Pitikö juuri tänä vuonna päästä matkoille ku juuri saatiin kesällä olla iloisia ku ei ollu koronaa Suomessa.
Sanotte ettei se ole tai ollut kiellettyä, ja hallitus antoi luvan. Mutta ettekö osaa ajattella itse ku matkustitte?
No. Myöhäistä sitä enää miettiä.
Ny on tilanne ettei Suomen sisällä suositella matkustamista.
Tuliko ikinä teille mieleen että kaikki eivät asu samassa kaupungissa omien rakkaiden kanssa?
No ei tainnut tulla mieleen.
Kiukututtaa ku ihan turhaan se korona tänne tuli. Se oltais saatu pysymään pois jos jokainen olisi jättänyt loma matkan tekemättä - siis ihan jokainen ja kaikki juhlat oltais peruttu kunnes korona on ohi, mutta ei ni ei.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mutta kun lähtee iloiseen Itä-Suomeen lomakylään näin syksyllä, niin ei ole tungoksessa lentokentillä eikä lomakohteessakaan, sillä syksyllä on jo niin hiljaista, että turvaetäisyys seuraaviin asukkaisiin on n. 100 metriä. Se riittää hyvin ja rauhallisessa kohteessa sielu lepää, mikä onkin juuri loman tarkoitus.