Ihanat Stefan ja Sofia, Seiskassa

Ihana 4 sivun juttu Seiskassa. On ollut riitojakin, mutta Stefu tulinen luonne. Nyt kaikki ok. Ihana uusi koti, lisäksi Stefu nimenomaan haluaa olla rakastettunsa some-kuvissa mukana. Stefulla kova vauvakuume ja tulevallekin lapselle on myös huone uudessa talossa. Stefu auttaa Sofiaa yritystoiminnassa, Sofia aikoo merkittäväksi some-vaikuttajaksi muodin ja kauneuden saralla. Toki jo nyt hänellä melkein 100 000 seuraajaa iigeessä. Sofia muuten siivoaa itse kotona, ei ole siivoojia ym. palvelijoita kuten Martinan aikana, Stefuhan kertoi, hän palkkasi Martinalle kaiken avun, siivoojat, lastenhoitajat ym. Onnea Stefu ja Sofia, olette Suomen kiinnostavin pariskunta heittämällä! Vitsi kun suostuisitte tosi-tv -sarjaan, joka kuvaisi elämäänne!!!!!
1481400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 148

Vanhimmat

Tykkäsin jutusta juuri sen vuoksi, kun Sofia oli rehellisesti kertonut myös riidoista. Ei kaunistellut tosi-asioita, kuten eräs nimeltä mainitsematon, jonka elämä on ollut siunattua ja kiitollista jo monta vuotta.

Äänestä
  • Juu eräs nimeltä mainitsematon, sanoi muistaakseni, että " ylireagointia ", vuosia myohemmin kuitenkin itki tv:ssä katkerana ja kostonhaluisena, että pelkäsi itsensä ja " lastensa " vuoksi.

    Joopa joo, siinä on oikein korkeimman luokan selitykset, puskistako pelko tuli, kun siihen asti ollut pelkkää siunattu#onnellinen#kiitollinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu eräs nimeltä mainitsematon, sanoi muistaakseni, että " ylireagointia ", vuosia myohemmin kuitenkin itki tv:ssä katkerana ja kostonhaluisena, että pelkäsi itsensä ja " lastensa " vuoksi.

    Joopa joo, siinä on oikein korkeimman luokan selitykset, puskistako pelko tuli, kun siihen asti ollut pelkkää siunattu#onnellinen#kiitollinen.

    Kyllä se on vähän eri asia levitellä riitoja pitkin kyliä ja lehtiä kun lapsia kuuluu perheeseen tai vielä lapsettomana, varsinkin kun lapset ovat jo koululaisia. Ja osaavat lukea lööpit tai kaverit kiusaavat asiasta koulussa/harrastuksissa. Ja elää kodissa, jossa on väkivallan ja päihteiden uhkaa olemassa. Miksi pitää yleensä riidellä vasta näin tuoreessa parisuhteessa? Noloa ja surullista.

    Äänestä

  • Valehteli et roskia Stefan heitti hänen peräänsä yöllä.Naapuri kertonut laukkuja meikkejä ja vaatteita oli heitellyt pitkin pihaa. Paketti autoon vei kamansa , ja lähtivät äijää karkuun.

    Äänestä

  • Sofi sanoi pyrkii siivoamaan suurimmaksi osaksi, ei siis siivoa koko bunkkeria.Ollut kuulema viikon naapurien mukaan Sofi pois kotoaan.Asustelee jossain Westendissä mukamas, tietenkin on siellä ettei äijä pääse viskoo laukkuja taas pihalle.

    Äänestä

  • Täällä puhuttiin aikaisemmin, et onneksi Sofi ei puhu mitään niiden riidoista. Nyt oli pakko kertoa, kun naapurit on soittaneet Seiskan lehteen 😂.Hyvä naapureita on korkea kerrostalo täynnä, kyllä juttuja riittää lehteen.

    Äänestä

  • Ainut, että valehteli.

    Äänestä

  • eikös tuo ole kaunistelua kun puhutaan tulisesta vaikka tollanen toiminta on väkivaltaista

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu eräs nimeltä mainitsematon, sanoi muistaakseni, että " ylireagointia ", vuosia myohemmin kuitenkin itki tv:ssä katkerana ja kostonhaluisena, että pelkäsi itsensä ja " lastensa " vuoksi.

    Joopa joo, siinä on oikein korkeimman luokan selitykset, puskistako pelko tuli, kun siihen asti ollut pelkkää siunattu#onnellinen#kiitollinen.

    Rakastuneet eivät usein kerro totuuksia kuin vasta silloin kun on jo tunteet osaksi mennyt ohi ja totuus tullut itselle selväksi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valehteli et roskia Stefan heitti hänen peräänsä yöllä.Naapuri kertonut laukkuja meikkejä ja vaatteita oli heitellyt pitkin pihaa. Paketti autoon vei kamansa , ja lähtivät äijää karkuun.

    Varokaa lenteleviä laukkuja ja Ikean kassia😆😆otan mielummin Vuittonin veskasta päähän kuin jostain v......n Ikean kassista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valehteli et roskia Stefan heitti hänen peräänsä yöllä.Naapuri kertonut laukkuja meikkejä ja vaatteita oli heitellyt pitkin pihaa. Paketti autoon vei kamansa , ja lähtivät äijää karkuun.

    Kenen perään heitti laukkuja? Martinan perään?

    Äänestä

  • No Martinan aikana ainakin Stefun imago menestyvästä liikemiehestä pysyi yllä. Nyt alkaa maine olla ihan kuralla. Mainitsiko Sofia myös omasta osuudestaan riitoihin? Vai piikittelikö vain Stefania? Martina ei ehkä kertonut riidoista Stefanin ja lasten takia. En tiedä onko moinen julkinen likapyykki nyt niin upea juttu..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sofi sanoi pyrkii siivoamaan suurimmaksi osaksi, ei siis siivoa koko bunkkeria.Ollut kuulema viikon naapurien mukaan Sofi pois kotoaan.Asustelee jossain Westendissä mukamas, tietenkin on siellä ettei äijä pääse viskoo laukkuja taas pihalle.

    Eikä ehkä roskia Pihalta 🤔

    Äänestä

  • No onpas ollut ihana juttu kun kerrotaan kuinka riidellään ja heitellään tavaroita ja sitten koira pissii lattialle?!? Olen kyllä lukenut parempiakin juttuja..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eikös tuo ole kaunistelua kun puhutaan tulisesta vaikka tollanen toiminta on väkivaltaista

    Että jotkut selittävät ja lässyttävät! Oot oikeassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kenen perään heitti laukkuja? Martinan perään?

    Helkuttiako Martinaa tähän sotket. Kyllä se oli valtakunnan ykköslokki Sohva.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sofi sanoi pyrkii siivoamaan suurimmaksi osaksi, ei siis siivoa koko bunkkeria.Ollut kuulema viikon naapurien mukaan Sofi pois kotoaan.Asustelee jossain Westendissä mukamas, tietenkin on siellä ettei äijä pääse viskoo laukkuja taas pihalle.

    Ei mitään mukamas. Varmaa tietoa. Mut toi että kyttääkö ne naapurit kiikareilla kun näkivät niin tarkoin että oli meikkejä heitelty, miten lähellä ne assuu.

    Äänestä

Pakko pakko pakko ostaa seiska lehti 🍁🍀💕🙏

Äänestä
  • No ei todellakaan, en edes ilmaiseksi huoli 🤣 laatulehtiäkin on tarjolla onneksi!

    Äänestä

Ei viitsi edes kommentoida... olen sanaton. Olette te naiset uskomattomia ja vielä se Marttakin piti mukaan sotkea. Tulinen luonne.. voi tsiissus. Oliko tämä aloitus tehty tarkoituksella näin idioottimaiseksi vai oletko itse täysi id***tti?

Äänestä
  • Tämä aloitus on tehty provosoimaan keskustelijoita 😅

    Äänestä

  • Stefan ei suostunut Seiskassa oleviin kuviin Sofin kanssa.Yksin on joka sivun kuvassa, kaksi vanhaa kuvaa on äijästä.

    Äänestä

  • Lasten huone on kai Isabellalle tarkoitettu, ei ole sekään vielä valmis.Ei kai tytär sinne kuitenkaan voi mennä,jos on vielä vanhat säännöt voimassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lasten huone on kai Isabellalle tarkoitettu, ei ole sekään vielä valmis.Ei kai tytär sinne kuitenkaan voi mennä,jos on vielä vanhat säännöt voimassa.

    Kuka tommoseen lasta päästäisikään. En itse ainakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä aloitus on tehty provosoimaan keskustelijoita 😅

    Samaa mieltä. No onneksi ei mene elämäni kuitenkaan sekaisin vaan valmistaudun tässä taas kerran huomiseen työpäivääni.

    Äänestä

🙈🙈🙈🙈🙈🙈🙈🙈🙈

Äänestä

Jokainen täysjärkinen nainen tajuaa, ettei tuommoista käytöstä pidä katsella, vaikka ukko ostaisi kuinka monta laukkua seuraavalla viikolla.

Mutta jos on liian ahne, tuota käytöstä on vain kestettävä.

Äänestä
  • Sofi kertoi eivät ole menossa kihloihin eikä naimisiin. Elämässä ei voi tietää koskaan vielä mitä voi tapahtua.

    Äänestä

  • Edellinen katsoi yhdeksän vuotta ,eikä olisi oma-aloitteisesti lähtenyt, ei kai hänkään ihan selväjärkinen ole, onko edes nyt tullut järkiinsä ja ahneita ovat molemmat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sofi kertoi eivät ole menossa kihloihin eikä naimisiin. Elämässä ei voi tietää koskaan vielä mitä voi tapahtua.

    Nyt on jo laittamassa kauneusalan yritystä ja sen jälkeen lapsia hankkimassa ja stefu auttaa ja maksaa siinä..siitä..pyytää takavarikoitua rolex kelloa takaisin..huumerahat voi huumerahat viaton v mäinen tytön tyllerö..

    Äänestä

  • Therman pitää luksus laukkuliikkeet pystyssä, kun joka viikko pitää laukkua ostaa ja ex:lle niitä kertyi varmaan jo varastoon asti !!

    Äänestä

Nyt kyllä kannattaa käydä se pääkoppa tutkituttamassa. Olen sanaton.

Äänestä

Sohvi ei tosiaankaan ole mikään kielellinen lahjakkuus. Sen näkee uudesta Seiskan videohaastattelusta.
Epävarmaa sönkötystä.

Äänestä
  • No, eipä se Martinakaan oo mikään lahjakkuus haastatteluissa. Sönköttää minkä ehtii... Huoh.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, eipä se Martinakaan oo mikään lahjakkuus haastatteluissa. Sönköttää minkä ehtii... Huoh.

    Mitä tää marttinaan yhtään liittyy? Ei heitä tarvitse koko aikaa vertailla. Ei tää mikään kisa ole, haloo!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, eipä se Martinakaan oo mikään lahjakkuus haastatteluissa. Sönköttää minkä ehtii... Huoh.

    Stefan riitelee Sohvin kanssa, ei tuohon Ranta-Ahoa tai Aitolehteä voi seata.

    Exät elävät jo omaa elämäänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä tää marttinaan yhtään liittyy? Ei heitä tarvitse koko aikaa vertailla. Ei tää mikään kisa ole, haloo!

    Liittyyhän tämä kaikki Martinaan. Hän oli piikkinä Thermanin lihassa liian kauan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Liittyyhän tämä kaikki Martinaan. Hän oli piikkinä Thermanin lihassa liian kauan.

    Tais kyllä olla ihan toisinpäin. Jännä, että mies saa tehdä mitään ja törttöillä jatkuvasti vaan minkä kerkiää!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä tää marttinaan yhtään liittyy? Ei heitä tarvitse koko aikaa vertailla. Ei tää mikään kisa ole, haloo!

    Ovat todella uudet Mervi Tapola ja Matti Nykänen. Kun vain ei rupeaisi puukot heiluu, niin kuin niillä teki.

    Äänestä

  • Niin se on tullut todettua satoja kertoja! Ihan bimbo se on 😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ovat todella uudet Mervi Tapola ja Matti Nykänen. Kun vain ei rupeaisi puukot heiluu, niin kuin niillä teki.

    Niin ja ulkonäöllisesti alkavat jo näyttääkin, s&s =m&m

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Liittyyhän tämä kaikki Martinaan. Hän oli piikkinä Thermanin lihassa liian kauan.

    Siis rakastaako Stefan vielä Marttaa? Näinhän se voipi olla.. 😄

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Stefan riitelee Sohvin kanssa, ei tuohon Ranta-Ahoa tai Aitolehteä voi seata.

    Exät elävät jo omaa elämäänsä.

    Martta elää vielä pitkään unelmissaan Hangon tilluksilla ja Levin ves... eikun huvilalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ovat todella uudet Mervi Tapola ja Matti Nykänen. Kun vain ei rupeaisi puukot heiluu, niin kuin niillä teki.

    Näinhän ne Matti ja Mervi ovat taas vauhdissa! Järkiinny nyt hyvä mies ja aloita ryhtiliike nostamalla lokki ulkoruokintaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Liittyyhän tämä kaikki Martinaan. Hän oli piikkinä Thermanin lihassa liian kauan.

    Se oli Sofia, joka lensi laukkuineen ulos keskellä yötä faktaa, Martina ei ollut lähelläkään faktaa. Kasva jo aikuiseksi sinäkin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis rakastaako Stefan vielä Marttaa? Näinhän se voipi olla.. 😄

    Uskon että on nyt huomannut mitä
    menetti.

    Äänestä

Onkohan Martina kumppaneineen malttanut olla lukematta lehteä? 🤔🤔

Äänestä
  • Tätä aihetta yritetään täällä väkisin vääntää Martinaan liittyväksi, vaikka kyse on PELKÄSTÄÄN SOFIAN JA STEFANIN välienselvittelystä.

    Äänestä

Katiska-dokumentista jo huomasi, että Sofia puhuu lyhyillä lauseilla. Kovin monimutkaiset ja pitkät lauserakenteet eivät ole häntä varten.

Äänestä

Onpas tosiaan ”ihana” juttu, joka kääntyi täysin farssiksi. Hyvä ap! Heitå sinäkin kamat pihalle keskellä yötä kun raivostut. Suomen uudet Nykäset vaudissa ja Sofia larppaa rikasta kaiket päivät somessa 🙈

Äänestä
  • Tuli sama mieleen. Ensin ukko ryyppää ja riehuu, sitten ollaan nöyrää poikaa.

    Äänestä

  • Tulista rakkautta 😍. Ei tule aika pitkäksi kummallakaan 👏🤗

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulista rakkautta 😍. Ei tule aika pitkäksi kummallakaan 👏🤗

    Älä yritä kääntää mustaakin valkoiseksi. Tuo ei ole mitään tulista rakkautta vaan uhkaavaa käytöstä. Kuinka moni heittelee kumppaninsa tavarat (päissään tai ei) ulos ovesta keskellä yötä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä yritä kääntää mustaakin valkoiseksi. Tuo ei ole mitään tulista rakkautta vaan uhkaavaa käytöstä. Kuinka moni heittelee kumppaninsa tavarat (päissään tai ei) ulos ovesta keskellä yötä?

    Tuskin toi riita yksistään stefusta lähti. Aina on kolikolla kääntöpuoli. Sohva taas varuilta varmaan kuvannut pikku mustelmia, joita hyvä tarpeen vaatiessa käyttää uhkailuna ja kiristää vaikka rahaa!

    Äänestä

Stefan ei halua olla some kuvissa, lueppas uudelleen lehdestä.Ei muka ole julkisuuden henkilö, siksi ei halua olla kuvissa.

Äänestä
  • 🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Stefu oli vinkunut että mikset kuvaa minuakin instaan. Sofia kertoo myös sen, että luepa Sevenistä.

    Äänestä

Seiskassa oli taannoin juttu kun Stefu biletysreissulla potkaisi oman autonsa sivupeilit mäsäksi. Miten ne monet poliisin käynnit kodissa edellisen suhteen aikana? Ne eivät ole toimittajien keksimiä juttuja, vaan ihan täyttä faktaa.

Äänestä
  • Silloisen kumppanin mukaan riidat, joihin hälytettiin poliisit ovat vain " yliregointia ", että se siitä.

    Äänestä

  • Nii ei auto ollu oma vaan leasink

    Äänestä

Ihana Sofia. Kertoo lehdessä, hän ei ensin olisi halunnut Stefua omiin ig-kuviin mutta Stefu tuli surulliseksi ja halusi Sofian ig-kuviin mukaan. Sofia sentään on rehellinen eikä valehtele kuten Martina. Martina roikkui Stefussa 9 vuotta ja väitti, kaikki hyvin. Sofia uskaltaa kertoa, on ollut riitoja, totta ne jutut ovat. Eipä Martinan ja Stefunkaan suhde ollut kestänyt kuin lyhyen aikaa, kun 7 julkaisi "pyörällä kaatuneen" hehh Stefun naamasta kuvaa. Miten Martina roikkui 9 vuotta Stefussa? Lapsi vielä riitojen keskellä. Miksi osalle naisia raha menee kaiken muun edelle.

Äänestä
  • Älä viitsi. Sofia halusi leveillä uudella talolla ja huonekaluilla Seiskassa, minkä muun syyn takia olisi halunnut tehdä kotiesittelyn? Se on myös valkopesua huumeoikeudenkäynnin jälkeen.

    Mutta kuinkas kävikään, juttu saikin uuden käänteen kun pariskunta jälleen kerran tappeli ja häiritsi naapureita lauantaiyönä. Eikä ollut ensimmäinen kerta kun Sofia lähti evakkoon.

    Äänestä

  • On niin korkealentoista tekstiä, etten oikein ymmärrä?

    Äänestä

  • Stefan todella tarvitsee kolmipyöräisen menopelin, että pysyy pystyssä, nelipyöräiseen ei ole oikeutta. Vai roikkui 9 v. eikös itse herra sanonut oikein omassa Hesarissa (Seiska), että Martta se eron halusi ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä viitsi. Sofia halusi leveillä uudella talolla ja huonekaluilla Seiskassa, minkä muun syyn takia olisi halunnut tehdä kotiesittelyn? Se on myös valkopesua huumeoikeudenkäynnin jälkeen.

    Mutta kuinkas kävikään, juttu saikin uuden käänteen kun pariskunta jälleen kerran tappeli ja häiritsi naapureita lauantaiyönä. Eikä ollut ensimmäinen kerta kun Sofia lähti evakkoon.

    Ajattelin että ne kuvaukset olis ollut vähän tasokkaampaan lehteen..🤔

    Äänestä

Erittäin epävakaata käytöstä aikuiselta ihmiseltä heitellä tavaroita suuttuessaan.

Se on ihan selvä minkä takia Sofia tuota käytöstä sietää. Ilman Thermoksen rahoja hänellä ei olisi varaa luksuselämäntyyliin. Sama juttu oli suhteessa Nikon kanssa. Vaikka mies veti huumeita, Sofia jatkoi suhdetta ja shoppailua.

Äänestä

Kyllä pitää olla aloittajalla erikoinen ajatuksenjuoksu että tälläisten tapahtumien jälkeen kirjoittelee täällä ”ihanaa Sofiaa ja Stefania” 😳

Äänestä
  • Mut kun se on itse Sohva, kukaan täysjärkinen ei voi päästellä tommoista skeidaa tulemaan.

    Äänestä

Minkä takia Marttiina vedetään tähän. Hänellä on ihan uusi ja oma elämä. Ei liity näiden sekoiluun mitenkään. Lähtökohdat on ihan eritkin. Jokainen nainen yrittää lasten takia korjata parisuhteessa olevat ongelmat ensin. Aina se ei onnistu. Nämä kaksi kuuluis olla siinä rakastumis vaiheessa vielä. Arki tullut liian aikaisin- ei tuu kestää 9.v

Äänestä
  • Kestää viikon kerrallaan, tai kaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kestää viikon kerrallaan, tai kaksi.

    Merkkilaukkuja ei heitetä kaatopaikalle, ne voi aina myydä.

    Äänestä

  • Sanopa muuta, miksi exä vedetään näiden kahden riitoihin? Eihän hän asu heidän kanssaan?
    Montako kertaa S&S ovat jo ehtineet erota lyhyen suhteensa aikana ja riidellä, tiedämme vain sen, mitä ollut lehdissä, "pienet huutoriidat". Kyllä ovat ihan itse sotkunsa aiheuttaneet, ei siihen muita ole tarvittu. Pian ehkä sydämiä ja rakkauden tunnustuksia somessa? Kaikki olikin vain väärinymmärrystä.

    Äänestä

Sofia valehtelee tuossa jutussa kympillä. Tosi noloa.

Äänestä
  • Kyllä. Kukaan ei heittele ”kaatopaikkatavaraa” eli mukamas merkkilaukkuja ja meikkejä ovesta ulos LA-SU VÄLISENÄ YÖNÄ. Merkkilaukut voi aina myydä tai antaa vaikka kaverille jos niin rikas sattuu olemaan että siihen on varaa. Mutta kaatopaikalle niitä ei heitetä.

    Äänestä

  • Ei valehtele. Exä valehteli, oli muka aina siunattu, kiitollinen ja onnellinen.

    Äänestä

  • Sohvin juttuja ei voi uskoa. On valehdellut Nikoa koskevissa asioissa ja samoin alusta lähtien Stefun kanssa. ”En ikinä yöpysi siellä. En ikinä muuttaisi sinne.” Näin sanoi Sofia toimittajalle Eiran asunnosta, vaikka totuus oli jotain aivan muuta.
    Tämä on vain yksi esimerkki valehtelusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei valehtele. Exä valehteli, oli muka aina siunattu, kiitollinen ja onnellinen.

    Niinhän Sofiakin kehuu aina olevansa superonnellinen, vaikka mitä hirveää tapahtuisi. Normaalissa parisuhteessa ei tarvitse lähteä kaverin luo yöllä pakoon kun mies paiskoo merkkilaukkuja ja muuta pihalle. Sofia sanoo itsekin että voisi myydä laukkunsa tiukan paikan tullen.

    Merkkilaukut joista suurimman osan ostanut itse...miesten luottokorteilla😄

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Merkkilaukut joista suurimman osan ostanut itse...miesten luottokorteilla😄

    Niko on ostanut paljon niitä ja maksanut leikkauksia. Samoin on Stefu ostanut. Ei taatusti ole Soffa itse ostanut kaikkia laukkuja 😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinhän Sofiakin kehuu aina olevansa superonnellinen, vaikka mitä hirveää tapahtuisi. Normaalissa parisuhteessa ei tarvitse lähteä kaverin luo yöllä pakoon kun mies paiskoo merkkilaukkuja ja muuta pihalle. Sofia sanoo itsekin että voisi myydä laukkunsa tiukan paikan tullen.

    Jos Sohvi myy merkki laukkuja tulee ulosottomies väliin ja vie rahat velan lyhennyksiin

    Äänestä

  • Niinhän se on valehdellut, ettei menisi toisen kotiin ja sinne olikin jo asettautunut loisimaan. Valehteli exälle valehteli nyxälle jne. Patologinen valehtelija mikä olikaan diagnoosi. Puhumattakaan, ettei minkäänlaista hajua huumekaupoista voi voi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinhän Sofiakin kehuu aina olevansa superonnellinen, vaikka mitä hirveää tapahtuisi. Normaalissa parisuhteessa ei tarvitse lähteä kaverin luo yöllä pakoon kun mies paiskoo merkkilaukkuja ja muuta pihalle. Sofia sanoo itsekin että voisi myydä laukkunsa tiukan paikan tullen.

    Sofialla, elätillä ei ole varaa lisäsuututtaa hra Kuumakallea kertomalla totuutta kaatopaikkakuormasta ja suhteen heikosta tilasta.
    Käy muuten ranta-ahot.

    Äänestä

Niin valehtelee, mutta myöntää sentään että joutui paeta kaverinsa luo ja että Stefu heittelee tavaroita raivostuessaan.

Äänestä

Suurin osa palstan kommentoijista on ollut oikeassa jo puolisen vuotta. S S:n päihteiden käyttö, käytösongelmat ja tappelut ovat olleet tiedossa.
Sofia kuitenkin palaa joka kerta takaisin samaan kuvioon evakosta.

Äänestä

Mikä tuota miestä sitten vaivaa? Eikö voisi olla ja elää normaalisti?

Äänestä
  • Ensin tämä mies tarvitsisi ihan normaalin ihmissuhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ensin tämä mies tarvitsisi ihan normaalin ihmissuhteen.

    Olet oikeassa. Tuosta on normaalius kaukana. Toisella on massia ja toinen on kullankaivaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet oikeassa. Tuosta on normaalius kaukana. Toisella on massia ja toinen on kullankaivaja.

    Sama kuvio kuin Nykäsillä aikoinaan.

    Äänestä

Ai mikä miestä vaivaa? Ihana rehellinen sohvi. Herätkää nyt jo. Nyt saa akka koko rahan edestä.

Äänestä
  • Nyt on taas kohta sydämien ja pusukuvien aika pienessä nousussa viikonloppuna.

    Kunnes tulee taas se SEURAAVA KERTA ja seuraava tappelu...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt on taas kohta sydämien ja pusukuvien aika pienessä nousussa viikonloppuna.

    Kunnes tulee taas se SEURAAVA KERTA ja seuraava tappelu...

    Toivottavasti ei käydä käsiksi puolin ja toisin. Stefu ei pysty hallitsemaan tunteitaan ja Sofia on ihan samanlainen. On sentään Sofialla paikka minne mennä. Ei vain näytä hyvältä tämä sekoilu ulospäin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt on taas kohta sydämien ja pusukuvien aika pienessä nousussa viikonloppuna.

    Kunnes tulee taas se SEURAAVA KERTA ja seuraava tappelu...

    Pääsiäisen ja vapun aikaan oli niin kiihkeää, että ylähuulesta hävisi täytteet.

    Äänestä

Sohvi kulkee ihan orpona Helsingin keskustassa Diorin laukkunsa kanssa. Tälläkin viikolla hän on shoppaillut joka päivä. On siinä sisältöä elämälle. Mies voi tehdä mitä tahansa, mutta Sohvi ei tuosta lähde, niin kova riippuvuus on rahaan.

Äänestä
  • Ei kyllä käy tippaakaan kateeksi, saa olla varpaillaan ja varuillaan koska Stefu saa raivarin. Poissa silmistä poissa mielestä unohtamatta kuka auttoi kun toiset keksivät tekosyitä.

    Äänestä

  • MOLEMMAT HOITOON ! Ennen kuin tapahtuu mitään peruttamatonta, jota kukaan ei toivo.

    Äänestä

  • Taitaa olla ne tavarat yhteistyön tulosta. Haetaan hyllyjen täyttöön ilmaisia tuotteita.

    Äänestä

Sofia saa nyt sitä mitä on tilannutkin. Pisteet sentään siitä, että myönsi riidan ja Stefanin heittävän tavaroita hermostuessaan. Vauvakuumekin jo on, Sofia kertoo. Ei vauvaa noin tasapainottomaan suhteeseen, vaikka kuinka olisi Steppuli nöyrää poikaa seuraavana päivänä.

Äänestä
  • Pakkohan se olis tolla logiikalla paksuksi pamahtaa. Kassotkin on jo pihalla. Nyt on kiire.

    Äänestä

Piti Nikollekin kuitti pistää, Nikon 700 neliöisessä huvilassa minulla oli vain yksi pieni kaappi. Kyllä Nikoa nyt varmaan harmittaa...

Äänestä

Varmaan on Stefu tyytyväinen avokkinsa höpinöistä lehdessä....”Nykyisin Stefu pyytää että kuvaa minuakin sinne instagramiin” ja sitten eri lausessa jo sanoo, että Stefu ei ole mukana koska ei halua julkisuutta ja on yksityishenkilö...

Äänestä
  • Näitä ristiriitaisuuksia on Sofian puheissa monissa asioissa. Ei raukka muista mitä on joku aika sitten sanonut ja jutut muuttuvat koko ajan 😅🤣

    Äänestä

  • Sofia kertoo että hänellä on nyt uusi VIRKA somessa 🙈 Luuli että on vain pientä näpyttelyä mutta vaatiikin paljon aikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sofia kertoo että hänellä on nyt uusi VIRKA somessa 🙈 Luuli että on vain pientä näpyttelyä mutta vaatiikin paljon aikaa.

    Sen verran simppeli ettei tiedä mitä virka tarkoittaa.

    Äänestä

Lastenhuone on jo valmiina, mihinkäs aikovat Isben pistää kun vauva syntyy? Vai onko niin, että vain valvottuja tapaamisia kun huumetaustaa...

Äänestä
  • Varmasti on lasu mukana. Poliisit soitettiin kun S sylki exää kasvoihin ja uhkasi hakata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmasti on lasu mukana. Poliisit soitettiin kun S sylki exää kasvoihin ja uhkasi hakata.

    En yhtään ihmettele, jos ex ei kulumallakaan lähtenyt Hangosta, kyllä siinä olisi jo monen miehen pinna katkennut. Ex kunnostautui poliisien paikalle kutsumisessa, sitä ei Sofian sentään ole tehnyt, en usko että hänellä on siihen tarvetta, mutta ex tarvitsi poliisit, että voi antaa Seiskaan uskottavan jutun ja rahastaa sillä.

    Äänestä

Itsekin Sofia ennakoi Seiskan jutussa, ettei koskaan tiedä mitä tapahtuu. Hän tajuaa itsekin, ettei tuo kestävä suhde ole, eikä tuohon vauvaa kannata hankkia. Ensin kuitenkin täytyy kerätä sukanvarteen kunnolla rahaa ja saada työt pyörimään. Eihän sitä kaverin nurkkiin voi mennä pysyvästi asumaan kun ero tulee.

Äänestä

Stefan itkee elämän surkeutta, pettureita ja vääriä elämän ihmisiä instassa ja yksi on snack time sen verran kulahtaneen ulkopöydän ääressä että tuskin uuden kodin pihalta on kuvattu.

Äänestä
  • Itsessä ei ole mitään vikaa tietenkään. Mutta yleensä kyllä samat ongelmat siirtyvät suhteesta toiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itsessä ei ole mitään vikaa tietenkään. Mutta yleensä kyllä samat ongelmat siirtyvät suhteesta toiseen.

    Tuosta juomisesta ja riehumisesta on kyllä suomenruotsalainen sivistys kaukana. Onko Stefan perinyt miljoonansa liian nuorena ja luulee, että voi öykkäröidä miten tahtoo...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itsessä ei ole mitään vikaa tietenkään. Mutta yleensä kyllä samat ongelmat siirtyvät suhteesta toiseen.

    ”Muutama viikko sitten hotelli Marskin terassilla käyty kahakka päätyi sekin otsikoihin. Kaikki johtui Sofian mukaan Stefun pitkäksi venähtäneestä poikien reissusta.”
    Palstalla joku yritti väittää ettei koko kahakkaa ole edes tapahtunut, vaikka nyt Sofia siitä itse avoimesti kertoo.

    Sen kahakan jälkeen oli vielä lyhyt välirikko eli ”muuttopäivä” ja meno päällä mm. Sarasteen ja Danhammerin kanssa. Sohvi oli yksin hotellissa ja Stefu uudella asunnolla. Koko seurustelu on jatkuvaa showta.

    Sillon steppuliukko maksoi vielä lortolla hotellin. No, lortto sai mitä halus.

    Äänestä

Eivätkö nämä kaksi ymmärrä että he ovat vain viihdettä kansalle ja ihmiset nauravat heille seläm takana? Toimittajat osaavat taitavasti ”ylistää alistaen” haastatteluissa, joiden sisältö on pelkkää turhien julkkisten parisuhteen tirkistelyä.

Äänestä
  • Belorf siirtyi lennosta yhdestä bilemiehestä toiseen bilemieheen.

    Äänestä

  • Joo tää seiskan juttu oli iso virhe. Nyt heistä tulee monta juttua eri päivinä. Olisin kuvitellut että joku laadukkaampi lehti olisi ollut kyseessä. Olisi kannattanut odotella että joku muu lehti ottaa yhteyttä. Olisivat voineet näin kääntää imagoaan eikä olisi toimittaja maininnut että koira pissi lattialle yms..

    Äänestä

En aina voi oikein sietää Stefun bilettämistä, Belorf kertoo toimittajalle.

Tämähän on ihan sama asia minkä Stefun exäkin sanoi erotessa. Tuliko yllätyksenä? Sofia tiesi mitä tuleman pitää.

Äänestä

Sofia kävi treffeillä myös räppäri Tygan kanssa. Ihana Tyga on nyt liittynyt ihanalle OnlyFans-sivustolle, jossa postaa ihanaa materiaalia 💗💗

Äänestä
  • Ahaa, että tämäkin Sofian tapaaminen kimppakiva räppäri Tygan kanssa on vielä niin ihanaa, ihanaa, ihahaa.

    Äänestä

Sofia on uudemman kerran evakossa kaverinsa mökillä. Seiskan kansijuttu taisi aiheuttaa uuden riidan.

Äänestä
  • Kohta viikon jo ollut kaverinsa nurkissa. Seiskalle talo esiteltiin perjantaina ja jo seuraavana päivänä tai siis yönä tuli lähtö. Ei se missään mökillä oo ku ihan Westendissä ok-talossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kohta viikon jo ollut kaverinsa nurkissa. Seiskalle talo esiteltiin perjantaina ja jo seuraavana päivänä tai siis yönä tuli lähtö. Ei se missään mökillä oo ku ihan Westendissä ok-talossa.

    Hieno talo, vähän huvilamainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hieno talo, vähän huvilamainen.

    Nyt ovat suhteen kulissit murtuneet. Noloa muuttaa ja saman tien joutua ulos kodista. Kohta sitä mennään häntä kopien välissä takaisin, kunnes jälleen on pian seuraava tappelu pystyssä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hieno talo, vähän huvilamainen.

    Pikkumökissä asuvat Sofia ja kaveri, eikä se ole Westendissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kohta viikon jo ollut kaverinsa nurkissa. Seiskalle talo esiteltiin perjantaina ja jo seuraavana päivänä tai siis yönä tuli lähtö. Ei se missään mökillä oo ku ihan Westendissä ok-talossa.

    Sunnuntaina Sofia oli kylläkin kotona. Lue Seiskan haastattelut. Ihan itse Sofia näin kertoo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sunnuntaina Sofia oli kylläkin kotona. Lue Seiskan haastattelut. Ihan itse Sofia näin kertoo.

    Ihan itse nyt tanssii bambi kainalossa iltavilliä Bellan luona instastoryssä. Tuskin menossa kotiin yöksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pikkumökissä asuvat Sofia ja kaveri, eikä se ole Westendissä.

    No kyllä kun on Niina että on kämppä Westendissä ja sitten ihana mökki 😍

    Äänestä

Viikonloppua odotellessa.

Äänestä
  • Viininlipitys on alkanut jo eilen. Alkon runsas käyttö kuuluu tuohon elämäntyyliin.

    Äänestä

Onkohan Sofialla vispilänkauppaa uuden työporukan kanssa. Firmassa 8 henkilöä, joista 5 komeaa urosta.

Äänestä

Outoa, miten kevyesti Sofia puhuu aikuisen miehen tavaroiden heittelystä Seiskan toimittajalle.

”Stefu nyt vaan on sellainen, että suuttuessaan paiskoo tavaroita.” Mitä ihmettä, aivan kuin tuo olisi normaalia käytöstä parisuhteessa tai perheessä.

Pikkulapset heittelevät tavaroita, eivät aikuiset.

Äänestä
  • Missä koira tai lapset kun raivoaa ja tavarat lentelee ?? En jäisi koskaan tällaiseen suhteeseen on sitten rahaa tai ei ! !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä koira tai lapset kun raivoaa ja tavarat lentelee ?? En jäisi koskaan tällaiseen suhteeseen on sitten rahaa tai ei ! !

    Sofia saa nyt mitä ansaitseekin. Suomalaiset eivät katsoneet hyvällä, kuinka ystävän miestä (rikasta tietenkin) aletaan pokaamaan. Huolimatta siitä että Stefun ja Martinan ongelmat olivat isoja muutenkin. Martina ei jaksanut katsella liiallista bilettämistä ja nyt Sofia sanoo ihan samaa uusimmassa Seiskan haastattelussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä koira tai lapset kun raivoaa ja tavarat lentelee ?? En jäisi koskaan tällaiseen suhteeseen on sitten rahaa tai ei ! !

    Suurin osa ei jäisi.

    Äänestä

Kun yöllä joutuu lähtemään pakoon kodistaan kaverille, niin ei kannata seuraavana päivänä mennä takaisin ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Äänestä
  • Ja ettei muka väliä jos naapurit reagoi, tieten tahtoen haluavat niin, entä jos soittavat myös poliisit..

    Äänestä

  • siinä kuvassa... tuo pallukka kankussa :D :D :D ei hitto xD selvästi joku implantti.. huh huh

    Äänestä

  • Siinä on kyllä nainen, jolla on melko täydellinen vartalo ja kasvotkin olisi täydelliset, jos huulet olisi vähän maltillisemmat❤️. Ei löydy maailmasta miestä, joka ei haluaisi yötä Sofian kanssa viettää. Stefan on onnekas heppuli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä on kyllä nainen, jolla on melko täydellinen vartalo ja kasvotkin olisi täydelliset, jos huulet olisi vähän maltillisemmat❤️. Ei löydy maailmasta miestä, joka ei haluaisi yötä Sofian kanssa viettää. Stefan on onnekas heppuli.

    Mistäs sinä sen tiedät? Ja mikä on motiivisi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistäs sinä sen tiedät? Ja mikä on motiivisi?

    Miehenä tiedän mitä miehet haluaa ja mistä unelmoi. Ei ehkä vaimoainesta, mutta sellaista heteromiestä ei maa päällään kanna, joka kieltäytyisi kutsusta, jos Sohvi alusasussa sängystä luokseen kutsuisi. Motiivi?? Ei ole mitään motiivia, kerron vain miten asia on. Minua ei muuten kiinnosta tuon taivaallista noiden tekemiset, mutta kaunista naista on kiva katsella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä on kyllä nainen, jolla on melko täydellinen vartalo ja kasvotkin olisi täydelliset, jos huulet olisi vähän maltillisemmat❤️. Ei löydy maailmasta miestä, joka ei haluaisi yötä Sofian kanssa viettää. Stefan on onnekas heppuli.

    Monen miehen naismakua ei Sohvi vastaa. Lyhytjalkainen ja liian tumma.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monen miehen naismakua ei Sohvi vastaa. Lyhytjalkainen ja liian tumma.

    Naisen kommentti selvästi ☝️

    Äänestä

Kyllä on merkkilaukut taas kerran saaneet kyytiä. Hitto kun naurattaa ja jotkut lässyttää vielä täällä tämän parisuhteen autuutta. Onko ymmärryksessä jotain vikaa?

Äänestä

Sitä samaa mietin. Missä on järki tässä kaikessa?
Kuinka tuollaista paria joku voi vielä "fanittaa".

Äänestä

EI lapsia päihdeongelmaisille!

Äänestä

Älkää sarjaan suostuko.

Mutta tuommoiset kivan rehelliset ja avoimet ei leuhkivathaastikset llis kivoja ja mieluummin muualla kun seiskassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ihana 4 sivun juttu Seiskassa. On ollut riitojakin, mutta Stefu tulinen luonne. Nyt kaikki ok. Ihana uusi koti, lisäksi Stefu nimenomaan haluaa olla rakastettunsa some-kuvissa mukana. Stefulla kova vauvakuume ja tulevallekin lapselle on myös huone uudessa talossa. Stefu auttaa Sofiaa yritystoiminnassa, Sofia aikoo merkittäväksi some-vaikuttajaksi muodin ja kauneuden saralla. Toki jo nyt hänellä melkein 100 000 seuraajaa iigeessä. Sofia muuten siivoaa itse kotona, ei ole siivoojia ym. palvelijoita kuten Martinan aikana, Stefuhan kertoi, hän palkkasi Martinalle kaiken avun, siivoojat, lastenhoitajat ym. Onnea Stefu ja Sofia, olette Suomen kiinnostavin pariskunta heittämällä! Vitsi kun suostuisitte tosi-tv -sarjaan, joka kuvaisi elämäänne!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu