Pyramidihuijaus

Anonyymi

Kuulin juuri uutisista, että pyramidihuijatut henkilöt harkitsevat valtion haastamista oikeuteen, kun valtio ei suostu korvaamaan huijattujen rahoja. Miten ihmeessä valtio voi olla vastuussa huijatuille niiden menettämistä rahoista? Ihmiset ahneuksissaan menevät mukaan epämääräiseen juttuun ja kun rahat menetetään ollaan parkumassa korvauksia valtiolta, siis meiltä muilta veronmaksajilta! Tässä tulee todella hyvin selville ihmisten ahneus, ottamassa ollaan ja joka puolelta, mutta jos tuosta pyramidisijoituksesta olisi rahaa saanut, niin tuskin siitä kukaan olisi valtiolle ilmoittanut ja veroja maksanut. Tympäisee ahneiden paskiaisten toiminta ja toivon todella että eivät meidän veronmaksajien kustannettavaksi menetyksiään saa.

30

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samaa mieltä siitå, ettei valtion tule korvata. Jos on ottanut riskin, niin tappiokin on mahdollinen, kuten sijoituksissa ylipäätään.
      Tannsija-Åken keissi voisi olla tähän verrattavissa.
      Suomalaiset itkevät heti, kun ei menekkään hyvin, paremmin, ökysti.
      Mutta muistelisin hämärästi, että jonkin osalta on maksettukin. Ehkä joku muistaa?
      Oliko silloin jotain 'nimiä' häviämässä, joten yhteisestä pussista vaan. Sillä lailla.
      Beng

    • Anonyymi

      Onkohan kysymyksessä nyt joku yksittäinen tapaus,
      sellainen vilahti silmiin viikolla jossain
      jota voi jonkun mielestä rinnastaa pyramidihuijaukseen,
      jossa valtio oli jossain (sivullisen roolissa) mukana.
      Ei huijaamassa, mutta joku oli menettänyt rahaa "sijoituksessaan".

      Sori kun en muista asiaa yksityiskohtaisesti,
      mutta oikeasti pyramidihuijattu saa tietysti kärsiä tappiot nahoissaan.

    • Anonyymi

      Se on Wincapita, josta halutaan valtiolta korvauksia.

      • Anonyymi

        Kyllä kyllä, vaan mikä siinä on ajatuksena että valtion tulisi maksaa huijattujen menetyksiä. Minä pelasin viime viikolla vakioveikkausta 2,5 Eurolla ja menetin kaiken, alanko vaatimaan valtiolta korvauksia, ilmeisesti niin pitäisi tehdä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No viime aikoina on ollut kuppausmeininkiä ilmassa. Sopii kuvaan.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No viime aikoina on ollut kuppausmeininkiä ilmassa. Sopii kuvaan.
        Beng

        Onko sinua kupattu? Siksikö jaksat olla ympärivuorokautisesti täällä "töissä"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinua kupattu? Siksikö jaksat olla ympärivuorokautisesti täällä "töissä"?

        Oletko sinä se pikkupoika?
        Jos tekee aloituksen, kait on kohteliasta vastata.
        Odotan myrskyä.
        Veto veks.
        Beng
        Ei ole kupattu kuin verikokeissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sinä se pikkupoika?
        Jos tekee aloituksen, kait on kohteliasta vastata.
        Odotan myrskyä.
        Veto veks.
        Beng
        Ei ole kupattu kuin verikokeissa.

        Meidän terkkarissa verinäytteet otetaan kyllä neulalla.

    • Anonyymi

      Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, ja usein myös kukkaro.

      • Anonyymi

        Kerro joku esimerkki? 👀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro joku esimerkki? 👀

        Jos ei ymmärrä joutuvansa huijatuksi, niin joutuu usein maksamaan siitä. Halusit esimerkin joten tässä yksi. Remonttifirma myy ovelta ovelle periaatteella remontteja vanhuksille jotka maksavat ylihintaa remontista. Tällaisia tapauksia on tiedossa.

        Mietinpä, miten näille vanhuksille myydään....pelottelulla?
        Omakotiasukkaille tulee, mitä ihmeellisempiä työtarjouksia, puhelimella, myyjät saattavat huudella pihalle jne. Eräänlainen 'väitöstilaisuus'.
        Onkohan kuntien jätesopimuskaupittelu samaa tasoa?
        Meillä vaihtui jokin aika sitten jätefirma: rikotaan roskiskatoksen ovia.
        Jätesäiliöt ovat erittäin likaisia. Huvittaa, kun asukkaille on ohjeita jätteiden lajitteluun ja miten siististi....
        Beng

    • Anonyymi

      Valtio on tällä hetkellä itse 11 miljoonaa euroa "voitolla", tästä toki voidaan vähentää rikoksen selvittämisen kulut.

      Valtio on kerännyt rikoksesta voitolle jääneiltä jäseniltä pois 34 miljoonan euron rikoshyödyt, mutta on palauttanut vain 23 miljoonaa.

      Valtio ei siis maksa mitään itse omistaan ja verovaroilla, vaan maksaa noista rikosvaroista. Siis jos maksaa.

    • Anonyymi

      Ne harvat huijauksella rikastuneet taas eivät maksaneet mitään veroja...

    • Anonyymi

      Miksi päivittelet sloittaja

      En ole lukenut uutista mutta pyramidihuijatut näkevät tilanteen yleensä niin että valtio on virkavallan avulla katkaissut pyramidin eli aiheuttanut heille vahinkoa väärällä toiminnalla

      He siis eivät pidä itseään huijattuina vaan valtion ylisuojelun tuhoamina uhreina

      • Anonyymi

        tosiasiassahan vahingonaiheuttajia ovat pyramidin aloittaneet, jotka myös ovat ne voitot saaneet. pyramidin alapäässä olevat ovat vain hävinneitä, ja kaikki pyramidiin osallistuneet rikollisia ja erittäin tyhmiä ja ahneita.

        Oletko Savon Sanomien päätoimituskirjoittaja?

        Savon Sanomien pääkirjoitus: "Rikollisen huijauksen lopputulemana petoksesta tuomitut ovat saaneet leiman otsaansa: heihin on vaikea luottaa jatkossa. Toiseksi petoksen uhrit ovat saaneet otsaansa puolestaan idiootin ja narrattavan hölmön leiman – ja aivan aiheesta."

        Kyseessä oli törkeä petos, josta päätekijä sai viisi vuotta ehdotonta. Häneen ei voi enää luottaa"

        Petoksen uhreille on syystäkin idiootin ja hölmön leima otsassa. Hieno näkemys Savon Sanomien päätoimitukselta. Hieno ihminen.

      • Anonyymi

        Pyramidihuijauksen idea on hyvin yksinkertainen mutta monet huijatuiksi tulleet eivät halua sitä ymmärtää koska silloin joutuisivat itselleen tunnustamaan oman tyhmyytensä.

        Wincapita oli ensisijaisesti törkeä petos ja toissijaisesti ponzi-huijaus.

        Miten on siis sen törkeän petoksen kanssa? Jos joku tekee parhaansa rakentaakseen hienon petoksen, niin toiset hölmöt uskoo. Onko tuo rikoksen tekijä sinun idolisi ja esikuvasi, kun osasi pettää tyhmää ja ahnetta kansaa? Näin totesi Savon Sanomien pääkirjoitus.

        Kyseessä ei ollut sijoitus, vaan törkeä petos, ymmärrätkö?

        Mutta missä milloin olen kertonut pitäväni huijareita idoleinani? Ja on väärin sanoa että "toiset hölmöt uskoo", se menee niin että nimen omaan hölmöt uskovat nokkelampien kepposia.
        Sivulla joku aiemmin kirjoitti että monet huijatuista uskovat yhä kuinka olisivat saaneet suuria voittoja "sijoituksilleen" elleivät valtion viranomaiset olisi keskeyttäneet hommaa, juuri heitä tarkoitan kun kerron sen mitä kerron kommentissani eilen klo 10:31! Juuri nämä ihmiset vain eivät halua myöntää että he olivat pelkkiä maksajia eikä heillä tosiasiassa ollut mitään mahdollisuuksia luvattuihin voittoihin, siis he kieltäytyvät ymmärtämästä tämän huijausmenetelmän toimintaideaa.

        yleensähän on asiassa kuin asiassa, että jos se tuntuu liian hyvältä ollakseen totta se tosiaan on liian hyvää ollakseen totta, mutta sitä ei nämä ahneet ja tyhmät "sijoittajat" ymmärtäneet. paljonhan noita on ollut maailmansivun vastaavia huijauksia, mutta aina löytyy niitä hölmöjä jotka noihin tarttuvat. hölmöytensä vielä lisätodistavat silla, että valittavat kun rahat meni.

        Onko pyramiidihuijaus vähän kuten tupperware-kestit, sillä erotuksella, että vain 'emännät' saavat rahhoo?
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko pyramiidihuijaus vähän kuten tupperware-kestit, sillä erotuksella, että vain 'emännät' saavat rahhoo?
        Beng

        Tupperware-kesteissä sentään saa vastinetta. Kympin muovikipon satasella.

        Olen nähnyt Tupperwaren pääkonttorin Orlandossa. On siinä saanut toisenkin muovikipon myydä, ennen kuin sen tasoinen rakennus tontteineen on ansaittu.

        Kolme kertaa olen ollut mammojen muovikippokekkereillä.
        Sympatiasta tai mistä lie hankin muutaman astia.
        Vedin tämän esimerkiksi, onko pyramidihuijaus sukua tälle ketjumyynnille?
        Pyramidijuttuihin ei tuntemani ihmiset ole lähteneet.
        Miksei ihmsten vaisto ole varjellut huiputuksissa?
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko pyramiidihuijaus vähän kuten tupperware-kestit, sillä erotuksella, että vain 'emännät' saavat rahhoo?
        Beng

        Se kirjoitetaan yhdellä iillä, pyramidihuijaus. Joka asiassako sinua tulee olla opastamassa, pysyisit hetken....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se kirjoitetaan yhdellä iillä, pyramidihuijaus. Joka asiassako sinua tulee olla opastamassa, pysyisit hetken....

        Olen muuten kirjoittanut sekä, että.
        Pidättele sinäkin hetken...
        Beng
        Oletko jotenkin häiriintynyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolme kertaa olen ollut mammojen muovikippokekkereillä.
        Sympatiasta tai mistä lie hankin muutaman astia.
        Vedin tämän esimerkiksi, onko pyramidihuijaus sukua tälle ketjumyynnille?
        Pyramidijuttuihin ei tuntemani ihmiset ole lähteneet.
        Miksei ihmsten vaisto ole varjellut huiputuksissa?
        Beng

        Kolme kertaa olet ollut niillä "kesteillä" tajuamatta että osallistut melkoisiin kesteihin.. Vai kertoisitko liittyykö kaupallisuus mielestäsi ko. tilaisuuksiin mitenkään? Olet taas pihalla kuin sulanut vanhan talven lumiukko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolme kertaa olet ollut niillä "kesteillä" tajuamatta että osallistut melkoisiin kesteihin.. Vai kertoisitko liittyykö kaupallisuus mielestäsi ko. tilaisuuksiin mitenkään? Olet taas pihalla kuin sulanut vanhan talven lumiukko.

        20:57
        Tietenkin olen tajunnut. Lisäekstrat emännälle ovat kuin tuotot pyramidihuijaamisesta.
        Olin muuten ollut kansainvälisessä yrityksessä töissä. 'Vähän' kaupallisuuttakin mukana.
        Kommenttisi pikemminkin huvittaa.
        Keittelepäs kahvit. VT. Tunnistan sinut. Näykkijän!
        Olisi oikein hyvä lopputyön otsikko: pyramidihuijaukset ja tupperware-kekkereiden yhtäläisyydet.
        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        yleensähän on asiassa kuin asiassa, että jos se tuntuu liian hyvältä ollakseen totta se tosiaan on liian hyvää ollakseen totta, mutta sitä ei nämä ahneet ja tyhmät "sijoittajat" ymmärtäneet. paljonhan noita on ollut maailmansivun vastaavia huijauksia, mutta aina löytyy niitä hölmöjä jotka noihin tarttuvat. hölmöytensä vielä lisätodistavat silla, että valittavat kun rahat meni.

        Oletko Savon Sanomien päätoimittaja?

    • Anonyymi

      Ponzi-huijauksen ja törkeän petoksen suunnittelija on nykyisin suuri sankari ja nauttii erityistä kunniaa ja luottamusta. Talousrikolliset ovat rikollisten kermaa!

      Sen sijaan Savon Sanomien pääkirjoitus toteaa, että huijatuksi tulleet ovat idiootteja ja heillä on ikuisesti hölmön leima otsassa. Mieluummin siis rikollinen kuin hölmö idiootti.

      Tulee mieleen, että kuka oikeasti on se hölmö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3362
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3157
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      2610
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2538
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1850
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1465
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1320
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1179
    Aihe