Olen elänyt liian vanhaksi vakken vanhaksi itseni miellä. On harrastuksia, liikuntaa, lapsenlapsia, tapahtumia ja talous kohtuudessa.
En vaan löydä tarkoitusta. Turhaa aikaa on liikaa. Teen ihan valtavasti kaikkea. Osallistun tapahtumiin. Kuljen sairaiden kanssa kävelyllä. Seuraan aikaa. En vaan tykkää tästä joutavasta elämästä. Joskus siemaisen muutaman oluen. hetkeksi tulee nousukas olo. Ja sitten taas palaa turhautuneisuuden tunne.
Onko teillä turhautumista.
En vaan löydä tarkoitusta. Turhaa aikaa on liikaa. Teen ihan valtavasti kaikkea. Osallistun tapahtumiin. Kuljen sairaiden kanssa kävelyllä. Seuraan aikaa. En vaan tykkää tästä joutavasta elämästä. Joskus siemaisen muutaman oluen. hetkeksi tulee nousukas olo. Ja sitten taas palaa turhautuneisuuden tunne.
Onko teillä turhautumista.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Elämä on eletty! Minkäs teet? Kuulut joukkoon, joka ”saa nyt tehdä, mitä haluaa”, mutta itse olen jo tekemiseni tehnyt. En ymmärrä ”pitkän iän” ihannointia.
Samoin; on lapsenlapsia ja kaikenlaista puuhaa, välillä yli tarpeenkin, mutta elämän tarkoitus on jo täytetty. Miten sitä vielä jaksaa jotain puuhaa keksiä?
Voi sinua, rauhatonsielu. Olen kohta seitsemänkyppinen, lapsenlapset jo kohta aikuisia, lueskelen , kuntoilen, kuuntelen musiikkia ja kirjoja. Raha-asia ok ja samoin terveys. On äärettömän rauhaisa kiitollisen olo ollut jo vuosia. Ei ole liikaa eikä liian vähän tekemistä.
Koronakaan ei ole vaikuttanut mihinkään olemisiini tai menemisiini. Palvelut pelaa, jos niitä tahdon.
Yksin pitää nyt tottua olemaan jo koronavaaran takia, vaikka vaikeaa on kun on ollut hulinaa koko iän ajan tähän mennessä. Olla öllöttää, siinä se on :)
Kun oli työssä, ehkä koki itsensä yhteiskunnalle ja tarpeelliseksi
työpanoksen ja veronmaksun muodossa.
Voi olla niin työorientoitunut, että kun jää eläkkeelle,
tuntee jäävänsä yhteiskunnan ulkopuolelle ja tarpeettomaksi.
Jostain luin jonkun kirjoittaman ajatuksen
että eläkkeellä olo on välivaihe työn ja kuoleman välillä.
Kuoleman odottamista.
Siltä se välillä tuntuu, vaikka kuinka täyttäisi päivänsä jollain muka mielekkäällä
tekemisellä.
Mitäpä sitä itseään huijaamaan alkaisi.
Leinon sanoin: "Mä tiedän, kyllä tulee kuolema..."
Mutta siihen asti eletään ja nyt ensi kertaa niin, että voi päättää ajankäytöstän ihan itse. Lapsenlapset tarvitsevat osansa ja harrastuksiin menee aikaa, mutta minuuttiaikataulua ei enää ole eikä stressiä. Olen tyytyväisempi elämääni kuin kai koskaan ennen.
Voi tehdä ihan mitä vaan mihin kunto ja varallisuus riittää. Siinä se lyhytaikainen vapaus.
No mitä muuta pitäisi olla? Itsensä toteuttaminen on Maslowin tarvehiearkiassa ylin porras.
No mutku eihän se mistään ulkoisesta menemisestä ja tekemisestä tule; sisäinen rauha. - Nm. Etsit vääristä paikoista
Ehkä joku etsii jotain muuta kuin sisäistä rauhaa, kaikki eivät etsi samaa,
voi olla että on löytänyt sisäisen rauhan, mutta toivoo kuitenkin jotain
"lisämomenttia" elämäänsä.
Sisäisen rauhan ja levollisuuden löytänyt ei "etsi" mitään eikä toivomus lisämomentista tee hänestä rauhatonta, vaikka toiveita olisikin. - Nm. Niinku mitä
Tuttuja horinoitaisi taas. Nm Jäikö jotain väliin ?
Niin, kun on elämästä kylläksensä saanut ja tehtävänsä tehnyt. Se on sitten siinä.
Niin no mitäpä siellä haikailet, mene nyt sen varatun luokse ja pidä häntä hyvänä. Mutta siis eikö ole kumma kun kaikki on hyvin niin sekään ei riitä jotain jänskää pitäisi saada elämään.
Ei ole enää varattu, kun akkansa kuoli. Meni mielenkiinto, kun enemmän nähtiin ja todella tyhmäksi osoittautui. Jestas, mikä ääliö!
Aloittaja on fyysinen
Hänellä ei ole kirjahyllyä
Häntä ei kiinnosta mikään kuplansa ulkopuolella
Fyysinen ei enää jaksa ja turhautuu
Ei pysty lukemaan
Ei opiskelemaan ranskaa
Lissabonin historia ei kiinnosta
Vaikea ehdottaa mitään
Itse yritän fyysisellä satasta penkillä, 25 leuanvetoa, 100 kilometrin retkipyöräilyä ..
Kehu joo taas ittees.
"Itse yritän fyysisellä satasta penkillä, 25 leuanvetoa, 100 kilometrin retkipyöräilyä .."
Minä en vaan yritä, vaan teen jos olen tehdäkseni. Aina ei viitsi, usein miten ei viitsi. Niinpä nostan per see ni penkistä ja siirryn sohvalle.
niin sanotusti vain taivas on rajana kun ajattelee niitä kaikkia mahdollisuuksia tehdä ja harrastaa. johon ei työssäkäydessä ja perheestä huolehtiessa ollut aikaa. mutta saahan sitä liiasta ajastakin rutista, ennen kun rutistiin että ei ole aikaa.
”Tehdä ja harrastaa”! Taitaa olla muisto vain, kun ei enää yksin pysty ikkunoitaan pesemään, kun kunto ei enää riitä.
Muutenhan se himmailu sujuu, mutta kun ei enää normaalit hommat suju, niin kyllä alkaa tuntea itsensä niin turhaksi.
Mummoni saoi: "Kyl se maailma tassii. Jos ei muuta ni hiljaa kävelemmää."
Vanheneminen tuo mukanaan muutoksia, teemme mitä tahansa. Muutoksia voi omalla aktiivisuudellaan hidastaa, mutta ei poistaa. Jokin vuosi sitten sanoin, että pitää vaan hyväksyä, ettei kuuskakkosesta saa kakskutosta vaikka mitä tekisi. Kun ei voi potkia tutkainta vastaan, pitää sopeutua siihen, mitä on ja hakea siitä irti kaikki mitä on saatavissa.
Tässä alan toipua. Noita turhautumisen hetkiä tulee. Yli 80nen sisko soitti ja valoi uskoa. Pitäisi tuo sisäinen rauha löytää. Kun olisi jokin mietiskelypiiri, menisin sellaiseen, vai mistä sen rauhan löytäisi.
Joka tapauksessa starttaan auton tunnin päästä ja neljän maissa olen takaisin kotona. Toivottavasti tämä ilta on parempi. Huomenna sienireissulle ystävän kanssa.
Tein ensi kertaa elämässäni hapankaalta, pieleen meni, homehtui. En saanut kaulittua tarpeeksi nestettä kaaliin, joten ei peittynyt omaan nesteeseensä, roskissa nyt.
Kiitos ketjussa mukana olleille, myös niille jotka moittivat valittamistani. Koen itsekin etten aina osaa olla tarpeeksi kiitollinen siitä mitä on.
Oliko kaalien päällä riittävästi painoa?
minäkin eilen tunsin oloni tyhjäksi, en tänään, iski flunssa..olispa sama olo kun eilen, nyt särkee lihaksia ja ei jaksa mitään..
Hapankaalista. Minulla on pesäpallomailan kokoinen, umpipuinen, tylppäpäinen koivunuija jolla jyskytän pieneksi suikaloidut kaalit pienissä erissä autotallin betonilattialla olevan vadin pohjalla.
En pane pönttöön muuta kuin karkeaa suolaa. Tietenkin pöntön pohjalle kokonainen, valikoitu kaalinpää muhimaan ja odottamaan hapankaalikääryleiden valmistamista.
Teen kaalia aina 20:n litran erän.
Päälleleveät puusäleet ja pesty kivi.
Jos täytyy urputtaa turhautumisesta niin valitan sitten viime viikolla alkaneesta selibaatistani.
Karanteeni-ikäinen vaimoni alkoi monioireilemaan joten hänen kuskaamisensa useampaan kertaan terveyskeskukseen ja naapurikaupungin keskussairaalaan, on antanut ohjelmaa.
""Pitäisi tuo sisäinen rauha löytää. Kun olisi jokin mietiskelypiiri, menisin sellaiseen, vai mistä sen rauhan löytäisi.""
Jos et ole tuota tähän ikään mennessä löytänyt, et osaa kotona rauhoittua ja mietiskellä omissa oloissani, pahasti pieleen olet elänyt, etkä sitä enää koskaan tavoita, rauhaa.
Miksi aina ja ikuisesti yritetään hakea ulkopuolelta sitä, mikä on jokaisella itsellään jo valmiiksi, elämä?
Laitoin tällaiseen purkkiin kaalisilppua puolilleen
https://www.google.fi/search?q=lasinen säilytyspurkki&tbm=isch&source=iu&ictx=1&fir=3-Bfv95g2e2G0M,GPwOffCnnk55aM,_&vet=1&usg=AI4_-kSpKtysBFJFu04WHCmAKSCL2K2kxQ&sa=X&ved=2ahUKEwjcvojBq_XrAhWjAxAIHYSOAmQQ9QF6BAgKEE8&biw=1366&bih=626#imgrc=3-Bfv95g2e2G0M
Johan on pitkä linkki. Kutenkin sellainen jossa on ne rautaväkäset ja punainen kumitiiviste. Kaalisilpun päälle peltikannen ja toisen pienen lasipurkin pönkäksi, niin että kun laitoin kannen kiinni, kaaliosuus litistyi tiukaksi. Ohjeen mukaan olisi pitänyt peittyä kaaliliemellä, mutta ilmeisesti sattui liian kuiva kaali. Ei ollut riittävästi lientä.
En anna perikisi. Yritän uudestaan ja rusennan kaalin Moulinexilla. Luulisi menevän tohjoksi.
No eiköhän tästä toeta kun jonkin aikaa podetaan. Asuimme kumppanin kanssa eri asunnoissa ja vietimme pitkät viikonloput yhdessä. Hän muutti pari viikkoa sitten hoitokotiin ja jo perjantai-iltana alkoi tuntumaan kurjalta, kun nyt vietän tämän illan ja huomisen illan yksin. Ylimenokausi. Kävin tapaamassa, mutta simme viettää ulkona vain tunnin. Arkipäivät olen elänyt yksin jo pitkään.
Ilmeisesti sinä olet rauhan löytänyt, en kadehdi, hyvät sulle.
Löysin rauhan varmaan jo silloin kun pötköttelin synnytys pöydällä 3,5 kiloisena räpylät viuhuen ja aloin ottaa elämää haltuuni.
Mihin en voi vaikuttaa, en ota murheita. No, en mielelläni ota muutenkaan.
Se vaan on pakko hyväksyä kaikki se, mitä kulloisenakin päivänä on tarjouksessa, alkakoon se vaikka vitutuksesta, mutta siihenkään ei sovi tuhlata energiaa.
Ei tässä jouda turhautumaan. Nurmikko leikattava, lakanat kuivumaan, ruuanlaittoon, saunakivien vaihto ja kossupullon kaatoa ehtoolla.
Onneksi ei ole eukkoa kätisemässä. Se turhauttas.
alottajalle:
niin vituttaa muaki,
sairaana vanhana tarpeettomana
yhteiskunnan riesan
kun yhteiskunnalla olisi velvollisuus hoitaa kunnolla sairaat vanhuksensa ,
muuta kun niillä ei muka ole rahaa, ei varaa hoitaa vanhuksiaan kunnolla,
mutta laitosten johtajille kyllä riittää mijoonien palkat
mutta ei ole varaa hoitaa enään vanhuksia,
vituttaa kiusana olo hiivatista,
vaikka muinoin puolisoni sanoi
että hän elää yhteiskunnan kiusallaki piiiiiiiitkään,
harmi kuoli ennen mua.
Ne on yksityislaitosten johtajat jotka saa huippupalkkoja,
ne johon Kokoomuksen Orpo keksi "ohjata" suurimman osan
kunnallisista hoivapaikan tarvitsevista vanhuksista.
Orpo ja Kokoomushan on ajaa yksityisyrittäjien asioita eli kaveriipiirinsä.
Orpo on vähän kuin Unkarin äärioikeistolainen ääripopulisti Orban.
Järkkää rahaa omalle etupiirille.
Kokoomuksen Risikko aloitti kunnallisten laitospaikkojen alasajon.
Huono hoito yksityisissä laitoksessa tulee kunnille halvemmaksi.
Kokoomuksen varakkaita asia ei koske. Heidän omaistensa ei tarvitse kärsiä
huonosta hoivasta. Huono hoiva on tavallisen rahvaan "etuoikeus".
Älä nyt höpäjä! Eihän sitä vaipoissa olevaa vanhusgenreä kukaan jaksa hoitaa. Vanhukset menneissä vanhainkodeissa oli ihan toisia, kun nämä nykyiset pillereillä elämänpidennetetyt. Sellaisen ”elämänkö” haluat?
Älä puhu potaskaa !
Elämää ei pysty millään pillereillä pidentämään.
Pillereillä yritetään vain parantaa elämänlaatua,
esimerkiksi poistaa kipua tai hoitaa verenpainetta, diabetesta jne.
Joittenkin kohdalla elinikä on pidentynyt.
Joittenkin ei.
Pitkään eläviä kuuluu hoitaa, kun he eivät enää pysty itsestään huolehtimaan.
Joku raja sillä ”elämänlaadun parantamisellakin” on. Enpä ole kenenkään lääketokkuraisen vaippahousun nähnyt niin riemusta kiljuvan ”elämänlaadun pidentämistään”.
Hoitaa, kuka hoitaa ja miten hoitaa. Ei sitten pidä valittaman!
"Elämää ei pysty millään pillereillä pidentämään."
Kyllä pystyy. Esimerkiksi veranpainelääkkeet ja hyytymisen estolääkitys lisäävät elinvuosia kiistatta. Samoin tekee myös diabeteslääkitys tai vaikka nitro.
Valitettavasti vanhainhoitolaitoksissa makaa vuoteen laitojen sisällä liian monta sellaista, joiden elämä todellakin pidentyy pelkästään sillä pillerilastilla, jonka hän päivittäin saa. - Nm. Pirullinen kohtalo
Ken vaivojansa valittaa on vaivojensa vanki !
Ei aina. Jos valittaa sen pahimman hetken ja saa siihen vähän tukea ja ymmärrystä, niin vaivasta voi vapautua, ainakin olo voi helpottua. Jos ei valita ja hampaat irvessä kestää vaan niin asiat pakkautuvat ja aiheuttavat lisää vaivoja.
Vaivoistaa puhuminen ei ole aina valittamista vaan toteamista.
Parempi olla kun ei haudo kehnoutta mielessään vaan toteaa sen sopivassa yhteydessä tai selityksenä muuttuneelle käytökselleen.
Kokemusta on kahden suolistosyövän leikkauksen verran.
Turhautuminen tulee minulle siitä, että ei ole enää tulevaisuutta.
Ikää on sen verran, että on korkeintaan lähitulevaisuus ja
se voi olla vain päivänkin pituinen.
Ei ole motiivia oikein mihinkään, ei pitemmälle tähtäävään
eikä muuhunkaan, kun huomenna voi olla jo kupsahtanut.
Kaikki tuntuu niin turhalta ja merkityksettömältä,
kun elämässä ei ole jatkuvuutta.
Kun saisi psyykattua jonkun jatkuvuuden tunteen itseensä,
mutta realistille ei onnistu.
Oman ikäluokan kavereita on jo kupsahdellut,
ei voi olla ajattelematta, että kohta on minun vuoroni.
Iloista päivää kaikille :D
Sitä suuremmalla syyllä pitäisi nauttia jokaisesta päivästä.
Poikkea tavoistasi 👍
Janne Johannes, jehova.
Luovunko uskostani?
Miksi uskosta luopuminen tuli sinulla ensimmäiseksi mieleen 🤔
Ei mikään ole niin hirveän merkityksellistä.
Ei mikään.
Kun sen oppii on helpompi
olipa sitä mieltä tai ei.
(Eeva Kilpi)
niin turhauttaa, täälläkin !
vielä enempi, kun yksin, mihin sitä ny aina sitten yksin sitten menis ?? Nimittäin suomalaiset ei kylläkään missään tule, edes vähä jutteleen, vaikka niitä yksinäisiä on toki muitakin, jne.
Lukemista, lehdet, kirjoja, ym. riittää, ja tv.täkin ehtisi katseleen, vaikka "vuorokauden" ja tietty uusintana, niin ainakin "kahteen kertaan", - "mielenkiintoista . . .
ne jotka yksin asuu, niin useimmiten sitten myös on yksin, joitakin ikäisiä naistuttavia, mut eihän sitä kahden naisen tuttavuus, mikään "seurustelusuhde" voi olla, ja toisaalta naisten kesken . . . .aina on ja tulee: kateutta . . .niin se vaan on.
no, nyt kyllä huomioitava tämä, korona-aika !! ei voisi muutenkaan "mitään hyödyllistä", että max kauppa-asiat, yms. välttämättömän, jne,
Jotakin vanhusten ulkoiluttamista vielä jaksais , vaan niitäkin saa vähän "pelätä", kun ei koskaan tiedä miten "kemiat" toimii, tms.
Kestetään tää korona-aika, ja sitten ihan oikeesti, jotakin ilmaista hyödyllistä, vaikkapa juurikin tuo "pyörätuoli vanhusten" ulkoiluttaminen.
Minäkin tykkään Eeva Kilven ajatuksista. - Nm. Melkein kuin omiani
Noin ne päivät menee. Turhauttavaa ja totta - suomalaisesta ei helposti seuraa saa.
Jos vähän yrität jossain ihan kevyttä juttua, niin sinua voidaan katsoa epäilevästi kuin hullua:
"Mitähän tuokin minusta haluaa ?!"
kyllä vituttaa,
ku löytäsisi ammattitaitoisen lääkärin,
vituttaa nuo väärän diaknoosin tekijä,
ja väärä lääkitys,
Turhauttaa toki. Useinkin.
Yksinäisyys tuntuu toisaalta pahalta- toisaalta taas viihdyn hyvin yksinäni.
Olisi kiva jos olisi elämänkumppani jakamassa arjen ja juhlan, huoneitten seinät ja elämän yleensäkin.
Ja taas pelottaa että jos kumppani ei olekaan ystävällinen ja rehti.
Mieluummin siinä tapauksessa yksin.
Yksin on silloin kun on outoon ympäristöön joutunut, perheetön ja vailla sosiaalista elämää.
Yksinäisyyteen tottuu ja ei osaa hakeutua seuraan,- kriteerit ei nouse vaan omanarvon tunne pienenee. Kuvittelee ettei kelpaa ja ettei tarvitse.
Minullakin on aikaa paljon, vaikka vielä työelämässä vielä olenkin. Minusta se on ihanaa, ei tarvitse välttämättä tehdä mitään, voi vaan olla vaikkapa pötkötellä tai herkutella, mitä nyt milloinkin mieleen juolahtaa.
Kotitöitä ei juuri ole enkä ole koskaan ollut mikään hikipinkosiivooja, vaan riittää että on puhdasta ja tavarat järjestyksessä.
Minulle merkitys tulee siitä, että uskaltaa olla vain ja uskaltaa nauttia ihan pikkuasioista ja uskaltaa pysähtyä niiden ääreen. Tuskin monellakaan on mitään syvällisempää merkitystä. Tosin, läheisimmillemme olemme todella merkityksellisiö.
Puolisoni on toista maata, hänen täytyy puuhastella koko ajan jotain, jotta tuntisi olonsa kotoisaksi ja merkitykselliseksi. Minulle tämä sopii, koska itse olen nautiskelija ja mielelläni olen tekemättä mitään. Myös puolisolleni se sopii. Eli hyvin menee!