elämän rekvisiitta

kentauri kirjoitti:

kauniit silmät katoavat harjan takaa
nostat päätäsi
kun hiljalleen näyttäydyt
   kauneimpana lepakonlaisena yllä maan

tyttö jaloista hirttäytynyt,
painovoiman riisuma kevyt paita
   maassa hänen allaan

kuolemanleikiltä näyttää leikki hento,
vaikka tämä kuntoilu hänet saakin
   vain voimistumaan

hänen sirot jalkansa ovat voimakkaat
kuin hevonen, kun niihin hennot sormet
   koskettavat reisiin ja
hiljalleen naruun,
joka ainoastaan hänet kattoon sitoo

otan mukavan asennon lattialla
   kun hän maahan palaa
hänen viaton katseensa kertoo
kaiken sen mitä ei kirjoissa kerrota

enkelin silmät suutelevat katseellaan
kun jään tuijottamaan hänen askeliaan
   kuin tanssien
pään sijainnin suotta punastuttamat kasvot
saavat takaisin valkoisen, kalpean ihon
   hänen ihonsa on kuin kauneinta lunta
   hän on kuin silkkiperhosen toukka
   hän on kaikki mitä elämästä ei voi tietää
   kuin se,
jota en ikinä uskonut näkeväni tähtien takana

valonnopeus on hänen hiustensa väri
   ja siivet ihon juomuina
päivän valkeaminen, auringonlasku
nenän muoto kuin kevyesti virtaava
tuulenpuuska

otan ensimmäisestä askeleesta
valokuvan sieluuni
se on ikuinen muisto varmemmin
   kuin oma nimeni
hän pujottaa itsensä läpi äänen,
   joka sateesta kuuluu
tukahduttaa minut lämpimään lumihaiveneen,
luoden ainutkertaisempaa kuin syntymä   

hänen nimensä on postimerkki
joka vie viestin jokaiselle

muu kaikki on sidottu pois
kangas lopettaa peittämästä iättömiä siteitä
   meidän rajoista
puhun suurista sydämistä
   hän katsoo sanojani ja
toteaa ne aika isoiksi...

herään ja aamuni on taas kostea
   ihana

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä