Näkijöitä jotka tekisivät tulkinnan sähköpostitse tai kirjeitse?

Anonyymi

Minulla on vakavia keskittymisvaikeuksia, enkä saa puhelinajoista oikein mitään irti. Varsinkaan jos koitan kirjoittaa samaan aikaan ylös mitä näkijä sanoo, menen ihan sekaisin. Jos en kirjoita, en kumminkaan muista hänen kertomastaan paljoakaan. Tykkään kun voin lukea tulkinnan kirjallisena uudelleen ja palata sen ääreen. Näin sisäistän sen parhaiten ja voin vaikka kuukausienkin kuluttua palata yksityiskohtien pariin.

Olen tähän mennessä käyttänyt vain yhtä näkijää joka tulkitsee kirjallisesti, sillä en ole löytänyt muita. Olen aivan 50/50 rajalla siitä oliko hän oikea näkijä vai ei. Sain aika paljon ympäripyöreitä vastauksia, mutta toisaalta osa hänen sanomastaan piti paikkaansa, vaikka tietyllä tavalla juuri sopivan epäselvää sekin oli... Hän lupasi yhden tilanteen purkautuvan tämän vuoden puolella, joten jos se tapahtuu niin sitten todennäköisesti luotan häneen. Täytyy miettiä asiaa ajan myötä, vuoden lopussa. Oli kuitenkin lämminhenkinen ihminen, ja hänen luennastaan jäi todella autuas olo, mutta tämä saattoi hyvinkin olla oman pääni lumetta vaan... Loppujen lopuksi hän ei nähnyt mitään sellaista "kiveen hakattua" (eli jotain varmaa ja tarkkaa elämästäni juuri nyt, tai menneisyydestäni) joka olisi todistanut että hän varmasti todella näkee . Joten olen skeptinen vaikka podenkin tavallaan huonoa omatuntoa epäilyistäni, todella sydämellinen ihminen kun oli... Nimensä oli K alkuinen, eli jos ette häntä suosittelisi koska kokeiltu on!

Mutta tosiaan, koska en pysty luottamaan 100% siihen että hän olisi aito näkijä, haluaisin kokeilla jotakuta muuta. Tietääkö kukaan jotakuta joka suostuisi kirjalliseen tulkintaan?

33

909

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mun ystäväni suositteli näkijää [email protected] ja kirjotin hänelle itekin. Näki kyllä meille kummallekin :-) Että häntä suosittelen sulle

    • Anonyymi

      Siis ootkohan sä aiemmin kirjottanu just tolle Elämän virralle? Anyway haluisitko sä niinkun samoihin asioihin toisen selvä näkijän tulkinnan? Meinaan rauhaa et kyl pelkästään näkijöiden kautta löydä vaikka ne hommansa osaiskin jos epäilet?

      • Anonyymi

        Skeptisyys tietyissä rajoissa on mielestäni ihan tervettä. Elämässä ei kannata luottaa sokeasti, vaikka haluankin uskoa ja luottaa. Haluan uskoa ihmisistä ja heidän aikeistaan hyvää.

        En hae niinkään sisäistä rauhaa, vaan varmuutta ja vastauksia mieltäni askaruttaviin asioihin jotka kontrolloivat elämääni juuri nyt. Pitäisi tehdä valintoja, ja kaipaan suoria, selkeitä vastauksia sekä varmuutta tulevaan. Kysymykseni ja mieltäni askaruttavat asiat eivät ole samoja joista edelliselle näkijälle kirjoitin.
        -AP


    • Anonyymi

      Suosittelen sinua ottamaan yhteyttä auttaja Katariinaw nimiseen näkijään.

    • Anonyymi

      Mä kans voin suositella tuota [email protected] näkijää. Mulle ties tasan minkä näköinen mies mulle tulee ja missä tapaan, autto asuntokaupassa, näki edellisiä elämiä jotka koin itelleni jo etukäteen läheiseksi, tiesi miten siskolleni .käy. Ja kaikki tämä hyvässä hengessä, ei siis paasaa tai loukkaa

    • Anonyymi

      Sama!! Isot kiitokset elämän virralle!!

    • Anonyymi

      AP palailee. Minulle elämän virta ei siis nähnyt oikein (jonka sain eilen tajuta todella yhden sattumuksen kautta), ja se nimi jolla hän esittäytyi alkoi tosiaan K kirjaimella, eli en tiedä miksi suosittelette häntä kun nimenomaan pyysin ettette tekisi niin?

      Tosiaan, yhtäkään konkreettista asiaan en saanut häneltä kuulla. Pelkkää "näen tässä kaikenlaisia mahdollisuuksia" ja muuta ympäripyöreää jonka sai käsittää haluamallaan tavalla. En siis kertakaikkiaan mitään mikä olisi käynyt toteen tai todistanut että hän näkee minulle yhtään mitään. Hän ei osannut kertoa minusta, elämästäni tai läheisistäni ainoatakaan yksityiskohtaa.

      Hän sanoi "vanhan ystävän" palaavan pian elämääni, eipä ole palannut. Hän sanoi asioiden paranevan minulle kevään myötä, eivät parantuneet. Hän implikoi että tiettyyn asiaan liittyi epärehellisyyttä, vaan juuri eilen selvisi että kyseessä oli inhimillinen virhe ja esine palautui minulle! Yhden asian toteutumista odotan vielä vuoden loppuun, mutta vaikka se kävisikin on kyseessä varmasti puhdas sattuma sillä mikään mitä hän minulle näki ei pitänyt paikkaansa. Sinänsä masentavaa, sillä se tarkoittaa että hänen sanansa eräästä toisesta ihmisistä josta kysyin eivät todennäköisesti pidä paikkaansa, ja tämän ihmissuhteen vuoksi lähestyin häntä alunperinkin.

      En voi itse suositella, vaikka sydämellinen ihminen vaikutti olevan, sillä minulle ei ainakaan nähnyt mitään. Sain pelkkää sanahelinää kun näin jälkikäteen katsoo. Jos luottaisin että hän näkee, kysyisin heti tulevan puolisoni ulkonäköä ja synnyinmaata, mutten kertakaikkiaan usko että hän kykenee niitä minulle kertomaan.

      AP

      • Anonyymi

        Minulla on samankaltainen kokemus kyseisestä näkijästä, jolla AP oli käynyt. Odotukset oli korkealla kun häntä on täällä niin paljon kehuttu. Oli kyllä oikein miellyttävän oloinen mutta ennustukset olivat hyvin pinnallisia. Tuntui että kertoi sen mitä arveli minun haluavan kuulla, kaikki mistä kysyin, onnistuu ja tapahtuu pian. Ei kertonut mitään sellaista mistä olisin voinut varmistua, että oikeasti näkee jotain. Harmittaa kovasti.


    • Anonyymi

      Siis mulle ja mun työkaverille toi Elämän Virta sano että epäsuoriin kysymyksiin tulee epäsuoria vastauksia?! Kehottikin kysymään asiat suoriksi ja niin kumpikin kysyttiin ja saatiin tarkat vastaukset?? Moni muukin näkijä on sanonu että jos kysellään epäselviä niin vastaillaan epäselviä!!

      • Anonyymi

        Suoria ja selkeitä kysymyksiä kysyin, sellaisia joihin voi vastata kyllä tai ei.

        AP


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suoria ja selkeitä kysymyksiä kysyin, sellaisia joihin voi vastata kyllä tai ei.

        AP

        Siis oikeille näkijöille pitää olla suora. Mun äiti esim ei halunnu paljastaa näkijälle et mun isä pettää sitä (on meidän kaikkien tiedossa). Niin eipä tämä ystävällinen näkijä sit sanonut vaikka varmasti näki. Ei kaikkea paskaa ole kaiketi tarkoitus rämpsiä naamalle... Mulle ainakin oli kannustava ja lohduttava samoin äidille. Näki kyllä mutta ei esittänyt asioita shokeeraavasti. Ja joku vastuu an sullakin muuten on sun elämästä?!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis oikeille näkijöille pitää olla suora. Mun äiti esim ei halunnu paljastaa näkijälle et mun isä pettää sitä (on meidän kaikkien tiedossa). Niin eipä tämä ystävällinen näkijä sit sanonut vaikka varmasti näki. Ei kaikkea paskaa ole kaiketi tarkoitus rämpsiä naamalle... Mulle ainakin oli kannustava ja lohduttava samoin äidille. Näki kyllä mutta ei esittänyt asioita shokeeraavasti. Ja joku vastuu an sullakin muuten on sun elämästä?!

        En ole varma mitä hait kommentillasi. Kysyin suoria kysymyksiä, mutten saanut selkeitä tai toteenkäyviä vastauksia. Olen jokaisessa viestissäni painottanut että hän vaikutti lämpimältä ihmiseltä. Enkä missään vaiheessa ole sanonut ettenkö olisi vastuussa omasta elämästäni, en tiedä mistä sait virheellisen käsityksen. Käyn vain näkijöiden puheilla saadakseni ohjausta kuten monet muutkin. Hoidan omat asiani ja teen loppupeleissä omat valintani. Toivottavasti tämä selvensi.

        AP


    • Anonyymi

      Mistä nämä "näkijät" muka näkee? Ei mistään. Pyrkivät päättelemään sinun puheistasi ja ilmeistäsi. "Suuren veden takaa on tulossa iso rakkaus". Tällaista hömppää nämä ovat.

      • Anonyymi

        En ole tällä Elämänvirralla käynyt enkä kysynyt häneltä, mutta yleisesti vaan sanon, että minulle on jotkut näkijät todella nähneet jotain. Humpuukia on paljon alalla, ja virheitähän tekevät aidotkin, mutta kyllä sellainen kyky kuin selvänäkeminen on olemassa. Jossain elämäntilanteessa siitä voi olla ratkaiseva apu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole tällä Elämänvirralla käynyt enkä kysynyt häneltä, mutta yleisesti vaan sanon, että minulle on jotkut näkijät todella nähneet jotain. Humpuukia on paljon alalla, ja virheitähän tekevät aidotkin, mutta kyllä sellainen kyky kuin selvänäkeminen on olemassa. Jossain elämäntilanteessa siitä voi olla ratkaiseva apu.

        Kyllä! Ja elämän virta on todellinen näkijä!!


    • Anonyymi

      Siinä näkijä missä tekijä!

    • Anonyymi

      Ja miten tuollaset etänä lukevat lukee ilmeistä ja eleistä? Paskat!!! Energioista ne lukee!!! Mulle tiesi sanoa ihan just missä kohti mun kroppaa mulla sairaus on !!

    • Anonyymi

      Tuo on kyllä totta, oikea näkijä lukee energiat eikä ilmeet. Mutta mua kiinnostaisi tietää tuosta elämänvirrasta vielä että tietääkö joku onko hän mies vai nainen? Mun asia olisi sen verran arkaluontoinen että en viittisi miesnäkijälle siitä puhua

      • Anonyymi

        Elämänvirta on huijari. En menis ollenkaan... Ja sille on ihan oma keskustelunsa eli mee sinne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämänvirta on huijari. En menis ollenkaan... Ja sille on ihan oma keskustelunsa eli mee sinne.

        samaa mieltä!


    • Anonyymi

      Hahaha ei ole elämän virta todellakaan huijari :D taidat olla kateellinen "ennustaja"??? minä ja mun tuttavat ja työkaverit ollaan sitä mieltä että on yksi parhaista näkijöistä

      • Anonyymi

        Mikäli kyseessä olisi mustamaalausyritys, miksi olisin jättänyt hänen tietonsa pois aloitusviestistäni? Olen puhunut hänestä erittäin kunnioittavaan sävyyn ja tuonut ilmi mikä näkijä oli kyseessä vasta sen jälkeen kun muut hänet mainitsivat. Aioin alunperin säilyttää anonymiteetin, mutta toin asian esiin pyytääkseni etteivät muut enää suosittelisi kys. näkijää koska pyynnöstäni huolimatta näin kävi. Toivottavasti tämä valaisi.

        AP


      • Anonyymi

        Oho, tämä ei ollutkaan kommentti ketjuuni vaan vastaus toiseen kommenttiin... Mietinkin, kun en häntä huijariksi koskaan väittänyt. Anteeksi! :) Luen ensi kerralla tarkemmin.

        AP


    • Anonyymi

      EV on taas vaudissa. Elämänvirta on korttipovari ei selvännäkijä. Siksi tuo lause, tulee suuren meren takaa joka tuossa yhdessä kommentissa on. Suoraan tarotkotin ohjekirjasta tuo lause

    • Anonyymi

      Hahaha siis ei tuo elämänvirta edes käytä kortteja kun katsoo!! Nimenomaan sitä on monelle sanonut :D taidat olla kade, et selkeesti oo ees ikinä hänelle kirjottuanu. Häpeä

      • Anonyymi

        Jaa ei ole koskaan katsonut kortteja? Mitäs sitten ovat nämä postaukset tarot-luennoista hänen Facebookissaan? Äläs EV puhu itseäsi pussiin.

        Älkää ottako yhteyttä tähän huijariin.


    • Anonyymi

      Miksi kaikki palstan ketjut täyttyvät EV viesteistä? Olisi ollut mielenkiinoista lukea kokemuksia sposti näkijöistä vaan ei kun ei. Kiva kun ap vielä PYYSI että juuri ei EVtä suositeltaisi ja silti alat jankkaamaan... Vvvvvtuttaa. Jos ei toiminut APlle niin ei.
      EV ei ole oikea näkijä, vaan taitava sanaseppä. Jokainen positiivinen kommentoija on, surprise surprise, EV itse.
      Ja sinulle EV ennen kuin vastaat vihaisena minun olevan "kateellinen näkijä," hae apua. Ihmisten huijaaminen ja rahastaminen on väärin.

    • Anonyymi

      Sun komenttisi on väärin!! Mä tiiän että täällä on paljon meitä oikeasti hänen asiakkaitaan!! Tiedän sen koska olen itse hänelle kirjoittanut useasti! Itse tuskin olet!! Ja omapa on mokasi jos et asioihisi apua saa :D

    • Anonyymi

      Suomessa on muutama aito näkijä ja niistä omalla kokemuksella voin sanoa ihan paras on Naomi M. Muut tulee kaukana perässä.
      Ei varmasti suostu tekemään mitään sähköpostitulkintoja eikä kirjeitse tiedän koska oli mun kaverille sanonuut että aidot näkijät ei sellaisia tee.
      On minullekin sanonut että niitä ei kuulu mihinkään kirjoittaa eikä niitä kuulu edes muistaa. Ne kuuluu unohtaa kun ne muistaa silloin kun ne on tarkoitus muistaa.
      Kannattaa hiukan perehtyä asioihin että mistä selvänäkemisessä on kysymys. Ei se mitään viihdettä ole eikä jotain tarinoita mitä joku johonkin kirjoittelee.

      • Anonyymi

        Kylläkin niin. On näkijöitä ja sitten on noita "viihdepuolen ennustelijoita" joille mentäessä se varmaan onkin tiedossa, että se on enemmänkin sellaista ajanvietettä. Vähän sama kun näissä ketjuissa missä joku aina kyselee että voisiko joku katsoa. Ei kais sentään nyt kukaan oikeasti edes kuvittele että niihin joku aidosti näkijän lahjalla varustettu vastaisi.

        Nuo tuollaiset sähköpostiennustelut on hyvä osata erottaa oikeiden selvänäkijöitten työstä. Se on siinä mielessä harmillista että sellaiset, jotka esiintyvät jonakin selvänäkijöinä eivätkä sitä ole, hämmentävät ja aiheuttavat helposti sekaannusta ja vesittävät koko aitojen näkijöitten ammattikunnan arvokasta työtä.

        Minulle on niin suuri apu tullut juuri tuossa mainitulta Naomilta, erittäin vaikeassa elämäntilanteessa, kun vielä terveyskin alkoi reistailla, että olen siitä asti arvostanut selvänäkijöitä erittäin korkealle. Hienoa työtä teette, voimia teille!


    • Anonyymi

      Naomi itse taas vauhdissa kehumassa itseään, kuinka läpinäkyvää..

      • Anonyymi

        Älähän jaksa EV. Jos tuota ylläolevaa tarkoitat niin on kyllä minun kirjoittamani ja niin paljon kuin varmaan olisikin jännittävää omata sellaiset kauniit punaiset hiukset ja tehdä senkaltaista työtä, niin on todettava että olen vain tavallinen harmaahiuksinen "toimistohiiri" ja meno muutenkin kovin tavanomaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älähän jaksa EV. Jos tuota ylläolevaa tarkoitat niin on kyllä minun kirjoittamani ja niin paljon kuin varmaan olisikin jännittävää omata sellaiset kauniit punaiset hiukset ja tehdä senkaltaista työtä, niin on todettava että olen vain tavallinen harmaahiuksinen "toimistohiiri" ja meno muutenkin kovin tavanomaista.

        Joo eräs "postilaatikkonäkijä" joka tunkee joka ainokaiseen ketjuun missä selvänäkijöistä keskustellaan, kehuu niissä itteensä ihan myötäsääliä herättävällä tavalla ja haukkuu muita näkijöitä.
        Niistä joista kommentoidaan hyvää, selittää että kuinka on nyt selvännäkijät taas käyneet itseään kehumassa.
        Se että itte sellaisa tekee ei tarkoita että niitten oikeiden näkijöiden tarvisi sellaista tehdä ja varsinkin että vaivautuisivat, se kun on vähän noloo.
        Niillä oikeilla kun on asiakkaita. Miksi, no varmaan siksi että ovat oikeita näkijöitä eikä sellaisia jotka vaan kehuu olevansa.
        Sieltä sähköposteistako ne kyvyt tulee?


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6293
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4036
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2446
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1970
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1433
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1006
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      981
    Aihe