ECHO CS-2511 WES ja pihasta kaadetaan herranjestas kokoa kuusi johon echon laippa ei edes yllä kahden puolen kuin loveamalla katkaisemaan runko ja samalla echolla jatkuu rungon karsinta oksien ollessa valtavia alkuun ja samalla echolla katkotaan runko 30cm mittaisiksi mutta tyvestä sen verran jätetään lankkupuuksi että kahtapuolen terä katkaisee mitasta ylöspäin koko. Sahaa käytetään koko ajan kaasupohjassa ja tankataan ja taas ajetaan täysillä niin kauan kuin puu on pätkitty oksia myöden ja karsittu ja vain terän viilaus jos tarvitsee on tauko niin kestääkö pikku saha sen? sulaako kampikammio? tms ulkolämpö on 22c.
HUOM kestääkö ECHO CS-2511 WES työtä EI tehdä muulla sahalla mistään syystä eli vain tuo saha on käytössä. Kysymys on vain tähän sahaan tarkoitettu ei miksi ei isolla amerikan pitkälaippaisilla Stihl MS 880 sahalla tms. EI muita aiheita miksi tuo pikku echo vaan juuri siistä on kyse että kestääkö vai ei. Esim itse sahasin kerran uudehkon jonseredin vastaavassa kuusi puussa kesällä aivan sulaneeksi ongelmajätteksi kun se ei kestänyt jatkuvaa parkua. Mikä lie muovi sarvis runkonen oli mutta isompi kuin echo cs2511 wes. Bensana on valmis pienkone bensa.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Joutuuko muka tiukemmalle kuin lankkujen sahauksessa?
Ei ole tehty tuota varten. Miksi pitäisi kestää?
Hengitä välillä hyvä mies!
Ei kestä ei echo tuota rääkkiä, ainut mikä voisi kestää tuon kokemuksen hon homelite super mini vi.
Se amattirakeenteeltaan on tehty juurikin noin kovalle rääkille.
Juurikin oli puussa huono ja latvakin laho. Juurikin.
Aloituksen takana on selvästi Suomi24:n ammattimetsuri !
Mitähän suomi24 seuraavaksi keksii?
No eipä täällä selkeään kysymykseen saa kuin vittuilua vastaukseksi. Miksi tuommoista vittuilua pitää toiselle ihmiselle tehdä?
Tuolla yhdellä apinalla on mielenterveysongelma, montavuotta samaa sittiä työntänyt kun ei muuta keksi. Ei taida olla oikeissa töissä kun näyttää olevan kirjoittelemassa 24/7 monessa paikkaa, voi, voi.
Ei se mitään sittiä ole. Supermimi on hyvä saha ellei ole muulla sahannut. Ja kyllä se pokasahan voittaa mennen tullen.
Sitä saa mitä tilaa... eli miksi pitää edes tälläisellä palstalla mitään kysellä, kun on olemassa paljon asiallisempiakin foorumeita, niihin pitää tosin rekisteröityä joka osallaan pitää laatua yllä.
Moottorisahoista kannattaa kysellä esim masinisteilta, konekansalta, kotiverstaalta
Siinäpä tulikin elämää suurempi kysymys :-D
Kyllä suomi24 palstalla on karmean huono taso vastauksissa. Aivan ilkeily ja vitttuilu palsta vain. Ihminen on huono laji. Tulisipa sota ja tappaisi kaiki ihmiset maanpäältä. Onneks korona tappaa. i
mitäkähän avauksia seuraavaksi saammekaan kuulla?
Koville joutuu mutta kyllä echolla saa tuonkin. Vaatii vaan osaavan sahaajan. Mainituilla työtavoilla tehden olisi parempi katsoa isompi saha.
Koska saamme tällekin palstalle omat korona-aloitukset?
Aloittajahan voisi itse kokeilla ja laittaa tuloksen tänne.
Samalla kaipaisin testiä soveltuvuudesta lankun sahaukseen.