Joka kerta on hieman outoa tässä tapauksessa kun olen käynyt baarissa 10 vuoden aikana tasan kaksi kertaa. En edes juo mutta päätin molemmilla kerroilla käydä katsomassa mikä meno.
No ekalla kerralla joku iso kaljupää hitonmoisessa kännissä kävi päälle. Pääsin irti ja otin jalat alleni. En ollut edes minuuttia sisällä.
Toisella kertaa olin sisällä noin 10 minuuttia. Näin siellä puolitutun ja jäin jutulle. Siihen tuli sellainen pelottavan näköinen suuri mies. Sanoi että mikäs *ittu täällä on ja heitti minut kumoon. Päätin taas etten ala tappelemaan vastaan koska kokoeroa oli. Otin jalat alle kuin mikäkin pelkuri.
Mikä ihme siinä on että aina pitää olla tappelemassa? Omat kokemukseni baariväestä on että he ovat väkivaltaista roskasakkia.
Joka kerta baarissa melkein turpaan
6
270
Vastaukset 6
- Anonyymi
Arvelen että olet sellainen jonka kuvaus löytyy lähinnä lintukirjasta.
- Anonyymi
Hyvin ja osuvasti päätelty.
- Anonyymi
Missä kummallisissa baareissa olet oikein käynyt? Onkohan ollut kyse jonkin "kerhon" oma privaattibaari jäsenilleen. Kyllä minä olen saanut niinä kymmeninä kertoina kun olen käynyt baarissa (en ole mikään baarikärpänen) olla aivan rauhassa, eikä kukaan ole tullut haastamaan riitaa kanssani, yleensä muut asiakkaat eivät ole edes kiinnittänyt minuun mitään huomiotakaan.
- Anonyymi
En ole oudon näköinen jos "lintukirjalla" viitataan siihen. En eroa muista mitenkään.
Baarit on tavallisia kyläjuottoloita. Ei mitään privaatteja.- Anonyymi
Ei tuolla baarissa turpaan tule ellet ite mee viisastelemaan, huvikseen harva lyö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tuolla baarissa turpaan tule ellet ite mee viisastelemaan, huvikseen harva lyö.
Peräkammarin persuilla on vihanhallintaongelmia, niitä on lähiö- ja kyläräkälöissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 64811
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21716Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha515711Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64605
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551