Foorumi ei välttämättä ole ihan "oikea", mutta kyselen nyt kuitenkin. Eli etsin miel. neliskanttisia (pyöreäkin käy), korkeita (50-100 cm) mutta kapeita ruukkuja huonekasveille pk-seudulla. Olen käynyt Ikeassa, Plantagenissa, Bauhausissa, Backaksessa....mutta mistään en niitä ole löytänyt. Sisustuslehdissä ja julkisissa tiloissa olen tällaisia kuitenkin nähnyt. Olisikohan kellään antaa vinkkiä paikasta, josta etsimiäni ruukkuja kannattaisi kysellä? kiitos neuvoista jo etukäteen!
Mistä isoja
ruukkuja?
3307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
yleensä kuvateksteissä tai jossain muualla jutun yhteydessä ole maininta, mistä sisustuksen tarvikkeet on hankittu.
Sitten tuli mieleen, että voisiko niitä ruukkuja ajatella etsiä muualta kuin puutarha tai kukka-alan liikkeistä.
Eli että eivät välttämättä olisi ihan kasveille tarkoitettuja, mutta tarkoitukseen sopivia?
Neuvoja en pysty antamaan, sillä itse ihmettelen että monessa paikassa myydään paljon kivoja suojaruukkuja, mutta ei kivan värisiä ruukkuja, joiden pohjassa olisi reikä. Ainoastaan joko muovisia tai sitten niitä perinteisiä punaruskeita, ja kyllä joitain pieniäkin on ilmeisesti kaktuksille. Keskikokoiset ja isot kasvit ovat kai paitsiossa.
Tuli vaan mieleen, että onko se joku trendi että kasvit istutetaan suoraan suojaruukkuun? Se selittäisi että sisustuslehdissä näkyy isoja ruukkuja, mutta ovat ilmeisesti vain suoja-sellaisia?