Teen juttua nuorista, jotka tahtovat äidiksi. Noin parikymppiset ihmiset siis, kirjoittakaa mielipiteitä ja kokemuksia! Miten parisuhde on kestänyt, miten raha-asiat järjestyneet? Monet, jotka eivät ole valmiita nuorena vanhemmuuteen, uskovat, että elämä on ohi kun vauva tulee. Onko asia näin? Kiitos jo etukäteen!
NUORIA ÄITEJÄ??
satu
5712
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
saimme tyttäremme kun täytin kaksikymmentä. kirjoitin ylioppilaaksi ja jäin äitiyslomalle. sopiva katkaisu opiskeluun, jota nyttemmin olen jatkanut. tämän on mahdollistanut tietenkin taloudellisesti mieheni työ. minunkin vuoroni tulee elättää aikanaan. kun valmistun olen varteenotettava työntekijäehdokas, sillä todellakin noin kolmekymppinen naimisissaoleva, useinkin on riski yritykselle, siten, että odotettavissa usein lapsia ja äitiyslomia. niinkin väärin kuin se on! -ei syy lapsen hankkimiseen nuorena mutta yksi puoli asiasta.
nyky-yhteiskunnassa ja ja tämänhetkisessä ajan hengessä olen nuori äiti. miksi omat vanhempani ja vähän vanhemmat sukupolvet eivät minua ole mieltäneet.
nuoruus , opiskelijaelämä ja vastuu vain itsestä kestää mielestäni hyvin useilla kauan. elämäntilanteet sanelevat kasvamista aikuisuuteen, mutta hyvinkään usein nyttemmin 25 vuotiaana huomaan ikäisteni keskustelevan perheestään, mikä meillä tarkoittaa mummolaa...
luulen että olemme erilaisia ja jokainen tekee asiat ajallaan. mielestäni nuorena kuitenkin jaksaa! ja kun lapsi syntyy, sitten voi hyvin todeta että elämähän vasta alkaa!
Sain tyttäreni 19-vuotiaana. Ihan tarkoituksella hankimme lapsen miehen kanssa jo siinä vaiheessa. Olimme tunteneet neljä vuotta.
Minulla oli lukio takana ja ylioppilaslakki päässä, kun synnytin lapseni. Äitini ja isäni, kummatkin hyvin elämässään ja työssään menestyneitä(lääkäri ja juristi) pakottivat minut ja pienen tyttäreni takaisin kotiin asumaan ja palkkasivat vielä lastenhoitajan. Minun oli siis pakko jatkaa opintoja. Muutin jopa opintojen vuoksi puoleksi vuodeksi Englantiin, kun tyttäreni oli kaksi vuotias. Opiskelin itseni kirurgiksi ja tähtään ensi syksynä Pohjois-Amerikkaan töihin.
Tyttäreni täytti juuri seitsemän vuotta ja on energinen lapsi. Tytön isä ei ole ollut hänen syntymänsä jälkeen kuvioissa.
Haluaisin enemmän lapsia, mutta urani ja kova työtahtini on este. Mutta toivon mukaan vanhempana ehdin vielä, olenhan vasta 26-vuotias.
Jutussa haluttiin äitien mielipiteitä. Mikä äiti sinä olet kun vanhempiesi helmoissa asut ja joku vieras hoiti lapsesi?
Sain esikoiseni kaksi viikkoa 20-vuotispäiväni jälkeen. Nyt olen 23-v ja pian kolmen lapsen äiti ja toivottavasti ensi kevään ylioppilas. Lasten isän kanssa olen ollut reilut kaksi vuotta naimisissa. Taloudellisesti tilanteemme on kohtuullinen, mies on töissä, minä yhdistetyllä äitiysraha-kotihoidontuella. Lapsemme hoidetaan kotona ainakin kuopuksen kaksivuotispäivään asti.
Itse halusin lapset nuorena, jotta kerkeisin elämässäni tekemään muutakin. Samoin uskon, että lasten kanssa jaksaa paremmin, kun on nuori. Esikoista harkittaessa tunsin itseni tarpeeksi kypsäksi olemaan äiti, olinhan huolehtinut jo vuosikaudet itsestäni, itsenäisesti.
Suhde mieheen on aika ajoin koetuksella, koska rankkaahan tämä aika ajoin on. Kuitenkaan en elämääni halua muuttaa ja valtaosin olen tyytyväinen. Olen laskeskellut, että kun valmistun aikoinani ammattiin, olen itse alle 30v, lapset noin kouluikäisiä eikä kohdallani ole enää uhkaa että jäisin heti äitiyslomalle, toisin kuin useimmat muut n. 30-vuotiaat. En siis enää olisi "riski" työnantajalle, niinkuin nykymaailmassa naiset valitettavan usein ovat.
Tulevaisuudesta ei koskaan kuitenkaan tiedä, siksipä en tee liian tiukkoja suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Voihan olla että syntymättömäni on vaikka vakavasti sairas ja kaipaa kotihoitoa pidempään kuin sen pari vuotta, silloin olen valmis jäämään yhä kotia. Ja voihan olla että mieheni palkka nousee niin hyväksi ettei minun tulojani enää välttämättä tarvita... =)
Sain esikoiseni 21-vuotiaana; nyt olen kolmekymppinen kolmen lapsen äiti, ja jatkan opintojani. Olen tyytyväinen siitä, että sain lapset nuorena. Ehtii sitä vielä myöhemminkin opiskella ja matkustella yms.
Rahaa ei ole koskaan ylimääräistä, mutta ei se olekaan tärkeintä. Lapsillani on turvallinen koti, ja leipää riittää joka päivälle. Uudet maastopyörät jäävät ostamatta, mutta ilman niitäkin tulee toimeen.