En voi ymmärtää ihmisiä, jotka moittivat toisten ihmisten lihavuutta. Varsinkin, kun itse olen huomannut laihtuneeni. Pahimmalta tuntuu, että oma äiti kehtaa vähättellä painoni laskua ja moittii sitä liian hitaaksi.
Toinen ääripää on poikani, jonka hän sanoo laituneen liikaa. Äitini sanat loukkaavat eniten, vaikka niissä olisi totuuden hiven.
Suurimpia lihavuunde arvostelijota ovat ihmiset, jotka ovat laihoja.
Lihavuuden arvostelijat
8
148
Vastaukset 8
- Anonyymi
70 % suomalaisista on läskejä. Läskeys on yhteiskunnan puolesta ihan hyväksyttyä ja siihen jopa kannustetaan.
- Anonyymi
Toisten ihmisten normien mukaan ei voi elää, tärkeintä on se onko itse tyytyväinen itseensä ja saavutuksiinsa.
- Anonyymi
Itselle kävi niin, että sairastelun takia laihduin ja heti kehuttiin ihan kauheasti kun olen laihtunut yms. vaikak en itse aiheesta puhunut.
Olin ollut todella kipeä ja jotenkin törkeetä, että siitä tehtiin hyvä asia koska olin laihtunut. Heti kun olin terve niin keräsin kilot takaisin, ihan sen takia, että oli paljon terveempi olo ja ei ollut aika miettiä mistään painosta vaan, että on perusterve.
Mikä juttu siinä on, että toisen painoa saa kommentoida ilman, että toinen siitä puhuu? Monet painonmuutokset suuntaan taikka toiseen yllättävän usein johtuu kivuliasta tai muuten vaikeista sairauksista.
Vaikka luulisit kehuvasi.. Niin se on todella törkeää ja epäkohteliasta huomautella ja sanoa asiasta. Toisella henkilöllä voi olla todettu vaikka syöpä ja hänen pitää kuunnella sitä kuinka hyvältä ja terveeltä näyttää nyt laihempana yms.
Tai valitetaan kun paino on sinulla noussut ja kuin et huolehdi terveydestäsi kun on esim. selvitymässä vakavasta masennuksesta tai kilpirauhasista on löydetty jotain. - Anonyymi
Oikeasti tässä yhteiskunnassa ei kelpaa koskaan. Itse en ole ollut ikinä ylipainoinen. Tässä samassa painossa olen joskus ollut joskun nuorena kuulemma liian kevyt (olen myös liian lyhyt, mutta se pääsi tältä terkkarilta unohtumaan), lihasmassaa on liian vähän ja hampaat on liian huonot, ja se on kuulemma ihan oma vika. Se että on matalat verenpaineet ja että liikun ja etten käytä alkoholia tai sokeria ei paina terveysmittareissa mitään. Aina huomataan vain ne puutteet.
Tosiasia on, että tässä maassa ei kelpaa ikinä. Minulla ei ole juurikaan tissejä, mutta siitä ei ole kukaan muistanut koskaan kuittailla. Ihmettelen kovasti, sillä se on aika suuri puute (tosin ei itseäni haittaa).Luonnollisesti terveydenhuollossa puututaan huonosti oleviin asioihin eikä hyvin oleviin asioihin.
Pieni koko nyt tuskin on ongelma jollei se johdu aliravitsemuksesta.
- Anonyymi
Miksi sinä olet lihava? Mikä on sinun tekosyysi?
- Anonyymi
Kyse on vaan siitä, että kun luulet laihtunees niin sitten läheiset kertoo totuuden. Laihoilla on varaa arvostella, koska he ovat normaaleja.
- Anonyymi
Liikalihavdesta puhutaan huolestuneeseen ja epäilyttävään sävyyn, koska se :
1) on epäterveellistä ao.lle itselleen.
2) ruokakaupat ja mainosmaailma puskevat yli- ja tyhjäkalorisia ruokia
3) ylilihavien liikunta ja terveys ajanpitkää kärsii
4) koko Suomen kansa maksaa ylilihavien sairauskustannuksista (meidän kaikkien ikioma ilmainen terveydenhuolto!)
Noin yksinkertaiset syyt puskevat ihmisiä huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan.
Ylipaino on vain yksi osa siitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411887Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101280- 991021
- 102898
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 66741
- 32622
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13508- 78501