Nima Karuston säätiedotusta katselee mielellään. Hän osaa hommansa ja muutenkin kiva tyyli. Kauniskin on! Ehkä paras tämän hetkisistä!
Nina Karusto on kaunis ja hyvä meteorologi
Anonyymi
61183371
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 66 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 611
Vanhimmat
Minä taas tykkään enemmän Anniina Valtosesta, söpö ja asiallinen.
Anniina on söpö, mutta kyllä Ninakin on. Ehkä parhaita on kuitenkin Kerttu Kotakorpi ja Anne Borgström.
Anneko parhaita !!!!!!! Sekoilee viikonpäivissä ja monessa muussakin. Ihmeen paljon saa esiintymisaikaa.
Anne on parhaita! Kyllä! Kerttu ja Matti On kuits kaikis parraimmat!
Mieluiten kyllä ottaisin Ninan peiton alle.
Anne Borgström on paras.
Karusto on oman kansansa näköinen, ääni ei sovi televisioon, sori tästä.
Miksi käyttää sopimatonta, kun hyviä riittävästi. Miesten ääni ja esiintyminen rauhallista.
ottaisin ninan mihinvaan ehdottomasti jatkoon!
Ehdottomasti Samaamieltä.
Anniina on tyhjäntirskuja ei voi olla niin että kaiken päälle pitää tirskua ?
Kotakorpi tökkii karttaa, jos on hyvä (nykyisin peitetty) pylly, se ei
tee parasta meteorologia.
Nina Karusto voi olla minun suosikki 2022 lopulla.
Hyvä Nina!
Kylläpä Nina yllätti perjantaina 27.5. Oli kaunis ja nätisti pukeutunut.Selkeä puhe .Nina,nyt olet suosikkini Masa
Ne on erikin sarjjaa,
Kerttu ja Anne.
Heitä kukkaan uskalla arvostellakkaan.
-Vai?
Emäntäsi.
Ei yllättänny kyllä.
-Masi
Mieluiten ottaisin Ninan mihin tahansa.
Mieluiten ottaisin Ninan mihinvaan
Karusto on hyvin miellyttävä, hän kehittyy, on ilmeisesti lukenut arvosteluja ja jännittää sen vuoksi.
Hän pukeutuu tyylikkäästi , hiukset ovat kauniisti .
Anniina valtonen on yliesiintyjä ja ylipukeutuja.
Ehdottomasti!
Ai Anniina valtonenko on suosikkisi . . . . hmmm ? Anniina oli ensi alkuun ihan mukavan tuntuinen. Mutta sitten muuttui aivan liian liehuvaksi. Ja kun sääkartalta näyttää oikein kaksin käsin vetäen pilvien liikkeet. Minusta aika liehakoivaa ja yli pirteyttä. Yli pirteys on muuten diaknosoitu lääketieteessä ja nimetty muutamalla kirjain yhdisteellä. Olen jokseenkin melko varma kyse voisi hyvinkin olla juuri yli pirteydestä. Kyllä karusto on hyvä aloitteleva televisio meteorolgi. Hänestä kehittyy vielä todella hyvä esiintyjä ja sää asioiden tuntija. Sitähän hän jo nyt on aivan mainio hillitty nuori nainen jota kyllä kelpaa katsella ja kuunnella.
PS. Sanoo Timppa idästä . . . . . eikä varmasti erehdy !
Valtonen on aivan luonnottoman oloinen. Kipristelee ja viittoilee kaksi käsin sääkarttojen vieressä. Eikä se hymykään aito ole vaan tekemellä tehty ja hyvin ylikorostuva. . . . . NO GOOD !
Komppaan. Mutta en halua teilata. Teennäinen.
Nina tosi ok.
🤙🤙🤙
TV,n sääprofeetat.
https://www.is.fi/menaiset/vapaalla/art-2000006644683.html
Osaahan se tyttö asiansa, mutta ääni on niin metallisenkova, että ottaa korviin.
Juuri näin nariseva ääni häiritsee ,ilman ääntä katson sään tai useimmiten vaihdan kolmoselle.
Vaihda kuulolaitetta
Karusto on kuin Elina Lopperi aikoinaan, jolla ei homma alkanut sujua sitten mitenkään. Elina sentään oli viehättävä muuten, jota Karusto ei tosiaan ole.
Nina vaikuttaa jotenkin ujolta. Lisää esiintymisiä vaan niin kyllä se siitä.
Nina saa kasvaa vielä paljon, ettei katsojalla tule vai vautunut olo. Eikä kaikista tule hyviä esiintyjiä,
vaikka aikaa annettaisiin. Ehkä se oli siinä
No joo mutta jotenkin arka ja pelokas ja ei oikein sanavalmis. Lähinnä tulee myötähäpeä ja toivomus että toivottavasti onnistuisi säälähetyksessään takertelematta sanoihin ja muutenkin kuin fiiliksellä "anteeksi että olen olemassa"
Itse olen Kotakorven Kepan fani.
Ihanan kaunis ja sujuvasanainen upea nainen että meinaa sääkartan katsominen unohtua.
Kyllä Ninasta viel hyvä tulee, usko pois. Onhan hän jo nyt kehittynyt huimasti! Rohkeutta tulee koko ajan lisää!
Paljon parantunut jo alkuajoista .
Antaa kaikkien kukkien antaa kukkia!
Harjoitus tekee mestarin, rohkea tyttö kun ottaa härkää sarvista vaikka vähän jännittää!
Karusto erinomainen, Elina erinomaisen erinomainen. Liisa R/mtv on suorastaan timantti. Annika on loistava. Muut on helkatin hyviä kaikki tyynni. Kaikki heistä ennustaa säätä ja asia varmistuu sitten illalla pitikö ennustus paikkansa.
Ei tule puolivuotta on mennyt ja sama leikki jatkuu ei mitään oppimisen halua korjata ,enemmän syyttäisin Yle tv ohjaajaa onko hän niin löysä p... ettei uskalla sanoa "Mene teatterikouluun puheterapautin tunnille ja käy vaikka Lenita Airiston kauneus ja esiintymis tunnille" Siitä lähtee esiintyminen hyvin puettu ei heilu kuin tuuliviiri pitää olla itsevarma ,nyt paistaa heinähattu ja maalais sivistymättömyys sekä sosiaalinen kanssa käyminen kaupunki elämässä.
Liisa Rintaniemi ylivoimaisesti paras, todella kaunis ja luonteva esiintyminen.
Arka, pelokas, epävarma ja ääni ei sovellu televisioon. Eikö valitsijat ole ottaneet huomioon TV:n katsojia, vai onko niin halvalla saatu. Koko ajan saa katsojana jännittää mitä seuraavaksi suusta ulos tulee.
Ikävää katsottavaa ja veronmaksajana maksajana toivoisin parempaa ja laadukkaampaa säänlukijaa, koska heitä kyllä löytyy.
”Maalaissivittömyys”. Egonnostaja äänessä
surkein, mitä sääarenalla on ollut. kuuntele sanojen painottamista ja pelokasta esiintymistä. kaikkia sitä yle palkkalistoilla pitää.
Totta, eikä siinä vielä kaikki vaan lisäksi jatkuvaa nieleskelyä.
Juuri niin. En ymmärrä miksi nämä henkilöt, jotka eivät kertakaikkiaan sovi esiintyjiksi, haluavat siitä huolimatta pyrkiä julkisuuteen.
Sinähän se olet varmaan heti valmis ja täysin kaiken osaava selkeä sanainen tv esiintyjä !??
Taitaa palkkio olla melkoisen hyvä, kun naama päätyy TV:hen. Siinä motivaatiota.
Juurikin näin Jennasta kirjoitetaan!!!
Surkein, mitä säästenalla on ollut …..
Jatkuu…..
Näin on jenna pois!
Kivan näköinen ja miellyttävä esiintyjä
Eilinen esiintyminen todisti, että hommaa ei nainen saa pakettiin mitenkään.
Hyvin se esiintyy, mitä nyt vähän jännittää. Se on aivan inhimillistä. Eivät kaikki säänaiset voi olla sellaisia flirttailevia isorintaisia blondeja.
Toivottavasti nainen tajuaa tehdä johtopäätökset ja poistua takavasemmalle.
Toivottavasti ei!
👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻Toivotaan!
Samaa mieltä.
Niinpä pian pois tuo mtv:n meteo….
Muistan kun yhdessä aamu-tv:n alussa, kun juontajilla on tapana puhua small talkia ennen kuin mennään itse asioihin, Rosa Kettumäki kysyi Ninalta että "mitäs mieltä sinä olet tästä asiasta, Nina?".
Muistan ikuisesti kiusallisen hetken, kun muut yrittivät olla positiivisia ja pientä small talkia kunnes uutiset alkavat, ja sitten Nina vastaa tyyliin että "en tykkää siitä". Todella lyhyesti ja ei edes yritä jatkaa keskustelua, ja sitten Rosa hymyilee kameralle ja muille juontajille ja sanoo että "aivan, tosi kiva juttu". xD Ja muut juontajat toistelevat että "aivan, kiva", ettei olisi niin kiusallinen hetki. Ja sitten siirryttiin uutisiin.
Mutta, uskon että hän kyllä oppii vielä. :)
Kaikkien tarvitsee aluksi harjoitella tv-esiintymistä.
Mistä siinä oli kyse?
"mitäs mieltä sinä olet tästä asiasta, Nina?".
Anniina on kuin aurinko, pilvisenä päivänä :)
Anniina sopisi jenkkeihin feikki-irvistyksineen.
Nina parantaa kuin sika juoksuaan. Muistan ensimmäisen kerran kun hänet näin, tuli jopa vähän kiusaantunut olo. Nyt hän on jo paljon luontevampi. Uskon että hänestä tulee vielä jotain upeampaa kuin nyt.
Anniina on noussut itselleni ykkösmeteorologiksi Ylellä Kerttu Kotakorven ohi. Hänen hymynsä ja tapansa puhua saa minut hyvälle tuulelle, vaikka ennusteessa olisi harmaita päiviä. Hänen tapansa liikuttaa käsiäään ilmaisten säätä karttaa vastaan on omaa laatuaan.
Kyllä sääennusteen voi sitten kertoa monella tavalla.
Anniinan hymy on kaunis!
En jaksais millään kuunnella tätä nuhertajaa. Katson sään jostain muualta.
Se mitä luulet hymyksi on Hirvistys
Mtv:n meteorologia.
Ei jaksa katsoa.
Söötti eikä lainkaan niin itsestäänselvä kuin muut.
Söpö on Nina nytkin tuossa kun säätä ennustaa .
Säälittävää, kun naisen vanhemmat täällä tytärtään nostaa esille.
Upea ja viehättävä neito. Miellyttävää seurata ennustuksiaan.
Söötti ja tässä todellakin TARKOITETAAN
NINAA!
❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️
Tuon mtv:n äiti taitaa yrittää kaikin keinoin kehua likkaas??????
Tässäkin Tarkoitetaan NINAA….
🤙🤙🤙
Karusto on itsepuolustus lajien taitaja,minkä värisiä suoritettuja vöitä sin,pun,musta varmaan kaikki montako dania........siihen malliin katso kroppaa......
Ei sentään ole yhtä maskuliininen kuin tänään maikkarilla ollut muunsukupuolinen Elina Gustafsson.
Näin Ninan eka kertaa vasta tällä viikolla ja tuli mieleen, että aha, uusi tyttö tullut taloon ensimmäiseen esitykseensä. Annetaan muhia ihan rauhassa, kyllä siitä vielä jotain tulee. Onhan maikkarillakin joku laiheliini ollut kai jo 20 vuotta ja vieläkin tulee mieleen, että aha uusi tyttö tullut taloon!
Niina on kehittynyt päivä päivältä ja kyllä hänestä vielä täysammattilainen tulee, kunhan saa TV-kokemusta yhtä paljon kuin "kilpailijat".
Niinalla on muuten meteorologeista parhaan näköinen pylly, pistää istumaan telkun eteen koko aamuksi.
Annetaan Ninalle aikaa, kun kukaan ei ole seppä syntyessään!
Ja jokainen parhaansa yrittää. Jos hänen kaltaiset ihmiset lytätään heti, niin onhan se kamalaa!
Hyvä tulee Ninasta, nyt jo paljon rennompi kuin muutama viikko sitten, kiva katsella noin muutenkin.
Eikä tule, samaa tankarointia kuin aiemminkin.
Mikäs sieltä on arvostella! Itse et uskaltaisi tehdä mitään !!
Julkisuuteen sopimattoman henkilön ei pidä sinne tunkea.
Samaa mieltä...! Hyvin istuvat housut! Eli ei ole mikään lökäpöksy! Seksikäs keltaisissa housuissa!
Ninalla venyttelevä puhetyyli, varsinkin lauseiden loput venyy. Ärsyttää kielikorvaa. Puheopetukseen pian!
Niinpä pois tuo yksi mtv:n meteorologi.
Tarkoitan Ninaa keltaisissa housuissa.
🤙🤙🤙
Onneksi on luonnollisiakin meteorologeja, Kuten Nina ja Elina Lopperi (Suorsa). Tekopirteitä epäaitoja esittäjiä harva sisäistä kauneutta arvostava ei kaipaa. Mainostelevisioon kaikki kouluttamattomat ex-heppatytöt tai muuten vaan flirtit ja pissistyyliin "kauniit".
Anniina Valtonen on paras.
Paras hirvistys
Anniina Valtosen esiintymistä voisi kuvailla roolin vetämiseksi. Tekopirteä ja flirtti tyyli vetoaa ilmeisesti katsojiin joille luonnollisuus ei edusta tavoiteltavaa asennetta.
Nina Karusto!
Valitkaa hänelle sopivampia asusteita!
Miksi asusteet ovat aivan kamalia?
Sopivampia asusteita hänelle, ehdottomasti!
Anniina on tosi hyvä! 👍🏻
Ole oma itsesi, kaikesta huolimestasi!
Olet tosi hyvä!
Hyvä Anniina!
Joo noita paska housuja riittää!
Nyt on hyvä kun aletaan sysäitä syytteitä , niille jotka haukkuvat nimillä henkilöitä. Jos teillä on varaa maksaa oikeus kuluja , niin haukkukaa vain ihmisiä heidän oikeilla nimillä. Syytteitä alkaa sataa ja se aiheuttaa rahanmenoja!
Syytteitä tulee!
Kaikki kirjoittajat saadaan selville! Se maksaa joka kirjoittaa paskaa!
Pidän niin Ninasta. Hän on ihana! Luonnonlapsi. Pakko kuitenkin myöntää, että tumma kellohame oli aivan kamala! Kellohametta kannattaa käyttää silloin, jos on aivan erityisen leveä perse. Ninalla sellaista ei ole.
Suomalaisen säätiedottajan pitäisi olla neutraali kuten tätä naista lukuunottamatta ovatkin.
Alkoi öklöttää, kun Valtonen tänään puhui ja ilmeili taas katsojille kuin pikkuvauvoille.
Tarkoitan noita kirjoittajia!
Oooo.
Nämä kaikki tekevät vain työtään, eivät esittele itseään vaan säätä.
Se on aivan sama, kuka on töissä, mies vai nainen, nuori tai vanha, heillä on aina sama tehtävä, esittää säätiedot, ei muuta.
Vaatteet myös voivat olla millaisista itse tykkäävät, kunhan eivät puolialasti keiku.
Niitäkään ei pueta teitä varten ja teidän ruodittavaksi.
Että se siitä.
Tuo sään arvailu on maailman tylsin ohjelma ja täysin tarpeeton tavalliselle kansalaiselle, eri asia kuka siitä töissään sitten tarvii.
Vaatteet ei istu ollenkaan hänelle, roikkuvat päällä, kuka stailaa?
Salmiselle nimittäin.
Asialliset asut ylleen jo pikku hiljaa!
🫣🫣🫣🤦♀️🤦♀️🤦♀️
Joo mtv:llä on yksi nais meteo…
Yrittää kopioi sitä toista 👱 blondia meteorologia. Ihan kivaa!
Mistä tulee tää uus tapa painottaa sa-no-JA? Katsoin areenalta jotain e-sports autokisan se-los-tus-TA, ja noin 5 min jälkeen oli vaan pakko lopettaa, kun selostaja kävi niin her-moil-LE. Nina Karusto yrittää stempata alun "haastattelussa", mutta sitten valitettavasti ajautuu juonnon aikana samaan pu-he-muot-TIIN. Argh!
Keskity olennaiseen, äläkä joihinkin tavuihin! Asia on tärkein!
No just noin, ei muuta kun Pirjo Nuotion tunneille.
Anne Borgström on paras! Asiallinen, älykäs ja sensuelli. Muut ovat tytönhupakkoja Anneen verrattuna. Anne rules!
On Kerttukin Hyvä. Ninasta on kovaa vauhtia tulossa maestro!
Tuo Liisa Rintaniemi on ehdoton ykkönen! Selkeä ja luonnollinen. Tuntuu, että olisi myöskin vaatimaton ihminen!
Kun tullaan Tv-töihin , niin ihmisellä pitäisi olla jonkinlainen valmius. Ei tv:n pääuutislähetys ole mikään harjoittelupaikka. Noin heikolla esityksellä ei ennen olisi päässyt ruutuun, mutta nykyään ei taideta vaatia minkäänlaista artikulaativalmiutta.
Tarkoitin siis artikulaatiovalmiutta. Sen verran vielä Anne Borgströmistä, että hänen puheessaan ei ole pilkkuja eikä pisteitä vaan kaikki tulee yhtenä pötkönä niin ettei tiedä milloin lause alkaa ja toinen loppuu.
Nyt kun haukutte ihmisiä heidän nimillään, niin syytteitä alkaa tulla!
Kenellä on liikaa €€€€€€€€€€€€, niin kirjoittakaa vaan!
Sivun ylläpitäjällä ei ole mitään vastuuta kirjoituksista, vaan jokainen kirjoittaja vastaa omista kirjoituksista ITSE!
Te kirjoitatte ja toiset selvittelevät, että ovatko kirjoitukset lainvastaisia.
Kannattaa miettiä todella hyvin tätä asiaa.
Onpa joo.
Joopa... Oletko tullut ajatelleeksi, että henkilö, joka hakeutuu julkiseen ammattiin saa automaattisesti kritiikkiä työstään. Ei se, että arvostelee henkilön esiintymistä tai esiintymistaitoja, ole mikään rikos. Tosiasiat on tosiasioita.
Tuo nyt ei pidä paikkaansa ollenkaan. Anne on näyttelijä ja hanskaa kyllä puhumisen.
Milloin puheessa on pisteet? Nii-in, puhe ei ole kirjoitettua tekstiä! Anne on just hyvä tolleen!
Höpölöpö. Kyllä Suomi24:lla on varmasti tiedossa, että Ninan kehujia on ympäri Suomen. Näkevät IP-osoitteista. Ite en Ninaa tunne, enkä kuulu edes kaukaiseen lähipiiriin. Silti pidän hänestä. Mullaki on oikeus kehua häntä ja sie et voi mua estää!
Kenellä ja millä taholla on aikaa/intressiä/resursseja tutkia jotain nettikirjoituksia? Ihmiset kirjoittelevat niin paljon p*skaa ja haukkuvat muita ihmisiä minkä kerkiävät, että jos siitä alkaisi syytteitä satelemaan, ei oikeudessa muita asioita ehdittäisi puimaan ollenkaan.
t. Paronetti
Ninan Sporttinen tyyli oli paljon parempi aikoinaan. Nyt hänen tyylinsä on kummallinen. Hänen pitäisi olla rohkeasti oma itsensä. Hänen normaaliin tyyliinsähän on rokkaava! Pidän Ninasta. Kateelliset ämmät täällä häntä arvostelevat. En ymmärrä, miksi YLE vaatii naistoimittajansa pukeutumaan niin rouvamaisesti?! Maria Veitola olisi paras säätyttö. Hän varmaan osaisi pukeutua tilanteen mukaan päivän sää huomioiden.
Kyllä tämän änkyttäjän pitäis itse osata lopettaa, onneks on kaukosäätö jotta voi vaihtaa kanavaa.
Onneksi tajusi itse jäädä pois, ei ole näkynyt aikoihin vai onko pantu verorahoilla esiintymiskoulutukseen.
Anne on ykkönen, niin hyvä ja selvä sanainen.
Kuka tietää, minne Hävisi Nina Karusto tvstä? Olisi niin kiva seurata hänen sääjuontojaan. Kertokaa please!
Ei se minnekään ole hävinnyt. Lukee säätietoja aika-ajoin. Eihän se mikään ohjelmakuuluttaja ole kuten luulet näköjään.
Lukeeko!? Liekö muuttunut näkymättömäksi? Ei se ole ollut aikoihin tv:ssä.
Ei hän hävinny oo. Kyllä aika ajoin näyttäytyy. Kiva :)
Minusta Niina on parantanut taitojaan kovasti esiintymisessä! Hän on jotenkin varmempi ja rohkaistunut. Hyvä Nina!
Samaa mieltä!
Onneksi ei ole näkynyt aikoihin.
Ei kauan kestänyt poissa. Ilmestyi ruutuun taas tänään.
Nina on ok.
Kuka on se Cameron Diazin näköinen aamu-uutisten juontaja YLELLÄ? Wow!
Milla Madetoja? Se on kyllä superkaunis!
Milla on selkeäsanainen ja tosi ok!
Todella söötti säätyttö! Tykkään täpöllä!
Todella söötti säätyttö ……!
Ja kyse on Ninasta.
🤙
Tänäänki Nina oli töllös ja hyvin oli taas kehittyny! Hienoa!
Tänään tuli taas ruutuun hirviöhameineen.
Tuo salminen meteo…!
Osa noista sääennustajista on vakituisia.
Sitten on noita tuuraajia / sijaistavia.
Jotka sillointällöin ovat säitä ennustamassa.
Aivan ihana.
Nina on kehittynyt kovasti, mutta kuka nuo hänen vaatteensa valitsee?
Ne ovat suoraan sanoen aivan järkyttävät.
Jos, television puolesta asut valitaan, niin nyt olisi aika päivittää vaate muoti!
Ja jos, saan vielä lisätä, niin hiukset kannattaisi laittaa!
👏👏👏👏👏👏
Aivan ihana on Nina…..!
Mtv:n
Meteollakin monta numeroa liian pienet ja lyhyet ryysyt päällään, kauhistuttavaa.
Joo, kummallinen väriyhdistelmä. Yleensä valitaan eri värit ala-ja yläosaan. Ei saman värin eri sävyjä! Pehmeämmät värit sopivat hänelle. Myrkyn vihreä paita ei ollut hänelle eduksi. Mekko oli hänen tyylinen ja istui olemukseen. Eikö Anne voisi vaikka jeesata häntä asuvalinnoissaan... Pientä kamppailulajimaista, pakonomaista liikehdintää hänen kehossa on edelleen. Mistä lie johtuu... Kehittynyt hän esiintyjänä kuitenkin on.
Kehittynyt esiintyjänä? Millainen hän on ollutkaan, jos eilinen oli "kehittymistä".
Ninan kaltaisia juuri tarvitaan, ettei kaikki ole pyrkyreitä ja kyynärpää taktiikkaa käyttäen!
Nina on vaatimaton, nöyrä ja kiltti. Nämä ominaisuudet hänessä näkyy ja hyvä niin!
👏👏👏👏
Jännittää kovasti, mutta harjoittelu teker mestarin. Joku päivä on vielä Borgströmin, Koskelan, Kotakorven, Paasosen tasolla. Uskokaa vain.
Joopa-joo..............
Ei tule tuosta naisesta esiintyjää.
Mtv:n meteosta , Ei todellakaan tule esiintyjää.
Nina Karusto on todella kuuma ja seksikäs meteorologi.
Pystyn samaistumaan aika hyvin tuohon rooliin. En itsekään viihdy yhtään kameran edessä.
Taitaa vaan Suomessa olla hyvinkin rajallinen valikoima meteorologeja, jotka ylipäätään suostuvat noihin hommiin.
On näitä jännittäjiä aiemminkin ollut.
Minusta on sama vaikka siellä olisi Englannin Elisabet kunhan säästä saa selvää. Keskityn aina säähän koska tarvitsen sitä. Parhaiten sen minusta nykyisin tiivistää PP. Eihän tässä mistään maajussin morsiammesta ole kyse.
....paitsi naukuva, nasaali kaakatus....tietty ihminen ei mahda mitään puhetyylilleen.
Mielestäni ihminen itse ilman apujakin pystyy muuttamaan noita asioita kiinnittämällä itse niihin huomiota. Hyvin oleellista olisi katsoa videolta omia suorituksia.
Näyttää siltä, että hän vaan latelee jotenkin jotain ulos sen enempää ajattelematta.
On paljon ihmisiä, joilla on jonkinlainen katkos sanoja suunnittelevan aivojen osan ja puhetta tuottavan elimen välillä.
Mtv:n meteo katso ja kuuntele videolta esiintymisiäsi.
Ja muuta tyyliäsi ja puheessa käytettäviä sanojasi.
Korjaa nyt nopeasti asiasi.
Nina Karusto on kehittynyt esiintymisessä ja on jo hyvä, kaunis konstailematon, kivat vaatteet
Onko karusto se joka puhuu näin." sÄä on TÄNääNN mELKoiSEn tUULisTttAa." Tulee hiki aina kuunnellessa.
Karustolla alkaa vuoden harjoittelu hieman tuottaa tulosta.
Tänään on taas tullut takapakkia puheen tuottamisessa.
no HÖ ei kaikki ole kerttuja syntyessään mutta harjoitus tekee meteoriittimestarin vai mites senyt meni
Nina Karusto on mukavan tavallinen ja aito kimuli. Mitä enemmän häntä seuraan sitä enemmän olen alkanut pitämään. Sama koskee Kerttu Kotakorpeakin.
Kerttu onkin kaikinpuolin ammattitaitoinen ja naisellinen nainen. Tänään taas Karustolla oli se körttiläisen hame päällä.
Nina tuntuu minustakin kauniimmalta mitä useimmin häntä näkyy.
Monen kohdalla asia on päinvastoin.
Paras ja kaunein on Kerttu Kotakorpi. Tää Niina nyt on kun metsästä repäisty varis.
huojuu kivasti jalalta toiselle.aaltoileva vaahtera.
Onko ylellä jokin kokeilu menossa.
Tänäaamuna aamutoosa ohjelmassa ei ollut sääennustajaa ollenkaan.
Uutistenlukija.Milla Madetoja luki myös sääennustukset.
Onkos sääakoille ja sääukoille tulossa kalossinkuvaa perseelle.
Muutenhan sääennustuksia on viimeaikoina usein lukenut Kerttu Kotakorpi.
Sitten uutisia on lukenut Piia Pasanen.
Molemmat on saaneet ruutuaikaa,enemmän,kun toiset yhteensä.
Pasanen tulee aina viikonlopuiksi duuniin kuten tänäänkin.
Nina tuntui aluksi hiemanerikoiselta, mutta hän tuntuu koko ajan miellyttävämmältä.
Vaati totuttelemista.
Nina näytti tänään erittäin kauniilta Aamu Tv:ssä. 👍👍 Samaa mieltä siitä, että mitä enemmän häntä sitä kauniimmalta hän näyttää.
Siis ihan hirvee viherpiipertäjä ei jatkoon 👎
Totta, katsellessa etenkin pitäen kättä housuissa hän alkaa vaikuttaa yhä houkuttelevamalta.
Niina on todella suloinen. 👍🙂
Nina seikkaili tänään Hangon niemimaalla.
Kamala, jäykkää takeltelua puhuessaan, ei esiinny luontevasti, jännittää varmaan esiintymistä. Huonoin ikinä kaikista.
Äänettömälle laitoin telkan tänä aamuna kun sää alkoi pyörimään.
Karustolla on musta vyö aikidosta, joten varokaahan arvostelijat 👊🥋
Nina näytti tänään erittäin hyvältä. Saisi pitää enemmänkin tuollaisia tiukempia puseroita. 👍👍
Piti kaivella varmuudeksi netistä että kuka tämä olikaan. Huonosti löytyi kuvia, mutta linkedin:iin oli valinnut vähän sellaisen anteeksipyytävän kuvan.
Joo varmasti aivan ammattilainen, mutta en tiedä onko tv-meteorologi välttämättä se osuvin rooli. Täällä on kovasti kehuttu kuinka hän on kehittynyt, mutta kyllä itseänikin tuo sanojen painotus ja epävarmalta vaikuttava esiintyminen edelleen häiritsee. Olikohan eilen aamulähetyksessä kun lopetti osuutensa hämmentävästi suunnilleen kesken lauseen ja lähti haahuilemaan kameran ohi.
Tosin eihän kaikkien todellakaan tarvi olla samanlaisia - sanotaanko että hänellä on oma tyylinsä.
Yle pani Karuston ainakin kahdeksi viikoksi aamulähetykseen putkeen, harjoittelemaan esiintymistä.
Nina Karuston sääennusteet ovat niin epäselviä ja että on pakko katsoa mtv3 sää. Ei todella ole kameran edessä esiintyjä
Voi taivas mikä sössöttäjä.
Hän on nyt harjoitellut ja osoittanut että ei todellakaan ole luotu esiintyjäksi. Takeltelee ja selittelee säätilanteet siten, että ei kyllä jää mieleen mikä se ennuste oikein oli. On ihmeeltävää että YLE pitää tuontasoista puhujaa ruudussa. Varmaan mukava ihminen mutta on vain väärässä paikassa TV:ssä.
Näköjään kivasti keskustelua ainakin saanut aikaan, puolesta ja vastaan - katsokaa noita aloituksen kommentti- ja katsojamääriä! Yhdenlaista mainosta hänelle tämäkin. Toivottavasti ei kuitenkaan itse eksy lukemaan näitä viestejä, osa on kovin ilkeitä ja jopa niin pahoja että niitä on pitänyt poistaa.
Kävi ulkomailta tuttuja kylässä. Luulivat Karuston sääennustusta sketsiohjelmaksi. Nauroivat kunnes sanoin että se on parasta mitä ylen meteorologia voi tarjota. Ja kielsin jyrkästi että olisi jonkun pomon tuttu, saanut takaapäin työnsä tai mistä sen sitten tietää.
Siis aivan luokatonta touhua ja palkkaaja pitää EROTTAA HETI !!!!!!
Mistä päin olivat?
Pohjois-Koreasta
Nina Karuston intonaatio on NIIN MASENTAVAN kuuloista, että ohan kuin kertoisi maailman ikävintä asiaa umpiväsyneenä. Pelkään, että hän nukahtaa kesken esityksensä.
Ilo, innostus ja veto puuttuvat tyystin. Ihan kuin hän olisi kyllästynyt kaikkeen. Koko olemuskin sääkartan edessä on vähän lysähtänyt.
Naista pitäisi kutittaa kunnolla, että heräisi ja saisi hymyä ääneen.
Tänään Nina oli pukenut ylleen tiukat keltaiset farkut ja kannattaisi tehdä niin useamminkin, koska hänellä on hyvä takamus, mikä eräältä "suosikkimeteorologilta" puuttuu.
Nina Karusto on ihan hyvä. Parhaana pidän kuitenkin Seija Paasosta.
Missä linkki ja kuva? En ole ikinä tuollaisesta kuullut.
Tässä kuvassa vasemmalla.
https://pbs.twimg.com/media/ERhGVeNWoAA1Z58.jpg
Nina karusto näkyy saaneen potkut. Tai kuten hienosti sanotaan " yhteisymmärryksessä siirtyi muihin tehtäviin". Ei näy enää ylen meteorologien listassa. No en jää kaipaamaan. Vinkin annan kuitenkin: Älä mene puhetyöhön.
Lista meteorologeista jonka minä löysin Ylen sivuilta on päivitetty viimeksi 2018...?
Vai että potkut saanut. Kas kummaa kun juuri äsken esiintyi tv.ssä säätä ennustaen.
t. Muna-aivo
Kertooko siis uutistoimisto YLE 3 vuotta vanhaa tietoa henkilökunnastaan? Onko ylen kirjekyyhkyt kadonneet kun tieto ei välity. Vai jäikö ainoa savumerkkien lukutairoinen eläkkeelle?
Hyvin epäselvää ulosanti , jää kyllä säätiedot epäselviksi.
Nina on niin hieno ja taitava! Ketkä olisivat suomi24 ja vauva.fi Top10 eniten kommentoidut meteorologit? Myös henkilöt jotka eivät osaa kirjoittaa oikein meterologi saavat äänestää!
Anniina Valtonen on kyllä huonoin. Väkinäinen hymy aina lopussa ja niin helvetin tekopirtee että oikein pahaa tekee.
Et vaan ymmärrä että joku voi oikeasti olla pirteäkin. Mutta kontrasti Ninaan on kyllä melkoinen. Tosin nyt aivan viime aikoina Ninakin on jo osannut esiintyä melko luontevasti.
Just. Taitaa olla tämä meteorologi kohtalainen ilmastomuutoksen aiheuttaja. Joka päivä uudet vaatteet! No, kerran oli kyllä sellaiset housut että mummokin kauhistui. Ei ole niitä pöksyjä enää näkynyt. Mahtoiko työnantaja käskeä pitämään niitä vain vapaa-ajalla?
Ninalla on tosi hellyttävä hymy lopussa kun lähetys on mennyt hyvin. Ninasta tulee vielä paras kun jännitys helpottaa ja kokemus lisääntyy.
samaa mieltä
Nina on ykkönen 😍
Vaivauttavaa kuunnella Nina Karuston säätiedotuksia.Äänensävy kimittävä, laskeva äänen intonaatio masentava ja epäselkeä ulosanti.Pukeutumiseenkin voisi pyytää apua. Säätiedotukset katson MTV3:lta.Kanavan vaihto ärsyttää, mutta mitä muutakaan voi tehdä, kun maaseudulla ja metsissä kulkemisessa säällä on merkitystä.
Parhaiten ainakin saman päivän sään ja sateet näkee kun katsoo vaikka ilmatieteen laitoksen säätutkakuvat ja -ennusteet.
Ei millään pahalla mutta liian mummo tyyli vaatetuksessa
Mitä yrität niin ku sanoa. Ei ota mitään tolkkua, tai et ehkä osaa yhdyssanoja. Ehkä tarkoitit, että liian mummomainen tyylivaatetuksella. Mutta mitkä sitten on tyylivaatetuksia?
Täys surkea.
Nina on parantanut kuin sika juoksuaan, nyt päässyt - tai uskaltautunut - jo iltauutisiin. Sensijaan (heh, metskujen sanontoja) tämä Katja Kantokorpi mouruaa ja narisee turhan "varsin"-sanan säestyksellä liikaa.
Todella fiksusti esiintyi Nina taas kerran.
Parhaita meteorologeja Ylellä.
Samaa mieltä! Nina on kehittynyt tosi paljon ja nyt hän on kiilannut tv-meteorologien kärkeen.
Seuratkaapas sen ninan käsien vääntelyä. Pelkään koko ajan että menee koko ihminen solmuun. Jos ei pysty olemaan kiemurtelematta niin panis nyt edes toisen käden taskuun. Katsojalle tulee kiusaantunut olo kun näkee toisen kärsivän.
Ei se Nina siinä mitenkään kärsi, joten rauha vain sinun sielullesi!
Vaikka vihaan mainoksia, vaihdan aina kolmoselle, kun tämä monotoninen haahattaja tulee ruutuun. Ei osaa puhua, seistä ryhdikkäästi, pukeutua ja se ääni…
Alkuaikojen ”puuh” ja ”huh” joka toisen sanan välissä on nyt (ilmeisesti koulutuksella) saatu vähenemään, mutta selvää on, että hänestä ei koskaan tule televisioesiintyjää.
Hänestä on jo tullut hyvä esiintyjä. Missä muka pitäs tulla paremmaks? Kaikki tarvittava info tulee varsin selkeästi ja onhan Nina kaunis!
Tässä ketjussa on selkeästi kaksi kommentointilinjaa; likaiset setämiehet, jotka tuijottavat Karusto-paran vartaloa metoo-tyyliin eivätkä välitä, vaikka tämä änkyttäisi Aku Ankkaa urduksi ja sitten he, jotka yrittävät katsoa säätiedotusta.
Kyllä tästä tuntuu kuin olisi krapulassa aina tai muuten jotenkin todella epävarma hiirulainen. Itsetuntokoulutukseen tämä kuuluisi laittaa.
Nina on persoona, mukavaa, että on erilaisia meteorologeja, menix oikein.
Ei taida Nina tullut miellyttämään ketään.
Kyllä se telkkari esiintyminen on suurimmalle osalle ihmisistä alussa vaikeeta. Mul on sellanen mutu tuntuma et vapaa-aikana on Nina on paljon kaikkea mukavaa 🙂
Paljon on parantunut esiintyminen ja hyvä niin, mutta tuohon asuvalintaan pitäisi alkaa jo pikku hiljaa perehtyä!
Onko omat vai puvuston asut?
Tässä olisi paljon, paljon parannettavaa!
Nina on muuten herttainen henkilö ja kyllä työ opettaa! 👏👍🏻
Ja hiuksia voisi laittaa. Minua ihmetyttää, että nyt kun on muotia pitkät hiukset, niin kyllä ne ovat roikkuvat ja ei ne edes ole kauniit. Jos on hyvä malli hiuksiin leikattu, niin kyllä ne vaan ovat kauniit. Ja väriä voisi laittaa, tummiin hiuksiin kuparin punertavia raitoja. Niin kyllä muuttuu kummasti ilme! Kannattaa kokeilla!
Justiinsa juu. Nyt asuihin ja hiuksiin vaan panostusta. Avot, niin kyllä koko paketti parantuu!
Tehnyt mieli laittaa hänelle postia että on vaan ihan oma itsensä mieluummin kuin että yrittää kopioida ylipirteää ja balettitanssimaista koreografiaa esittävää Anniina Valtosta.
Olen sata varma että Anniina on yrittänyt prepata Ninaa.
Esiintymisvarmuus tuskin tuosta paljon enää tulee parantumaan, mukavan oloinen nainen kyllä muuten.
Valtosella ei ole peppua toisin kuin Ninalla.
Ehkä on tosiaan prepannut, kun tässä yks aamu Nina yritti vetää loppuun mairean hymyn - ei ihan onnistunut, näytti kovin teennäiseltä.
Tuskin Anniina on yrittäny prepata Ninaa. Eihän niillä oo aikaa kouluttaa toisiaan. Aika vapaalla tyylillä saavat mennä. Paras esiintymistyyli on Kertulla ja sitä tyyliä kannattaa matkia, sillä se on sopivan hillitty. Sopisi myös Ninalle. Anniinalle taas sopii rempseä tyyli, koska se tulee siltä luonnostaan.
Nina Karusto on ujo. Enemmän rohkeat meterologit on saaneet kuraa kaikesta eikä sekään ole oikein hyvä. Kaikki on ihmisiä ja heillä on myös oma elämä josta pitää pitää kiinni!
On hän. Pouta töksäyttelee kuin kaatuisi nenälleen koiran päälle. Joonas pukeutuu puupääpikkutakkiin. Hirveetä
samaa mieltä !
Huippu!
Milla M. on myös säätyttö vai?
Aina kun nina kehissä niin ääni pois. Katselee sitä mutta ei kuuntele sitä kiekumista. Puheterapeutille iso työmaa
Nina on paras,kyllä kelpaisi🥰
Hyvä Nina! Esiinnyit tänään mahtavasti! Sinulla oli ilo seurata sääjuontajana tänään. Vielä kerran, olit oikein hyvä.
Pikemminkin säälijuontaja.
Kiva kun jaksat tunnistettavilla viestiryöpyilläsi kannustaa sukulaistyttöä. Valitettavasti ammattitaito ei kartu perusteettomilla kehuilla.
Rakas joulupukki, anna Nina Karustolle uusi duuni televisiokameroiden ulottumattomissa. Kiitos.
Nina on ihana. Ah niin tavallinen, herttainen, luonnollisen kaunis eikä mikään meikkipelle.. ja ehdottoman ammattitaitoinen.
Täysin samaa mieltä
Suppo eli hyyde
Supolla tarkoitetaan virtaavassa alijäähtyneessä vedessä muodostuvia jääkiteitä. Jääkiteet voivat tarttua uoman pohjaan pohjajääksi tai vesirakenteisiin haitaten veden kulkua.
Suppo eli hyyde
Supolla tarkoitetaan virtaavassa alijäähtyneessä vedessä muodostuvia jääkiteitä. Jääkiteet voivat tarttua uoman pohjaan pohjajääksi tai vesirakenteisiin haitaten veden kulkua. Täyttää nopeasti isojakin jokia pojjasta alkaen pakkasilla pitkien koski/sulien virtaosien alapäästä ylöspäin, nostaen joen vedenkorkeutta useita m. mm Iijoilla useita hyydetulvia mm Ala-Kuressa, Kurenalla Koskenhovin-Liepeen t pertti manninen. Siis muodostuu kovilla pakkasilla alijäähdyneestä vedestä, sulissa virtavesissä ja tartuu pohjaan, nostaen veten ja muodostaen useita m korkeita kynnyksiä/pohjapatoja.. 2; tulvariski on; s ään lauhtuessa Hyydeet irtoo ja vyöryvät jopa 4-5m korkeina palloina jokea als, kun siihen sekotuu jäät niin nemuodostuu todella pahoja patoja/tulvia.
Oikeassa olet, Nina on kaunotar myös minun, vanhemman äijän mieleen. Saatais vielä tuo jäykkis Joonas Koskelakin esiintymiskykyiseksi. Joonas pyörittää piakkoin reiän kuvaruudun oikeaan nurkkaan, siellä studiossa. Hänhän ei liikahda paikaltaan esityksen aikana. Joonaksella on esiintymisongelma ihan selkeästi, ujokin lienee.
Nyt joku stailisti antamaan tytölle uudet kengät. Ei beessejä koskaan!!!! Mustat ovat hyvät ja sellaiset tanakasti maassa pysyvät. Tyttönen liitelee liikaa jo muutenkin. Ja hipsuttaa.
Kyllä tänäaamuna hirveet rytkyt päällä! Mistä nää telkkarissa olevat repii näitä rytkyjä!!!!. Väriskaala ???.
En tosiaan tiedä mitä tapahtunut naisten pukeutumiselle aivan kamalaa ei mitään tyyliä ja seksikkyyttä enää, toisin oli asiat vielä 15 vuotta sitten ylen aamuissa , pitsi röyhelöitä sekä lyhyitä hameita sekä kunnon korkkareita ....joku ohjeistus ylhäältä tullut kun varmaan jotkut katsojat valittaneet että esineellistetään ....ihmettelen vaan tason laskua
....savikollakin joku kuppa kun naama niin ruvella ollut viimeaikoina
Surkea kitisevä ääni
Ninasta on kuoriutunut kerrassaan valloittava sääpersoona. Kaukana on ne aran naisen ensiaskeleet kameroiden edessä. Nina on yksinkertaisesti noussut tähtikartalle meteorologien joukossa. Ainoa mistä voi moittia on toisinaan todella kummalliset ja arkiset vaatteet.
Ei meteorologien tarvitse itse noita vaatteitaan ostaa. Kerttu Kotakorpi kertoi, että ylellä on isot vaatevarastot, joista saa lähetyksen ajaksi päälle pantavat valita.
Vaatteet karmeita rytkyjä!!!. Eivät omia mutta ei panosteta vaatteisiin!!!
Kiva kaula.
Tänään (24.1.) jälleen erittäin raskas änkytys-, läähätys- ja huokailuaamu.
Tukalaa katsottavaa ja eritoten kuunneltavaa. Yle hoi!
Nina on tosiaan kaunis ja hyvä säätyttö toisin kuin Anniina Valtonen joka on niin väkinäinen kuin vaan olla voi eikä voi kauniiksikaan edes sanoa.
Anniina pukekoon asialliset housut jalkaansa. Ei aikuinen nainen käytä virallisessa tehtävässä tuollaisia häpykukkulahousuja, joissa kamelinvarpaat karkaa. Jos puhutaan säästä, silloin fokus on siinä, ei haaroväleissä.
Anniina on liian lapsellinen tyttönen. Seijaa on ikävä.
Anniinalla on sen mallinen alavartalo, että hänen ei pitäisi esiintyä pitkissä housuissa ollenkaan vaan löysässä kaavussa.
Parasta olisi jos näillä ammattilaisilla olisi työasu. Työtakki tms. joka olisi kaikilla samanlainen. Kuten on mm. sairaanhoitajilla.
Borgströmille samanlaisia housuja päälle!
Eikös näiden arvostelijoiden pitäisi keskittyä niihin säätietoihin eikä meteorologin pukeutumiseen ja Anniina on kyllä pirteä ilmestys kaikkinensa ruudussa, luontaisesti erinomainen esiintyjä.
Anniinalla on puute siitä, mikä on naisessa yksi tärkeimpiä asioita.
Nyt oli Anniina perjantaina puoliseitsemän ohjelmassa,
toisena juontajana.
Onko lopettanut, kun ei ole moneen viikkoon näkynyt?
Kaunis!! Laita punaiset korkkarit!
On todella upean näköinen ja puhuu hyvin rennosti
Nina todellakin on kaunis. Ja edellisissä lähetyksissä pitänyt myös astetta kireämpää paitaa, mikä tuo hyvin esiin naisen sopusuhtaisen vartalon.
Ei paidoissa ole astemittoja.. toope..
Upeat hiukset kun uskalsi viimein olla itsensä. Juonto eli se tärkein kulkee.
Nina on hyvä meterologi. Kaunis kuin karkki.
Salakuuma kuin mikä😍
Nina oli laittautunut tänään harvinaisen kauniiksi ja viehättäväksi ja puhekin sujui ongelmitta.
Hyvä, hyvä Nina K. EI KORKOKENKIÄ. Pidä tyylisi, matalat kengät ergonomiset. Eipä Ylen nais toimittajilla, tv- juontajilla ole näkynyt matalia kenkiä.
Television ahkera katselija.
kun sanois enää, eikä enään..
Hyvä Nina! Oot mun idoli. Tää maailma kaipaa monessakin mielessä lisää inhimillisyyttä.
Vielä kun osaisi puhua suomee
samaa mieltä.
Kaunis on Nina ei voi muuta todeta. Toinen kaunis säämimmi on Kerttu ja sitten taas kauniiksi ei voi sanoa parhaalla tahdollakaan Anniinaa.
Kyllä noin on tosi ja biksuja ei tarvitse katsella että nälkä ihan pian iskee https://www.iltalehti.fi/muoti/a/aff9f5d5-42e7-42db-bc9d-db8aec1c0a6e
Jokunen turhanpäiväinen pulputtaja, joutas antaa kenkää.
Nina Karusto on kehittynyt ja parantaa vain. Hänessä on parasta se, että surkeasta alusta huolimatta ei antanut periksi ja kadonnut kulisseihin.
Vielä sipaisu luottamusta omaan viehätysvoimaan, niin avot.
Nina vaikuttaa uskovaiselta naiselta, koska hän jarruttelee naisellisuutensa esittelyä ja joskus hän pukeutuu kuin körttiseuran osanottaja.
Nina Karusto on kaunein ja hyvä sääennustaja.Alusta asti olen hänestä tykännyt 😊
Tänään hän toi rohkeasti naisellisuutensa esille ja oli tyrmäävän kaunis ja seksikäs.
Hyvä on, ehdottomasti parempi kuin Valtonen, joka keikkuu kuin joku komediatähti. Kun Valtonen esiintyy aina ärsyttävän yliampuvasti, Nina on asiallinen ja työtehtävänsä tasolla. Itseluottamus kasvaa vuosien mittaan. Miehistä Huutonen on lempparini, eli samaa sarjaa on Nina. Ja ilo silmälle molemmat.
Kyllä Nina vetää jo paremmin nyt ku ei taida enää niin jännittää. Kivempi oikeastaan jo katsoa Ninaa kuin Valtosta..
Rohkeampia asuja! Anniina on myös kiva! Pidän Valtosesta. Ja Milla on aivan mahtava! Siis kerrassaan, miten voi olla.
Ninan ulosanti on kehittynyt aivan huikeasti alkuajoista. Ehkä tosiaan naista ei jännitä enää siihen tapaan kuin mahdollisesti ennen. Pukeutumiseen toivoisin itsekin enemmän rohkeutta ja naisellisuutta. Jotenkin sitä puolta ei halua tai uskalla tuoda esille, vaikkakin joskus kun on pitänyt kireämpiä puseroita, niin on ollut selvästi huomattavissa, että hänellä olisi hyvä vartalo. 👍👍👍👍
Joo, Niina Karusto on kyllä kaunis nainen. Ei voi muuta todeta.
Siis on todella ilo katsella ja kuunnella Ninaa nykyään. On aivan eriluokan rentous olemuksessa ja puheessa. mitä alkuvaiheessa Ja on myös sanottava, että nainen on erittäin kaunis.
Siis näytti kyllä nyt tänään todella hyvältä!!
"Suosikkimeteorologin" voisi pistää toimistohommiin ja tilalle useammin Nina.
Nina on upea nuori nainen. Ihan suosikkini nykyään. Ja Joonas on suloinen! Molemmat asiallisia ja tuovat työn esiin hyvin, eli eivät ole jonninjoutavien naamanvääntelyiden ja näyttäytymisen asialla. Hyvää jatkoa molemmille!
Tuttavallisesti nima.
Ja totta, pari pv sitten oli niin upee leidi lavalla.
-Ja minähän sannoin, jotta kohta
mennee ennustuksetkin ihan nappiin.
Ninas fun-glub,
jäsen kaksi.
Nina on kaunis!!!! Ja ihana. Kengät voisi vaihtaa kunnon korkokenkiin, valkoisiin, mustiin, punaisiin tamariskeihin.
Tänään taas aamulla telkussa ja niin pirun kauniina että ei mitään rajaa. Kerttu ja Nina, siinä meillä kaksi todellista kaunotarta.
Nina tuli töihin pitkältä lomalta. Oli näköjään käyty Turkissa tai muualla Välimerellä makailemassa rannalla.
Nina on kaunis nainen, mutta edelleen toivon rohkeampia asuvalintoja. Turhaan peittelee tuota sopusuhtaista vartaloaan.
Samaa mieltä!
Vaikka Nina näyttää nytkin kauniilta, niin hiukankin paremmalla ja rohkeammalla vaatetuksella ja myös kampauksella, hän olisi erittäin kuuma pakkaus.
Niina oikein hyvä meteorologi pukeutuu iloisesti ,ilo silmälle ,kertoo asiat ilmastosta erittäin ymmärrettävästi ja selvästi ,kaipaan hänen kaltaisia esiintyjiä enempi tv,hen ,oikein hyvä ammattilainen ,TV Ernesti Af Won Eturauhanen
Pukeutuu kuin vanha körttiläinen kulahtaneisiin ryysyihin, luulin jo että tajunnut lopettaa tv:ssä, mutta sokki oli kun ilmestyi taas…. ei pysty katsomaan eikä kuuntelemaan…ihan hirvittävä ilmestys epävarmuuksineen!
NinaKaeusto on mielestäni asiallinen ja hyvännäköinen nainen ja kiinnostava. Vähän epävarma mutta parantaa kokoajan . Hyvä meterologi
Todella hyvä Säätyttö. Selkeä ja nätti, mitä muuta sitä voisi toivoa.
Hienoa oli nähdä Nina taas pitkästä aikaa ruudussa. Tyylikäs ja kaunis nainen.
Kylläpä nyt sukulaiset kehuskelevat tuota Karustoa.
Upea ilmestys ja piristävä vaihtari sääpimuista.
Jotain rajaa.....voisit jättää sen piristyksen pois. Minusta aika uninen olemus mutta elän toivossa että vielä joskus herätään?
Kylläpäs suku täällä kehuskelee ulkonäköä. Tärkeämpää olisi saada puhe selväksi, ilman jahkailua ja venyttelyä jotta pääsia eli säätiedot katsojille ja kuuntelijoille tulisi selvästi esiin. Venyttelevä esiintyminen kiemurtelevine vartaloineen vie katsojien huomion pois sääasioista, joka heitä kiinnostaa. Aamuohjelman juontajien vaivautuneisuus näkyy katsojille. Juu.
Onko kukaan nähnyt Ninaa tv:ssä viimeaikoina. Mihin hän on hävinnyt? Ei ole näkynyt. Kaipaan niin hänen juontajan. Hänessä on sitä jotain, en vain oikein tiedä mitä. Kyllä suomalaiset naiset saisivat käyttää enemmän kellomaisia hameita, kuten Nina. Kaikille pallovartaloille kello mekko ei sovi. Jos on vyötärö niin sopii. Mitä mieltä olette?
Oli kyllä viimeviikolla aamuteevessä ennustelemassa.
Tänään taas jotenkin omituinen.
Nina oli vähän körkki alussa, mutta on kehittynyt todella loistavaksi esiintyjäksi. Uusi tyyli passaa hyvin hänelle. Oikein silmää miellyttää ja sääkin tulee selväksi. Hyvä hyvä.
Nina tulisi vaihtaa lopullisesti "suosikkimeteorologin" tilalle televisioon.
On se vaan hyvä Säätyttö, ei sitä voi kieltää.
Nina Karusto on erittäin kaunis ja erittäin hyvä.
Juuri sellainen, jota tekisi mieli pyytää treffeille.
Vähän Ninalla oli homma hakusessa tänään. Mitä mieltä olette Millasta Madetojasta
Nina oli tänään todella kuuma pakkaus uudessa kampauksessa ja raikkaassa viher-valkeassa asussaan. Upea vartalo paljastui siinä, mutta hänelle voisi sopia uskaliaammin paljastavakin puku.
Joo, Nina on todella upea ilmestys.
Kyllähän nina kalusto on muuttunut edukseen.
Minkä ikäinen Nina on
Nina on kehittynyt huimasti. Alkuun aina jännitin hänen puolestaan, mutta nyt ei tarvitse enää. Mukavaa on katsella hänen säätiedotuksiaan.
Joo, pettymykseksi tänään oli A. Valtonen Ylen aamussa.
Anniina on todella hyvä ja iloinen meteorologi!
A. Valtonen on huonoin Säätyttö koko TV historian aikana. Ninaa taas katsoo ja kuuntelee mielellään.
Nina on kaikkien aikojen paras ja ihanin.näkyy liian harvoin televiossa
Ei hyvä kummene kehuessa. Eikä huono huonone moitittaessa, joten turhaa lopinää.
Kyllä Nina Karusti on puhjennut Kukkaan! On kaunista katseltavaa...
Nina!! Aivan Mahtava Nainen !! Kaikin puolin🤗
Täysin samaa mieltä olen.
Nina on niin SÖPÖ!!!!
Kilpikonnakaulus korosti kannuja.
Nina on kyllä paras kaikista tytöistä. Uusi kampaus on myös todella hieno.
Ei todellakaan mitään noista!
YÄK! YÄK! YÄK!
Häpeä kun kirjoitat noita yök sanojasi!
Miksi kirjoittajan pitäisi hävetä?
Häpeä itse kun kehtaat kehua Ninaa vaikka ei ole mitään kehumista!
No onhan se upea ilmestys.
Älä horise! Mitä kaunista Ninassa on?
Huomasin että Ninalla ei ole sormusta sormessaan. Olisiko vapaa ja halukas kokeilemaan kaikenlaisia asentoja? Uskon niin, koska hän ottaa erilaisia asentoja säätä povatessaankin. Saisi olla hiukan rohkeammat asut, esimerkiksi syvä halkio hameessa tai minihame ja avonainen kaula-aukko.
Täällä taas tuo runkkari, joka on meteorologi Jenna Salmisen avauksella. Oikein vanha tatin tumputtaja. Pakene jo vuorille.
Raskasta katsottavaa,todella epävarma esiintyjä ja niin ärsyttää sekoileva puhetyyli.Miksi haluaa olla ruudussa,kun selvästi on hermostunut,Ylellä monta hyvää meteorologia joten tämä Nina voi pitäytyä taustalla.Aamu pilalla kun hän vuorossa.Sorry,tämä minun mielipiteeni.
Nina on käynyt maineikkaita opinahjoja ja on miellyttävä esiintyjä toisin kuin esimerkiksi narsisti Anniina Valtonen.
Ha,ha,haa! Mitä opinahjoja on käynyt?
🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Tänään Ninalla oli sitten päällään toivottu kietaisuhame, joka liikkuessa paljasti ihanasti hänen ihanan reitensä navan korkeudelle asti. Vaikutti siltä ettei pöksyjä ollut, joten hän oli varmaankin ajatellut minua pukeutuessaan. Sykkivä veitikkani ilmaisi myös huomanneensa Ninan rohkeuden asuvalinnassa, ja lahjoitti luikauksellisen Ninalle. Kiitos Nina ihanasta aamusta, koitetaan sopia trehvit illaksi.
Toi yksi mtv:n tyyppi vetää Ru@@@@@@@ peräänsä?
Tuo mtv:n meteo on vetänyt peräänsä noita runkkareita.
Tämä on todella outoa esiintymistä.
Johtuukohan asusteista?
Lyö satanolla Anniina Valtosen olemuksellaan sekä taidoillaan.
Ei varmaankaan, kyllä Anniina on paljon ammattitaitoisempi meteorl.
Hän on todella paras lähiaikojen sääihmisistä, ei hosu ja heilu kui "heinämies"
Käykö nää runkkarit töissä ollenkaan vaan onko ne jotain elätettäviä
Karusto on erittäin tyylikäs empaattisen oloinen nainen. Kiva katsoa kun hän ennustaa säätä vaikka sääennuste itsessään onkin siinä toissijainen asia.
Hölmön puhetta.
Samaa mieltä !
On kyllä kaunis ja naisellinen nainen. Ja esiintyminen on harjaantunut paremmaksi. Hänen tyylistään olisi monella naisella oppimista. Todella kaunis, tyylikäs ja seksikäskin.
Voi Ristus!!!
Voi RIsTUS on tarkoitettu Jenna Salmisen vaatteista taas, Mutta hän on poistanut tästäkin edestä kirjoituksen jättäen kommentin paikoilleen.
Tätähän on tehnyt koko ajan?
👺👺👺👺
Kädet käyvät Ninalla kuin viittomakielisillä.. hänen pitäisi harjoitella ja paljon esiintymistä ja osattava pitää ne heiluvat käsillä puhujan häiritsevät esiintymiset-.. ei jatkoon
Nina on ihana ja sopuisa kouluja käynyt nainen.
Enpä usko!
Kaunis, upea nainen!
Hiukan jännitti esiintymistä 20.12.2022.
Uskon ja luotan että huippu hänestä kehittyy.
tun
Tässä kehutaan Ninaa kaunis ja upea nainen!
❤️❤️
Hän vaikuttaa mielenkiintoiselle toisin kuin esim. tämä Valtonen.
Höpön löpö…..!
En uskalla sanoa, kuka on noin niin kuin muodollisesti pätevin.
Nina olit tänään nätti.
Nina Karusto on mun lemppari meteoroleista.
Pidän kaikista enkä halua vertailla-
jokaisen oma persoonallisuus kunniaan ja jos joku joskus takeltelee, niin mitäpä väliä. Se on elämää ja inhimillistä.
Tuukka oli hyvin piipattu tänään. Hyvä asuvalinta ja hyvä kokonaisuus. Oliko se on sivuseikka?
Niinalla oli kauniisti tukka!😊😊
Nina on hyvä, tyylikäs meteorologi! Persoonallinen äänenkäyttö plussaa..
Kamalaa!
Voi hel….!
Voi hel….! Ei hyvä ääni!
KAmala on Jennan vaatetus ja puhe…
Jenna on kamalaa katottavaa!
👁👁
J.S. Ei pysty katsomaan….
Joudun sulkemaan tv:n en jaksa kuunnelle naukumista. Voisi siirtyä toiseen ammattiin.
Turhaa siinä käsiään huitoo.
Kamalaa katottavaa ja kuunneltavaa.
Kamalaa jennan puhe.
Mihin Nina on hävinnyt? Ei näy tv:ssä.
Onneksi A. Valtonen on hävinnyt ruudusta. Lieneekö asettunut vaaliehdokkaaksi vihreisiin ja on vaalikaranteenissa.
Tänä aamuna oli telkussa ja hoiti osuutensa todella hyvin.
Pas…aaa!
Nina hoiti hyvin esiintymisensä taas…
Tässä tarkoitetaan Valtosta.
Hyvä Valtonen!
❤️
Nina on varmaan käynyt värianalyysissa. Niin kivasti hän yhdistää eri värejä ja sävyjä. Hän valitsee sävyn aina niin onnistuneesti tulevan sään mukaan. Oih! Miksi ihmeessä hänet on siirretty aamu tv:hen?!
Niin, miksi ihmeessä ei ole siirretty kokonaan ruudusta? Mistä meitä rangaistaan, kun tuo Karusto ruutuun ilmestyy…pakko vaihtaa kanavaa! 🤮
Kaunis hommansa osaava nainen
Kamalaa!
Nina hoitaa hommansa hyvin…
❤️
Nina on ihana sää tyttö
Nätti änkyttäjä, ei jatkoon..
Pois vaan
Pois vaan tuo Jenna..
Tällä Nina Karustolla on ollut uskomaton kehityskaari, vaimon kanssa ensi alkuun säälittiin kun hän jännitti niin.. Nyt ihana nauttia hänen luontevasta, kauniista, hoikkauumaisesta ja selväsanaisesta nuoren fiksun naisen sääesityksestä.
Karustolle on annettu vuosia aikaa kehittyä. Otetaan esimerkki: YLE 26.1. klo 18 uutiset. Katkeilevaa puhetta, ajatuksen harhailua, epäselvää artikulointia, vaikeaselkoista ääntämystä, sanojen tankkausta, jatkuvaa takeltelua, selvää katsojille välittyvää esiintymisjännitystä. Anteeksi vain, mutta katsojille tulee todella vaivaantunut olo, kun täytyy jännittää selviääkö Karusto säätiedotuksen loppuun saakka. Erinomainen meteorologi ei välttämättä ole hyvä esiintyjä... Karusto ei selkeästikään nauti esiintymisestä. Siksi olisi toimituksen syytä tarkastella tilannetta kolmen vuoden jälkeen uudestaan. Tämä lienisi helpotus myös Karustolle itselleen.
Uutena maneerina on viime aikoina tullut jatkuva aaaaa äääää ööööö jankkaus.
Karusto on kehittynyt todella paljon. Aamu-TV:ssä keskiviikkona hän oli jo niin luonteva, että huudahdin "mahtavaa!". Karusto on ollut sisukas eikä luovuttaja. Monet eivät pääse irti jännittämisen aiheuttamista hankaluuksista, mutta Karusto näyttää ja kuulostaa olevan voittajatyyppiä. Olen iloinen.
Totta joka sana.
Ei ole totta yksikään sana
Pas…. Joka sana. Jossa tota ninaa kehutaan
Näin on
Kivan kokoiset tissit, kyllä on meteorologin ainesta
Jenna Salminen kävelee kartalla ees taas puolelta toiselle ja päällään 6 numeroa liian pienet vaatteet.
Ja asettelee jalkojaan koko ajan siten, että kaikki lihakset näyttäisivät kapeimmilta.
Katsojat mietti, että hajooko koko paketti vai meneekö loppuun asti!
Kamalaa katottavaa.
Ihmetyttää miksi pitää täällä haukkua ihmisiä!?
Nina ja muut meteorologit hoitavat hommansa oikein hyvin!
Mitenhän näille haukkujille kävis kun paiskattais kameroiden eteen.
Nina on hyvä ja jenna on pas:@@@@@@
On parissa vuodessa hioutunut aikalailla. Ei yhtään samalainen kuin Anniina. Tietenkin harva pääsee näkemään hänet ihmisenä.
Oikein on hyvä ja asiallinen. Kaunis katsellakin nuorta fiksua naista, joka pukeutuu asiallisesti ja siististi. Samaa hyvää sarjaa kuin Elias ja Matti.
Ei tohota ja leiki jotain tähteä kuten tekee rasittava A.
Höp, höpö
Tässäkin kehutaan Ninaa…
❤️❤️
Hyvä ja Asiallinen on Nina.
❤️❤️❤️
Niina, Mette, Liisa ovat parhaita nais meteootoja.
Ja miehet ovat kaikki hyviä niin ylellä kuin mtv:llä
Anniina on hyvä kaikin puolin!
Asut, käsien selkeät liikkeet kun näyttää karttaa ja ennen kaikkea nuo Ylen meteot ovat paikallaan ja sitä pidän erittäin hyvänä asiana.
Kiitos Ylelle eritoten.
Töks Töks huomenta
Tänä aamuna Nina oli kyllä erittäin selkeä ja hyvä Säätyttö. Anniina saisi poistua telkusta kokonaan koska hän on niin teennäinen että pahaa tekee.
Nina vek!
Anniina on hyvä meteo!
Nina voisi kertoa tuon ”Hyvän huomenen” ihan ajatuksella, eikä vaan sanoa nuo sanat. Ei ainakaan kuullosta siltä mitä sanot.
Anniina on todella loistava!
Olisi loistava asia, jos tuo nainen häipyisi ruudusta lopullisesti.
Kyllä mtv:n meteo, lipettii.
Saisi häipyä ruudusta heti, tuo Jenna.
👋👋👋👋👋
Minä taas en Karustoa sietää voi. Puhuessaan hän lusein verbin viimeiseksi laittaa. Tämäkö uusi tyyli on? Lisäksi hänen äänensä tasapaksu ja narisevs on. Onneksi televisossani mykistysnäppäin on.
En voi sietää tota!
En voi sietää tota Jenna Salmista
Ja sen kikkailuja!!!!!???
Sekö sinusta on hyvä meteorologi kun ennustaa hyviä ja kauniita ilmoja vaikka seuraavana päivänä tulisi vanhoja akkoja koko taivaan täydeltä?
Mitä , HÄH?
Voisi kyllä artikuloida hiukan selkeämmin, puhuu huulien välistä
Joo hampaat yhdessä puhuu ja kun sanoo HUOMENTA niin se on todella TÖKS. TÖKS!!!!!!!!!
Hän varmaan hyvä ennustamaan säätä, mutta kaikki eivät vaan sovi kameran eteen valitettavasti
Hän voisi ennustaa vaikka joka päivä säätä. Vihreä väri sopii hänelle.
Ninasta on kyse.
Hän voisi ennustaa vaikka joka päivä säätä.
Vihreä väri sopii hänelle.
Voisi opetella puhumaan selkeämmin, puhuu lähes hampaat kiinni…
Näin on avaa suutas kun puhut…
Rajatila persoona tämä. Henki puoliks irti pullosta
Jennaa tarkoitetaan!
Henki puoliks irti pullosta!
Mielellään Niinaa katsoo ja kuuntelee. Moni arvostelee mutta olisiko Speden"Konsta Kuttaperkka" sitten parempi säätietelijä?
Nina on erittäin kaunis ja sopusuhtaisen vartalon omaava nainen. Aina välillä on pitänyt tiukkoja puseroita, joissa näyttänyt todella hyvältä. Mutta edelleen toivon rohkeampia asuvalintoja. Turhaan peittelee vartaloaan.
Asut voisivat olla todella vähän rohkeampia. Hän on paras meteorologi! Odotan niin hänen ennustuksia. Missähän muuten on nyt? Ei ole näkynyt tv:ssä?
Onneksi näyttäjä on hakeutunut muulle estraadille .
Kestihän tätä esitystä jo 2 pitkää, pitkää vuotta.
👋👋👋👋👋
Nina on ROHKEA, asiallinen nainen, luottaa tyyliinsä, Esim. eikä laita jalkojaan pilalle EPÄMUKAVIIN, epäergonomisiin PIIKKAREIHIN-turhamaiset naiset käyttävät. Katsokaapa,mitä naisilla on jalassa. HYVÄ NINA,
Nina on edistynyt huimasti, ja Ylelle meinaan kehuja laittaa, mutta minkä ihmeen takia saavat itse valita vaatteita, esim vaalea pitkä neuletakki näyttää ihan kylpy takilta, ja pinkit housut voisi olla eri väriset välillä. Enemmän värejä ja nätimpiä vaatteita.
Radioon ei kelpaisi sekunniksikaan puhumaan, eli ei todellakaan ole hyvä!
Jenna EI kelpaa etes ratioon, ei.
Ei jatkoon. Ilman taustakuvia ei tietäisi mistä puhuu.
Jenna puhuu diipadaapaa..
Ootteko katsoneet Mtv:n sitä yhtä meteota jolla on aina liian kireitä vaatteita.
Siinä vedetään pohjat?
Ei tuo Ninakaan ole mitenkään erikoinen.
Onpahan tuo Nina ainakin erittäin asiallinen meteorologi.
Kyllä noilla kaikilla pitää olla asialliset asut, eikä mitään sexy asuja!
Jennalla on päällään ihan kuin teinin vaatetus, vaikka on vanhempi aikuinen ihminen ja jokseenkin miten nyt sanoisin EI OLE LAIHA…….
Nina on paras ja kaunein.
Ninalle
❤️❤️
No ei varmastikkaan ole!
Tuo mtv:n meteo ei nyt varmaankaan ole asiallinen.
Ylellä ei ole hyviä nais metroja.
Ylellä on asialliset meteot ja mtv:llä myös Liisa ja Mette. Mtv:llä on vain kaksi asiallista nais meteota.
On se vaan kaunis nainen.
Kauniita on Liisa ja Mette!
🌹🌹🌹
Kauniita on Liisa ja Mette!
🌹🌹🌹
Älä jaksa!
Tästä joku meteo poistanut kirjoituksen ja tämä älä jaksa kuuluu muualle!
Nina on ihan tavallisen näköinen, mutta se riittää meille katsojille kun on asiallinen noissa lähetyksissä ja Nina on asiallinen.
Ei noiden metrojen pidäkkään olla mitään missi tyyppejä. Ja se vaan on eduksi kun ei ole mikään missi tyyppinen metro.
Näin on mahdottoman hyvä asia.
Tämä on kyllä aivan totta ja mitä tavallisemmilta nuo henkilöt näyttävät sen kauniimmilta ne myös näyttävät.
Voi vaan miettii tota yhtä tyyppiä Mtv: n tyyppiä. Jolla pitää olla joka lähetyksessä aina liian kireet vaatteet ja hameet lisäksi aivan liian lyhyitä.
Jos hälläki olis tavalliset ja omaa kokoo olevii vaattei niin olisi paljon kauniimpi joka tavalla.
Erittäin pätevä mimmi.
Mistä kohtaa on pätevä?
🤣🤣🤣🤣
Erittäin pätevä on Nina Karusto!
🤙🤙🤙🤙🤙
Tämä on tarkoitettu Jennalle!
Että mistä kohtaa on pätevä?
🤣🤣🤣🤣🤣
Tuo tyyppi on poistanut kirjoituksen edestä tekstin jossa kirjoitus on hänestä ja saa näyttämään niin kuin Ninasta kirjoitus MUKA olisi.
Tätä vitun peliä tuo yksi meteo on tehnyt joka avauksilla.
Kirjoittakaa kommentteihin AINA sen nimi josta kirjoitatta, koska tuo stana poistaa ja veivaa hälle parhaaksi näyttävän kirjoituksen.
Kun kukaan ei tuota yhtä stanan meteoo kehu niin ite pitä vääntää noita muiden kirjoituksia.
Stanan ovela en viitti tässä edes niin pahasti kirjoittaa mutta kyllä kaikki tietää tuon stanan piiiiip, piiip ja Piiip!
Erittäin pätevä On Nina!
Tämä mistä kohtaa on pätevä on tarkoitettu Jenna Salmiselle!
Kaikkea muuta. Venyttää ja lässyttää joka sanaa. Pois lähetyksestä, koska on paljon parempia meteorologeja. Toi ei ota tosissaan työtään joka hänellä on.
Tästäkin tuo meteo on poistanut kirjoituksen edestä jossa on Jenna Sammisen nimi.
No nyt tulee selvitystä tähänkin kirjoitukseen!
***********************************
Kaikkea muuta kuin hyvä!
Venyttää ja lässyttää joka sanaa.
Pois jenna lähetyksestä koska löytyy paljon parempia meteorologeja!
Toi EI ota tosissaan työtään jota tekee!
Ulos tollanen tyyppi!!!
Tissit pitää olla aina esillä!
Hi, hi, hiiiiiiiiii!
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Ylen metrot on tosissaan hyvvii kaik!
Paitsi yksi!!!
Tuli väärin Ylellä on tosissaan kaikki hyviä, mutta Mtv:llä ei ole ihan kaikki!
Korjaus Ylen meteorologi!
Tarkoitan Mtv:n J.S. Meteo Ei ole mitenkään hyvä.
Epäsopivat vaatteet ja puheessa käytettävät sanat ovat per:@@@@@@!
Hyvä ja niin mielettömän kaunis.
Joo on kaikki Ylen meteot hyviä!
Kyllä on tuo Ylen meteo kauniskin
Paitsi ……………!
Paitsi Mtv:llä!!!
Joo niin on tuo Turhapuro mielettömän kaunis!
Tästäkin tuo tyyppi poistanut Ninasta olevan kirjoituksen jossa häntä kehutaan mielettömän kauniiksi! ❤️
Ja saanut näyttämään sittä kuin tuota läskiä olisi kehuttu!
Kukaan ei läskiä kehu niin hänen pitää väärentää muiden kirjoituksia.
Tuo tyyppi on todella KIERO!
Kieroilee varmankkn työssään ja kaikkien kanssaihmisten kanssa???
Geeneissä kieroilu on!
Joo Nina on Mielettömän kaunis!
Ja Jenna näyttää piiiip!
Mielettömän kauniita ovat Kaikki Ylen meteot ja Mtv:n meteot Liisa ja Mette.
😊😊😊😊😊
Törkee!
Törkeet vaatteet tolla yhel. Mtv:n tyypil
Törkeet asusteet.. oikeessa oot.
Menis muihin ohjelmiin näyttämään itseään!!
Piukaaassttt puseroosta näkyy kaikkkkiiii!
🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Nina nyt vaan on hyvä säätyttö.
On niitä kyllä parempiakin!!!!
Eihän oo Nina on paras.
Juu ei ole hyvä!
Tuo Mtv:n Ei ole hyvä…
No onhan se hyvä ja kaunis.
Nina on hyvä ja kaunis meteo!
❤️
Onhan tuo kaunis ja hyvä meteo Nina!
❤️
No onhan Nina kaunis ja hyvä!!
❤️❤️❤️
Nina on mukavan tuntuinen.
Nina on mukavan tuntuinen.
Nina on hyvä ja kaunis.
No onhan se hyvä ja kaunis !!
Joku oli kirjoittanut.
kirjoitus!
2023-06-15 18:12:14
Tästäkin tuo myyrä on poistanut edellisen kirjoituksen jossa luki, että Nina on kaunis.
Ja tuon siihen liittyvään kirjoitukseen on jättänyt vain kommentin.
Myyrä halus taas saada kirjoituksen näyttämään kuin joku muka olisi kehunut Jennaa.
Kukaan näillä kaikilla avauksilla ei kehu tuota myyrää.
No onhan se hyvä ja kaunis tarkoittaa Ninaa!
Ei tuota mtv:metota vaikka on eestä poistanut kirjoituksen Nina!!!!
Ninaa tarkoitetaan tässäkin
HYVÄ ja KAUNIS!
Tästäkin edestä ”JOKU”
Poistanut kirjoituksen.
Mtv:n meteo on ihan muuta kuin kaunis.
🎈🎈
Ilmapallot ovat pienii ja pyäreit
No kyllähän on hyvä meteorologi ja saa sen sanoa ääneen. Kyllä minä ainakin selvää saan hänen ennustuksista oikein hyvin.
Nina kyllä hyvin menee!
❤️❤️❤️❤️🤙🤙🤙🤙
Tässä kehutaan Ninaa.
Lopeta jo jos et halua että alkaa muut kirjoittaa ilkeitä kirjoituksia. Sinä päätät?
Mtv:n meteolle…
Puheterapeutille kiitos ja heti! Tai peruskuntoa ylös max 65% HR niin riittää ilmaa ja hermotusta puheelle.
Mtv:n Jenna vaan puheterapeutille, jees!
🤙🤙🤙🤙🤙🤙
Niin oli tänään tv:ssä!
Nyt ovat ihmiset heränneet kun ovat katsoneet tuon Mtv:n sää lähetyksen.
Kamalaa !!
Niinpä on. Hyvin ennustajiahan nuo kaikki ovat, mutta Nina on kyllä kaunis ja osaa pukeutua tosi kivasti. Kauniille ihmiselle tietysti vaatteet kun istuu aina paremmin. Tämä nyt on tämmöistä pinnallista, mutta huomaa hänestä että kauneutta on siellä sisälläkin.
❤️❤️
Ninalle!
Nina on niin kaunis, suloinen ja hyvin pukeutuva, että jos olisin nuori mies enkä vanha mummo niin lähtisin kosimaan...
No onhan se hyvä meteorologi.
Tuo Nina nimittäin on kiva meteo!
🤙🤙
Monta vuotta on nyt harjoiteltu mutta homma ei toimi. Ei edes radioon. En käsitä millä meriiteillä on alunperin sääjuontajaksi päässyt. Näyttää että itselleenkin on hankalaa tulla kameroiden eteen.
Ei toimi vieläkään Ninan osalta tuo esiintyminen. Pakko vaihtaa kanavaa kun avaa suunsa. Suun ympärys kireä, olemus jäykkä, puhe monotonista jne
Pitää paikkaansa, harmi että ulosanti niin jäykkää
Mtv:n meteota tarkoitetaan tässä nyt!
Ei tuo jenna enää miksikään muutu?
Pois vaan televisiosta….
Joo voi olla jennalla näin just?
Helevatan hyvä meteorologi.
Olis sitten niissä hommissa eikä vääntelis käsiään kameran edessä vaikein ilmein. Puhuminenkin niin vaikeaa. Sääliks käy.
Höpöhöpö… Olet vaan kateellinen!
On Nina, siis hyvä!
Nina on helevatan hyvä meteorologi.
Helevatan hyvä meteo on tuo Nina…
❤️❤️❤️❤️❤️
Tästäkin joku myyrä poistanut edessä olevan kirjoituksen jossa kehuttiin Ninaa. Tuo stanan myyrä saa näyttämään kuin jennaa MUKA kehuttaisiin Vittu kukaan ei jenna sua kehu ja lue näitä kirjoituksia jos ymmärrät mitä tarkoitan. Vaikka miten rukkaat , kikkailet ja muutat muiden kirjoituksia.
Sinä olet EI toivottu henkilö!
Näitä kirjoituksia kun ihmiset lukevat, niin oletko tosiaan miettinyt, että minkä kuvan annat itsestäsi?
Helvatan hyvä meteorologi on Nina, mutta tästäkin on poistanut kirjoituksen jossa mainittu Nina!
Stana!
Helevatan hyvä meteorologi ja tässä tarkoitetaan Ninaa! ❤️
Jenna on poistanut eestä taas kirjoituksen ja saa näyttämään kuin häntä kehuttaisiin!
Ei saatana sitä piiiiiiiiiiiiiip kehu ketään!
Lähtis jo piiiiiiiiiiip! 👺👺👺👺👺👺
Tästäkin on tuo tunnistettu tyyppi poistanut edestä kirjoituksen, jossa kehutaan Nina.
Tuo yksi tyyppi rukkaa ja kikkailee noita kirjoituksia jotta saa näyttämään, että joku MUKA kehuisi Jenna Salmista.
Ja se on saatanan tosi, että kukaan ei ole näissä avauksissa Jennaa kehunut.
Itse rukkaa kirjoituksia?
Pimeä tyyppi!
Nina on hyvä meteorologi ja hänen ei tarvitse edes esitellä vartaloaan? Riittänee vain asiallisuus ja siitä Kiitokset Ninalle.
🤙🤙🤙😊
Nina on taitava omassa ammatissaan.
On se kaunis ja upea nainen.
Nimenomaan Nina!
Kaunis on Nina..
Olen samaa mieltä vanitan Niinaa .
Karmea nariseva ääni tuolla Ninalla. Vaihtoon ja nopeasti.
Hänen äänessä ei ole mitään vikaa.
Narina johtuu nykynuorten ja hieman vanhempienkin laiskasta puhetyylistä jossa suuta ei avata tarpeeksi mutta ääntä käytetään kuitenkin normaalisti.
Ääni soi nenäontelossa ja tuottaa kärinää.
Ninan ääni on ihan ok!
Nina on mielestäni todella ihana. Aina välillä nainen pitää hieman tiukempaa vaatetusta, joka kyllä tuo ilmi sen. että hänellä on hyvä vartalo ja mielestäni suhteellisen isohkot rinnatkin. Sääli, ettei halua esitellä enempää vaatetusten muodossa.
Nina on järkevä ja pukeutuu asiallisesti, juuri niin kuin pitääkin sää lähetykseen…
🤙🤙🤙
Nina on vaan niin pirun hyvä ja kaunis.
No eikä ole. Vaivautunut olo tulee katsojalle, että selviiköhän se siitä. Ylimääräistä käsien vääntelyä, ym. Sää jää usein toissijalle. Koulutukseen tai ruudusta ulos.
Jenna aukoo käsiään ja pois vaan kokonaan.
Eikä tässä vielä kaikki!
Lue näiltä meteorologi keskustelut suomi24!
Nina is best.
Simply! Tulisipa pian taas säästä kertomaan.
Tykkään myös. Mielestäni erittäin ihanan ja symppiksen oloinen.
🤙🌹🌹
Nina nimittäin on ihana ja symppiksen oloinen, kyllä!
Nina on ihana ja sympaattinen.
Tästäkin poistettu Nina teksti?
Tykkään myös……jatkuu…..!
Nina on ❤️
Ei jenna 👺👺👺
Juu, Nina on todella kovan luokan ammattilainen työssään ja häntä katselee/kuuntelee mielellään.
Kyllä näin on!
🤙🤙🤙🤙
Kyllä näin on nämä Ninalle…
🤙🤙🤙🤙
Ninasta on kehittynyt hyvä esiintyjä. Nuori ja kaunis, kiva katsoa.
Samaa mieltä, mukava katsella. Todella suloisen oloinen.
Ja Ninasta on kirjoitus pitää laittaa extra tietoo ett ei jenna muuta kirjotusta niinku joku muka olisi Jennaa kehunu.
Kukaan ei nällä avauksilla Jennaa kehu.
Ja ite on itelles verkkoja kutonut.
Sitä juuri saa mitä tilaa.
Tässtäkin poistanut nimen Nina.
Samaa mieltä, mukavaa katsella.
Todella suloisen oloinen.
JA TÄSSÄKIN ON KYSE NINASTA!
👏👏👏👏👏
Ja Ninasta on kyse!!
🌹
Ninasta tässäkin kehutaan.
Nina 🤙
Kiva kun hän on taas kertomassa säästä.🙂
Tästäkin on poistanut nimen Nina.
Kiva kun on kertomassa säästä! 🙂
Ja tosissaa tässäkin tarkoitetaan Ninaa🤙🤙🤙
Koska kukaan ei haluu nähä Jennaa!!
👺👺
Kun näin ensi kerran niin ajattelin että todella kamala. Kummasti on muuttunut kun nykyisin oppinut heittämään hymyn lopuksi, ihan nätti!
Nina hyvä🤙
👍🙂
Ninalle!
🤙
Hyvä tyyppi oikeassa hommassa.
Nina on hyvä tyyppi ja oikealla alalla, kiitos!
🤙🤙
Pidän hänestä!
Pidän hänestä, tarkoitan Nina Karustoa!
❤️
Minäkin pidän Ninasta!
Todella kaunis oli ainakin tänään ilta 20.30 ohjelmassa, otti suht rauhallisesti ja aika selväkin esiintyminen. Karustosta voi tulla vielä toinen Anne B.......
Kyllä juuri näin.
Ulkonäkö ei tärkein. Ulosanti huonoa ja jäykkää.
Tässäkin kehutaan Ninaa.
On kyllä kehittynyt huimasti esiintymisessä ja ulosannissa..
Tykkään. Herttainen. Tsemppari!
Tseme!
Hyvä Nina.
❤️
Tässäkin kehutaan Ninaa ❤️
ei Jennaa!
👺
Ninasta on kyse!
Herttainen on!
Ninaa tässä kehutaan!
🤙🤙🤙
tuo yksi on poistanut täältä kirjoituksia tai kommentteja vuorotellen.
Jotta saisi näyttämään että joku olisi kehunut Jennaa.
Siksi lisätty Nina vähän sinne sun tänne.
🤙🤙🤙🤙
Voi kun tuo Jenna vaihtais nuo nykyiset jo 2 vuotta käytössä olleet vaatteet.
Asiallisempiin ja säädyllisiin vaatteisiin.
Se oikein yrittää ärsyttää katsojia, koska tietää että mikä hänen esiintymisissä ottaa meitä päähän.
On onnistunut tässä.
Jenna Ärsyttää meitä!!
🥶
Jätä jo jenna paikkas.
Laitahan Jenna asialliset vaatteet jo viimein päälles.
2-vuotta olemme joutuneet katsomaan sinua ja esitystä tai esittelyäsi.
Eiköhän se jo riitä?
Luulisi että olis helpompaa vaatettaa asiallisesti kuin lukea näitä kirjoituksia.
Jenna ulos ja hakemaan AIVAN muuta työtä!
Tv:ssä oli jälleen tv:ssä!
Minä olen pitänyt tuota Salmista fiksuna naisena,mutta olen lukenut näitä kaikkia meteorologi keskustelut
Suomi24 avauksilla.
Ja täytyy sanoa,että miten kehtaa toimia näin julmalla tapaa muita kirjoittajia kohtaan.Ja mitä tulee noihin vaateiden osuuteen hänen kohdallaan niin täytyy sanoa että allekirjoitan tuon asian,valitettavasti. Olen ennen pitänyt häntäkin fiksuna mutta kyllä on mieli muuttunut,valitan.
Toivottavasti katsojien silmät avautuvat tuon yhden tyypin myyräntyöstä.
Miten kehtaa?
Luulisi,et olisi vaikeeta astua alttarille kun katsojille silmät aukeaa.
Tuota myyrää ei pysäytä mikään??
Taitaa olla vakavan puoleista.
Onneksi EI ole ollut viikkoon lähetyksessä, joko on laitettu ulos?
👏👏👏👏👏🤙
Kyllä huomattu että on tuo mtv läinen poistanut itsestään olevat kirjoitukset lähes kaikki pois?
Hän ei voi sietää että hänen vaatteitaan ja puhettaan kritisoidaan.
Niin ja näyttämisistään kroppaansa.
3 asiaa joista kritisoidaan ja nämä ovat faktoja joista kritiikkiä annetaan hänelle.
Kosteutta leviää ja valtaa Ylleasti märkyyttä!
☔️☔️☔️💦
Ja märkää pitelee!
Kukahan on käynyt täältä poistamassa suuren osaa kirjoituksia Salmisesta?
Meteon mieli sana pitelee
, joten märkää pitelee!
☔️☔️☔️☔️☔️☔️
No kun ei ole. Aina paniikissa, epäselvää sönkötystä. Katsoja pelkää tuleeko siitä mitään, ja sää jää toissijaiseksi.
Joo kyllä on surkeeta esitystä ja meteo on J.S.
Jenna aina sönköttää ja on paniikissa !
Ja todella sää jää toissijaiseksi, valitettavasti.
Huono meteorologi. Ulosanti ei ole parantunut vuosien saatossa yhtään. Taitaa olla rikkaan mukula, kun aina saa jatkaa TV kameroiden edessä änkytystään.
Jennasta on kyse tuossa kirjoituksessa: Rikkaan mukula………………..!
Onkos Yt:t jo alkaneet, kun tuo keikaroiva meteo Jenna on poistunut jo lähetyksistä.
Ja tämä on parasta mitä MTV on tehnyt!
Jos näin on suur kiitos!