Satatuhatta euroa hukkaan!

Anonyymi

Kivi sanoutui irti ja saa vuoden palkan. Miltä kuulostaa kahden vuoden virasta kolmen vuoden palkka?? Ja "kumileimasin" Seppälä hyväksyy kaiken. Kiven oma eroilmoitus olisi tarvinnut ehdottomasti hylätä (ehtona oli 100t €) ja hänet erottaa ilman kultaista kädenpuristusta. Seppälä, olisiko aika tehdä omat johtopäätökset? Äänestäjät ovat todella pettyneitä, virheitä virheiden perään!

23

1190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Seppälällä ei ole huolen häivää kun kyseessä on muiden rahat . Mitä tulee Kiveen niin tervemenoa, selkeästi ei ollut hänen paikkansa ja työnsä.

    • Anonyymi

      Ilmeisesti Kivi on kepun kannattaja. Kepu on tehnyt pahaa jälkeä Kokemäelle.

    • Anonyymi

      Tai siis kolmannen vuoden palkka tekemättömästä työstä. Ois ehkä ollut parempi maksaa kohta eikä 2 v. Päästä.

    • Anonyymi

      Tuonkin palkan voisi käyttää sellais(t)en henkilöiden työllistämiseen jotka oikeasti tekee jotain kuntalaisten eteen. Ja ilman hyväveli kytköksiä.

      • Anonyymi

        Niin kukapa tekee "kuntalaisten eteen". Voitaisiin perata sekin kuka päätti 5,8 miljoonan euron heittämisestä valokuituuun. Ja nyt laitetaan veronmaksajien rahaa 1,58 miljoonaa ettei se valokuitufirma menisi konkurssiin. Siis 7 miljoonaa yhteensä. Kenen harkinta petti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alusta asti mennyt päin peetä ja ollut täysin järjetön hanke .
        https://yle.fi/uutiset/3-8046804
        Katsoin yhtiön talous tiedot, (2018 viimeksi toimitettu) liikevaihto 380t € ja tulos tappiolla -181 t€. Yhtiö saanut yli 4,5milj € kunnalta lainaa rakennusaikana ja kinuaa taas lisää.
        Mitä helvettiä, miten se pystyy hoitamaan edes vanhojen lainojen hoitokulut, kun koko ajan tekee tappiota?
        Ja kunta kärrää euroja lisää minkä kerkee. Kuka uskaltaa Seppälälle sanoa että Suomessa on jo toimiva 4Gverkko ja 5G verkkoa pykätään. Valokuituverkko vanheni jo ennen valmistumistaan. Nyt vihellettävä peli poikki firma konkkaan ja antaa kaapeleiden jäädä maahan, jos yksityinen yritys alkaa pyörittää, onnea yritykseen! Liian kallis hinta veronmaksajille siitä, että kunnantalolla voidaan katsoa valokuidusta kissa tai aikuisviihe videoita.

        No siinä se hyväveli kytkös hyvin edustettuna. Mitään ei tehdä ilman että itse ja puoli sukua hyötyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alusta asti mennyt päin peetä ja ollut täysin järjetön hanke .
        https://yle.fi/uutiset/3-8046804
        Katsoin yhtiön talous tiedot, (2018 viimeksi toimitettu) liikevaihto 380t € ja tulos tappiolla -181 t€. Yhtiö saanut yli 4,5milj € kunnalta lainaa rakennusaikana ja kinuaa taas lisää.
        Mitä helvettiä, miten se pystyy hoitamaan edes vanhojen lainojen hoitokulut, kun koko ajan tekee tappiota?
        Ja kunta kärrää euroja lisää minkä kerkee. Kuka uskaltaa Seppälälle sanoa että Suomessa on jo toimiva 4Gverkko ja 5G verkkoa pykätään. Valokuituverkko vanheni jo ennen valmistumistaan. Nyt vihellettävä peli poikki firma konkkaan ja antaa kaapeleiden jäädä maahan, jos yksityinen yritys alkaa pyörittää, onnea yritykseen! Liian kallis hinta veronmaksajille siitä, että kunnantalolla voidaan katsoa valokuidusta kissa tai aikuisviihe videoita.

        Oliko se valokuituseikkailu alunperin Seppälän hanke vai kenen. Ennen sanottiin, että hyvää rahaa ei kannata heittää huonon rahan perään. Mulla ei ole valokuitua ja siksi kysynkin onko siitä niin paljon hyötyä, että kannattaa laittaa vielä siihen toista miljoonaa. Miljoona on iso raha, Kokemäellä varsinkin.

        Ojakosken kuvio oli kuitu.

        Joku muukin on osaa laskea, artikkelissa mainitaan kyllä opettajakin. Mustalan Matin opeillakin selvä juttu, harmi ettei Kokemäen päättäjät ole olleet hereillä laskennon tunnilla, vai pitäisikö sanoa, valokuituverkko aikaan, matematiikan tunneilla. https://www.ylasatakunta.fi/teksti/juha-tuomisen-blogi-lupinet-oy-mita-meilla-tehtiin-toisin-6.68.98834.a4fb5151ff

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alusta asti mennyt päin peetä ja ollut täysin järjetön hanke .
        https://yle.fi/uutiset/3-8046804
        Katsoin yhtiön talous tiedot, (2018 viimeksi toimitettu) liikevaihto 380t € ja tulos tappiolla -181 t€. Yhtiö saanut yli 4,5milj € kunnalta lainaa rakennusaikana ja kinuaa taas lisää.
        Mitä helvettiä, miten se pystyy hoitamaan edes vanhojen lainojen hoitokulut, kun koko ajan tekee tappiota?
        Ja kunta kärrää euroja lisää minkä kerkee. Kuka uskaltaa Seppälälle sanoa että Suomessa on jo toimiva 4Gverkko ja 5G verkkoa pykätään. Valokuituverkko vanheni jo ennen valmistumistaan. Nyt vihellettävä peli poikki firma konkkaan ja antaa kaapeleiden jäädä maahan, jos yksityinen yritys alkaa pyörittää, onnea yritykseen! Liian kallis hinta veronmaksajille siitä, että kunnantalolla voidaan katsoa valokuidusta kissa tai aikuisviihe videoita.

        Ei valokuitu ole eka eikä vika kupru kunnan "investoinneissa". Se huono puoli kuntalaisten kannalta, että näissä kunnan projekteissa puhutaan aina miljoonista!
        Linkki yhteen huuhaa hankkeeseen, jonka piti
        nostaa Kokemäki maailmankartalle, toisin kävin, lainoja maksetaan vielä ja pitkään,!
        https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074016158/Kokemaen kaasutusvoimalassa tutkitaan uusia biopolttoaineita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko se valokuituseikkailu alunperin Seppälän hanke vai kenen. Ennen sanottiin, että hyvää rahaa ei kannata heittää huonon rahan perään. Mulla ei ole valokuitua ja siksi kysynkin onko siitä niin paljon hyötyä, että kannattaa laittaa vielä siihen toista miljoonaa. Miljoona on iso raha, Kokemäellä varsinkin.

        Jos kuitu oli Ojakosken juttu, niin sopii toivoa, että Kokemäelle saataisiin täyspäinen kaupunginjohtaja, joka ei lähtisi kaikkiin kotkotuksiin mukaan, kustannuksista välittämättä. Kyllä me pienemmät jutut, kuten Tulkkilan venelaiturin tms, kyllä kestämme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kuitu oli Ojakosken juttu, niin sopii toivoa, että Kokemäelle saataisiin täyspäinen kaupunginjohtaja, joka ei lähtisi kaikkiin kotkotuksiin mukaan, kustannuksista välittämättä. Kyllä me pienemmät jutut, kuten Tulkkilan venelaiturin tms, kyllä kestämme.

        Ojakoski oli kuitenkin viimeinen jonka aikana edes yritettiin saada erilaisia hankeavustuksia. Nykyään kukaan ei kaupungintalolla ole edes tietoinen erilaisista mahdollisuuksista. Auttaisi nimittäin taloudellisestikin kuntaa ja kohteita.

    • Anonyymi

      Ehdotankin että kun seuraava kyläkoulu tms. suljetaan ns. säästösyistä, kiinnitetään rakennuksen seinään kivitaulu jossa Seppälän ja Kiven nimet muistuttamaan jälkipolvia siitä ettei, "raha maailmasta lopu". Kysymys on vain siitä mihin kunnan rahat halutaan laittaa.

    • Anonyymi

      kannattaisiko seuraavaa kaup.johtajaa palkattaessa miettiä tarkkaan millaisen johtajasopimuksen hänen kanssaan tehdään, ettei taas sama toistuisi parin-kolmen vuoden kuluttua.

      • Anonyymi

        Ehdottomasti! Ponnahduslautavirkakierre pitää saada katkaistua.

      • Anonyymi

        Ja pian uusi aikuinen hoitamaan kaupungin asioita. Hirvittää että nyt vallan kahvassa on henkilö joka ei ymmärrä aikaa ennen tietokoneita/internettiä eli ei ymmärrä yli puolta kuntalaisista. Taannoinen maskikohellus osoitti miten tiedotus ei vahvinta osa-aluetta.

      • Anonyymi

        Jaa parin kolmen vuode

        Kyllä. Nyt mokailee Facebookissa mutujutuillaan poseeraten typerässä videossa. Siellä se paras näkyvyys onkin.

        Mitä ihmeen mannekiinia kunnan virkamies esittää?!?! Huomaa miten lapsellinen hallintojohtaja Kokemäellä on.

        Olis voinu jakaa videon jos ei ois ollu niin nolo.

    • Anonyymi

      Tuskin Seppälä yksin päättää asioista, vaan siellä on lampaita samassa seurassa.

    • Anonyymi

      Vielä ikävämmältä tuntuu, kuten Arja H. kirjoittaa 17.09 Sydäriin jutussa, että jo Kiven koeaikana ilmeni samat ongelmat jotka nyt johtivat eroon. (ei tavoitettu, ei näkynyt paikkakunnalla jne) Koeajan tarkoitus on antaa mahdollisuus testata puolin ja toisin, ja jos homma ei pelitä, sanotaan moikka.
      Jos näin todella oli, mitä Sydärissä luki, miksi ei erotettu heti??
      Nyt vastauksia päättäjiltä ja poliittista vastuun kantoa! Arja voisi jutun Sydän Satakuntaan tehdä, päättäjien nimiä joita haastatella löytyy varmaan pöytäkirjoista joilla Kivi valittiin.
      Helsingin Sanomat uskaltaa kirjoittaa myös ikävistä asioista, miksei HS:n omistava paikallislehti?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1462
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      923
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      892
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      57
      883
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      693
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      690
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      334
      664
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      654
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      626
    Aihe