Juha Molarin "vainokäräjät", Reformistudio ja Toimittajaliitto

Anonyymi

Vainokäräjien vastaaja, entinen pappi, on tehnyt oikeudenkäynnistään mahdollisimman julkisen ja esittäytynyt olevansa uhri ja että syyte olisi väärin perustein tehty. Vastaaja ei käyttänyt asianajaa vaan taktisista syistä hoiti puolustuksensa itse.

Tietojen mukaan käräjäoikeuden päätös tulisi 16.10.

Vastaajalle on vaadittu ehdollista vankeustuomiota sekä sakkorangaistusta.

Oikeudenkäynnistä on raportoinut ns. Reformistudio, joka on youtubessa toimiva kahden henkilön keskusteluvideo-kanava. Toimittajaliitto on taas yhden hengen pyörittämä kuvitteellinen liitto. Toimittajaliitto on viisaudessaan antanut kirjoitusvirheitä sisältävät printtipalkinnot Reformistudion toimittelijoille kuin myös Vainokäräjien vastaajille.

205

1625

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aiheesta on kirjoitettu koskettavasti jo aiemminkin, mutta keskustelut olivat poistuneet sen johdosta, että jatkuvalla tavalla asiattomasti käsiteltiin vastaajan ja entisen papin juoksuraportointia, joideen oikeellisuutta ei ole syytä epäillä!

      Nämä elähdyttävät sanat kuitenkin toimikoot oikeussalidraaman vastaajalle lohduksi ja voimaannuttaviksi lauseiksi taistojen tiellä.

      Oikeudenkäynnin jälkeen:

      "Olemme saaneet elää aikoja ja tapahtumia, jotka jäävät jälkipolville muistoiksi ja elähdyttäviksi kertomuksiksi sankaruudesta ja urheudesta. Yhä uudet sukupolvet tulevat muistelemaan Raatteentien oikeussalitaistelua.

      Ratkaiseva lopputaistelu tulee toimimaan esimerkkinä Daavidin ja Goljatin taistelun tavoin uusille sotureille ja kunnian päivät antavat rohkeutta ja uskoa milloin yön vallat pyrkivät nousemaan.

      Raatteentien lopputaistelu jää kansalliseen historiaan ja muistiin nerokkaan taistelutaktiikan ansioista, jonka oli laatinut reservin kenttäpiispa. Ennen taistelua lausuttiin rukous ja luettiin pysäyttävät ja koskettavat Pyhän Raamatun sanat:

      ”on valhe vallan päällä
      … ja lainkin rikkaat vääntää
      vääryyttä puoltamaan.”

      Taistelu oli voitettu ja ihmisyys, totuus ja oikeudenmukaisuus pelastettu."

      Oikeudenkäynnin vastaaja muisteli julkisuudessa arpiaan ja varusmiesaikaansa Kuoleman Eskadroonassa, johon joku asiaton irvileuka viittasi makuuarvilla, johon jalompi vastaus saapui kuin vahingossa puolustukseksi:

      "Niin, arvet muistuttavat, että menneet taistelut tapahtuivat ja olivat todellisia. "Jotkut arvet näkyy päälle jotkut ei", lauloi Kari Tapio ja itsekin nyt liikutuin Raatteentien oikeussalitaistelusta. Tulevina aikoina armeijassa kysytään alokkailta kauanko kesti Raatteentien oikeussalitaistelu.

      "Kahdeksan päivää", päivää kuuluvat useimmat vastaukset. Kaikki vastaukset väärin. Kuitenkin jostain takarivistä kuuluu oikea vastaus:
      "Kahdeksan kunnian päivää, herra alikersantti!"

      Vastauksesta liikuttunut alikersantti kertoo, että suosittelee alokkaalle kuntoisuuslomaa. Alokaskin liikuttuu. Koko joukkue liikuttuu. Myöhemmin kanttiinissa viisaalle alokkaalle tarjotaan joukkueen puolesta munkkikahvit koska viisas alokas oli saanut muunkin joukkueen näyttämään hyvältä kouluttajien silmissä. Koko kanttiinin väki liikuttuu.

      Viisas alokas hakee ja pääsee aliupseerikouluun ja sieltä reserviupseerikouluun ja valmistuu myöhemmin sotatieteen tohtoriksi. Väitöskirja käsittelee juurikin Raatteentien oikeussalitaistelua ja sen veteraanien post-traumaattisia oireita ja sotaväsymyksestä aiheutuneita sopeutumisvaikeuksia vallitsevaan todellisuuteen. Väitöstilaisuudessa vastaväittäjä liikuttuu. Väitöstilaisuuden yleisö liikuttuu.

      Enempää en pysty nyt kirjoittamaan koska liikutuin ja kyynelet vierivät poskillani ajatellessani sankaruutta, kuoleman eskadroonan veteraaneja ja isänmaata."

      Veteraani on velvoitettu taistelujensa kautta totuuteen! Ja myös hänen sankaritekojaan tulee muistaa kaunopuheisin ilmaisuin ja hellin sanoin:

      "Todellisen kuoleman eskadroonan sankariveteraanin tunnistaa paitsi hänen taistelutahdostaan, rohkeudestaan ja uljaudestaan - myös hänen herkkyydestään ja empatiastaan. Taistelut ovat kovettaneet häntä, mutta hän on kuitenkin säilyttänyt perusluonteensa, joka on jalo ja puhdas.

      Hän on lämmin ja valoisa persoona, joka saa helposti ystäviä ja sopeutuu mihin tahansa sosiaaliseen tilanteeseen luontevasti, vailla jännittämistä. Hän saa yleisön helposti puolelleen ja kaikki haluavat olla hänen ystäviään ja tulla mainituksi hänen viisaissa ja kannustavissa kirjoituksissaan.

      Vaikka veteraania oli kohtuuttomasti arvosteltu ja jopa parjattu julkisuudessa siviilien toimesta, hän oli kohdannut ja tulee kohtaamaan haasteet pystyssä päin ja suoraselkäisenä. Olihan tiedetty aina, että hän kuitenkin edustaa Isänmaan parhaimpia voimia ja parasta kansalaiskuntoisuutta. Siviilit vailla sotakokemusta eivät aina voineet ymmärtää veteraania. Jos vain he olisivat tunteneet veteraanin ja olisivat olleet häneen yhteydessä niin heille olisi tullut välitön ymmärrys eivätkä he olisi enää väärin kohdelleet kunnioitettua veteraania.

      Kun kuoleman eskadroonan ja Raatteentien oikeudenkäynnin veteraani ajallaan käy hyvin ansaituille eläkepäiville - niin aikoinaan viisas alokas, nykyisin itsekin jo eläköitynyt reservin majuri ja sotatieteen tohtori pyytää veteraanin muistelemaan menneitä taisteluita kahvikupposen äärelle. He kumpikin liikuttuvat kun veteraani kertoo kirjoittavansa muistelmansa. Tarjoilija on sivukorvalla kuullut keskustelun ja liikuttuu. Kertoo työtovereilleen kuulemastaan keskustelusta ja kahvilan henkilökunta liikuttuu. Muut asiakkaat vahingossa kuulevat tarjoilijan kertoman ja hekin liikuttuvat.

      Raatteentien oikeustaistelun veteraani poistuu aplodien saattamana kahvilasta ja reservin majuri liikuttuu ja on kiitollinen saadessaan saattaa veteraanin kahvilasta. Viimeistä iltahuutoa odotellassa veteraanilla on vielä tärkeitä tehtäviä. Pulut on ruokittava tänäänkin."

      • Anonyymi

        Hornet it eivät kai enää häiritse opetusta Laurea ammattikorkeakoulussa, vai kuinka?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hornet it eivät kai enää häiritse opetusta Laurea ammattikorkeakoulussa, vai kuinka?

        Viestikoekeskuksen informaatio ja disinformaatio tuosta kommentista ennemminkin heräilee...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viestikoekeskuksen informaatio ja disinformaatio tuosta kommentista ennemminkin heräilee...

        Tosiaan heräili. Eilen iltapäivällä tuli tieto että esitutkinta viestikoekeskuksen epäilyistä on enää loppulausuntoja vailla.

      • Anonyymi

        Aro julkisuudessa on paistatellut.
        Siksi tuntuu oudolta ettei käräjillä puhuttu julkisuustempuista, joista nettilukijat on kyllä satunnaisia välähdyksiä nähneet: esimerkki vaikka kopeekan löytyminen jossakin kellari varastossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiaan heräili. Eilen iltapäivällä tuli tieto että esitutkinta viestikoekeskuksen epäilyistä on enää loppulausuntoja vailla.

        Onko tosiaan tämän seurantakäräjöinnin kolmas osapuoli kirjoittanut väkkärin Raatteentien taistelusta? Onhan se mahdollista.
        Lokakuussa aloitettu ketju, kaksi viikkoa ennenkuin riidan ratkaisu oli odotettavissa.

        Jaakko kulta, herää jo.
        Mutta Matti se yhä nukkuu, vaikka päivä on puolillaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aro julkisuudessa on paistatellut.
        Siksi tuntuu oudolta ettei käräjillä puhuttu julkisuustempuista, joista nettilukijat on kyllä satunnaisia välähdyksiä nähneet: esimerkki vaikka kopeekan löytyminen jossakin kellari varastossa.

        Erätauon välihuuto...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiaan heräili. Eilen iltapäivällä tuli tieto että esitutkinta viestikoekeskuksen epäilyistä on enää loppulausuntoja vailla.

        Viestikoekeskus ja sotatieteentohtori Jantunen lienevät tuttuja keskenään?

      • Anonyymi

        Raatteentiellä ei koskaan tarvinnut kohdata vastustajaa nimeltään korona

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raatteentiellä ei koskaan tarvinnut kohdata vastustajaa nimeltään korona

        Aika harvoin merkittävä painostus ryhmä käräjillä on joku ahkerasti nettiin kirjoitteleva harrastelijaryhmä.
        Juoksijoiden panos Molarin rangaistuksessa saattaa olla syy nettikompurointiin tällä hetkellä. Toivottavasti seula puhdistuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika harvoin merkittävä painostus ryhmä käräjillä on joku ahkerasti nettiin kirjoitteleva harrastelijaryhmä.
        Juoksijoiden panos Molarin rangaistuksessa saattaa olla syy nettikompurointiin tällä hetkellä. Toivottavasti seula puhdistuu.

        Herkkien ihmisten mielenrauhaa osaavat nämä Molarin "seuraajat" häiritä turhilla höpötyksillään.
        Onneksi tuskin kuuluvat siihen kivikovaan stalkkersakkiin joka pystyy hankalampiakin psyyken ongelmia nostattamaan, tahtotilansa voimakkuuden avulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiaan heräili. Eilen iltapäivällä tuli tieto että esitutkinta viestikoekeskuksen epäilyistä on enää loppulausuntoja vailla.

        Saattaa olla niin että jos on vastakkain äärimmäisen pitkälle viety nettimapulointi linja ja poliittista propagandaa suoltava taho, niin puolustus asianajajan vetämänä ei toimi.
        Pakko olla itse puolustajana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viestikoekeskuksen informaatio ja disinformaatio tuosta kommentista ennemminkin heräilee...

        Yksilö vastaan oikeusvaltiomekanismi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herkkien ihmisten mielenrauhaa osaavat nämä Molarin "seuraajat" häiritä turhilla höpötyksillään.
        Onneksi tuskin kuuluvat siihen kivikovaan stalkkersakkiin joka pystyy hankalampiakin psyyken ongelmia nostattamaan, tahtotilansa voimakkuuden avulla.

        Tahtotilasta aika paljon riippuu mihin päin tällaiset parin kolmen ihmisen väliset konfliktit kallistuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viestikoekeskus ja sotatieteentohtori Jantunen lienevät tuttuja keskenään?

        Sotatieteentohtori Jantunen vai Janhunen?
        Algoritmihuijausko?

      • Anonyymi

        Oikeudenmukaisuus pysyy tavoitteena, toivottavasti. Sekä Molari lla, Arolla että myös Janxusella

      • Anonyymi

        Tais olla hyvin turha riita osapuolten välillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aro julkisuudessa on paistatellut.
        Siksi tuntuu oudolta ettei käräjillä puhuttu julkisuustempuista, joista nettilukijat on kyllä satunnaisia välähdyksiä nähneet: esimerkki vaikka kopeekan löytyminen jossakin kellari varastossa.

        Tämä keissi oli sillä tavalla kummallinen, että tavis netti kommentoijan hajuaisti koki Aron hyökkääväksi, ahdistelijaksi.
        Häntäkärpäsensäköhän niitä trolleja idästäpäin kiskoi mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksilö vastaan oikeusvaltiomekanismi.

        Olikohan tämä keissi taputeltu jo ennenkuin päästiin edes käräjäsaliin. Ääripäiden hyväksikäyttöesimerkki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viestikoekeskuksen informaatio ja disinformaatio tuosta kommentista ennemminkin heräilee...

        Joo. Ja sotatieteen tohtorille siitä varmaan tuli hyvinkin fyrkkaa, kun viestikoekeskus tais olla enemmän syyttelevien tyttösten puolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aro julkisuudessa on paistatellut.
        Siksi tuntuu oudolta ettei käräjillä puhuttu julkisuustempuista, joista nettilukijat on kyllä satunnaisia välähdyksiä nähneet: esimerkki vaikka kopeekan löytyminen jossakin kellari varastossa.

        Tuostakin episodista liittyi muutama häntäkärpänen vaihtojoukkoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksilö vastaan oikeusvaltiomekanismi.

        Viestikoekeskus ei kyllä ole mitenkään aktivitunut mies / naisnäkökulman yhteenotossa jossa Molari vs Aro. Mistä he oikein riiteli?

    • Anonyymi

      Toimittajaliitto, tai ehkä kuitenkin puhumme Toimittelijaliitosta, on tehnyt julkisuuteen rohkaisevan ja kannustavan videon, jossa kerrotaan juhlatilaisuudesta ja palkintojenluovutusseremoniasta sekä eeppisen oikeussalidraaman vastaajalle että myös oikeudenkäyntiä julkisuuteen raportoineelle Reformistudiolle.

      Reformistudion puolesta palkinnon vastaanottavat tuulitukka ja siviilipalvelusmies peterpan. Nuo hellittelynimet toimittelijat ovat saaneet uskolliselta ja tiedostavalta yleisöltään ja ne ovat ikään kuin kiitos ja kunnianosoitus väsymättömästä taistelusta tiedonvälityksen rintamilla.

      Toimittelijaliiton siviilipalvelusmies, peterpan, vahingossa muistaa väärin ja luulee olevansa reservin kersantti, vaikka on kuitenkin aiemmin kertonut julkisuuteen suorittaneensa osittain varusmiespalveluksen, niin kuitenkin keskeyttäneensä asepalveluksen ja sittemmin vuosien jälkeen hakeutunut siviilipalvelukseen. Eli sotilaspassia ei ole annettu eikä mitään sotilasarvoa. Kyse on tietenkin vahingosta ja vuosien kultaamista muistoista.

      Reformistudion ansiokas raportointi suorana Vainokäräjien oikeussalitaistelusta twitteriin tiesi taannoin kertoa, että syytetty ja vastaaja oli vahvasti liikuttunut käräjillä kertoessaan olleensa itse vainottu ja uhri. Siksi juuri otin nuo aiemmat kauniit kirjoitukset mukaan, sillä niissä myöskin liikututtiin ja käsiteltiin suurten tunteiden ja ihmiskohtaloitten sekä taisteluiden verellä piirrettyjä muistoja.

      Velvoittakoon totuus meitä kirjoittelussa, että oikeudenmukaisia olisimme ja pyyteettömästi käsittelisimme asioita. Päätän tämän kirjoituksen Reformistudion toimittajain herkkään ja niin oivaltavaan ja todenmukaiseen mottoon:

      Au nom du peuple! Ihmisten puolesta ja ihmisille!

      • Anonyymi

        Edellisessä sekoitin vahingossa toimittelijaliiton ja reformistudion. Ero ei kuitenkaan ole iso, sillä kämyily on kuitenkin yhteneväistä. Pyrin silti jatkossa olemaan tarkempi.

        Tänäänkin kuulemma toimittaja Aro puolustaa sanankäyttöoikeuttaan oikeussalissa., hovioikeudessa tällä kertaa. Tämä ei liity Molariin vaan johonkin toiseen Aroa suututtavaan henkilöön.

      • Anonyymi

        Eilen oli sitten hovioikeuden istunto jossa Jessikka Aro ja asianajajansa kävivät opettamassa joillekin muille ärsyyntymistään aikeuttaville ihmisille käytöstapoja. Toisaalla luin että eilinen istunto sujui reippaasti. Ei vatvottu pikkutunneille asti (turhaan).
        Kiusaamissyndrooma?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edellisessä sekoitin vahingossa toimittelijaliiton ja reformistudion. Ero ei kuitenkaan ole iso, sillä kämyily on kuitenkin yhteneväistä. Pyrin silti jatkossa olemaan tarkempi.

        Toimittaja, toimittajaliitto takertuneet tähän keissin niin ettei irti pääsy vaikuta mahdolliselta.
        Ja sotatieteentohtori upseerikerhoineen.
        Myyttinen kokonaisuus.
        Olen tullut siihen tulokseen... On kiva kuulua enkelivartiostoon... Lataamoon, lataamossa ladataan... Hyökkäys... Hajottamoon... Paniikkihäiriö tuxxxxxxxx

        Koneisto alkanut syömään itseään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koneisto alkanut syömään itseään?

        Vastaamo han tuossa ensimmäisenä kaatui, hakkerointi kaatoi Vastaamon.

    • Anonyymi

      Tämän ns. "Liiton" lyhenne näyttää olevan @Tliitto. Oletan sen olevan lyhenne alkuperäisestä nimestä "Terijoenliitto".
      Kuten sotien aikaisessa esikuvassaan, kourallinen ihmisiä on edustavinaan viittä miljoonaa, jotka ovat vain eksyneitä lampaita, jotka isällisesti tarvitsevat Johan-sedän käden ja Naganin ohjausta kohti multikulttuurista Venäjän valtiota ja siihen liittymistä.
      Pontimena liittymiseen on Dumbassin valtiomiehenkin jAnus Putkisenkin mainostama halpa viina, tupakka ja vastakkainen sukupuoli.

      • Anonyymi

        Piiri pieni pyörii...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piiri pieni pyörii...

        Ja taitaa pienetä yhä tiiviimmäksi...

    • Anonyymi

      Ehhehheehehe – nauru ja toimittelu Reformistudiossa

      Reformistudion siviilipalvelusmies Panupetteri, joka siis luulee olevansa reservin kersantti, ja Tuulitukka ovat luoneet uudenlaista tapaa tehdä ja tuottaa toimituksellista raportointia erilaisista yhteiskunnallisista tapahtumista. Kyse on naurun liittäminen raportointiin, joka onkin Suomessa nimetty Ehhehheehehe-raportoinniksi. Nauru ei tietenkään ole aitoa vaan toimituksellinen lisämauste asiauutisiin.

      Ehhehheehehe-raportoinnilla tarkoitetaan, että toimituksellisia juutupe-lähetyksiä sopivin väliajoin kevennetään ja taustoitetaan reilulla hörähtelyllä, joka vaikka aiempaan ja laajaan käytössä olleeseen toimitukselliseen tapaan nähden saattaa vaikuttaa omituiselta, on kuitenkin nykyaikaa ja uutta toimittajuutta.

      Euroopassa ja lähinnä Ranskasta lähtöisin oleva ilmaisu kuvaa uutta tapaa tehdä uutisia käsitteellä Press Nouveau.

      • Anonyymi

        Pahoittelen kieliasua ja huonoa sanojen taivuttamista. Pyrin jatkossa oikolukemaan ennen pistämistä julkisuuteen.

        Kuitenkin, asia edellä aina mennään totuuden miekka sojossa!

      • Anonyymi

        Lääketarjotin on kyllä valmiina... Mutta kuiskaukset ovat muuttuneet huudoksi ja keskusteluehdotuksista ei ole pulaa... Hovinarrit ja mainoslahjat ovat olleet...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääketarjotin on kyllä valmiina... Mutta kuiskaukset ovat muuttuneet huudoksi ja keskusteluehdotuksista ei ole pulaa... Hovinarrit ja mainoslahjat ovat olleet...

        Vastaamon hakkerointi vapautti kyllä montakin boltergeistia.

    • Anonyymi

      Olemme saaneet uutta tietoa vainokäräjistä. Kyseessä ovatkin olleet poliittiset käräjät ja syyttessä ollut henkilö on kertonut tarkemmin uhrin asemastaan poliittisessa prosessissa.

      Sanomattakin on selvää, että oikeuslaitos nähdään yhtä korruptoituneena kuin Venäjällä. Donetskin virallinen ulkomaantoimittaja Putkonen on pitänyt ansiokkaan juutupelähetyksen, jossa on ruodittu näitä hämmästyttäviä käräjiä.

      Tuulitukka oli ovelasti tullut lähetykseen takaportin kautta ja Putkonen hämmästeli Tuulitukan kykyjä.

      Tuulitukka tavalliseen tapaansa keskeytti Putkosen puheen ja alkoi puhumaan itsestään ja näkemyksistään.

      Tuo porukka ei petä koskaan vaan tarjoaa aina yhtä viihdyttäviä lähetyksiä. Olen kuulolla jatkossakin ja alati valmiina raportoimaan uskomattomia käänteitä.

      • Anonyymi

        Joko molle on lukenut uuden kirjan "Itä-Ukraina, lännen etuvartio"? Nyt nopeasti hakemaan se kirjakaupasta. Mollehan luki aikanaan toisen kantajan kirjan kirjakaupan ulkopuolella muutamassa minuutissa ja sen jälkeen analyysi siitä oli valmis.
        Niin kuin juoksuhommissa, kaikki käy mollella yliluonnollisella nopeudella. Tuohon ei pysty kuin pastori Munchausen.
        Bätmän-setä ja ex-verkkomeedion Freija-venkula mainittu kirjassa, joten ihme olisi, jos mollelle ei käsky kävisi alkaa rummuttamaan itäpropagandaa tuon uuden kirjan kirjoittajia vastaan. Tehotontahan se tosin on, kukapa jaksaisi kuunnella liturgioitaan sen enempää maallisistakaan asioista. Yhtä vähän niissäkin on totuutta tai jotain sellaista etäisesti muistuttavaa.

        Mistä mollea syytetään?
        Onko tuhmaa sanoa että Räsänen ja Tuure pussauskoppiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä mollea syytetään?
        Onko tuhmaa sanoa että Räsänen ja Tuure pussauskoppiin?

        Ei kuulu ehkä tähän mutta kun kaikki liikkuu alitajunnassa.
        Tuli mieleen että Jessika Aro on saanut Korkeimmalta oikeudelta valitusluvan hovin tuomioon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä mollea syytetään?
        Onko tuhmaa sanoa että Räsänen ja Tuure pussauskoppiin?

        Besserwissereiden alkukankeutta...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä mollea syytetään?
        Onko tuhmaa sanoa että Räsänen ja Tuure pussauskoppiin?

        Suomen oikeuslaitos vaikuttaa hyväksyvän epäeettisen käytöksen ja murisee rehelliselle hetero lle.
        Tältä vaikuttaa murina tänään, toivottavasti asiat selkeytyy vähitellen, ennenkuin seula tukkeutuu lopullisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kuulu ehkä tähän mutta kun kaikki liikkuu alitajunnassa.
        Tuli mieleen että Jessika Aro on saanut Korkeimmalta oikeudelta valitusluvan hovin tuomioon.

        Se koski kuitenkin jotakin toista riitaa, jossa Jessikka Aro on myös mukana.
        Ei kuulu tähän molarikäräjöintiin.
        Molarikäräjät on vasta viime perjantaina saanut kä-tuomion.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko molle on lukenut uuden kirjan "Itä-Ukraina, lännen etuvartio"? Nyt nopeasti hakemaan se kirjakaupasta. Mollehan luki aikanaan toisen kantajan kirjan kirjakaupan ulkopuolella muutamassa minuutissa ja sen jälkeen analyysi siitä oli valmis.
        Niin kuin juoksuhommissa, kaikki käy mollella yliluonnollisella nopeudella. Tuohon ei pysty kuin pastori Munchausen.
        Bätmän-setä ja ex-verkkomeedion Freija-venkula mainittu kirjassa, joten ihme olisi, jos mollelle ei käsky kävisi alkaa rummuttamaan itäpropagandaa tuon uuden kirjan kirjoittajia vastaan. Tehotontahan se tosin on, kukapa jaksaisi kuunnella liturgioitaan sen enempää maallisistakaan asioista. Yhtä vähän niissäkin on totuutta tai jotain sellaista etäisesti muistuttavaa.

        Epäeettinen huitaisu hybridisodassa 15.10 klo 7:40.
        Päivää ennen tuomion julkituloa varmistelee "vastapuoli" sanankäyttöoikeuttaan.
        Ei oikeastaan ihme että Vastaajan kiristäjä sortui paljastamaan sen mitä paljasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko molle on lukenut uuden kirjan "Itä-Ukraina, lännen etuvartio"? Nyt nopeasti hakemaan se kirjakaupasta. Mollehan luki aikanaan toisen kantajan kirjan kirjakaupan ulkopuolella muutamassa minuutissa ja sen jälkeen analyysi siitä oli valmis.
        Niin kuin juoksuhommissa, kaikki käy mollella yliluonnollisella nopeudella. Tuohon ei pysty kuin pastori Munchausen.
        Bätmän-setä ja ex-verkkomeedion Freija-venkula mainittu kirjassa, joten ihme olisi, jos mollelle ei käsky kävisi alkaa rummuttamaan itäpropagandaa tuon uuden kirjan kirjoittajia vastaan. Tehotontahan se tosin on, kukapa jaksaisi kuunnella liturgioitaan sen enempää maallisistakaan asioista. Yhtä vähän niissäkin on totuutta tai jotain sellaista etäisesti muistuttavaa.

        Provosointi hyökkääjän puolelta.. Hm, hm, hm juvenis dum sumus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se koski kuitenkin jotakin toista riitaa, jossa Jessikka Aro on myös mukana.
        Ei kuulu tähän molarikäräjöintiin.
        Molarikäräjät on vasta viime perjantaina saanut kä-tuomion.

        Molari käräjöinti ei jatkunut hovioikeudessa koska tuomittu ilmeisesti tyytyi tuomioon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Molari käräjöinti ei jatkunut hovioikeudessa koska tuomittu ilmeisesti tyytyi tuomioon.

        Viisas päätös Molarilta.

    • Anonyymi

      Tuomio pitäisi tulla tänään, mutta vielä ei ole mitään kuulunut. Onko tuomiota siirretty vai mistä on kysymys?

      • Anonyymi

        5kk ehdollista ja maksettavaa 100000e.

        Ensi viikolla toivottavasti samanlainen tuomio reformi idiooteille.

    • Anonyymi

      Nonniin, nyt sai pastori pohjanmaan kautta tuomiota. 5kk ehdollista vankeutta ja satatonnia maksettavaa.

      Oikeus on vihdoin toteutunut!

      • Anonyymi

        Anteeksi, kuinka? (Oikeus on vihdoin toteutunut!?) - Niinkö?

    • Anonyymi

      Tuomio on lohduksi myös muille henkilöille, joita Molle on parjannut verkossa. Oli jo aikakin että Mollelle luettiin lakia.

      • Anonyymi

        Siis kuka parjannut? Onko roolivihot menneet sekaisin?

      • Anonyymi

        Enemmän on kyllä täällä Suomi 24:n puolella niin että Mollea on parjattu.
        Tai sitten olen sattunut lukemaan vain osan ostoksista.

      • Anonyymi

        Mahtaako sellaisia olla "muita", joita Molari olisi parjannut verkossa.
        Juoksijaheput tuntuu olevan niitä jotka parjaavat Molaria.
        Ja satunnaisesti tässä ketjussa joku, mutta on näyttänyt menneen sensuroinnin arkistoon ne parjaukset.

    • Anonyymi

      Hei täältä Keravalta. Nyt Mollen tuomion kunniaksi sytytettiin täällä kynttilä ja korkattiin sampanja-pullo.

      Kyllä on hyvä mieli.

      • Anonyymi

        Onko vielä hyvä mieli?... Morsian....

      • Anonyymi

        Nyt pitäisi jo tuntea Molarin ja Aron henkilökohtaisia ystäviä ja /tai vihamiehiä.
        Kuka Keravalainen on noinkin iloinen Jessikan voitosta ja /tai Juhan tappiosta.
        Että oikein juhlamielellä 16.10.

        Nyt mun täytyy jo miettiä että johtuuko meteli minun korvissa siitä että törkeästi yritän omia psykoottisia metelinlaukaisijoita selvitellä Aro/ Molari-konfliktin avulla.
        Vai johtuuko tämä psykoottinen meteli siitä että Trumpin kannattajajoukko aiheutti, loppiaisesta lähtien, tosi paljon hämmennystä.

      • Anonyymi

        Tämä keravalaisen vahingonilo tuntuu tukahtuneen.
        Molarin positiivisuus saattaa olla painoarvoja mittaillessa voittajan ominaisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt pitäisi jo tuntea Molarin ja Aron henkilökohtaisia ystäviä ja /tai vihamiehiä.
        Kuka Keravalainen on noinkin iloinen Jessikan voitosta ja /tai Juhan tappiosta.
        Että oikein juhlamielellä 16.10.

        Vahingoniloiset ihmiset pyörittävät nettiä. Heillä hauskuutta riittää....

      • Anonyymi

        Tuomio tosiaan luettiin16. 10.
        Ja Keravalla joku oli aidosti iloinen voitostaan. Mutta voittiko oikeudenmukaisuus vai ylösviritetty tahtotila. Köyhät kyykkyyn jne... Hovinarrit ja mainoslahjat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt mun täytyy jo miettiä että johtuuko meteli minun korvissa siitä että törkeästi yritän omia psykoottisia metelinlaukaisijoita selvitellä Aro/ Molari-konfliktin avulla.
        Vai johtuuko tämä psykoottinen meteli siitä että Trumpin kannattajajoukko aiheutti, loppiaisesta lähtien, tosi paljon hämmennystä.

        Trump tosiaan on pyytänyt Georgian osavaltion vaaliviranomaisia muuttamaan vaalitulosta voitokseen.
        Tosin yhdysvalloissa vasta aloitetaan tutkinta asiasta. Mutta oletan että nykyvehkeillä se puhelu pystytään tarkistamaan.

    • Anonyymi

      Kun on kuunnellut Molarin oikeudenkäynti kuulusteluja, tulee mieleen tulee mieleen Spede ja naisen logiikka; kuinka Molari on joutunut väärin käytettäväksi, oikeudenkäyntiä harhaisten oletuksien vuoksi, rahastuksen toivossa. Molarin juttu on parempi kuin Speden.

      Muutenkin koko oikeus on vääristynyt. Mies joutui maksamaan vieraan miehen tekemän lapsen elatusmaksuja, vaikka todistusaineisto on pitävä. Laki on pilessä, kuten luonnonvalinta.

      Luonnonvalinta on suomeksi päin persettä kuvainnollisesti että konkreettisesti. Siemenet sisään ja varpus parvena ulos, syntyy uusi luomus.
      Samoin abortti teurastajat ei kunnioita elämää, vaan irstailua ja holtittomuutta.

      • Anonyymi

        Mitä?! Etkö usko laillisuuteen ja oikeuteen? Ansioistaan Molle on palkittu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä?! Etkö usko laillisuuteen ja oikeuteen? Ansioistaan Molle on palkittu.

        Molle sai palkintonsa Kremlin rikollishallinnon kiekujana toimimisesta.

        Ei olisi kannattanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Molle sai palkintonsa Kremlin rikollishallinnon kiekujana toimimisesta.

        Ei olisi kannattanut.

        Jep, meni varma työpaikka kirkossa, työpaikka olisi jatkunut eläkepäiviin asti.

        Bätmän huijasi Mollen omaan agendaansa, Ja Molle yksinkertaisena seurasi johdatusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep, meni varma työpaikka kirkossa, työpaikka olisi jatkunut eläkepäiviin asti.

        Bätmän huijasi Mollen omaan agendaansa, Ja Molle yksinkertaisena seurasi johdatusta.

        Kuulostaa aika sekavalta.
        Tämä herättää tunteita, meteli on melkoinen.
        Voiko joku laittaa asiallisen linkin johonkin lehtiartikkelin.
        Kun ei tuota reformistudiotakaan ole koskaan tullut seurattua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostaa aika sekavalta.
        Tämä herättää tunteita, meteli on melkoinen.
        Voiko joku laittaa asiallisen linkin johonkin lehtiartikkelin.
        Kun ei tuota reformistudiotakaan ole koskaan tullut seurattua.

        Valitettavasti alusta ei salli linkkejä. Mutta lyhyesti, Molle sai tuomion ansioistaan. Laitan myöhemmin kaunopuheisesti koko tarinan. Terveisin Keravalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti alusta ei salli linkkejä. Mutta lyhyesti, Molle sai tuomion ansioistaan. Laitan myöhemmin kaunopuheisesti koko tarinan. Terveisin Keravalta.

        Kiitos etukäteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti alusta ei salli linkkejä. Mutta lyhyesti, Molle sai tuomion ansioistaan. Laitan myöhemmin kaunopuheisesti koko tarinan. Terveisin Keravalta.

        Minäkin olen asunut vuoden Keravalla joskus kauan sitten. Joten kiitos terveisistä.
        Miksi tämä kiihtymys. Kansankiihoituksesta ei kai kuitenkaan ole kyse?

      • Anonyymi

        Onko tuo elatusjutta laisinkaan tähän Molarikäräjiin liittyvä asia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti alusta ei salli linkkejä. Mutta lyhyesti, Molle sai tuomion ansioistaan. Laitan myöhemmin kaunopuheisesti koko tarinan. Terveisin Keravalta.

        Hyökkäys on.... paras..... P.... Liikaa häiriöitä.... Väärin ymmärtämistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä?! Etkö usko laillisuuteen ja oikeuteen? Ansioistaan Molle on palkittu.

        Tässä siirrytään uskonelämän tsekkaukseen, 16.10, klo15. 12.
        Seula on kovilla, muuttuukohan siiviläksi.

      • Anonyymi

        Hybridisodankäynnissä pysähdymme hetkeksi tähän.
        Hajonta saavutettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti alusta ei salli linkkejä. Mutta lyhyesti, Molle sai tuomion ansioistaan. Laitan myöhemmin kaunopuheisesti koko tarinan. Terveisin Keravalta.

        Kerava tukkeutunut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hybridisodankäynnissä pysähdymme hetkeksi tähän.
        Hajonta saavutettu.

        Hybridisodassa myös sensuroidut viestit avaavat kokonaiskuvaa, jos ollaan onnekkaita. Mikäli...

      • Anonyymi

        Kuka se nyt olikaan se kilpauimari joka sipaisi vähän vettä arvon rouva kriminaaliterapeutin tukkaan? Oliko taas joku Molari huiskimassa arvon kunnallispoliitikkoa päin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka se nyt olikaan se kilpauimari joka sipaisi vähän vettä arvon rouva kriminaaliterapeutin tukkaan? Oliko taas joku Molari huiskimassa arvon kunnallispoliitikkoa päin?

        Ai niin, Salon uimahallissa.
        Kun koneisto sekoaa, saattaa rintamalinjat olla jo aika vinksinvonksin...
        Tuomarit varmasti eivät tätä keissiä halua miettiäkään. Mutta kansan syvistä riveistä nousee ääliöitä erottamaan nämä kolme riitapukaria.
        Sitä varten tarvitsemme Suomi 24:n tyyppisen ääliöseparaattorin. Ennenvanhaan riitti (kai) että kirjoiteltiin vessanseiniin, nyt separeerataan tasapeliin... Ainiin, käräjäoikeus on puhunut. KolvaiKron, panta rei...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostaa aika sekavalta.
        Tämä herättää tunteita, meteli on melkoinen.
        Voiko joku laittaa asiallisen linkin johonkin lehtiartikkelin.
        Kun ei tuota reformistudiotakaan ole koskaan tullut seurattua.

        Jos kaikki olisi mennyt hyvän tavan mukaan ja oikeudenmukaisesti, ei näitä kuiskauksia ja huutoja kuuluisi minun korvissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai niin, Salon uimahallissa.
        Kun koneisto sekoaa, saattaa rintamalinjat olla jo aika vinksinvonksin...
        Tuomarit varmasti eivät tätä keissiä halua miettiäkään. Mutta kansan syvistä riveistä nousee ääliöitä erottamaan nämä kolme riitapukaria.
        Sitä varten tarvitsemme Suomi 24:n tyyppisen ääliöseparaattorin. Ennenvanhaan riitti (kai) että kirjoiteltiin vessanseiniin, nyt separeerataan tasapeliin... Ainiin, käräjäoikeus on puhunut. KolvaiKron, panta rei...

        Mutta nyt olen joutunut ääliöseparaattoriin.

        Ääliöseparaattorissa pantiin merkille että eilen on perustettu Molarin tukirinki.
        Selvinnee vähitellen, onko tarkoitus vittuilu vai kettuilu.
        Tai olisiko suurempi soppakauha löytynyt sekametelisoppaa hämmentämään. Sellainen puinen ravintolakauha?

      • Anonyymi

        Voi äiti, tuu pyyhkiin. Mistä nämä riitelivät ovat riidelleet? Ja ovatko päässeet yksimielisyyteen jostakin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tuo elatusjutta laisinkaan tähän Molarikäräjiin liittyvä asia?

        Moneen kertaan vatkatut asiat sekoittuvat kirjoittajien alitajunnassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos etukäteen.

        Onneksi sitä tarinaa täällä ei näkynyt.

    • Anonyymi

      Suomalaisten ei ole syytä olla ylpeitä maastaan. Muuta tässä maassa ei enää uskalla kommentoida.

      • Anonyymi

        Siis onko näkemyksesi se että Juha Molari on "putinsankari"?

      • Anonyymi

        Mutta Navalnyi on asia erikseen, vai kuinka?
        Kun kokonaisuuksia etsitään

      • Anonyymi

        Pitäisi kuitenkin itsekukin helpommalla saada valittua oma linjansa.
        Suomineidon itsenäisyyttä ei tarvitse puolustaa uiguurien tai Putinin ehtoihin vedoten.

    • Anonyymi

      Mä lehden luin, Iltalehden...

      Ex-kirkkoherra Juha Molari tuomittiin ehdolliseen vankeuteen ja liki 100 000 euron korvauksiin- vainosi Jessika Aroa (kylmä huomaan että ton flikan nimi muuttuu, algoritmit vaatii kirjoittamaan noin) - kotimaa - iltasanomat:

      "Kremlin-mielisenä nettivaikuttajana tunnettu Juha Molari tuomittiin..."

    • Anonyymi

      Reformi studion Tiina "the wanneb matlock" kännimäki kyselee aina kuka maksaa sotamaa oy:n asianajajien kulut vastaus on Juha Molari.

      • Anonyymi

        Selvennys: Martina Kronströmin työpaikka on Sotamaa Oy.
        Tämä on niin sisäpiirijuttu, suorastaan Navalnyit ja Trumpit, Bidenit osapuolina!

    • Anonyymi

      Oikeudenkäyntikulut ja vahingon korjaukset maksaa valtio ja lähettää laskun Molarille. Ei tuomarit niin tyhmiä ole, että he jäisi saataviaan vartoomaan.

      • Anonyymi

        Jostakin tallista on päässyt irti suuri joukko keppihevosia. Kuuletteko rytmistä marssin tahtia? Ölli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jostakin tallista on päässyt irti suuri joukko keppihevosia. Kuuletteko rytmistä marssin tahtia? Ölli?

        Suomessa on kekesitty helppo tapa rikastua kun syyttää jotakuta vainoamisesta? Massia alkaa tulemaan kun saa jonkun haastettua oikeuteen, tai mieluummin useampia. Samalla saa asianajaja huimat palkkiot kun saa hyvän asiakkaan joka uhriutuu kunnolla vaikka on kerennyt muita haukkua ja sitten haastaa käräjille. Voi persläpi tätät yhteiskunnan mädännäisyyttä, koskahan jonkun käpy palaa ja alkaa tulla tosiaan oikeaa aihetta käräjöintiin.

        Osa suomalaisista ajattelee että parempi laiha sopu kuin lihava riita.
        Nettivaikuttaja Molari ja toimittaja Aro ilmeisesti harrastavat mieluummin lihavia riitoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osa suomalaisista ajattelee että parempi laiha sopu kuin lihava riita.
        Nettivaikuttaja Molari ja toimittaja Aro ilmeisesti harrastavat mieluummin lihavia riitoja.

        Kumpikin pakkomielteinen riitejä.
        Tuomarit heittivät kruunaa tai klavaa ja toivoivat että rytinä asettuu..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on kekesitty helppo tapa rikastua kun syyttää jotakuta vainoamisesta? Massia alkaa tulemaan kun saa jonkun haastettua oikeuteen, tai mieluummin useampia. Samalla saa asianajaja huimat palkkiot kun saa hyvän asiakkaan joka uhriutuu kunnolla vaikka on kerennyt muita haukkua ja sitten haastaa käräjille. Voi persläpi tätät yhteiskunnan mädännäisyyttä, koskahan jonkun käpy palaa ja alkaa tulla tosiaan oikeaa aihetta käräjöintiin.

        Kämy? Käpy selän alla kuuluu eri aikaauteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osa suomalaisista ajattelee että parempi laiha sopu kuin lihava riita.
        Nettivaikuttaja Molari ja toimittaja Aro ilmeisesti harrastavat mieluummin lihavia riitoja.

        Viattomien lasten päivänä, vuonna 2021?
        Heikola rakastaa, so what?

    • Anonyymi

      Kaiken taustalla on ruotsalainen hintti kulttuuri taustalla, media omistaa ruotsalaiset, suomalainen kotiseutu kulttuuri on jo mädätetty ja kohta suomen kieli rangaistaan.
      TV kanavat ja Ylenanti ja antajat ajaa siä kuin käärmettä pyssyyn, peräruiskeen ja pornoopperan keran.

    • Anonyymi

      Nettivaikuttaja Molari edustaa ilmeisesti suomalaista hetero miestä, joka saastuttaa sitä hengitysilmaa jossa Jessikka Aro lypsää rahat pois miehiltä, tietysti laillisesti.

      • Anonyymi

        Taustalla maailmammenoa-osion ketjussa aloittaja väittää olevan hybridikeskus ja "deep state".
        Kannatta huomioida sekin tausta ennen kommentoinnin aloittamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taustalla maailmammenoa-osion ketjussa aloittaja väittää olevan hybridikeskus ja "deep state".
        Kannatta huomioida sekin tausta ennen kommentoinnin aloittamista.

        Tämä oli vasta käräjäoikeuden tuomarien näkemys.
        Hovioikeuden tuomarit saattavat saada uutta todisteluaineistoa käyttöönsä.
        Saattaa tuo maksupuolikin kääntyä päinvastaiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oli vasta käräjäoikeuden tuomarien näkemys.
        Hovioikeuden tuomarit saattavat saada uutta todisteluaineistoa käyttöönsä.
        Saattaa tuo maksupuolikin kääntyä päinvastaiseksi.

        Ei, vaan hovissa molle saa lisää maksettavaa mikäli valittaa hoviin. Lisämaksua tulee helpostikin viisikymmentä tuhatta euroa asianajajien palkkioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei, vaan hovissa molle saa lisää maksettavaa mikäli valittaa hoviin. Lisämaksua tulee helpostikin viisikymmentä tuhatta euroa asianajajien palkkioita.

        Elämä on täynnä yllätyksiä....

        Lisää maksettavaa tuo naisia vainoava pelle sieltä saa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisää maksettavaa tuo naisia vainoava pelle sieltä saa.

        Viestikoekeskusta koskeva esitutkinta on nyt monen vuoden jälkeen valmis.
        Se on vähän kuin Elokapina, kääntää katseen suuntaa.

      • Anonyymi

        Kuka heteromies laittaa itsestään pelkkiin sortseihin pukeutuneena someen kuvia ja kyselee miespuolista juoksuseuraa? Eihän tuossa mitään pahaa ole, mutta kyllähän se pistää miettimään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämä on täynnä yllätyksiä....

        Summa voi muuttua, ei päätös. Salaisessa osuudessa oli asioita, jotka sinetöivät asian? Molle tiesi itsekin lopputuloksen jo ennalta ja sanoi että tuomio tulee.
        Siitä vaan hoviin, kuulemma lisää käräjiäkin tulossa, joten samaa on luvassa.
        Se on ihan hyvä että venäjämieliset laitetaan ahtaalle. Isänmaa ei näiden kavereiden palveluksia tarvitse. Lähtekööt sinne onnelaan vaan Januksen seuraksi.

        Mielenkiintoista. Mutta jos tuo ahdistelusi suuntautuukin nyt Japanimielisiin. Se Riski ei ole mahdollista peruuttaa kun jälkipolveakin on tiettävästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoista. Mutta jos tuo ahdistelusi suuntautuukin nyt Japanimielisiin. Se Riski ei ole mahdollista peruuttaa kun jälkipolveakin on tiettävästi.

        En ymmärrä tuosta horinasta mitään. Liekö jonkin googlekääntäjän tekemää venäjästä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä tuosta horinasta mitään. Liekö jonkin googlekääntäjän tekemää venäjästä?

        Sun täytyy pinnistellä jos haluat ymmärtää.
        Ota huomioon että emme ole nyt salaisessa tai julkisessa oikeussalissa. Olemme netti julkisuudessa.
        Yritä sinäkin unohtaa venäjä, edes hetkeksi. Myönnän kyllä että Venäjä on iso naapuri ja idässäpäin mutta mitä se tähän kuuluu.
        Minun alaani on uusi tieteenhaara, Whataboutismi. Sitä ei kannata selitellä sen enempää, se on niin uusi ja tuore tieteenala. Se täytyy sisäistää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka heteromies laittaa itsestään pelkkiin sortseihin pukeutuneena someen kuvia ja kyselee miespuolista juoksuseuraa? Eihän tuossa mitään pahaa ole, mutta kyllähän se pistää miettimään.

        Niinpä. Tähän Hybridisodankäynti in kuuluu myös sellaiset pikku jekut että jonkun ärsyttävän tyypin puolesta laitetaan nettiin hänen nimissään jotakin tosi pöljää infoa.
        Nimimerkki :Kokenut senkin tietää...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. Tähän Hybridisodankäynti in kuuluu myös sellaiset pikku jekut että jonkun ärsyttävän tyypin puolesta laitetaan nettiin hänen nimissään jotakin tosi pöljää infoa.
        Nimimerkki :Kokenut senkin tietää...

        Asian voi lukea ihan omin silmin vaikka alkuvuoden someviesteistä. Seuraa ei ilmestynyt, sortsikavalkadia tuli kesään saakka. Taisi lopettaa, kun juoksuosion porukka vinoili asiasta tarpeeksi pitkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asian voi lukea ihan omin silmin vaikka alkuvuoden someviesteistä. Seuraa ei ilmestynyt, sortsikavalkadia tuli kesään saakka. Taisi lopettaa, kun juoksuosion porukka vinoili asiasta tarpeeksi pitkään.

        Hybridisodankäynti... Joopajoo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisää maksettavaa tuo naisia vainoava pelle sieltä saa.

        Kuka se pelle mahtaa ollakaan!
        Siinäkin vapaa-ajattelu kantaa yli kuohujen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sun täytyy pinnistellä jos haluat ymmärtää.
        Ota huomioon että emme ole nyt salaisessa tai julkisessa oikeussalissa. Olemme netti julkisuudessa.
        Yritä sinäkin unohtaa venäjä, edes hetkeksi. Myönnän kyllä että Venäjä on iso naapuri ja idässäpäin mutta mitä se tähän kuuluu.
        Minun alaani on uusi tieteenhaara, Whataboutismi. Sitä ei kannata selitellä sen enempää, se on niin uusi ja tuore tieteenala. Se täytyy sisäistää.

        Eipä olis kannattanut mainostaa omia kynttiläjuhlia 16.10.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Summa voi muuttua, ei päätös. Salaisessa osuudessa oli asioita, jotka sinetöivät asian? Molle tiesi itsekin lopputuloksen jo ennalta ja sanoi että tuomio tulee.
        Siitä vaan hoviin, kuulemma lisää käräjiäkin tulossa, joten samaa on luvassa.
        Se on ihan hyvä että venäjämieliset laitetaan ahtaalle. Isänmaa ei näiden kavereiden palveluksia tarvitse. Lähtekööt sinne onnelaan vaan Januksen seuraksi.

        Salaisen oikeuden sinetöimät asiat taitavat jotenkin liittyä siihen että poliisi ministeri Ohisaloa puolustetaan jokakuta nettivainoajaa vastaan. Siis ihan virallisesti, oli teksti TV uutinen asiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisää maksettavaa tuo naisia vainoava pelle sieltä saa.

        Sulla on liian tiivis kehä. Kehäpäätelmät tavallisesti harhauttava yksilön luulemaan itsestään liikoja.
        En väitä etteikö Molarillakin olisi sama pulma. En tunne enkä tiedä häntä. Mutta sinä ilmeisesti tunnet kun osaat hänen osalleen kohtaloa ennustaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viestikoekeskusta koskeva esitutkinta on nyt monen vuoden jälkeen valmis.
        Se on vähän kuin Elokapina, kääntää katseen suuntaa.

        Joko sotatieteentohtori aktivoituu kommentoimaan. Vainoamaan ei tarvitse ryhtyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hybridisodankäynti... Joopajoo

        Kyllä tulkinta oikeudenpalvelijoiden tahtotilasta osuu harhaan, jos kahden tai kolmen kukkoilevan omaneduntavoittelijan käräjöinti muka oikeuttaa sisäministerin uhkailemisen vain siksi että riittävän moni on erehtynyt seuraamansa polun päässä odottavasta palkkiosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä olis kannattanut mainostaa omia kynttiläjuhlia 16.10.

        Tietysti moni tietää, kuka toi Keravalainen on. Minä vain en tiedä.
        Ja luulen että minulle on parempi etten edes yritä selvittää kuka niin kovasti juhli Molarin tuomion jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka se pelle mahtaa ollakaan!
        Siinäkin vapaa-ajattelu kantaa yli kuohujen...

        Juoksijoiden sekoittuminen aivomyrskyyn ei ole helposti rahalla korjattavissa.

      • Anonyymi

        Ironiaa, toivottavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Summa voi muuttua, ei päätös. Salaisessa osuudessa oli asioita, jotka sinetöivät asian? Molle tiesi itsekin lopputuloksen jo ennalta ja sanoi että tuomio tulee.
        Siitä vaan hoviin, kuulemma lisää käräjiäkin tulossa, joten samaa on luvassa.
        Se on ihan hyvä että venäjämieliset laitetaan ahtaalle. Isänmaa ei näiden kavereiden palveluksia tarvitse. Lähtekööt sinne onnelaan vaan Januksen seuraksi.

        Niinistö ja Marin laitettu nyt ahtaalle, vai kuinka? Koska Navalnyi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juoksijoiden sekoittuminen aivomyrskyyn ei ole helposti rahalla korjattavissa.

        Aivomyrsky on Suomi 24:n ylläpidon ongelma.
        On tullut sensuroitua joskus väärässä kohtaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei, vaan hovissa molle saa lisää maksettavaa mikäli valittaa hoviin. Lisämaksua tulee helpostikin viisikymmentä tuhatta euroa asianajajien palkkioita.

        Tuo pyydys jäi kokematta. Harmittaako?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivomyrsky on Suomi 24:n ylläpidon ongelma.
        On tullut sensuroitua joskus väärässä kohtaa.

        Jaha, tuota kommenttia ei edes sensuroitu tämän vuoden helmikuussa.

        (09022å21)Algoritmiongelma?

    • Anonyymi

      Reformistudio ja Summan mottitaistelu

      Taistelukuvaukset aikalaisten kertomina kertovat yhteneväisesti suuresta sankaruudesta ja taistelusta ylivoimaista vihollista vastaan. Väärälle asialleen vannoutunut vihollinen oli alhaisin keinoin kaivautunut yöaikaan suoraan puolustuslinjaan ja aamunkoitteessa kello 09.00 Helsingin Hovioikeudessa teki näin salakavalan hyökkäyksen isämmmaallisten armeijakunnan hermoon katkaisten huoltoyhteydet. Näin muodostui Summan mottitaistelu.

      Vaikka ajat olivat kovat ja osa tiedosta on kadonnut - on jälkipolville silti jäänyt paljonkin suuria muistoja ja kertomuksia ajasta, joka tapahtui kerran…

      Palaan asiaan myöhemmin ja nostan maljan joka kertoo arvostuksestani reformistudiolle, puolilämmin kalja repusta, paskanmakuinen venäläinen kalja.

      • Anonyymi

        Summan mottitaistelu tuo mukanaan niin paljon symboliikkaa että huomio kiinnittyi tällä lukukerralla selvään yritykseen lakaista koko vainokäräjä maton alle.

    • Anonyymi

      On syytä kiinnittää huomiota kuka on kenenkin asianajaja ja millaisia juttuja ja millä tavoilla tämä asianajaja on valmis juttuja hoitamaan.

      • Anonyymi

        Tavis nettikirjoittaja ei noista asianajajista tiedä mitään.

      • Anonyymi

        Joo. Sillä tavalla tämä riita pysyy tuoreena mielessä.
        Jopa apua saattaa löytyä kun pohtii poliisin kytköksiä Gang stalking-vainoon.

    • Anonyymi

      Aloitin tämän ketjun. Toivoisin, että keskustelu pysyisi siistinä jolloin ylläpidolla ei olisi tarvetta poistella kommentteja saati koko ketjua.

      Kiitos.

      • Anonyymi

        Siinä tapauksessa on syytä kiinnittää huomiota siihen, millaisia kommentteja poistetaan.

        Tänä aamuna on poistettu kommentti jossa hiukan pähkäiltiin Juha Molarin mahdollisesti käyttämää nimimerkkiä nettikirjoittajana.

        On toki Juha Molarin nimimerkin arvailu sääntöjenvastaista.
        No, se on vain yksi kymmenesta poistosta.
        Muitakin syitä varmasti on.
        Mutta mihin johtaisi poistettujen kommenttien pähkäily?
        Täydelliseen absurdiuteen, arvelen.

      • Anonyymi

        Eihän tähän kommenttiin sisälly uhkausta, eihän?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän tähän kommenttiin sisälly uhkausta, eihän?

        Tämä oli kysymys kommenttiin joka oli kirjoitettu 5.11klo 17.33.

      • Anonyymi

        Tämä ketju on suht siisti verrattuna täällä yleiseen siisteystasoon, siitäkin huolimatta että juuri tämän ketjun siisteydestä on tehty huomioita jo jonkin aikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä ketju on suht siisti verrattuna täällä yleiseen siisteystasoon, siitäkin huolimatta että juuri tämän ketjun siisteydestä on tehty huomioita jo jonkin aikaa.

        Susien metsästys - toki sekin kuuluu juuri tämän hetken ratkaistaviin kysymyksiin. Mutta yrittään pysyä asiassa.

    • Anonyymi

      Miksi ex-kirkkoherra Molari ei tee Putkosia, eli muuta vaimokkeensa kotimaahan vennäänmaalle? Jättäisi sakot maksamatta ja tubettaisi maamme epäoikeudenmukaisuuksista totuuksia Luhanskin kotistudiosta. Ihan fake-news - periaatteella. Kuten kaverinsa Putkonen.

      • Anonyymi

        Tuo ratkaisisi monta ongelmaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ratkaisisi monta ongelmaa.

        Mutta sensurointi ongelma näyttää tihenevän..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ratkaisisi monta ongelmaa.

        Mutta kenen ongelmia se ratkaisisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta sensurointi ongelma näyttää tihenevän..

        21. sensuroitu kommentti jouluaattona.
        Hyvää joulua vain sinnekinpäin

    • Anonyymi

      Tämä nyt vain on taasen yksi niistä keisseistä, jonka tahto-ihmiset ovat päättäneet ratkaista Molarin tappioksi. Suurella rahalla, tietysti.
      Moniääniset ry on pienen ihmisen puolella. Gang stalking on epävarsinainen laiminlyöntirikos.
      Kolström voitti.

      • Anonyymi

        Puuroutuminen takuuvarmasti alkaa minulle ainakin kun luen tästä keissistä. Horridus kyllä oikein hyvin on tahtotilansa ilmiantanut, kiitos, se riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puuroutuminen takuuvarmasti alkaa minulle ainakin kun luen tästä keissistä. Horridus kyllä oikein hyvin on tahtotilansa ilmiantanut, kiitos, se riittää.

        Näin totuus pöyhii syvää vakoa.
        Taakanjaon oikeudenmukainen jakaminenhan on tavoite, eikö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin totuus pöyhii syvää vakoa.
        Taakanjaon oikeudenmukainen jakaminenhan on tavoite, eikö?

        Siis Gang stalking Ei ole tavoite.
        Aivovienti? Se, mikä on tapahtunut, se on tapahtunut.
        Silmien ummistaminen omilta ja läheisten virheiltä, salaiset käräjöinnit, ne on out.
        Tahtotilaa on sekä rikkailla että köyhillä.
        Mutta oman tahdon korottaminen muita stalkkaamalla, hyi olkoon.

        Korvapuusti huutajille.
        Saako sen kahvin kanssa vai kädellärankaisuako on odotettavissa.
        Netti manipuloijan näkökulmasta ongelmallisinta on alkuviikolla alkanut elokapina vastaa Ohisalo. Hämmennystä on paljon vaikka päällimmäisenä on pyrkimys ratkaisuihin, joissa hyvää tahtoa on enemmän kuin vihapurkauksia

        Tyllerövispilöinniksi on mennyt käräjöinti tässäkin tapauksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin totuus pöyhii syvää vakoa.
        Taakanjaon oikeudenmukainen jakaminenhan on tavoite, eikö?

        Taakanjakoa on nettikirjoittajalle hiukan vaikeaa kun taakka kuuluu luovuttaa vastapuolelle, kokonaisuudessaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis Gang stalking Ei ole tavoite.
        Aivovienti? Se, mikä on tapahtunut, se on tapahtunut.
        Silmien ummistaminen omilta ja läheisten virheiltä, salaiset käräjöinnit, ne on out.
        Tahtotilaa on sekä rikkailla että köyhillä.
        Mutta oman tahdon korottaminen muita stalkkaamalla, hyi olkoon.

        Uusi yritys tämä kommentti lähtökohtana pitäen.

        Hyvä tahto on tavoite.

        Saavuttamisen esteenä on muiden hyvän tahdon näkemisen vaikeus.

    • Anonyymi

      Jospa tietää voisimme, tuskaa - turhuutta sekä tuntojen suuruutta! Mikä sielujansa riipii ja sisäistä taistelua aiheuttaa!

      Totisesti, eivät olleet turhia taistelut, ne taistelut jotka saivat minutkin nämä rivit kirjoittamaan. Sillä totisesti kävivät he urheasti taisteluun ylivoimaista vihollista vastaan. Sillä kuten sanottua vihollinen oli salakavalasti kaivautunut suoraan etulinjaan.

      Tämä aiheutti hämmennystä taistelujoukoissa etulinjassa. Useita vartiomiehiä kaatui paikalla ja heidän urheuttaan muistaessani kirjoitan nämäkin muistelot kunniakkaan taistelun johdosta. Kapinasivari Huuhtasen joukot olivat siis yllättäen kaivautuneet etulinjaan, tuoden mukanaan paitsi aseettoman taistelun myös pyrkimisen täysimittaiseen uhrautumiseen, jolla oli tarkoitus saada oikeat taistelijat syyllistettyä sekä kansainvälisen tuomioistuimen tuomittaviksi.

      Samaan aikaan Keskimäen komppania oli koukannut sivustaan, joka komppania saavuttikin Huuhtasen joukot yhtymäkohdassa noin kello kolme yöllä, jolloin tehtiin suora lähetys taistelutapahtumista.

      Valitettavasti Huuhtasen ja Keskimäen taistelujoukoille oli kuitenkin käynyt niin ettei kukaan ollut alunperinkään ottanut vakavasti hyökkäystä, joten puolustavalle armeijalle jäi asiaksi lähinnä hävinneen armeijan päänluku.

      Itsenäisyyspäivänä Huuhtanen edelleen luuli olevansa erikoisjoukkojen kersantti vaikka oli jättänyt asepalveluksen kesken ja Keskimäki edelleen luuli suorissa nettilähetyksissä keskustelevansa erikoisjoukkojen jääkärin kanssa. Vaikka keskusteli Panu siviilipalvelusmiehen kanssa.

      Tilanne näytti huonolta.

    • Anonyymi

      Molariko muka teki oikeudenkäynnistä "mahdollisimman julkisen"?
      Jessikkako ei?

      • Anonyymi

        Entäs kun puolalaislehdessä oli juttu että toi Panu ja Keskimäki olivat muka uhanneet tappaa tämän Aron.
        Siis täydellinen paskauutinen. Ketä tämä Aro syyttää sen jutun levittelystä?
        Molariako? Vai Kronströmiä? Vai Saaraa, sotatohtoria? Vai ihan sekuvainketävain?

        "täydellinen läpivienti"? Täydellinen Murha? Täydellinen harha?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "täydellinen läpivienti"? Täydellinen Murha? Täydellinen harha?

        Taidamme kuopia whataboutismin alkulähteillä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidamme kuopia whataboutismin alkulähteillä...

        Niin, siksi tämä on niin vaikeaa.
        Mitä väliä että Molarille tuli mielipiteistään hurja lasku. Oikeus mielipiteisiin säilyy, jokaisella.
        Mitä väliä että sotatohtori nujertaa ex-papin?
        Mitä väliä että toimittajan suusta kuolemaennustukset tai uhkaukset leviävät ulkomaillekin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidamme kuopia whataboutismin alkulähteillä...

        Whataboutismi vain sivuaa oikeuslaitosta ja Suomi24.
        Murha. Infon päällekkäisyydessä kehittyi tuo harmillinensivujuonneoire.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "täydellinen läpivienti"? Täydellinen Murha? Täydellinen harha?

        Unsalin murhasta ei täydellisyyttä puutu. Neljä on jo elinkautista istunut, mutta Haavistolle ja iinalle ei mikään riitä.
        Kahta vielä halutaan kestitä elinkautisella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs kun puolalaislehdessä oli juttu että toi Panu ja Keskimäki olivat muka uhanneet tappaa tämän Aron.
        Siis täydellinen paskauutinen. Ketä tämä Aro syyttää sen jutun levittelystä?
        Molariako? Vai Kronströmiä? Vai Saaraa, sotatohtoria? Vai ihan sekuvainketävain?

        Eiköpähän Jessikka ihan itse ole tällaista huhua levitellyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Whataboutismi vain sivuaa oikeuslaitosta ja Suomi24.
        Murha. Infon päällekkäisyydessä kehittyi tuo harmillinensivujuonneoire.

        Kumpikohan joutui kärsimään enemmän netin päällekäymisistä, Molari vai Aro.
        Entäs sitten?
        Vai oliko tämän törmäyksen suurin kärsijä joku hyödyllinen idiootti, joka uskoo (vieläkin) rehellisyyden voittoon?
        Eikä osaa kirjoittaa kieli poskessa kuten ei osaa Molari ja Arokaan .

    • Anonyymi

      molle oli saanut sydänkohtauksen lenkkipolulla, viety sairaalaan tavallistakin sekavammassa tilassa, vaipunut koomaan, ennuste on huono.

      • Anonyymi

        Onko Molari toipunut kohtauksesta?
        Parempaa toivottaen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Molari toipunut kohtauksesta?
        Parempaa toivottaen...

        Kyseessä oli väärinkäsitys. Molle sai nuorena sydänkohtauksen, leikattiin ja selvisi. Tosin huonossa kunnossa. Kuten on itse kertonut.

        Nyt väittää vanhoilla päivillään olevansa maailmanhuippu juoksija ja jopa nopeampi kuin 30 vuotta nuoremmat juoksijat!

        Melkoinen juoksija.

        Asiasta toiseen, mielisairaus on sellainen tauti jota ei voine ymmärtää tavallinen kulkija ja kommentoija. Molle kuitenkin on esimerkki - jostakin. Mistä - emme voi sitä tietää.

    • Anonyymi

      Samanlaista tunnelman tiivistymistä on havaittavissa kuin 16.10.
      Miksi?
      Tänään selviää mitä satuja tuomarit uskoo Aarnio/Vilhunen painiottelussa.

    • Anonyymi

      Aro, Molari ja Jantunen eivät kuitenkaan ymmärtäneet olevansa omalla tavallaan kukin mukana ratkomassa epävarsinaista laiminlyöntirikos ta.
      Ei kai tuomarit kaan ymmärtäneet.

      • Anonyymi

        Minkähänlainen viranomaisvaino syntyy jos syyttäjä saa päähänsä tutkia epävarsinaista laiminlyöntirikos ta pikku Erikan taannoisessa murhaan johtaneessa sidontarikoksessa?

    • Anonyymi

      Urheilupiireissä tämä Molari nostattaa meteliä.

      • Anonyymi

        Urheilupiireissä tuskin, tällä palstalla lähinnä, ja useimmat kirjoittanevat kieli poskessa. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Urheilupiireissä tuskin, tällä palstalla lähinnä, ja useimmat kirjoittanevat kieli poskessa. :)

        On eroa, kirjoittaako kieli poskessa vai kieli poskella.
        Kieli poskessa onnistuu kirjoittaminen helposti.
        Kieli poskella kirjoittaminen vaatii keskittymistä kielen asentoon.
        Kokeile vaikka.

    • Anonyymi

      Hei kaikille. Perustimme Juha Molarin tukemiseksi säätiön, löytyy tältä palstalla hakusanoilla Juha Molarin säätiö.

      Tarkoituksemme on tukea Juha Molarin juoksuharrastusta. Ensi vaiheessa pyrimme järjestämään kuntoiluun liittyviä asusteita, esim. lenkkarit ja juoksuasut.

      Ymmärtäessämme taloudellisia tilanteita tuotteet lahjoitetaan. Hinnat lahjoitustavaraan eivät ylitä verorajaa.

      Lisäksi maksamme kaikki tulevat kilpailumaksut Juha Molarin puolesta.

      • Anonyymi

        Täsmennän vielä että tarkempi hakuohje on Juha Molarin tukisäätiö. Kiitos että luit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täsmennän vielä että tarkempi hakuohje on Juha Molarin tukisäätiö. Kiitos että luit.

        Eipä kestä. Ehdin jo mainostamaan tätä säätiötä tämän ketjun alkupuolella kun en plärännyt heti loppuun.
        Heti arvailen motiivia säätiölle.
        A) Vittuilu
        B) Kettuilu
        C) puinen soppakauha virtuaalisesti varastettu pietarilaisesta ravintolasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä kestä. Ehdin jo mainostamaan tätä säätiötä tämän ketjun alkupuolella kun en plärännyt heti loppuun.
        Heti arvailen motiivia säätiölle.
        A) Vittuilu
        B) Kettuilu
        C) puinen soppakauha virtuaalisesti varastettu pietarilaisesta ravintolasta.

        C näistä vaihtoehdoista - sekä A ja B

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        C näistä vaihtoehdoista - sekä A ja B

        Virtuaalivarkaudet kuuluvat nykyaikaan. Digiloikat mahdollistavat virtuaalivarkauksia.

        Perimmäinen syy Molari tuomioon voi olla tökerö blogikirjoittele.

        Vihakäräjöinti ja kunnianloukkaus käräjöinti saavat ravintonsa kevytmielisestä asenteesta, jos blogikirjoittajalla sellainen asenne on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä kestä. Ehdin jo mainostamaan tätä säätiötä tämän ketjun alkupuolella kun en plärännyt heti loppuun.
        Heti arvailen motiivia säätiölle.
        A) Vittuilu
        B) Kettuilu
        C) puinen soppakauha virtuaalisesti varastettu pietarilaisesta ravintolasta.

        Virtuaalinen soppakauha varastettu - kuulostaa nykyaikaiselta rikoksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virtuaalinen soppakauha varastettu - kuulostaa nykyaikaiselta rikoksesta.

        Jospa soppakauha on hiljaisuudessa siirretty siihen "Putinin palatsiin" josta Navalnyi nosti mekkalaa.

    • Anonyymi

      Nyt kun epävarsinainen laiminlyöntirikos on syyttäjän toimesta siirretty hovioikeuden ratkaistavaksi, on suomi 24:lla taas käyttöä myös kieli poskella kirjoittaville syväkurkuille.
      Aro/ Molari-käräjät oli kaukana normaalista katuväkivallasta, jonka kohteeksi ex-pääministeri joutui 6.1.21.
      Netissä toinen näistä osapuolista pääsi riman yli alittamalla riman, siltä minusta tuntui päätös joka julkistettiin 16.10.2020.

      • Anonyymi

        Katuväkivalta tapahtui 7.1, torstaina.

      • Anonyymi

        Siinä on eroa että kirjoittaako kieli poskessa vai kieli poskella. Kokeile vaikka.

    • Anonyymi

      Molari on varttihullu, eli pystyy toimimaan yhteiskunnassa. Siksi kevyt päivälääkitys alkoholin keralla on riittänyt mollelle.

    • Anonyymi

      Tämä ketju voi toimia aika hyvänä pohjana niiden ongelmien ratkamisessa, joihin on päädytty kun Ilkka Luomaa ja rouva Tappista ei voi kovin helposti usuttaa toistensa kimppuun räksyttämään.

      • Anonyymi

        Media ja some vastakkain, tuomarit vain eivät valitettavasti huomanneet, mistä tuossa Molari/ Aro/ Janxunen keissistä oli kyse.

      • Anonyymi

        Yhtä vaikeaa on varmaankin usuttaa Toiviaista ja Rappea ottamaan kantaa vastakkaisista näkemyksistä, siis netissä.
        Kahvihuonekeskustelut sen sijaan eivät julkisuuteen päädy.

        Kiuru asetti rajan Turtiaiselle :vanhuksien terveydentilasta ei saa puhua liian rehellisesti.
        Mielisairaudesta puhuminen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiuru asetti rajan Turtiaiselle :vanhuksien terveydentilasta ei saa puhua liian rehellisesti.
        Mielisairaudesta puhuminen?

        Puhuminen ja ajatteleminen on kaksi eri toimintaa. Harvoin sattuu kohilleen että mielen sairaudet täsmää jutustelussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhuminen ja ajatteleminen on kaksi eri toimintaa. Harvoin sattuu kohilleen että mielen sairaudet täsmää jutustelussa.

        Epävarsinaisien laiminlyöntien etsinnässä tunkee pintaa varsinaiset laiminlyönnit.

    • Anonyymi

      Sensuuripoliisi päivystää tälläkin palstalla.

      Valtiollisen väkivaltakoneiston diktatuuri on arkea Suomessakin. Viesti on, antakaa väkivaltakoneistolle ja psykopaateille ym. persoonille työrauha oman etunsa pitämiseen ja edistämiseen.

      Valta houkuttelee vallanhimoisia.

      • Anonyymi

        Niinpä.
        Lähdesuojan käyttäminen journalistin hyökkäyksissä on nyt tuomittu KKO:n toimesta.
        Viestikoekeskuksesta tutkivalla poliisilla oli oikeus selvittää lehtinaisen lähde.

    • Anonyymi

      Mollen nykyinen elämäntehtävä on valittaa vaivoistaan somessa. Päivääkään ei mene, ettei jonkin kolotuksen itkuvirsi ole päällä. Ankea tapaus, kerta kaikkiaan.

    • Anonyymi

      Mitenkähän Molarin juttu olisi kääntynyt jos Molaria olisi puolustanut Juha Manner

    • Anonyymi

      Luulen että kapteeni A ja Molari ontasan samalla puolella. Vaikka molarihävisi kahdelle naiselle.
      Kapteeni a:lla saattaa olla varaa myöntää hävinneensä naisrivistölle.

    • Anonyymi

      Kosotuskeino ei tiedä mitä puolustaa, mikä kestää ja kantaa.
      Kirjanpitoylilyönnit nyt kuitenkin ovat yksi selkeä rajapyykki.

    • Anonyymi

      Onkohan siellä Kankaanpäässä mitään terroristeja. Ihan tavallisia itsepäisiä pässeja vaan.

    • Anonyymi

      Hallinto-oikeus vapaavuorossa. Syylliset ulkomailla? Vai vahingossa?

    Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6010
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4107
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2064
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1817
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe