Mitä teen??? On tässä jo varmaan noin 2-3v tuntunut että olisi adhd ja kerroin juuri äidilleni.. no mutsi sano että se on vaan kasvamisesta johtuvaa. Mutta kyse on siitä että haluaisin mennä testeihin mutta ei äiti suostu.. oireita minulla esim on: en huomaa yksityiskohtia, on vaikeaa keskittyä, ajatukset ei pysy kasassa kun esim. Kuuntelen jotain vähemmän kiinnostavaa, teen huolimattomuusvirheitä, törmäilen huonekaluihin koska en havaitse niitä, harhaudun helposti, hyppään asiasta toiseen ja unohdan mitä olin sanomassa, uppoudun kiinnostukseni kohteisiin pitkiksi ajoiksi, ärsyynnyn keskeytyksestä, on tapana piirrellä papereihin, puhun liian nopeasti, tunnun tarvitsevan vähemmän unta kuin muut, minulla on yli energiaa, keskeytän muiden keskustelua, velvollisuudet tuntuvat liian raskaalta, työn aloittaminen on helpompaa jos voi tehdä sen jonkun kanssa, ei ole pitkäjänteisyyttä, minun vaikea päättää mistä tavaroista luovun ja mitkä pidän, ärsyynnyn kovista ja korkeista äänistä, epämiellyttävät tai voimakkaat hajut saavat minut voimaan pahoin, pitkästyn helposti, mitä pidemmät yöunet otan sitä väsyneempi olen, eikä siinäkään kaikki.. en jaksaisi enää kuunnella koulussa kun porukka sanoo "kuunteleks sä" tai "Calm Down bro" voiko joku antaa mielipiteitä...
13-vuotias ja tuntuu että olisi adhd
22
210
Vastaukset
- Anonyymi
Vaikka ei olisi ADHD nuo ovat vakavia oireita tuon ikäisellä ja yksittäinen tuollainen ehkä on vielä kasvamista, mutta koko listasta kuuluisi äidin huolestua.
Jos ei huolestu niin, sitten pyydät koulun kautta terkkarin aikaa, jossa kerrot huolistasi. Ihan vinkkinä, että lääkärit ei yleensä tykkää, että joku diagnosoi itsensä etukäteen. Joten kerrot vain avoimesti mitä oireita on ja haluat, että sinut tarkastetaan.
Muista, että kyseessä ei ole välttämättä ADHD vaan ehkä jokin muu neurologinen yms. sairaus, joka voi olla pysyvä tai myöhemmin korjaantua kun keho kehittyy. Älä siis mene sillä oletuksella, että tulee tasan se lopputulos mitä luulet sen olevan, koska silloin helposti saatat vahvihstaa huomaamattasi juuri ADHD:n piirteitä ja jotain tärkeää jää huomaamatta. Väärä diagnoosi on helvetistä.
Selkeästi kirjaat ylös huolestuttavia oireitasi ja menet sen päiväkirjan kanssa terkkarille tai koululääkäkärille. Pysy asiassa ja aiheessa, älä tee oletuksia, vaan rehellisesti ja avoimesti kerrot oireet sekä olosi.
Ja ole valmis myös siihen, että äiti oli oikeassa, mutta niin ei voi sanoa ennen kuin olet päässyt kunnolliselle lääkärille tutkittavaksi joka osaa sanoa tarvitsetko esim. neuropsykologisia tutkimuksia vai jotain muuta.- Anonyymi
Kiitos🙏 rehellisesti uskon että saattaa mennä ohi vanhempana mutta omasta mielestä kannattaisi kuitenkin mennä edes kokeilemaan vaikka sen jälkeen kun kouluterveyden hoitaja määrää. Nimittäin siitä saattaa tulla haittaa vanhempana ja muutenkin tunnilla. tosin siten taas en haluaisi mennä yksin terveyden hoitajalle koska itse minua ahdistaa kaikkiin tällaisiin asioihin meneminen yksin keskityn paremmin kun joku on kanssani eikä terveyden hoitajalle saisi mennä näin korona aikaan kahdestaan uskoisin 🤔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos🙏 rehellisesti uskon että saattaa mennä ohi vanhempana mutta omasta mielestä kannattaisi kuitenkin mennä edes kokeilemaan vaikka sen jälkeen kun kouluterveyden hoitaja määrää. Nimittäin siitä saattaa tulla haittaa vanhempana ja muutenkin tunnilla. tosin siten taas en haluaisi mennä yksin terveyden hoitajalle koska itse minua ahdistaa kaikkiin tällaisiin asioihin meneminen yksin keskityn paremmin kun joku on kanssani eikä terveyden hoitajalle saisi mennä näin korona aikaan kahdestaan uskoisin 🤔
En tiedä kuka nyt täällä on aloittaja ja kuka ei. Mutta se on muutenkin aika pitkä prosessi saada käyntiin jos tarvitsee pidempiä tutkimuksia.
Jos omasta terveydestä on huoli niin parempi se on varmistaa kuin myöhemmäksi jättää.
Terveydenhoitaja tajuaa kyllä jos tarvitset kaverin, mutta suosittelen, että yrittää mennä yksin. Kumminkin isoista asioista kiinni ja omasta terveydestä, joten se ei silleen kaverille kuulu vielä toistaiseksi.. Vaikka olisikin hyvä kaveri hän saattaa vahingossa kertoa eteenpäin. Niitä sattuu. Ja voi olla huomaamatta raskasta kaverillekin.
Jos kaveri saattaa sinut osan matkaa? Kirjaa ennen sitä ennen lapulle ylös oireet jotka sinua huolestuttaa, ja menet sen listan mukaan. Järjestyksessä. Keskity siihen. Se lista myös auttaa ahdistukseen, koska sinulla on selkeä missio mitä tehdä. Jos ahdistaa niin sano se ääneen terveydenhoitajalle, että on sellainen olo. Niin hänkin ymmärtää paremmin missä mennään.
- Anonyymi
Koulumenestyksesi? Etköhän ole ihan normaali nuori. Mitä enemmän tekee, sitä enemmän myös sattuu "mokia". Vaikutat nopeajärkiseltä ja tekevältä. Ja tekevälle sattuu.
Multitaskaus lisää sen riskiä, että asiat tulee tehtyä puolittain. Eli älypuhelin on vihon viimeinen laite. Siitä luopuminen aiheuttaa vakavia vieroitusoireita, mutta kokeile olla joskus ilman. Törmäilyt vähenevät, kun keskityt todelliseen maailmaan. Tee asia kerrallaan. Aivot eivät oikeasti ole sopeutuneet nykyisen kaltaiseen viriketulvaan. Ja aivojen kehitys on valmis tietyssä mielessä vasta ehkä 25-vuotiaana, eli siihen asti ihminen on teini. Osa ominaisuuksista (kuten vaaran taju) kehittyvät varsin myöhään. Sitten saat kokea, miltä tuntuu ajatella aikuisten aivoilla. - Anonyymi
Vajaat 70v. lisää 13 niin ollaan lähempänä oikeaa ikääsi. Sodan jaloista tulit vanhempiesi evakkoletkassa. Etkö osaa hävetä kd-opettaja provoilujasi?
- Anonyymi
ALOITTAJALLE (ehkä olet välissä kommentoinut, en jaksanut lukea kaikkia ; , ehkä tulee toistoa ):
Voisitko mennä puhumaan kouluterveydenhoitajalle, psykologille tms. ? Sinulla on siihen oikeus eikä äitisi tarvitse sitä edes tietää.
Olen itse aikuisiällä adhd diagnoosin saanut ja lapseni on kutakuinkin saman ikäinen kun sinä ja on saanut diagnoosin vastaavanlaisille oireilla kuin sinä. Minulla on myös ollut lapsena juuri tuollaisia oireita ja nyt aikuisena edelleenkin. Sekä minulla että lapsellani on lääkitys josta todellakin on apua. Aikuisena tiedän millaiset seuraukset hoitamattomasta adhdsta voi olla itseluottamukseen yms , ja valitettavasti vaikutukset pahimmillaan tuntuvat pitkälle aikuisuuteen, niin kuin minulla.
Kovasti kannustan sinua ottamaan koulussa ammattilaiseen yhteyttä. Kyllä nykyään noi asiat tiedostetaan paremmin ja minusta niitä ei voi jättää huomioimatta. Toivon todella että saat apua. Kerro jos tulee mieleen jotain keinoja miten voisin auttaa sinua. Tämä on minulle sydämenasia. :)- Anonyymi
Mie kanssa ehdotin terkkaria, että käy tarkistamassa sitä kautta. Oli tulos mikä hyvänsä niin kannattaa sentään tutkia kunnolla.
Kaikissa kouluissa ei kai ole koulupsykologia saatavilla, vai onko nykypäivänä? Minun aikana ei edes terkkari ollut joka viikko paikalla. Kumminkin, he ovat just hyviä koska heillä voi tosiaan käydä ilman, että vanhemmilta pitää kysyä.
- Anonyymi
Olisi kiva kuulla, mitä ketjun aloittajalle kuuluu - oletko saanut apua?
- Anonyymi
Minäkin haluaisin kovasti kuulla, mitä aloittajalle kuuluu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin haluaisin kovasti kuulla, mitä aloittajalle kuuluu!
Varmaan hyvää kun ei tänne tarvinnut uudestaan tulla. Hyvä niin. Yleensä tänne palataan vain kun lopputulokset on (tosi)huonoja. Jos elämä jatkuu ihan OK:na niin etenkin nuoret unohtaa, että kävi jotain edes kirjoittamassa.
Sitä paitsi, jos esim. pääsi jonnekin tutkimuksiin niin aika harvinaista, että näin pian olisi mitään ihan varmaa tietoa. Näissä asioissa menee kumminkin aikansa ja hyvä niin, silloin ainakin selvitetään kunnolla, että onko jotain vai ei.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187464Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662156- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691220RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551151Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019