Olen käyttänyt Rogainea kahdeksan kuukautta rajoitetulle alueelle päänahkaani ja todellakin vaikutuksia on ollut = hiukset lähtivät kasvuun ja alueella on jo noin 4 cm:n pituisia hiuksia, mutta samanaikaisesti päänahkani on oireillut vallan ihmeellisesti. Pinnalle on kertynyt jotain keltaista möhnää, kokkareittain ja kiskon sitä kynsilläni pois. YÄK! Hiukseni pesen tunnollisesti 2-3 päivän välein, ettei johdu huonosta hygieniasta. MUTTA nyt aloikin pelottamaan, kun tuttavani, joka aikanaan suositteli minulle tätä Rogainea omien myönteisten kokemustensa perusteella onkin sairastunut nyt syöpään, joka on aivoissa. Tuttavani on vähän päälle 30-vuotias ja sitä ennen täysin terve ihminen. Tiedän vaan, että hän on käyttänyt ainetta jo reseptiaikaan ja jatkanut nyt sen vapauduttua käsikauppaan. Hän on hoidossa yliopistollisessa sairaalassa eli kaukana, joten en ole päässyt kyselemään hänen omia ajatuksiaan Rogainen ja syövän korrelaatiosta. Toki sen teen, kun häneen törmään, mutta kävi pelottamaan. Onko kukaan muu kuullut vastaavista tapauksista? Voisiko tämä "joku" sen kertoa muillekin, jotta voisimme suorittaa amatööritutkimusta. - Silti kaikille onnistuneita hiuksenkasvatuskeinoja ja hyvää kevättä.
ROGAINESTA
SYÖPÄÄ???
21499
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
käytätkö nizoralia?
älä pelottele tollasilla jutuilla..
röökistä saa syövän, rogainesta ei ainakaan tutkitusti.
Minoksidili on vanha lääke, jota on aikoinaan käytetty sisäisesti verenpaineen laskemiseen.. Vaikea uskoa, että lääkkeellä mitään tuollaisia sivuvaikutuksia olisi, sillä ne olisi tulleet kyllä ilmi jo aikoja sitten.
Minoksidili voi toki olla vaarallinenkin (lähinnä) sisäisesti käytettynä, mutta vaara kohdistuu lähinnä verenkiertoelimistöön.