En liene ainoa jolla on vaikeuksia gradun tekemisessä/aloittamisessa lähinnä yksinkertaisesti vain oman aikaansaamattomuuden takia. En usko että kyse niinkään on motivaation puutteesta, vaan lähinnä kiinnostuksen ja itsekurin puutteesta.
Mites teillä - mistä tuo saamattomuus tulee, ja ennen kaikkea - miten siitä pääsee eroon? Mistä löytyy se vaadittava itsekuri?
Mites teillä - mistä tuo saamattomuus tulee, ja ennen kaikkea - miten siitä pääsee eroon? Mistä löytyy se vaadittava itsekuri?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olisin voinut valmistua jouluksi, mutta itseni ja saamattomuuteni takia valmistun vasta nyt, huhtikuussa.
Sain työtä tehtyä kun asetin itselleni "puoli tuntia päivässä" tavoitteen. Kun pakotin itseni vaivaiseen puoleen tuntiin, meni siinä hommissa joskus jopa enemmänkin aikaa :)
hmmm... toi vois ehkä toimiakin. tarpeeksi matala kynnys. ja jos vielä ottaisi tavoitteekseen sen "maailman huonoimman gradun" niin kuin joku tuolla jossain aiemmin mainitsi, niin ehkä lopputulos saattais olla vähän enemmänkin... tai ylipäätään pääsis ees jonkinlaiseen lopputulokseen.
..ole yksin. Itse olen vihdoin ja viimein loppusuoralla. Viikon päästä pitäisi luovuttaa gradu tarkastettavaksi. Mieltä jäytää, kun en tiedä onko se hyväksyttävässä kunnossa vai ei.
Itselläni auttoi, kun sovin ohjaajan kanssa aina osalle työstä aikarajan. Sovin esimerkiksi, että lähetän tulokset tiettyyn päivään mennessä. Jos näin toimii, täytyy olla välittämättä siitä, että ohjaaja ei ole kovin kiinnostunut ottamaan hommaa vastaan ja mahdollisesti yrittää vihjata, että jos sitten joskus tuot valmiimman työn luettavaksi tai seminaariin tms. Jos siis olet niin onnekas, että ohjaajasi on vielä maisemissa tai suostuu edes taivuttelun avulla ottamaan työsi luettavaksi.
Gradusta voi muodostua elämää ihan liikaa hallitseva asia ja mitä pitempään asiaa vitkuttaa, sen inhottavampi olo on sen suhteen.
on edellenkin vain gradu, eikä sitä pitäisi kenenkään nostaa elämää suuremmaksi kysymykseksi.
Gradu tai mikä muu opinnäyte tahansa on täyttänyt tehtävänsä, jos sen tehtyään ymmärtää, kuinka se olisi pitänyt oikeastaan tehdä. Kyseessä on todellakin vain yksi oppimisprosessi, tosin kylläkin perusopiskelijan uran suurin.
Mä nyt olen vetkutellut ja venytellyt asiaa jo niin kauan, etten kehtaa enää ottaa ohjaajaan yhteyttä, ennen kuin on valmis työ ojennettavaksi.
Se on kyllä ihan totta et tosta on jo muodustunut ihan liikaa elämää hallitseva ja omaatuntoa vaivaa asia. Vaikkei siihen olisi juurikaan panostanu, niin pyörii se ajatuksissa sen verran paljon.
Nyt oon asettanu itselleni sen viimeisen deadlinen, et se on joko tai, jos raja ylittyy niin sitten saa mun puolestani unohtaa koko valmistumisen. Nyt vain etsiskelen sitä viimeistä keinoa itsekuriin ja sen positiivisen vireen ylläpitämiseen...
mut saamaan gradun valmiiksi. olin opiskellut jo 6:tta vuotta ja gradu oli pakko saada valmiiksi, koska muuta tulevaisuuden turvaa mulla ei ollu ku toi tutkinto. Onhan se tietysti aika ahdistava ajatus toi pakko, mutta se minut ajoi avaamaan tietokoneen jokaikinen päivä ja saamaan aikaiseksi edes jotakin.
Tsemppiä sulle ja kaikille muillekin gradun kanssa vääntelehtiville. Kyl se tutkinto paperi kourassa on kiva porskutella eteenpäin.
"Mä nyt olen vetkutellut ja venytellyt asiaa jo niin kauan, etten kehtaa enää ottaa ohjaajaan yhteyttä, ennen kuin on valmis työ ojennettavaksi."
