Rahat ja pankki vielä toistaiseksi turvassa keskuspankin kaappaukselta.
Vastaukset 13
- Anonyymi
Keskuspankin palvelut kyllä kelpaavat ja eikös se erityistarkkailussa oleminenkin maksa muutamia kymmeniä tuhansia euroja vuodessa? Kaikilla Osuuspankeilla on omat varat omassa käytössä. Tuo sääntöpykälä on lähinnä teoreettinen, koska se tarkoittaisi, että pankki poistuu kokonaan paikkakunnalta. Ei liene todennäköistä. Yleensä pankin loppumisen ja poistumisen syynä on loppuunkulutetut omat pääomat, eipä siinä silloin ole enää jaettavaa.
- Anonyymi
Siihen juuri tähdätäänkin että pankki saadaan pois paikkakunnalta, kuten muistakin Kangasniemen kokoluokan kunnista. Vain tuo "hankala" sääntöpykälä on sen toistaiseksi estänyt.
- Anonyymi
Kangasniemen OP aivan paska pankki.tupla vakuudet oltava pienimmällekkin lainalle.eli yli sadan prosentin vakuuksilla turvaavat oman selustansa.pelkkä rahojen säilytys paikka.säilyy sukan varressa parhaiten.
- Anonyymi
Mutta Kangasniemen Osuuspankki ei tarvinnut penniäkään pankkitukea viime vuosituhannen rähinöissä. Luototus oli hoidettu riskitömästi. Ei rahaa kellekkään huijarille....
- Anonyymi
Isompi pankki lie kuralla ja tarvitsee taseeseensa fyrkkaa
- Anonyymi00006
Taas torjuntavoitto!
Jokohan nyt pankin hävittämisen puuhamiehet ymmärtävät pakata kimpsunsa ja kampsunsa ja häipyä maisemista?- Anonyymi00007
Ei siellä kyllä mitään hävittämistä kenenkään tavoitteena ollut...
Toisaalta tuo tarkoittaa myös sitä että jäljelle jäi aika isoja asioita joihin edelleen on tavalla tai toisella löydettävä ratkaisu. Ja noita ratkaisuja on ollut aikaa hakea jo useita vuosia. - Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
Ei siellä kyllä mitään hävittämistä kenenkään tavoitteena ollut...
Toisaalta tuo tarkoittaa myös sitä että jäljelle jäi aika isoja asioita joihin edelleen on tavalla tai toisella löydettävä ratkaisu. Ja noita ratkaisuja on ollut aikaa hakea jo useita vuosia.Eikö se hävittämistä ole kun pankkia oltiin yhdistämässä toiseen pankkiin jonka pääkonttori on muualla kuin Kangasniemellä.
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Eikö se hävittämistä ole kun pankkia oltiin yhdistämässä toiseen pankkiin jonka pääkonttori on muualla kuin Kangasniemellä.
Asiakkaiden ja omistajien näkökulmasta pankkipalveluthan olisivat jatkuneet vähintään samantasoisina edelleen Kangasniemellä.
Nythän tuosta ei ole mitään varmuutta, riippuu aivan siitä löytyykö keinot jatkaa toimintaa itsenäisenä pankkina (+mikä sen itsenäisyyden kustannus on). Muissa vaihtoehdoissa (pankkiliiketoiminnan myynti, alasajo tms.) jotain muutoksia tulee varmasti. - Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Asiakkaiden ja omistajien näkökulmasta pankkipalveluthan olisivat jatkuneet vähintään samantasoisina edelleen Kangasniemellä.
Nythän tuosta ei ole mitään varmuutta, riippuu aivan siitä löytyykö keinot jatkaa toimintaa itsenäisenä pankkina ( mikä sen itsenäisyyden kustannus on). Muissa vaihtoehdoissa (pankkiliiketoiminnan myynti, alasajo tms.) jotain muutoksia tulee varmasti.Juuri päinvastoin, fuusioissa sivukonttorit tulevat häviämään käytännössä muutaman vuoden viiveellä.
Itsenäisen pankin hävittäminen ei olekaan ihan läpihuutojuttu. - Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Juuri päinvastoin, fuusioissa sivukonttorit tulevat häviämään käytännössä muutaman vuoden viiveellä.
Itsenäisen pankin hävittäminen ei olekaan ihan läpihuutojuttu."Juuri päinvastoin, fuusioissa sivukonttorit tulevat häviämään käytännössä muutaman vuoden viiveellä."
Konttorien sulkemisia on joissain tapauksissa tapahtunut, tässä nyt oli kuitenkin kyse muutaman suunnilleen samankokoisen maalaispankin yhdistymisestä, ei ole mitään "pääkonttoria" ja "sivukonttoreita". On vaikea nähdä tuossa tapauksessa yksittäisen konttorin sulkemisella saavutettavan mitään hyötyä. Toisaalta, kukaan ei voi minkään vaihtoehdon osalta luvata 100% varmasti että joku konttori jossain säilyy iäisyyksiin tulevaisuudessa.
"Itsenäisen pankin hävittäminen ei olekaan ihan läpihuutojuttu."
En epäile yhtään etteikö OP:n keskushallinto pystyy halutessaan painostamaan fuusioon, joko hyvällä tai pahalla. Nythän arvio oli että luottohallinnon määräysten täyttäminen tulee aiheuttamaan miljoonan euron lisäkustannukset per vuosi. Kukapa muu nuo kustannukset maksaa kuin pankin asiakkaat. Ja jos oikein olen ymmärtänyt, tämän vuoden jälkeen Kangasniemen OP jää pienimmäksi itsenäiseksi OP:ksi -> ainakaan OP-ryhmän sisältä ei enää löyty "hyviä" yhdistymismahdollisuuksia. - Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
"Juuri päinvastoin, fuusioissa sivukonttorit tulevat häviämään käytännössä muutaman vuoden viiveellä."
Konttorien sulkemisia on joissain tapauksissa tapahtunut, tässä nyt oli kuitenkin kyse muutaman suunnilleen samankokoisen maalaispankin yhdistymisestä, ei ole mitään "pääkonttoria" ja "sivukonttoreita". On vaikea nähdä tuossa tapauksessa yksittäisen konttorin sulkemisella saavutettavan mitään hyötyä. Toisaalta, kukaan ei voi minkään vaihtoehdon osalta luvata 100% varmasti että joku konttori jossain säilyy iäisyyksiin tulevaisuudessa.
"Itsenäisen pankin hävittäminen ei olekaan ihan läpihuutojuttu."
En epäile yhtään etteikö OP:n keskushallinto pystyy halutessaan painostamaan fuusioon, joko hyvällä tai pahalla. Nythän arvio oli että luottohallinnon määräysten täyttäminen tulee aiheuttamaan miljoonan euron lisäkustannukset per vuosi. Kukapa muu nuo kustannukset maksaa kuin pankin asiakkaat. Ja jos oikein olen ymmärtänyt, tämän vuoden jälkeen Kangasniemen OP jää pienimmäksi itsenäiseksi OP:ksi -> ainakaan OP-ryhmän sisältä ei enää löyty "hyviä" yhdistymismahdollisuuksia.Kyllä Järvimaan Osuuspankin kotipaikka on Rantasalmi, eli siellä on pääkonttori.
On tietenkin oletettavaa että pankin hävittämistä ajetaan "niin kuin käärmettä pyssyyn" jatkossakin. Siksipä olisikin viisasta varoilta käynnistää pankin oman kymmenien miljoonien oman pääoman "hävittämisoperaario". - Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Kyllä Järvimaan Osuuspankin kotipaikka on Rantasalmi, eli siellä on pääkonttori.
On tietenkin oletettavaa että pankin hävittämistä ajetaan "niin kuin käärmettä pyssyyn" jatkossakin. Siksipä olisikin viisasta varoilta käynnistää pankin oman kymmenien miljoonien oman pääoman "hävittämisoperaario".Sinänsä samaa mieltä, nyt päätetyllä linjalla järkevintä olisi jakaa kaikki ylimääräiset jakokelpoiset varat tavalla tai toisella pois.
Tuo tosin tullee tarkoittamaan sitä että pankkitoiminta ei jatku OP:n alla, mikä tarkoittaa asiakkaille tilien, korttien, lainojen, sijoitusten jne. siirtoa jonnekin muualle mistä voi aiheutua esim. veroseuraamuksia asiakkaille tai vähintäänkin runsaasti ylimääräistä vaivaa.
Jos sitten pankkitoimintaa tulee harjoittamaan joko muu taho, niin erittäin todennäköisesti mitään takeita ei saada sille että esim. 10 vuoden päästä pankkikonttori edelleen olisi paikkakunnalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43925
- 95888
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19765- 116711
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80648- 43611
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34584- 19576
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19532- 33513
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66499- 25482
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476- 34467
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132450- 44434
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi6421