Inkontinenssin vaikutus seksielämään ja ihmissuhteisiin

Anonyymi

En tiedä onko tämä oikea palsta tällaiselle kysymykselle, mutta asia on vaivannut minua pitkään ja toivoisin rakentavaa palautetta ongelmaani.

Sairastan kroonintautia ja viimeisten vuosien aikana taudinkuvaan on tullut myös yhä pahemmaksi menevä ulosteenkarkailu. Käytännössä pahimmissa tilanteissa äkillinen ulostamistarve tulee täysin yllättäen ja en pysty pidättämään ehtiäkseni vessaan. Ainoa keino suojautua vahingoilta on käyttää isoja inkontinenssisuojia, jotka muistuttavat lähinnä vaippoja.

Tilanteen hyväksymisessä ja käsittelyssä on mennyt aikaa, mutta tällä hetkellä koen, että asian kanssa pystyy elämään positiivisella suhtautumisella.

Ongelmana on enää, että ongelman alkamisen jälkeen seksielämäni vaimoni kanssa on kuollut täysin. Olen 40 - 50 vuoden välillä ja itselle seksi on tärkeä osa elämää ja halut eivät ole kadonneet mihinkään. Olen yrittänyt lähestyä vaimoani normaalisti ja keskustella hänen kanssaan, mutta en saa häneltä mitään vastakaikua. Toisaalta ei hän myöskään myönnä avoimesti, että ongelmani olisi syynä hänen haluttomuuteensa, mutta itse näen syy-seuraussuhteen selvänä. Käytännössä joudun siten tyydyttämään haluni itse.

Seksin puutteen takia suhde tuntuu muutenkin muuttuneen ohuemmaksi ja samaa vanhaa yhteyttä ei yrityksistä huolimatta ole. Alan olla jo aika turhautunut asian kanssa, joten olen alkanut jo miettiä muita vaihtoehtoja. Ensisijaisesti haluaisin tietenkin nykyisen suhteen/liiton takaisin. Esimerkiksi voisiko omat tarpeet käydä tyydyttämässä maksullisen naisen kanssa (käsittääkseni esim. jotkut eri tavalla vammaiset/vammautuneet turvautuvat tähän), mutta pitää silti avioliitto kasassa. En ole koskaan ennen edes harkinnut tällaista. Vai juoksevatko myös maksulliset karkuun, kun tajuavat ongelman? Tai onko turhamaista edes harkita avioeroa ja koittaa löytää uusi kumppani, jonka kanssa voisi taas elää normaalia elämää? Ja onko edes realistista löytää kumppania, joka hyväksyisi ongelman ja silti haluaisi elää kanssani normaalia elämää?

En olisi muuten lähtenyt kirjoittamaan asiasta, mutta tuntuu, että en voi elää loppuelämään ilman seksiä ja läheisyyttä. Niin tärkeä osa se on elämää.

Löytyisikö täältä ketään kuka pystyy samaistumaan ongelmaan ja auttaa sen ratkaisemisessa?

Onko nykyiseen avioliittoon vielä tuotavissa takaisin sama läheisyys ja seksi kuin ennen ja miten?

Mitä mieltä ihmiset (naiset) ovat seksin harrastamisesta ja parisuhteesta miehen kanssa, jolla on tällainen ongelma? Pystyttekö kuvaamaan tuntemuksianne, jos se auttaisi asian ratkaisemisessa vaimoni kanssa? Entä onko edes realistista löytää uusi suhde, jos nykyinen liitto kariutuu?

Mitä mieltä olette maksullisten käyttämisestä? Itselläni se olisi omien arvojen vastaan toimimista. Ja löytyisikö silloinkaan ketään kuka hyväksyisi kaltaiseni asiakkaan?

Anteeksi vuodatus ja anteeksi, jos tämä palsta on väärä tälle viestille.

1

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hei
      olis kiva jutella
      mut täällä en avaudu .
      privasti voisi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      37
      2736
    2. Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

      Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.
      Ikävä
      89
      1184
    3. Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia

      Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.
      Maailman menoa
      127
      979
    4. Oliko mies vetäytyminen

      Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.
      Ikävä
      61
      967
    5. Mitä söitte Hänen kanssaan yhdessä viimeksi?

      Tällainen vihjeketju:)
      Ikävä
      66
      907
    6. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      77
      881
    7. EU:lta tyly ratkaisu Temulle

      On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta
      Maailman menoa
      101
      828
    8. Oon tässä pohtinut että se nainen

      Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle
      Ikävä
      70
      815
    9. Nainen on ihana

      ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?
      Ikävä
      25
      718
    10. Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä

      Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi
      Ähtäri
      30
      684
    Aihe