järkyttävää. Kävelet muutaman sata metriä ja heti on joku siinä "kertomassa jotain" ja kaikki ihan turhaan, koska kaikki on ymmärretty jo. "Kansa" selvästi haluaa ettei mikään muutos tule olemaan koskaan mahdollinen! Tiedättekö kuinka rasittaa on ollut vuosien ajan kestää sitä mitä ei noin olisi koskaan saanut edes aloittaa. Ensimmäisinä vuosina luulit että sun oma pää toimin kummallisesti ja sen takia sä vaidoit ihan toisenlaiseen työhön. Mutta ei se loppunut sielläkään, mutta siellä se hyväksyttiin siihen asti, kunnes ilmoitettiin ettei tartte enää tulla. Kaikki sellainen toisen käden tiedotus vie valtavasti voimia, töissä ei pysty kunnolla keskittymään siihen mikä siellä on tärkeää eli työntekeminen. Ei ole enää yhtään jaksamista siihen mikä ei kuulu lainkaan muille, se on kiusaamista!
Kerta kaikkiaan
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Projektia ei enää ole!
Kaiketi työkaverit sinut tunsivat. Parasta sanoa minusta valehdellaan, jonkun oman hyötymistarkoituksessa.
Asiat selviävät. Jos ei selviä kannattaa poliisilta kysyä neuvoa.