Väkivaltavideoiden julkaiseminen

Koko "vastuullinen media" näytti useina iltoinam kerran toisensa perään, kuinka Torniainen potkaisi uhriaan asema-aukiolla..

Kun nyt on matut vähän kepposteleet Kaivopuistossa ja Vantaalla, julistaa samainen media väkivaltavideoiden levittämisen rikolliseksi toiminnaksi.

Mistä moinen muutos oikein johtuu ?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Puhumattakaan Yhdysvaltain suurkaupungeissa riehuvista BLM- ja Antifa- mellakoitsijoista. Valtamedioiden mukaan kyse on " rauhallisista mielenosoittajista", vaikka netistä löytyy joka puolelta tuntikaupalla videomateriaalia väkivaltaisuuksista?

Äänestä
  • Sehän on selvä, että meidän sopulit apinoi sokeasti jenkkimediaa kaikessa, minkä voi panna Trumpin syyksi.

    Täällä kotimaassa olisi kaikille tarjolla ensikäden tietoa, mutta mafiahommista tuttu omerta eli vaikenemisen laki pitää suut tukossa. Omilla aivoilla ajattelu ja totuuden kertominen merkitsisi potkuja, onhan se jo muutaman kohdalla nähty.

    Tulee kyllä vahvasti mieleen 60-70-lukujen taistolaiset. Tosiasioiden tunnistaminen ja oma ajattelu jäävät unholaan, kun sopulilauma rynnistää

    Äänestä

Ja valtamedian mukaan Pariisissa tapahtui " puukkoisku ", vaikka terroristit käyttivät viidakkoveistä tai lihakirvestä todistajien mukaan!?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Koko "vastuullinen media" näytti useina iltoinam kerran toisensa perään, kuinka Torniainen potkaisi uhriaan asema-aukiolla..

Kun nyt on matut vähän kepposteleet Kaivopuistossa ja Vantaalla, julistaa samainen media väkivaltavideoiden levittämisen rikolliseksi toiminnaksi.

Mistä moinen muutos oikein johtuu ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu