miulla on nälkä mutta en saa syödä, koska se johtaa vaan siihen että tulee paha olo ku syön liikaa ja sitten on pakko oksentaa...
pitäs keskittyy lukioon ku niin sanoin terapeutille, mut se on vaan niin vaikeeta..mielialat vaihtelee koko ajan ja joskus taas tekis mieli nukkuu vaan pois tästä maailmasta, koska en haluu enää elää tämmöstä elämää..viime vuonna olin kaksi kertaa sairaalassa ku yritin kummallakin kerralla itsemurhaa ja nyt kaikki menee taas päin helvettiä, ainoastaan psykologi tietää et menee huonosti mut sekään ei tiiä kaikkee..ois nyt to vuoro, mut mitä siellä teen koska tähänkään asti se ei oo auttanu ja oon käynny siellä 15 vuotiaasta asti ja nyt oon 18...ainoastaan pystyn turruttaa masennusta ja syömistä ottamalla tupla annokset unilääkettä tai nykyään juon todella usein, mut sillon ei tarvii aatella tätä paskaa vaan voi paeta maailmaa...parhaimmat kaverini tiétää et on ollu vaikeeta mut nyt en uskalla kertoo niille et paha olo on tullut takasi ja syömishäiriö kanssa, koska en haluu tuottaa niille enää pettymystä, ku jouduin tuottamaan niille pettymyksen ku jouduin sairaalaan ja vielapä kaksi kertaa..miten voin olla näin säälittävä, luulis että oisin täysikäsyyteen mennessä tullu viisaammaksi:( no en todellakaan. en ansaitse enää elää...
pitäs keskittyy lukioon ku niin sanoin terapeutille, mut se on vaan niin vaikeeta..mielialat vaihtelee koko ajan ja joskus taas tekis mieli nukkuu vaan pois tästä maailmasta, koska en haluu enää elää tämmöstä elämää..viime vuonna olin kaksi kertaa sairaalassa ku yritin kummallakin kerralla itsemurhaa ja nyt kaikki menee taas päin helvettiä, ainoastaan psykologi tietää et menee huonosti mut sekään ei tiiä kaikkee..ois nyt to vuoro, mut mitä siellä teen koska tähänkään asti se ei oo auttanu ja oon käynny siellä 15 vuotiaasta asti ja nyt oon 18...ainoastaan pystyn turruttaa masennusta ja syömistä ottamalla tupla annokset unilääkettä tai nykyään juon todella usein, mut sillon ei tarvii aatella tätä paskaa vaan voi paeta maailmaa...parhaimmat kaverini tiétää et on ollu vaikeeta mut nyt en uskalla kertoo niille et paha olo on tullut takasi ja syömishäiriö kanssa, koska en haluu tuottaa niille enää pettymystä, ku jouduin tuottamaan niille pettymyksen ku jouduin sairaalaan ja vielapä kaksi kertaa..miten voin olla näin säälittävä, luulis että oisin täysikäsyyteen mennessä tullu viisaammaksi:( no en todellakaan. en ansaitse enää elää...
Vastaukset 4
Vanhimmat
En tiedä miltä sinusta tuntuu, mutta tässä on minun tarinani.. Ysiluokan ajan kävin psykiatrilla joka viikko, viime vuonna en enää siellä käynyt, join vain koko ajan ja oksentelin, minulla oli bulimia sillon.. Nyt täytän kahdeksantoista... Kesällä pääsin bulimiastani..., nyt se on taas alkamassa.. Puhuin ystävieni kanssa, he jättivät minut yksin. Syyttivät jokainen itseään, kerroin tehneeni kaiken yksin eikä vika todellakaan ollut heidän.. Nyt he välttelevät minua kuin ruttoa. Itken joka päivä.. Poikaystäväni ei ansaitse minua van jotain parempaa.. Minut on jätetty yksin, ja nyt tiedän miksi... Bulimiani takia kukaan ei välitä,... Yritän olla kohtelias, rakastan ystäviäni ja ymmärrän että ei tämä ole heillekään helppoa.. Ainakin yritän ymmärtää heitä...
eivät ole ikinä edes yrittäneet ymmärtää.
En ole suoraan kertonutkaan ongelmistani.
Mutta monet ystävistäni todella laihoja ja kauniita, mikä masentaa minua entisestään.
Eivät he ymmärrä, miten minulle voi olla vaikeaa syödä ja liikkua terveellisesti.
Sitten kun kerroin vaikkapa tänäänkin, kun kysyivät, miksi en syö koulussa, että mut pakotettiin syömään 8 ranskalaista ja salaattia eilen kotona.
Ystäväni vastasi vain siihen, että ei kai laihduttaja saisi syödä ranskalaisia?
Jotenkin harmittaa, he vain moittivat ja vertailevat minua ylpeinä olemuksestaan itseensä ja masennun ja oksennan, olen syömättä yhä useammin, liikun kuin hullu.
Ja toiset vain arvostelevat minua siitä, etten osaa laihduttaa.
kultaseni, mulla on ollut toi sama ongelma. kaverit olivat kaikki barbeja; kauniita tyttoi mallinmitoissa. itse olin urheilullinen, tavallinen tytsy. jos ystävät ei ymmärrä, niin kuka sitten? jos ystävistäsi ei ole tähän, niin vaihda kavereita! tässä yksi, jos haluat... hae apua, ei ole järkeä lähteä siihen oravanpyorään.
Kerrot vaan niille kavereilles! Jos pelkäät tuottavas niille harmia, niin mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? Sä voit olla kertomatta oloasi, ja yks päivä niillä on surkee olo kun ne ei tajua miks sä oot "kadonnu".
Jos kerrot, ne saa mahdollisuuden ymmärtää ja tukea sua. Jos pelkäät, että tuotat niille harmia siinä, niin sun pitää ajatella, että sitten jos niille tulee vaikeeta, niin sä olet valmiina tukemaan niitä! Voitte ehkä auttaa toisianne, kaverisuhde voi syventyä kun kuuntelette toistenne ongelmia, kuinka pieniä tai suuria tahansa.
Ja jos se "terapeutti" ei tajuu mitään, vaik oot ollut sairaalassa, niin vaihda terapeuttia! Se ei kuulosta kovin ammattitaitoiselta.
Mä en voi luvata, että siitä on apua (tässä sokea taluttaa sokeaa...:()
mutta voi kokeilla. Mä en ainakaan itse aio mennä enää samalla psykologille. Jos ei toimi, niin sitte toimintaa pitää muuttaa!
kato
syomishairioistentuki.fi
ja siellä keskustelu, niin sieltä saat purkaa ihmisille, jotka oikeesti tajuaa edes osan sun tunteistas.