Toinen vaihe

Makriina2

Nyt sanoivat ääneen, että koronapandemiassa on päästy täällä toiseen vaiheeseen. Tartunnat lisääntyvät.
Olikohan ihan viisasta poistaa rajoitukset rajoilla? Tosin näyttää siltä, että ihmiset itse ovat oppineet pysyttelemään karanteeneissaan, matkustus on vähäistä. ja yhä useammilla on hengityssuojain bussissa ja metrossa.
Olemmekohan me turtuneet tilanteeseen? Mietin itseäni, muistanko olla yhtä varovainen kuin alkuvuodesta, vai onko varovaisuudesta tullut käytäntö, jota noudatan automaattisesti? Kotona pysyttelen, harvoin käyn asioimassa, mutta en nyt ihan linnoittaudukaan neljän seinän sisään. Kuljetan varmuuden vuoksi mukanani käsidesiä, kauppojen ja virastojen ovilla on käsidesipullot, käytän niitä. Vältän koskemasta muihin ihmisiin. Olen oppinut pitämään välimatkan toisiin. Mutta eihän se aina onnistu ruuhkissa, busseissa, kaupan jonoissa jne.

Mutta eihän sairaustapauksia nyt niin kamalasti ole, kun koko maan tilanne on melko pieni, jos tilastot paikkansa pitävät. Kenelläkään tutuistani ei ole ollut nuhakuumetta tai yskää. Olemme tervettä porukkaa. Tavallinenkin flunssa on karkotettu.

62

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä nyt on paljon flunssaa liikkeellä, ehkä ei vielä kausi-influenssaa. Korona on lisääntymässä, pitäähän koulussa ja töissä käydä. Ollaan me vanhat suosiolla kotona, meille se tauti kuolemaksi koituu ja viedään sairaalan tehopaikat.

      • Anonyymi

        Välimatkaa täytynee pitää myös jälkipolveen, kun töissä ja koulussa ovat . Elokuun alussa kyllä kävivät yökylässä, vaikka hieman arvelutti kehä kolmen sisältä tulevina, mutta ilo oli tavata kuukausien eron jälkeen.
        Herpaantumista on ihmisten käyttäytymisessä, verrattuna viime kevättalveen .
        Pitkä talvi on edessä, kun rokotteesta on vain epämääräistä tietoa.

    • Anonyymi

      Jokunen sarvipää ja susi siinä vielä ravaa edestakaisin hetken.

    • Makriina2

      Kuka sitä rokotetta uskaltaa kokeilla! Eikö sen kehittämiseen mene paljon pitempi aika? Joku koekaniini oli jo vakavasti sairastunutkin, luin aviisista.

      • Anonyymi

        Makriina, samanlaisia pelkoja on ollut minullakin,
        kun rokote tulee, niin onko varmaa, että se toimii joka ihmisen elimistössä...?
        Onko kokeiltu jo tarpeeksi paljon? M-e.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Makriina, samanlaisia pelkoja on ollut minullakin,
        kun rokote tulee, niin onko varmaa, että se toimii joka ihmisen elimistössä...?
        Onko kokeiltu jo tarpeeksi paljon? M-e.

        Rokotteessa on toivomme, muuten saamme mummoruppanat pälyillä elämämme loppuun havatun koronaa, minkä nurkan takana väijyy.

      • Anonyymi

        Ihmisiä sairastuu vakavasti muuhunkin kuin koronaan. Jopa nämä koekaniinit voivat sairastua mihin tahansa. Elämässä on aina isot riskit sairastua ja kuolla, meillä tämänikäisillä jo hyvin todennäköiset.

      • Makriina2
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisiä sairastuu vakavasti muuhunkin kuin koronaan. Jopa nämä koekaniinit voivat sairastua mihin tahansa. Elämässä on aina isot riskit sairastua ja kuolla, meillä tämänikäisillä jo hyvin todennäköiset.

        Aivan!
        Kyllä tämän ikäiset haurastuneet ja vaivojensa vangit toivovat, että lähtö tulee kertalaakista vanhaan hyvään tapaan halpaukseen, eikä moniviikkoisen hengitysvaivojen jälkeen kuristumalla.
        Mutta kyllä rokotus tulee olemaan pelastus tähän pandemiaan, kun tutkimus on edistynyt ja rokotuksen teho varmistuu. En tietenkään rokotusta vastusta.

    • Rajoituksia ollaan vissiin uudelleen tiukentamassa ja hyvä niin.
      Olihan se odotettavissa, että se uudelleen alkaa levitä, kun pieniin tiloihin ihmiset kokoontuvat.
      Jos olisi jatkettu vielä entiseen malliin, niin tilanne olisi luultavasti paljon parempi.
      Juuri kuulin uutista, että rokotetta saadaan odottaa vielä vuosi.
      Onkohan sitten niin hyvin testattu, ettei mitään negatiivisia jälkivaikutuksia tule.
      Ja miten hyvä suoja sillä sitten saadaan.

      • Anonyymi

        Nythän niillä on ongelmaa senkin rokotteen kanssa, kun on epäilys, että virus ehtii muuttua resistentiksi, eikä siihen auta mikään rokote eikä nykyiset tautia lievittävät lääkkeet.

      • Anonyymi

        Kiitos, Eliaana, nuo kysymykset ovat nyt monilla meistä mielessä.

    • Avasivat rajat siksi, että pääsevät syyttämään turisteja siitä kun eivät vain yksinkertaisesti saa Suomen sisäisiä tartuntoja pysähtymään.

      • Anonyymi

        Kyllä ne tartunnat oli kesällä vähissä ja alkoivat taas, kun rajoja avattiin.

        Suomalaiset sitten levittävät näissä massatapahtumissa, ravintoloissa, kotibileissä jne.

        Onko Ruotsi jo saanut sisäiset tartuntassa kuriin?

      • Makriina2

        Meillä oli keväällä tiukat ehdot, jotka tekivät hallaa tuhansille yksityisyrittäjille, matkailulle, pienille ruokapaikoille, puodeille, kampaamoille jne. Oli pakko höllentää. Nyt yrittäjillä on vähän toivoa, mutta juuri tänään uutisoitiin, että verotulot tänä vuonna olivat 2 miljardia pienemmät kuin vuosi sitten. Maan talous ei kestä niin tiukkoja rajoituksia. Pandemia kuitenkin lisää menojamme, ja niihin ei tietenkään oltu varauduttu. Kireää tulee olemaan.

        Miten Ruotsissa?

      • Anonyymi
        Makriina2 kirjoitti:

        Tegnell ja joku toinen tutkija Tanskasta sanoivat hilja, että homma alkaa olla Ruotsin kohdalta paketissa ja siten förbi.
        Saas nähdä, etteivät nuolasis liian aikasin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne tartunnat oli kesällä vähissä ja alkoivat taas, kun rajoja avattiin.

        Suomalaiset sitten levittävät näissä massatapahtumissa, ravintoloissa, kotibileissä jne.

        Onko Ruotsi jo saanut sisäiset tartuntassa kuriin?

        Ei se ole rajojen avaamisen syytä.

        Johan se alkoi levitä Suomessa sisäisesti jo paljon ennenkuin avasivat rajat tänne.
        Ja onko minkälainen ryysis ollut ruotsalaisilla nyt Suomeen?
        No ehkä haaparantalaiset käyneet lähikaupassaan Tornion puolella. Ja Haaparannassahan on kaiken kaikkiaan ollut vain 13 tapausta tämän yli puolen vuoden aikana. Parantuneet jo nekin. Torniossa on ollut enemmänkin ja luultavasti juuri sieltä tullut suomalaisten nuuskanhakijoitten mukana nekin 13 tapausta Haaparantaan.

        https://platz.se/coronavirus/?city=Haparanda

        Joka maassa sama ilmiö, joka jo keväällä ennustettiin, että se vähenee kesän ajaksi, kunnes alkaa taas syksyllä leviämään enemmän (niinkuin täitkin).
        Turhaa pröystäilyä Suomessa, että se oivallinen hallitus selätti koronan (vaikka hitosti tuli maksamaankin). Selätettyhän sitä ei Suomessakaan vaikka kesän aja kyti säästöliekillä, mutta tyystin poissa ei ollut koskaan.

        Miksi siellä pidetään massatapahtumia ja kotibileitä? Onko sekin ruotsalaisten syy?

        Leviää Ruotsissakin, mutta en ole kuullut mitään siihen viittaavaa, että se olisi rajojen aukiolon syytä. Nehän ovat olleet auki kaiken aikaa, suomalaisillekin ...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tegnell ja joku toinen tutkija Tanskasta sanoivat hilja, että homma alkaa olla Ruotsin kohdalta paketissa ja siten förbi.
        Saas nähdä, etteivät nuolasis liian aikasin.

        Käsittääkseni Tegnell ei ollut aivan samaa mieltä sen tanskalaisen tutkijan kanssa siitä.

        Noin 10%:lla Tukholman alueen (siis vain tämän alueen, jossa sitä on eniten ollut) vasta-ainetestatuista on todettu olevan vasta-ainetta, mutta jopa Tengell on sitä mieltä, ettei se riitä alkuunkaan.
        Hän sanoo, että tauti on täällä ja tulee olemaan vuosikausia ja sen tiedon kanssa on vain opittava elämään.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Ei se ole rajojen avaamisen syytä.

        Johan se alkoi levitä Suomessa sisäisesti jo paljon ennenkuin avasivat rajat tänne.
        Ja onko minkälainen ryysis ollut ruotsalaisilla nyt Suomeen?
        No ehkä haaparantalaiset käyneet lähikaupassaan Tornion puolella. Ja Haaparannassahan on kaiken kaikkiaan ollut vain 13 tapausta tämän yli puolen vuoden aikana. Parantuneet jo nekin. Torniossa on ollut enemmänkin ja luultavasti juuri sieltä tullut suomalaisten nuuskanhakijoitten mukana nekin 13 tapausta Haaparantaan.

        https://platz.se/coronavirus/?city=Haparanda

        Joka maassa sama ilmiö, joka jo keväällä ennustettiin, että se vähenee kesän ajaksi, kunnes alkaa taas syksyllä leviämään enemmän (niinkuin täitkin).
        Turhaa pröystäilyä Suomessa, että se oivallinen hallitus selätti koronan (vaikka hitosti tuli maksamaankin). Selätettyhän sitä ei Suomessakaan vaikka kesän aja kyti säästöliekillä, mutta tyystin poissa ei ollut koskaan.

        Miksi siellä pidetään massatapahtumia ja kotibileitä? Onko sekin ruotsalaisten syy?

        Leviää Ruotsissakin, mutta en ole kuullut mitään siihen viittaavaa, että se olisi rajojen aukiolon syytä. Nehän ovat olleet auki kaiken aikaa, suomalaisillekin ...

        Ei kai tässä ollut nyt kyse Ruotsin rajoista.

        Kyllä niillä Skopjen lennoilla tuli koronaa ja tietääkseni ne lennot ei tulleet Ruotsista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai tässä ollut nyt kyse Ruotsin rajoista.

        Kyllä niillä Skopjen lennoilla tuli koronaa ja tietääkseni ne lennot ei tulleet Ruotsista.

        Njaa, tuli ja tuli.
        Mutta eikös ne tulijat testattu ja positiiviset määrättiin karanteenin. Sellaista luin.

        Tottahan se on joka muuhunkin maahan jostain tullut, paitsi Kiinaan tietysti.
        Ja eihän Suomikaan pystynyt estämään omien kansalaistensa kotiin paluuta, jota tapahtuu siltikin vaikka rajat olisivat kiinni.

    • Anonyymi

      Hoivakotien työntekijät ovat kertoneen, että
      ruotsalaiset hoitivat vanhuksensa niin että
      -ambulanssit eivät hakeneet vanhuksia hoitoon
      -vanhukset joutuivat haukkomaan henkeään
      heille ei olisi saanut antaa happea
      -sen sijaan annettiin morfiinia
      mikä on voinut jouduttaa kuolemaa

      Ruotsissa noin 100:ssa hoivakodissa todettiin vakavia puutteita.

      Ei Suomessakaan alussa niin hyvin mennyt.
      Tauti oli uusi, hoitokeinoista ei ollut tarpeeksi tietoa.
      Suojavarusteita ei ollut riittävästi
      eikä tiedetty varmuudella, miten tauti leviää helpoimmin.
      Sama joka puolella maailmaa.

      • Niin, se oli viime keväänä se. Valitettavan moni vanhus kuoli turhan kuoleman liian aikaisin.

        On siihen varmaan jotain parannusta tullut, koska koronakuolleet ovat rutkasti vähentyneet (ainakin toistaiseksi). Ellei sitten kuolinsyyksi katsota nykyisin (venäläinen) keuhkokuume, että tilastot pysyisivät kauniimpina. En tiedä ...

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Niin, se oli viime keväänä se. Valitettavan moni vanhus kuoli turhan kuoleman liian aikaisin.

        On siihen varmaan jotain parannusta tullut, koska koronakuolleet ovat rutkasti vähentyneet (ainakin toistaiseksi). Ellei sitten kuolinsyyksi katsota nykyisin (venäläinen) keuhkokuume, että tilastot pysyisivät kauniimpina. En tiedä ...

        Ei tämä tilanne kyllä Suomessa naurata, vaikka ei ole vielä ryöstäytynyt vallan käsistä.
        Ryppäitä on eripuolilla maata toisin viime käväänä Uudellamaalla.
        Nuoriso pörrää kapakoissa ties missä sekä urheilukatsomoissa leviää.
        Ikävän pimeä syksy on tiedossa , mutta näillä mennään, sanoi mummo lumihangessa.

        Viimeinen tieto, jonka olen nähnyt. Suomessa koronaan kuolleita
        343 ja Ruotsissa 5878. Siis 17 kertainen Ruotsissa. Vaikka
        Ruotsissa on enemmän asukkaita, ero on suuri.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Viimeinen tieto, jonka olen nähnyt. Suomessa koronaan kuolleita
        343 ja Ruotsissa 5878. Siis 17 kertainen Ruotsissa. Vaikka
        Ruotsissa on enemmän asukkaita, ero on suuri.

        Niinpä.
        Ja niistä 5234 oli yli seitenkymppisiä, 3966 jopa yli kahdeksankymppisiä.

        Olkoon varoituksena niille, jotka jäpättävät "vanhuskaranteenia" vastaan ja pitävät sitä syrjintänä. Sen taudin kanssa ei ole vanhuksilla leikkimistä. Ei vanhuksia siitä turhasti varoitella.
        Pysykää vain jatkossakin kiltisti taudin ulottumattomissa, sillä se ei ole ohi vaikka kesällä pikkusen hiljenikin ja antakaa niitten nuorten huveltaa, joita huvelluttaa. Pidätte vain itse etäisyyttä niihin huveltajiin.

        Eli jo vanhuksia ilmoituksesi mukaan 9200.
        Järkyttävää ruotsalainen vanhustenhuolto.
        Muut koronaan kuolleet sitten päälle. Virallinen tieto vähän kaunistelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli jo vanhuksia ilmoituksesi mukaan 9200.
        Järkyttävää ruotsalainen vanhustenhuolto.
        Muut koronaan kuolleet sitten päälle. Virallinen tieto vähän kaunistelee.

        Häh! Suomessa oli eilen kaikkiaan, nuoret ja vanhat kuolleet 343.
        Tellukan luvut on Ruotsista,käsittääseni 5878 sisältää myös
        kaikki koronaan kuolleet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli jo vanhuksia ilmoituksesi mukaan 9200.
        Järkyttävää ruotsalainen vanhustenhuolto.
        Muut koronaan kuolleet sitten päälle. Virallinen tieto vähän kaunistelee.

        Järkyttääkseni sinua vielä lisää, niin niistä kuolleista oli 1528 jopa yli yhdeksänkymppisiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Häh! Suomessa oli eilen kaikkiaan, nuoret ja vanhat kuolleet 343.
        Tellukan luvut on Ruotsista,käsittääseni 5878 sisältää myös
        kaikki koronaan kuolleet.

        Vain 238 alle kuuskymppistä on kuollut Ruotsissa koronaan vaikka tartuntoja on ollut 91179 kaiken kaikkiaan.
        Alle viiskymppisistä tartunnan saaneista vain 74 on siihen kuollut.

        Suomessakin se näkyy leviävän alle keski-ikäisten keskuudessa eniten. Entä sitten? Sairastavat sen pois, kuolematta siihen.
        Pitää vanhukset vain etäisyyttä niihin, koska vanhoille se on vaarallisempaa, eikä mikään pakko ole lähteä huveltamaan minnekään, kun ei työtkään enää kutsu.

    • Anonyymi

      Suositukset ja rajoitukset ovat haitanneet huoltosuhteen oikaisua.
      Nyt alkaa olemaan myöhäistä kun aikaisempaa suurempi osa tartunnan saaneista ja sairastuneista alkaa olemaan nuoria aikuisia.

      Käyn marketissa muutaman kerran viikossa. Suurin osa porukasta lontii sisään suomatta silmäystäkään käsienpesun lavuaariin tai edes veräjän vieressä oleviin desipulloihin.
      Uutterimman käyttäjäryhmän muodostavat ikääntyneemmät naiset mutta heissäkin on urhoollisia poikkeuksia.

      Kun hieman ajattelee paikkojen hölväämistä kotonakin niin kohteita on yllättävän paljon. Ennen koronaakin tavanomaisina kohteina pitämieni lisäksi listalla ovat nyt mm. sähkökatkaisijat, ovien pielet, lieden säätönamikat, kahvikeittimen käsittelykohteet, avaimet, lompakko, ajoittain auton käsin kosketeltavat hallintalaitteet.
      Ovenkahvat, sekoittajien vipuhanat yms. ovat selviöitä.

      Kuntosalilla on kävijöiden huolellisuus rapistunut. Kunhan suihkautetaan sinne päin.
      Alkuun kävijät olivat erittäin tunnollisia!

    • Anonyymi

      Viinanmyyjät ja juojat on etuoikeutettuja. Kuppiloissa sylki ja virukset lentää.
      Ei tarvitse pitää maskia, eihän voi muuten juoda.
      Toisille suositellaan jopa karanteenia kohta taas ?
      Jonka aiheuttavat vastuuttomat ihmiset.
      Ei ole ihan tasapuoliset säännöt ?

      • Anonyymi

        Ei ole oikeudenmukaista. Muuta voi harrastaa maski kasvoilla, mutta kaljan tai viinan litkimistä ei voi. En ole raivoraitis ollut itsekään, mutta en tykkää, että ollaan niin vastuuttomia.

        Käytä pilliä.
        Noin nokkelat ihmiset kuin tällä palstalla elämänohjeitaan suoltavat suunsoittajat kyllä selviytyvät viinan juonnistakin vaikeuksitta.

    • Anonyymi

      Meikäläinen on käyttänyt jo pari viikkoa yhtä ja samaa kertakäyttömaskia. Ei ole vieläkään kovin kulnut.

      • Anonyymi

        Hyvä, jatka samaa rataa. Kyllä me sitten huomaamme, jos maski on sinulla pettänyt.

    • Anonyymi

      Ruotsissa on keski-ikä korkeampi kuin täällä. Yli yhdeksänkymppisiä on enemmän. Niiden parissahan korona on enimmäkseen tehnyt selvää.

      • Anonyymi

        Vanha kroppa ei kestä tehohoitoa muissakaan sairauksissa usein, joten parasta noudattaa ohjeita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanha kroppa ei kestä tehohoitoa muissakaan sairauksissa usein, joten parasta noudattaa ohjeita.

        Ettei vanha kroppa kestä hoitoa ?
        Leikkauksissa on riskinsä. Niitä ei tehdä, kun riski on liian iso.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ettei vanha kroppa kestä hoitoa ?
        Leikkauksissa on riskinsä. Niitä ei tehdä, kun riski on liian iso.

        Ei kestä vaikkapa jatkuvaa dialyysiä ja onko se elämää?

    • Makriina2

      Tänään aamuteeveessä asiasta taas keskusteltiin. Asiantuntija sanoi, että on vaikeaa palata takaisin keväiseen karanteeniin, kun välillä on ollut hiukan vapautta eristyksestä. Hän oli kuitenkin huolestunut koronan leviämisestä ja kritisoi maskien käyttösuosituksia. Suositukset ovat olleet niin epämääräiset, että maskien käyttö ei ole yleistynyt. Hänen mielestään ohjeet pitäsi olla tiukemmat, niin että maskeja todella käytettäisiin.
      Virus on nyt taas alkanut levitä. Sitähän ounasteltiin jo heinäkuussa, mutta rajoituksia kuitenkin purettiin ja rajoja avattiin. Nyt niitä taas suljetaan jonkin kaavan perusteella. Tartuntojen mukaan.
      Mahtaakohan enää tulla sitä aikaa, jolloin ulos saattoi mennä raikasta ilmaa haukkaamaan, tavata tuttavia ravintolassa, mennä teatteriin tai elokuviin, konserttiin, joukkomielenosoitukseen, tai muualle, missä kansa on kerääntynyt joukoksi. Mennä ja nauttia elämästä ilman, että on huono omatunto siitä, että on joukossa mukana ilman turvavälejä, ilman maskia, mahdollisesti tartunnan saaneena tai saamassa, tai tartuttamassa muita.

      Monta kertaa vasta jälkikäteen tietää olleensa ennen onnellisessa asemassa.

      • Anonyymi

        Jos nyt on todettu, että se maski todellakin suojaa puolin ja toisin, niin pakolliseksi se pitäisi määrätä.

        Sitten tämä väittely (ainakin Ruotsissa), että tartuttaako lapset vai ei?

        Taitaa tulevasta talvesta tulla sellainen, että meikäläisenkin ainut sosiaalinen kontakti on kaupan kassan kanssa. :)

    • Anonyymi

      Suomessa laki ei salli pakkoa. Pitäisi muuttaa lakia, mutta miksi kaikki aikuiset
      ihmiset eivät ymmärrä, että vahva suositus tarkoittaa juuri sitä, että kaikki
      käyttäisivät maskia ? Rautalangastako pitää vääntää ?

    • Anonyymi

      Elinkeinoelämä eli yritykset ja elinkeinoministeri Lintilä vastustivat voimakkaasti
      rajojen sulkemista ja rajoituksia muutenkin.

      Suomessa on lakisääteinen oikeus harjoittaa elinkeinoa.
      Sitä voi rajoittaa vain painavista syistä.

      • Makriina2

        Nyt ravintolanpitäjien elinkeinoa on ryhdytty taas rajoittamaan. Kansan on vaikea tietää, mikä olisi oikein, mikä väärin.
        Ohjeiden noudattaminen voi olla virhe jonkun mielestä.
        Pitäisikö päättää, että ruvetaan ostamaan ruoka-annoksia lähiravintolasta, niin että ravintola pysyy pystyssä ja selviää maksuistaan ja pystyy pitämään työntekijänsä palkkalistoilla?
        Moni muukin pienyrittäjä tarvitsisi tällaista ymmärtävää suhtautumista.

        Toisaalta, voimme oppia elämään ilman rahanmenoa. Vuosia on jo valitettu, että lasten harrastukset vievät liikaa rahaa.
        Nyt voidaan todeta, millaista elämä oli ennen, kun harrastustoiminta oli tosiaan harrastamista, johon ei vanhempien tarvinnut rahallisesti osallistua. Nyt kun urheilupaikat suljetaan, niin palaamme sinne edellisten sukupolvien aikoihin.

        Oliko järjestettyä urheilutoimintaa tai muuta lapsille ja nuorille järjestettyjä harrastuksia omassa nuoruudessanne?
        Meidän pitäjässämme oli urheiluseura, mutta siellä vain käytiin varatulla ajalla pelaamassa urheilukentällä joukkuepelejä. Ei kukaan ohjannut tai valmentanut, sinne vain mentiin ja pelattiin, jos oli tarpeeksi porukkaa paikalla.
        Muunlaista harrastusta en muista järjestetyn. Talven pitkät kuukaudet oltiin vain kotosalla.
        Ei osattu muuta kaivata. Paikkakunnalla ei ollut järveä, joten uiminen ja luistelu oli harvojen huvi.

    • Anonyymi

      NYT:
      Yhdessä voimme auttaa hidastamaan COVID-19-taudin leviämistä.
      Kaikkien, myös nuorten ja terveiden ihmisten, on vältettävä suuria kokoontumisia tänä aikana.
      Pysy ajan tasalla ja seuraa yleisiä terveysohjeita osoitteessa thl.fi.

    • Anonyymi

      Mihin tässä luottaisi?

      Katsoin Iltasanomista äsken oman kuntani koronatilanteen ja se näytti 71 tartuntaa vähemmän, kuin kunnan tilasto eilen.

      • Anonyymi

        Lisään tuohon eli kunta ilmoittaa eri luvut, kuin kyseinen lehti.

    • Anonyymi

      Käyttäytymisestä päätellen pienessä kaakon kaupungissamme ihmiset ovat immuuneja.
      Harvaa poikkeusta lukuun ottamatta porhalletaan markettiin luomatta katsettakaan desipulloihin ja vielä vähemmän käsienpesun altaaseen.
      Suuri osa mummeleista ja papparaisista painelee sisään käpälöimään hedelmiä ja vihanneksia. Varsinkin tomaatit kiinnostavat.
      Nuorista ei kannata mainitakaan!
      Mummelit ovat suurin desiryhmä mutta poikkeuksia on. Tänään eräs mummeli käyttäytyi ikäiselleen melkein tyypillisesti ja porhalti sisään nuorison malliin.
      Hölväsin tavanomaiseen tapaan kourani ja ostoskärrin aisan ja reunateräkset.
      Mummeli oli valikoimassa banaaneja ja minä rohkaisin hurjan luontoni ja sanoin, etteipä korona koske meitä. Asiallisen näköinen mummeli sanoi, ettei se häntä koskekaan.
      Kun karanteeni-ikäinen asennoituu asiaan noin niin mitä sitten voisikaan odottaa nuoremmilta!

      • Anonyymi

        Ei me tosiaan olla kevään jälkeen ainakaan nuorennuttu, joten samat karanteeniohjeet ja suositukset koskee nytkin. Saatiin kesällä olla vähän vapaammin, mutta nyt ollaan menossa kohti kylmää vuodenaikaa ja kaikki virukset alkaa voimalla jyllätä. Ei me voida muuta kuin pysytellä kotona mahdollisimman paljon, välttää kontakteja ja käyttää maskeja ja desiä jos on pakko mennä ihmisten ilmoille. Vaikka tuollaiset hällä väliä-mummelit ei itsestään piittaa, ovat kenties viemässä nuoremmilta tehohoitopaikkoja. Niiden tarve on jo noussut.
        Tomaatin puristelijoille sakot!

    • Mielestäni ei kannattaisi mennä huomauttelemaan muille heidän käyttäytymisestä kauppareissuilla.

      Minulle huomautti noin 50-vuotias nainen kun olin Rustan avajaisjonossa, että minun pitäisi pysyä kotona kun kuuli kun kerroin ystävättärelleni kumppanini palanneen ulkomailta.

      Minulla oli maski ja hanskat hänellä ei mitään.

      • Anonyymi

        Vastaavan tyyppisissä tilanteissa, joissa olen hoitanut oman osuuteni, tulen huomauttamaan vastaisuudessakin.
        Itse asiassa, minähän en huomauttanut mummelille, vaan ilmoittauduin hengenheimolaiseksi.
        Kassajonossa olen kahdesti "tehnyt tilaa" taakseni.
        Toisella kerralla kohteena oli mummeli. Toisella kerralla jotain slaavikieltä, luultavasti venäjää puhuva nuori nainen. Molemmat yhtä hankalia.
        Jos satun olemaan kaupassa puolen päivän tienoissa niin teen automaattisesti tilaa keltaliivisille ruokatuntilaisille. Toimin noin ennen korona-aikaakin.

        Lisää tylyyttä. Koskaan en salli romanien etuilla. En säiky huutoa enkä uhkailua.

        Miksi hiivatissa kantaväestömme on useissakin asioissa kuin joukko arkoja lampaita?

        Korona on tehmyt ihmiset agressiivisiksi. Huomautteluja kuulee tämän tästä. Olen toki sanonut äidille kahden kouluikäisen tyttären liimautuessa kylkiini, että turvaväli kiitos.

        On jänskä kuinka ikäihmisiä syyllistetään vaikka he jos ketkä hoitavat velvollisuutensa, maskeilla ja turvaväleillä.

        Itse laistan nuorisoa kauppareissuilla. Siirryn suosiolla kauemmaksi.

        Korppis

        Olenkohan minä niin pelottavan näköinen, että en joudu tuollaisiin tilanteisiin?
        Ei kukaan ikuna ole yrittänyt kiilata ohitseni huutaen ja uhkaillen.

        Mkr.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korona on tehmyt ihmiset agressiivisiksi. Huomautteluja kuulee tämän tästä. Olen toki sanonut äidille kahden kouluikäisen tyttären liimautuessa kylkiini, että turvaväli kiitos.

        On jänskä kuinka ikäihmisiä syyllistetään vaikka he jos ketkä hoitavat velvollisuutensa, maskeilla ja turvaväleillä.

        Itse laistan nuorisoa kauppareissuilla. Siirryn suosiolla kauemmaksi.

        Korppis

        Korppis kirjoittaa näin
        "Olen toki sanonut äidille kahden kouluikäisen tyttären liimautuessa kylkiini, että turvaväli kiitos."

        Hienosti tehty, mutta ehkä liian liioiteltu on kuvailemasi, sillä kuka uskaltaisi Kainuun kuningattareen oikein "liimautua"?

        Olivatko edes samalla käytävällä, vai ihan kassajonossa?

    • Makriina2

      Minua mietityttää, miten perheet selviytyvät koronapotilaan kanssa. Ajattelen, että esim eläkeläispariskunnasta toinen on saanut koronan, miten toistaiseksi terve puoliso selviytyy. Pitääkö hänen paeta pois kotoa? Kuka ylipäätään uskaltaa ja voi hoitaa koronaan sairastunutta potilasta, joka ehkä selviytyy taudista kohtuullisesti. Eiväthän kaikki joudu sairaalaan, ainakin sanotaan, että osalle sairastuneita tauti on aiheuttanut vain vähän oireita. Sairas kuitenkin tartuttaa muita, ja mistä osataan sanoa, kuinka rajuna se iskee kehenkin.!
      Eläkeläiset ovat vaaravyöhykkeessä, joten millaisen ohjeen antaisitte eläkeläispariskunnalle, josta toinen tuntee itsensä sairaaksi ja kuumeiseksi?

      • Makriina2

        Kirjoitin noin yleisesti asiasta. Ohjeet on jaettu niin kauan sitten, että muistaako niitä kukaan. Miten toimitaan, kun perheenjäsen sairastuu, vaikkapa nyt toinen yli kahdeksankymppinen.

        Ei tämä ole minun henkilökohtainen ongelmani.
        Mietin vain, miten koronapotilaiden perheenjäsenten käy. Jos tauti pysyy lievänä, niin potilas voi hyvin ja perhe auttaa häntä toipumaan. Miten perheen käy? Ovat karanteenissa. Ruuat oven taakse. Mutta pitääkö heidän vain jäädä siihen ottamaan tartunta vastaan!

    • Kinkkinen juttu Makriina, jota omalla kohdallani en koe, sillä asun yksin. Tosin tyttäreni ei tule nyt vähään aikaan, koska pojalla oli ollut kurkku kipeä, samoin, kun hänen kaverilla, jossa oli ollut yökylässä. Lieneekö jo kuolleet, koska ei ole kuulunut mitään sen jälkeen, mutta ei me soitella, kuin asiasta, joten en huolestu.

      Olen miettinyt itsekin tuota maski , desi, pesu systeemiä, mikä olisi luotettavin, sillä tänäänkin kaupassa oli myyjä kyllä maski "mukana", mutta kun puhui puhelimeen, niin siellähän se kaulalla roikkui.

      Samoin ihmettelin, että tämä virus voi tarttua jo ohikulkijoista ja sitä on eristetty jopa jätevedestä, joten ei se helpolla kuole silloin ja mistä kaikesta se voi tarttua?

      Noja-tuoliin kirjoitin aiheesta "jätevedestä eristetty", niin eikös vain joku viisas ihmetteli, että pesenkö jätevedellä itseni? No, en pese.

      Itse ajattelin sen niin, kun minulla on saunavuoro perjantaisin talon yhteis-saunassa ja minua ennen käy siellä jo kahdeksan pesemässä mahdollista "koronaansa" ja se lattia on aina märkä. Entäs se pukuhuone, jossa jokainen henkäilee varmasti ilman maskia, niin luulisi sen olevan oikea tautipesä. Siksi tyydynkin nyt omaan suihkuun, en suinkaan jäteveteen, tai tiedä häntä, ketun häntä.

      Täällähän on juuri käynnissä yleinen putkiston putsaus ja vettä ei saisikaan käyttää,
      jos se on sameaa.

      • Anonyymi

        Eikös tuo jätevesi ole sitä, joka wc-pöntöstä vedetään veden mukana eli virtsavesisekoitusta.
        Niistähän mitataan myös esim. huumeiden määriä.
        Elikkäs ei minun ymmärtääkseni ole pelkkää pesuvettä josta mitataan jollei joku pissaa suihkussa.

        Pyörrän osittain puheeni. Saattaa näemmä esim. käsienpesuvedestä siirtyä jätevesiin.
        Mutta pääosin ulosteesta ja muista eritteistä.

        https://yle.fi/uutiset/3-11535542

    • Hyvä, että pyörsit puheesi, sillä oletitko, että on useitakin likaviemäreitä, joihin jäte vedet menevät? Siis sinun pissasi eri viemäriin ja pesuvetesi eri kaukaloon?

      Ainakin meidän kunnallisella palvelulla on vain veden toimitus käyttöveteen, siis talouteen ja sitten on jäteveden poisto, johon sisältyy siis WC- ja sauna pesuvedet.

      Samapa se, mutta minun tapauksessani olikin kyse yleisestä saunasta, jossa jokainen "mahdollisesti" voi pissata vaikka lähtiäisiksi seuraavalle, koska välillä ei ole mitään desifiointia, kuten lopuksi, oletan..

      • Anonyymi

        En olettanut, että menevät eri laareihin. Olin huolimattomasti tuon uutisen lukenut ja jäi juurikin nuo eritteet joiden mukana virus kulkeutuu jätevesien mukana. En tullut ajatelleeksi, että jonkun käsissä voi olla virusta saunaan mennessään. Itse, kun on lotrannut tuon käsihygienian kanssa melkein päivät pääksytysten.

        Eiköhän nuo saunat taas pian suljeta.

    • Niin muka vain käsissä? Eikös se korona leviä hengitysteissä, vai miksi niitä maskeja käytetään?

      Jokaiselle vain hanskat käteen ja asia on hoidettu meidän palstalaisten ansiosta.

      Korona on seläyetty!

      • Anonyymi

        Maskit naamalla saunaan tietty!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Koronan levittäminen kapakoissa on perusoikeus ja rokotus&rokotepassi on pian pakko, hienoa Hjallis!

      Nyt Suomeen puuhataan rokotepassipakkoa - Hjallis Harkimo: sanktiot käyttöön rokottamattomille https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfdb73b1-d86e-481
      Maailman menoa
      426
      5995
    2. Sofia ja Stefan kihloissa

      Sormus on kuvissa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      89
      3921
    3. Hyvinvointivalmentaja voi pahoin

      Kyllä niin kaikesta näkee että hyvin ei mene. Ktuota juoksua ja menoa on nyt jo liikaa . Miten käy kisojen. Keskeyttää tietenkin . Mitä sen jälkeen ..
      Kotimaiset julkkisjuorut
      157
      2550
    4. Tuomo Ylipulli on kuollut

      Olympiavoittaja Tuomo Ylipulli on kuollut tänään perjantaina sairauskohtaukseen kotonaan Rovaniemellä. Tuomo oli kuollessaan vasta 56-vuotias.
      Rovaniemi
      42
      2398
    5. "Marbella tuntuu niin kodilta, on aina tuntunut" sanoo Martina.

      Jep, nainen ei osaa edes vähän maan kieltä ja elää siellä turistielämää, urheilee ja syö dinnereitä. Ei mitään tekemistä oikean arjen kanssa kun pitää
      Kotimaiset julkkisjuorut
      150
      2327
    6. Monen päivän Marttiinan ja Hannun erospekulaatiot meni hukkaan

      Tunnen suurta vahingoniloa että te suurimmat ja fanaattisimmat Mara vihaajat olette täällä antikliimaksissa viettäneet monta kesäpäivää iloiten heidän
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      2126
    7. Sofia ja Stefan yhdessä!

      Tämä tieto henkilöllr, joka kyselee Sofian hinnastoa päivät. Ei ole sinkku, vaan lähes 2v parisuhteessa. Ei ole ollut Sofialla vuodessa 3 eri miestä!!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      1646
    8. Cowboy Pikkarainen

      Mitä toi sen cowboy insta video tarkoittaa..
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      1205
    9. Tarvitsen sinua

      Mies. Ja sinä tiedät sen.
      Ikävä
      86
      1181
    10. Atlantis FC:n pelaajia syytetään lapsiin

      kohdistuneista raiskauksista ja seksuaalisista hyväksikäytöistä.
      Maailman menoa
      55
      1109
    Aihe