TV 7 ja abortinvastustusta musiikkivideon keinoin

Eilen odotellessani oman lemppariohjelman alkua selailin kanavia ja se jäi TV 7: kohdalle. (Katson joskus tarkoituksellakin joskus jotain). Siinä meni joku jenkkiläinen draamamusiikkivideo. Katsoin ohjelmatiedoista, joissa luki, että se kertoo jostain kauhistuttavasta asiasta johon asiat on nykymaailmassa menossa (tms) Luulin että ohjelmatiedoissa on virhe.

Ohjelma kesti 10 minuuttia joten jäin kiinnostuneena katsomaan kesken ruoanlaittopuuhien että mikä siinä oli niin kauhea se sanoma. No, se olikin jenkkiläisten abortinvastustajien propagandavideo, tajusin ihmeekseni.

Draaman kaari oli, että nuori kaunis nainen eli kahta eri todellisuutta tai aikajanaa.

1) Ekassa hän eli pojan (teini-ikäinen) kanssa, joka oli ymmärtääkseni jotenkin vammainen. Tuossa todellisuudessa hän eli jenkkiunelmaa, oli onnellinen, hyvinvoiva ja harrasti kaikkea kivaa lapsensa kanssa ja riemu oli ylimmillään. Yksi päivä nainen törmäsi komeaan rikkaaseen mieheen joka kohta kosi valtavalla timanttisormuksella ja tämä mies oli ihana ja rakasti tuota aviotonta poikaakin, vaikkei ollut oma. Kaikki oli ihanaa ja ongelmatonta, oikea Hollywood-Tuhkimotarina.

2) Loppuvideossa tämä sama nainen lähestyi teinipoikaa joku piikki kädessä, jolla lopussa tappoi oman poikansa esiintymislavalle missä poika esiintyi. Yhtäkkiä oltiin siinä toisessa ulottuvuudessa, missä nainen oli lääkärin vastaanotolla ja raskaana ja harkitsi siinä aborttia. En nyt tiedä kumpi oli se todellinen aikajana. Se ei selvinnyt tarinasta. Selvisikö se muille, joka sattui katsomaan? Eli hedelmöittyneen munasolun katsottiin vastaavan täysin teini-ikäistä poikaa, jonka äiti siinä näytöstyyliin piikittää jollain.

Ydinväite mitä ilmeisemmin oli se, että ei saa aborttia tehdä, koska siitä hedelmöittyneestä munasolusta voi tulla mitä vain (tässä tapauksessa vain jotain positiivista). Naisen voi vielä huolia vaikka mikä rikas prinssikin, kun vaan jättää abortin tekemättä. Yksinhuoltaja oli ennestäänkin varakas, oli pelit ja vehkeet eikä mikään yksiössä tai koditon ja ruoka-avun turvin kärvistelevä köyhä ja viimein saapui se pojan isän korvaaja, pelastava prinssi timanttisormuksineen, joka pyyhkii kaikki loputkin ongelmat eli sen ettei kukaan huoli vammaisen äitiä. Ikävä kyllä tuo ei vastaa varsinkaan jenkkiläisen köyhän naisen todellisuutta, kun ei suomalaisenkaan naisen todellisuutta.

Vaihtoehtoinen tarina olisi voinut olla realistisempi tai rujompi. Vaikka että yhärinainen juo ja kadottaa elämänsä hallinnan, hänen lastaan uusi kumppani hakkaa ja hyväksikäyttää seksuaalisesti ja nainen menettää elämästään kaiken sen mitä on ehtinyt rakentaa. Ja lapsesta tulee kouluampuja tai terroristi, joka laittaa hengiltä 1000 ihmistä. Propagandaksi tuon voi lukea siksi, että se antaa täysin todellisuuteen pohjaamattoman kuvan amerikkalaisen yh:n elämästä. Eihän rikas ja komea mies ketään köyhää ja epätoivoista naista olisi vilkaissutkaan. Olisiko vielä yksi skenaario voinut olla sellainen, että jos annettaisiin tuolle naiselle kunnon ehkäisy, niin kaikki em ongelmat ja moraalipohdinnat poistuisi suurelta osin. Vaan kun "ehkäisyn tarjoaminen kannustaa seksiin" - vai miten se olikaan, arvon naisten seksin vastustajat?

Kaiken kaikkiaan huomaa, että abortinvastustajat elää jossain muussa todellisuudessa, fiktiivisessä ja idealistisessa kun käsittelevät aborttia ja yksinhuoltajien ongelmia. Mitään kosketuspintaa todellisuuteen ei ole vaan ne on hollywoodmaisia satuja ja kuvitelmia. Kärsimys, sairaudet, köyhyys, yksinäisyys, työttömyys, tulevaisuuden epävarmuus ylipäätän, epätasa-arvo, saastuminen, jne ongelmat vain jätetään tarinasta pois. Ei eletä sitä hetkeä, mikä on nyt vaan sorvataan valmiiksi joku tulevaisuus.

Luodaan joku fiktiinen elämä, mikä "menetetään" vaikkei sitä edes välttämättä koskaan tule kuin mielikuvituksessa. Kaikista skenaarioista valitaan se epätodellisiin fiktio. Lisäksi ihmettelen, kenen aborttipäätökseen tai elämän realiteetteihin tuokin muka vaikuttaisi. Nuoret naiset ja vanhemmatkin taitaa lauantai-iltaisin puuhata jotain muuta kuin katsella hurmosuskonnollista tv-kanavaa.

Minusta on sekin hullua, että jotkut puhuu abortista niin kuin se olisi joku tämän hetken asia, vaikka abortteja on tehty maailman sivu. Lieneekö asialla niin nuoret ja kouluttamat ettei edes lähihistorian tuntemuskaan ole hallussa? Abortit vain vähenee mitä enemmän ehkäisyä on tarjolla.

48

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aika kamalan kuulosta, mut kiinnostais katsoa.
      En kyllä millään löydä ohjelmatiedoista tuollaista.

      • Hei, etsin sitä nyt kanssa eilisen ohjelmistosta ja löytyi.

        https://www.tv7.fi/vod/player/73147/

        "Rakkaus jota etsit" on nimi.

        Ja löytyi nyt myös tekstiä pohjustamaan asiaa, nyt kun menin seiskan sivulle:

        ---
        Kulttuurissamme on meneillään tragedia, josta ei kuitenkaan paljon puhuta.
        Roe vs. Wade 1973 oikeudenkäynnin rajapyykistä asti yli 60 miljoonaa vauvaa on abortoitu USA:ssa. Se on shokeeraava luku. Mutta usein unohdamme, että tämän sydäntäsärkevän tilaston toisella puolella ovat äidit ja isät, jotka kärsivät tuon traagisen päätöksen jälkiseurauksista. He usein kantavat valtavaa syyllisyyden ja häpeän taakkaa.

        Tämä lyhytelokuva kohdentuu juuri tähän aiheeseen, ja tarjoaa resursseja auttaa sinua (tai niitä, joiden tiedät löytäneen itsensä tästä lohduttomasta tilanteesta) löytämään parantumisen. Sinun menneisyytesi ei ole tulevaisuutesi. Vapautus on olemassa. Ja Jumalan rakkaus riittää ennallistamaan sinut.
        ---

        Huh huh mitä roskaa. Ei puhuta sanaakaan naisten kohtaamista ongelmista ja siitä miten niitä Jenkeissä on ratkottu tai siis jätetty vaan huomioimatta.

      • tieteilijä kirjoitti:

        Hei, etsin sitä nyt kanssa eilisen ohjelmistosta ja löytyi.

        Oho, sä laitoit aikasemmin. Mulla vähän kesti siksikin kun katsoin ton ekaks.

        No ainakin Jenkilässä on nyt keksitty miten pakolaiset välttyy aborteilta:

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/12062d5a-4356-4936-b5b1-f8670039e6f4

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        Hei, etsin sitä nyt kanssa eilisen ohjelmistosta ja löytyi.

        https://www.tv7.fi/vod/player/73147/

        "Rakkaus jota etsit" on nimi.

        Ja löytyi nyt myös tekstiä pohjustamaan asiaa, nyt kun menin seiskan sivulle:

        ---
        Kulttuurissamme on meneillään tragedia, josta ei kuitenkaan paljon puhuta.
        Roe vs. Wade 1973 oikeudenkäynnin rajapyykistä asti yli 60 miljoonaa vauvaa on abortoitu USA:ssa. Se on shokeeraava luku. Mutta usein unohdamme, että tämän sydäntäsärkevän tilaston toisella puolella ovat äidit ja isät, jotka kärsivät tuon traagisen päätöksen jälkiseurauksista. He usein kantavat valtavaa syyllisyyden ja häpeän taakkaa.

        Tämä lyhytelokuva kohdentuu juuri tähän aiheeseen, ja tarjoaa resursseja auttaa sinua (tai niitä, joiden tiedät löytäneen itsensä tästä lohduttomasta tilanteesta) löytämään parantumisen. Sinun menneisyytesi ei ole tulevaisuutesi. Vapautus on olemassa. Ja Jumalan rakkaus riittää ennallistamaan sinut.
        ---

        Huh huh mitä roskaa. Ei puhuta sanaakaan naisten kohtaamista ongelmista ja siitä miten niitä Jenkeissä on ratkottu tai siis jätetty vaan huomioimatta.

        "Mutta usein unohdamme, että tämän sydäntäsärkevän tilaston toisella puolella ovat äidit ja isät, jotka kärsivät tuon traagisen päätöksen jälkiseurauksista. He usein kantavat valtavaa syyllisyyden ja häpeän taakkaa."

        Ei puhuta mitään siitä taakasta mitä tulee jälkiseurauksena kun joutuu synnyttämään vaikkei halua. Ilman työtä ilman omaisia, ilman tukea, ei rahaa ei verkostoja. Häpeää ja voimattomuutta aiheuttaa köyhyys.

        Häpeää naisten niskoille ollaan valmiita kasaamaan entistä enemmän oli mikä tahansa se naisen valinta.

        Miksei nuo saarnaa EHKÄISYN tarjoamisen puolesta?????

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. Kaikki tuo videon ihanuus olisi jäänyt yhtälailla toteutumatta ehkäisyä käyttämällä tai selibaattia viettämällä.

      • tieteilijä kirjoitti:

        Hei, etsin sitä nyt kanssa eilisen ohjelmistosta ja löytyi.

        https://www.tv7.fi/vod/player/73147/

        "Rakkaus jota etsit" on nimi.

        Ja löytyi nyt myös tekstiä pohjustamaan asiaa, nyt kun menin seiskan sivulle:

        ---
        Kulttuurissamme on meneillään tragedia, josta ei kuitenkaan paljon puhuta.
        Roe vs. Wade 1973 oikeudenkäynnin rajapyykistä asti yli 60 miljoonaa vauvaa on abortoitu USA:ssa. Se on shokeeraava luku. Mutta usein unohdamme, että tämän sydäntäsärkevän tilaston toisella puolella ovat äidit ja isät, jotka kärsivät tuon traagisen päätöksen jälkiseurauksista. He usein kantavat valtavaa syyllisyyden ja häpeän taakkaa.

        Tämä lyhytelokuva kohdentuu juuri tähän aiheeseen, ja tarjoaa resursseja auttaa sinua (tai niitä, joiden tiedät löytäneen itsensä tästä lohduttomasta tilanteesta) löytämään parantumisen. Sinun menneisyytesi ei ole tulevaisuutesi. Vapautus on olemassa. Ja Jumalan rakkaus riittää ennallistamaan sinut.
        ---

        Huh huh mitä roskaa. Ei puhuta sanaakaan naisten kohtaamista ongelmista ja siitä miten niitä Jenkeissä on ratkottu tai siis jätetty vaan huomioimatta.

        Täydellistä amerikkalaista propagandaa. USA:han on kehittyneistä maista takapajuisin. Suomessa sentään ollaan abortti asiassa asiallisella linjalla eli ei mitään hihhulointia. Eduskunnassakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mutta usein unohdamme, että tämän sydäntäsärkevän tilaston toisella puolella ovat äidit ja isät, jotka kärsivät tuon traagisen päätöksen jälkiseurauksista. He usein kantavat valtavaa syyllisyyden ja häpeän taakkaa."

        Ei puhuta mitään siitä taakasta mitä tulee jälkiseurauksena kun joutuu synnyttämään vaikkei halua. Ilman työtä ilman omaisia, ilman tukea, ei rahaa ei verkostoja. Häpeää ja voimattomuutta aiheuttaa köyhyys.

        Häpeää naisten niskoille ollaan valmiita kasaamaan entistä enemmän oli mikä tahansa se naisen valinta.

        Miksei nuo saarnaa EHKÄISYN tarjoamisen puolesta?????

        Abortin teko on häpeä, raukkamaisin teko mitä tehdä voi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Abortin teko on häpeä, raukkamaisin teko mitä tehdä voi.

        Minusta lasten raiskaaminen ja hyväksikäyttö on raukkamaisempaa, varsinkin näissä uskonyhteisöissä, jotka hurskastelee toisaalla abortista mutta sulkee silmänsä lasten ja naisten hyväksikäytöltä alistamiselta ja kaltoinkohtelulta ja jopa syyllistyy niihin ihan henk.koht. Eihän ne raskaudet lähde alkamaan ilman miestä, mutta vain naiselle riekutaan. Mutta kukin priorisoi asiat omalla laillaan.

        Onhan se pari solua jonkun mielestä niin paljon tärkeä, tärkempi kuin se alkio sitten kun on kehittynyt ja syntynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Abortin teko on häpeä, raukkamaisin teko mitä tehdä voi.

        "Abortin teko on häpeä, raukkamaisin teko mitä tehdä voi."

        Abortin vastustaminen on häpeä jos ei ole valmis tarjoamaan ehkäisyä.

      • tieteilijä kirjoitti:

        Minusta lasten raiskaaminen ja hyväksikäyttö on raukkamaisempaa, varsinkin näissä uskonyhteisöissä, jotka hurskastelee toisaalla abortista mutta sulkee silmänsä lasten ja naisten hyväksikäytöltä alistamiselta ja kaltoinkohtelulta ja jopa syyllistyy niihin ihan henk.koht. Eihän ne raskaudet lähde alkamaan ilman miestä, mutta vain naiselle riekutaan. Mutta kukin priorisoi asiat omalla laillaan.

        Onhan se pari solua jonkun mielestä niin paljon tärkeä, tärkempi kuin se alkio sitten kun on kehittynyt ja syntynyt.

        Ja sitten ne raiskatut lapset vielä pakotetaan synnyttämään ne lapset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Abortin teko on häpeä, raukkamaisin teko mitä tehdä voi.

        "Abortin teko on häpeä, raukkamaisin teko mitä tehdä voi"

        On se kyl kumma että naisten pitää aina hävetä teidän puolesta. Oli sitten yksinhuoltaja tai tehny abortin tai tehnyt mitä vaan. Hävetkää nyt vaan joskus ite, hyvät hurskastelijat ja ulkokullatut. Kaksinaismoraali on noloa ja aiheuttaa myötähäpeää.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        Minusta lasten raiskaaminen ja hyväksikäyttö on raukkamaisempaa, varsinkin näissä uskonyhteisöissä, jotka hurskastelee toisaalla abortista mutta sulkee silmänsä lasten ja naisten hyväksikäytöltä alistamiselta ja kaltoinkohtelulta ja jopa syyllistyy niihin ihan henk.koht. Eihän ne raskaudet lähde alkamaan ilman miestä, mutta vain naiselle riekutaan. Mutta kukin priorisoi asiat omalla laillaan.

        Onhan se pari solua jonkun mielestä niin paljon tärkeä, tärkempi kuin se alkio sitten kun on kehittynyt ja syntynyt.

        Kyllä juuri näin, mukavuusaborttöörit ym. lasten murhaajat, p.edarit jne. lapsille pahojaan tekevät väkivallakot muhii siellä samassa ihmisyyden alimmassa pohjasakassa.

        "Kaksinaismoraali on noloa ja aiheuttaa myötähäpeää."

        Niinpä, ollaan olevinaan niin "oman kehon oikeuden" puolustajia, kunhan sama ei koske pienimpiä ihmisiä.. Ja väkivaltaista kuolemaa hehkutellaan lapsenkin "parhaaksi", ja että lapsella oikeus syntyä toivottuna, vaikkei haluta antaa edes elää niin kauan että voisi ylipäätään syntyä jne. mielipuolista tekopyhistelyä. Hyi häpeä!

        "Niinpä, ollaan olevinaan niin "oman kehon oikeuden" puolustajia, kunhan sama ei koske pienimpiä ihmisiä"

        Lastensuojelulaki suojelee niitä pieniä ihmisiä. :)

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        "Niinpä, ollaan olevinaan niin "oman kehon oikeuden" puolustajia, kunhan sama ei koske pienimpiä ihmisiä"

        Lastensuojelulaki suojelee niitä pieniä ihmisiä. :)

        Ei siltä näytä aborteilla m.urhaamisen tilastoista päätellen.

    • Anonyymi

      Tossa esitetään että nainen on uhka itselleen, (siinä nainen oli mustanaamainen murhaaja joka uhkasi naista itseään) ja kykenemätön tekemään mitään tulevaisuuden suunnitelmia omista senhetkisistä todellisista lähtökohdistaan käsin. Naisia aliarvioidaan noin härskisti. Ja minä en nähnyt vilaustakaan siittäjästä, missä se? Vai henkikö sen siitti? Abortinvastustajat väittää että koska 2000 vuotta sitten tarina kertoo näin käyneen niin se on biologista faktaa tänäpänäkin.

      • "Vai henkikö sen siitti?"

        Todennäköisesti, nimittäin Neitseellinen sikiäminen luultua yleisempää:
        https://www.vau.fi/lifestyle/huumori/neitseellinen-sikiaminen-luultua-yleisempaa/

        Vähän tuossa kyllä hämmentää se, että "yhteyttä uskonnollisuuteen ei havaittu", vaikka "neitsytodottajista noin 31 prosenttia oli antanut siveyslupauksen".
        Tuossahan se selvä yhteys on, sillä antaako jotkut muutkin kuin uskikset noita siveyslupauksia?
        Tietysti moni muukin voi pitää periaatteenaan sitä, että seksiä vasta aviossa, mutta nuo siveyslupaukset ovat kyllä aivan sitä uskonnollisten yhteisöjen hommaa.

    • Anonyymi

      Hohhoijaa... ei täällä turhaan mainita suosijasakkia normaalin perhe-elämän synkistelijöiksi, lapsiarjen demonisoijiksi jne.
      Onneksi omissa vaihtoehtoisissa fiktioissasi ei ole mitään epätodellista. :D

      "Abortinvastustajat väittää että koska 2000 vuotta sitten tarina kertoo näin käyneen niin se on biologista faktaa tänäpänäkin."

      Taasko sillä pinttyneellä stereotypialla vastustajat ja uskovaiset on yksi ja sama asia?

      • "Taasko sillä pinttyneellä stereotypialla vastustajat ja uskovaiset on yksi ja sama asia?"

        Ei kukaan ole niin väittänyt.

        Oletko opetellut joukko-oppia?
        Vaikka A kuuluu joukkoon B, niin B ei välttämättä kuulu joukkkoon A,
        Eli esim. vaikka kaikki ihmiset kuuluvat eläinkuntaan, kaikki eläimet eivät ole ihmisiä.

        Vaikka käytännössä katsoen kaikki abortinvastustajat ovat uskovaisia, useimmat uskovaiset eivät ole abortinvastustajia.

        Eikä tässä nyt ole demonisoitu lapsiarkea sinänsä (sehän on mitä mahtavinta aikaa), vaan ihmetelty tuon videon outoa epätodellista maailmankuvaa.

      • Anonyymi

        Kyllä Amerikan mailla varsinkin abortivastaisuus kumpuaa uskonnosta. Etkö tiennyt sitä?

      • Anonyymi

        MIKSI sinä et ikinä sitten kykene nostamaan esille edes yhtä suomalaista aborttien vastustajaa, joka EI olisi jonkinlainen uskovainen?

        MIKSI?

        VOITKO VASTATA KERRANKIN?

      • Anonyymi
        pitkätukka-68 kirjoitti:

        "Taasko sillä pinttyneellä stereotypialla vastustajat ja uskovaiset on yksi ja sama asia?"

        Ei kukaan ole niin väittänyt.

        Oletko opetellut joukko-oppia?
        Vaikka A kuuluu joukkoon B, niin B ei välttämättä kuulu joukkkoon A,
        Eli esim. vaikka kaikki ihmiset kuuluvat eläinkuntaan, kaikki eläimet eivät ole ihmisiä.

        Vaikka käytännössä katsoen kaikki abortinvastustajat ovat uskovaisia, useimmat uskovaiset eivät ole abortinvastustajia.

        Eikä tässä nyt ole demonisoitu lapsiarkea sinänsä (sehän on mitä mahtavinta aikaa), vaan ihmetelty tuon videon outoa epätodellista maailmankuvaa.

        Et siis taaskaan kykene ymmärtämään asiaa kuin yhteen, itsellesi mieluisaan suuntaan.

        "useimmat uskovaiset eivät ole abortinvastustajia."

        Luultavsti päinvastoin. Käytännössä kaikki uskovaiset on myös abortin vastustajia (jolleivät ole tekopyhiä, eikä tunne "älä tapa" -käskyä) mutta vain pieni osa vastustajista on uskovaisia.
        Eräs toinen esim. Vaikka ihminenkin on aina elämänsä alkuvaiheessa alkio, ei kaikki alkiot ole välttämättä lajiltaan ihmisiä.

        Kuten huomattu, kenenkään tai minkään todisteiden esille nosto on turhaa, koska suosijatrolli ei usko mitään muuta kuin minkä suostuu näkemään. Ts. vaikka joku itse sanoisi ettei ole uskovainen, trolli alkaa kirkua valhesyytöksiään "piilouskiksesta".

        "Kuten huomattu, kenenkään tai minkään todisteiden esille nosto on turhaa, koska suosijatrolli ei usko mitään muuta kuin minkä suostuu näkemään."

