Martina Linnanahteen haastattelussa

Kertoo miten hän meni Viidakon tähtösiin kun ei hänelle kerrottu ketä muita siellä on. Annettiin ymmärtää, että on "kovimmat nimet" mukana, ja kun hän näki ketä siellä oli, niin hänen teki mieli juosta pois. Kaudella olivat: Anni Uusi virta, Sara Sieppi, Susanna Ingertilä, Susanna Ruotsalainen, Ida Ketola, Susanna Penttilä, Maisa Torppa, Marianne Harjula. Hän kuulemma heti tiesi, ettei hommasta tule mitään. Joopa, omasta mielestään hän oli näiden kaikkien yläpuolella. On todella ylimielinen ja suuret luulot itsestään.
47694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

kaikki muut ovat oikeassa työssä

Äänestä
  • No lähes kaikki !!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No lähes kaikki !!!

    Kaikki muut olivat isompia julkkiksia jo silloin. Onko Martinalla joku , napoleon kompleksi”?

    Äänestä

Just niin Martinan tyylistä.Minä,minä,minä.Ja niin on muka ollut Siepin kanssa olevinaan kaveri vaikka Ruisrockissa meinasi hakata.
On siinä teillä aito esikuva🙄😄

Äänestä
  • Martina on Siepille pelkkä tuttava, ei muuta.

    Äänestä

Ja on jossain nobodyn podcastissa sössöttämässä. Valehtelemassa ja kehumassa itseään.
Olisi jäänyt hummustelemaan.

Äänestä
  • On se vaan uskomaton tämä Aitolehti, yhtä naurettava kuin otettu nimikin.....

    Äänestä

Tyhjänpäiväisin turhake mitä maa päällään kantaa .ei mitään aitoa.rikosrekisteri kilometrin pituinen.häpeäis

Äänestä
  • Ei hän tunne sellaista sanaa kun häpeä.Totuus ja myötätuntokin vieraita sanoja hänen sanavarastossaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei hän tunne sellaista sanaa kun häpeä.Totuus ja myötätuntokin vieraita sanoja hänen sanavarastossaan.

    Kuten näköjään teille haukkujillekin vieraita sanoja..

    Äänestä

  • Hei! Kilometrin pituinen 🤔

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei hän tunne sellaista sanaa kun häpeä.Totuus ja myötätuntokin vieraita sanoja hänen sanavarastossaan.

    Ja itse et ollenkaan liioittele..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hei! Kilometrin pituinen 🤔

    Valovuosien pituinen 😃.

    Äänestä

Toinen Martina aloitus tänään. Odottelen kolmatta ja ihan yhtä viisasta

Äänestä
  • Kaiken lisäksi, että on ihan tollo, niin kaiken lisäksi täysin vailla huumoria oleva tyrkky !

    Pohjanoteeraus koko Linnanahteen ohjelma !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaiken lisäksi, että on ihan tollo, niin kaiken lisäksi täysin vailla huumoria oleva tyrkky !

    Pohjanoteeraus koko Linnanahteen ohjelma !

    Tuli taas toteen näytetyksi, että Aitolehti itse pitää vanhojakin asioita pinnalla. Turhaan typerät faninsa täällä huutelevat kommentoijille vanhojen asioiden muistelemisesta, kun oma idolinsakin niitä taukoamatta haluaa ottaa esille 😄.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuli taas toteen näytetyksi, että Aitolehti itse pitää vanhojakin asioita pinnalla. Turhaan typerät faninsa täällä huutelevat kommentoijille vanhojen asioiden muistelemisesta, kun oma idolinsakin niitä taukoamatta haluaa ottaa esille 😄.

    Ite on sen verran kilometrejä mittarissa, että muistan tuon Jeremenko-kohun. Mimmi ihan rehellisenä jossain haastiksessa neuvoi, että Jeremenkon tyttöystävän kannattaa lähteä kävelemään suhteesta. Että niin hän tekisi, jos olisi se tyttöystävä. No, ihan kiva alku julkkisuralle ja siitä lähtien kaikki suunnilleen samaa sorttia. Hymyn yhteishaastiksessa äiteensä kanssa suunnittelivat, että Victoriasta tulee kansainvälinen tähti. Tämä siis siihen aikaan kun kuopustaan odotti entiselle sala(ma)rakkaalleen eli sittemmin melko pitkäaikaiselle avokilleen.

    Myös minä muista nämä. Jeremenkon tyttöystävän oli syytä lähteä kun tuli kunnon rotunainen taloon :D Röyhkeyden huippu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ite on sen verran kilometrejä mittarissa, että muistan tuon Jeremenko-kohun. Mimmi ihan rehellisenä jossain haastiksessa neuvoi, että Jeremenkon tyttöystävän kannattaa lähteä kävelemään suhteesta. Että niin hän tekisi, jos olisi se tyttöystävä. No, ihan kiva alku julkkisuralle ja siitä lähtien kaikki suunnilleen samaa sorttia. Hymyn yhteishaastiksessa äiteensä kanssa suunnittelivat, että Victoriasta tulee kansainvälinen tähti. Tämä siis siihen aikaan kun kuopustaan odotti entiselle sala(ma)rakkaalleen eli sittemmin melko pitkäaikaiselle avokilleen.

    Tyypilistä Martinaa Eremenkon random panonakin kuvitteli olevansa joku stara.
    Suuret luulot sillä on aina ollut itsestään.
    Hyvin vaikea uskoa,että nainen on koskaan ollut viaton tyttöraasu ,joka vain joutui tiettyihin tilanteisiin,kyllä sillä on aina ollut määrätietoinen pyrky julkisuuteen keinoilla millä hyvänsä.
    Muija omaa kovan luonteen ja pään ja moraalittomat arvot ,joiden avulla häikäilemättömästi pelaa omaa mediapeliään tänäkin päivänä.
    Hiukan siloiteltu ulkokuori ja treenipuuhastelut ei onnistu peittämään kuitenkaan tosiasioita —nainen on white trashin aito edustaja.

    Äänestä

Mmmm mmmm jooo mmmmm joooo höhöhöhö

Äänestä
  • Ööööm hmmöm hmmmmmmöööööööö, tätä on Aitolehden ulosanti !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ööööm hmmöm hmmmmmmöööööööö, tätä on Aitolehden ulosanti !

    Hmmmmtoyatotaminäninähmmmtotatotatota...

    Äänestä

Linnanahde teki hyvän haasttattelun, osasi kysyä juonisti asioita ei hyökkäävästi ja sai Martan taas puhumaan muunneltua totuuttaan asioista. Paras oli, kun Linnanahde totesi että on tehnyt ratkaisun lastensa tuomisesta julkisuuteen, Martan vastaus, että kun ei uskota muuten hänen hoitavan lapsiaan jollei kuvaa niitä instaansa. Vauvastahan lähtien tämä vanhempi likkakin on molempien mukana ollut julkisuudessa. Kyllä oli sellaista selittelyä taas koko haastis melkein koko ajan, että ei voi kuin ihmetellä tämän ihmisen totuuden vääristelyä. Opiskelunkin aloittanut jo parikymppisenä, mutta yhtään todistusta ei ole pystynyt esittämään.

Äänestä
  • Kysyisi Linnanahde nyt siitä opiskelusta lisää ja sitten CV, millainen mahtaa olla, no ehkä se ei olisi painokelpoinen....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysyisi Linnanahde nyt siitä opiskelusta lisää ja sitten CV, millainen mahtaa olla, no ehkä se ei olisi painokelpoinen....

    Martina on älykkö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina on älykkö.

    Kökkö, juuri sellainen on tämä turhaakin turhempi tyrkky !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysyisi Linnanahde nyt siitä opiskelusta lisää ja sitten CV, millainen mahtaa olla, no ehkä se ei olisi painokelpoinen....

    Salarakkaaksi opiskeli. Kyllähän tuo koulut peittoaa mennen tullen 😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martina on älykkö.

    Niin on. Kyllä se tietää vaikka mitä. Sehän on kosmopoliitti......

    Äänestä

Vastenmielistä kuunneltavaa alusta alkaen. Ensimmäisenä mara määkii, kun on niin rankkaa, että juttuja tehdään mediaan koko ajan, vaikka väkisin😏😏😆. Itsehän ei asiaan toki voi vaikuttaa mitenkään. Sönköttää omaa tarinaansa ja Linnanahteen kysymyksiin tulee "ööö mmmmm öööh ummmh".... Eremenkon suhteesta sanoo vaan, ettei tehnyt mitään väärää ja oli vaan arka ja ujo pikkutyttö ja hänestä leivottiin salarakas ilman syytä 🤣🤣🤣. Ällöttävä nuolija tuo Linnanahdekin, toki Eskoliinin kaverina lähtee tällaiseen.

Äänestä
  • No kai ne luottotoimittajat tekee mediaansa niitä juttuja, jos sinne itseään jatkuvasti tyrkyttää! Tuskin tullaan johonkin äitienpäivähaastikseen kysymään, että tuutko meille, tehdään kiva juttu, ja saat siitä rahaakin. Ne jutut on niin tekemällä tehtyjä ja myötäsukaisia kaikista näistä julkkiksista, että tosiaan ällöttää. Kysymykset kepeitä eikä missään tapauksessa sivuta kipeitä asioita ja ikäviä totuuksia. Pätee telkkariohjelmiin, alkaen Veitolasta ja jatkuen Pimiän-Hintikan "talk show'hun".

    Äänestä

Siis minkä ikäinen sen vanhempi tytär oikein olikaan? Mietin vaan, kun jättää tyttärensä kotiinsa v-lopuksi jonkun kaverinsa kanssa, kun itse on Vierumäellä treenaamassa. Oliko 11v🤔🤔. En jättäisi todellakaan 11 vuotiasta lastani jonkun 14-v teinin kanssa v-lopuksi. Ja sitten on kiukuissaan, kun palaa kotiin ja kotona on astiat levällään 😏.

Äänestä
  • Marraskuussa vasta täyttää 11.

    Äänestä

Juu ...en valitettavasti jaksa katsoa enää yhtään ohjelmaa missä tämä Aitolehti esiintyy.
Instakin on täynnä jotain mitä hän ei ole. Esittää rikasta rouvaa...matkustelee sinne tänne ..lapset yksin kotona tai isällään ja koira hankittu joka myös Eskolla.
Jokaisessa missä esiintyy ei ole mitään sanottavaa paitsi se että kuinka kehuu itseään kuinka tärkeä on kaikille ...on mahtava äiti,valmentaja ,urheilija,hoitaa maksut asiallisesti,on kiitollinen ,onnellinen ym ym ym.
Ei halua olla julkisuudessa mutta silti jostain kumman syystä hän kuitenkin on .
Hän on tänään lääkäri huomenna ravivalmentaja,ravintoasiantuntija ensi viikolla..Miksi hän ei esitä tutkinto todistuksia julkisuudessa.

Äänestä

Kuka ihmeen Martina? Onko joku merkittävä henkilö, kun täällä päivästä toiseen kommentoidaan tekemisiä ja tekettä jättämisiä?

Onko tämä joku corona-viruksen aikainen ajanvietepeli?

Äänestä
  • Nyt osui ja upposi😂😂😂😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt osui ja upposi😂😂😂😂😂😂

    Eikös Maru joutunut pellolle, viidakon tähteistä uhkaili kisaajia, koska itse ei pärjännyt. Joutui ulos myös BB talosta sääntö rikkomuksen takia.

    Äänestä

  • Kysyikö sinun miehesi, että kuka tämä Martina on, kun ei ole koskaan edes kuullut hänestä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös Maru joutunut pellolle, viidakon tähteistä uhkaili kisaajia, koska itse ei pärjännyt. Joutui ulos myös BB talosta sääntö rikkomuksen takia.

    Kyllä se taisi olla Martina, joka oli Viidakon tähtösissä, itseään paremmassa seurassa 😏.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysyikö sinun miehesi, että kuka tämä Martina on, kun ei ole koskaan edes kuullut hänestä?

    Voi olla, että on kuullut, muttei kuulemma ole edes kommentin arvoinen... että niin

    Äänestä

  • Voi sua....

    Äänestä

Ööö öö ööö öö nii nii nii

Äänestä
  • Hmmm, hmmm, ööö, niiin....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hmmm, hmmm, ööö, niiin....

    Totajoototatotahmmmmmmm...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totajoototatotahmmmmmmm...

    Joooniintotanoinööööm..... hmmmmööööh, laittakaa tämä ihminen puhetunneille, että saisi suustaan ulos muutakin !!!!

    Äänestä

Häh, ai roskasakkia Martinan rinnalla??? "Anni Uusi virta, Sara Sieppi, Susanna Ingertilä, Susanna Ruotsalainen, Ida Ketola, Susanna Penttilä, Maisa Torppa, Marianne Harjula. " Nämähän ovat kaikki aivan samaa turhake-tekotissisarjaa ilman aivoja. Kuka noista on ihan oikeasti työelämässä?

Äänestä

Auts....Maran "järkytykselle" naurettiin jo silloin. Maralla ei ollut mitään perustetta arvostella tuota porukkaa, eikä ole vieläkään. Ja Marahan siellä riehui ja jouduttiin jo poistamaan välillä kun uhkaili pään katkomisella. Porukan tökkyrä. Jos edelleen palaa asiaan tuolla asenteella, niin on tainnut jäädä jotakin olennaista oivaltamatta.

Äänestä
  • Aika paljon on jäänyt Martinalta oivaltamatta tässä matkan varrella !

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kertoo miten hän meni Viidakon tähtösiin kun ei hänelle kerrottu ketä muita siellä on. Annettiin ymmärtää, että on "kovimmat nimet" mukana, ja kun hän näki ketä siellä oli, niin hänen teki mieli juosta pois. Kaudella olivat: Anni Uusi virta, Sara Sieppi, Susanna Ingertilä, Susanna Ruotsalainen, Ida Ketola, Susanna Penttilä, Maisa Torppa, Marianne Harjula. Hän kuulemma heti tiesi, ettei hommasta tule mitään. Joopa, omasta mielestään hän oli näiden kaikkien yläpuolella. On todella ylimielinen ja suuret luulot itsestään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu