Lieksassa ei vieläkään totella. Paljon liikkuu Pielisentiellä ihmisiä ilman maskia. Positiivista kerrottavaakin on. Ruokakaupassa ja kirpputorilla on maskit muistettu. Lisäksi jokaisessa paikassa missä kävin oli henkilökunnalla maskit. Paikat oli R kioski, Kello ja kultakauppa Lahtisen hautaustoimiston vieressä, kirpputori Kuhmonkadun risteyksen kohdalla ja K - Market muskotti.
Maskit käyttöön
Anonyymi
2273
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Eipä maskeja tarvi tiellä kulkiessa pitää. Turvavälit pitää muistaa tallatessa katuja
Kuljin tänään autolla Pielisentien päästä päähän ja näin yhden maskin käyttäjän Lieksan Sähkön kohdalla. Miten lienee unohtunut maski naamalle. Ulkona ei maskeja tarvitse käyttää jos ei olla ihan tappituntumalla.
Jos haluaa käyttää maskia myös kadulla kulkiessaan niin kyllä saa käyttää. Maskia ei kannata ottaa välillä pois jos menee vaikkapa kaupasta toiseen. Koko asiointikierros samalla maskilla ja sillä siisti.
Suurimmalla osalla niistä jotka eivät käytä maskia on tietynlainen habitus.
Heikkoa itsetuntoahan sillä maskittomuudella varmaan koetetaan peitellä. Se vain sattuu olemaan yksi varmimpia tapoja paljastaa heikkoutensa.
Kyllä maskia saa käyttää vaikka nukkuessa. Eihän sitäkään kukaan kiellä. Tarpeeton se on kuitenkin ulkona liikkuessa, esimerkiksi lenkillä käydessä tai muuten Pielisentiellä hölmistellessä.
Periaatteessa koronalingon huurut leijuu ilmassa pitkään myös Pielisentiellä jos ei tuuli sitä hajota. Presidenttikin tämän huomasi talvisella lenkillä.
Presidentillä onkin tunnetusti hyvä näkö, kun silmälasit ovat nenän päässä.
Toivottavasti Yle myös kommentoi, kuinka monta on Lieksassa kuollut koronaan.
Tämä pidetään salassa, koska talouden pyörät pitää pitää pyörimässä.
Eipä sitä kukaan eikä mikään voi pakottaa pitämään. Se on itse kunkin oma asia, niinkuin kaikki muukin tässä maassa. Ei ole meillä sellaista instanssia, joka voisi ketään pakottaa mihinkään.
Tämä maskin suosittelu on ihan yhtä naurettava kuin "omaehtoinen" karanteeni. Kullakin on omat ehtonsa, joillakin ei ole mitään ehtoja.
Parasta olisi jos on todisteita ihmisen sairastuttua ettei hän ole käyttänyt maskia suosituksesta huolimatta, niin jätetään semmoiset hoitamatta.
Oikeat murhat diagnosoidaan joksikin muuksi. Eihn sitä lähipiirim seksiseikkailuja haluta (enää) julki.
Jätetään myös semmoset hoitamatta jotka syö itsensä lihavaksi ja sen vuoksi sairastuvat.
Yllättävän moni käytti kyllä tänään maskia, kun kävin keskustassa.
Ja onkohan siitä vieläkään tieteellistä vakuutettavuutta, miten päin se maskin käyttö auttaa. Eli levittämisen ehkäisyssä, vai tartuntaa vastaan. Monella vain ns. mututuntumaa.
Sitä samaa minäkin olen ihmetellyt. THL ja muut ”asiantuntijat” soutavat ja huopaavat.
No, jonghun verran ollaan kevättä viisaampia. vai ollaanko?
Totuus lienee kuitenkin vielä toteen näyttämättä. Valohoito parantaa joskus autonkin korjaamolla. Ja se jos mikä, on uskon asia.
Autolla on taipumus korjaantua korjaamolla pelkällä valohoidolla kun konepelti on auki. Valohoitokaan ei ole ilmaista, ei ainakaan Laakkosella.
Itse käytän maskia kaupassa ollessa mutta kun lähden ajamaan pyörällä kotiin niin otan maskin pois. Pyöräilessä en tarvitse maskia. Siksi esim minun kohdalla olen maskiton kulkija Pielisentiellä.
Tuntuu aika pahalta kun täällä alkaa olla näitä maskipoliiseja jotka kyttäävät kenellä on pyöräillessä tai kävellessä ( vaikka yksin) maski kasvoilla.
Minulle riittää et suojaan itseäni ja muita pitämällä maskia kaupassa ollessa,,en raittiissa ilmassa.
Miten auton valohoidot liittyy (olipa kyseesä Laakkonen tai muu paikka) maskien käytttöön. Ja mikä ihmeen vimma on jollakin jatkuvasti moittia Laakkosta. Taitaa olla katkera ihminen
kun aina pitää olla jotain jostain moitittavaa. Olipa kyseessä mikä firma hyväänsä.
Suksi kuuseen mokoma valittaja.
Monenmoista on liikkeellä, siis valohoitoa varsinkin koronan tiimoilta. Valkoposkihanhia ja susia yksi tietty ministeri suojelee kaunein puhein yli kaiken ohi ikäihmisten. Hyvällä syyllä voittanee kysyä, mistä on kysymys. Toinen hyvä, meidän pääministerimme on. Hän sälyttää syyn yrittäjille!! Aivan huti kaikkineen yrittää syyllistää toisia, paremmin asioista perillä olevia, jos oma hame on toisien kukkarolle menossa ns. yhteishyvän nimissä.
Täysin kuollutta tervehdytyspolitiikkaa se on. Niin monesti tämä on nähty, nähty syvän ymmärtäen. Niin monesti todettu, todettu on jopa totisin naamoin.
Maskit eivät auta. Ne vain merkkaavat sinut kuin juutalaiset aikoinaan
Noniin. Sinähän sen tiedät. Luultavasti kumppanisi pettää sinua nytkin ja koko kylä nauraa sinulle. Kaikki muut tietää, mutta sinä vain luulet.
Maskipaketin kyljessä lukee, ”ei suojaa viruksilta” Tämä tieto ja käsitys minullakin on ollut oikeastaan koko aikuisikäni. Miksi meitä siis ohjeistetaan käyttämään sitä estämään viruksen leviämistä? Kuulema asiantuntijat tutkineet. Ketä nämä asiantuntijat ovat? Missä ja milloin tämä tutkimus on tehty ja kuka sen on rahoittanut?
2. Miksi Espanjassa, missä on maskiPAKKO, tartunnat ovat Euroopan suurimmat? Eikö se ollutkaan niin että tutkimukset ovat osoittaneet että maski estää tartuntojen leviämisen?
3. Miksi missään ei kerrota, minkä ikäisiä tartunnan saaneet ovat ja mitä perussairauksia heillä on? Montako tartunnan saanutta on sairastunut? Moniko on parantunut?