        Sanotaan mieluummin niin, etten pysty näkemään sellaista todistetta jota ei ole edes näytetty.
        Todisteeksi ei riitä että jankkaa näyttäneensä monet kerrat todisteita, vaikka todellisuudessa kukaan ei koskaan ole niitä väittämiäsi todisteita nähnyt.

        Sinulle – toisin kuin useimmille muille – tuntuu olevan tavallista nähdä olemattomia.

        Et pysty näkemään kymmeniäkään kertoja näytettyjä todisteita. Todisteiden kiistämiseksi ei vaan riitä poistokitinä tai jankkaus ettei niitä muka koskaan ole näytettykään.

        "tuntuu olevan tavallista nähdä olemattomia."

        Tämänkin tongit taas sieltä peilistäsi. Epämieluisien todisteiden ja perustelujen kohdalla menee sokkolaput silmille ja muuten keksit hatustasi mitä muut muka on väittäneet.

    • Minusta on vielä tosi omituista, että TV 7 osallistuu jenkkien politiikkaan. Luulisi helvetti soikoon, että meillä on omiakin ongelmia, lasten kaltoinkohtelua, niitä yksinhuoltajia köyhyydessä, kurjuutta, alkoholismia, yksinäisyyttä jne.

      Mutta viedään huomio pois näistä kotomaan ongelmista keskittymällä jenkkeihin. Meillähän ei abortti ole poliittinen ase, koska se melkein 100% hyväksytään puoluepolittisesti. Kristilliset ei oikein pysty laskeutumaan tänne todellisuuteen. On jotenkin helpompi haahuilla jossain idealismissa ja pilvilinnoissa.

      • Eipä krisselitkään paria poikkeusta lukuunottamatta ole ottaneet kantaa aborttiasioihin. Tästä voi hyvin päätellä, etteivät hekään näe tarvetta muuttaa lainsäädäntöä tämän osalta, eli heistäkin useimpien mielestä se on jokaisen henkilökohtainen päätös.

      • Anonyymi
        pitkätukka-68 kirjoitti:

        Eipä krisselitkään paria poikkeusta lukuunottamatta ole ottaneet kantaa aborttiasioihin. Tästä voi hyvin päätellä, etteivät hekään näe tarvetta muuttaa lainsäädäntöä tämän osalta, eli heistäkin useimpien mielestä se on jokaisen henkilökohtainen päätös.

        Onhan se niitten puolueohjelmassa abortti ja eutanasia. Muistaakseni.

      • pitkätukka-68 kirjoitti:

        Eipä krisselitkään paria poikkeusta lukuunottamatta ole ottaneet kantaa aborttiasioihin. Tästä voi hyvin päätellä, etteivät hekään näe tarvetta muuttaa lainsäädäntöä tämän osalta, eli heistäkin useimpien mielestä se on jokaisen henkilökohtainen päätös.

        Eduskunnan aloitteita kun on vuosia seurannut, niin aina on se sama viiden hengen porukka allekirjoittanut näitä aborttilain kiristysesityksiä. Siihen kuuluu aina kristilliset ja se pari hajapersua. En kyllä tosiaan tiedä mitä normaali KD ajattelee asiasta, ja onko suopeammin aborttiin ja ehkäisyyn suhtautuvat ottaneet ritolat KD:sta.

    • Anonyymi

      Tuota samaa käytetään ituprojektissa. Ituprojekti on uskonnollinen yhdistys. Luin heidän lehdestä (tai missä esiteltiin tapahtumia) kuinka joku heidän yhäri oli synnyttänyt ei toivotun lapsen jonku kanssa vietti upeita ja romanttisia häitä 👰 toisen kanssa valkoisessa puvussaan ja hunnussa. Tuotiin esimerkkinä muille kuinka joku voi silti PÄÄSTÄ naimisiin ja joku mies pelastaa paskasta elämästä vaikka on jaloissa epätoivottu lapsi. Esimerkkinä ei mainita niitä joilla menee "huonommin". Eli sellanen yleisempi esimerkki 🧟‍♀️Kaikkein köyhimpiä Suomessa on yksinhuoltajat. Kukaan ei palkkaa töihin yhäriä. Ei näy itu projektissa juttua kun yhäri seisoo leipäjonossa tai käy tsekkaamassa päivän muodin pelastusarmeijan kirpparilta jos on euro jäänyt rahaa ja itkee ilta toisensa jälkeen häkkisängyn äärellä kun kaverit häipyi kun ei kestä kuunnella jatkuvaa lapsen itkua. Mies kandidaatit häipyy lapsettomien seuraan kun on saanu mällit tyhjennettyä yhäriin, semmosia monet "prinssit" tosielämän on. 😃 Ei ole mainintaa niistä miestyypeistä jotka lähtee lätkiin kun kuulee että pulla on uunissa. Kyllä on niin kaukana ituhommeli todellisuudsta 🙄 että hyvä kun voi vielä pelastaa ittensä kauhealta kohtalolta ja on abortti. Ja pelastaa siinä samalla miehet turhilta elatusmaksuvankeuksiltakin että etu on molempien.

      • Täyttä totta.

      • Anonyymi

        Itu -projekti on hyvä ja tärkeä.
        Osa naisista nimittäin vielä omaa omantunnon eikä ole sitä kokonaan paaduttanut, kun ymmärtää virheensä ja syyllisyys painaa , on hyvä että asiaa pääsee käymään läpi.
        Lapsi on siunaus eikä mahdollisia sosiaalisia ongelmia ole inhimillistä eikä mahdollistakaan ratkaista kohtulapsen surmaamisella.
        Synnistä ei koskaan seuraa mitään hyvää ja synnin hinnan joutuu ihminen aina maksamaan, jo tässä elämässä ja tulevassa jos ei ole sovitusta vastaanottanut Jeesuksen kautta.

        "Lapsi on siunaus"

        Ei se varmaan ole sellaiselle, joka ei lapsia halua. Se on suunnilleen yhtä suuri siunaus kuin syöpä joillekin. Syntiasiat jne on taas niitä että kokeeko ihminen että on tullut rikkoneeksi omia arvojaan vastaan vai ei. Jos ei hedelmöitys ole jonkun mielestä vielä muu kuin hedelmöittynyt munasolu ja pelkkää kudosta niin ei abortti ole mikään muu kuin jälkiehkäisy ja tapa estää suuremmat onnettomuudet. Näitä asioita ei voi sanella naisille, että miten siis pitää reagoida ja tuntea. Jokainen tekee omalla laillaan asiat.

        Itu-Projekti on varmaan ihan hyvä juttu uskovaisille abortintekijöille. Hekin abortteja tekevät. Olenkin aina sanonut täällä, että on helppo olla abortinvastustaja kunnes se pekkakortti jääkin omaan käteen. Jotain synninpäästöä ilmeisesti jotkut tarvitsee ja asiat saa käydä läpi. Useinhan se järkytys ja traumaattinen asia ei olekaan se abortti, vaan että on tullut raskaaksi suunnittelematta, usein vielä toinen osapuoli ei ilahdu ja suhdekin voi päättyä raskauden takia. On erityisryhmiä, jotka sitä tukea varmaan tarvii enemmän. Mutta sitä saa ihan mielenterveyspalveluista ja keskeytyssairaalastakin.

        Jeesusta ei sellainen tarvitse näihin, joka ei usko kristinuskoon tai pitää sitä tai muita uskontoja satuina.

        Sosiaaliset ongelmat kyllä pahenee jos tulee yksi huollettava ennestäänkin ongelmalliseen elämäntilanteeseen. Jos itse on jäänyt heitteille niin kyllä sen oman kokemuksen siirtää omiin jälkeläisiinsä. Eikä auta, jos lapsi kasvaa muualla vaan esim alkoholismi periytyy. Jo pelkästään se, että työnsaanti vaikeutuu on reitti huono-osaisuuteen. Abortinvastustajat käyttää jotain kummallisia idealistisisia käsitteitä, mutta ihmiset vaan elää tässä epätäydellisessä ja epävarmassa arjessa.

        Jokainen tarvitsee Jeesusta.
        Jokainen ei vain tajua tarvitsevansa Jeesusta, ennen kuin on jo liian myöhäistä.

        Uskovaiset eivät yleensä abortteja tee, abortti on todennäköisesti tehty ennen uskoontuloa ja asian kauheus ymmärretään vasta kun on tultu uskoon ja saatu silmät auki.
        Siinä vaiheessa itu-projekti on hyvä.

        Minusta on surullista että iso osa meistä naisistakin on ajautunut niin kauas naiseuden kauneimmista puolista: hoivaavuudesta, nöyryydestä, vahvuudesta, uhrautuvuudesta, rakkaudesta,itsekunnioituksesta siveyden muodossa ja äitiyden lahjasta.
        Minä adoptoisin vaikka heti vammaisen tai terveen lapsen joka muuten abortilla tapettaisi.
        Samoin uskovat Kristityt adoptoivat paljon lapsia ja vievät apuja orpokoteihin, silti sinä täysin perusteitta väität etteivät uskovat välittäisi lapsista enää aborttitilanteen jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itu -projekti on hyvä ja tärkeä.
        Osa naisista nimittäin vielä omaa omantunnon eikä ole sitä kokonaan paaduttanut, kun ymmärtää virheensä ja syyllisyys painaa , on hyvä että asiaa pääsee käymään läpi.
        Lapsi on siunaus eikä mahdollisia sosiaalisia ongelmia ole inhimillistä eikä mahdollistakaan ratkaista kohtulapsen surmaamisella.
        Synnistä ei koskaan seuraa mitään hyvää ja synnin hinnan joutuu ihminen aina maksamaan, jo tässä elämässä ja tulevassa jos ei ole sovitusta vastaanottanut Jeesuksen kautta.

        "kun ymmärtää virheensä"

        Mutta jos ei pidä aborttia virheenä vaan erittäin hyvänä ratkaisuna. Miksi aborttia pitäis katua?? Jotkut tekee niitä montakin, lähinnä itäeuroooan mausta tulevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen tarvitsee Jeesusta.
        Jokainen ei vain tajua tarvitsevansa Jeesusta, ennen kuin on jo liian myöhäistä.

        Uskovaiset eivät yleensä abortteja tee, abortti on todennäköisesti tehty ennen uskoontuloa ja asian kauheus ymmärretään vasta kun on tultu uskoon ja saatu silmät auki.
        Siinä vaiheessa itu-projekti on hyvä.

        Minusta on surullista että iso osa meistä naisistakin on ajautunut niin kauas naiseuden kauneimmista puolista: hoivaavuudesta, nöyryydestä, vahvuudesta, uhrautuvuudesta, rakkaudesta,itsekunnioituksesta siveyden muodossa ja äitiyden lahjasta.
        Minä adoptoisin vaikka heti vammaisen tai terveen lapsen joka muuten abortilla tapettaisi.
        Samoin uskovat Kristityt adoptoivat paljon lapsia ja vievät apuja orpokoteihin, silti sinä täysin perusteitta väität etteivät uskovat välittäisi lapsista enää aborttitilanteen jälkeen.

        "Uskovaiset eivät yleensä abortteja tee, abortti on todennäköisesti tehty ennen uskoontuloa ja asian kauheus ymmärretään vasta kun on tultu uskoon ja saatu silmät auki.
        Siinä vaiheessa itu-projekti on hyvä."

        Jos uskoon tulo on jees niin abortti on sitten hyvä juttu kun se saa ihmiset tuleen uskoon. Ei Uskoon. Vaan uskoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen tarvitsee Jeesusta.
        Jokainen ei vain tajua tarvitsevansa Jeesusta, ennen kuin on jo liian myöhäistä.

        Uskovaiset eivät yleensä abortteja tee, abortti on todennäköisesti tehty ennen uskoontuloa ja asian kauheus ymmärretään vasta kun on tultu uskoon ja saatu silmät auki.
        Siinä vaiheessa itu-projekti on hyvä.

        Minusta on surullista että iso osa meistä naisistakin on ajautunut niin kauas naiseuden kauneimmista puolista: hoivaavuudesta, nöyryydestä, vahvuudesta, uhrautuvuudesta, rakkaudesta,itsekunnioituksesta siveyden muodossa ja äitiyden lahjasta.
        Minä adoptoisin vaikka heti vammaisen tai terveen lapsen joka muuten abortilla tapettaisi.
        Samoin uskovat Kristityt adoptoivat paljon lapsia ja vievät apuja orpokoteihin, silti sinä täysin perusteitta väität etteivät uskovat välittäisi lapsista enää aborttitilanteen jälkeen.

        "Jokainen tarvitsee Jeesusta.
        Jokainen ei vain tajua tarvitsevansa Jeesusta, ennen kuin on jo liian myöhäistä."

        Voi Jeesus. Kannattaako semmoseen mielikuvitusolentoon uskoa joka vaatii jotain sokeaa palvontaa ja kommervenkkejä. Ajatteletko itse jeesusta kun panet, ja sitten pyydät anteeksi kun menit nauttimaan siitä?

      • Anonyymi

        Noita tavallisen perhe-elämän naurettavia demonisointeja löytyykin sitten kasapäin sieltä äärifeminatsisten ylidramatisoijien kauhisteluista. Mitään todellisuuspohjaa normaaliin niissä ei tietenkään ole.

        "on helppo olla abortinvastustaja kunnes se pekkakortti jääkin omaan käteen. "

        Kuvittelet aina että kaikki muutkin on samanlaisia takinkääntäjiä kuin nähtävästi tuttavapiiriisi.

        "Jos itse on jäänyt heitteille niin kyllä sen oman kokemuksen siirtää omiin jälkeläisiinsä. Eikä auta, jos lapsi kasvaa muualla vaan esim alkoholismi periytyy. Jo pelkästään se, että työnsaanti vaikeutuu on reitti huono-osaisuuteen."

        Oliko noille mitään muuta kuin mutusi todisteena?
        Onko tuollaiset hyväkin (teko)syy tappaa muita? Olisiko tuollaista kokevat lapset mieluummin kuolleita?
        Tässä maassa kuka tahansa tulee toimeen kattavilla perhe-etuuksilla jos haluaa.

        Ei monetkaan tarvi mitään jeesuksia tms. vaan ihan biologisilla faktoilla ymmärretään, että aborteissa tapetaan pikkuisia lapsia.

    • KD:n linjaksista omilta sivuiltaan:

      "Päihderiippuvaisten äitien tahdosta riippumaton hoito tulee säätää mahdolliseksi."
      "Ihmiselämän pyhyyttä kunnioitetaan hedelmöityksestä luonnolliseen kuolemaan saakka. Raskaudenkeskeytysten määrää tulee pyrkiä vähentämään. Terveydenhuollon henkilöstölle säädetään oikeus kieltäytyä eettisin perustein raskauden keskeytyksestä. Eutanasiaa ei tule laillistaa. Sen sijaan tuemme hyvän saattohoidon järjestämistä."

      KD näkyy olevan osa eurooppalaista koalitiota, missä ei aborttia hyväksytä:

      "213. The EPP refuses to consider abortion as a method for family planning. We promote supporting programmes and initiatives to help parents and families to welcome every child, in particular when difficulties or unforeseen pregnancies occur. No social pressure should be exerted on parents who decide to accept a child with a handicap"

      https://www.kd.fi/politiikka/ohjelmat/eppn-periaateohjelma/

      "autetaan vanhempia ja perheitä ottamaan vastaan jokainen lapsi" huh huh...

      • Anonyymi

        "Ihmiselämän pyhyyttä kunnioitetaan hedelmöityksestä luonnolliseen kuolemaan saakka."

        Kumma juttu että naisten elämä ei ole noille krisseleille mitenkään pyhä. Siihen saa kaikki tulla sorkkimaan. Muka.

      • Anonyymi

        Vähänkö pahaenteiseltä kuulostaa. Gileadilta. Autetaan...? Halusi sitä apua tai ei? Eikö avun pitäisi lähteä siitä että mitä apua ihminen haluaa vai onko tuo nyt sitä että nainen sidotaan sänkyyn kiinni 9kk. Ja vaikka hirtetään jos ei suostu apuun.

        Nainen ei useinkaan itse ymmärrä mitä apua hän tarvitsee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ihmiselämän pyhyyttä kunnioitetaan hedelmöityksestä luonnolliseen kuolemaan saakka."

        Kumma juttu että naisten elämä ei ole noille krisseleille mitenkään pyhä. Siihen saa kaikki tulla sorkkimaan. Muka.

        Se on siis murhanhimoisten "elämän sorkkimista" kun veriteot pyritään estämään?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nainen ei useinkaan itse ymmärrä mitä apua hän tarvitsee.

        "Nainen ei useinkaan itse ymmärrä mitä apua hän tarvitsee."

        Voisitko kertoa siis, kuka sen ymmärtää naisen puolesta, ja mitä apua tarkoitat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ihmiselämän pyhyyttä kunnioitetaan hedelmöityksestä luonnolliseen kuolemaan saakka."

        Kumma juttu että naisten elämä ei ole noille krisseleille mitenkään pyhä. Siihen saa kaikki tulla sorkkimaan. Muka.

        Kertokaa nyt. Sekö on "elämän pyhyyttä" että annetaan vapaus murhailla muita, eli riistää toisten pyhä elämä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kertokaa nyt. Sekö on "elämän pyhyyttä" että annetaan vapaus murhailla muita, eli riistää toisten pyhä elämä?

        Ei toki. Murha on kielletty ja rangaistava teko rikoslaissa. Jokaisesta tulee oikeusubjekti syntymässä, ja kun nainen päättää olla tekemättä aborttia viikkorajoissa (kun sikiö on osa naisen elintoimintoja) , hän tekee päätöksen huolehtia jälkeläisestään.

        Elämän pyhyys on aika subjektiivinen käsite sekin. :)))

        12.1.2008
        (KUNNON KATOLINEN MAA) Aborttia vastustavat aktivistit ovat surmanneet aborttilääkärin Vanhassa Kunnon Katolisessa Maassa, kertoivat kansainväliset uutistoimistot lauantaina. Aktivistien lausunnon mukaan teko oli välttämätön, jotta syntymättömien lasten surmaaminen saataisiin loppumaan.
        “Kaikki elämä on pyhää, joten tappaminen oli välttämätön ratkaisu”, sanoi Kunnon Katoliset Järjenkäyttöä Vas-taan -ryhmän edustaja Carlos Garcia Billy-Bob Garcia Garcia ennen kuin looginen paradoksi nielaisi hänet.
        Ryhmän seuraava edustaja korosti, että jokaisella ihmisellä on oikeus syntyä ei-toivottuna ja joutuakseen hylätyksi, aliravituksi, koulukotiin, slummiin ja ennenaikaiseen hautaan. “Jokaiselle on annettava oikeus päättää itse elämästään, lukuun ottamatta raskaana olevia naisia, tiet-ty”, sanoi Piotr Lech Zbiegniewski-Korzeniowski, kunnes hänkin räjähti sirpaleiksi kognitiivisen dissonanssin vaikutuksesta."

        tämä on niin hyvä.

        "Murha on kielletty ja rangaistava teko rikoslaissa. "

        Ja sitten on ne lepsulaillistetut poikkeusttilanteet.

        "Aborttia vastustavat aktivistit ovat surmanneet aborttilääkärin "

        Hohhoijaa. Laitetaanko esille uutisointeja kiihkofeminatsien tekemistä vastustajien murhista? Taitaa niihin uhreihin lukeutua naisiakin, että sillä tavoin suosijasakki sitten "puolustaa naisen kehon oikeutta".

    • Anonyymi

      Vahinko ei tule kello kaulassa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. TTK-tippuja Elina Gustafsson tilittää tulosten jälkeen: "Mä olisin toivonut, että Suomen kansa..."

      Ou nou, ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson tippui parinsa Ansku Bergströmin kanssa Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta. Tuli kyllä täysin puskista ja yllätyk
      Kotimaiset julkkisjuorut
      153
      8345
    2. Maria Veitola sai pakit tänäkin vuonna - Tämä yksi pariskunta kieltäytyy aina Yökylässä-sarjasta

      Maria Veitola on kyllä nähnyt monenlaisia julkkisten koteja vuosien varrella. On ollut Maisa Torppaa, Tiina Jylhää ja Anu Saagimia... Kenet sinä halua
      Kotimaiset julkkisjuorut
      26
      7179
    3. Ei oo Pikkaraisella kaikki kotona

      Viimeisessä insta pätkässään tuijottaa kameraan nyrkki pystyssä, ja huutaa vamos. Voi hyvää päivää, kertoo mitä päässä liikkuu.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      129
      2973
    4. Kuumaa huumaa! Sofia Belorf keimailee pienen pienessä kesämekossaan: "Nyt jo ikävä..."

      No nyt ei ole kulunut paljoakaan kangasta tähän Sofian mekkoon. Mekko on nimittäin varustettu reilulla kaula-aukolla ja lyhyellä pituudella... https:/
      Kotimaiset julkkisjuorut
      42
      2650
    5. IS: Tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa ja nopeasti

      Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Minna Helle ”tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa ja nopeasti ja heitä tarvitaan kaikkiaan 130 000 ”. Vo
      Maailman menoa
      248
      2393
    6. Tietäisitpä vaan kusipääukko

      mitä susta ajattelen. Naamas on aina, kuin norsun vitulla ja tuima ilme naamalla. Kuka semmoista jaksaa katsella. Koskaan et naura millekkään ja mikää
      Ikävä
      60
      951
    7. Martinan mersu herättää ansaittua kateutta

      Martina Aitolehti on menestynyt ikinuori nainen ja herättää ansaistsemaansa huomiota kaikkialla. Myös Mercedes Benzin pääkonttoriassa Saksassa kaunis,
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      944
    8. Sano EI korruptiolle, älä osta Marinin mainostamaa Pihka Collection reppua

      Valveutuneena kansalaisena ja kuluttajana voit vaikuttaa. Jätä Pihka Collectionin Marin-reppu kylmästi kaupan hyllylle ja osta sen sijaan joku toinen
      Tampere
      171
      793
    9. Viisi rokotevastaista radiojuontajaa kuollut Yhdysvalloissa lyhyessä ajassa koronavirukseen

      Rokotekriittiset radiojuontajat uskoivat mitä ihmeellisimpiin salaliittoteorioihin koronarokotteen suhteen. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/viisi-
      Maailman menoa
      322
      785
    Aihe