Onko kenelläkään ongelmaa naapurin lasten kyläilystä?
Meillä on naapurissa kaksi poikaa, jotka kyläilevät meillä 2-9 tuntia joka päivä!
Välillä ilmoitan lapsillemme, että meillä on huomenna/ tänään "kaverivapaapäivä" eli kavereita ei tuoda kotiin, mutta muuten aina kun tulemme töistä, on meillä 1-4 tenavaa kylässä.
En halua kieltää lapsiltamme kavereita, siksi kestämme tätä rumbaa, mutta välillä menee hermo.
Pienempi naapurin tenavista ei välillä saa edes takkia päältä, vaikka kehoitan riisumaan monta kertaa. Välillä olen tuntien jälkeen sanonut että on aika lähteä jo kotiin, mutta lähteekö poika (vanhempi tässä vaiheessa lähtee)? Ei lähde! Pitää komentaa tiukasti monta kertaa.
Ei kehtaisi ihan nostaakaan oven ulkopuolelle.
Ja jos omat lapset menee ulos, tulee naapurin poika sisääntullessa uudelleen kylään.
Naapurin rouva on ihan mukava, ja käy itsekin meillä välillä kylässä, joten en viitsisi suututtaa häntä valittamalla asiasta. Pojat roikkuvat meillä varsinkin silloin tosi tiiviisti jos heidän kolmivuorotyötä tekevä äitinsä on töissä, isän kanssa eivät viihdy.
Tämä asia on alkanut vaivata minua aina vain enemmän, koska tulen heti huonolle tuulelle jos tulen väsyneenä töistä ja huomaan naapureiden olevan taas kylässä.
Olenko kamalan itsekäs hirviöäiti kun en jaksa tälläistä? Onhan kuitenkin ihanaa että lapsillani on kavereita (siis muitakin kuin nämä naapurin lapset).. Mutta onko itsekästä toivoa että omassa kodissaan saisi olla ihan rauhassa (edes toisinaan), ilman ylimääräisiä ihmisiä?
Olen jutellut omienkin lasteni kanssa paljon tästä ja kysyin mitä he tykkäisivät jos toisin joka päivä työkavereitani meille kahville moneksi tunniksi..Eivät kuulema tykkäisi, mutta sama meno jatkuu aina vaan...
Onko ideoita? Miten muilla homma toimii??
Yökyläilyyn suostun melko harvoin...
Meillä on naapurissa kaksi poikaa, jotka kyläilevät meillä 2-9 tuntia joka päivä!
Välillä ilmoitan lapsillemme, että meillä on huomenna/ tänään "kaverivapaapäivä" eli kavereita ei tuoda kotiin, mutta muuten aina kun tulemme töistä, on meillä 1-4 tenavaa kylässä.
En halua kieltää lapsiltamme kavereita, siksi kestämme tätä rumbaa, mutta välillä menee hermo.
Pienempi naapurin tenavista ei välillä saa edes takkia päältä, vaikka kehoitan riisumaan monta kertaa. Välillä olen tuntien jälkeen sanonut että on aika lähteä jo kotiin, mutta lähteekö poika (vanhempi tässä vaiheessa lähtee)? Ei lähde! Pitää komentaa tiukasti monta kertaa.
Ei kehtaisi ihan nostaakaan oven ulkopuolelle.
Ja jos omat lapset menee ulos, tulee naapurin poika sisääntullessa uudelleen kylään.
Naapurin rouva on ihan mukava, ja käy itsekin meillä välillä kylässä, joten en viitsisi suututtaa häntä valittamalla asiasta. Pojat roikkuvat meillä varsinkin silloin tosi tiiviisti jos heidän kolmivuorotyötä tekevä äitinsä on töissä, isän kanssa eivät viihdy.
Tämä asia on alkanut vaivata minua aina vain enemmän, koska tulen heti huonolle tuulelle jos tulen väsyneenä töistä ja huomaan naapureiden olevan taas kylässä.
Olenko kamalan itsekäs hirviöäiti kun en jaksa tälläistä? Onhan kuitenkin ihanaa että lapsillani on kavereita (siis muitakin kuin nämä naapurin lapset).. Mutta onko itsekästä toivoa että omassa kodissaan saisi olla ihan rauhassa (edes toisinaan), ilman ylimääräisiä ihmisiä?
Olen jutellut omienkin lasteni kanssa paljon tästä ja kysyin mitä he tykkäisivät jos toisin joka päivä työkavereitani meille kahville moneksi tunniksi..Eivät kuulema tykkäisi, mutta sama meno jatkuu aina vaan...
Onko ideoita? Miten muilla homma toimii??
Yökyläilyyn suostun melko harvoin...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mutta sympatiaa on roppakaupalla tarjolla.
Itse haluaisin myös rauhoittaa kotini omalle perheelleni, mutta perheeseeni näytti ennen kuuluvan omien lasteni lisäksi 3-4 naapurin muksuakin. Mukavia tyttöjä ja poikia, mutta jatkuva ovikellon rimputus kävi hermolle.
Tilanne meillä rauhoittui, kun muutimme naapuripaikkakunnalle. Talomme on kylän keskustassa, joten kaikki lähinaapurimme ovat eläkeiässä. Eivät ymmärrettävästi laukkaa ovikelloa soittelemassa =)
En voi suositella muuttoa avuksi sinulle, mutta voin vakuuttaa, että mikään hirviöäiti et ole. Olet vain ihminen, joka haluaa omaakin tilaa. Työpäivän jälkeen olisi ilo loikoa kotisohvalla ja katsella vaikka kauniita ja rohkeita. Tai ottaa vaikka nokoset. Otapa nokoset, kun talo on pullollaan varsin kovaäänisiä (vaikkakin muuten hyvin käyttäytyviä) lapsukaisia. Eikä vieraiden kanssa kuitenkaan ole samalla tavalla kotoisaa kuin omalla porukalla.
Voimia sinulle. Ehkä voisit ehdotella omillesi leikkimistä naapurissa välillä? Tai sanoa, että kaverit voivat olla kylässä siihen saakka kun sinä tulet kotiin? Tai sanoa, että jos menette ulos, niin myös pysytte siellä? (näitä kaikkia olet varmaankin jo kokeillut, tosin...)
Itselläni on 3 poikaa, tosin 2 vanhinta ei enää asu kotona. Mutta minä tein selvät kotisäännöt. Joihin kuului kellon ajat millon saa olla kavereita kylässä ja samalla aikataululla omat ovat saaneet kyläillä. Olen tehnyt selväksi että on oltava omakin kotirauha ja kun tuntuu, etten halua vieraita lapsia kylään, niin sanon sen selvästi perustellen ETTÄ EI TÄNÄÄN olkaa ulkona hyvällä ilmalla tai vuoroin vieraissa. Kotisääntöihin kuuluu myös ettei viikonloppuisin soiteta ovikelloa ennen klo 12 mutta ulos voi pyytää (me nukumme pitkään ja oleilemme yöpuvuissa). Kyllä kaikissa kodeissa pitää olla oma kotirauha, se vaan pitää tehdä selväksi niin omille kuin vieraillekkin lapsille. Minä en häpeile, enkä pelkää sanoa asiota suoraan naapurin muksuille. Jos ei kotona ole opetettu tiettyjä tapoja, niin minä teen ne meillä selväksi. Hyvin on pojat oppineet kunnioittamaan meidän kotisääntöjä, eivätkä ole ihmetelleet. Olenhan jo toiset tuntenut n.20 vuotta. Hyvähän se on oppia tuntemaan lastensa kaverit, mutta kyläilyssä on pidettävä rajat.
Neuvon sinua aikuisena ihmisenä tekemään selvät pelisäännöt ja perustele ne. Äläkä luista, mutta joskus voi joustaa. Tsemppiä.
Jos ulkona on hyvä ilma,sellainen että voi olla ulkona,en päästä vieraita lapsia ollenkaan meille sisälle.Jos sataa yms. niin korkeintaan yksi kaveri kerrallaan saa tulla meille.
Moni pitää sitä liian nipona touhuna mutta kyllästyin siihen kun vieraat lapset sekoittivat aina koko huushollin ja kun tuli siivoamisen aika niin lähdettiin kotiin ja jätettiin mahtavat leegokasat ym. rojut aina meidän muksujen siivottavaksi.Lasten vanhemmille olen sanonut ihan suoraan että olen sen verran väsynyt työpäivän jälkeen että haluan olla rauhassa enkä näin ollen päästä vieraita lapsia meille ollenkaan.
Hyvin harva ihminen on loukkaantunut.
Teillä on tilanne että naapurin lapset ovat aina teillä,meillä oli kerrostalossa asuessa sama homma.Alakerran poika oli jo aamukahdeksalta oven takana pimputtamassa sunnuntaiaamuisinkin.
Sanoin ihan suoraan hänen äidilleen että ei ennen kello 11 saa tulla koska meillä halutaan nukkua viikonloppuisin pitkään.
KYläilyajasta sen verran että maksimissaan kaksi tuntia ja sen jälkeen ulos.Klo 19 illalla ulos vieraat lapset ja omille iltapalan laitto.
Kyllä sen saa toimimaan mutta naapurien kanssa se pitää ottaa puheeksi ja siitä voi tulla tilanne,että loukkaantuvat mutta jokainen normaalijärjellä varustettu ihminen ymmärtää että ei aina sovi tulla.Tai sovitte että vaikka keskiviikkoisin saa tulla kaverit kylään.Kerrot naapurin rouvalle että haluatte rauhoittaa vähän kotielämää ja laitatte kyläilypäivän kun muuten on yhtä härdelliä koko touhu niin ymmärtää.Et kai ruoki naapurin lapsia teillä,jos sen teet niin menee hyväksikäytön puolelle herkästi naapurilta ja sen vuoksi laittaa lapset teille kun tietää että ne ruokitaankin teillä.
puhua niiden lasten äidille, eihän pienet vielä tommosia asioita tajua... kyllähän sitä pitää olla välillä sitä omaakin rauhaa ja jos ei omassa kodissa niin missäs sitten...?
ei mun mielestä ainakaan tuommosesta voi suuttua (aikuinen ihminen) jos ihan asiallisesti ja syyllistämättä ottaa asian esille.
voithan sanoa että sinusta on mukavaa kun lapset käyvät teillä kylässä, mutta välillä tahtoisit olla ihan omassa rauhassa oman perheesi kanssa.
pelisäännöistäkin voi sopia, jos vaikka soittaa ennen kuin päästää lapsensa kylään (kumminkin päin) että käykö se vai onko sovittu muuta menoa vai onko muuten vain väsynyt olo...
mutta siis pointti on siinä että kyllä tuollaisista asioista pitää aikuisten pystyä keskustelemaan ilman turhia suuttumisia jne.
en usko että suuttuu... ota vain asia puheeksi...
omaa rauhaahan me kaikki tarvitsemme...
Ei ne lapset ihan niin pieniä ole, etteivät itsekin voisi ymmärtää, toinen on 9 ja toinen 6 vuotiaat. Ja se onkin hiukan hankalaa, kun tulevat heti koulun/eskarin jälkeen meille, kun ei vielä kummassakaan perheessä olla kotona.
Saattavat sitten meiltä soittaa äidilleen missä ovat, ja vanhemmat soittelee sitten kahdeksan aikoihin ja kyselee poikia kotiin, elleivät ole sitä ennen tulleet. Meillä on kyllä iltapala puoli kahdeksalta, jolloin viimeistään "heitän" naapurit ja muut kaverit ulos, mutta sekin on aika hidasta, lähtö venyy ja venyy...
Nyt olen jo tiistaista asti sanonut (ja muistuttanut joka päivä) että tänään meillä on
"kaverivapaapäivä", eli kukaan ei tuo ketään kylään. Muistutin lapsia vielä kun lähtivät kouluun. Minullakin on tänään vapaapäivä, joten
toivottavasti saamme nyt nauttia "perheillasta".
Todellakin - älä ala näille naapurin lapsille ilmaiseksi varaäidiksi tai perhepäivähoitajaksi!
Ei ole sinun velvollisuutesi huolehtia heistä koulun jälkeen tai muutenkaan. Oletko varma, etteivät heidän vanhempansa käytä sinua ja pitkäpinnaisuuttasi vain hyväkseen? Voivat olla itse rauhallisin mielin siellä missä nyt ovatkaan, kun tietävät, että lapset ovat teillä 'hoidossa'? Itse olisin tuossa vaiheessa jo aivan raivona, sillä tiedän millaista on, kun tulee väsyneenä työstä ja talossa on näitä ylimääräisiä suita huutamassa ja ruokittavana...Ja vaikka eivät pahemmin huutaisikaan, niin kyllä rasittaa silti.
Miksi heidän vanhempansa eivät hoida lapsille
kunnon peräänkatsojaa, jos ovat sellaisissa töissä, etteivät voi itse huolehtia?
on lapsia... ei ne vielä tajua että MIKSI ei sovi tulla...jne... puhu vanhempien kanssa, niiden pitäis tajuta...
Selvät säännöt peliin. Jos sanot, että nyt ulos niin katsot, että lähtevät myös. Jos vetkuttelevet, sanot ettei äskeisen vetkuttelun vuoksi saa tulla huomenna.
Lapset, myös naapurin, tarvitsevat selkeät säännöt ja rajat. Älä syötä, vaan sano, että omat syö täällä ja vieraat omassa kodissaan. Lähetä kotiin, jos alkavat kiukutella tai tapella, tai jos meno yltyy liian kovaääniseksi.
Jos se nuorempi naapurin lapsista ei lähde, nosta ovesta ulos!
Sinä määräät omassa kodissasi. Siis ei mitään 'en kehtaisi'-juttuja, vaan kova komento.
Niinpä... Lapsettomana (vielä vähän aikaa) tässä aloin muistella omaa lapsuuttani ja muistan kuinka mietin itse silloin, että miksi niillä tietyillä kavereilla ei koskaan ollut mikään kiire kotiin...??? Koulun jälkeen heti meille ja vanhemmat saivat soitella illalla lapsiaan kotiin. Muistan jo noin 8 vuotiaana miettineeni, että noilla ei taida olla kovin kivaa siellä kotona. Miksi lapset eivät viihdy kotonaan? Mikä on ilmapiirissä pielessä? Ei tarvitse olla kyse perusturvallisuudesta eikä mistään vakavammasta asiasta, vaan aikuiset eivät vain ehdi olla LÄSNÄ henkisesti ja oman egon pönkitys ja kulissien ylläpitäminen menee kaiken muun edelle. Surullista... :(
Meillä on naapuri, joka on itse kotona, mutta vie lapsensa hoitoon kello 8 ja hakee ne sieltä 15.30. Sen jälkeen tenavat ovat meillä "jatkohoidossa" muutaman tunnin ja sitten heidät laitetaankin jo nukkumaan klo 19.30. Joskus jos menee pihalle omien tenavien kanssa niin ei mene kauaa kun pihalle rupeaa vyörymään kolme muutakin tenavaa! Voiskos sanoa, että joskus hiukan potuttaa!