Aiemmin kaikki ok. Taustatiedoksi että koirani pelkäsi kaikkea pentuna mutta eritoten miehiä ja lapsia.
Tuosta pelosta oltiin päästy kutakuinkin pois. Kenenkään luokse se ei suinpäin mennyt edelleenkään muuta kuin tutut joita on kertynyt paljon.
Alkoi näin: Soitin tuttuun numeroon ja ihmettelin että kukaan ei vastaa eikä vastaajaakaan ole. Ei koko päivänä. Ajattelin että yritän huomenna aamusta.
Soitin seuraavana päivänä noin 9.30 ja hän vastasi mutta kauhea hälinä oli ja hän kysyi että voiko soittaa noin klo 11 kun näkee ne varausajat. Sanoin että ok.
Hän ei soittanut koko päivänä. Ajattelin että saa olla, muitakin on.
Hän soitti seuraavana aamupäivänä ja kysyi että niin mihinkäs me jäätiin.
Sanoin ettei jääty yhtään mihinkään vaan lupasit soittaa eilen mutta et soittanut.
Taas kaiken maailman selostusta mitä kaikkea oli tullut. Että puhuttiin perjantaista. Sanoin että minun kanssani ei olla puhuttu mistään päivistä..
No sitten sovittiin että vien koirani tulevana maanantaina klo silloin ja silloin.
Koko viikonlopun tuli voimistuvasti tunne että en halua viedä koiraa sinne. Soimasin itseäni että älä ole vainoharhainen, aiemmin on ollut ok.
Vielä maanantai aamuna ajattelin että perun mutta tunnollisena ihmisenä en sitä tehnyt. Ajattelelin syyksi vaikka että olen sairastunut tai jotain muuta.
Niin sitten mentiin. Aiemmin kun on oltu siellä ei ole ollut muita koiria. Nyt oli häkissä lattialla koira joka haukkui ja vinkui ja omani oli peloissaan. Omani ei ymmärtänyt alkuunkaan miksi siellä on muitakin. Ko. tila on pieni, sinne ei paljon jää tilaa pesualtaan ja trimmauspöydän jälkeen.
Kun hain koirani näytti että kaikki ok. En tutkinut sitä tarkemmin vaan suunnistimme autoa kohden.
Oli sovittu kuin aina että lyhyeksi mutta niin että ihoa ei näy. Paikoin olikin näin mutta esim. rinta oli kuin kynitty kalkkuna. Ei karvan karvaa. Samoten pippeli ja kivekset joita se aristeli kaksi viikkoa. Meni melkein kaksi viikkoa että se lopetti sen spurttailun kokonaan.
Paskamaisinta on se että huomasin taas ensimmäisen miehen kävellessä vastaan koiran häipyvän piiloon. Niin pitkälti kuin pääsee.
Siitä kuitenkin pian palauduttu ja ei varmaan mitään pysyvää.
Arvatkaa menenkö uudestaan.
Tuosta pelosta oltiin päästy kutakuinkin pois. Kenenkään luokse se ei suinpäin mennyt edelleenkään muuta kuin tutut joita on kertynyt paljon.
Alkoi näin: Soitin tuttuun numeroon ja ihmettelin että kukaan ei vastaa eikä vastaajaakaan ole. Ei koko päivänä. Ajattelin että yritän huomenna aamusta.
Soitin seuraavana päivänä noin 9.30 ja hän vastasi mutta kauhea hälinä oli ja hän kysyi että voiko soittaa noin klo 11 kun näkee ne varausajat. Sanoin että ok.
Hän ei soittanut koko päivänä. Ajattelin että saa olla, muitakin on.
Hän soitti seuraavana aamupäivänä ja kysyi että niin mihinkäs me jäätiin.
Sanoin ettei jääty yhtään mihinkään vaan lupasit soittaa eilen mutta et soittanut.
Taas kaiken maailman selostusta mitä kaikkea oli tullut. Että puhuttiin perjantaista. Sanoin että minun kanssani ei olla puhuttu mistään päivistä..
No sitten sovittiin että vien koirani tulevana maanantaina klo silloin ja silloin.
Koko viikonlopun tuli voimistuvasti tunne että en halua viedä koiraa sinne. Soimasin itseäni että älä ole vainoharhainen, aiemmin on ollut ok.
Vielä maanantai aamuna ajattelin että perun mutta tunnollisena ihmisenä en sitä tehnyt. Ajattelelin syyksi vaikka että olen sairastunut tai jotain muuta.
Niin sitten mentiin. Aiemmin kun on oltu siellä ei ole ollut muita koiria. Nyt oli häkissä lattialla koira joka haukkui ja vinkui ja omani oli peloissaan. Omani ei ymmärtänyt alkuunkaan miksi siellä on muitakin. Ko. tila on pieni, sinne ei paljon jää tilaa pesualtaan ja trimmauspöydän jälkeen.
Kun hain koirani näytti että kaikki ok. En tutkinut sitä tarkemmin vaan suunnistimme autoa kohden.
Oli sovittu kuin aina että lyhyeksi mutta niin että ihoa ei näy. Paikoin olikin näin mutta esim. rinta oli kuin kynitty kalkkuna. Ei karvan karvaa. Samoten pippeli ja kivekset joita se aristeli kaksi viikkoa. Meni melkein kaksi viikkoa että se lopetti sen spurttailun kokonaan.
Paskamaisinta on se että huomasin taas ensimmäisen miehen kävellessä vastaan koiran häipyvän piiloon. Niin pitkälti kuin pääsee.
Siitä kuitenkin pian palauduttu ja ei varmaan mitään pysyvää.
Arvatkaa menenkö uudestaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oliko se trimmaaja mies?
Kyllä.