EU-parlamentissa ihmetellään

Anonyymi

Heinäluoma, Kumpula-Natri ja Pekkarinen lipesivät Venäjä-boikottiriveistä
ja ovat Putinin puolella.

29

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onhan se aivan ennenkuulumatonta, että jollakin suomalaisella mepillä on oma mielipide. Törkeäksi sen tekee sen takana piilevä kansallinen etu!
      Hyi hirveää!

      Ettei vaan olisi uhkava ennakkotapaus. Jospa suomalaiset ryhtyvät hiljalleen liukumaan nöyristelylinjalta itsenäisempään ajatteluun ja ottavat himpun verran mallia Välimeren maista sekä Saksasta ja Ranskasta. Varsinkin niiden pankkien intresseistä. Tähän viimeiseen meillä ei ole eväitä mutta olisi hyvä puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

      Johan Soinikin sanoi tv:ssa naureskellen Kreikan miljardeista. Heko, heko. Toki me tiesimme mihin ne rahat menivät. Saksalaisiin ja rankalaisiin pankkeihin niiden saatavien lyhentämiseen.

      • Anonyymi

        Vaaditko kansan äänestystä kreikan lainasta.


      • Anonyymi

        Putin pyrkii EU:ta horjuttamaan kaikin tavoin ja vaikuttamaan mielipiteisiin propagandalla
        ja rahalla mm. tukemalla ääripopulisteja.
        Heinäluoma, Kumpula-Natri ja Pekkarinen ovat Putinin "pikku apulaisia",
        Putinin puolella.


    • Anonyymi

      Ne on edelleen suomettuneita.

    • Anonyymi

      Tyhjää äänestäneet ei muuta EU-maiden yhteisiä kantoja, turha luulla että yhteisö horjuisi.
      Äärioikesto eeuuta vastustavat eivät vaikuta yhteisön linjaan.

      • Anonyymi

        Äänestys koski Venäjä-boikottia. Ei äänestetty äärioikeisto-boikotista.
        Suomettunut kolmikko on pudonnut kärryiltä, kaksi jo ikänsäkin puolesta.
        Eläkeläiset voisivat jäädä eläkkeelle tekemästä haittaa yhteisten asioitten hoidossa.
        Heinäluoma ei ole saanut ainuttakaan kiitos-mainintaa kotimaan politiikassakaan
        varsinkaan kollegoiltaan eri puolueista.


    • Anonyymi

      Luottavaiset usein eroaa lipeäväisistä juuri suvaitsevaisestikin, jos ei ketään huomaa. Sillä joitain voi puijata hetken, muttei kaikkia jatkuvasti.

    • Anonyymi

      Tätä kestää vielä jonkin aikaa, eli kekkoslaista sensuuria YYA-hengessä. Kannattaa palstalaistenkin ottaa huomioon hitaus ja muistaa miten hitaasti organisaatiot muuttuvat siitä syystä, että uutta ihmistä ja ainesta ei saada tilalle. Esim. Venäjä on edelleen pitkälti kommunistinen diktatuuri, kirjastot opetus ... muuttuvat hitaasti. Samoin Kiina on raaka sotakommunismi. Eikä siinä kaikki. Mädättäjähaloslaiset demlat braxistisenilistit tuijabraxit loivat lainsäädännön jolla putinistit omistavat Fennovoiman Hanhikiven ydinvoimalan (Rosatom, pääsevät häiriköimään kantaverkkoon), ns. kepuvoimalan, ja perustavat parhaillaan propagandakoneistoaan Suomeen 02.06.2020 19.32 Nyt on sakeaa: Outo venäläinen 1hd Music Television -nuorisokanava pääsi Suomen markkinoille – Tekijöiden taustalla korruptiosotkuja ja valekuninkaallisten verkostoa. Lähde Seura 17.6.2020

      • Anonyymi

        Hamhikiven atomivoimalan tapauksessa tanssin viejänä toimivat venäläiset, ja tanssitettavan vikisijän rooli jäi meidän politiikoille.
        Tuija Brax ehti saamaan paljon sekoilua aikaan oikeusistuimissa, jotka näkyivät tähän päivään asti.


    • Anonyymi

      Suomettunut kolmikko on "sokea" ja "kuuro".
      Nykyinen poliittinen tilanne ei ole vielä saavuttanut niitten aivoja.
      Ne elävät 1980-lukua. Ihmettelen Kumpula-Natria, eikö se ole oppinut omilla aivoilla
      ajattelemaan ollenkaan vaan antaa eläkäisten ajatella puolestaan ?
      Vaikka boikotti-äänestykseen liittyikin Nord-Stream, sen käyttöön
      ei olis kuitenkaan tullut muutoksia, koska Venäjä tarvitsee rahaa.
      Se juuri olisi ollut painava asia boikotissa, mutta junteilla petti logiikka.
      Ei ne pystyneet asiaa ajattelemaan pitemmälle. Luopiot.
      Jättikö isot Hoot (hoopot) painamatta nappia ?

      • Anonyymi

        Huhta ja Hakkis vai ?


    • Anonyymi

      Ketjussa näkyy olevan useampiakin Bryssel aivopeseytyneitä hymistelijöitä!

    • Anonyymi

      Heinäluoma kumppanit kokeneita, perustelivat käyttäytmisensä, kukaan ei ole Putinin puolella.
      Putin toimii kuten haluaa, ainoa jolla sananvaltaa on Angela Merkel joka alkaa väsymään Putiniin, on kuin tuulimyllyjä vastaan taistelisi.

      Kokonaisuutena EU on euroopalle parasta mitä ikinä ollut kaikista ongelmista huolimatta.

      Ihmettelen EUn vastustajia ( onneksi mitättömän verran ) niin eivätkö osaa tajuta minkälainen maanosana jossa valtiot erillisvaltioita.
      Maanosassa vauraampia ja vähemmän vauraita, yhteisön mukana vähemmänkin vauraatkin voivat kehittyä, EU kokonaisuutena on isompi suurvaltojen joukossa.

      Pertikki

    • Anonyymi

      Jos ei ole EU:n puolella, niin silloin on Putinin puolella.
      Selkeä asia.

    • Anonyymi

      Le Peninin tavoin Laura Huhtasaari ihannoi Putinia, Huhtasaaren sydän ystävä desantti Johan Bäckman Pietarin trollitehtaan agentti toimii välikätenä Suomen Uutisiin, persut kannattaa Vladimir Zirinovskia.

      • Anonyymi

        Kaikki ääripopulistit ihannoivat Putinia, joka tukee ääripopulisteja.
        Persut on ääripopulisteja, joita eläkeläiset äänestävät innolla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki ääripopulistit ihannoivat Putinia, joka tukee ääripopulisteja.
        Persut on ääripopulisteja, joita eläkeläiset äänestävät innolla.

        Ihmettelen, että Kumpula-Natri pidättäytyi äänestämättä. Heinäluoma ja Pekkarinen yya-ajan eläneitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmettelen, että Kumpula-Natri pidättäytyi äänestämättä. Heinäluoma ja Pekkarinen yya-ajan eläneitä.

        Suomalaisilla poliitikoilla ei yleensäkään ole selkärankaa olla rohkeasti mitään mieltä.
        Joka suuntaan kumarrellaan ja mielistellään. Kai se on YYA-ajan jäänne.
        Suomi ei pysty päättämään Natoon menostakaan, koska Putin alkoi uhkailla.
        Viro ja Baltian maat liittyivät heti Natoon, kun oli mahdollista ja kun Putinilta tuli
        nootinkaltaista ohjetta Virolle jossain asiassa, Viron presidentti Ilves vastasi Putinille:

        "Me emme tarvitse ulkopuolisten ohjeita, me päätämme itse !"

        Se on jäänyt ikuisesti mieleeni toiveunena, että Suomenkin nöyristely joskus voisi loppua. Nostan hattua Virolle ja sen silloiselle presidentille.


    • Anonyymi

      Kommentit ovat tahdottoman orjakansan reaktioita.
      Nöyristellään Brysseliä tai Moskovaa.
      Vaihtoehto, että edustajat eivät nöyristelisi kumpaankaan suuntaan vaan ajattelisivat lähinnä Suomen etua, on näille nöyristelijöille vieras ajatus!

      • Ei suomalaisten ole tarvinnu nöyristellä mistään neuvostoliiton jälkeen, reilu prosenttin osuudella EUa voimme sanoa paljon kuuluvammin, jos olisimme joka asiassa kaikkia vastaan kuten persujen tapa, persujen mepit ilmoittaneet olemme Brysselissä ainoastaan vastustamassa koko systeemiä, niinhän teette suomessakin.

        Mistä se johtuu, se johtuu normaalilla yhteistyöllä olisitte näkymättömiä, toisekseen olette osaamattomia, sehän nähtiin Sipilän hallituksessa edustajanne on surkeita mutta paha äänisiä.


    • Anonyymi

      Sipilä vaaransi Suomen turvallisuuden han hiki venäläisellä ydinvakoilukeskuksen Rosatom omitamalla voimalalla, ei suinkaan sen vuoksi, että varsinaisesta ydinvoimalasta olisi tulossa teknologiansa puolesta erityisen riskialtis.

      Eikä edes sen vuoksi, että Venäjä saattaisi käyttää ydinvoimalaa jonkinlaisena energiakiristyksen välineenä Suomea vastaan.

      Vaan siksi, että venäläisten rakennuttama ja osittain jopa omistama ydinvoimala on kuin avoin kutsukortti mitä erilaisimmille Venäjän valtiollisille peiteoperaatioille Suomen maaperälle vuosikymmeniksi eteenpäin. Mark Galeotti Venäjän länsivak oilun kärkiasiantuntija

      • Kohan puhut omiasi, Sipilä mitään vaarantanut, suomalaiset tehdeet yhteistyötä venäläisten kanssa sodan jälkeen jatkuvasti, nykyään vähemmän, tuskin lopetamme koskaan.

        Mika Niikko kierteli eduskunnassa kutsumiensa kiinalaisten teollisuus kenraali vakoojien kanssa, kiinalaiset käyttivät tyhmää Niikkoa välikappaleena, kuinka Niikon bisnekset mahto onnistu vakoojien kanssa, ruskeilla kirjekuorilla ?


      • Anonyymi

        Se päätös oli syvältä. Erosiko muuten Vihreät silloin hallituksesta ?
        Jotain ryhdikästä kerrankin heiltäkin. Muistan, että Ville Niinistö oli raivona.


      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Kohan puhut omiasi, Sipilä mitään vaarantanut, suomalaiset tehdeet yhteistyötä venäläisten kanssa sodan jälkeen jatkuvasti, nykyään vähemmän, tuskin lopetamme koskaan.

        Mika Niikko kierteli eduskunnassa kutsumiensa kiinalaisten teollisuus kenraali vakoojien kanssa, kiinalaiset käyttivät tyhmää Niikkoa välikappaleena, kuinka Niikon bisnekset mahto onnistu vakoojien kanssa, ruskeilla kirjekuorilla ?

        Pertikkiä voi hyvällä syyllä sanoa; YYA:n marinoima huväuskoinen hölmö.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pertikkiä voi hyvällä syyllä sanoa; YYA:n marinoima huväuskoinen hölmö.

        - Perussuomalainen Kiina-ilmiö Yle Areenaassa

        - Ylen selvitys: Kiinankontrollijärjestelmä pesityi myös Suomeen - Toiminnalla on yhteys suomalaiseen puoluepolitiikkaan.

        - yle päivitetty 23.9.2020 klo 17:48
        Tietovuo: Kiinalaiyrityksen urkintalistallaon 794 suomalaista, joukossa politikkoja.....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        - Perussuomalainen Kiina-ilmiö Yle Areenaassa

        - Ylen selvitys: Kiinankontrollijärjestelmä pesityi myös Suomeen - Toiminnalla on yhteys suomalaiseen puoluepolitiikkaan.

        - yle päivitetty 23.9.2020 klo 17:48
        Tietovuo: Kiinalaiyrityksen urkintalistallaon 794 suomalaista, joukossa politikkoja.....

        PS: Mika Niikon sähkötupakka bisnes,, Puhui eduskunnassa painokkaasti sähkötupakan puolesta, pelkäsi bisnesten vaarantuvan.
        Härski helluntaiuskova Mika Niikko yrittää antaa kuvan perussuomalainen on hurskas uskova malli kansalainen, ehdotti mm. Erkki Tuomiojalle pokkana että perustettaisiin keskileirin tapaisia paikkoja turvapaikahakijoita varten joilla ei ole viellä oleskelulupapäätöstä, Erkki Tuomioja tyrmistyi Niikon ehdotuksesta.

        Mika Niikko Kiinalais vakooja kenraali kustantanut Mikan matkoja Kiinaan, muka Bisnes vakooja kenraalilla aikaa nappikauppoihin persun kanssa.,


    • Anonyymi

      YYA-eläkeläiset ei tajunneet, että ei äänestetä kaasuputkesta
      vaikka se taustalla on, vaan Venäjä-boikotista,
      mutta taustavaikuttajat olivat varmaankin Paavo Suuri Lipponen,
      joka ehkä sai hyvät rahat Venäjältä Nord-Stream-putken lobbaamisesta
      ja IT-miljonääriJuha Kiky Sipilä.
      He ovat päättäneet Heinäluoman ja Pekkarisen puolesta
      mitä nappia painetaan tai painetaanko mitään.

    • Anonyymi

      Onhan siinä ihmettä kun muutama suomalainen meppi osoittaa itsenäistä ajattelua tahdottoman peesaamisen asemesta.

      • Anonyymi

        Kerrankin itsenäistä ajattelua niin ihan väärässä paikassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      48
      4914
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3227
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1375
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      180
      1206
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      64
      887
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      868
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      847
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      708
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe