Olen jo pitkään seurannut keskusteluja nuorison aiheuttamista ongelmista yms, niin täällä, kuin muissakin sosiaalisissa medioissa, niistä mainittakoon erityisesti facebook.
Eikö oikeasti löydy enään muuta kirjoitettavaa, kuin se että nuoret tekevät sitä ja nuoret tekevät tätä, poltetaan kumia ja ajetaan kylä rallia ja häiriköidään, sekä sotketaan paikkoja. Tämä ei ole mikään uusi juttu, vuosikymmeniä on jatkunut tämä "häiriköinti"🤦♂️😅 Luulen ja myös tiedän, että suurinosa kirjoittajista tehnyt aivan samaa nuoruudessaan, on ajeltu kavereiden kanssa mopoilla, moottoripyörillä ja autoilla, kumi on palanut ja on kokoonnuttu millon mihinkin. Eli mikään ei ole muuttunut, Ainostaan se, että some on tullut uutena ja nyt ei enään keksitä muuta, kuin päivästä toiseen notkutaan somessa ja mietitään, että mistäköhän nuorison temisistä nyt valittaisin. Ja kaikkeen, mitä tapahtuu, on aina syyllinen nuori? Kyllä siellätä vanhempaakin väkeä löytyy seasta, tai mikä ikä luokitellaan vielä nuoreksi? Skaala on kumminkin iän puolesta laaja. Lopettakaa se turha vinkuminen ja syyllistäminen somessa ja käyttäkää sekin aika johonkin järkevään, viettäkää vaikka aikaa lastenne tai ystävienne kanssa, jos sellaisia löytyy, luulen että ei kaikilla somessa 24/7 viihtyvillä ole niistä kumpaakaan, eli tässä neuvo: Hankkikaa elämä, katsokaa peiliin ja sulkekaa sometilinne, se auttaa jo pitkälle😅 Antakaa nuorten elää sitä normaalia elämää, heistä suurinosa kumminkin on fiksua porukkaa. Tämän kaupungin suurin ongelma, joka koskee nuoria, niin liittyy huumeiden ja päihteiden väärinkäyttöön, ei se, että joku vähän antaa kumin palaa tai vetää keula pystyssä pärrällään nuuska huulessa ja musiikki soi autoissa yms. Tosin heidänkin joukosta löytyy myös niitä, joista on syytäkin kirjoittaa ja varoittaa, ajaminen on liiankin mielipuolista ja holtitonta, ainakin mustan vanhan diesel Volvon omistajan pitäisi katsoa peiliin, siinä olen muiden kanssa samaa mieltä, ei riitä että on Kankkusen jalat ja omat kädet. Siitä huolimatta se suurinosa nuorista on aivan normaaleja nuoria ja tekevät aivan samoja asioita, mitä minunkin ikäluokkani 80 luvusta lähtien. Jos ette keksi muuta kirjoitettavaa kun "mäntän hullut ongelmanuoret" , niin älkää yleistäkö ollenkaan.
Nimimerkillä: - huolissani somen aiheuttamasta raivosta ja sen suuresta riippuvuudesta nuoria kohtaan.
Nuorison normaalia toimintaa
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Joo kyllähän sitä ennenkin, mutta ei ollut tapana heitellä nyrkinkokoisia kiviä ihmisten ikkunoista sisään öiseen aikaan, niin kuin nykyisin Oulussa.
- Anonyymi
Tuliko nyt oikeaan paikkaan? Puhut jostain kaupungista, senkö palstalle olit menossa? Halusitko keskustelua aikaan vai tulitko tälleen nuorena tänne nuorten puolelle vain purkamaan? Paljoa eivät varmaan aikaisemmasta nuorisosta täällä tiedetä tai sanoa tähän mitään kummempia muutenkaan.
Täällä ei paljoa aikuisia ole, että jos niille tuon haluat sanoa ja lukevan, että jättävät nuorison rauhaan, niin ei ne täältä sitä kuule, mutta jos on tarvetta purkaa ilman että aikuiset näke.. Siitä vain! :3
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2194157
- 1214006
- 483622
- 632958
- 2002741
- 492508
- 222508
- 202396
- 412289
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412235