Sama tilanne. Ja lisäksi aikanaan kun olin graduseminaarissa vaihdoin aihetta (tai tarkensin ja hitusen vaihdoin) pariin otteeseen ja lopulta ohjaaja sanoi että nyt teet sen tuosta - piste. No tämän jälkeen en pahemmin ole viitsinyt pitää yhteyttä.
Sinänsä nykyinen aihe on ihan kiinnostava ja motivoiva, mutta kuitenkin mielessä on koko ajan että olisi pitänyt tehdä jostain toisesta (paremmasta) aiheesta, olisi pitänyt miettiä hyvin hyvin tarkkaan mikä (todella) kiinnostaa ja mistä kannattaisi tehdä työ.
Nyt se vain on tehtävä. Itselläni on kasassa n. 60 sivua tekstiä, jonka periaatteessa voisin laittaa ohjaajalle menemään, mutta taidan tehdä työn kokonaisuutenaan valmiiksi ja pistää vasta sitten. Tuskaa tämä tällä hetkellä kuitenkin on.
Suosittelen kyllä, että työ jätetään ohjaajalle tai jollekin muulle, joka sitä voi kriittisesti lukea, mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Säästää todella paljon aikaa ja vähän selkiyttää ajatuksia! Siitä saa vähän lisäpuhtia myös. Sitä kummasti sokeutuu omalle tekstilleen. No, tai minä ainakin sokeuduin.
Kyllä ehdottomasti kannattaa lähettää ohjaajalle tekstiä koko ajan työn edistyessä. Proffan tai muun ohjaajan työ on neuvoa graduntekijää. Tosin kaikki ohjaajat eivät ole kovinkaan kiinnostuneita, eli ei kuitenkaan kannata jäädä liikaa odottamaan niitä kommentteja. Ohjaajakin saattaa kuitenkin kiinnostua työstäsi, kun huomaa, että olet oikeasti edennyt siinä. Ja ohjaajat ovat kyllä tottuneet siihen, että gradunteko takkuilee... se on aika yleistä, et varmasti ole ensimmäinen sellainen graduntekijä. Lisäksi deadlinet saavat itsesikin tsemppaamaan.
Aihetta ei kannata montaa kertaa vaihtaa. Itselläni ensimmäinen (teen nyt toista tutkintoa) gradu oli pitkään jäissä, koska olin valinnut - proffan opastuksella - mielestäni huonon aiheen ja löysin mielestäni vain huonoa matskua. Lopulta kuitenkin päätin, että tämä on nyt mun aihe ja materaali ja tästä teen minkä pystyn. Tsemppaamiseen auttoi minullakin tuo aiemmin jo mainittu systeemi eli merkitsin kalenteriin joka arkipäivälle 2 tuntia graduntekoa. Tämän toisen gradun kanssa olen soveltanut samaa menetelmää vaihtelevalla menestyksellä. Jos joka päivä kirjoitat sivun, työn eka versio on valmis kahdessa kuukaudessa ihan huomaamatta. Vaikka eihän se sivukaan aina helposti synny, kun gradussa on sellaistakin työtä, joka ei suoraan siirry tekstiksi.
Yritetään kaikki jaksaa pakertaa näinä kauniina kevätpäivinä!
Sama täällä. ei s..tana että v..ttaa ja raakasti joka kerta kun avaa gradun tekstitiedoston.
Onneks on sentään (aivoton) vakityö, ettei oo toimeentulo tosta paperista kiinni.
Ikinä en enää opiskele kun ton saan (joskus) tehtyä.Piste.
Heh, veit sanat suustani - onneks on vakiduuni jo nyt, enkä varmasti haaveile opiskelusta enää tän jälkeen.
Tosin tosta ketutuksesta oon jo pääsemässä yli sillä nöyrtyneellä asennemuutoksella se vaan on tehtävä, vähän kerrallaan, se aika mikä etukäteen on kullekin päivälle kalenteriin merkattu. Ja mitä nopeemmin siitä pääsee eroon, sen parempi - laadusta niin viis...
Muakaan ei gradunteko huvittanut. Koko opiskeluajan gradu kummitteli pelottavana mörkönä jossakin mielen perukoilla. Kun sitten tuli gradun aika, sain kuin sainkin ensin parin kuukauden ajan tehtyä sitä ihan kiitettävästi. Sitten iski ahdistus ja pakenin töihin... Olisin voinut vaikka jäädä sille tielle mikäli olisin saanut vakituisen työpaikan. Ehkäpä mun onneni kuitenkin oli, että viime kesän jälkeen työnantajalla ei ollut enää varaa jatkaa työsuhdettani. Kun sain tuon tietää, pakotin itseni kaivamaan gradun kaapin pohjalta esiin ja aloin uudelleen perehtyä aiheeseen. Tuskaista oli. Kun työttömyys/rahattomuus vitutti, oli vaikeaa saada mitään kehittävää tekstiä aikaiseksi.
Siitä sain kummasti motivaatiota, kun mulle tarjottiin uutta työtä: sen työn saannin ehtona oli, että valmistun tiettyyn päivään mennessä. Se antoi energiaa painaa gradun kimpussa aamusta iltaan, aikataulu oli tiukka, mutta näköjään se oli mun kohdalla pelkästään hyvä asia. Oli onnellinen ja epätodellinen olo sen jälkeen kun oma gradu todella oli kansissa. Ohi on! Koskaan en enää tee gradua, lisuria tai väitöskirjaa en edes ajattele!
Tsemppiä kaikille graduntekijöille. Kannattaa kuitenkin tehdä se pois alta, tekemättömänä se harmittaa. Ei siinä loppujen lopuksi niin ihmeellisiä asioita vaadita. Ennenkaikkea se vaatii vaivannäköä.
...olemaan stressaamatta gradun kanssa ja ajattelemaan, että kunhan nyt jotain saa kasaan niin hyvä on! Hän teki omaansa 5 vuotta eikä kukaan ole työpaikkahaastatteluissa sen jälkeen edes aihetta kysynyt. Gradusta on vain muodostunut jonkinlainen elämää suurempi ongelma opiskelijoille.
Omani teoria on nyt valmistumassa ja tuskaista on, päivät tuntuvat hujahtavan hetkessä ja aloittamisestakin on kulunut jo pari vuotta. Sen olen todennut, että gradu-vaiheessa ei saisi olla mitään muuta elämää, koska se kaikki pitkittää työn valmistumista. Mitä tiiviimmin pystyisi keskittymään pelkkään graduun, sen nopeammin sen saisi pois kummittelemasta takaraivosta. Vapaapäivätkään eivät tunnu vapaalta niin kauan kuin gee on kesken. SUPERTSEMPPISTÄ kaikille omansa kanssa painiville!
Täällä on urakka vihdoin saatu päätökseen. Kyllä siihen monta vuotta kuluikin! Täältä myös tsemppiä kaikille ja kiitoksia tälle palstalle kirjoittaneille neuvoista!
Kyllähän se vähän helpotti, kun huomasi muidenkin tuskailevan samojen asioiden parissa. On se kummallista, kun ei monen vuoden kiviriippa roiku enää niskassa.
Itse sain juuri graduni valmiiksi. Keräsin tutkimusmateriaalin jo vuosi sitten, mutta välissä oli yli puolen vuoden jakso, etten koskenutkaan koko materiaaliin. Sitten gradu alkoi painaa mieltäni yhä enemmän, koska työllä oli tilaajakin. Lopulta sain sen tehtyä perkele-meiningillä. Kirjoittamisen aloittaminen oli kaikista vaikeinta. Luin jostain graduohjeita, joissa luki, että aloita kirjoittamaan edes jotain - tekstiähän voi aina muokata ja siten sain kirjoitustyön alkuun. Reilussa kuukaudessa pusersin tekstin kasaan (työn ohessa). Tähän ei kuulunut tosin materiaalin analysointi vaan ainoastaan raportin kirjoittaminen, jonka pituudeksi tuli 82 sivua ylimääräiset, eli reilu 100 sivua.
tosi hyvä suoritus tuohon aikaan ja vielä työn ohessa. kait siihen itsekin pystyisi, kun kaikki materiaali on jo valmiina ja vain kirjoitusta vailla. ja tänään sekin alkaa, siis se kirjoittaminen, piiiiitkän tauon jälkeen. *syvä huokaus*
Kyllä se sinultakin onnistuu, jos minultakin. Liika kritiikki pois, ettei kirjoittamiselle nouse liian korkeat vaatimukset. Ainahan sitä tekstiä voi muokata. Tsemppiä. Tee vain päätös työn valmistumisesta ja kirjoita sisulla. Kuulostaa helpolta, mutta lopulta kyse on vain kovasta puurtamisesta, jos kyseessä on enää raportointi, eikä se varsinainen aivotyö.