Syömishäiriö?

Hei olen naispuolinen henkilö ja tarvitsisin hieman apua...
olen pitkän aikaa ollut epätyytyväinen kroppaani ja syömiskäyttäytyminen on ollut huonoa, omasta tahdosta. Toisinaan syön normaalisti enkä herkuttele mutta toisella viikolla saatan syödä joka päivä herkkuja. En urheile tai liiku tãllä hetkellä juurikaan.

Olen jo vuoden verran oksennellut tahallisesti syömiseni jälkeen. Joskus erittäin harvassa ja joskus en ollenkaan. On saattanut olla useita kuukausia välissä jolloin en ole tahallisesti oksentanut. Nyt tilanne on pahentunut. Viimeisen kahden viikon aikana olen ahminut ja sen jälkeen oksennellut miltei 5 kertaa. Olen huomannut myös pieniä fyysisiä oireita oksentelusta johtuen.

Olen paljon lukenut eri syömishäiriöistä ja olen tietoinen tilanteeni vakavuudesta.. Olisiko aika ottaa yhteyttä opiskeliterveydenhuoltoon tai muulle osaavalle taholle? Alan olla huolissani, mutta olen erittäin häpeissäni omasta tekemisestãni.

En kuitenkaan vielä täytä bulimian kriteereitä (vissiin), mutta olen varma että vähintään minulla on epätyypillinen sh.
3145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tilanne ei ehkä vielä ole ihan ryöstäytynyt käsistä mutta selvää bulimian oirettahan tuo alkaa olla.
Ota ihmeessä yhteys opiskelijaterveydenhuoltoon! Mitä aikaisemmin saat hoitoon, sitä paremmat on mahdollisuudet parantua. Turha siinä on miettiä mikä diagnoosi nyt olisi kyseessä, se on sivuseikka. Pääasia tässä on se, että selkeää sh-käyttäytymistä alkaa olla.
Minä olen aikuinen nainen joka sairastuin anoreksiaan jo hyvin nuorena. Tilanne pääsi hyvin pahaksi ja monta sairaalareissua on takana. On luunmurtumia useita ollut koska sain osteoporoosin. Hiukset kertaalleen menettänyt nyt kasvaneet takaisin. Paljon fyysistä ja vielä enenmmän psyykkksitä kärsimystä.
Tällä hetkellä olen juuri normaalipainon rajoissa mutta syömiskäyttäytyminen edelleen anorektista. Oksentanut en ole koskaan. Nämä eivät ole hohdokkaita eikä tavoiteltavia sairauksia, voin taata.
Älä mieti vaan mene puhumaan!

Äänestä
  • Kiitos tästä. Täytyy vielä mainita, että oksentelu on tosiaan pakonomaista eli olen jäänyt osittain jo kierteeseen. Tästä vielä varmaan kerkeää nousta. Vaikuttaa kuitenkin liian vaikealta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos tästä. Täytyy vielä mainita, että oksentelu on tosiaan pakonomaista eli olen jäänyt osittain jo kierteeseen. Tästä vielä varmaan kerkeää nousta. Vaikuttaa kuitenkin liian vaikealta.

    no sitten kun sun hampaat on huonossa kunnossa niin sit on jo myöhäistä.Ainahan uudet hampaat saa jos on rahaa.Mutta lopettaako se oksentamista?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hei olen naispuolinen henkilö ja tarvitsisin hieman apua...
olen pitkän aikaa ollut epätyytyväinen kroppaani ja syömiskäyttäytyminen on ollut huonoa, omasta tahdosta. Toisinaan syön normaalisti enkä herkuttele mutta toisella viikolla saatan syödä joka päivä herkkuja. En urheile tai liiku tãllä hetkellä juurikaan.

Olen jo vuoden verran oksennellut tahallisesti syömiseni jälkeen. Joskus erittäin harvassa ja joskus en ollenkaan. On saattanut olla useita kuukausia välissä jolloin en ole tahallisesti oksentanut. Nyt tilanne on pahentunut. Viimeisen kahden viikon aikana olen ahminut ja sen jälkeen oksennellut miltei 5 kertaa. Olen huomannut myös pieniä fyysisiä oireita oksentelusta johtuen.

Olen paljon lukenut eri syömishäiriöistä ja olen tietoinen tilanteeni vakavuudesta.. Olisiko aika ottaa yhteyttä opiskeliterveydenhuoltoon tai muulle osaavalle taholle? Alan olla huolissani, mutta olen erittäin häpeissäni omasta tekemisestãni.

En kuitenkaan vielä täytä bulimian kriteereitä (vissiin), mutta olen varma että vähintään minulla on epätyypillinen sh.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu