Kivasti pojat pitävät toisistaan ja antavat läheisyyttä toisilleen.
Ella ja Arttu ovat suloinen pari.
Anonyymi
984396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 34 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 98
Vanhimmat
hyi helevata.
Tuleekohan Ellalle ja Artulle oikeen isot kirkkohäät Pohjoispohjanmaalla ? ?
Haluan nähdä artun vanhempien ilmeet. . . . :o)
Vanhemmat varmaan ylpeitä pojastaan,voi surku mitä on.
Ja yhdeksän kuukauden kuluttua vauva.
"Ella" synnyttää artulle rakkausvauvan.
Mistä raosta se Elmeri sen vauvan pukkaa ,kaikista menny mielenkiinto hyvin väritön porukka sattunut tällä kertaa ,miehet vaan juoruaa kaikki muut paitsi Kessu.
Kessulla ei ole enää ketään kenelle juoruta. Koko talo haluaa kessun pihalle ja äkkiä.
Ainoa kessun ystävä tällä hetkellä on tuotanto, joka tuntuu kynsin ja hampain yrittävän pitää tuota pässiä talossa.
Esimerkiksi tämän illan koosteessa pääohjaaja totesi että heillä on valta manipuloida häätööäänestyksiä (eli siis laittaa häätöön kahden sijasta kolme tai enemmän.)
Aikaisemmin häätöäänestyksiin joutui kaksi eniten ääniä saanutta (tai sen mukaan kuka oli saanut saman verran ääniä) ja sen lisäksi tuotanto saattoi antaa rangaistuksena laittaa asukkaan häätöuhan alle jolloin äänestyksessä oli enemmän porukkaa. Viime viikon tuotannon veto ei perustunut rangaistukselle, eikä mihinkään muuhun vastaavaan, vaan vain ja ainoastaan sille faktalle että häädössä oli sami vastaan kristiina ja tuotanto tiesi että tuo pässi olisi lentänyt samantien ulos kun kristiina olisi saanut valtavan äänivyöryn.
Eiköhän jokainen vanhempi, jos pikkasenkaan oleilee lapsensa kanssa huomaa onko lapsi homo.
Tuskin potkivat rakasta Arttupoikaansa nyt kotoa mihinkään. Sehän olisi raakaa, kuka ymmärtää jos ei isi ja äiti.
Ellahan teettää sen kolon, josta baby sitten putkahtaa. Jokaisella on oikeus tehdä mitä haluaa.
Ei ole oikeutta tehdä mitä haluaa.
Jokaisella on myös oikeus omaan mielipiteeseen.
Kyllä on tuo arttukin aivan kamala ihminen, haukkuu kaikki äänestäjätki mulkuiksi ja koko tuotannon samaan syssyyn. Kyllä äiti ja isä saa hävetä minten ovat kasvattaneet tuon , taitaa olla työpaikkaki entinen kun palaa kotio.
Kessu ei puhunut kevestäkään selän takana. Siihen aikaan ainut hetero talossa. Nyt Vili ainut hetero. Timollakin viisarivärähti kun Joel lähenteli häntä. Yöllä Timo kaivoi nenäänsä ja löntin pyyhkäisi vieruskaverin lakanaan. Sellainen h Timo.
Sanoi ettei sitä työtä ole. Ei tiennyt mitä tekee BB:n jälkeen. Ennen kertoi olevansa PERUSTULOLLA. Eihän muilla asukkailla ole töitä kuin Samilla. Monille helppo antaa diagnoosi....
Kyllä Ella aina persun saa lävestään aikaiseksi.
Kyllä joo, suloisen etovaa. Provosoidaanko tälläisellä heterokansaa?
Arttu tuli sitten kaapista. Mitähän hänen vanhempansa ja lukuisat sisarukset tästä ajattelevat ? Ella & Arttu.
Arttu on aikuinen mies joka tekee sitä mitä hän haluaa, muiden mielipiteistä välittämättä.
Elä sinä sitä pelokasta elämääsi muiden käskyjen ja päähänpistojen mukaan. Epäilemättä sellainen elämä on ihan kivaa ja "turvallista", kun kaikki muut huolehtivat sinusta, mutta jossain vaiheessa sinun pitäisi ottaa vastuu omasta elämästä, seistä omilla jaloillasi ilman muiden "tukea" ja sitten toivottavasti ymmärrät kuinka paljon olet menettänyt kun olet elänyt muiden määrittämää elämää.
Onko näillä tosiaan niin paha olo, että täytyy provosoida edelleen, vaikka reuhottavat kohta läpivuoden prideällötyksiään, vetävät lapsetkin mukaan moiseen.
Pikkasen ovat seonneet jo talossakin, sikinsokin kaikki. Saadaankohan nähdä lopuksi iso akti, jossa kaikki samassa aukossa. Poistetaan ekaksi ne joille homma ei jostakin syystä sovi.
Eikös tätä taustalla ole johtamassa neiti/poika Cristal Snow vai mikä hänen nimensä lienee. Yle lähetti pari tuntia näiden vuosipäiväohjelmaa, siinä tämä pikkureppana joka on valittu alaikäisenä vuoden homoksi, pilkkasi omintakeisella biisillään heteroita ja Päivi Räsästä erityisesti.
Aivan järkyttävää kuunnella, siis hetero on nykyään outo olio? Tähän on tultu.
kasva jo aikuiseksi!
Snow vai mikä lie kuka sitä ottaa tosissaan sehän on täys pelle.🦍🐒
Cristal Snow ei ole tuotannossa tällä hetkellä lainkaan mukana. Hän on tämän vuoden alussa ainoastaan kehittänyt ja ideoinut tulevia tehtäviä ja tapahtumia. Sen vuoksi hän on loppucreduissa mainittuna.
Ella nukkui artun kainalossa, Hellässä syleilyssä. Hipsuttivat ja halivat toisiaan. Ihan pari.
Ja nyt ella makoilee artun kainalossa ja molemmat hipsuttavat toisiaan. Jos kameroita ei olisi niin kyllä ella saisi artusta hyvän miehen. Valitettavasti vain luulen että kun tilanne selkiytyy, arttu alkaa taas heteroksi, juuri sellaisten painostuksesta jotka tässäkin ketjussa kommentoivat.
Ella saa vielä artulta kyydit kun tulee seuraavat bileet. . .
Se on kuumaa lempeä näillä kahdella nyt.
Mitä ihanaa noissa on sairasta .toinen on piilohomo ja toinen leikkii niin neitiä. Voi Helvata.
Ella on naisellisempi kuin talon naiset .
Nyt eletään 2020-luvulla. Ihme ahdasmielistä porukkaa.
Miten se on teiltä pois?
Yököttävää on ne koululaisten pahoipitelyt ja kuristamiset että parilta nuorelta on taju lähtenyt. Se on sairasta että käydään pienempien kimppuun porukalla ja kuristetaan.
Halailkoon ja hipsutelkoon Arttu ja Ella toisiaan just niin paljon kuin haluavat, kun tekevät sitä omasta vapaasta tahdostaan.
Homoja kai ne on. Molemmathan ovat miehiä. On talossa kolmaskin ja myös neljäs homo mies.
Suhteudettuna asukkaisiin, jostain syystä ilmeisesti Cristal snov tai tapio huuska on halunnut taloon homoja urakalla. Taitaa olla oikein homojen paratiisi.
Ainakin se vie joiltain heteroilta katsomisen halun. Ainakin minulta. Yök.
Luultavasti kaikki ovat jotenkin poikkeavia.
Ilmitulleet Kristiina Roope Arttu Ella Timo ilmeisesti myös Kati edustaa jotain mutta en tiiä mitä ainakin sateenkaarikansaa on.
Veikkaan että on valittu puolet sitä ja puolet tätä.
Arttu Joelin kanssa vaahtokylvyssä kun muu väki pihalla..
Onko noin ?
No onpa porukka kerätty kokoon.
Kaikki muut asukkaat paitsi Sami ja Vili ovat homoja , biitä ja lesboja . Siksi Samia kiusattiin ja nyt Viliä kiusataan. Tuotannon olisi pitänytsuoraan ilmoittaa että tämä formaatti on homoille ja lesboille ja biille. Timokin sanoi viisarin värähtäneen kun Joeli lähenteli. Heteroille myö oma BB.
Lisäksi Marko ja OP epäillysti molempi käy. Eihän normaali terve mies pussaile toisten miesten kanssa ja haromunia toiselta kuten nämä mainitut. Op hämmensi Artun munia. Kristiina kertoi että molempi käy, siis bii. Kati oli myös muun suuntainen, epäillysti Julia ,näin kuvia suutelemassa naisen kassa ja aona kuvia saman naisen kanssa tiiviisti. No, Paula kertoi että hän on 27 v äijä. Mitä sitten lie.!
Ella on nainen. Arttu on ihan hetero. Ei Arttua karvainen mies kiinnostaisi.
Ella on oikealta nimeltään eetu. Eli mies joka pukeutuu naiseksi.
Arttu on keksinyt kuinka pysyy kuvissa mukana, alkaa homoksi niin tulevaisuus talossa on taattu.
Tai sitten hihityksestä päätellen on sekoamassa.
Aika roisia meininkiä, veisaa kuulemma Suojelusenkelivirttä suihkussa käydessään.
Raamatut viskataan lattioille ja kaikki kaunis maassamme romutetaan, BB-talon tapaiset tulisi kokonaan sulkea.
Ja tämä pikkulikka Katariinako nimensä ( anteeksi en muista nimiä) , ei mielestaäni polta, mutta piireihin talossa vetää reppana röökiä. Aika säälittävää, juuri kun meillä on tämä hallitus ja naisten asema huipussaan.
Pitääkö naisen vetää röökiä ja muuta, kuten eräs Sofia tekee, päästäkseen piireihin?
Onkohan siltä Ellalta poistettu vehkeet?
Näkeehän sen jo sokea Reettakin että mieshän se Ella on jo äänikin sellainen.
ella sen artun kainaloon tunkee, eikä toisinpäin. Ella se on keksinyt kuinka pysyä talossa.
Teidät uskovaiset pitäisi viskata suomenlahden yli ulos suomesta.
Aika naisellinen mies.
Näkeehän sen päältäkin että Ella on Eetu luisevan miehen roppa ja ylinäyteltävät elkeet .Ei natsaa naiseksi vaikka kuinka meikkaa.
Kuka on uskovainen ja sitä paitsi mitä pahaa siinä on jos johonkin uskoo ,kaikki varmaan jollain lailla johonkin uskoo .oli se sitten mitä hyvänsä.kyllä kait homotkin johonkin uskoo koska kirkkohäitä ovat monetkin vaatimassa.
Ella tosiaankin vetää naisen roolia viimeisen päälle, mutta jos ylinäytelmästä puhutaan niin Roope vie tässä "Tarmo Manni"-suorituksessaan ehdottoman voiton.
Ellasta on sanottava, että hänellä on tavattoman hyvä maku, kauniita vaatteita. Tosin se tulojuhlan balleriina-asu meni yli.
Näille naiseksi pukeutuville antaisin vinkin: alushame. Kevinillä oli valkoinen pitsiluomus, mutta jonka alta kuulsivat paljas iho ja mustat pikkukalsarit. Ohuiden, läpikuultavien mekkojen alla siisti nainen käyttää väriin sopivaa alusmekkoa, sekä muita, samanvärisiä alusvaatteita.
Eetu kertoi illalla, kuinka toivoo porukan maksavan edes osan hänen tulevista kauneusoperaatioistaan. Rinnat se halvin. Nassu, siis kulmat, poskipäät ja nenä, huulethan onkin jo kai tursotettu.
Kertoi myöskin kuinka se alapää muutetaan "viktoriaksi", kuten hänen tuttavansa on kolon nimennyt.
Pallit veks ja kusettimesta muotoillaan huulet ja kolo kullia varten kuten Eetu asian ilmaisi. Arttu ähki ja käänsi kylkeään Eetun kainalossa, ihastuksestako.
Jälkihoitona täytyy pitää tappia, että kolo venyy sopivaksi.
"Ella on nainen". Mistähän kohtaa? Arttua rupes pylly kiinnostaa.
Se kummajainen ei ole nainen, eikä siitä naista tule koskaan.
Ella ei olevielä leikkauttanut munia pois. Se onpitkä prosessi eikä Ella ole sitä vielä aloittanut. Se ei käynoin vain. Hänellä omi talossa sellainen kolmio muna kiristäjä joka näkyi pitsihousujen läpi. Puhtaasti näkyi kun Artun kanssa juopottelija ilman huosuja putosi sängystä ja nousi ylös. Hyvin näkyi. Ei naiseksi voi sitä sanoa jolla on miehen genitaalit. Ellahan sanoi että munien poisto on hänen unelma ja siksi lähti BB :n mukaan saadakseen sitä varten rahat. Leikkaus maksaa useamman kymppitonnin.
Ei ole poistettu. Homoilua on sekstailu. ARTUNKIN KANSSA.
Homomiehet meikkaa. Fakta.
Ella voi olla kysyttyä homomarkkinoilla. Ostelee tuhottoman kalliitavaatteita, 200e kenkiä. Taitaa stripata kun Artulta kysyi että paneeko hän sunnuntaiksi hänen strippaajakengät. Ei tuon hintaisia kenkiä ja vaatteita osteta pienellä kahvila-apulaisen palkalla, eikä kalliita Egyptin matkoja ym matkoja. Vuokraja muu elämä maksettava. Tuloja on ritkasti oltava "jostakin " muusta "työstä" .
Ellalla on haaveissa , munat pois, nenän muotoilu(sanoi sen maks.3000e), poskipäät, otsaluun hiominen kulmien kohdalta, kun liian ulkoneva eteenpäin,rintojen tekeminen jne. Paljon on korjattavaa. Hän halveksi köyhiä, niin kaihänellä on niitä homomaksajia, että voi itsensä katsoa rikkaaksi.
Onko Ellalla vielä vehkeet tallella? entä rinnat...titääkö joku, onko tehty jotain muutoksia. Ääni oudosti kuitenkin jäänyt...
Cristal Snown "tutka " on yhtenä ollut valitsemassa "henkilöitä" taloon , oisko jotain kotiinpäinvetoa ? "Märkiä päiväunia "
Ja tämä nykysuuntaus näihin huulivirityksiin , makuasia ,mutta näyttää aika hirveältä !
"Antavat läheisyyttä toisilleen"? Ei ole vielä vieroitettu äidin rinnoista kumpaakaan?
Eikös se tullu tienaamaan ,että pääsee leikkaukseen.
Katsojienko pitäisi kustantaa hänen rumat teko rintansa.
Olen ihmetellyt tuota, että jos Arttu on hetero, niin miten nukkuu kaulakkain Ellan kanssa?
Yleensä heterot miehet ei halua koskea toiseen mieheen metrin kepilläkään.
Kai Ellalla kumminki on miehen vehkeet..
Tämmönen täti ei tajua.
Nythän on muotia, että kun lapsi syntyy ei kerrota tuliko tyttö vai poika.
Nimi ja puketuminen ei saa viestittää kumpaa sukupuolta lapsukainen on.
Kun tätä syötetään tarhassa ja kouluun mennessä, ihminen itse ei tajua edes jalkoväliin katsoessaan mitä on.
Sukupuoliakin on nääs kymmeniä, siinäpä sitä on lapsukaisella mietittävää, kun pridemarssillekin tungetaan kohta läpi vuoden.
Jos tuosta naapurista homo pukkaa mun sänkyyn, hakemaan lampöä ja ja lempeä, lentää kyllä ulos, vaikka minua pidettäisiin kuinka homofobistisena ja rasistina.
"Olen ihmetellyt tuota, että jos Arttu on hetero, niin miten nukkuu kaulakkain Ellan kanssa?
Yleensä heterot miehet ei halua koskea toiseen mieheen metrin kepilläkään."
Tuo on aivan totta.
Heteromiehenä voin vahvistaa asian.
Sukupuolia on vain kaksi, se 100 varma asia. On TYTTÖ ja POIKA.
On hirveä vääryys, jos lapsi ei tiedä kumpi hän on.
Voiko maailma mennä näin hulluksi.
Jumala loi vain ja ainoastaan miehen ja naisen, eikö se vaan joittenkin kalloon mahdu.
Miksi yhteiskunta haluaa, että on vain homoja ja lesboja ja samaan aikaa sanovat, että syntyvyys vähenee.
Heterot ovat jo jääneet yhteiskunnassa alakynteen ja tämä on fakta.
Kuka näin hullussa maailmassa enää haluaa elää.
Jumala loi? Brahma, Khnum vai Atun?
ellalla tekotukka botoksihuulet nenän alus punottaa parransänkipoltettu laserilla ehkä
Millä se sen äänen saa naiselliseksi, kai siihenkin keino on?
Vai joutuuko E rääkymään ja ilkkumaan vanhuksen äänellä loppuikänsä, jolla muka peittää miehen äänen. Kun tämä meikkaa ja pukee itsensä hepeniin alkaa raakkumaan.
Kuvottaa muuten kuinka sakki nauraa, kun tämä oletettu matkii äitiään tai isoäitiään, tätiään tai pahimmassa tapauksessa ihan vierasta ihmistä.
Samaan aikaan rääkyy kuinka häntä sorsitaan. Eihän ihminen toki älynlahjoilleen mitään voi, mutta pitääkö televisioon tunkea moista, meitä ihmisiä pilkkaamaan ja arvostelemaan.
Tajuathan sen että ihmiset katsovat 247:aa ja nauravat sinulle kun keksit tuollaista sekopäistä valetta?
e pilkkaa omia vanhempiaan. mitään sisältöä ole ihmisessä jos peilitärkeämpi kuin läheiset.
Pilkkaako ella omia vanhempiaan, huh huh. Onko hänen juttunsa vanhempien syy, silloin pitäisi asia keskustella läpikotaisin kotosalla, eikä lähteä muille määkymään ja kostamaan.
Herraisä Sasa ottasitsä mieluummin muna vai Artun...
Taloon ei saisi ottaa ihmisiä joilla ei ole mitään tolkkua.
Kelataksia käyttää vanhus, jolla on sairauksia ja saanut kortin joka oikeuttaa alennukseen taksikyydeissä.
On julmaa, että tämä oletettu pilkkaa sairaita vanhuksia toistuvasti tässä formaatissa.
Miksi kukaan ei puutu, saa tuota oletettua lopettamaan.
Älkää ääliöt valehdelko, koska se osuu aina teidän omaan nilkkaan.
Ella, arttu, sasa ja joel, sekä muutama muu, mm, kati ovat leikkineet vanhuksia ensimmäisestä viikosta lähtien ja mm. valitelleet maailmanmenoa ja esimerkiksi homoseksuaaleja, sekä sitä millaista roskaa nykynuoriso katsoo (BB) ja millaisia laitteita käyttävät (netti, mobiilipuhelimet jne) ja sitten katsovat kilpaa emmerdalea.
Youtubessa on muutama pätkä mm. isäntien nettideiteistä.
Te olette todella epätoivoisia kun yritätte jo ihan puhtailla valheilla panetella noita ihmisiä.
Mitä tuossa on suloista inhottaa katsoa kun kaksi jätkää hipelöi toisiaan toinen vielä joku joka ei ole oikein selvä kumpaakaan sukupuolta.
Tähänkö on menty että hetero on kohta kaapissa ja vähemmistönä. Joku raja jo suvaitsevaisuudellakin. Kohta kaikki on sallittua ja hyväksyttävää. Se on vain niin että on joko mies tai nainen. Ei ole kolmatta vaihtoehtoa. Ensi kaudella varmaan BB-talossa sallitaan kilpailijaksi pari sikaa ja muutama lammas. On sitten näillä asukkailla herkät hetkensä näiden kanssa. Ja siinä sivussa vähän sadomasokistisia tehtäviä, pissaleikkejä sun muuta.
Siellähän oli jo sikaa ja lammasta karsinoissa, heiniäkin ja on edelleen.
Ei ollut eka Bb homojen täyttämä. Nyt se onkin ruvettu suuntaamaan homoille tuo ohjelma.
ilmeisesti yks transu taitaa olla pääpiruna tuotannossa ja se on Snow.
Se olisi hyvillään jos kaikki talossa olisi homoja ja transuja.
Voisihan ne heti mainostaa tv:ssä, ett se ohjelma on muuttunut homojen ohjelmaksi.
Ihan niinkuin se nyt onkin.
Joskus katsoin, mutta koska talo kuhisee nykyisin homoja, ei kiinnosta.
Olivat lusikassa ja taisi savupiippu tulla nuohotuksikin.
Halpahintainen homoerotiikka on näköjään BB:n valttikortti. Mutta keitä nuo Ruskeanreiän Ritarit jaksavat vuodesta toiseen kiinnostaa? Ilmeisesti heillä on katsojansa. On se niin jännää, kun "lusikassa" maataan! "Ja onko niillä housut jalassa peiton alla, vai ei?"!
On katsojia, jotka luottaen viimevuoden tasoon, aloittivat tämänkin vuoden jaksojen seuraamisensa. Mutta kuinka kauan vielä? Eiköhän katsojia ole jo tippunut kyydistä...?
Itseäni ei suoraan sanoen enää juurikaan kiinnosta, mutta vielä vilkaisen joskus.
Vilkuilin aikanaan nähdäkseni missä nuoriso menee, pikkasen järkytti meno jo silooin.
Nyt vilkuilen kuinka hulluksi maailma onkaan menossa. Kuinka hulluksi maailma onkaan mennyt, eikä hyvältä näytä.
Ulos heti tämä joka imitoi vanhuksia, jotka kulkevat Kelataksilla. Solvatkoon äitiään ja isoäitiään, mutta jättäköön muut rauhaan.
Itkisin silmät päästäni jos minulla olisi lapsi tarhassa, ala-asteella tai tuolla aloittamassa elämäänsä.
Ihan kauheaa, kuinka tämän päivän lapsi ylipäätään noista viidakoista selviää. Ongelmia on, eikä mikään ihme. Kuka auttaisi suomalaista lasta ja nuorta. Vanhukset kyllä osaavat pitää puolensa, eivät edes tiedä koko BB roskaohjelmasta, onneksi.
Eikä olisi sinun jo aika lopettaa katsominen, eikä kärsiä homostelijoiden tuijottamisesta ja täällä valittamisesta! Kyllä se tuotanto siihen hiipuu kun katsojat äänestää jaloillaan!
Olipa ihanaa katsoa video, jossa Arttu pyyhkii käsiään aktin jälkeen. Olen käsittänyt että molemmat nauttivat, mutta nykyään joku pelipoika vetelee, nylkyttää, vieläpä ilmaiseksi.
Talossa jokaisen miehen on oltava nyt homo, jatkaakseen.
Härkäpari. Kaipa ne kyselee tai tutkii kummalla on isommat munat.
Nykyään ei kuulemma voi tietää kuka on nainen ja kuka mies, åitää kysyä.
Facebookissa useat on tätä mieltä, omalla nimellä kehtaa tuollaista horista
Arttu järjesti "kivan" yllätyksen vanhemmilleen!! :D
Saako "käsitöistä " suojan häätöäänestykseen ?
Muutama rinkiin vielä,,,,, "pojat " pääsee pitkälle !
Otsikko riitti. En lue ketjua. Suvaitsevaisuus, Pride ym on juuri tätä päivää. Homoja lesboja muu sukupuolisia transuja ollut aina.
Tämän ketjun kirjoittajat taitavat olla juuri niitä jotka eivät Pridessa kövele mutta onneksi maailma muuttuu koko ajan.
Miehet (heterotkin) tykkää kakkosesta nainen ei. Mutta Ellan sukupuoli on vaihdettu. Hönellä on naisen alapää sen nökee ja hän on siitä kertonut .
P.s. itse olen hetero mutta jokainen olkoon mitä on. Kunhan ei satuta ketään ja kaikki on vapaaehtoisesti mukana touhussa.
Ei Ellan sukupuolta oo vaihdettu.. vehkeet sillä on .. arvostelee toisia että joku ei muka oo aito :) se itellä muka on aito.feikki koko hahmo..
Minkä takia pitää tukea agendaa joka perustuu identiteetti kriisiin? Ei ole kuin kaksi sukupuolta mies ja nainen, loput on ihmisen keksimää skeidaa. Toki löytyy tapauksia jotka syntyvät molemmat tavarat tallessa tai sitten ei löydy mitään, nämä ovat asia erikseeen.
Mielestäni tälläistä liberaali propagandaa ei tulisi näyttää tv:stä ollenkaan. Suvaita voi, nykyään sillä ei ole enään mitää rajaa ja tämä näkyy tälläisenä sekoiluna. Prideväki on ja tulee olemaan VÄHEMMISTÖ.
Voi teitä umpimielisiä..
Ella on nainen parhaimmillaan kun löytyy munat. Ihana
Eiköhän kaksi aikuista tiedä mitä tekevät.
Kovin on "harhaista " tämä Ellan maailma ,katsoin juuri illan koosteen , siellä kaivattiin GLAMOURIA ,, bibiksiä ja jotain kevyitä päivätehtäviä ? Ei koskaan mitään yhtä kamalaa tehty kun mitä nyt pyykkipäivinä ... !
Tupakkapaikalla " LÄYHÄTTIIN " toisten tekemisiä , Ella ensimmäisenä arvostelemassa , kun on tekemätöntä työtä....
TUPAKKATAUKOJA keritään kyllä pitää ,ja vaikka onkin tekemätöntä työtä !
Ja se on "maan tapa " sinne ei osata mennä yksin !
Toivotan sinulle Ella onnea valitsemallesi Glamourin täyttämälle " HELPOLLE "elämälle !
"Antavat läheisyyttä"... Mitä hemmetin "läheisyyttä"? Uusiokäsite loiselämiselle?
Nuo jotkut, äidin ja isin helmoista vierottamattomat, eivät halua pärjätä yksin. Aito kiintymys toiseen ihmiseen on muuta kuin oma, itsekäs, muita hyväksikäyttävä "läheisyyden" kaipuu.
Jokin medioiden keksimä uustermi kuten "uusi rakas"? Tämä käsite on mahdoton, mutta uppoaa myös valheessa eläjiin.
tuommoisesta tulee kyllä mieleen ensimmäisenä että ei ole saanut läheisyyttä ja rakkautta oikeilta vanhemmilta. rakkaus termit hukassa.
"Uusiokäsite loiselämiselle?"
Et taida olla ihan kartalla Big Brother formaatista.. Tarkennatko hieman?
Kyllä on sairasta elo nykyään.
Juuri näin. Pahimmat ilkeilijät ovat pesiytyneet tänne suoli24 palstalle. Sairasta spekulointia täällä BB talon asukkaista. Huomiokaa että ip-osoitteenne perusteella pystytään jäljittämään loanheittäjät,
Kyllä tuo arttu sovellus toimii