Englannissa ravintolat, baarit ja pubit joutuvat sulkemaan ovensa klo 22.00.
Tuleeko englannin malli tännekkin?
Tuleeko englannin malli tännekkin?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olisi pitänyt baarit ja bilepaikat olla kiinni koko ajan. Just kesäksi vapautettiin koronalinkojen aukiolo ja kesän riemuista maksetaan laskua nyt.
Eihän suomalaiset malta olla juomatta,ihmekään jos porukka muuttuu entistä pöljemmäksi,ja huumeiden käyttö päälle.Hurraa!
noh, se baarien aukiolo ei mitenkään "välttämätöntä", kai ennemmin suljetaan vaikka koulut, päiväkodit, tms. kuin kaljabaareja !?
Jep kuten keväällä. Kirkkoon ei saanut mennä mutta yökerhoissa bailattiin rankasti.
Raha kai se on se suurin ero kirkon ja yökerhojen aukioloon liittyvissä päätöksissä korona-aikana. Kirkossa kävijöillä turvavälien noudattaminen ehkä onnistuisi paremmin kuin yökerhoisssa, jos alettaisiin vertailemaan. Tuskin kirkossa kävijöistä pahemmin uutisoitaisiin näin: "Kirkossa kävijä ei noudattanut turvavälejä, sillä alkoholilla oli osuutta asiaan". Toki noitakin otsikoita voisi olla, mutta varmasti vähemmän kuin yökerhoissa.
Toki niitä turvavälejä jätetään noudattamatta selvinpäinkin molemmissa paikoissa.
Hallitus pohtii ravintoloiden aukioloaikojen mahdollista muutosta.
Meno ollut joissakin ravintoloissa paikoin jopa villiä näin koronaikana.
Mihin se asia korjaantuu pelkällä pohtimisella? nyt päättäjiltä vaaditaan toimintaa eli kaikki turhat toiminnot( yökerhot, ravintolat, elokuvateatterit, kaikki suuret urheilutapahtumat, yms)jotka eivät ole välttämättömia on suljettava kokonaan siihen saakka että koronatartunnat saadaan pienennettyä .
Mutta onko suomalaisista päättäjistä tekemään näitä päätöksiä koska rahanvalta jo nykyisellään pitää poliitikkoja ja päättäjiä määräysvallassaan vaikka kaiken hintana on ihmisten terveys.
-olemmeko ansainneet tällaiset päättäjät jotka pitävät rahaa suuremmassa arvossa kuin ihmisten terveyttä ja hyvinvointia.
Karin piirroksessa vahtimestari kysyi yöllä ravintolaan pyrkivältä asiakkaalta: Oletteko humalassa? Siihen asiakas: Tietysti olen. Muutenhan olisin tähän aikaan kotona nukkumassa.