Minä tarvitsisin

sellaisen hauskan miehen, saattaisin toipua masennuksesta. Mutta hänen olisi syytä ymmärtää ettei hänen kuulu terapeuttini silti olla. Tai en tiedä, jos vaikka ammatiltaan sitten olisi niin voisi ehkä jaksaa minua.. tai sitten ei, kun näkee sitä samaa kylliksi jo muutenkin🤔
39<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Masennukseen ei auta miehen hankinta.
Ensin täytyy olla elämä kunnossa, ennenkuin voi ajatella elämään uutta ihmistä. Puolison ei kuulu toimia toiselle terapeuttina!

Äänestä

Minusta on lapsellista kuvitella, että masennus hoituu toisen ihmisen kautta.

Äänestä
  • Kyllä se silti voi hoitua. Paremmin, kuin asian yksin jauhaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se silti voi hoitua. Paremmin, kuin asian yksin jauhaminen.

    Masennusta hoidetaan terapialla, lääkkeillä, ja itsellä pitää olla halua nousta sieltä suosta, se ei todellakaan hoidu sillä, että haluaa miehen elämään. Kaikkien pitää pystyä seisomaan itse omilla jaloilla ja kukaan muu ei voi sitä toisen puolesta tehdä.

    Oletkos ajatellut sitä, että masennus voi johtua myös yksinäisyydestä? Sivusta tämä

    Kyllä tiedän asiasta varsin hyvin melko paljon!
    Siihen ei siltikään auta se, että täytyy löytää vierelle ihminen. Masennus on vakava asia ja siinä ei ole mitään mukavaa.
    Niinkuin sanoin, niin vaatii melkoista ponnistelua siitä selvitä.
    Apuja on nykyään paljon saatavilla.
    Avaimet onneen on kuitenkin kaikkien omissa käsissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Masennusta hoidetaan terapialla, lääkkeillä, ja itsellä pitää olla halua nousta sieltä suosta, se ei todellakaan hoidu sillä, että haluaa miehen elämään. Kaikkien pitää pystyä seisomaan itse omilla jaloilla ja kukaan muu ei voi sitä toisen puolesta tehdä.

    Samaa mieltä olen. Olen tuo joka sanoi sitä lapselliseksi.
    Masennus on sairaus, se ei todellakaan parane hankkimalla hauskan miehen. Alkuhuuman jälkeen se sama masennus on siellä taas. Pitää hoitaa sitä masennuksen syytä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletkos ajatellut sitä, että masennus voi johtua myös yksinäisyydestä? Sivusta tämä

    Ei voi. Terve ihminen ei sairastu yksinolosta. Terve ihminen hakee seuraa, jos ei viihdy yksin. Kyllä yksinäisyys on masennuksen seuraus eikä syy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei voi. Terve ihminen ei sairastu yksinolosta. Terve ihminen hakee seuraa, jos ei viihdy yksin. Kyllä yksinäisyys on masennuksen seuraus eikä syy.

    Paskanmarjat! Ihminen on sosiaalinen elukka ja sosiaalisuus on perustarpeita. Masennus ei ole myöskään mikään "sairaus". Sitä ei bakteerit tai virukset aiheuta, vaan se tulee LUONNOLLISESTI jokaiselle ihmiselle, koska kuuluu olennaisesti ihmisen kehitykseen läpi elämän. Lääkkeet eivät masennusta myöskään "paranna" estämällä normaalia aivotoimintaa, vaan sotkee koko järjestelmän ja tekee ihmisestä tunnekuolleen. Se jos jokin vasta sairaus onkin! Terapiakin auttaa vain siinä mielessä, ettei ihminen silloin ole yksin murheittensa kanssa. Se on se sosiaalinen kontakti ja se tunne, että on jollekin joku!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä olen. Olen tuo joka sanoi sitä lapselliseksi.
    Masennus on sairaus, se ei todellakaan parane hankkimalla hauskan miehen. Alkuhuuman jälkeen se sama masennus on siellä taas. Pitää hoitaa sitä masennuksen syytä.

    Ja kaksi masentunutta yhdessä suhteessa ei auta yhtään. Onhan siinä se hyvä puoli että tietää omasta kokemuksesta miltä toisesta tuntuu, mutta jos toinen ei masennuksestaan halua edes nousta, niin itse joutuu tekemään kaiken työn suhteessa. Tällöin on vaarana ettei itsekään jaksa tehdä töitä oman masennuksen hoidon eteen. Tuli tämäkin valitettavasti koettua, ja yksi syy miksi erosin ja jonka jälkeen olen ollut omasta tahdostani yksin. Ei kuitenkaan ainoa. Mutta niin kauan kun oma pää ei ole kunnossa, ei toisen masentuneen kanssa kannata alkaa kimppaan. Poikkeuksia toki löytyy, niin kuin tilanteissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paskanmarjat! Ihminen on sosiaalinen elukka ja sosiaalisuus on perustarpeita. Masennus ei ole myöskään mikään "sairaus". Sitä ei bakteerit tai virukset aiheuta, vaan se tulee LUONNOLLISESTI jokaiselle ihmiselle, koska kuuluu olennaisesti ihmisen kehitykseen läpi elämän. Lääkkeet eivät masennusta myöskään "paranna" estämällä normaalia aivotoimintaa, vaan sotkee koko järjestelmän ja tekee ihmisestä tunnekuolleen. Se jos jokin vasta sairaus onkin! Terapiakin auttaa vain siinä mielessä, ettei ihminen silloin ole yksin murheittensa kanssa. Se on se sosiaalinen kontakti ja se tunne, että on jollekin joku!

    Suosittelen lukemaan 26.9.20 klo 10.23 aloitetun ketjun Jotkut ihmiset.....on sellaisia että ne puree hampaat yhteen ja sinnittelee jne.

    Siellä on eilen käytyä keskustelua masennuksesta ja sen "sivu oireista".
    Siis mikäli oikeasti kiinnostaa. Suurin osa keskustelusta on käyty kahden masentuneen välillä. Toinen on parantunut masennuksesta ja toisella se on ollut toistaiseksi lääkkeillä kurissa. Ne jotka eivät asiasta omakohtaisesti, tai psykiatrian puolen ammattinsa takia tiedä, voi pitää mölyt mahassaan besserwissereinä.

    Vai niin. Uskokaa mitä halutkaa ja lääkkeitä vetää kuka haluaa. Mitä se on minulta pois?

    Äänestä

Siinä käy niin että se hauska mieskin on kohta mt-ongelmainen ja masentunut, jättäkää masentuneet pelailematta terveitten kustannuksella, parisuhteen osapuoli ei ole mikään terapeutti.

Äänestä

Iskekää vaan vertaisianne........ne on sopivaa ymmärtävää seuraa teille

Äänestä
  • Harvinaisen törkeä kommentti. Masennus ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä. Joskus vain taakkaa on liiaksi kannettavana, ja seinä tulee joskus vastaan.!
    Se ei silti tarkoita sitä etteikö joskus voisi elää parisuhteessa niin kuin muutkin, sitten kun aika on siihen sopiva.
    Se että sinä kehtaat luokitella asian niin, että pitäisi olla "kaltaisensa" kanssa. Huh! Melko moni elää ihan normaalia elämää masennuksesta huolimatta, kunhan pääsee ensin omille jaloilleen. Suurimmalla osalla perhe ja työpaikka niin kuin muillakin. Älä tuomitse noin julmasti! Äläkä luokittele ihmisiä diagnoosien perusteella.

    Jokainen ihminen on yhtä tärkeä ja rakkauden arvoinen. Kaikilla se elämä ei mene täydellisesti eikä tarvikaan.
    Onni koostuu pienistä asioista ja joskus täytyy käydä pohjalla, että tulee vahvemmaksi ihmiseksi.
    T. Masennuksesta toipuva

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Harvinaisen törkeä kommentti. Masennus ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä. Joskus vain taakkaa on liiaksi kannettavana, ja seinä tulee joskus vastaan.!
    Se ei silti tarkoita sitä etteikö joskus voisi elää parisuhteessa niin kuin muutkin, sitten kun aika on siihen sopiva.
    Se että sinä kehtaat luokitella asian niin, että pitäisi olla "kaltaisensa" kanssa. Huh! Melko moni elää ihan normaalia elämää masennuksesta huolimatta, kunhan pääsee ensin omille jaloilleen. Suurimmalla osalla perhe ja työpaikka niin kuin muillakin. Älä tuomitse noin julmasti! Äläkä luokittele ihmisiä diagnoosien perusteella.

    Jokainen ihminen on yhtä tärkeä ja rakkauden arvoinen. Kaikilla se elämä ei mene täydellisesti eikä tarvikaan.
    Onni koostuu pienistä asioista ja joskus täytyy käydä pohjalla, että tulee vahvemmaksi ihmiseksi.
    T. Masennuksesta toipuva

    Olen samaa mieltä. Pitäisi samalla kysyä että pitäisikö diabeetikon tai astmaatikon olla tekemisissä kaltaistensa kanssa, eikä sekaantua terveisiin? Mitä eroa näillä on? Jos vertaa masentuneita, diabeetikkoja ja astmaatikkoja keskenään, niin masentuneet ovat ainoita, jotka voivat täysin parantua sairaudestaan. Ja nimenomaan SAIRAUDESTA, joka eroaa yksin olosta johtuvasta "masennuksesta", siis yksinäisyydestä jolloin mieli on apea. Masennukseen voit sairastua siitä huolimatta, että olet onnellisesti naimisissa ja vaikkapa viiden lapsen vanhempi hyväpalkkainen ison firman pomo.

    T. Hyvän, fyysisesti terveen tulevaisuutensa oman itsetuhoisuutensa vuoksi pilannut.

    Hieno kommentti sinulta.
    Itse taistelin vuosia hampaat irvessä niin kauan kunnes tuli romahdus. Toki koko elämä ollut melko hankalaa ja kamalaa, mutta kenellekään en ole katkera.
    Ajattelen sen niin, että nyt minulla on mahdollisuus eheään ja hyvään elämään, jollaista minulla ei ole ollut.
    Pitkä tie edessä, mutta toivoa en ole koskaan menettänyt. Jaksan ja haluan uskoa hyvään kaiken pahan jälkeen ja itse olen hyvällä tiellä. Voisi olla toisinkin, ja olen kiitollinen jokaisesta päivästä jonka saan elää.
    Itseään täytyy oppia kuuntelemaan ja kaikkea ei tarvi jaksaa.
    Masennuksesta huolimatta en ajattele olevani huonompi. Eikä sitä minusta huomaa jos ei asiasta tiedä.
    Joskus toivon löytäväni ihmisen joka näkee hyvät ja huonot puoleni ja hyväksyy ne.
    Olenhan minäkin vain ihminen vaivastani huolimatta.

    Voi+vi,,,,,astmaatikko+tai+diabeetikko+ei+ole+mieleltään+sairas,+eikä+ole+masennuksen+kavereita+pipoo+tai+skitsoo,+tai+siis+voi+olla,+mut+noilla+on+toisen+mieleen+paljon+enenmmän+vaikutusta+kun+fyysisillä+sairauksilla,+huh+miten+tyhmää+sakkii,+Haluatte+oikeesti+ymmärtää+asiat+niin+kuin+tänä+päivänä+asiat+halutaan+olevan+omasta+milestä,+totuutta+ei+uskalleta+sanoa+suoraan+vaan+lässytetään+kakkaa+ja+puhutaan+asian+vierestä,+yks+skitso+sano+että+hän+ei+ole+mikään+milenterveyskuntoutuja,+vaan+hullu,+perusteli+ettei+ampudoidun+jalankaan+tilalle+kasva+uutta+jalkaa+vaikka+kuinka+toivoisi,+ei+siis+ole+amputaatiokuntoutuja+sekään.+ja+siinä+hän+oli+aivan+oikeassa,+Jos+on+pelkkä+masennus,+voi+toipua,+mut+jos+toistuu+niin+mahdollisuudet+vaan+huononee+3+kertaa+niin+on+70+%+sesti+kroonikko....totuus+koskee...

    Suuri osa ihmisistä masentuu jossain elämän vaiheessa. Elämäntilanne voi olla monestakin syystä tukala. Liikunta luonnossa auttaa toipumaan masennuksesta, jos pystyy liikkumaan. Yksi hyvä ystävä, jolle voi puhua, ettei pidä kaikkea sisällään. Jos ei mikään näistä auta, niin lääkitys sopivassa määrin. Terapiaistunnot ryhmässä, vertaistuki.

    Itse olen onnekas, sillä minulla kaikki mahdolliset avut käytössä ja hyviä ihmisiä ympärillä kenelle voi puhua.
    Kaikilla se ei toki ole valitettavasti niin.
    Mutta puhunkin vain omasta puolestani, itselläni lievä masennus ja ahdistus,
    Ja kiitollinen ettei ole ns. Sen vakavampaa.
    Esim. Itsetuhoisuutta, päihteitä ym. Sekaamassa tilannetta.

    Elämä on lahja ja täällä eletään vain kerran, siksipä sitä osaakin nykyään arvostaa eri tavalla. ❤️

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi+vi,,,,,astmaatikko+tai+diabeetikko+ei+ole+mieleltään+sairas,+eikä+ole+masennuksen+kavereita+pipoo+tai+skitsoo,+tai+siis+voi+olla,+mut+noilla+on+toisen+mieleen+paljon+enenmmän+vaikutusta+kun+fyysisillä+sairauksilla,+huh+miten+tyhmää+sakkii,+Haluatte+oikeesti+ymmärtää+asiat+niin+kuin+tänä+päivänä+asiat+halutaan+olevan+omasta+milestä,+totuutta+ei+uskalleta+sanoa+suoraan+vaan+lässytetään+kakkaa+ja+puhutaan+asian+vierestä,+yks+skitso+sano+että+hän+ei+ole+mikään+milenterveyskuntoutuja,+vaan+hullu,+perusteli+ettei+ampudoidun+jalankaan+tilalle+kasva+uutta+jalkaa+vaikka+kuinka+toivoisi,+ei+siis+ole+amputaatiokuntoutuja+sekään.+ja+siinä+hän+oli+aivan+oikeassa,+Jos+on+pelkkä+masennus,+voi+toipua,+mut+jos+toistuu+niin+mahdollisuudet+vaan+huononee+3+kertaa+niin+on+70+%+sesti+kroonikko....totuus+koskee...

    Noilla esimerkeillä tarkoitin lähinnä kiinnittää huomiota että masennus on sairaus, eikä mikään tunne.
    Voin kuule kertoa että tiedän helvetin hyvin mitä eroa on fyysisellä ja psyykkisellä sairaudella. Psyykkisen sairauden ja itsetuhoisuuden takia hyppäsin kolmannen asuinkerroksen parvekkeelta asfaltilla. Vyötäröstä alaspäin sain todella vaikeita murtumia. Kantapään pehmytkudokset menivät kuolioon, ja siihen tehtiin kielekeleikkaus eli otettiin lihasta ja ihoa, jotka siirrettiin kuolion tilalle. Tämån operaation yhteydessä sain sääreeni veritulpan, ja jalkaan jäi tämän takia yksi ainoa isompi Suomi. Valitettavasti muutamaa päivää myöhemmin, viiden tunnin pelastusyrityksestä huolimatta myös tämä siirretty lihas meni kuolioon, ja sen poistamisen jälkeen kantapään oli luuhun asti näkyvissä. Tässä vaiheessa alettiin puhua amputaatiosta, mutta onneksi sitä ei tarvittu toistaiseksi, vaan alipainehoito kasvatti pehmutkudosta sen verran, että voitiin tehdä tavallinen ihon siirto.

    Eikä tässä vielä kaikki. Kantaluuni luutui vinoon, eikä sitä ole tähän päivään mennessä uskallettu korjata, koska epäonnistumisen riski on onnistumista suurempi. Siihen koskevaan vasta kun on pakko. Tämä päivä koittaa vielä tulevaisuudessa, jälleen puhutaan mahdollisesta amputaatiosta. Olen ollut jo vuosia valmis amputaatioon, koska vino kantaluu vaikeuttaa kävelyäni.

    Niin, seuraava sairaus. Olen myös sairastanut verenmyrkytyksen, joka hoitamatta johtaa kuolemaan. Eikä tässä todella ole kaikki. Vaikeista isoista murtumista jäi jälkiseurauksena hermosärky, johon ei tällä hetkellä mikään lääke auta. Tätä hermosärkyä olen potenut jo 13 vuotta, ja tulen siitä kärsimään elämäni loppuun asti. Ja olen vasta 40 vuotias, joten toinen mokoma on elämää vielä näillä näkymin jäljellä. Edellinen päivä jolloin hermosärkyä ei ole ollut, oli 6.4.20. Suurin piirtein koko hereillä olon ajan olen helvetin kipeä, ja ainoa auttava lääle on unen lisäksi kirjaimellisesti purra hampaat yhteen ja kestää. 13-15 tuntia päivä toisensa jälkeen, viikko viikon jälkeen kuukaudesta toiseen. Voin kertoa että pääni kestää kiitos masennuslääkkeiden, joka pitää itsetuhoisuuden poissa.

    Joten älä tule neuvomaan asiasta josta et todellakaan tiedä.

    Lisään vielä nämä: tähän päivään mennessä mut on leikattu elämäni aikana yhteensä 33 kertaa, vaarini kuoli syöpään ja enoni vaimolla se juuri kesällä todettiin. Tämän lisäksi läheisillä on nivelreumaa, jonka takia olen tiennyt koko elämäni että on fifty-fifty saanko sen vai en. Mummini sairasti diabetestä, papaltani amputoitiin veritulpan takia jalka. Itse sairastin pari vuotta sitten aivoinfarktin, ja viime vuonna todettiin uniapnea. Näistä kaikista menneisyyteni tapahtumista huolimatta katson eteenpäin tulevaisuuteen ja jopa parisuhde voi tulla vielä eteen. Kaikki nämä menneisyyteni tapahtumien johdosta olen tällä hetkellä vahva mielenterveyteni suhteen, vaikken siitä ole parantunut. Olen oppinut elämään tämän sairauden kanssa, ja todellakin kiitos lääkkeiden, itaetuhoisuus on pysynyt poissa.

    Äänestä

Lue tuo aloitus äläkä vingu paskaa....

Äänestä
  • Kuka vinkuu paskaa? Besserwisserikö se siellä huutelee kun jää alakynteen? Ei miestä kannata edes kuvitella ottavansa pelkän oman masennuksensa hoitamiseen. Rinnalle tasavertaisena kumppanina voi masentunut ottaa puolison, mutta tämän tuesta huolimatta ei voi vaatia että hän on pelkästään se, jonka niskaan oma ahdistus ja kaikki muu paska kaadetaan. Ei yksi ihminen pelkästään jaksa kantaa toisen taakkaa sairastumatta itse. Mutta ei masennus muuten ole este parisuhteelle.

    Ylempänä omasta kokemuksestani kerroin miten käy jos kumpikin masennusta sairastaa, eikä toinen halua sieltä suosta nousta, vaikka itse sitä yrittäisi. Siinä vaiheessa kun pistin suhteen poikki omaa jaksamista helpottaakseen, oli meidän tilanne kärjistynyt. Hän istui kaiket päivät koneella alusvaatteissa useampana päivänä kaljaa kittaamassa, jättäen minun hoidettavaksi laskujen sekä vuokran maksut, vaikka kumpikin sai saman verran tuloja. Illasta aamuun asti kaljaa ja viinaa napsineena, komensi minut aamulla herätessä hakemaan Alkosta heti sen asettua jotta "saisi nukahdettua, kun ei ole saanut yöllä unta". Muutaman kerran tämän tein, ja joka kerta kun tulin sen hemmetin pullon kanssa kotiin, oli hän sammunut. Lopulta en enää viitsinyt tehdä hänen alkoholin saantinsa eteen mitään. Itse jouduin asumaan väliaikaisesti muualla ennen omissa nimissäni olevan asunnon vuokran irtisanomista, koska ei suostunut lähtemään. Kämpän jätti paskaseen kuntoon kaaoksineen, ja mulla meni viikko siivota kämppää siihen kuntoon että pystyn itse aloittamaan oman pakkaamisen. Vielä kiusasi avaimen palauttamatta jättämisellä. Vuosi sitten otti jopa yhteyttä vuosien jälkeen. Hänen kanssaan en halua olla enää missään tekemisissä, ellei hän aio maksaa sitä paria tonnia, mitä on mulle velkaa. Tähän summaan on laskettu puolelta vuodelta puolet kuukausittaisista asuinmenoista, ja täydet vuokrat, sähköt, vedet ym. siltä ajalta jolloin jouduin asumaan muualla, koska yhteisasuminen ei olisi enää onnistunut.

    Äänestä

Haluaisin uskoa, että uskollinen ihminen, joka pystyy keskustelemaan ja kuuntelemaan herkällä korvalla, on yhtä hyvä kuin koulukirjoista oppinsa saanut. Ja antamaan halauksen, silloin kun sille on tarve.
https://youtu.be/FSd6CTeHf7A

Äänestä
  • Kuuntelijat ovat hyviä olkapäitä kaikille ihmisille, ja toinen voi nimenomaan auttaa kuuntelemalla, mutta sitä ei saa käyttää itsekkäästi hyväkseen huomioimatta puolison tunteita ja kuuntelematta vastavuoroisesti.

    Äänestä

Jos oikein huonosti käy, niin väärä ihminen vierellä voi pahentaa oloa. Harva ymmärtää, mitä masennus on, jos ei siitä ole itsellä mitään kokemusta. Eikä sitä oikein voi vaatiakaan, kunhan vaan se kumppani olisi empaattinen. Mulla eksä veti riidassa kaikki esiin, olin itsemurhaaja ym. kun olin uskoutunut kokemuksistani menneisyydessäni. Turvallinen suhde voi auttaa, mutta toista ei omalla tilalla saisi todellakaan kuormittaa, ettei sairastu myös. Hoito tapahtuu parisuhteen ulkopuolella ja avaimet toipumiseen ja onneen on jokaisen omassa taskussa. Sopiva voi kyllä auttaa todella paljon toipumisessa, hyvillä ihmissuhteilla kun on iso rooli terveyteen ja hyvinvointiin.

Äänestä
  • Yksinäisyys aiheuttaa masennusta.
    Tarvitsen ihmisiä elämääni, muuten voin haksahtaa päihteisiin yksinäisyyttäni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksinäisyys aiheuttaa masennusta.
    Tarvitsen ihmisiä elämääni, muuten voin haksahtaa päihteisiin yksinäisyyttäni.

    Päihteet pahentaa oloa. Olen ollut monta viikkoa kokonaan juomatta ja olo on paljon tasaisempi. Johonkin koko viinanhimo kadonnut, toivon että saan pidettyä tämän. Kannattaa hakeutua hyvien ihmisten seuraan :)

    Äänestä

Depressiivinen ylikuormitus, ei löydä arkipäivästä enää mitään arvokasta. Rakastuminen, kun ei ole enää mitään menetettävää, keino rikkoa siteet menneisyyteen. Depressiivinen ylikuormitus, jossa ihminen ei enää kestä omaa suruaan, epätoivoaan, jolloin ne lakkaavat vaikuttamasta. Rakastuminen saa aikaan elämän halua. Uskonnollinen herääminen vastaava kokemus
F Alberoni
https://mihku.fi/mikko/gradu/3_1_1__rakkaus_voittaa_masennuksen.html

Äänestä

Järjestys on tämä. Ensin itsensä kuntoon. Sitten suhde.

Äänestä
  • Nää on vähän hupaisia, ehkä ennemmin surkuhupaisia nää ensin sitä ja tätä ja sitten vasta tota. Kun elämänne heittää häränpyllyä ja asiat ei mee niin tismalleen niin sit on ihmetys suuri. Ite toivon, että mahdollisimman moni säästyis mahdollisimman hyvin ikäviltä kokemuksilta, ei ne pelkästään vahvista vaan.myös hajottaa. Yhden neuvon, yhden ainoan neuvon annan jokaiselle kumppanin valintaan: älä ota joustamatonta tiukkspipoa, joka vahvasti ehdollistaa asiat. Ja saman neuvon annan jokaiselle itselleenkin: älkää olko liian jyrkkiä ja ehdollisia vaatimuksissanne ja suunnitelmissanne. Elämä on silloin mielekkäämpää ja antaa enemmän aitoja mahdollisuuksia, parinvalinnassakin.

    Äänestä

  • Voihan sitä olla kyse semmoisestakin vaivasta mikä ei välttämättä hoidu kokonaan ollenkaan. Vähän parantuu ehkä mutta ei sen enempää välttämättä. Eikö sitten koskaan saa rakentaa mitään suhteita?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nää on vähän hupaisia, ehkä ennemmin surkuhupaisia nää ensin sitä ja tätä ja sitten vasta tota. Kun elämänne heittää häränpyllyä ja asiat ei mee niin tismalleen niin sit on ihmetys suuri. Ite toivon, että mahdollisimman moni säästyis mahdollisimman hyvin ikäviltä kokemuksilta, ei ne pelkästään vahvista vaan.myös hajottaa. Yhden neuvon, yhden ainoan neuvon annan jokaiselle kumppanin valintaan: älä ota joustamatonta tiukkspipoa, joka vahvasti ehdollistaa asiat. Ja saman neuvon annan jokaiselle itselleenkin: älkää olko liian jyrkkiä ja ehdollisia vaatimuksissanne ja suunnitelmissanne. Elämä on silloin mielekkäämpää ja antaa enemmän aitoja mahdollisuuksia, parinvalinnassakin.

    Juuri noin, ei mitään lisättävää :)
    Jyrkkä nou tiukkiksille!

    Äänestä

Lässyn lässy

Äänestä

Tarvitaan tarvitaan mitä vaan

Äänestä

Tää on varmaa trolli, ihme juttuu - nainensivusta

Äänestä

Medikalisaatiota normaalien, elämään kuuluvien asioiden hoito lääkkeillä. Terveyden ja sairauden rajan häivyttäminen hyödyttää lääketeollisuutta. Lääkäreiden voitelu ja mainoskampanjat. Lääketeollisuuden ja lääkäreiden välinen napanuora tulisi katkaista.
Markku Myllykangas, terveyssosiologian professori
Jos sanon, että masentaa, en pidä itseäni sairaana, vaan se liittyy elämän tilanteeseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

sellaisen hauskan miehen, saattaisin toipua masennuksesta. Mutta hänen olisi syytä ymmärtää ettei hänen kuulu terapeuttini silti olla. Tai en tiedä, jos vaikka ammatiltaan sitten olisi niin voisi ehkä jaksaa minua.. tai sitten ei, kun näkee sitä samaa kylliksi jo muutenkin🤔

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu