Miljoonakalat

Suunnittelen vasta akvaariota. Haluaisin miljoonakaloja, mutta miten voin estää niitä saamasta poikasia? Voiko pitää pelkkiä uroksia, vai kärsivätkö ne tai ovat onnettomia? Miten kukaan voi ylipäänsä pitää miljoonakaloj, kun se sikiävät niin vinhasti?
5709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä voi pitää pelkkiä uroksia ihan hyvin, ja moni pitääkin, onhan ne (?) kauniimman näköisiäkin kuin naaraat. Minulla on akvaariollinen miljoonakaloja´, sekä uroksia että naaraita, mutta nähtävästi liian vähän piilopaikkoja, koskapa poikaset eivät selviä, ellei niitä ongi heti pois eri akvaarioon. Vanhemmat syövät ne. Kovan vaivan olen nähnyt, että saisin edes joitakin talteen! Joten, eipä ne ainakaan tällaisessa normaalisisustuksellisesssa akvassa ole päässeet sikiämään. Kaksi vuotta, eikä yhtäkään "vahingossa" säästynyttä poikasta. Akvani sisustus ei ole silti mitenkään karu (mielestäni), hiekkapohja, kiviä, koristelinna ja -onkalo, simpukankuoria iso läjä, kasveina vallisneriaa, vesiruttoa, kilpukkaa, vesitähdikkiä, ja pinnalla jotain pienikasvuista jonka nimeä en tiedä. En tiedä johtuuko sitten vaaleasta pohjasta (Bilteman hiekkapuhallushiekkaa), vai mistä, että poikasia ei saa säästymään, ellei ole ajoissa ongella... Muita kaloja akvassa ei ole, paitsi muutama pieni pohjanpuhdistaja. Tilaakin on; 350 litraa. Iloinen olisin, jos poikasia säästyisi ilman kyttäämistä!!!

Äänestä
  • Jos haluat vauvoja miljoona kaloista niin; oletan että tämän hetkinen pintakasvi on ristilimaska(pieni sirkkalehti, lisääntyy jakaantumalla, yksi lehdykkä/yksi"ilma" juuri, jos ei poista peittää koko akvaarion pinnan) mikäli on- poista kasvi niin hyvin kuin saat, lasiin kiinnittynyt kuiva lehti joka pääsee uudestaan veden kanssa kosketukseen aloitta uudelleen elämisen.
    1. Hankit jotain muuta pinta kasvia (vesisaniainen pinnalla on todettu hyväksi), niin että sitä on noin 1-1,5 cm kerros, riittää että sitä on jollain reunalla pysyvästi noin 20-30cm alue, se on poikasille suojaksi. Veden kierto ei saa olla liian kova.

    Tai 2. hankit kudetusaltaan n60-100 litranen valitset sinne 4-6 naarasta, 2-3 urosta,hiekat(hieno hiekka on paras), suodatin, karveja, kanto, partamonni tai vastaava, piiloja ja edelleen pintakasveja poikassuojaksi. Aikuinen kala kestää siirron pytystä toiseen poikanen ei.

    Harrastin 12-vuotta miljoonakaloja, siirryin 5-vuotta sitten miekkapyrstöihin, hölmöjä kaloja ei teehnyt vauvoja 270l, mutta 128l kelpaa.

    Päiville: Jos pidät pelkkiä uroksi, se on ok.
    Mutta jos hankit aikuisia naaraita ilman uroksia perheenlisäys voi silti tapahtua, naaraat nimittän säilöö, kerran saadun maidin.

    Äänestä

veden kovetus sitten kipsillä ja ruokasoodalla, edullista ja kalat ei kärsi eikä hankaa itseään..

Äänestä

Minullakin oli aikanaan akvaario jossa oli vain miljoonakaloja, mutta keksin sikiämiseen sellaisen ratkaisun. Otin akvaarioon parven miekkapyrstöjä ja ne pitivät kanan hyvin kurissa.
Mutta ei pelkkien poikienkaan pitäminen ole lainkaan huono ajatus. Onnea akvaarion perustukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Päivi kirjoitti:

Suunnittelen vasta akvaariota. Haluaisin miljoonakaloja, mutta miten voin estää niitä saamasta poikasia? Voiko pitää pelkkiä uroksia, vai kärsivätkö ne tai ovat onnettomia? Miten kukaan voi ylipäänsä pitää miljoonakaloj, kun se sikiävät niin vinhasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu