Yli 50-vuotiaat ovat terveempiä

Anonyymi

"Vaikka työtehon pelätään laskevan 50 ikävuoden jälkeen, ei näin Sutelan mukaan itse asiassa juurikaan ole. "
"Sairauspoissaolot ovat yli 55-vuotiailla palkansaajilla jopa selvästi harvinaisempia kuin muilla ikäryhmillä, erityisesti kun verrataan 25–34- tai 35–44-vuotiaisiin."

"henkinen jaksaminen on nuorilla huomattavasti vanhempia ikäluokkia heikommalla tasolla. Trendi on ollut laskeva jo pitkään."

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006648258.html

Käykö firmalle (CGI, Tieto yms.) niin, että kun yt-neuvottelevat yli 40-vuotiaat ulos, niin kohta on edessä sairauspoissaolojen raju kasvu? Miten siitä kuvittelevat selviävänsä?

11

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nuoremmat usein joutuu pienemmällä palkalla tekemään kolmen henkilön työt, samalla kun työpaikkakiusaaminen kukoistaa, joten ilmankos jaksaminen loppuu kesken. Lisätään siihen vielä, että ennen töihin pääsyä ei ole ollut rahaa lääkäreihin yms. ja julkisella puolella apua saa hyvin rajallisesti, jos ollenkaan, koska niistä aina leikataan pois.
      Että sellaisia nuoria sinne työelämään satte minkälaisia olette itse tehneet. Monet heistä elämänsä ekaa kertaa sitten ihan lapsuuden pääsee kunnolliselle lääkärille vasta siinävaiheessa kun on vakio työ. Usein tämä vakio työ on vain joku vuoden tai kahden määräaikainen niin se on ainoa mahdollisuus saada vihdoin kunnollista terveydenhoitoa. Miksi nuorilta pitäisi taas kieltää tämä etu mitä työputkessa olleet ovat vuosia saaneet käyttää?

      Tottakai se näkyy sitten tilastoissa piikkinä, koska he ovat pitkään jo pitkään olleet sairaita eikä ole mistään saatu riittävästi apua. Useat työpaikat ei muutenkaan enää terveydenhuoltoa tarjoa, joten sekin lisää tilastoissa sitä, että ollaan sairaita. Usein työnantajat laiminlyövät ihan senkin lakiin kuuluvan osuuden missä heidän pitäisi etukäteen pitää huuolta terveysalanammattialisten kanssa, että työntekijä on tarpeeksi terve akloittamaan työt ja arvioidaan työtilojen terveysriskit.

      Veikkaan, että yli 50 vuotias jaksaisi huomattavasti lyhyemmän aikaa, jos pitäisi tehdä melkein tauotta 3 henkilön työt, eikä olisi kunnolliseen terveydenhuoltoon omasta palkasta varaa tai kun työpaikalta ei sitä saa. Sitten joku vielä tarkoituksella alkaa sinua lisäksi vielä omaksi ilokseen kiusaamaan.
      Kauemmin ne nuoremmat jaksaa tätä pahoinpitelyä valittamatta kestää kun yli 50 kestäisi vain hetken kun työkyvyttömyys kolkuttelisi ovelle.
      Se, että nämä nuoremmat jaksaa vielä jatkaa töitä ja tehdä on iso ihme.

      Heistäkin monilta traumat kotona kun alkoholilla lutraaminen oli pitkään niin normaalia vanhemmilla, että jättivät kovat traumat ja arvet nuoremmille sukupolville, ennen kuin vihdoin työpaikoillakin tähän alettiin puuttumaan. Vahinko oli sattunut jo ja periytyvä alkoholismi tai muut vanhempien aiheuttamat traumat oli jo näillä lapsilla, sitten nekin jätettiin hoitamatta ajoissa.

      Jos kerrankin huolehdittaisiin koko yhteiskunnasta eikä siitä omasta navasta niin ei tarvitsisi näistä nuoremmista sukupolvista valittaa. Todella usein heillä ei ole ollut mitään vaikutusvaltaa tähän lopputulokseen, vaan menty sen mukaan mitä vanhempi kansa on päättänyt - välittämättä yhtään, että kuinka se tulee koko yhteiskunnan laajuudelta vaikuttamaan. Kunhan vain itsellä on parhaat mahdolliset edut ja olot, niin ne muut on vain sitä varten, että sitten niistä voi valittaa ja kiusata kuinka huonoja ne on.

      • Anonyymi

        Eikä siis se, että heitetään porukkaa ulos auta niiden nuorempien terveyttä yhtään, ei auta vanhempienkaan jos toisin päin kävisi. Edelleen pitää sillä huomattavasti pienemmällä palkalla tehdä muidenkin hommat, nyt vain 3 henkilön töiden sijaan pitää välillä tehdä 5 henkilön työt.
        Siihen se on koko aika mennyt ja aina palkataan liian vähän ellei työnantajat ilmaiseksi saa jostain työntekijää tai jollain 0-työsopimus palkalla missä ei ole mitään etuja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä siis se, että heitetään porukkaa ulos auta niiden nuorempien terveyttä yhtään, ei auta vanhempienkaan jos toisin päin kävisi. Edelleen pitää sillä huomattavasti pienemmällä palkalla tehdä muidenkin hommat, nyt vain 3 henkilön töiden sijaan pitää välillä tehdä 5 henkilön työt.
        Siihen se on koko aika mennyt ja aina palkataan liian vähän ellei työnantajat ilmaiseksi saa jostain työntekijää tai jollain 0-työsopimus palkalla missä ei ole mitään etuja.

        Onneksi sain kenkää ja yli 50-vuotiaana evvk koko paska työelämä.
        Senverran on pätikkää ettei tarvii ruikuttaa eikä katkeroitua mutta näin sivuusta seuraajan kannalta on hullua touhua ja samalla kertoo että työnantaja puoli on erittäin järjestäytynyttä ja duunaripuoli täysin heikko joten perustakaa kunnon isot liitot ja ihan uudet, jotka ajavat oikeasti duunarin puolta ilman kompromissejä malliin 100 000 lakkoon heti jos yksi työpaikka vittuilee.


      • Anonyymi

        Huh huh, olipa vuodatus. Millaisia terveysongelmia nuorilla nykyään on, joihin tarvittaisiin lääkärinapua? Onko muitakin kuin mielenterveysongelmia? Aikaisemmin fyysiset pitkäaikaissairaudet nimittäin iskivät vasta keski-iässä, korkea verenpaine, kolesteroli, syövät. Naisilla vaihdevuodet, jotka tuovat myös paljon fyysistä harmia mukanaan vaikka eivät sairaus olekaan.

        No niin, jos unohdetaan mielenterveysongelmat, niin nuoremmille kasaantuu enemmän ihan tavallista flunssaa ja influenssaa. Päiväkoti- ja kouluikäiset lapset kantavat kotiin kaikki mahdolliset liikkeellä olevat pöpöt. Keski-ikään mennessä on myös ehtinyt sairastaa niin monta eri influenssaa, että kovin helposti uudet ei tartu ennen kuin sitten eläkeiässä alkaa oma vastustuskyky heikentyä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huh huh, olipa vuodatus. Millaisia terveysongelmia nuorilla nykyään on, joihin tarvittaisiin lääkärinapua? Onko muitakin kuin mielenterveysongelmia? Aikaisemmin fyysiset pitkäaikaissairaudet nimittäin iskivät vasta keski-iässä, korkea verenpaine, kolesteroli, syövät. Naisilla vaihdevuodet, jotka tuovat myös paljon fyysistä harmia mukanaan vaikka eivät sairaus olekaan.

        No niin, jos unohdetaan mielenterveysongelmat, niin nuoremmille kasaantuu enemmän ihan tavallista flunssaa ja influenssaa. Päiväkoti- ja kouluikäiset lapset kantavat kotiin kaikki mahdolliset liikkeellä olevat pöpöt. Keski-ikään mennessä on myös ehtinyt sairastaa niin monta eri influenssaa, että kovin helposti uudet ei tartu ennen kuin sitten eläkeiässä alkaa oma vastustuskyky heikentyä.

        Tuo flunssa yms. juttu on kanssa yksi hyvä pointti, minulla ei ole lapsia ja en niiden kanssa ole töissä, mutta kaveri työskentelee lasten kanssa.. Ainot pöpöt mitkä minuun tarttuu tulee sen mukana lapsilta, vaikka hän ei joka kerta itse sairastuisi niin tuo herkästi sen mukanaan jos esimerkiksi tavataan suoraan toiden jälkeen.
        Samaa olen kuullut nuorilta vanhemmilta tai jos on hoitanut jotain siskontyttöä yms. että sieltä tulee välillä ärhäköitä pöpöjä ja kierto meinaa alkaa uudestaan juuri kun ovat terveitä.


    • Anonyymi

      Survivor bias. Tilastoissa eivät ole mukana yli viisikymppiset jotka ovat joutuneet sairaseläkkeelle terveysongelmien vuoksi.

      • Anonyymi

        Jos joutuu sairaseläkkeelle käytännössä erittäin kevyestä konttorityöstä, niin jotain on hyvin pahasti vialla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos joutuu sairaseläkkeelle käytännössä erittäin kevyestä konttorityöstä, niin jotain on hyvin pahasti vialla.

        Mielenterveyssyistähän it-alalta jäädään sairauseläkkeelle ja tosiaan paljon ennen 50 vuoden ikää.


    • Anonyymi

      Ainakin krapulapäivät vähenee yleensä vanhemmiten.

    • Anonyymi

      Vanhat äijät ovat aina rautaa hii-o-hoi. Pullaa ovat nykynuoret hii-o-hoi

    • Anonyymi

      https://yle.fi/uutiset/3-11580131

      " varsinkin alle 35-vuotiailla kokemus työn henkisestä kuormittavuudesta on yleistynyt 2000-luvun ajan, selviää Työ- ja elinkeinoministeriön työolobarometrista."

      "Alle 35-vuotiaiden ikäryhmässä näkyy kokemus työn henkisen rasittavuuden yleistymisestä, sanoo Työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantunija Marianne Keyriläinen, joka on ollut kokoamassa 2019 vuoden työolobarometria.

      Nyt tästä ryhmästä 61 prosenttia kokee työnsä henkisesti kuormittavaksi, kun vuosituhannen alussa vastaava luku oli 49. Samaan aikaan nuorilla henkinen työkyky on heikentynyt ja pitkät sairauspoissaolot lisääntyneet hieman. "

      Alle 35-vuotiaat eivät jaksa ja sairastuvat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1117
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      992
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      902
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    Aihe