän mutta mielenkiintoista kuulla myös miehen näkökanta asiaan, vaikka eri mutta samankaltainen "sekamelska" onkin. Toivon sinulle kaikkea hyvää alkavalle viikolle!

        Palstalla pyörin ajan vietteeksi. Ja olisihan se kiva kuulla että joku olisi ihastunut minuun tai ikävöisi minua.

        Tottakai naisesta jäi hampaankoloon asioita, muuttui niin kovasti yhtäkkiä. Mutta tosiaan minä erosin hänestä, hänen päättömien kiukuttelujen takia. Kuvitteli kokoajan että olen samanlainen kuin hänen entiset jne. Olen päättänyt, jos nainen on tiedostanut ongelmansa ja haluaa käsitellä niitä olen valmis niitä käsittelemään. Ja jopa mahdollisesti jatkamaan mihin jäätiin. Mutta en itse halua väkisin tunkea itseäni suhteeseen jossa toimin vain p.skaämpärinä. Lyhykäisyydessään naisella on anteeksi pyydettävää jonkin verran sekä hänen pitäisi päästä mielikuvista (miehistä) eroon.

        Vaikea kertoa enempää miehistä näkökulmaa aiheeseen ilman että kertoisi yksityiskohtia. Mutta kuten arvaat en ala kertomaan toisten yksityiselämästä asioita, vaikka historiaa ovat.

        Ps. Meillä keskusteltiin menneisyydestä hyvin. Mutta kiukuttelut ja pättömiä syyttelyitä ei päästy keskustelemaan. Joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa erisuuntaan. Toivon vilpittömästi että nainen saisi käsiteltyä omat asiat ennen seuraavaa suhdetta, ei ole kenellekään syyttömälle miehelle (tai naisellekaan) joutua kohdelluksi niin.

        Tämä on kyllä melkoista ajanvietettä. Epätodennäköistä olisi että se oma kohde täällä ikävöisi.. ja vaikka olisikin niin eihän se tilannetta edistäisi.

        Omassa tapauksessani toivoisin että mies ottaisi yhteyttä jos kiinnostusta minua kohti vielä on. Anteeksipyyntöjä en kertoisi, enkä aiempaa käyttäymistä selittäisi.. aloittaisin tutustumisen alusta ja ihan kaveripohjalta, ilman ennakko odotuksia. Katsoa löytyykö enään luottamusta. Itse en ottaisi sattuneista syistä mieheen yhteyttä.

        Ero on joskus siunaus. Ei varmaan kannata tunkea itseään suhteeseen missä et selvästi alunperinkään viihtynyt? Joskus tapahtuneet asiat on vaan liikaa, ei voi unohtaa ja helpompi siirtyä elämässä eteenpäin. Toivon että sinä kuten myös kanssasi seurustellut nainen löytää itselleen sen oikean vastakappaleen.

        Me emme koskaan päässet keskustelemaan menneisyydestä joten mies ei tiennyt mikä iski ja miksi. Tuntuu siltä että hän rationaalisena ihmisenä on sen kuitenkin ymmärtänyt että syy käytökseeni ei ollut hänestä johtuvaa. Yhteyden katkeaminen oli meidän kohdalla ainut ja paras ratkaisu.

        Hyvää viikonloppua sinulle ja palstalaisille jota tänne eksyneet!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän ei halua olla osana minun elämää, lyhyesti.

        Erosimme. Hän jätti minut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olen eronnut naisesta joka toimi minua kohtaan ehkäpä samalla tavalla (ja tausta näyttää vähän samalta sinulla). Siksi toivoin että viesti olisi osunut minuun. Jos kyseinen nainen olisi tiedostanut yhtähyvin kuin sinä ja viitsisi työstää asiaa, olisin valmis aloittamaan uudestaan (tai jollain tasolla jatkaa siitä mihin päästiin)

        Åj åj

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tässä tiedä mikä pitää paikkansa ja mikä ei.. palstalla tai irl.

        Kai tuon ikäinen jotain jo osaa. Erotella.
        55-59 v mies"mies".

    • Anonyymi

      Ja anteeksi, että jouduit kirjoittamaan aloituksen puolestani, mies. Laiska olen kuin (kirosana). Anteeksi, että olen varastanut kallista aikaasi ja tarjonnut erinomaisen tylsää ja huonoa seuraani, kun parempaan en pysty. Jos oikein pinnistelen, niin vieläkin tulee lisää mieleen 😂🤣😂

      • Anonyymi

        Jos mies on tuon kirjoittanut, silloin miehen kuuluu pyytää anteeksi, jos tekeytyy sinuksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos mies on tuon kirjoittanut, silloin miehen kuuluu pyytää anteeksi, jos tekeytyy sinuksi.

        No sitä anteeksipyyntöä ei kannata jäädä odottamaan 😉

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos mies on tuon kirjoittanut, silloin miehen kuuluu pyytää anteeksi, jos tekeytyy sinuksi.

        No eiköhän se mies ole tuonkin kommentin kirjoittanut..haloo

    • Anonyymi

      Jos antaisit snteeksi itsellesi? Jos hyväksyisit sen, että olet ihminen? Siinä missä me kaikki muutkin.

      • Anonyymi

        Sen olen jo tehnyt vaikka vaikeaa olikin prosessoida tapahtunut. Todella hyvä neuvo kuitenkin harvinaista tällä palstalla.

    • Anonyymi

      Saat anteeksi.

      • Anonyymi

        Lämmitti tätä haavoittunutta sydäntä, kiitos.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      kaipaan sinua ja tulen aina kaipaamaankin. en ole samanlainen kuin muut ihmiset,
      tässä metropolissa. en jätä sinua, kaipaan sinua.

      olen riippuvainen sinusta ja sitä tulen aina kuolemaani saakka olemaankin ja koen siitä sanoin kuvaamatonta onnea. anteeksi kiukutteluni nuo. siis, eihän niissä ollutkaan mitään järkeä eikä niissä varmaankaan koskaan ollutkaan mitään järkeä.

      missäpä elämässä on järkeä, mutta sinussa on jotain mistä voi olla ylpeä ja ajatella sinua lämmöllä, eikä kiukuttelulla.

      hih, taidan vain olla sinusta riippuvainen. 😹😹

    • Anonyymi

      Ransu, jos haluat, voit laittaa mulle viestiä wa:iin tai textata vanhaan numeroon. Olis kiva jossain vaiheessa jutellakin, mutta vain irl.

    • Anonyymi

      ” Anteeksi mies, olit ystävänäkin liian hyvä mulle.” Nämä ätmin aivopläjäykset on niin helppo oikolukea - ette olleet mitään ystäviä saati sitten muutakaan. Jälleen yksi erotomaanin omassa päässä läpikäyty romanssin nousu uho ja tuho

      • Anonyymi

        Ja mistä nämä tarinoiden aiheet anteeksi kun kostin menneisyyteni, mitä puppua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mistä nämä tarinoiden aiheet anteeksi kun kostin menneisyyteni, mitä puppua

        Aito tunne ja aito kirjoitus,olin unohtanut kirjoittaneeni tämän, Kiitos teille nostosta ja solvauksista.

        Ps. Mies on minulle edelleen tärkeä

        T.Ap

    • Anonyymi

      Aina on ollut kaiken kiertjiä ja hetken huvittelijoita.

    • Anonyymi

      eise haittaa, kostin sulle jo koronalla ja sodalla

    • Anonyymi

      Oli kyllä Palstan kauhein teksti ikinä ...
      Kirjoittaja varmaan joku 15 v tai trolli
      Teksti ihan huutaa anteeksi että oon olemassa paska itsetuntoa jolla ei oikean anteeksi antamisen kanssa yhtään mitään tekemistä ...
      Enkö mä usko et ap häpeää ellei ole joku joku nurkkaan lyntätty tapaus jolla ei yhtään mitään omanarvontuntoa ...
      Naiselta Sivusta .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      35
      4592
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2331
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2197
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      164
      2056
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1651
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1622
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe