Metsärikoksesta ilmoittaminen

Anonyymi

Osaako joku neuvoa mihin voi ilmoittaa metsärikoksesta? Kyse on sellaisesta hakkuusta, jonka metsänhoitoyhdistys suunnitteli, teki metsänkäyttöilmoituksen, leimikonsuunnittelun ja oli joka lailla valtuutettu hoitamaan kaikki hakkuuseen liittyvät asiat. Lisäksi mhy:n kaveri kertoi kulkeneensa metsän läpi. Hakkuun jälkeen huomasimme, että kaksi metsälähdettä (toisen halkaisija yli 5 m) oli parturoitu rantaan asti ja lisäksi lähteet olivat täynnä hakkuujätettä. Mhy:n kaverille on kerrottu asiasta ja hän kävi hakkuun jälkeen merkkaamassa suoja-alueen, niin ettei muita metsänhoitotoimia enää alueella tehdä. Mutta vahinko on jo tapahtunut. Muuta vastuuta kaveri ei ota, vaikka lähteen vesi luultavasti on juomakelvotonta pitkään tämän jälkeen ja tietysti myös luonnon monimuotoisuutta tuhottu, joka tekee asiasta metsärikoksen.

Olisiko hyviä neuvoja? Jotain mättää nyt pahasti mhy:n prosesseissa, koska näin tärkeää asiaa ei tarkistettu metsäomistajilta.

7

154

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikset kertonut lähteistä suunnittelijalle etukäteen?

      • Anonyymi

        Hyvä kysymys, jota olen itsekin miettinyt. Siihen on kaksikin syytä.

        Aiemmin teimme yhteistyötä toisen mhy:n kaverin kanssa, joka kertoi meille että näiden lähteiden ympäristö on suojeltavaa aluetta eikä puustoa saa ihan läheltä hakata. Kun sitten yhteistyökumppani mhy:n puolella vaihtui, ei tullut suoraan sanottuna mieleenkään, että tässä tapauksessa sama tieto pitäisi nyt kertoa mhy:n suuntaan.

        Lisäksi mhy:n kaveri oli erittäin itsevarma ja antoi vaikutelman, että hän kyllä tietää mitä on tekemässä varsinkin, jos hakkuiden etenemisessä oli jotain josta olin eri mieltä. Jossain vaiheessa luovutin hakkuiden kommentoinnin, koska enhän tosiaan ole alan ammattilainen ja päätin luottaa tähän ammattilaiseen.


    • Anonyymi

      Rikoksista ilmoitetaan poliisille.

    • Anonyymi

      Heittele omin pienin kätösin hakkutähteet pois lähteestä ja istuta koivuntaimia ympåristöön ne kasvaa nopeasti. Metsärikoksesta voisi ilmoittaa vaikka tv:stä tuttuun "pitääkö olla huolissaan" ohjelmaan.

    • Anonyymi

      Metsäkeskus on taho, joka näitä virallisesti tutkii. On kuitenkin senlaatuinen taho, että se katsoo asioita relaskoopin kautta. Paikallinen luonnonsuojelupiiri on paras vaihtoehto.

      • Anonyymi

        Mitä osaamista luonnonsuojelupiirillä on metsäasioista? On nähty, että nämä vihreän aatteen ihmiset eivät kykene juuri muuhun kuin tukkimaan liikennettä tiellä istumalla.

        En luottaisi siihen seurakuntaan yhtään.


    • Anonyymi

      Teet tutkintapyynnön poliisille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      81
      820
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      147
      788
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      676
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      664
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      663
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    9. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      521
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      506
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      469
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      446
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      431
    17. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      431
    18. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      404
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      400
    Aihe