Kun täällä monessa ketjussa on käsitelty pettämistä niin päätin minäkin avautua. Epäilen että kumppani pettää. Ollaan oltu tosi pitkään yhdessä, lapset, perhe. Kaikki tavallaan hyvin ja puolisokin kiva ja ihana mutta aina kun se jonnekkin lähtee, minulla on alkunut soimaan päässä se Laura Närhen kappale supersankari. Jossa "auto venaa sua tuolla alhaalla" ja"sä etsit aina naista parempaa" tai jotenkin noin. Tuntuu etten vain riitä puolisolleni. Hän harrastaa sellaista johon minulla ei ole asiaa enkä pysty seuraamaan hänen menojaan. Sitten tyytyväisenä tulee kotiin ja näen hänestä että on ollut toisen kanssa. En vaan pysty puhumaan asiasta. aiemmin kerran yritin mutta sain vain vähättelyä ja naurua ja sanottiin että mitä tuollaista edes kuvittelet. En tiedä mitä pitäisi tehdä. En halua kenellekkään puhua koska haluan antaa hyvän kuvan perheestämme enkä halua rikkoa lastemme elämää. Onko kohtalo tovereita täällä???
Pettäminen
701
26473
Vastaukset
- Anonyymi
"En halua kenellekkään puhua" juuri puhuit täällä.
- Anonyymi
Ei hän puhunut vaan kirjoitti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei hän puhunut vaan kirjoitti.
Haluaisin vain tietää että onko muita samanlaisen ongelman kanssa painijoita. Kerran jopa kysyin puolisolta että haluaako erota. Oli ihmeissään ja vastasi ettei ikinä, mutta tiedän etten riitä hänelle. Arki ja kaikki sujuu yleensä kivasti mutta tiedän että hänellä on eroottinen suhde jonkun toisen kanssa ja se painaa jatkuvasti mieltäni.

No pitäskö tehdä asialle jotain, jos peitto ei heilu kotona ja ei saa sitä mitä haluaa nii sillo sitä helposti hakee muualta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No pitäskö tehdä asialle jotain, jos peitto ei heilu kotona ja ei saa sitä mitä haluaa nii sillo sitä helposti hakee muualta.
Ei varmaan kovin tee mieli peittoa heilutella jos puolisolla on avioliiton ulko puolinen suhde. Ties mitä tartuntoja saa (koronan lisäksi). Ja pelkästään se ajatus puolisosta toisen kanssa, hyi. Itsellä ainakin halut putois nollaan ja pysyis! Onkohan tää ulko puolinen suhde ollut kauankin, mietin että onko jo muutakin kun seksi suhde? Jotkut rakentaa kokonaan uuden elämän toisen kanssa ennen kuin kertoo puolisolle että haluaa lähteä.
- Anonyymi
Yksityisetsivä selvittää asian hetkessä. Kannattaa siihen muutama satanen sijoittaa, jos noin ahdistaa.
- Anonyymi
Vai yksityisetsivä? Joku ostoskärryjä lykkivät Citymarketin pelle vartija laittaa hupparin päälle ja kolitsipöksyt jalkaan ja alkaa pienellä paikkakunnalla kyyläämään? Siitä sitten maksat useita satasia ja mitään ei saa aikaiseksi. Ehkä Helsingissä onnistuisi jos löytää aidon yksityisetsivän. Mahtaako sellasia olla enää.

Veikkaan, että tämä vartija on juuri se jota on petetty.
- Anonyymi
Kerrostalo asumisen iloja vaiko suruja, kun näkee kuinka ukkomiehet hiippailee vieraisiin aamu- tai iltahämärissä. Oikein hymyilyttää sitten kun näkee samaisen ukon oman eukkonsa kanssa kaupassa. Kyllä niin tekisi mieli kysyä, että mitäs sinä siellä pihassamme oikein hiippailet aamuvarhaisella yövuorosi jälkeen tai illalla iltavuoron jälkeen.
- Anonyymi
Kuulostaa tutulle, vaikka ei vuoro töitä teekkään.
- Anonyymi
Just. Muutenkin kerrostalossa on vähän pirullista paneskella oikein kunnolla kun naapurit valittaa tai jos ei valita niin katseista ja ilmeistä voi päätellä aika paljon.
Toisaalta antaa paukuttaa ja pompottaa vaan niin kuin Remukin aikoinaan sanoi, ei tosin panemiseen liittyen. Vaan Cissen bassonsoittoon. Cissehän oli ennen ganesia kitaristi ja Remu halusi Cissen soittamaan bassoo. C totesi en ole ikinä bassoo soittanut, johon Remu, ei mitään eroa muuta kun alat pompottaan vaan. No se siitä ja loppu on historiaa.
- Anonyymi
Hyvä nainen saattaa saada huono miehen ja hyvä mies huonon naisen, ihmeellistä.
- Anonyymi
Valta-taistelu, käynnistyy hetki kuherrus ajan jälkeen jolloinka se kiltimpi osapuoli jyrätähän kynnysmatooksi asti.
- Anonyymi
Oma syy tuo ylläoleva. Mitäs uskoit
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valta-taistelu, käynnistyy hetki kuherrus ajan jälkeen jolloinka se kiltimpi osapuoli jyrätähän kynnysmatooksi asti.
Oikeakielisyys:
Kirjoita näin: valtataistelu 😁
- Anonyymi
Pihtaaminen on huono konsti saada valtaa pari suhteessa ja monesti noissa suhteissa juuri pihtaaminen on ongelmien perus syynä yhdessä puhumattomuuden kanssa ja rahasta ei puhuta. joka aivan käsittämätöntä, ei meistä kukaan ole ajatusten lukija vaikka sitä ominaisutta pidetään toivottavana. puhukaa, puhukaa ja puhukaa, viettäkää yhteistä aikaa, nauttikaa arjesta, silloin koko elämä on sitä ihmisen parasta aikaa.
- Anonyymi
Miksi tehdä tuollainen ongelma? Minä tein sellaisen ratkaisun kun ei tehnyt niin useasti mieli kuin mieheni teki, niin kerran kun olimme mökki reissulla juhlimassa mieheni syntymäpäivää ja ystävättäreni oli mukana, otimme viiniä ja saunoimme. Ehdotin josko hyvä ystäväni ottaisi mieheni saunan päätteeksi "yllätyslahjaksi", näin kävi ja sen jälkeen jatkoimme iltaa, söimme ja menimme nukkumaan. Tästä on tullut tapa silloin tällöin kun kaikille sopii, myös parisuhteemme on parantunut huomattavasti. Ei ole kiukuttelua eikä selittelyjä, eikä myöskään pelkoa pettämisestä koska tarvetta ei ole. Tämä on toiminut hyvin ja kyse on vain asian hoitamisesta eikä siitä puhuta sen enempää, ystävyys ja parisuhde on pysynyt hyvänä. Voisin myös ajatella "apulaiseksi" jotain tuntematonta tai maksullista naista, mutta tämä hyvä ystäväni toimii meillä hyvin niin ei tarvitse. kaikki osapuolet tietävät että kyseessä ei ole muusta kuin asian hoitamisesta. Ei se mies siitä kulu, niin miksi hän ei saisi tyydyttää tarpeitaan, ei se ole minulta pois.

Totta paljon. Toiset ukot vaan haluaa kiimoissaan "escort" Ja "sihteeri opiston pesälle." ? Ainavaan ei ymmärrä miksi?? Kaunis vaimo. Saman ikäinen. Kaikki hyvin. Sit vaan kiima-iskee. Ja pallit tyhjäksi. Kaikki salataan. Esim. Lähen poikien kanssa tyky reissulle. Pomo määräs, et kaikki on mukana. Silti ei ole mitään "tyky" reissua. Vaan oma reissu. Lappi tai Tallinna. Mitenkäs pikkurouva sen selvittää? Etsii sen kakkos puhelimen. Tai pyytää päästä miehensä koneelle katsomaan mitä siellä sivuhistoriassa on. Epäilen että antaa katsoa. Samoin puhelinta. :D

Puhelimesta voi poistaa viestit ja puhelu tiedot. Ei siitä sitten mitään paljastu vaikka pääsisikin urkkimaan. Puhelin luettelossa sala nimellä ettei pysty tunnistamaan.Joskus tollasia on vaikee selvittää ja vielä jos toinen osaa vakuuttavasti puhua ja selittää menemisistään..
- Anonyymi
Miehet runkku- ja pornoaddikteja.
Eka vuosi menettelee ja sitten totuus arjessa esiin.
Nyrkkikyllikki.
Miehet ei nykyisin pysty rakastelemaan, panemaan...
Naiset ei pihtaa.
Miehet pihtaa.
Suomi on homolandia !
- Anonyymi
Aika harvoin ne halut osuu yksiin suhteessa ja useinkin aloitteen tekeminen jää miehelle.
ei se nainen siitä kulu jos miehensä kanssa puuhastelee, vaikkei sitä oma toimisuuttakaan olisi. mutta minä, minä ja minä, tyyppiset naisethan on vaikeita vähän joka saralla on jäänyt uhmaikä päälle.- Anonyymi
Ai naisen vika jos haluaa normaalia elämää mutta mies on ihastunut toiseen? Ei ole tainnut aloittaja saada toivomaansa vastausta, mutta minkä sille voi jos kumppani haluaa toista? Eikä tuossa aloituksessa edes mainita, onko kirjoittaja mies vai nainen!?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai naisen vika jos haluaa normaalia elämää mutta mies on ihastunut toiseen? Ei ole tainnut aloittaja saada toivomaansa vastausta, mutta minkä sille voi jos kumppani haluaa toista? Eikä tuossa aloituksessa edes mainita, onko kirjoittaja mies vai nainen!?
Jos nainen hoitelisi miehen muutaman kerran viikossa niin ei olisi tälläisiä ongelmia. Jos mikään ei kiinnosta eikä välitä miehen tarpeista, niin se on silloin myöntymys että joku toinen saa tehdä sen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nainen hoitelisi miehen muutaman kerran viikossa niin ei olisi tälläisiä ongelmia. Jos mikään ei kiinnosta eikä välitä miehen tarpeista, niin se on silloin myöntymys että joku toinen saa tehdä sen.
Ei ole aina kyse tuosta. Joskus vaikka haluaisi kumppania, kumppani haluaa silti "aidan toiselle puolelle"....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole aina kyse tuosta. Joskus vaikka haluaisi kumppania, kumppani haluaa silti "aidan toiselle puolelle"....
Kyllä se vähentää huomattavasti vieraissakäynnin riskiä jos kotona tyhjätään muutaman kerran viikossa. Aina jos on johonkin lähdössä niin sitä ennen vaikka nopeasti käsin hoitelu. Silloin ei pääse himot kertymään eikä tule vieraat niin herkästi mieleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se vähentää huomattavasti vieraissakäynnin riskiä jos kotona tyhjätään muutaman kerran viikossa. Aina jos on johonkin lähdössä niin sitä ennen vaikka nopeasti käsin hoitelu. Silloin ei pääse himot kertymään eikä tule vieraat niin herkästi mieleen.
Kyllä on romantiikka kaukana,hanki tyhjennyspumppu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä on romantiikka kaukana,hanki tyhjennyspumppu.
Onko vieraissa käyminen sitten romanttista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko vieraissa käyminen sitten romanttista?
Riippuu siitä onko kyse yksittäisestä panosta vai kokonaisesta suhteesta toisen naisen tai miehen kanssa. Sehän voi olla paljon muutakin kun sitä p... mista...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä on romantiikka kaukana,hanki tyhjennyspumppu.
Tilaa sinä loka-auto ja tunge letku anneliin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä on romantiikka kaukana,hanki tyhjennyspumppu.
Ei panemiseen pidä romantiikkaa sotkea!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko vieraissa käyminen sitten romanttista?
Jos käydään vaikka syömässä ja vietetään yö hotellissa niin miksei?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nainen hoitelisi miehen muutaman kerran viikossa niin ei olisi tälläisiä ongelmia. Jos mikään ei kiinnosta eikä välitä miehen tarpeista, niin se on silloin myöntymys että joku toinen saa tehdä sen.
Niitä on sellaisiakin miehiä, ettei mikään riitä. Jos vaikka aamuin ja illoin rakastellaan, äijän kuvatus herätteli vielä yölläkin kahteen otteeseen ja unet jäi vähiin. Kun sitten sanoin että se on ahdistelua niin vastasti: Mitä sitte. Näin Perämäen Poika tekee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nainen hoitelisi miehen muutaman kerran viikossa niin ei olisi tälläisiä ongelmia. Jos mikään ei kiinnosta eikä välitä miehen tarpeista, niin se on silloin myöntymys että joku toinen saa tehdä sen.
Mitä kerun hoitelemista? Ei se mikään maksullinen temppu ole vai onko miehelle, jos ei seiso.
Joku tekee lahnamiehelle temppuja, jotta tulee.
Onko se rakkautta ja vetovoimaa?
Ei ole.
Mekaanista orgasminhakua, kun ei mikään muu enää virvoita.
Käden känsätkin jo niin ruvella... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko vieraissa käyminen sitten romanttista?
Ei se kait ollut mutta olisi halunnut että se oli.
- Anonyymi
Sehän on luonnon laki terveemmän ihmiskunnan kannalta, mitä ulkopuolisimmat geenit, sen terveempi lapsi.
Tietäähän ne esim. "laukkuryssien/sotavankien" siittämät lapsetkin peräkorvissa. Miestä ja naistakin vaan kiinnostaa eniten se hetken huuma "aidan takana" enemmän kuin se jatkuvasti kasvokkain oleva puoliso, eikä siinä muuta.- Anonyymi
Hyvät siskot, mikä siinä on niin vaikeaa nostaa pyllyä pystyyn ja päästää mies hommiin? Eihän siinä tarvitse itse edes tehdä mitään jos ei huvita, tai käsin nopeasti silloin tällöin. Miehillä nyt vaan on tietty luonto ja tarpeet täytyy tyydyttää. Älkää sitten itkekö jos joku muu ne tyydyttää ja varmasti mieluusti.

Tässä on kyllä vahva pointti!👆

No eihän se kyllä niinkään mene, että sillä pelkällä auliilla "pyrstön" taikka "suoron" jakamisella korvataan muuten "ontuva" suhde?
Suurin osa elämästä kun on kuitenkin muuta kuin sitä "aktia"... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvät siskot, mikä siinä on niin vaikeaa nostaa pyllyä pystyyn ja päästää mies hommiin? Eihän siinä tarvitse itse edes tehdä mitään jos ei huvita, tai käsin nopeasti silloin tällöin. Miehillä nyt vaan on tietty luonto ja tarpeet täytyy tyydyttää. Älkää sitten itkekö jos joku muu ne tyydyttää ja varmasti mieluusti.
Entä jos mies ei halua omaa puolisoa vaan jotakuta toista? Tai toisinpäin, nainen ei halua omaa vaan toista miestä? Muutoin suhde/perhe elämä voi olla ihan ok.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä jos mies ei halua omaa puolisoa vaan jotakuta toista? Tai toisinpäin, nainen ei halua omaa vaan toista miestä? Muutoin suhde/perhe elämä voi olla ihan ok.
Olipa vaikea kysymys! Minusta jos avioliitossa ei ole sexiä, ei "suhde/perhe-elämäkään voi olla ok!"
Kääntäen voi olla niinkin, että sexi-elämä toimii, mutta muutoin kuljetaan kuin yhteistä tietä "Golgatalle". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvät siskot, mikä siinä on niin vaikeaa nostaa pyllyä pystyyn ja päästää mies hommiin? Eihän siinä tarvitse itse edes tehdä mitään jos ei huvita, tai käsin nopeasti silloin tällöin. Miehillä nyt vaan on tietty luonto ja tarpeet täytyy tyydyttää. Älkää sitten itkekö jos joku muu ne tyydyttää ja varmasti mieluusti.
Ei se aina oo vaan seksistä kii. Joskus voi muutenkin ihastua ja rakastua toiseen naiseen vaikkei omassa vaimosaa periaatteessa ois mitään vikaa. 🤷♂️ Tai päinvastaisesti vaimo voi rakastua toiseen mieheen. Minkä teet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvät siskot, mikä siinä on niin vaikeaa nostaa pyllyä pystyyn ja päästää mies hommiin? Eihän siinä tarvitse itse edes tehdä mitään jos ei huvita, tai käsin nopeasti silloin tällöin. Miehillä nyt vaan on tietty luonto ja tarpeet täytyy tyydyttää. Älkää sitten itkekö jos joku muu ne tyydyttää ja varmasti mieluusti.
Entä jos vaimo haluaa mutta ei silloin kun sinä huudat ja reuhtaat? Eikö sinun kannattaisi mieluummin kohdella vaimoa niin mukavasti ja hellästi että hän haluaa. Kyllä ne halut hyytyy kun on narsu-ukko.
- Anonyymi
Luin uudelleen tuon ketjun aloitus kirjoituksen. Siinä puhutaan, anteeksi kirjoitetaan eroottisesta suhteesta. Eikä sen enenpää naisesta kuin miehestä. Mutta siis ei myöskään mistään pelkästä "kassien tyhjentämisestä" vaan siitä että puoliso nauttii elämästä myös jonkun toisen kuin oman kumppanin/perheen kanssa. Tai vaikuttaa nauttivan. Tämä oikeesti kinkkinen juttu jos periaatteessa kaikki ok eikä kukaan haluaisi rikkoa ydin perhettä.
- Anonyymi
Kerroppas mitä tarkoitat ihan siis "selkokielellä" ?
- Anonyymi
Meillä ei kyllä mies lähde mihinkään illanviettoon eikä reissuun ennen kuin on "kassit tyhjennetty" Eipähän ole turhaa "kiimaa" päällä. Näin pienennetään pettämis riskejä, eikä turhaan muut tytöt kiinnosta.
- Anonyymi
9 poistettua viestiä...mistä lie kirjoiteltu. Joko on tuntomerkit tuotu julki ja heti tulee spämmiä...
Kyllähän noita pettäjiä kylillä näkee, jos jonkinlaista. On meikit päässä "lenkkeilijää" jne. Mihin ne siitä muuttuisi...ei mihinkään.- Anonyymi
Tiedä mikä taho Jämsänkoskella niitä viestejä kyttää, tuossa tehtaan koronajutussakin yli puolet viesteistä poistettu!
- Anonyymi
Lenkkeilyn lomassa on mukava poiketa puskaan...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedä mikä taho Jämsänkoskella niitä viestejä kyttää, tuossa tehtaan koronajutussakin yli puolet viesteistä poistettu!
Eihän täällä ole nimillä kirjoiteltu eikä tällä kertaa edes lempinimillä... Mitähän "heille" muuten kuuluu? ;)
- Anonyymi
Miksei saa lenkkeillä meikit päässä? Töihin meikannut ja työpäivän jälkeen lähtee lenkille..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei saa lenkkeillä meikit päässä? Töihin meikannut ja työpäivän jälkeen lähtee lenkille..
Tietysti saa. Suotavaa.🤗
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei saa lenkkeillä meikit päässä? Töihin meikannut ja työpäivän jälkeen lähtee lenkille..
On nää tyypit, jotka ukkosa kanssa liikkuessa ja töissä meikittä, mutta omille "menoilla" on tälläydytty viposen päälle...jopa sinne lenkkipolulle....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On nää tyypit, jotka ukkosa kanssa liikkuessa ja töissä meikittä, mutta omille "menoilla" on tälläydytty viposen päälle...jopa sinne lenkkipolulle....
Salarakas ei huoli ilman meikkejä niinkö? Käydään autossa tai pusikossa hoitamassa homma ja sit variksen pelättimen näköisenä takas kotiin? Mites toi miesten kohdalla toimii, helpompaa tietysti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On nää tyypit, jotka ukkosa kanssa liikkuessa ja töissä meikittä, mutta omille "menoilla" on tälläydytty viposen päälle...jopa sinne lenkkipolulle....
Yks "vakiolenkkeilijä" on tainnu kylmien ilmojen myötä vähentää, kun ei ole enää näkynyt yhtä aktiivisesti. Vai onko siirrytty TAAS lämpöisempiin tiloihin "harrastelemaan"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On nää tyypit, jotka ukkosa kanssa liikkuessa ja töissä meikittä, mutta omille "menoilla" on tälläydytty viposen päälle...jopa sinne lenkkipolulle....
Lenkin lomassa on oikein mukava poiketa välillä pusikkoon jos tulee saman henkinen kuntoilija vastaan. Pieni jumppa lenkin välissä tehostaa kummasti, sitten onkin taas mukava jatkaa hyvin voideltuna...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lenkin lomassa on oikein mukava poiketa välillä pusikkoon jos tulee saman henkinen kuntoilija vastaan. Pieni jumppa lenkin välissä tehostaa kummasti, sitten onkin taas mukava jatkaa hyvin voideltuna...
Mistä tietää onko saman henkinen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tietää onko saman henkinen?
Etkö osaa kommunikoida?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yks "vakiolenkkeilijä" on tainnu kylmien ilmojen myötä vähentää, kun ei ole enää näkynyt yhtä aktiivisesti. Vai onko siirrytty TAAS lämpöisempiin tiloihin "harrastelemaan"
Taitaa olla menossa se esitetään hyvää vaimoa ja äitiä vaihde ja keväällä taas voi aloittaa tutun "harrastuksen" .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietysti saa. Suotavaa.🤗
Suotavaa on miehen lenkkeily, Itiksen uimahalli, pyöräkauppareissut ja sen jälkeen Itiksen Bläckäriin.
Naistenvessassa miehet pikanai toisiaan.
Olen ollut paikalla. Näin ja kuulin. Asennon ja ähkimisen. Näin myös vaseliinituubin.
Terv: Nainen naisten vessassa puuteroimassa nenäänsä
- Anonyymi
Tuota aloitus viestiä pohdin. Jos asia on noin kuten kirjoittaja vahvasti epäilee, veikkaan että puolisolla on avioliiton ulko puolinen suhde mutta perheen vuoksi ei halua/uskalla erota. Taiteilee kahden välillä ja koittaa olla perheelleen hyvä. Ehkä tämä toinen juttu ei toimisikaan ja sitten jäisi tyhjän päälle. Lapsista myös voi olla kurjaa olla erossa. Kuitenkin jos on vahvat tunteet myös tähän toiseen, salaiseen kumppaniin... Kaikkea tällaista, kuka tietää...
- Anonyymi
Sitä kutsutaan kaksois elämäksi. Joskus puoliso voi jopa tietää että kumppanilla on toinen mutta ei välitä jos muutoin asiat ok ja elää myös omaa itsenäistä elämää. Varsinkin jos ei lapsia tai lapset jo "lentäneet pesästä".
- Anonyymi
Suomalainen mies pettää aina
- Anonyymi
Mun mielestä on kyllä eri asia pettää esim. ruotsin laivalla jonkun tuntemattoman kanssa kerran, kuin yllä pitää jatkuvaa suhdetta toiseen.
- Anonyymi
Kyllä siinä on selvä ero, tai pelkkä seksi suhde vai vietetäänkö aikaa muutenkin yhdessä. Mielestäni se ei ole niin paha asia jos käydään vain asia suorittamassa eikä muuta. Sehän on vain kuin hieronnassa kävisi.

Kyllä seksi suhdekkin, jos jatkuu, muuttaa muotoaan, kun opitaan tuntemaan toinen ja tulee tunteet mukaan..
- Anonyymi
"Suomalainen mies pettää aina"
Ja espanjalaiset gigolot "eivät koskaan", koska suomalaisia höynäytettäviä naisia riittää!- Anonyymi
Ihme kitinää täällä! Jos mies on tyydytetty niin silloin ei paukut enään riitä/kiinnostus vieraisiin vähenee. Mies vain kovaksi ja ratsaille tai nopea käsi, suuhoito. Jos tälläisestä ei huolehdi, niin silloin on turha itkeä jos mies käy vieraissa, täysin omaa syytä.

Jos suhde toisen kanssa on edennyt tarpeeksi pitkälle, ei taida enään suut ja kädet auttaa.. Kumppanisi ei enään halua sinua vaan tätä toista. Ei sillä silloin ole väliä mitä itse haluat..

Tämän takia pitääkin ennakoida ja huolehtia miehen tarpeista säännöllisesti, eikä päästää asiota noin pitkälle. Myöhäistä se sitten on kun mies on löytänyt uuden tyydyttäjän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihme kitinää täällä! Jos mies on tyydytetty niin silloin ei paukut enään riitä/kiinnostus vieraisiin vähenee. Mies vain kovaksi ja ratsaille tai nopea käsi, suuhoito. Jos tälläisestä ei huolehdi, niin silloin on turha itkeä jos mies käy vieraissa, täysin omaa syytä.
Tämä koko keskustelun sävy on vääristynyt.
Onko mies kuin lapsi, jota pitää paskasta ja kusista pestä, rasvata, pukea ja riisua.
Jos miehellä itsellään ei ole runteita, halua, kiimaa tai kiinnostusta, on tuo temppujen teko vain miehen tyydytystä.
Mitä nainen saa? Koska saa? Kuinka usein ?
- Anonyymi
Olen nussinnut varmaan 50-60 akkaa kuluneina 15 v aikana ja naimisissa tai kihloissa ovat olleet jokainen no pari kolme leski naista joukoon mahtuu. meillä on ollu ihan ok mukavaa.
muutamaa pikkeusta luukuunottamatta ei ykskään ole kitissyt suhde ongelmistaan, on kaikti vaan jotekin jännitystä ja erilaista.- Anonyymi
Siitähän se monesti lähtee että hakee vaihtelua, jännitystä. Yleensä se ehkä onkin pelkkä yks kerta seksiä mutta pidemmän päälle voi tunteet tulla peliin, jolloin ei olekkaan pelkkä seksi suhde vaan ihan kunnon ihmis suhde oman parisuhteen rinnalla. Vaikka oma kumppani olisi kuinka halukas itseä ei välttämättä enään kiinnosta, vaan mietii ja haluaa tätä toista...

Eikös naimisiin mennä juuri siksi, että pääsee käymään vieraissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitähän se monesti lähtee että hakee vaihtelua, jännitystä. Yleensä se ehkä onkin pelkkä yks kerta seksiä mutta pidemmän päälle voi tunteet tulla peliin, jolloin ei olekkaan pelkkä seksi suhde vaan ihan kunnon ihmis suhde oman parisuhteen rinnalla. Vaikka oma kumppani olisi kuinka halukas itseä ei välttämättä enään kiinnosta, vaan mietii ja haluaa tätä toista...
Eikö silloin kannattaisi jo erota? Ainiin mutta kaikilla on ne "lapset" tai "muuten hankalat/epä varmat tilanteet" eikä pysty. Siks parempi vaan pettää, yllä pitää kulissia ;) Päättää sit myöhemmin sen lopullisen ratkaisun.
- Anonyymi
Minulla on ollut miehiä yli 100 elämässäni. Heistä vain muutama oli ja osasi, halusi antaa, naida, rakastella ...
- Anonyymi
Opetelkaa kirjottaa niin ettei niitä viestejä aina poisteta!! Tää on hyvä ketju!!
- Anonyymi
Jos käyttää liian rivoa kieltä tai kirjoittaa nimillä tai tunnistettavilla "lempi nimillä" niin varmaan poistetaan. Nämä ketjuthan on tunnettuja niistä tiettyjen seurattujrn henkilöiden lempi nimistä. Kaikilla myös pettäjillä on kuitenkin oikeus olla rauhassa /salassa jos ei ole tunnettu julkisuuden henkilö. Maisa torppa tai Martina aitolehti vähän eri juttu kun ne on julkkiksia, niistä saa kirjoittaa. Ei Jämsänkosken "julkkiksista".

Mikä siinä on niin ihmeellistä jos joskus käy lätkyttään kusivehkeitä yhteen.

Jämsänkosken julkkiksista? 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jämsänkosken julkkiksista? 😂
Korkeintaan oman elämänsä Maisa Torppia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korkeintaan oman elämänsä Maisa Torppia.
Tästä tulikin mieleen, että mitenköhän näillä muutamilla kosken Suomi24 palstojen "kuuluisuuspariskunnilla" pyyhkii? Onko hiusvärinvaihtaja nykyään millä meiningillä avioliitossaan ja mites pizzaluottopizza?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä tulikin mieleen, että mitenköhän näillä muutamilla kosken Suomi24 palstojen "kuuluisuuspariskunnilla" pyyhkii? Onko hiusvärinvaihtaja nykyään millä meiningillä avioliitossaan ja mites pizzaluottopizza?
Tässähän niitä kosken julkkiksia jo tulikin 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä siinä on niin ihmeellistä jos joskus käy lätkyttään kusivehkeitä yhteen.
Oli mullakin hyvä eukko. "Petin sitä joka päivä" lehmän kanssa. Ei se mitään, mut viinan kans pettäminen johti eroon... voi vittu.
- Anonyymi
Ihminen kun ei ole yksiavioinen niin vuosien saatossa voi tapahtua mitä tahansa.
Tunneliitto vs järkiliitto, molemmat perustuvat eri asioihin, odotuksia ja tekoja myöten.
Jees, no jälkiviisaus on ihmisen vitsaus, ja niin moni tunnehuuruissaan syyllistyy moiseen. Joten - funtsikaa asioita etukäteen mihin ootte ryhtymässä, niin ei tarvitse jälkiviisastella ja koittaa kiillottaa jo likaantunutta kilpeään.
Itsellä kokemusta pettämisestä, sekä petetyksi tulemisesta niin tiedän mistä kirjoitan.
Se ruoho ei tosiaan ollut vihreämpää aidan toisella puolen vaan koko touhu oli itsekästä saivartelua, hyväksytyksi, ja halutuksi tunteen tuntemista. (naisille kenties tärkeämpää...?) Sumsumsummaarun, pallon voi heittää sille puolisolleen myöskin jos kokee jäävänsä huomiotta. Huomiohuoraaminen on vaarallista ja toisen tunteilla leikkimistä. Aikuisten ei tarvitse leikkiä tunteilla, eikä vieraissa vesissä vaan se oma valinta on yleensä mutkattomin ja paras. Panostakaa siihen, nähkää toisenne ja Rakastakaa. Jos asiat menee päin pitkospuita, niin asiasta keskustelu yleensä auttaa, jos ei niin jotain radikaalimpaa kehiin sitten. Ero on ratkaisu, eikä vaihtoehto.
Pettäminen missä tahansa kategoriassa on typerää ja moukkamaista, eikä lueta edes vaihtoehdoksi.
-LM - Anonyymi
Aloittaja ei kerro, onko suhteessa enää seksiä lainkaan. Mutta joskus jos pettää, saattaa siellä aidan toisella puolella ollakkin niin kivaa, ettei oma kumppani enään kiinnosta. Sitä vaan jää velvollisuuden tunnosta suhteeseen, seksi asiat hoidetaan paremmilla vesillä.
- Anonyymi
Jos muuten on hyvä suhde, niin onko se sitten niin paha jos seksin hoitaa jossain muualla? Joko hyvä tuttu tai tuntematon, miksei vaikka ihan ammattilainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos muuten on hyvä suhde, niin onko se sitten niin paha jos seksin hoitaa jossain muualla? Joko hyvä tuttu tai tuntematon, miksei vaikka ihan ammattilainen.
Varmaan riippuu tekeekö sen salassa vai avoimesti? Kuinka toinen sen kokee, tunteeko olonsa petetyksi tai ainakin riittämättömäksi vai hyväksyykö? Mielestäni myös kaksi asiaa käykö vain panemassa esim ammattilaisella vai onko vaki suhde toisen kanssa, jolloin puuhaillaan kaikkea muutakin yhdessä. Ehkä pelkkä seksi ei niin paha mutta jos sanoo lähtevänsä työ porukan kanssa leville ja lähteekin salaisen kumppanin kanssa lemmen lomalle,sen luulis jo satuttavan toista.

Meillä miehellä ollut jo pitkään joku toinen. Ennen oli "työreissuja" ja "kavereitten kans reissuja" nyt korona aikana varmaan touhuaa missä milloinkin "pusikossa". Mieheni varmasti luulee etten tiedä mutta enhän tyhmä ole! Kerran toi naisensa kotiimme, utelias naapuri juorusi toiselle ja satuin minäkin kuulemaan asiasta. Tosin tietenkään minulle ei voinnut suoraan sanoa. Eroa en jaksa harkita, olisi niin vaikeaa aloittaa kaikki alusta. Niinpä olen itsekkin alkanut katsella muita "sillä silmällä". Jos vaikka tinderistä löytyisi seuraa ;)

Silloinhan homma toimii hyvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silloinhan homma toimii hyvin.
Ei toimi. Ahdistaaa jos puoliso edes koskettaa kun tiedän että koskee tuohon toiseenkin. Ja tähän varmaan enemmänkin. Onkohan tämän ketjun aloittajan tilanne muuten edennyt mihinkään suuntaan? Ja onko muilla kokemuksia tällaisten tilanteiden (pettäminen, salasuhde) seurauksena eroamisesta? Miten sujui, kuinka lapset ja aikuiset lapset suhtautui? Yhteinen asunto, omaisuus kaikki. Ahdistaa.. Edelleen puoliso käyttäytyy niinkuin mitään salaisuuksia ei olisikaan.

Eli mies saa muualla jotain sellaista mitä kotona ei saa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei toimi. Ahdistaaa jos puoliso edes koskettaa kun tiedän että koskee tuohon toiseenkin. Ja tähän varmaan enemmänkin. Onkohan tämän ketjun aloittajan tilanne muuten edennyt mihinkään suuntaan? Ja onko muilla kokemuksia tällaisten tilanteiden (pettäminen, salasuhde) seurauksena eroamisesta? Miten sujui, kuinka lapset ja aikuiset lapset suhtautui? Yhteinen asunto, omaisuus kaikki. Ahdistaa.. Edelleen puoliso käyttäytyy niinkuin mitään salaisuuksia ei olisikaan.
Vkl iltalehessä vai sanomissa oli juttu jossa julkkikset kertoo siitä että puoliso rakastui toiseen. Meillä kumppani piti pitkään mun lisäx toista. Oli rakastunut mutta ei halunnut jättää muakaan. Välillä jopa lähti "töihin" mutta pitikin pekkasta tai vapaita ja vietti aikaa toisen kanssa. Sain tietää puolison työ kaverilta myöhemmin. Kiva... Lopulta puhuttiin asia selväx ja erottiin suht sovussa. Aikuiset lapset oli ehkä eniten hämillään. Monesti ihmiset ei ehkä luota 100% uuteen suhteeseen ja haluu six pitää varulta myös vanhan suhteen/avioliiton. Parempi ois olla heti rehellinen sekä itelle että muille. Ja pettureita on sekä miehiä että naisia...
- Anonyymi
Joku aika sitten eräs eukko jäi leskeksi ja miehensä perunkirjoista ilmeni, että äijällä olikin toinen perhe lapsineen ja muodostettu aikana jolloin oli jo avios tään leskeks jääneen kans. tää äijä oli niitä lentäviä ja siis ok virassa silloon.
tää eukko kertoi, saaneensa avionsa myötä itsekin kosolti valtaa yhteisössään juuri miehensä ammatin vuoksi. yhteis elo oli noin muutoin suht,,o,,k,,, paitti silloon kun ukko joi viinaksia, silloin alistamista ja aseen heiluttelua kuin nyrkkiäkin.. isoot auriko glasit oli monesti tarpeen...
tää nyt jo iäkäs leski,,tahtois löytää ulkomailta nuoren klopin,,,
Joo, on noita suhteita pettämisineen monen sorttisia ja ei se ole pois rajattua oikeestaa miltää sosiaali luokalt.- Anonyymi
Onhan se nyt hauskaa alkaa antamaan käsihoitoa varatulle miehelle, mies voi kyllä keskeyttää jos tahtoo, mutta eipä ole vielä kukaan pyytänyt kesken lopettamaan. Joitain tuttavien miehiä olen myös testannut niin kyllä on kelvannut. Eikä se ole edes sillein pettämistä tai kovin vakavaa, koska ei ole kumminkaan toisen sisällä. Moraalisesti ehkä hieman kyseenlaista, mutta on se myös kiihoittavaa saada varattu mies laukeamaan omiin käsiin. Tämän jälkeen jatkaa vain kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Mitä sä "tämän jälkeen jatkat"? Mä ainakin olen miehen kanssa koska me molemmat nautitaan toisistamme. En sen takii et se on "varattu". Mut huvinsa kullakin :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sä "tämän jälkeen jatkat"? Mä ainakin olen miehen kanssa koska me molemmat nautitaan toisistamme. En sen takii et se on "varattu". Mut huvinsa kullakin :)
Elämää jatkan "tämän jälkeen" minä nautin miehestä silloin kuin haluan. On sitten varattu tai ei, jotenkin varatusta saa paremmat kiksit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se nyt hauskaa alkaa antamaan käsihoitoa varatulle miehelle, mies voi kyllä keskeyttää jos tahtoo, mutta eipä ole vielä kukaan pyytänyt kesken lopettamaan. Joitain tuttavien miehiä olen myös testannut niin kyllä on kelvannut. Eikä se ole edes sillein pettämistä tai kovin vakavaa, koska ei ole kumminkaan toisen sisällä. Moraalisesti ehkä hieman kyseenlaista, mutta on se myös kiihoittavaa saada varattu mies laukeamaan omiin käsiin. Tämän jälkeen jatkaa vain kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Sulla on homma hanskassa
- Anonyymi
Joko oot ukkos jättänyt tai joko on narahtanut pettämisestään? Itse olisin ehkä vähän enemmän silmä ja korva tarkkana. Seurailisin miehen menoja, meneekö tai tekeekö oikeasti mitä sanoo. Inhottavaa ainakin minusta tuollainen kalvava epävarmuus, vaikka kuinka haluaisi pitää kulissit pystyssä.
- Anonyymi
Emäntä joutu sairaalaa synnyttään ja meikä poika kävi vierais ja pätkääkään en kadu.
- Anonyymi
Pakkohan silloin on käydä ja jonkun aikaa synnytyksen jälkeen ennenkö toosa on taas kunnossa.
- Anonyymi
Tsiisus mitä juttuja! Mutta onko koskella mitään oikeita hyviä juttuja,, otsikkoon liittyen, vaiko edelleen ne Samat Vanhat vaan?
- Anonyymi
täyttä soopaa koko ketju,piste.
- Anonyymi
Kepu pettää aina!!!
- Anonyymi
Onko tää yksi "vakiolenkkeilijä" siirtynyt paikalliselle korjaamolle "sihteeriksi", ei se sinne ainakaan autoaan huoltoon vie... tai sit se osuu vaan sopivasti lenkkireitin "huilipaikaksi"....
- Anonyymi
Käy antamassa mekaanikolle "hoitoa"
- Anonyymi
Minkäs korjaamon ohi tämä "sihteeri" lenkkeilee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkäs korjaamon ohi tämä "sihteeri" lenkkeilee?
Onko koskella monta korjaamoa josta on hyvä lenkkeillä ohi?
- Anonyymi
Joo ja aviomies parkkeeraa nykyään sille puolelle piippua....luulee tyhmä varmaan estävänsä sillä jotain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ja aviomies parkkeeraa nykyään sille puolelle piippua....luulee tyhmä varmaan estävänsä sillä jotain.
Kuka kuka, kertokaa nyt joku. Mikä pariskunta kyseessä?
- Anonyymi
Nää lempinimet on hyviä, niinkun luottopitsa. 😂 Tosin siihenhän pitäis keksiä joku uusi kun ei oo enään luotto?
- Anonyymi
Kenties ex/nyk ppää?
- Anonyymi
No kukas muukaan. Onkohan tämä lady ollut koskaan vuottakaan pettämättä nykyistä tai entistä äijäänsä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kukas muukaan. Onkohan tämä lady ollut koskaan vuottakaan pettämättä nykyistä tai entistä äijäänsä...
Tuskin!
Näyttää roudaavan niitä muksujaan välillä mukaan lenkille...varmaan uskottelee aviomiehelleen et hänen lenkkinsä ovat aina yhtä "viattomia".
Mut mitäpä silloin tapahtuu kun mies on piipunjuurella yövuorossa....... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin!
Näyttää roudaavan niitä muksujaan välillä mukaan lenkille...varmaan uskottelee aviomiehelleen et hänen lenkkinsä ovat aina yhtä "viattomia".
Mut mitäpä silloin tapahtuu kun mies on piipunjuurella yövuorossa.......Taitaapi olla päivä miehiä....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin!
Näyttää roudaavan niitä muksujaan välillä mukaan lenkille...varmaan uskottelee aviomiehelleen et hänen lenkkinsä ovat aina yhtä "viattomia".
Mut mitäpä silloin tapahtuu kun mies on piipunjuurella yövuorossa.......Onkos tää se aviopari jossa nainen hiihtää kaupassakin edellä ja mies kiltisti hissuttelee taka-alalla, mutta kelpaa kuitenkin maksumieheksi..nainen pidempi miestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaapi olla päivä miehiä....
Pääsääntöisesti kyllä...Mut todistetusti tehnyt myös yövuoroja.
- Anonyymi
Hovimestari oli pyörittänyt kovaa peliä Ruuhimäessä jo vuosikausia, Jyväskylän teatteriravintolasta käsin hän oli sulattanut monet käyttämällä heihin huumeita. Tällä tavalla hovimestari oli ottanut monet mukaan väkisin Taistolaisliikeeseen.
Vaikka hovimestari raaka ja kylmä oli hän myös typerä ja ylimielinen, hän luotti täysin huumeiden voimaan. Eräälle sukuklaismiehelleen hän juotti aina kahvian joukossa huumausaineita joilla sai hänen muistinsa sammutettua. Hovimestari Marjatta kertoi huumatulle sukulaismiehelleen salaisuukisa joilla oli tarkoitus pelotella tätä sukulaismiestä, tosin typeryyksissään hän kertoi todellisia tekemisiään eikä älynnyt keksiä pelottelutarinoitaan.
Eräällä kerrakka Hovimestari Marjatta kertoi nuoresta Virpistä joka oli kuollut auotan alle vasta 12-vuotiaana, vai oliko hän vielä nuorempi?
Joka tapauksessa hovimestari inhosit tätä lasta, lopulta hän päätti ajaa tämän lapsen yli tietämän mukaan Mikkelin ja Lievestuoreen välisellä tiellä. Tämä hen on kertonut aivan avoimesti ja rehennellyt ettei hän voi jäädä kiinni teostaan. Hän luotti taas huumeiden muistin pyyhkivän vaikutukseen, joka ei tällä kertaa toiminutkaan.
Teatteriravintolan uransa aikana hovimestari oli surmannut tarjoilijatyttöjä jotka eivät olleet hänen mieleensä, kenties olivat hänen mielestään liian kevytlenkäisiä tai muulla tavalla liian nokkavia. No huumeet auttoivat hovimestaria tässäkin eikä jälkiä jäänyt. Tälläkin hän ylpeili sukulaismiehelleen, jota ei saanut mieleisellä tavallaan nöyräksi.
Hovimestari myös veisteli ihmisten psyykettä näillä aineilla, hän halusi muokata ihmisistä mieleisiään veistoksia ja jos muokkaus ei onnistunut ei ollut tavatonta, että hän yrittäisi myrkyttää jonkun. Hyytävä nainen oli kyseessä ja jatkoi juonien punomistaan.
Hän vietti päivät Ruuhimäen tiilitalossaan mieli synkkänä mutta ei katuvaisen - Anonyymi
Ilta sanomien hyvä olo osiossa on osuvia juttuja pettämisestä. Kannattaa lukea ja kuullostella alkaako "hälytys kello" soimaan.. Yleensä kerran pettäjä pettää useamminkin ja vaikka lupaisi lopettaa ja aletaan rakentamaan luottamusta uudestaan on pettymys myöhemmin vielä kovempi isku kun petetty saa tietää ettei pettäjä olekkaam lopettanut suhdetta toiseen. Tässä yhdessä tosi tarinassa petetty antoi toisen mahdollisuuden ja muutaman kuukauden jälkeen sai tietää puoliso onkin saamassa toisen naisen kanssa lapsen.
- Anonyymi
Mies jäi kiinni pettämisestä. aneli ja ITKI etten jättäisi häntä. 20vnaimisissa. Lapsia ja lapsenlapsikin jo. Meni 2 vuotta ja luulin rakentavani luottamusta kunnes sain tietää ettei mies ollut muuttunut tippaakaan. Että näin. Ei ihminen muutu.
- Anonyymi
Toista ihmistä, miestä tai naista, ei pidä pettää.
Ensin ero, sitten toinen. Tai sit avoin suhde. - Anonyymi
Mies ja nainen ajautuu yhteen ja peitto heiluu lähes koko ajan, n, 2-3 kkk ja sitten se arki veisuu alkaa, akka mäkättää ja vaatii ja jos ukko ei ymmärrä niin akka tehostaa vaatimustaa ristimällä kinttunsa,
noo ukko alkaa ettiä lompsaa muualta, josta akka ei tykkäää, jne..- Anonyymi
Perus kaava.👆
- Anonyymi
Ei se aina niin mee. Joskus sitä vaan ihastuu toiseen.. Vaikkei pulisossa olis mitään "vikaa".
- Anonyymi
OLin jo hääyön jälkeisenä aamuna panemassa morsiameni siskoa, no ihan ok.
- Anonyymi
Haluaisin tietää pettääkö ihminen mieluummin, 1) koska mä voin, 2) ei saa omalta puolisolta tarpeeksi vai 3) tykästyy johonkin toiseen enemmän? Ajattelen että jos huvikseen vaan panee toista, miksi edes on oman kumppanin kanssa suhteessa? Jos taas ei omalta saa tarpeeksi, pitäisi asialle tehdä jotain tai erota. Tai jos ihastunut toiseen, pitäisi erota.
Tuskin mikään noista vaihtoehdoista.
Omakohtaisesti sanoisin että omassa itsessään on vikaa jos tarvitsee lähteä aidan toiselle puolen. On identiteettikriisiä, ikäkriisiä, heikkoa itsetuntoa ja narsismia joita koittaa ruokkia parhaaksi katsomalla tavalla.
Itse omasta kokemuksesta voin sanoa, että itse petin justiin siksi ettei omasta mielestä mulla ollut markkina-arvoa kotona, mutta sitten muille kelpas joka nostatti sitä itsetuntoa - mutta vain sen hetken. Tästä seuras helvetillinen moraalinen, ja paluu alkupysäkille, eli sellainen paskamainen oravanpyörä josta tuli kyllä loppu kun hiffasin omassa elämässä kuinka toimin.
Siinä kohtaa tuli valehdeltua niin itselleen, muille ja se oli tosiaan sellaista kulissien pystyssä pitämistä. Hyvin kuluttavaa elämää. Parisuhteen voi lopettaa jos meno ei miellytä, ja näin minunkin olisi pitänyt tehdä jo aikaa ennen pettämistä. Siinä kohtaa on turha kumppaniaan syyttää, vaan syytä katsoa peiliin ja nähdä syyllinen siellä. Tekosyitä voi aina keksiä, mutta ennen pitkään nekin loppuvat ja sit elämä antaakin kunnolla turpaan.
- Anonyymi
Aloittajalle: kannattaa miettiä asioita ja ottaa juttu vielä kerran kunnolla puheeksi. Siis jos olet asiasta varma. Jos toinen edelleen kieltää, tee itse oma päätös eroamisesta. Ja kaikille yhteisesti: onko aina kyse vain seksistä? Entä jos kiinnostuu uudesta ihmisestä muuten vaan työn/harrastuksen tms kautta. Sitä kautta ihastuu/rakastuu... Ei kaikki ole heti sitä pelkkää seksiä vaikka kovat jätkät sitä täälä uhoo ja kehuu. Mutta jos olet esim pitkään naimisissa voi ero päätös silti olla todella vaikea. Yhdet tällaiset tiedän koskella, saattaa heistä ollakkin tässä ketjussa jo. Keski ikäinen pariskunta ja miehellä vähän nuorempi toinen nainen ollut jo aika kauan? Vai oletko juuri tuo ketjun aloittaja sinä? Voimia joka tapauksessa!
- Anonyymi
Myrkytät mielesi ja parisuhteesi ihan itse .
- Anonyymi
Nyt tuli asiaa, moni myrkyttää parisuhteensa ihan itse, tämä on paras kommentti, eipä silti yllättävänkin hyviä ovat lähes kaikki muutkin mielipiteet.
- Anonyymi
Hemmetti, yks ilta akka sanoi hällä olevan tärkeetä asiaa ja kertoi pettäneensä, kysyin kohteliaasti kenen kanssa, johon vastas, että työkaverinsa joka nainen.
kyllä helpotti, esitin jatko kysymyksen, tuntuiko hyvältä ja tahtoisko jatkaa?
vastas tahtovansa eikä halua erota ja juu, meillä peti puuhat parani ja lisääntyi. eli ei huono.- Anonyymi
Oijoi, ehdota 3 kimppaa!
- Anonyymi
Kyllä se vaimokin voi olla aktiivisempi seksi asioissa ja aloittellinen, silloin suhde paranee ja kun asiat on hyvin, niin eipä tylsääkään.. kokeilkaa..
- Anonyymi
Toiset pettää seksin takia, toiset ihastuu toiseen ja alkaa pettäminen. niin se vaan menee! Eikä se kivaa ole kummassakaan tapauksessa kun toinen saa siitä tietää. Kiinni jääminen toki riippuu siitä kuinka hyvä valehtelemaan/sepittämään tarinoita on 😉
- Anonyymi
Itse saattaisin joskus soittaa puolison kavereille, työ kavereille tms ja pyytää puolisoani puhelimeen. Ovat ihmeissään kun tämä ei olekkaan siellä missä oletetaan. Toinen: jos puoliso urheilee/lenkkeilee, katsokaa joskus illalla kelloa taikka puhelimen askel mittaria. Askeleita tyyliin 1000, vaikka on sanonut käyneensä "tunnin lenkillä"... 😉 Kyllä helposti paljastuu valehtelu, vaikkei muuten pääsisi toista realistisesti seuraamaan.
- Anonyymi
Jos ei jaksa toisen puuhia katella niin lähtee menee, niin helppoa se on! Kyllä maailmassa muitakin kiinnostavia ihmisistä on kun se one and only joka sua pettää tai kusettaa. En ymmärrä sellaista takertumista yhteen ihmiseen, on sit yhteinen koti, lapsia yms. Aina voi elämässä vaihtaa suuntaa, parempaan. Ehkä hetken kirpaisee, mut pian huomaa et on asiat oikeestaan paremmin. Kokemusta on 😊
- Anonyymi
Muijan siskoo panin, jäin kiinni, akka kysy miks, vastasin, siks kun sä pihtaat ja kitiset ihan kaikesta, olen siihen kyllästynyt, ihme ja kumma akka on nyt kuin uusi ihminen, ei pihtaa ei kitise ja puheellakin jo pärjätään.
- Anonyymi
Hyvin strumffattu.
- Anonyymi
Ukkosi käy minua timmiä muijaa hoitelemassa ihan siinä teidän naapurissa etkö tuon vertaa tajua??
- Anonyymi
Mikäli nainen on ylipainoinen, niin ketä sellainen kiinnostaa ? usein myöskin naisen luonne muuttuu ikäväksi ylipainon myötä.
- Anonyymi
Timmi tai yli päätään sporttinen ihminen yleensä omaa paremman itse tunnon ja on sen myötä myös itse varmempi sängyssä.
- Anonyymi
Kyllä pettäjät on yleensä sporttisia, eihän kukaan lähde ihran kanssa intiimiin touhuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä pettäjät on yleensä sporttisia, eihän kukaan lähde ihran kanssa intiimiin touhuun.
Urheilu harrastus myös hyvä tapa viettää aikaa sala rakkaan kanssa. Ainakin paremmin piilossa kun jossain kylillä tai baarissa!
- Anonyymi
Niin tai laihaläski. Ei se sporttiseks tee, jos "lenkkeilee" salarakkaan luokse...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Timmi tai yli päätään sporttinen ihminen yleensä omaa paremman itse tunnon ja on sen myötä myös itse varmempi sängyssä.
Se kertookin helvetin hyvästä itsetunnosta jos pitää lähteä etsimään huomiota oman avioliiton/suhteen ulkopuolelta...jatkuvasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se kertookin helvetin hyvästä itsetunnosta jos pitää lähteä etsimään huomiota oman avioliiton/suhteen ulkopuolelta...jatkuvasti.
Tarkoitin että pettäjä hakee mieluummin sporttista/hoikka seuraa.
- Anonyymi
Meikä paneskeli yhtä eukkoo joku puol vuotta tai vuos, no aloin sit kuvitteleen, ett joo kaippa täst jonkun sortin suhde syntyy,, noo, ei syntyny, eukko olikin naimisissa. ihmettelin miksen älynnyt aiemin mitään. noo eukol ei olt sormusta sormes , eik edes sormuksen jälkiäkään...no, tottahan se ikävältä ja eri toten hämentävält tuntu. mut joo sexi oli parasta ikinä ja eukko todel sporttinen ja pysty rintainen ja hyvis hankkeis.
- Anonyymi
Oisko äijänsä, niin kiireinen, ettei ollut aikaa vaimolleen ja vaimo kun ei kotonaan saanut, päätti etsiä muualta ja sai.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oisko äijänsä, niin kiireinen, ettei ollut aikaa vaimolleen ja vaimo kun ei kotonaan saanut, päätti etsiä muualta ja sai.
Tarviiko aina olla kyse seksistä? Tai no tossa tapauksessa voi olla mut usein herää kyllä muuten kiinnostus uuteen ihmiseen, ihastuu enemmän ja sit haluu sitä seksiä kin sen uuden kanssa. Mulla ei ainakaan seksistä johtunut kun erosin lasteni isästä. Joskus ihminen vaan huomaa viettävänsä mieluummin aikaa jonkun toisen kuin oman puolison kanssa. Ja mun mielestä pettämiseksi katsotaan muukin yhdessä olo kun se seksi!

Tulit sit s.24. pesemään itseäs puhtaaksi. voi.voi.myötä häpee..
- Anonyymi
Miten kertoa vai jättääkö kertomatta? Työkaverini vaimo pettää tätä eikä ole kyl eka kerta.. ukon puheista ei kyllä tule mitenkään ilmi et tietäisi jotain asiasta tai et se olis hälle ok. Erosivat aiemmin naisen pettämisen vuoksi mut palasivat yhteen. Työpaikalla moni tietää...mut ei oo meillä äijillä pokkaa kertoa. Käy sääliksi tätä äijää...
- Anonyymi
UPM?
- Anonyymi
Varmaan kaikki tietää koskella nää tietyt pettäjät, mutta kukaan ei halua kertoa niiden puolisoille.
- Anonyymi
Luulis miehen osaavan tarkkailla pettämisen merkkejä jos kerta on ennenki nainen jäännyt touhuistaan kiinni. Tosin onha noita sini silmäisiä jotka kuvittelee että kun kerran antaa anteeks, ei puoliso sit enään petä. Ehkä sitä petturi hetken esiintyy nöyränä ja rakastavaisena ennen ku sama pettämis touhu jatkuu. Ehkä tässä keississä perhe ja pari suhde sillai ok ettei toiselle tuu mielee epäillä mitään?
- Anonyymi
Tunnen monta miestä joiden vaimot pettää,tosin nämä pettäjä vaimot kirkkain silmin höpöttelevät jopa toisistaan pahaa ja suorastaan solvaavia herjaavia asioita, totta kai selän takana. nämä höpöttelijät tavallaan naamioituvat ns, kunniallisiksi tällä peri suomalaisella tyylillä.
Huom, nämä edustavat kaikkia yhteiskunta luokkia. - Anonyymi
Kertokaa Jämsänkoskella niitä pettäjiä ja voisko tänne laittaa tunto merkkejä. Vois petetyt tunnistaakkin naisensa tai miehensä.
- Anonyymi
Ne tuntomerkkiviestit katoaa täältä yhtä nopeasti kun tulevatkin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne tuntomerkkiviestit katoaa täältä yhtä nopeasti kun tulevatkin
Pettäjät on kärppänä linjoilla...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pettäjät on kärppänä linjoilla...
Eiköhän ne pettäjät pyöri tuol kylillä nii avoimesti ettei kiinnosta mitä tääl kirjotellaa... 😂
- Anonyymi
Kolme yleisintä syytä siihen, miksi nainen pettää, ovat rakkauden puute nykyistä puolisoa kohtaan, seksuaalinen kokeilunhalu ja tilannesidonnaiset tekijät, kuten runsas alkoholin käyttö tai lomamatka.
Tai muuten vaan huvikseen. - Anonyymi
Mielestäni pettämistä on kolmen laista. Ne jotka pettää kerran esim tuo lomamatka ja asia jää sikseen. Toisena ne jotka rakentaa toisen suhteen olemassa olevan rinnalle,eli pitävät kahta miestä tai kahta naista saman aikaisesti. Kolmantena mielessään pettäjät/some pettäjät, jotka ajattelevat ja haluavat muuta kuin olemassa olevaa puolisoa, pitävät yllä tinder profiilia jne. Mikä näistä mielestänne pahin vai voiko verrata?
- Anonyymi
Nykyään jokainen pyrkii pettään ja lopulta jättään, silloin jos selkeesti koko ajan hyötyy taloudellisesti, niin silloin vie pisempään, meinaten se jättäminen. itsekkyys on in. ja yhteistyö out, siinä se on nyky resepti ihmis suhteille.
- Anonyymi
Kitisevä nainen, laitappa kroppas timmiksi ja peseydy kunnolla niin ukkos huomaa ja innostuu sinusta jos et pihtaa suotta. tee myös enemmän koti askareita ja hemmottele miestäs vaikka paistamall lättyjä ilta kahveen kanssa....
- Anonyymi
Kiitti vinkistä kokeiltu on ja toimii.
- Anonyymi
Minulla oli akka joka aina huonolla tuulella ja vähät välitti hygieeniastaan, toisinaan suorastaa lemusi vanhalle kalalle ja oli sitä ylipainookin ja äärettömän musta sukkainen. sain lopulta tarpeekseni, en kerta kaikkiaan kestänyt ainaista siivottomuutta ja nalkutusta. joten häppäsin ja löysin uuden kunnollisen naisen, on koti siistinä ja hän peseytyy päivittäin ja seksi on loistavaa. eikä ole läski.
laitoin edelliselle muijalle avioero paperit postissa.
vaihtamalla todellakin parani, ollaan oltu nyt jotakuinkin 6 vuotta kimpassa ja kaikki on paremmin kuin hyvin, kaikesta voidaan puhua ja suunnitella yhteisiä asioita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla oli akka joka aina huonolla tuulella ja vähät välitti hygieeniastaan, toisinaan suorastaa lemusi vanhalle kalalle ja oli sitä ylipainookin ja äärettömän musta sukkainen. sain lopulta tarpeekseni, en kerta kaikkiaan kestänyt ainaista siivottomuutta ja nalkutusta. joten häppäsin ja löysin uuden kunnollisen naisen, on koti siistinä ja hän peseytyy päivittäin ja seksi on loistavaa. eikä ole läski.
laitoin edelliselle muijalle avioero paperit postissa.
vaihtamalla todellakin parani, ollaan oltu nyt jotakuinkin 6 vuotta kimpassa ja kaikki on paremmin kuin hyvin, kaikesta voidaan puhua ja suunnitella yhteisiä asioita.Ei paljoo yllätä, nykyään on vallalla feminismi,joka perustuu kumppanin nälvimiseen, ilman mitään vastuuta, josta seuraa eroja jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei paljoo yllätä, nykyään on vallalla feminismi,joka perustuu kumppanin nälvimiseen, ilman mitään vastuuta, josta seuraa eroja jne.
Tämmöinen pano rinki olisi kätevä. Viesteillä voisi tiedustella ketkä on vapaana, tai sopia tietty paikka mihin ihmiset tulevat tiettyyn aikaan ja valitaan partneri. Vierailijoista sovittaisiin erikseen.
- Anonyymi
Jos vieras on parempi peti puuhissa on ihan sama mitä oma muija tekee tai on tekemättä. Eipä lätyt kiinnosta kun muualta saa pikkusen parempaa piparia! Tiedän muutamankin tapauksen koskella joihin pätee tämä.
- Anonyymi
Eräs akka haukkuin miehiä pettäjiksi ja kuitenkin itse samaan aikaa seksitteli varatun miehen kanssa ja näitä tapauksia riittää.
- Anonyymi
Moni rupsahtanut naikkonen ryhtyy lesboksi ja silloin tällöin asia käy ilmi.
- Anonyymi
Onko ne pettäjät siis pää sääntöisesti naisia koskella? Luulin tietäväni paremmin...
- Anonyymi
Luulo, ei ole tiedon väärtti.
- Anonyymi
Lähes jokaisessa suhteessa jompikumpi pettää ja valehtelee, semmoisia symbioosia ne parisuhteet on nykyjään.
- Anonyymi
Miten ihmiset on niin sinisilmäisiä, vai johtuuko kiireestä ja elämän hektisyydestä nykyään, ettei tajuta mitä puoliso puuhailee? Uskoisin että jatkuva selittely, muutokset käytöksessä/itsensä laittamisessa/puhetavoissa jne paljastaisi että jotain on meneillään, tai jos esim maidonhaku lähi kaupasta kestää tunnin. Vai jäikö aina rahapussi autoon, tapasin tuttuja ja jäin juttusille, kaupassa ei ollu oikeeta maitoo ja piti mennä seuraavaan kauppaan...

Taitaa monelle olla hämmentävä kokemus tuo puolison käytöksen muuntuminen ja selittely.
eihän sitä millään haluis uskoo,että " medän suhde ajautuu kiville...valitettavasti yhä useammin niin vaan käy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten ihmiset on niin sinisilmäisiä, vai johtuuko kiireestä ja elämän hektisyydestä nykyään, ettei tajuta mitä puoliso puuhailee? Uskoisin että jatkuva selittely, muutokset käytöksessä/itsensä laittamisessa/puhetavoissa jne paljastaisi että jotain on meneillään, tai jos esim maidonhaku lähi kaupasta kestää tunnin. Vai jäikö aina rahapussi autoon, tapasin tuttuja ja jäin juttusille, kaupassa ei ollu oikeeta maitoo ja piti mennä seuraavaan kauppaan...
Sit on vaan yksinkertaisesti niitä tyhmiä, joille kaikki selitykset menee läpi...täälläkin ryhmässä taidettu mainita ainakin yksi tällainen aviopari, jossa emäntä kyllä osaa nämä pettämishommat vuosien kokemuksella ja vakuuttelut....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sit on vaan yksinkertaisesti niitä tyhmiä, joille kaikki selitykset menee läpi...täälläkin ryhmässä taidettu mainita ainakin yksi tällainen aviopari, jossa emäntä kyllä osaa nämä pettämishommat vuosien kokemuksella ja vakuuttelut....
Mahtaa olla valoisa tulevaisuus iloisen alapään kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sit on vaan yksinkertaisesti niitä tyhmiä, joille kaikki selitykset menee läpi...täälläkin ryhmässä taidettu mainita ainakin yksi tällainen aviopari, jossa emäntä kyllä osaa nämä pettämishommat vuosien kokemuksella ja vakuuttelut....
Ja sit vielä ollaan niin tyhmiä et elätetään se vieraissa lenkkeilevä emäntä ja sen kakarat, omia kakaroita tuskin kotona näkyy/viihtyy? Ostetaan rahoituksella menopeli emännälle ja tehdään remontteja ja mukavia "shoppailureissuja" et emäntä olis tyytyväinen....kiitokseksi emäntä lenkkeilee levittämään haarovälejään muihin osoitteisiin.
Et eihän siinä sitten onnea vaan tälläkin sinisilmäiselle äijälle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sit vielä ollaan niin tyhmiä et elätetään se vieraissa lenkkeilevä emäntä ja sen kakarat, omia kakaroita tuskin kotona näkyy/viihtyy? Ostetaan rahoituksella menopeli emännälle ja tehdään remontteja ja mukavia "shoppailureissuja" et emäntä olis tyytyväinen....kiitokseksi emäntä lenkkeilee levittämään haarovälejään muihin osoitteisiin.
Et eihän siinä sitten onnea vaan tälläkin sinisilmäiselle äijälle.Tulipas tarkka sepostus! Antaa toisten lenkkeillä tai "lenkkeillä" jos haluaa. Ehkä se puoliso on joka tapauksessa onnellinen elämässään? Mitä te toisten elämästä ja tilanteista tiedätte? Elämä on tehty elämistä varten!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sit vielä ollaan niin tyhmiä et elätetään se vieraissa lenkkeilevä emäntä ja sen kakarat, omia kakaroita tuskin kotona näkyy/viihtyy? Ostetaan rahoituksella menopeli emännälle ja tehdään remontteja ja mukavia "shoppailureissuja" et emäntä olis tyytyväinen....kiitokseksi emäntä lenkkeilee levittämään haarovälejään muihin osoitteisiin.
Et eihän siinä sitten onnea vaan tälläkin sinisilmäiselle äijälle.Surkeeta ja oikeestaan noloakin! Onko tällä äijällä omia aivoja? Pyrkyreitä on maailma pullollaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sit vielä ollaan niin tyhmiä et elätetään se vieraissa lenkkeilevä emäntä ja sen kakarat, omia kakaroita tuskin kotona näkyy/viihtyy? Ostetaan rahoituksella menopeli emännälle ja tehdään remontteja ja mukavia "shoppailureissuja" et emäntä olis tyytyväinen....kiitokseksi emäntä lenkkeilee levittämään haarovälejään muihin osoitteisiin.
Et eihän siinä sitten onnea vaan tälläkin sinisilmäiselle äijälle.En ole moderaattori, mutta jospa silti jätetään ne lapset kuitenkin keskustelun ulkopuolelle. He ovat viattomia osapuolia, joten ihan turhaa hoitaa kritisointia lasten/kakaroiden "voimalla".
LM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole moderaattori, mutta jospa silti jätetään ne lapset kuitenkin keskustelun ulkopuolelle. He ovat viattomia osapuolia, joten ihan turhaa hoitaa kritisointia lasten/kakaroiden "voimalla".
LMOlet oikeassa viattomia kyllä, mutta varmastikin
loppupeleissä eniten kärsijiä? Luulisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulipas tarkka sepostus! Antaa toisten lenkkeillä tai "lenkkeillä" jos haluaa. Ehkä se puoliso on joka tapauksessa onnellinen elämässään? Mitä te toisten elämästä ja tilanteista tiedätte? Elämä on tehty elämistä varten!
No tuo nyt voisi sopia vaikka seiskan kohuotsikoissa esiintyvään henkilöön eli taitaa olla kylät pullollaan näitä samanlaisia naisia ja miehiä. Jokainen tyylillään, mutta vain pettäjät puolustelee ja parisuhde ei oo omasta mielestä pettämistä varten. Elämää voi elää sinkkunakin, jos haluaa jännitystä elämäänsä ja ei osaa ajatella kuin itseään.
Ps. Kyllä tehtaan ja Nesteen juorukerhoista tulee faktat - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tuo nyt voisi sopia vaikka seiskan kohuotsikoissa esiintyvään henkilöön eli taitaa olla kylät pullollaan näitä samanlaisia naisia ja miehiä. Jokainen tyylillään, mutta vain pettäjät puolustelee ja parisuhde ei oo omasta mielestä pettämistä varten. Elämää voi elää sinkkunakin, jos haluaa jännitystä elämäänsä ja ei osaa ajatella kuin itseään.
Ps. Kyllä tehtaan ja Nesteen juorukerhoista tulee faktatTämä! Mut täytyy todeta et paljon noiden porukoiden juoruissa on ollut perääkin mistä ne sen kaiken tiedon saakin käsiinsä? Joku tietää jotakin ja toinen toista ja sitten tieto yhdistetään?
en ymmärrä miten voi olla niin paljon ylimääräistä aikaa et jaksaa toisten asioita setviä ja miettiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole moderaattori, mutta jospa silti jätetään ne lapset kuitenkin keskustelun ulkopuolelle. He ovat viattomia osapuolia, joten ihan turhaa hoitaa kritisointia lasten/kakaroiden "voimalla".
LMMinä en kyllä tulkinnut kyseistä viestiä niin, että lapsien voimalla olisi tuossa kritisoitu tai lapsia syytetty mistään. Lähinnä rupesi mietityttämään minkälaisissa ympäristöissä lapset joutuvat nykypäivänä elämään, oli ne sitten kumman osapuolen vain tai yhteisiä. Lapset aistii kyllä mitä on meneillään, mutta tuskin avaavat suutansa vaan voivat sitten muutoin pahoin ja se varmasti vaikuttaa aikuisena omien ihmissuhteiden luomiseen ja luottamiseen.
En tiedä onko sinulla LM lapsia, mutta toivon ettet sinäkään haluaisi lapsiasi kasvattaa tuollaisen menon keskellä? On asia erikseen, että parisuhteet/avioliitot kaatuu joko rakkauden loppumiseen, uuden kumppanin löytämiseen, kasvetaan erilleen ja lapsille tulee kaksi kotia ja monesti se on myös lapsille parempi. Mutta jos vuodesta toiseen lapset ovat tuollaisen touhun keskellä, niin hattua nostan jos ei lapsille siitä mitään traumoja jää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en kyllä tulkinnut kyseistä viestiä niin, että lapsien voimalla olisi tuossa kritisoitu tai lapsia syytetty mistään. Lähinnä rupesi mietityttämään minkälaisissa ympäristöissä lapset joutuvat nykypäivänä elämään, oli ne sitten kumman osapuolen vain tai yhteisiä. Lapset aistii kyllä mitä on meneillään, mutta tuskin avaavat suutansa vaan voivat sitten muutoin pahoin ja se varmasti vaikuttaa aikuisena omien ihmissuhteiden luomiseen ja luottamiseen.
En tiedä onko sinulla LM lapsia, mutta toivon ettet sinäkään haluaisi lapsiasi kasvattaa tuollaisen menon keskellä? On asia erikseen, että parisuhteet/avioliitot kaatuu joko rakkauden loppumiseen, uuden kumppanin löytämiseen, kasvetaan erilleen ja lapsille tulee kaksi kotia ja monesti se on myös lapsille parempi. Mutta jos vuodesta toiseen lapset ovat tuollaisen touhun keskellä, niin hattua nostan jos ei lapsille siitä mitään traumoja jää.Mistäs ne lapset tietäisi että äitillä tai isillä on toinen, jos ei sitä petetty itekkään tiedä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en kyllä tulkinnut kyseistä viestiä niin, että lapsien voimalla olisi tuossa kritisoitu tai lapsia syytetty mistään. Lähinnä rupesi mietityttämään minkälaisissa ympäristöissä lapset joutuvat nykypäivänä elämään, oli ne sitten kumman osapuolen vain tai yhteisiä. Lapset aistii kyllä mitä on meneillään, mutta tuskin avaavat suutansa vaan voivat sitten muutoin pahoin ja se varmasti vaikuttaa aikuisena omien ihmissuhteiden luomiseen ja luottamiseen.
En tiedä onko sinulla LM lapsia, mutta toivon ettet sinäkään haluaisi lapsiasi kasvattaa tuollaisen menon keskellä? On asia erikseen, että parisuhteet/avioliitot kaatuu joko rakkauden loppumiseen, uuden kumppanin löytämiseen, kasvetaan erilleen ja lapsille tulee kaksi kotia ja monesti se on myös lapsille parempi. Mutta jos vuodesta toiseen lapset ovat tuollaisen touhun keskellä, niin hattua nostan jos ei lapsille siitä mitään traumoja jää.Mulla on lapsia kyllä.
Näistä keskusteluista valitettavasti pystyy tunnistamaan kyseiset ihmiset, et ihan sillä silmällä asiaa kritisoin.
Jos heillä onkin ns. Vapaa suhde, niin hankala sen pohjalta lähteä sanomaan lasten koti-oloista yhtään mitään. Parisuhteita, avioliittoja, suhteita on erilaisia, joten se mikä sopii jollekulle, ei vältisti sovi kaikille mutta se ei ole syy lähteä tuomitsemaan kenenkään valintoja. Jos jotain asiasta voisin tuumata, niin pitäköön Jokainen huolen Omista asioistaan niin parisuhteissaan kuin yleisesti.
Munatonta ylipäätään jauhaa netissä, vaan mennä reilusti sanoo päin lärviä jos niin kiusaa mieltä joidenkin elämäntapa.
LM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla on lapsia kyllä.

LMEiköhän näiden pettäjien puolisot tiedä missä mennään. Antavat toisenvaan rauhassa touhuilla. Ehkä itsellä silti ihan hyvä olla? Kaikki me olemme yksilöitä ja teemme omat valintamme. Ehkä joillekkin ei vaan yksi kumppani riitä, eivät ole ns yksi aviollisia. Ei se ole mitenkään meiltä pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla on lapsia kyllä.
Näistä keskusteluista valitettavasti pystyy tunnistamaan kyseiset ihmiset, et ihan sillä silmällä asiaa kritisoin.
Jos heillä onkin ns. Vapaa suhde, niin hankala sen pohjalta lähteä sanomaan lasten koti-oloista yhtään mitään. Parisuhteita, avioliittoja, suhteita on erilaisia, joten se mikä sopii jollekulle, ei vältisti sovi kaikille mutta se ei ole syy lähteä tuomitsemaan kenenkään valintoja. Jos jotain asiasta voisin tuumata, niin pitäköön Jokainen huolen Omista asioistaan niin parisuhteissaan kuin yleisesti.
Munatonta ylipäätään jauhaa netissä, vaan mennä reilusti sanoo päin lärviä jos niin kiusaa mieltä joidenkin elämäntapa.
LMMinä en kyllä tunnista, tosin en tiedä onko täältä jotain poistettu...Mut mut mitään henkilön nimiä tai tuntomerkkejä ihmisistä en kyllä löytänyt? Kyseiset keskusteluthan voisi sopia ja sopiikin aika moniin pariskuntiin mitä nyt juttuja on kuullut ja nekin on vain puheita. totuushan voi sitten olla jotain aivan muuta ja varmaan osissa tapauksissa onkin.
Pääasiahan noissa vapaissa suhteissa taitaa olla se, että se on oikeasti molemmille osapuolille ok, eikä vaan toiselle osapuolelle sen takia, että ei halua menettää toista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en kyllä tunnista, tosin en tiedä onko täältä jotain poistettu...Mut mut mitään henkilön nimiä tai tuntomerkkejä ihmisistä en kyllä löytänyt? Kyseiset keskusteluthan voisi sopia ja sopiikin aika moniin pariskuntiin mitä nyt juttuja on kuullut ja nekin on vain puheita. totuushan voi sitten olla jotain aivan muuta ja varmaan osissa tapauksissa onkin.
Pääasiahan noissa vapaissa suhteissa taitaa olla se, että se on oikeasti molemmille osapuolille ok, eikä vaan toiselle osapuolelle sen takia, että ei halua menettää toista.On sekin säälittävää, jos "ei halua menettää toista". Toisaalta,, jos ei ole mitään muutakaan..? Vaikea sitä on yksin aloittaa jos kaikki on jo yhdessä rakennettu. Elämä ei aine mee niinkuin ois suunnitellut tai halunnut :/
- Anonyymi
Ei se aina tarvi naisessa vika olla jos mies löytää paremman, kivemman, ihanamman naisen. Joskus sitä myös vaan kasvetaan erilleen. Ja monesti hei myös toisin päin, kyllä nainenkin voi löytää sen paremman miehen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On sekin säälittävää, jos "ei halua menettää toista". Toisaalta,, jos ei ole mitään muutakaan..? Vaikea sitä on yksin aloittaa jos kaikki on jo yhdessä rakennettu. Elämä ei aine mee niinkuin ois suunnitellut tai halunnut :/
Nuorten ihmisten helpompi erota ja aloittaa uudelleen kuin vanhempien.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän näiden pettäjien puolisot tiedä missä mennään. Antavat toisenvaan rauhassa touhuilla. Ehkä itsellä silti ihan hyvä olla? Kaikki me olemme yksilöitä ja teemme omat valintamme. Ehkä joillekkin ei vaan yksi kumppani riitä, eivät ole ns yksi aviollisia. Ei se ole mitenkään meiltä pois.
Ei kukaan ns. Terveen järjen, terveen tunteen omaava tarvitse muita kumppanin lisäksi. Jos tarvitsis niin olisi sitten sinkku ja repisi huomionsa näin kikkailematta oman puolison tunteilla.
Muuta en voi tähän kohtaan sanoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en kyllä tunnista, tosin en tiedä onko täältä jotain poistettu...Mut mut mitään henkilön nimiä tai tuntomerkkejä ihmisistä en kyllä löytänyt? Kyseiset keskusteluthan voisi sopia ja sopiikin aika moniin pariskuntiin mitä nyt juttuja on kuullut ja nekin on vain puheita. totuushan voi sitten olla jotain aivan muuta ja varmaan osissa tapauksissa onkin.
Pääasiahan noissa vapaissa suhteissa taitaa olla se, että se on oikeasti molemmille osapuolille ok, eikä vaan toiselle osapuolelle sen takia, että ei halua menettää toista.Tosi asia on ettei kaikkia voi kaikki tunnistaa, tunteakkaan. Ihan hyvä näin.
Ei täällä voi, tarvitse, pysty, kannata julkaista nimiä.
Ylipäätään mua ärsyttää ihmisten pikkumaisuus kun näistä asioista täällä netin maailmassa ratkotaan ja mietitään.. tietämättä parisuhteen tai avioliiton todellista laitaa. (Ketjuja on vanhempiakin olemassa joissa on ruodittu kyseisten henkilön/löiden elämää kulisseissa, tai vai pikemmin takana)...
Näitä ittensä jalustalle nostavia on ollut aina, ja uskoisin jotta tulee aina olemaankin. Ja niin se karma on kiva kaveri, kun edestä löytyykin paskamainen kohtalon jobedi - näet uskon siihen että sitä saa mitä tilaa.
Myöskin näitä kaiken hyväksyviä alistujia on nyt, ollut aina ja varmasti se kokemus on liki samaa tasoa mitä tulee näihin loppu saldoihin. Psyyke on kovilla kummallakin - menettävällä ja pettävällä.
Mut sekin on asia mitä turha on täällä käsitellä, kun se tilanne elää jossain ihan muualla kuin suomi24...
Peace 👌
LM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosi asia on ettei kaikkia voi kaikki tunnistaa, tunteakkaan. Ihan hyvä näin.

LMJos sen perusteella pitäisi ihmiset tunnistaa näistä keskusteluista et joku lenkkeilee, pettää/on pettänyt, perheeseen ostettu uutta autoa tai remontoitu, käyty vähän shoppailemassa, reissussa tai muuta vastaavaa, ni kyl hieman pistää mietityttämään et tunteeko joku keskusteluita lukeva piston omassa sydämessään vai tietääkö liikaa toisten elämästä tai sit jollain on todella kova maine kylillä tämän pettämisen suhteen? Meinaa noita yllä olevia "arkipäivän asioita" varmaan tapahtuu joka toisessa suhteessa...
Mitä tulee sitten noihin vapaisiin suhteisiin...niin jännä, kun niitä mainostetaan puheissa et meillä on puolison kanssa vapaasuhde, sitten kuitenkin pitää salaa touhuta ja panikoida ja selitellä jos kantautuu vääriin korviin. Ei ymmärrä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sen perusteella pitäisi ihmiset tunnistaa näistä keskusteluista et joku lenkkeilee, pettää/on pettänyt, perheeseen ostettu uutta autoa tai remontoitu, käyty vähän shoppailemassa, reissussa tai muuta vastaavaa, ni kyl hieman pistää mietityttämään et tunteeko joku keskusteluita lukeva piston omassa sydämessään vai tietääkö liikaa toisten elämästä tai sit jollain on todella kova maine kylillä tämän pettämisen suhteen? Meinaa noita yllä olevia "arkipäivän asioita" varmaan tapahtuu joka toisessa suhteessa...
Mitä tulee sitten noihin vapaisiin suhteisiin...niin jännä, kun niitä mainostetaan puheissa et meillä on puolison kanssa vapaasuhde, sitten kuitenkin pitää salaa touhuta ja panikoida ja selitellä jos kantautuu vääriin korviin. Ei ymmärrä.Varmaan edellisten ketjujen perusteella tunnistaa.. Plus just noi Nesteen ja upm juoru kerhot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan edellisten ketjujen perusteella tunnistaa.. Plus just noi Nesteen ja upm juoru kerhot.
Tämäpä näin. Lyhyesti virsi kaunis, tai karmea..
LM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sen perusteella pitäisi ihmiset tunnistaa näistä keskusteluista et joku lenkkeilee, pettää/on pettänyt, perheeseen ostettu uutta autoa tai remontoitu, käyty vähän shoppailemassa, reissussa tai muuta vastaavaa, ni kyl hieman pistää mietityttämään et tunteeko joku keskusteluita lukeva piston omassa sydämessään vai tietääkö liikaa toisten elämästä tai sit jollain on todella kova maine kylillä tämän pettämisen suhteen? Meinaa noita yllä olevia "arkipäivän asioita" varmaan tapahtuu joka toisessa suhteessa...
Mitä tulee sitten noihin vapaisiin suhteisiin...niin jännä, kun niitä mainostetaan puheissa et meillä on puolison kanssa vapaasuhde, sitten kuitenkin pitää salaa touhuta ja panikoida ja selitellä jos kantautuu vääriin korviin. Ei ymmärrä.Niin noh, mitäpä tähän lisäämään.
Pieni paikka ja liiaksi asti tuttavallisia ihmisiä riittää vierittään sellaista paskaa kenen tahansa niskaan jos niikseen tulee.
En tiedä ketjujen motiivista sen enempää kuin mitä olen lukenut, mutta ihan samalla linjauksella olen edelleen, et jos jonkun persekarvoja heiluttaa jonkun elämän tyyli, ni pakkoko sitä on suoltaa tällä sivustolla. Sen sijaan nostelis kissaa korvista ja kertoisi miksi niin ahistaaaaa.
Sit täällä ihmiset jotka lukeneet ketjuja summaavat jos ketäkin kadun tallaajaa ja näin leima perseessä on valmis. Mitä tästä seuraa, niin väärin käsityksiä roppa kaupalla ja pahaa mieltä. Ihmisistä kun on muuksikin kuin pilaamaan ja tuhoamaan.
Ja jos nyt kuvitellaan jonkun hilluvan sängystä sänkyyn, niin keneltä se on pois ja miksi se jotakuta niin vietävästi haRmittaa?
Vois juorujen sijaan keskittyä itseensä, ja sitä rataa.. on näet helpompiakin tapoja elää ja hengittää ♥️ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin noh, mitäpä tähän lisäämään.
Pieni paikka ja liiaksi asti tuttavallisia ihmisiä riittää vierittään sellaista paskaa kenen tahansa niskaan jos niikseen tulee.
En tiedä ketjujen motiivista sen enempää kuin mitä olen lukenut, mutta ihan samalla linjauksella olen edelleen, et jos jonkun persekarvoja heiluttaa jonkun elämän tyyli, ni pakkoko sitä on suoltaa tällä sivustolla. Sen sijaan nostelis kissaa korvista ja kertoisi miksi niin ahistaaaaa.
Sit täällä ihmiset jotka lukeneet ketjuja summaavat jos ketäkin kadun tallaajaa ja näin leima perseessä on valmis. Mitä tästä seuraa, niin väärin käsityksiä roppa kaupalla ja pahaa mieltä. Ihmisistä kun on muuksikin kuin pilaamaan ja tuhoamaan.
Ja jos nyt kuvitellaan jonkun hilluvan sängystä sänkyyn, niin keneltä se on pois ja miksi se jotakuta niin vietävästi haRmittaa?
Vois juorujen sijaan keskittyä itseensä, ja sitä rataa.. on näet helpompiakin tapoja elää ja hengittää ♥️Puumerkki jäi eli sama LM.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin noh, mitäpä tähän lisäämään.
Pieni paikka ja liiaksi asti tuttavallisia ihmisiä riittää vierittään sellaista paskaa kenen tahansa niskaan jos niikseen tulee.
En tiedä ketjujen motiivista sen enempää kuin mitä olen lukenut, mutta ihan samalla linjauksella olen edelleen, et jos jonkun persekarvoja heiluttaa jonkun elämän tyyli, ni pakkoko sitä on suoltaa tällä sivustolla. Sen sijaan nostelis kissaa korvista ja kertoisi miksi niin ahistaaaaa.
Sit täällä ihmiset jotka lukeneet ketjuja summaavat jos ketäkin kadun tallaajaa ja näin leima perseessä on valmis. Mitä tästä seuraa, niin väärin käsityksiä roppa kaupalla ja pahaa mieltä. Ihmisistä kun on muuksikin kuin pilaamaan ja tuhoamaan.
Ja jos nyt kuvitellaan jonkun hilluvan sängystä sänkyyn, niin keneltä se on pois ja miksi se jotakuta niin vietävästi haRmittaa?
Vois juorujen sijaan keskittyä itseensä, ja sitä rataa.. on näet helpompiakin tapoja elää ja hengittää ♥️Tätä ja näitä muita suoli24:sen ketjuja silloin tällöin lukeneena hyvin ihmetyttää se et jos jutuissa ei ole koskaan mitään perää niin miten täällä voi ketään tunnistaa ellei nyt nimillä tai selvillä henkilökohtaisilla tuntomerkeillä (tyyliin ikä, missä asuu, minkälaisella autolla ajelee, missä töissä, ulkonäkö, nimikirjaimet) kirjoitella ja niitä en ole kyllä nähnyt? Jos jutuissa on on pienintäkin perää, niin eiköhän ne nimet/ihmiset tule esille niissä juorukerhoissa, kyliltä, kaveriporukoista, henkilöiltä kenen kanssa nämä pettämistouhut hoidetaan ja leviää sitä myöten ihmisten tietoisuuteen eikä täältä, eli tuskinpa jokainen lenkkeilevä ihminen on pettävä puoliso tai vapaassa suhteessa elävä, minä ainakin jatkan lenkkeilyä vanhaan tapaan, vaikka en kumpaakaan ole. Enkä onnekseni tiedä tai tunnista tämän tai muidenkaan täällä olevien ketjujen ihmisiä.
Ja sehän on ollut aina niin, että jos hölmöilet, niin kyllä siitä kylillä tiedetään ja puhutaan, eihän tämä nyt mikään uusi ilmiö ole? Ja varmasti jokainen tietää, että juorut leviää kuin kulovalkeella. Mikäs ihmisistä sen kivempaa, kun juoruta muiden asioista, niin unohtuu omat ongelmat.
Toisaalta voi myös katsoa peiliin, jos tällaisia juoruja itsestä syntyy ja lähtee liikkeelle ja niissä on perää....ja ainakin itse koen asian niin, että jos joku haluaa itsestäni juoruilla, niin siitä vaan, eiköhän jokainen tiedä omat asiansa paremmin kuin muut ja jos on antanut aihetta juoruilulle, niin ehkä ne juorut on sit ansaittuja. 🤔 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä ja näitä muita suoli24:sen ketjuja silloin tällöin lukeneena hyvin ihmetyttää se et jos jutuissa ei ole koskaan mitään perää niin miten täällä voi ketään tunnistaa ellei nyt nimillä tai selvillä henkilökohtaisilla tuntomerkeillä (tyyliin ikä, missä asuu, minkälaisella autolla ajelee, missä töissä, ulkonäkö, nimikirjaimet) kirjoitella ja niitä en ole kyllä nähnyt? Jos jutuissa on on pienintäkin perää, niin eiköhän ne nimet/ihmiset tule esille niissä juorukerhoissa, kyliltä, kaveriporukoista, henkilöiltä kenen kanssa nämä pettämistouhut hoidetaan ja leviää sitä myöten ihmisten tietoisuuteen eikä täältä, eli tuskinpa jokainen lenkkeilevä ihminen on pettävä puoliso tai vapaassa suhteessa elävä, minä ainakin jatkan lenkkeilyä vanhaan tapaan, vaikka en kumpaakaan ole. Enkä onnekseni tiedä tai tunnista tämän tai muidenkaan täällä olevien ketjujen ihmisiä.
Ja sehän on ollut aina niin, että jos hölmöilet, niin kyllä siitä kylillä tiedetään ja puhutaan, eihän tämä nyt mikään uusi ilmiö ole? Ja varmasti jokainen tietää, että juorut leviää kuin kulovalkeella. Mikäs ihmisistä sen kivempaa, kun juoruta muiden asioista, niin unohtuu omat ongelmat.
Toisaalta voi myös katsoa peiliin, jos tällaisia juoruja itsestä syntyy ja lähtee liikkeelle ja niissä on perää....ja ainakin itse koen asian niin, että jos joku haluaa itsestäni juoruilla, niin siitä vaan, eiköhän jokainen tiedä omat asiansa paremmin kuin muut ja jos on antanut aihetta juoruilulle, niin ehkä ne juorut on sit ansaittuja. 🤔Onko tämänlainen seksin harrastaminen niin vakava asia? Itseäni ei aina jaksa kiinnostaa seksi, niin miksi kieltäisin sen harrastamisen mieheltäni. Tiedän että hän käy välillä tuttavamme luona "päiväkahvilla" mutta mitä sitten. Emme ole aiheesta keskustelleet mutta asiat rullaavat näin hyvin ja kaikki on tyytyväisiä. Elämämme on mukavaa ja viihdymme yhdessä, miksi siis tekisin tästä numeron...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä ja näitä muita suoli24:sen ketjuja silloin tällöin lukeneena hyvin ihmetyttää se et jos jutuissa ei ole koskaan mitään perää niin miten täällä voi ketään tunnistaa ellei nyt nimillä tai selvillä henkilökohtaisilla tuntomerkeillä (tyyliin ikä, missä asuu, minkälaisella autolla ajelee, missä töissä, ulkonäkö, nimikirjaimet) kirjoitella ja niitä en ole kyllä nähnyt? Jos jutuissa on on pienintäkin perää, niin eiköhän ne nimet/ihmiset tule esille niissä juorukerhoissa, kyliltä, kaveriporukoista, henkilöiltä kenen kanssa nämä pettämistouhut hoidetaan ja leviää sitä myöten ihmisten tietoisuuteen eikä täältä, eli tuskinpa jokainen lenkkeilevä ihminen on pettävä puoliso tai vapaassa suhteessa elävä, minä ainakin jatkan lenkkeilyä vanhaan tapaan, vaikka en kumpaakaan ole. Enkä onnekseni tiedä tai tunnista tämän tai muidenkaan täällä olevien ketjujen ihmisiä.
Ja sehän on ollut aina niin, että jos hölmöilet, niin kyllä siitä kylillä tiedetään ja puhutaan, eihän tämä nyt mikään uusi ilmiö ole? Ja varmasti jokainen tietää, että juorut leviää kuin kulovalkeella. Mikäs ihmisistä sen kivempaa, kun juoruta muiden asioista, niin unohtuu omat ongelmat.
Toisaalta voi myös katsoa peiliin, jos tällaisia juoruja itsestä syntyy ja lähtee liikkeelle ja niissä on perää....ja ainakin itse koen asian niin, että jos joku haluaa itsestäni juoruilla, niin siitä vaan, eiköhän jokainen tiedä omat asiansa paremmin kuin muut ja jos on antanut aihetta juoruilulle, niin ehkä ne juorut on sit ansaittuja. 🤔Mua ei ihmetytä, mutta Jos mikä ihmetyttää niin juoruilu.
Jos joku ei tunnista, niin ei voi minkään. Jos joku tunnistaa niin jättäs omaan arvoonsa.
Ympäri pyöreästi näin.
LM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mua ei ihmetytä, mutta Jos mikä ihmetyttää niin juoruilu.
Jos joku ei tunnista, niin ei voi minkään. Jos joku tunnistaa niin jättäs omaan arvoonsa.
Ympäri pyöreästi näin.
LMEiköhän jokainen ole siihen joskus sortunut...juoruiluun ja niiden puimiseen oli se sit täällä tai jossain muualla. En usko et niin täydellistä onkaan olemassa, jos on niin papukaija merkki ja kymppi pojat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tämänlainen seksin harrastaminen niin vakava asia? Itseäni ei aina jaksa kiinnostaa seksi, niin miksi kieltäisin sen harrastamisen mieheltäni. Tiedän että hän käy välillä tuttavamme luona "päiväkahvilla" mutta mitä sitten. Emme ole aiheesta keskustelleet mutta asiat rullaavat näin hyvin ja kaikki on tyytyväisiä. Elämämme on mukavaa ja viihdymme yhdessä, miksi siis tekisin tästä numeron...
Luuleeko miehesi tekevänsä sitä salaa? Toihan on ideaali jos kaikki on tyytyväisiä, mut jos yhdelle valehdellaan ja toimitaan selän takana..?
- Anonyymi
Lempinimiähän on mainittu tuolla aiempaa tässä ketjussa. Huvittavaa kuinka moni näitä lukee, oikeen odottaa ja toivoo varmaan että tulis jotain paljastuksia tai vihjeitä näistä... Ja jos nimiä mainitsis kuinkakohan kauan ne täällä olis ennen kun poistettaisiin?
- Anonyymi
Onko nuo lempinimiä🤔? Jos on, niin jo on lempinimet...sen verta ympäripyöreitä lempinimiä et sopis vaikka meikäläiseenkin.
Nimet kyllä saa selville varmaan kyliltä niin kuin muutkin juonenkäänteet 😁. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko nuo lempinimiä🤔? Jos on, niin jo on lempinimet...sen verta ympäripyöreitä lempinimiä et sopis vaikka meikäläiseenkin.
Nimet kyllä saa selville varmaan kyliltä niin kuin muutkin juonenkäänteet 😁.Noita lempinimiä käytetään varmaan vaan tässä ketjussa. Mutta kerrohhan, mitä uusia juonen käänteitä oot saanut kylillä selville?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noita lempinimiä käytetään varmaan vaan tässä ketjussa. Mutta kerrohhan, mitä uusia juonen käänteitä oot saanut kylillä selville?
Eikös kommentissa sanottu, että kyliltä varmaan selviää. Kysy siis sieltä, jos kiinnostaa.
- Anonyymi
Keillä elämä on niin sanotusti kunnossa ja suht raiteillaan, ei kiinnosta saati innosta sen paremmin juoruilla kuin pettääkään ja tuskin pitävät mykkäkoulua, joka lähes aina syypäänä honoon suhteeseen ja sen hunon suhteen mukanaan tuomiin ongelmiin.
- Anonyymi
Mun mielestä pettämisessä on se ero tekeekl sitä satunnaisesti (humalassa) vaikkapa baarista pongaa jonkun. vai suunnitelmallisesti, esim. lähdetään salaa hotelli lomalle. Jotenkin humalassa harvoin pettämisen ymmärtäisin helpommin. Suunnitelmallisuus on pitkä jänteistä ja harkittua. Pitkä aikaisempaa jo se ajatus pettämisestä. Loukkaavampaa petetylle.
- Anonyymi
Oho, eli humalassa oleva rattijuoppo on mielestäsi vähemmän syyllinen kuin selvänä ajava jos vastapuoli halvaantuu tai kuolee? Tämä muuten tuntuu menevän näin ainakin oikeusasteissa. Suunnitelmallisuus on aina tietoista riippuen mitä tai mihin tilanteeseen se liittyy.
- Anonyymi
Meikäläisen ei ole koskaa tehnyt mieli pettää, ei selvinpäin ei kännispäitenkään, meillä menee vaimon kanssa hyvin, me puhumme suunnittelemme elämäämme liittyvät asiat, meidän ei tarvitse arvailla, seksikin sujuu useinkin varsin spontaanisti, ei ongelmia.
- Anonyymi
Renki kysy emännältä vitosella johon emäntä, jos kymppi on liikaa, nii mee siitä navettaa vitosella p..n..ee..piikaa..
- Anonyymi
Harva täällä tai kylillä ylipäätään todellisuudessa tietää toisten tekemisestä paljoakaan. Moni vaan niin utelias että haluaisi tietää 🤣 yhtä tyhmiä nää uteliaat kun ne petetyt puolisot kin ja eräät senkus viilettää meneen 🤣
- Anonyymi
Toivottavasti ei ole lähipiiriä/tuttuja nämä viilettäjät ja petetyt..en tiedä kävisikö sääliksi enemmän näitä heikko itsetuntoisia ihmisiä, jotka pettää vai niitä jotka tuollaista touhua sietää....vikaa pitää olla molemmissa ja paljon.

Sitä petetyn sieto kykyä minä lähinnä ihmettelen.... Tiedän että ainakin yksi petetty on näistä viesti ketjuista kyllä itsensä tunnistannut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä petetyn sieto kykyä minä lähinnä ihmettelen.... Tiedän että ainakin yksi petetty on näistä viesti ketjuista kyllä itsensä tunnistannut.
Ehkä, mutta on varmasti ollut haisua asiasta jo etukäteen. Tiedän montakin pettäjää, petetyksi tullutta mutta en lähtisi kyllä täällä asiasta juoruamaan. Oli kerran tapaus meinaten jossa nainen tahtoi tietää miehensä liikkeistä ja Pyysi varta vasten minua kertomaan jos aihetta olisi.
Se hetki sitten koitti ja kuuliaana ystävänä kerroin asiasta, ja crash boom ja bäng - kuinka viestin kertoja ammuttiin alas. Siinä oli sellainen taikatemppu jonka vuoksi opin olemaan hiljaa, ja toisekseen hittoako mua kiinnostaa pikku kylän varvin vetelijät.
Niin petaa kui makaa, jokainen tahollaan.
Täällä saatetaan jauhaa paskaa ja sillä on vissi ero totuuden kanssa, että sikäli mikäli ... 🤔
LM
- Anonyymi
Kukaan tuskin todella tietää muitten asioista hittojakaa, mutta ihminen on verraton olettaan ja mutuileen asioita. ihan kuin sktsofreeni. ja sitten sitä mutua pidetään oikeena faktana. ihan käytännön esim, on mustasukkaisuus. silloihan mielikuvitus laukkaa...
- Anonyymi
Kyllä täällä ja koskella muutenki kuule moni nää tietää 👍
- Anonyymi
Suomessa enemmän kuin puolet avioliitoista päätyy eroon ja yks syy on seksi tai sen puute, toinen on raha tai sen puute, joka tapauksessa se pääsyy on jomman kumman itsekkyys. ei mikään suhde toimi vain toisen ehdoilla johon sen toisen olisi alistuttava.
Enää ei osata elää yhteistä arkea...- Anonyymi
Ihmiset pyrkii hyötymään ihmisistä. Pitävät jatkeina ja asioiden mahdollistajina. Sit kun löytyy tilalle parempi niin vanha laitetaan kiertoon.
Vähän kuin kierrätystä. Toisen roska, on toiselle aarre.
LM
- Anonyymi
Jaa, a. ei siis ihmekkään että niin moni päätyy elämään yksin, kun ei voi luottaa kumppaniin..
- Anonyymi
Tuossa oli parikin hyvää kirjoitusta siitä, kuinka ensin epäillään puoliso pettävän ja sitten kun tiedon saa ammutaan viestin tuoja. Ja toinen esimerkki , kun puoliso jää kiinni ja sitten itketään, sovitaan, luvataan, ettei enään ikinä petä niin annetaan anteeksi ja uskotaan toisen lupaus. Ja kuinka käy, hetken päästä sama meno jatkuu. Mut eihän siinä jos petetty uskoo ja on onnellinen toisen rinnalla... Jotkut vaan on sokeita eikä halua uskoa toisesta mitään pahaa tai mitä kylillä puhutaan...
- Anonyymi
Jotkut on vaan niin yksinkertaisen tyhmiä! Antavat anteeksi kerta toisensa jälkeen ja tyhmänä uskovat kaikki selitykset aasta ööhön. Sitten syödään nappia naamariin, kun oma mielenterveys kärsii toisen tekosista. Mut jokainen tavallaan....
- Anonyymi
Eräät varatut käyvät jopa gambiassa itseään tarjoamassa. Kunnon lomalla ei saa puutteessa olla ja puoliso odottaa kiltisti kotona millaisia tulijaisia on kullalla mukana kotiin saapuessa
- Anonyymi
Gampiassa onpi erilaista. Ihon väri, ilmasto. Ainakin kalpeaan suomi muijaan tai nuijaan verrattuna.
Sarkasmia 🤭
LM
- Anonyymi
Kuka on säälittävin? pettäjä, kolmas pyörä, vaiko petetty? Olen ehkä julma mielipiteessäni mutta mun mielestä petetty jos se tietää toisten touhuista ja on kuin ei mitään oliskaan. Se esittäminen ja tyytyminen (hiljaa hyväksyminen) on säälittävää. Anteeks vaan mutta qlottais oman elämän. Toiset kuitenkin elää sitä omaa elämää jatkuvasti.
- Anonyymi
On sulla ogelmat. menisit töihin sossu pummi.
- Anonyymi
Kyllä koskella on eräskin pettäjä, jonka monet jo siitä maineesta tietää. Huomion kipeys vai mikä saa akan pyörittämään useampaa varattua ja vapaata? Puoliso sokeesti vaan antaa olla ja uskoo valheet. Toisaalla nämä puskaa saavat miehet keskenään naureskelee akan touhuille.
- Anonyymi
Nähty on joo, vaihtaa hiusten väriä jatkuvasti ja ramppaa generaalissa tyrkyllä, kämppä Jethron omistamassa kerrostalossa. PizzaPekua viedään kuin litran mittaa. yleensä nää pettäjät ei oo edes minkään näköisiä, edestä eikä takaa, huonolla itsetunnolla varustettuja moniongelmaisia.
- Anonyymi
Menevien ihmisten on helppo hairahtua ja pettää. On harrastuksia, työmatkoja jne mistä sitä puoliso tietää onko toinen oikeasti siellä missä sanoo olevansa saatikka kenen kanssa. Tai sit haluu olla sokea tai vaan "ymmärtää" toista... Näitä avoimia suhteita ymmärrän vielä vähemmän, mielestäni sellaisen ihmisen kanssa rakastellaan ketä rakastaa, ei muiden.
- Anonyymi
Ei se siitä hajoo.. Umpeen menee kuin veneen jälki. Nuku rauhassa.
- Anonyymi
Pettäminen johtuu annon ja saannon epätasapainosta. kun antaa niin saa, eikä tartte arvailla kumpi pettää vaiko kumpikaan ja onni kukoistaa. mars peti puuhiin.
- Anonyymi
jokaista se oma puoliso ei enään kiinnosta. Joku toinen saattaa olla kiinnostavampi ja kiihottavampi vaikka oma puoliso olisikin muuten ihan kiva ja ok. Ehkä siksi ei viitsitä erota. Ei se erokaam ihan helppoa ole. Ja voi jäädä taloudellisesti tappiolle. Syitä jäämiselle on monia... Yhteinen asunto,rahat lainat, lapset, lapsen lapset, kotieläimet jne. Näiden vuoksi halutaan asua oman puolison kanssa mutta silti halutaan myös olla toisen kanssa.
- Anonyymi
Jos haluaa elää hyvää ja mielekästä elämää niin sen eteen on nähtävä vaivaa.
Ihminen joka sohii joka suuntaan niin tuskin on onnellinen, mutta ongelmainen kyllä.
Rahansa voi sit ansaita rehellisesti makaamalla, ja tai petaamalla kuten mainitsit mutta suhteen tulisi perustua rehellisyyteen.

LMTalo ja kesämökki. Auto ja moottoripyörä. Vaimo ja rakastajatar... Toiset vaan tarvii kaikkea enemmän.
- Anonyymi
Kävi kerran, että tapasin hyvä kuntoisen ja kauniin naisen, todellinen unelma ja hyvä ja innokas sekstaamaan.
asia jatkui, kunnes kävi vahigossa ilmi, että tämä nainen olikin naimisissa, joka tietona melkoinen shokki.- Anonyymi
Taisit herätä vaan unesta 😄
LM
- Anonyymi
Laivoilla oli ainakin muinoin paljon suomi naisia, monet haki lapsen tekoon siementä, muttei miestä.
- Anonyymi
Nykyään en laivaristeilyille viitsi edes lähteä, koska laiva täynnä somaleja ja muita mölyapinoita, ei sitä touhua jaksa seurata, varsinkaan jos on lapsia mukana. Maku mennyt koko risteilytouhuista. No, kyllä ne laivavarustamot pärjää ilman minunkin eurojani.

Olet ihan niin oikeessa kuin olla ja voi. ei ole nykyään laivoille menemistä, mainitut ongelma tapaukset on valloittaneet nekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet ihan niin oikeessa kuin olla ja voi. ei ole nykyään laivoille menemistä, mainitut ongelma tapaukset on valloittaneet nekin.
Nythän oli jokunen aika takaperin venäläis naisten järkkäämiä bleitä monissa motelleissa ja sen semmoisissa majataloissa ja asiakkaat tyytyväisiä laatuun jota tarjolla.
- Anonyymi
Tarviiko pettämiseen heti yhdistää seksi? Monesti suhde alkaa pikku hiljaa ihastumisella. Yhden illan panot täysin eri asia. Tässäkin ketjussa tapaus vähän muuta kun yhden illan hairahtuminen.
- Anonyymi
Joo kyllä j.kosken pettäjillä on vakisuhteet. Siis avioliiton lisäksi. Ainakin heillä joista näissä ketjuissa on ollut kyse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo kyllä j.kosken pettäjillä on vakisuhteet. Siis avioliiton lisäksi. Ainakin heillä joista näissä ketjuissa on ollut kyse.
Kyllä vaatii jotain erikoistataitoja tai varmaankin luonnevikaa et pystyy elämään avioliitossa ja samaan aikaa pitää toista suhdetta yllä sit vielä yrittää kasvattaa omia lapsia ja vähän sivussa niitä aviopuolisonkin lapsia.eiköhän joku kohta kuitenkin jää vähän vähemmälle panokselle?

Paljonko se sun hanuria kutittaa? Siis oikeasti. Eiks parempi spekuloida asioita siellä omassa päässään ku täällä lypsää kenenkään panoksia.
- Anonyymi
Yks vosu tahtoi kakkoseen ja kun kysy miksei ykköseen ? hän vastas, ett ykkönen on ukkoaan varten, lisäten otat sie vai jätät sie välliin..
- Anonyymi
Kannattaa naida kunnolla ennen kundin töihinmenoa niin petos siirtyy iltapäivälle heti aamun sijaan ,
- Anonyymi
Ekan mukulan synnyttyä muija alko pihtaan , mut kun halus toisen lapsen niin jo oli kiihkee ja antelia kunnes toinenkin syntyi, sit taas sama pihtaaminen ja alkohan se turpoomaan kuin valas ikään joten eipä tehnyt mieli vongata, niinpä tuli seuraa haettua muualta.
- Anonyymi
Hyvä vaan jos seuraa löytyy, jos ei oma puoliso enään kiinnosta. Jos ei sun vaimo halua seksi ei sen tarvii tarkoittaa ettetkö sinä saisi haluta.
- Anonyymi
Tiedän kaksikin kaveria jotka pettävät muijiaan ja antavat tarvittaessa toisilleen alibin. Tosin eipä ne vaimo raukat taida koskaan mitään eppäillä tai ainakaan kysellä..... Mutta varo toimen piteenä hyvä!
- Anonyymi
Jo yl kaks kyment vuotta olt oman lisäks pari sivu suhdet suht vakinaiseen. en kadu.
- Anonyymi
Taitaapi olla, että jokainen on valmis pettään jos puutteess kituu.
- Anonyymi
Monissa avioliitoissa seksi ei enään ole se yhdistävä tekijä. Monia asioita kyllä puuhaillaan yhdessä mutta seksi jäännyt ja jos sitä vain jompi kumpi enään haluaa niin helposti lähtee rakentaa uutta avioliiton ulko puolista suhdetta. Usein uusi 'tuttavuus' on omaa kumppania nuorempi, hauskempi, viriilimpi jne.. Silti avioero saattaa ollaa liian suuri tai työläs asia toteuttaa.
- Anonyymi
Onhan näitä rouvia juu. Pari kuppia kun annetaan illanistujaisissa, häipyy kaikki estot ja ollaan tyrkyllä kaikille isännille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan näitä rouvia juu. Pari kuppia kun annetaan illanistujaisissa, häipyy kaikki estot ja ollaan tyrkyllä kaikille isännille.
On niitä isäntiäkin joilta tippuu housut samantien jalasta jos mahdollisuus on.
Sitten oma ryhmänsä ne jotka katsoo et kumppani, puoliso on vastuussa toisen onnesta, ja sitten kun kaikki olekkaan huuman jälkeen luksusta, niin alkaa se onnen etsiminen muualta. 🤦
LM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan näitä rouvia juu. Pari kuppia kun annetaan illanistujaisissa, häipyy kaikki estot ja ollaan tyrkyllä kaikille isännille.
oot vai sika
- Anonyymi
Mikä siinä seksi hommissa oikein mättää.
- Anonyymi
Vallan halu. kun kontrolloi seksillä luulee olevansa vallassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vallan halu. kun kontrolloi seksillä luulee olevansa vallassa.
Joo ja sittenhän kontrolloija huomaakin jäävänsä yksin, kontrolloimaan. niin että kannattikohan ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ja sittenhän kontrolloija huomaakin jäävänsä yksin, kontrolloimaan. niin että kannattikohan ?
Ja pahimmasss tapauksessa sabotoi vielä vuosia tämän jälkeen...
LM
- Anonyymi
Vaimon sisko oli kerran meillä lasten kaitsijana, emännän olessa reissussa, tilanne alkoi kuumottaan ja kun omat vanhemmat haki lapset viikonloppu kylään, niin kyl oli makoisa viikonloppu sai edestä ja takaa ja vaikka miten. ei ole koskaan ollut niin ihanaa, tosin homma jatkuu aina vieläkin kunhan tilaisuus antaa myöden. en tiedä huomaako eukko kun intiimisti ollaan että ajattelen ehkä jotakuta muuta jolloin purkautuminen on sanotaako isompaa.
- Anonyymi
Kun tai jos kieltää toiselta nautinnon jää itsekin ilman.
- Anonyymi
Näin petettynä ois oikeestaan aika mielenkiintosta tietää moniko minuakin katsoo säälien, että ei tuo raukka varmaan tiedä mitä miehensä tekee? En kuulu "julkkiksiin" joten voihan se olla ettei asia edes kiinnosta, mutta on kuitenkin käy nyt mielessä, että tietääkö kaikki tästäkin ja miettivät että ei tuokaan raukka edes arvaa mitä selkänsä takana tapahtuu. Tietenkin on vakuutettu että suhde on loppu, mutta eihän se ole.
- Anonyymi
Onko miehesi toinen suhde kestänyt pitkäänkin, miksi et jätä miestä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko miehesi toinen suhde kestänyt pitkäänkin, miksi et jätä miestä?
Sitä jotenkin uskoo että joskus vielä minä riitän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä jotenkin uskoo että joskus vielä minä riitän.
Läheis riippuvainenko ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä jotenkin uskoo että joskus vielä minä riitän.
Mikä saa sinut epäilemään/tietämään että miehelläsi on toinen nainen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä jotenkin uskoo että joskus vielä minä riitän.
Odotat että miehesi kyllästyy tähän toiseen naiseen? Kauanko meinasit odotella? Minuakin kiinnostaa kuinka kauan tilanne on jatkunut, kuukausia, vuosia? Ei tuollainen voi kovin hyvää tehdä itseluottamukselle eikä psyykkeelle. Itse olisin varmasti täysi ihmis raunio jos olisin sinä :(
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä jotenkin uskoo että joskus vielä minä riitän.
Mä kyl voisin panna sua sil aikaa kun vartoot ukkoos vieraista, niin jos et oo ihan järettömän pullee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä jotenkin uskoo että joskus vielä minä riitän.
Tiedätkö Kauanko miehesi toinen suhde on kestänyt? Mietityttää tiedätkö sinä (en tahdo loukata) tai osaatko arvella miksei miehesi ole lähtenyt tuon toisen naisen mukaan? Jotenkin kirjoituksestasi saa sen vaikutelman että toinen suhde on kestänyt jo pitkään..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä jotenkin uskoo että joskus vielä minä riitän.
Taitaa olla harha kuvitelmaa. Miksi riitisit joskus jos et nutkään riitä.
- Anonyymi
Mistä tiedät että miehelläsi on toinen suhde? Minä haluan epätoivoisesti löytää näitä merkkejä/todisteita omassa tilanteestani!!! Terv. Ketjun aloittaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tiedät että miehelläsi on toinen suhde? Minä haluan epätoivoisesti löytää näitä merkkejä/todisteita omassa tilanteestani!!! Terv. Ketjun aloittaja.
Ja uskon että asia on todella arka ja kipeä mutta toivoisin kovasti että vastaisit. Kiitos!!
Oma tilanne ei ole edennyt suuntaan tai toiseen ja olen epätoivoinen!!! En kaipaa täällä mitään joutavan päiväistä suun aukomista vaan tietoa ja kokemuksia!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja uskon että asia on todella arka ja kipeä mutta toivoisin kovasti että vastaisit. Kiitos!!
Oma tilanne ei ole edennyt suuntaan tai toiseen ja olen epätoivoinen!!! En kaipaa täällä mitään joutavan päiväistä suun aukomista vaan tietoa ja kokemuksia!!Paljonko tiedot ja kokemukset sua auttaa tässä asiassa? Jokainen parisuhde on erilainen... Jokainen ihminen on erilainen, tilanteet on erilaisia. Ymmärrän kyllä jos vertaistukea haet mutta jotain kikka kolmosia tilanteeseesi tuskin täältä löydät.
"Jokainen on oman onnensa seppä", niin myös sinä. Tee itsellesi palvelus ja tee ratkaisu omasta aloitteesta jolloin tilanteet ikään kuin alkavat näin hoitumaan. Työtähän se teettää mutta vaivaa nähtyä kiitoskin seisoo ja ehkäpä vahvempi ja varmempi sinä :)
LM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljonko tiedot ja kokemukset sua auttaa tässä asiassa? Jokainen parisuhde on erilainen... Jokainen ihminen on erilainen, tilanteet on erilaisia. Ymmärrän kyllä jos vertaistukea haet mutta jotain kikka kolmosia tilanteeseesi tuskin täältä löydät.
"Jokainen on oman onnensa seppä", niin myös sinä. Tee itsellesi palvelus ja tee ratkaisu omasta aloitteesta jolloin tilanteet ikään kuin alkavat näin hoitumaan. Työtähän se teettää mutta vaivaa nähtyä kiitoskin seisoo ja ehkäpä vahvempi ja varmempi sinä :)
LMSiinähän se onkin kun en tiedä mitä tekisin. Miten pitäisi aloittaa. Kerran olen yrittänyt puhua mutta kaikki kiellettiin. Entä jos teen väärän päätöksen? Kyse ei ole vain minusta. Siksi haluaisinkin vastauksia kysymyksren: MISTÄ TIEDÄN ETTÄ PUOLISO PETTÄÄ? Mieheni liikkuu paljon enkä voi jatkuvasti seurata enkä olla varma onko siellä missä sanoo olevansa. Toki joskus pankki tiedoista näen että on käyttänyt korttia esim Helsingissä jos on ollut puhe että sinne menee. Mutta epäilen aina että onkohan se mahdollinen salainen kumppani mukana. Todisteita minulla kun ei ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinähän se onkin kun en tiedä mitä tekisin. Miten pitäisi aloittaa. Kerran olen yrittänyt puhua mutta kaikki kiellettiin. Entä jos teen väärän päätöksen? Kyse ei ole vain minusta. Siksi haluaisinkin vastauksia kysymyksren: MISTÄ TIEDÄN ETTÄ PUOLISO PETTÄÄ? Mieheni liikkuu paljon enkä voi jatkuvasti seurata enkä olla varma onko siellä missä sanoo olevansa. Toki joskus pankki tiedoista näen että on käyttänyt korttia esim Helsingissä jos on ollut puhe että sinne menee. Mutta epäilen aina että onkohan se mahdollinen salainen kumppani mukana. Todisteita minulla kun ei ole.
Hmm... No lähdetääns puimaan asiaa siltä kantilta jotta Miksi epäilet että hänellä toinen olisi?
Yleisiä merkkejä toisesta suhteesta on:
Rahanmeno kasvaa.
Oman ulkonäkönsä huomioiminen eri tapaan kuin ennen. Uusia vaatteita, huolitellumpi ulkonäkö, tuoksut, menemiset, ylityöt tai fanaattinen käytös/liikkuminen liikunnan suhteen. Vaatteissa toistuva sama tuoksu - jonkun muun kodista. Seksihalut lisääntyneet huomattavasti tai versus ettei haluja, aloitteita tapahdu kuin väkinäisesti.
Etäisyyden ottaminen avoliitossa ja Ghostaaminen jos ei asuta saman katon alla. Lirkuttelua ei tule viestein ja viestintä lyhyt malkaista, joskus vastausta kuulu ja vedotaan kiireeseen. Sanooko hän rakastavansa sua? Halaako?

LMKyllä mieheni halaa ym mutta siihen varmaan liittyy erilainen välittäminen. Joskus tuoksuu erilaiselta, ei vastaa puhelimeen ja viesteihin viiveellä, sanoo ettei ole huomannut vaikka kellokin ranteessa ilmoittaa puhelimeen tulleista yhteyden otosta. On enemmän poissa kotoa. Aina kaikenlaisia selityksiä. Kaikenlaisia illan istujaisia. Kerran kysyin yhdeltä kaveriltaan miten meni ilta. Oli ensin ihan ymmällään kunnes takelteli että ihan hyvin. Tuli fiilis että oliko mitään illan istujaisia ollenkaan. On alkanut urheilla enemmän. Kerran oli ollut lenkillä. Vilkaisin mieheni kelloa kun oli suihkussa ja askeleita ei ollut kertynyt paljon yhtään. Mainitsin asiasta niin vastaus oli että kello reistailee ja ei ole tallentanut askelia. Siis kaikkea tuollaista pientä mutta mielestäni kuullostaa selittelyltä ja valehtelulta. Lisäksi monesti jos soitan ja mies sanoo olevansa autossa ja matkalla kotiin ei kuullosta yhtään siltä että olisi autossa. Kerrankin kuului tausta hälinää aivan kuin olisi ollut jossain ostos keskuksessa tai kaupassa. Sanoi että kuuluu radiosta mutta eihän radio ole samaan aikaan päällä kun autossa on Bluetooth käytössä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä mieheni halaa ym mutta siihen varmaan liittyy erilainen välittäminen. Joskus tuoksuu erilaiselta, ei vastaa puhelimeen ja viesteihin viiveellä, sanoo ettei ole huomannut vaikka kellokin ranteessa ilmoittaa puhelimeen tulleista yhteyden otosta. On enemmän poissa kotoa. Aina kaikenlaisia selityksiä. Kaikenlaisia illan istujaisia. Kerran kysyin yhdeltä kaveriltaan miten meni ilta. Oli ensin ihan ymmällään kunnes takelteli että ihan hyvin. Tuli fiilis että oliko mitään illan istujaisia ollenkaan. On alkanut urheilla enemmän. Kerran oli ollut lenkillä. Vilkaisin mieheni kelloa kun oli suihkussa ja askeleita ei ollut kertynyt paljon yhtään. Mainitsin asiasta niin vastaus oli että kello reistailee ja ei ole tallentanut askelia. Siis kaikkea tuollaista pientä mutta mielestäni kuullostaa selittelyltä ja valehtelulta. Lisäksi monesti jos soitan ja mies sanoo olevansa autossa ja matkalla kotiin ei kuullosta yhtään siltä että olisi autossa. Kerrankin kuului tausta hälinää aivan kuin olisi ollut jossain ostos keskuksessa tai kaupassa. Sanoi että kuuluu radiosta mutta eihän radio ole samaan aikaan päällä kun autossa on Bluetooth käytössä.
Minusta näillä piirteillä aika selkeä keissi.. Mutta..
Se mitä meinaat tehdä asialle niin on sit jo toinen juttu. Nämä kaksoiselämää elävät ihmiset on meinaan mestareita puhumaan, ja onhan syytäkin koska kaksi kalaa koukussa on aika haaste saada pidettyä. Toki voihan olla että joillain se vaimo niin miehensä perään katsele, ja homma on sillä sipuli, ja toisella taas haasteita tuo tämä variaatio vaimoke. Itse lähtisin purkaa tilannetta keskustelulla. Jos toinen on kovinkin hanakas poistumaan tilanteesta niin aika vähän vaihtoehtoja on jäljellä jäävistä kommunikaatio keinoista - Helposti saa ynnättyä tästä puhumattomuudesta kriteerit suhteessa ja sen kenen mielenterveyttä tässä asiassa säästellään, tai säädellään ja kumman toimesta.
Jotkut tutkivat puhelimet, sähköpostit mutta itse saisin jo tästä niin hirveät kilarit aikaan vaikka mulla mitään salattavaa olisikaan. Enemminkin tää on sellainen juttu että minä ja minun ja sulla on omat jne.. Parasta olis ku jäis kiinni tai tunnustaisi itse. Naisen vaisto on näissä asioissa hyvinkin pettämätön, joten varmaan näet kuinka asiat on? Ihmisethän pohjimmiltaan kun ei muutu, ellei elämään tule muuttujaa joka ruokkii tilannetta, ja sama asia kun ja jos tilanteesta muuttuja poistuu niin senkin helposti huomaa.
Sulla on kuitenkin 1 ainukainen elämä ja tietty aika elää sitä ns. haluammallasi tavalla. Jos olet epäileväinen miehesi suhteen niin kirjoita vaikka kirje, viesti, sähköposti - jotain jolla saat auki asioita jollain tapaa. Jos saatte puhuttua, miehesi rauhoitettua sun mielen ja jos mitään ei vinksallaan olekkaan niin ei se puhuminen turhasta ole.
Näytä hänelle tämä viesti ketju ...... Ja mainitse jotta olet myös itse kommentoinut.
Toivottavasti tästä nyt on jotain apua. En kuitenkaan tahdo sanoa että miehesi pettää sua koska varmuutta vielä ei ole ja pahinta koko tilanteessa olisi syyttää syytöntä. Tsemppiä.
LM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä mieheni halaa ym mutta siihen varmaan liittyy erilainen välittäminen. Joskus tuoksuu erilaiselta, ei vastaa puhelimeen ja viesteihin viiveellä, sanoo ettei ole huomannut vaikka kellokin ranteessa ilmoittaa puhelimeen tulleista yhteyden otosta. On enemmän poissa kotoa. Aina kaikenlaisia selityksiä. Kaikenlaisia illan istujaisia. Kerran kysyin yhdeltä kaveriltaan miten meni ilta. Oli ensin ihan ymmällään kunnes takelteli että ihan hyvin. Tuli fiilis että oliko mitään illan istujaisia ollenkaan. On alkanut urheilla enemmän. Kerran oli ollut lenkillä. Vilkaisin mieheni kelloa kun oli suihkussa ja askeleita ei ollut kertynyt paljon yhtään. Mainitsin asiasta niin vastaus oli että kello reistailee ja ei ole tallentanut askelia. Siis kaikkea tuollaista pientä mutta mielestäni kuullostaa selittelyltä ja valehtelulta. Lisäksi monesti jos soitan ja mies sanoo olevansa autossa ja matkalla kotiin ei kuullosta yhtään siltä että olisi autossa. Kerrankin kuului tausta hälinää aivan kuin olisi ollut jossain ostos keskuksessa tai kaupassa. Sanoi että kuuluu radiosta mutta eihän radio ole samaan aikaan päällä kun autossa on Bluetooth käytössä.
Kätke autoon gps seuranta palikka niin tiedät missä ukko käy panemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kätke autoon gps seuranta palikka niin tiedät missä ukko käy panemassa.
Se seuranta palikka tuohon tarkoitukseen on laiton! En suosittele.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinähän se onkin kun en tiedä mitä tekisin. Miten pitäisi aloittaa. Kerran olen yrittänyt puhua mutta kaikki kiellettiin. Entä jos teen väärän päätöksen? Kyse ei ole vain minusta. Siksi haluaisinkin vastauksia kysymyksren: MISTÄ TIEDÄN ETTÄ PUOLISO PETTÄÄ? Mieheni liikkuu paljon enkä voi jatkuvasti seurata enkä olla varma onko siellä missä sanoo olevansa. Toki joskus pankki tiedoista näen että on käyttänyt korttia esim Helsingissä jos on ollut puhe että sinne menee. Mutta epäilen aina että onkohan se mahdollinen salainen kumppani mukana. Todisteita minulla kun ei ole.
Voi tyttö rakas. Todennäköisesti miehesi reissuissa pettää, varsinkin jos ovat työreissuja ja viikon pari kestäviä. Viikonloput vapaana punkkaat jossain hotellissa tai työnantajan kämpässä niin todennäköisesti. Meillä kaikilla on omat salaisuudet vaikka kuinka olisi yhtä toisen kanssa. Ilmeisesti et tunne miestäsi siis yhtään. Lopeta turha vatvominen, sairastut vain siitä.
- Anonyymi
Ain siihen joku syy on jos jompikumpi käy vieraissa, yleensä toinen pihtaa ja on hankala, totta kai silloin haetaan ulkopuolista lohduttajaa.
- Anonyymi
Tai sit vaa löydetää uus kumppani jolloi vanha ei kiinnosta.
- Anonyymi
Seukasin avion aikaan semmoset 10 v, oli sivu suhde, no niinhän siin kävi kuin jos omistais kaks autoo, eli molemmat suhteet näivettyi ja lopahti.
- Anonyymi
Nykyään on oltava homo tai lesbo ja siihen kylkeen koiranpentu johon koiranpennulle on äitiyspakkauskin saatavilla ja vot voikin olla itsenäinen, ainakin omasta mielestään.
- Anonyymi
Nykyään on pelkkiä kakaroita nämä ns. aikuiset, jokainen kitisee kuinka itsenäinen ym. pas..k..aa...
- Anonyymi
Luin kerran lehdestä - aikaan, jolloin koirien tutkapantoja alkoi ihmestymään - niin eräs vieraissa käynyt mies kärähti kun hänen vaimonsa laittoi tutkapannan peräkonttiin ja lähti sitten polkupyörällä tutkailemaan mihinkä se tutka näytti.
No auto löytyi erään rivitalon pihasta salarakkaan luota! Sen pituinen se suhde... - Anonyymi
Eräs suomalainen moni kymmen vuotinen feministi joka aukoi päätään telkkaris ja joka paikas. olikin ihan jotakin muutu kuin ns, opetti..
- Anonyymi
Nyt äkkiä HallinJanne remonttiin ja auki.Kyllästyneet kotirouvat bilettään,ai niin eihän heidän ukot menekkään enään yöksi töihin.Hornetti aikana,sekä tehtaan komennusmiesten aikana,ukon auton perävalo vielä vilkku,kun taxi tuli hakeen pikkurouvaa yöllisille reissuille hotellille.Voi niitä aikoja.
- Anonyymi
Niin siellä hornettien parissahan on kuulema nykyään se oma maksullinen kerho jossa hankitaan lisätienestejä. Ei taida olla vaimojen miehillä kotona mitään haisua tästä pienestä kerhotoiminnasta...
- Anonyymi
Ei mies naistaan petä jonsei naisensa pihtaa.
- Anonyymi
Kyl on mukava kun pääsee sellasen 6 vko välein painaa vierasta. Moittii vaan että on aina niin sotkusta touhua lopussa kun peli mulkuttaa pitkään.
- Anonyymi
Kyllä mies voi olla siellä mihkä on sanonut menevänsä mutta kenenkä kanssa? Esim lätkä matsi tai kaveri porukan illan istujaiset saattaakin olla kahden keskeinen ilta sala rakkaan kanssa. Mistä sitä voisi tietää. Yksityis etsivä selvittäisi varmaa helposti mutta kuinka sellasen hankkii ja maksaa kun miehen kanssa yhteiset tilit ja kaikki!?
- Anonyymi
Turha miettiä.. Ero vetämään.
Ositus päälle🧐
- Anonyymi
Mies ei ainakaan petä jos ei nainen pihtaa. Tässä on isoin syy.
- Anonyymi
Meillä oli toimiva seksi elämä mutta petin silti, kun aloin kiinnostua toisesta. Sitten pian jo halusinkin erota. Ei se aina ole siitä seksin määrästä kiinni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä oli toimiva seksi elämä mutta petin silti, kun aloin kiinnostua toisesta. Sitten pian jo halusinkin erota. Ei se aina ole siitä seksin määrästä kiinni.
Ei niin, jos pääkopassa on jotakin häikkää..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niin, jos pääkopassa on jotakin häikkää..
Pitääkö olla jossain jotain häikkää jos haluaa vaihtaa uudempaan tuoreempaan tms? On se sit nainen, auto tai vaikka uus talvitakki!! Joskus sitä vaan haluu jotain muuta kun mitä ittellä on.
- Anonyymi
Onhan se ironista, että paikkakunnan paperitehdas on lopetuksen/lakkouhan alla ja koskelaisille on tärkeintä vain, että kuka pani ja ketä/miksi?
Uuden kumppanin löytää kuka tahansa halutessaan, mutta uuden paperitehtaan löytäminen onkin sitten vähän kinkkisempi hommeli!
Herätkää jo, tiimalasin hiekka alkaa loppumaan!- Anonyymi
Jo vanhentut tehdas vajoaa vääjäämättä pois tuotannosta ja mahdollinen lakkoilu edes auttaa tilanteen eskaloitumista.
kyl se paneminen on mukavampaa kuin tehtaan itkeminen.
- Anonyymi
Lasketaanko pieni käsipeli pettämiseksi?
- Anonyymi
Autoon Yepsonin paikannin, ei maksa paljoa ja hyvin näkyy, missä auto liikkuu tai seisoo.
- Anonyymi
Mitä sillä on väliä missä kukakin liikkuu ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sillä on väliä missä kukakin liikkuu ?
No jos ukko sanoo lähtevänsä vaikka hiihtämään ja ajaakin salarakkaan luo niin vaimolle selviää totuus pettämisestä. So simple is that 🤷🏽♀️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jos ukko sanoo lähtevänsä vaikka hiihtämään ja ajaakin salarakkaan luo niin vaimolle selviää totuus pettämisestä. So simple is that 🤷🏽♀️
Ahaa ja sitten ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahaa ja sitten ?
Sitten ei varmaan mitään jos ei sua kiinnosta missä ukkos painelee ja kenen kanssa. Toisia saattais kiinnostaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten ei varmaan mitään jos ei sua kiinnosta missä ukkos painelee ja kenen kanssa. Toisia saattais kiinnostaa.
Jaa että mua pitäis kiinnostaa sen takia, että muita kiinnostaa mun kiinnostaminen? Sori vaan mutta mua ei kiinnosta muitten kiinnostaminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa että mua pitäis kiinnostaa sen takia, että muita kiinnostaa mun kiinnostaminen? Sori vaan mutta mua ei kiinnosta muitten kiinnostaminen.
LUULISI SUA KIINNOSTAVAN MITÄ UKKOSI TEKEE!!!
- Anonyymi
Olin tos joku päivä menossa auton vaihto asioissa yhteen paikkaan, jossa sattumoisin tapasin erään suht kauniinkin nais ihmisen, meille tuli juttua autoista ja sen kalleudesta sivusimme sähkö autojakin jotka totesimme ainakin vielä liian kalliksi. täs meni aikaa ja ei oikin innostanut lähtee ajeleen yötä vasten joten totesimme kuin yhteen ääneen majoituksen tullessa edullisemmaksi kahdelle kuin kahdelle yhdelle, no tilann johti toiseen jne. ja pätkääkään en kadu.
- Anonyymi
Seksi on hyvinkn tarpeellsta jo terveydenkin puolesta, onhan ihminen pyskofyysinen luojan luoma.
- Anonyymi
Kalskahtaa nyt tuo verrannollisuus Luojan Luomasta ja luottamuksen pettämisestä..turvallisuudesta..ainutkertaisuudesta..TAHDOSTA pitää rakkauden rippeistäkin kiinni, vaikka se aina vaikeaa ajoittain olisikin.
Rakkaus on tahdon, päätöksen tue kasvaa kahdestaan yhdessä elämässä.
Pettäminen on päätös, mikä rikkoo suhteen:
- kertoo siitä
TAI
- salaa sen
Asia on tullut suhteen väliin ja suhde mitätöity. Arkipäiväistetty. Tieten tahtoen.
- Anonyymi
Jämsänkoskelaiset ne vaan näköjään panee ja pettää, se on ihan oikea meininki, mutta muut eivät tee siitä niin suurta numeroa!
Ja kun se paperitehtaan loppuminenkin, ehkä pikkasen suurempi surun aihe?- Anonyymi
Itke sinä tehtaan perään, ei se sun itkuista mikskään muutu, tai kisko lapaas.
- Anonyymi
Kannattaa varmaan siitä tehtaasta oma viesti aloittaa?
- Anonyymi
näillähän asioilla on selvä yhteys toisiinsa. Kun viimeinen sammuttaa valot tehtaalta lähtee ne tähän asti nurkissa lusineet pettävät akat viimeistään lätkimään kun menee rahahanat kiinni. Nythän ne roikkuu näissä suihteissa vaan rahan takia...onhan jollain elettävä ja pidettävä omaa kulissia yllä.
- Anonyymi
Se ihan ok kun seksistäkin puhutaan ja mikäs sen luonnolliempaa jo evoluutionkin kannalta, toisaalta suomessa erotaan ja aletaan ei heteroiksi ja samaan aikaan seksi väline kaupat kukoistaa ja rikastuu.
kansakunnan kannalta kehitys on huono. - Anonyymi
Seksi on tabu, hyvinkin monelle, kaikki sitä tahtoo,
- Anonyymi
Säälittävää toimintaa perheen äidiltä. Kulissit olevinaan pystyssä, mutta jo naapuritkin tietää, että antaa vähintään joka toiselle. Puoliso kotona odottaa vuoroaan, jota ei taida enää tulla. Lapsetkin joutuu näkemään, kun äiti kiertää vieraissa yötä myöten.
- Anonyymi
Tarkoitatkohan nyt äitiä kinulasta,oinaalasta,montun kupeesta vaiko puistolasta? Jospa on kiva hyvää ootella
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatkohan nyt äitiä kinulasta,oinaalasta,montun kupeesta vaiko puistolasta? Jospa on kiva hyvää ootella
Ei mistään noista. Mikä kenestäkin on kivaa. Voihan olla kiva odotella vaimoa kotiin vieraista. Jos ei muuta ajattele niin voisi edes lapsiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatkohan nyt äitiä kinulasta,oinaalasta,montun kupeesta vaiko puistolasta? Jospa on kiva hyvää ootella
Näilläkö alueilla nämä kosken kovimmat julkkikset (lue pettäjät) asustelee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näilläkö alueilla nämä kosken kovimmat julkkikset (lue pettäjät) asustelee?
Kinulan äitin tuntomerkit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kinulan äitin tuntomerkit?
Jep, muakin kiinnostais tosiaan tietää... Että haloja josko sais vähä valoja!
LM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kinulan äitin tuntomerkit?
Kulmakarvamuoti mallia "laatikot"
- Anonyymi
Ei pelkästään touhu...pitää olla kyllä jotain vikaa tässä naisessakin ja aviomiehessä joka nää touhut katselee läpi sormien.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kinulan äitin tuntomerkit?
Naimisissa?
- Anonyymi
Naiset pettävät miehiä useammin , tutkimuksen mukaan Naisista neljä kymmenestä kertoi pettäneensä kumppaniaan.
- Anonyymi
Seksiä ei todellakaan kaikki tahdo(olen aseksuaali). Voi se tulla miehellekin impotenssi (tms)niin silloinko vaimo saa hakea seksin muualta? Jos kerran "vaimo pihtaa niin miehellä oikeus hakea se muualta? "
En ymmärrä ihmisiä jotka pettää. Onko hyvä mieli, katsoppas peiliin. Eri asia jos se on sovittu ja puhuttu. Hyvin usein kuitenkin niin, että mies kyllä hilluu ja hakee seksin muualta kun vaimo ei anna, mutta jos kysyt häneltä mitä tykkäisi, kun vaimo tekisi hänelle saman niin ei käy missään nimessä!!!
Jos nainen on seksuaalinen(ja on aktiivinen seksin suhteen) niin hän on horo, kun taas mies on mahtisonni, hyvä juttu. Sellasta tasa-arvoa vuonna 2022!- Anonyymi
Musta valko ajattelu malli sehän se jyrää. kyllä nainen saa munaa hakea jos ukko ei pane.
- Anonyymi
Jaahas se on kevätkin jo ovella, hormoonit alkaa hyrräämään, on se vieraisiin lähdettävä ja mikäs on menessä kun tarjontaa on.
- Anonyymi
Työ kaverin eukko sanoo kotona lähtevänsä lappiin hiihtään viikoksi ja meikä sanoo eukolle, ett joo pilkki kisoihin usempaan turneeseen tms. ja sittenhän on tiedossa villi ja vapaa erotiikan täyteinen viikko.
- Anonyymi
Erotiikka on aina piristävää ja siten paikallaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erotiikka on aina piristävää ja siten paikallaan.
Tämä pitää kutinsa. Kun muistaisi mitä kaikkea kivaa pystyy sen puolisonkin kanssa tekemään, niin avot.. Tiet onneen on taattu. Kun seksi luistaa, niin sit luistaa oikeastaan tahtoessaan mikä vain. <3
LM
- Anonyymi
Ei hyvää päivää! Lopettakaa nyt helvetissä tämä pettämis-paskan jauhaminen! Eikö koskellakaan ole muita murheita, kuin tämä saman asian jankkaaminen? Vaikkapa paperitehtaan loppumisuhka?
- Anonyymi
Tääl toiset hakee vertais tukea. Ei se oo kivaa kun toinen sanoo lähteväsä vaik hiihtää etkä oikeesti voi tietää mitä se tekee sen pari tuntia.... Käy vieraissa ja tulee kotii posken punasena "hiihto lenkiltä".......

Paljonko vertaistuki sitten jeesaa ketään? Tilanteeseen johon itsellään on avaimet kourassa. Taputellaan olkapäähän ja todetaan kuinka ollaan yhdessä vahvoja koska ollaan samassa kurjassa tilanteessa? Mä lähtisin lätkii oitis jos tietäisin että mun selän takana hoidellaan toista naista, tai että itsetuntoni tietoisuuksineen antaisi myöden edes ajatukselle variaatio suhteesta toisen miehen kanssa.
Me eletään kerran, ja elämän voisi omasta tahdosta, halusta, toimesta rakentaa mieleisekseen. Se ei tarkoita että ollaan onnettomia, ja sallitaan toiselle "onni" kun saa levitellä vehkeitään sinne sun tänne, ja "Elämän kumppani" odottelee kiltisti kotona... - Anonyymi
Niin, varmaan kyse enemmän siitä mikä on sydäntä lähellä.... Pettävä kumppani vaiko lakkoileva paperituotantopallotehdas.
LM
- Anonyymi
Vaatii paljon rohkeutta lähteä sellaisen ihmisen luota jota rakastaa. Tosin itseä siinä satuttaa jos elää tietoisesti pettäjän kanssa. Pitäisi osata kunnioittaa ja rakastaa itseä.
- Anonyymi
Ei siinä kyllä itseä kunnioita jos kotona istuu ja odottelee kun mies käy hoitelemassa toista naista. Tosin kulissit särkyy ja hienon ihmisen maine menee jos eron ottaa 🤷♀️
- Anonyymi
Oletteko miettinyt miksi pettäjä ei halua erota? Onko syyt itsekkäät, pelko lasten menetyksestä, häpeä sukulaisten ja appi vanhempien ja ystävien. silmissä. Haluaa pitää pintansa aviliitossa vaikka vehtaa samalla toisen kanssa. Tälläisia asioita kannattaisi petetyn miettiä että jos eron este ei olekkaan hän vaan ulko puoloset tekiät.
- Anonyymi
Vieläkös pizzanveivaaja kuhertelee kuntosalilla varatun kanssa?
- Anonyymi
Avioliitto jossa ei seksi. mutta muuten skulaa, niin miksi eorta? vaikka jompikumpi käviskin sekstailemassa muualla?
- Anonyymi
Huh huh, oltiin toss naapurin rouvan kansa päivä kaffeella ja varmaan ny sunnutain uudestaan.
- Anonyymi
Mikä siinä on niin ihmeellistä jos mies käy välillä harrastamassa seksiä jonkun muun kanssa? Eihän se mies siitä mihinkään kulu. Meillä on ainakin hyvä ja onnellinen avioliitto ja mies käy välillä tyydyttämässä tarpeitaan muualla. Minua seksin harrastaminen ei kiinnosta niin usein, niin miksi ihmeessä kieltäisin sen mieheltäni? Eikö se olisi lähinnä julmaa kieltää toiselta tämmöinen nautinto ja tarve, jos itse ei ole halukas. Ajattelen tämmöisen hieman kuin kävisi hieronnassa, ei sen kummempaa. Tuntuisi typerältä pilata hyvä avioliitto seksistä riitelemällä, milloin toisen tekee mieli ja toisen ei.
- Anonyymi
Niin tässä ketjussahan suurimmilta osinn kyse on ollut pettämisestä....joka on hieman eri asia kuin se että toiselle nämä kuviot on ok.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin tässä ketjussahan suurimmilta osinn kyse on ollut pettämisestä....joka on hieman eri asia kuin se että toiselle nämä kuviot on ok.
Kannattaisiko asioista puhua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaisiko asioista puhua?
Onko kenelläkään oikeutta määrätä toista, miten joku haluaa käyttää kehoaan ja toteuttaa seksuaalisia haluja ja tarpeita?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko kenelläkään oikeutta määrätä toista, miten joku haluaa käyttää kehoaan ja toteuttaa seksuaalisia haluja ja tarpeita?
Mukavampi antaa ku saada
- Anonyymi
Kaikille ei ehkä ole Ok jos puoliso lähtee toisen kanssa vaikka lappiin viikoksi kuhertelemaan.. Maksullisen (tai siihen verrattavissa olevan) luona käyminen ehkä vielä verrattavissa siihen mainitsemaasi hierontaan. Mutta jos kylillä aletaan puhua että se ja se pettää ja pyörii sen kanssa ja voi sitäkin petettyä sini silmäisiä raukkaa minusta ei olisi ok. Tässä taas päästään siihen käykö puoliso vain harrastamassa seksiä vai viettääkö muutenkin aikaa jonkun toisen kanssa. Jos viettää ja vaikka öitäkin toisen kanss ja on tunteita myös tätä toista kohtaan minusta se olisi itseä kohtaan loukkaavaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko kenelläkään oikeutta määrätä toista, miten joku haluaa käyttää kehoaan ja toteuttaa seksuaalisia haluja ja tarpeita?
Muistaakseni näistä on jo avioliitto lupauksessa 🤔 onko uskollisuutta käyttää kehoaan muun kun sen naisen kanss joka kanssa on naimisiin menny? Lupaan olla uskollinen.....
- Anonyymi
Ajattelitko näin myös alttarilla? Veikkaan että suurin osa ei hyväksyisi jos tietäisi puolison käyvän painamassa jotakuta toista. Akti sinänsä voi olla eri kuin kunnon rakastelu mut ihte en mieheltäni kyllä hyväksyisi minkäänlaista kanssa käymistä toisen naisen kanssa saati että olisi rakastunut toiseen. Ilman mietintää ero vetämään. Hieronnassa ollaan kuitenkin housut jalassa ja ei kiihkossa sisäkkäin...
- Anonyymi
Kaikilla on oikeus seksiin ja se on loukaamaton oikeus, ei kellään ole oikeutta annostella seksiä ja pitää puolisoaan vallassaan.
- Anonyymi
Oikeus seksiin? Sit vaan ero vetämään niin voi rauhassa pitää tarpeistaan huolta.
- Anonyymi
Nyt kävi hyvä tuuri, eräs nuorehko nainen ilmoitti olevansa halukas lapsen tekoon kanssani, ehtona ett otan eron muijastani joka repsahtanut aikas valaaks, joten nyt funtsin ja sit mennään.
- Anonyymi
Kerran ku pettää toisen kanssa, tulee suurella todennäköisyydellä tekemään sen uudelleen.
Sama logiikka kuin henkirikoksissa, mutta uuden henkirikoksen tekijä ehkä mietti asiaa ja hieman seurauksia.- Anonyymi
Ahaa eli jos kavaltaa kerran niin kavaltaa uudestaankin ? näinhän se vaan on ja siksi tarviikin etsimällä etsiä niitä vikoja vain toisista eikä niinkään pelikuvasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahaa eli jos kavaltaa kerran niin kavaltaa uudestaankin ? näinhän se vaan on ja siksi tarviikin etsimällä etsiä niitä vikoja vain toisista eikä niinkään pelikuvasta.
Suurella todennäköisyydellä ellei eka kerralla jää kiinni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahaa eli jos kavaltaa kerran niin kavaltaa uudestaankin ? näinhän se vaan on ja siksi tarviikin etsimällä etsiä niitä vikoja vain toisista eikä niinkään pelikuvasta.
Kyllä se kavaltaminen uudestaan vaan toisella ja kolmannella ym. helpompaa on kun sen kerran on tehny.
Serkkuni tappoi julmasti ja pilkkoi ja poltti ruumiin jäänteet. uhri oli lapsuudenkaverinsa ja paras frendi. Kysyin kerran voisitko tehdä saman uudestaan, vastasi että eka kerta on se vaikein. jos tilanne eteen tulee niin voisin. Halusin tuntea miltä ihmisen tappaminen tuntuu. Kysyin vielä miltä se sitten tuntui. Sanoi ei miltään. Raju vertaus, mutta paikkansa pitävä.
- Anonyymi
Pettämisestä kun narahtaa ja lupaa ettei tuu toistuu varmaan sama kun pahassa krapulassa. Hetken on fiilis muistissa ja mielessä ja sit ku ei enään niin tuoreena voi jatkaa samaa menoo. Ja näinhän siinä myös käy. En tunne yhtäkään kuka olis pettänyt vaan kerran ja sit ei enään koskaan.
- Anonyymi
Mitä tuo paneskelu satunnaisesti jonkun kans haittaa. jossei tautia tuo mukanaan.
- Anonyymi
Just näin👆 ja nykyään on niin hyvät lääkkeet ettei pikku taudit haittaa!
- Anonyymi
Muuttuisiko tilanne jos miehesi saattaa toisen naisen raskaaksi? Toki kyllähän suomeen lapsia mahtuu ja hyvä ja onnellinen avioliitto jatkukoon ☝️
- Anonyymi
Epäiletkö, että puolisosi pettää sinua? 8 merkkiä, että vika onkin sinussa
On olemassa aiheellista ja aiheetonta mustasukkaisuutta. Joskus niitä on vaikea erottaa toisistaan.
Mustasukkaisen mieli on taitava rakntelee monenlaisia tarinoita. jotka ei perustu mihinkään faktaa vaan oman pääkopan mielikuvitukseen. - Anonyymi
Aina on syytä siinä joka pihtaa, ei siis ihme että vieraissa hypitään.
- Anonyymi
Nainen joita ei kiinnosta miehensä puuhastelut pakkaavat varmaan äijälle kortongitkin mukaan kun tää lähtee vieraisiin. Muuten joutus pian hoitaa toisen lasta iskä viikolla 😂
- Anonyymi
Miksei naista kiinnosta oma avioliittonsa hyvinvointi ?
- Anonyymi
Jokuhan tossa kirjoitti että onnellinen ja hyvä avioliitto vaikka mies käy painamassa toista naista. Jäin kans miettiin jatkuisko yhtä onnellisena jos tää toinen naine pamahtais paksuks? Sais ukko ainakin elarit maksaakseen tai jos haluiski osallistua muksun elämään... Kaikki yhtä suurta onnellista perhettä sit vai miten? 🤗

Nykyään voidaan varmistaa että lapsia ei tule...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään voidaan varmistaa että lapsia ei tule...
:D
Joo ja sitten on tämä ihmisryhmä jotka sanoo olevansa kierukalla varusteltuja.. Ja mitään kierukkaa edes ole - ja hups ihan Totaallinen vahinkoraskaus, ja pappa betalar.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään voidaan varmistaa että lapsia ei tule...
Mikään ehkäisy ei ole 100% varma. Ja kuinka meinasit puolisosi ja tämän sala rakkaan ehkäisy hoitaa? Myrkyttämällä kun toine tulee raskaaksi 🤣 Ei kaikki mieti tollasia, miten muuten luulet et ois paljon teini raskauksia yh:ita jne... Pointti tais olla jatkuuko onni avioliitossa jjos ei käytä ehkäsyä tai jos se pettää ja mies panis paksux toisen naisen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
:D
Joo ja sitten on tämä ihmisryhmä jotka sanoo olevansa kierukalla varusteltuja.. Ja mitään kierukkaa edes ole - ja hups ihan Totaallinen vahinkoraskaus, ja pappa betalar..Kannattaa varmaan miehen selvittää onko naisella ehkäisy käytössä. Esim ton kierukan langan päät yleensä tuntee ja jos ei nii pyytää naista näyttää reseptin,asennus päivän tms Mut luulen et monikin petetty alkaa näistä kirjoittelusta viimeistään nyt huollestua ja lähtee lähi kauppaan hakee miehelleen niitä kondomeja.Toki eihän niitä kait käytä muut ku teinit. Aiettä oisin herttaista kun koskella alkais kulkea pikku niitä ja piip juniorioreita :D vois syntyä hienoja uusia urheilioita ja papari miehiä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa varmaan miehen selvittää onko naisella ehkäisy käytössä. Esim ton kierukan langan päät yleensä tuntee ja jos ei nii pyytää naista näyttää reseptin,asennus päivän tms Mut luulen et monikin petetty alkaa näistä kirjoittelusta viimeistään nyt huollestua ja lähtee lähi kauppaan hakee miehelleen niitä kondomeja.Toki eihän niitä kait käytä muut ku teinit. Aiettä oisin herttaista kun koskella alkais kulkea pikku niitä ja piip juniorioreita :D vois syntyä hienoja uusia urheilioita ja papari miehiä!
No joo, ehkäpä tässä nyt on vaan se vastakkain asettelu että uskooko kumppaniaan vaiko ei. Jos toinen väittää että hänellä on kierukka - Tulee raskaaksi - Väittää että kierukka on poistettu odotuksen aikana - Lopputulos on vauva.
Minäkään miehenä miettisi onko ehkäisy kunnossa Oikeasti jos näin väitetään olevan. Naisena taas tiedän montakin nais puolista pettäjää siltä pohjalta että väitetään kumppanille totena jotain mikä ei kestä auringon valoa. Mutta - Eipäs siinä sitten auta rimpuilut kun sulla on vauva ei toivotussa tilanteessa, ei toivotun naisen kanssa. Vauvan vikahan se ei ole varsinaisesti, mutta lähtökohdat jos kusee kintuille niin se tuntuu ja myöhemmin jopa näkyy.
Mikään homma ei toimi jos perustuu epärehellisyyteen. Totuus ei pala tulessakaan.
LM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikään ehkäisy ei ole 100% varma. Ja kuinka meinasit puolisosi ja tämän sala rakkaan ehkäisy hoitaa? Myrkyttämällä kun toine tulee raskaaksi 🤣 Ei kaikki mieti tollasia, miten muuten luulet et ois paljon teini raskauksia yh:ita jne... Pointti tais olla jatkuuko onni avioliitossa jjos ei käytä ehkäsyä tai jos se pettää ja mies panis paksux toisen naisen.
Oletko kuullut vasektomiasta?
- Anonyymi
Naiset pettää enemmän kuin miehet ja siihen pettämiseen n aina osallisena nainen.
- Anonyymi
Öö ja millähän logiikalla? :D :D Se ei ole pettämistä jos itse on naisena sinkku ja suhmuroi varatun miehen kanssa..
LM
- Anonyymi
Mikä tämmöisessä nyt on niin ihmeellistä? Itse välillä lainaan ystäväni miestä ja se on ihan ok ystävälleni. Nykyään ollaan paljon avoimempia ja avarakatseisimpia kuin ennen, ajat muuttuvat. Ei siinä ole mitään väärää, kaikki saavat toimia niin kuin haluaa. Avoimet suhteet ovat tätä päivää.
- Anonyymi
Joo ihmisiä on kyllä erillaisia. Tiedän miehen joka osti vaimolleen lahjaksi maksullisen miehen tätä panemaan. Vaihtelunvuoksi. Sekä tiedän naisen joka varmasti tietää miehensä pettävän ja silti keittää tälle joka päivä perunat ja pesee kalsarit. Kummassakin tapauksessa kulissit säilytetään ja annetaan perheestä loistelias vaikutelma ulos päin. Luulis senkin olevan raskasta.
- Anonyymi
Seksistä tehdään turhaa hankalaa.
- Anonyymi
Vaihtelu virkistää ja parhaillaan inspiroi.
- Anonyymi
VIIVI niminen artisti ja kappale Hyväuskoinen. Sattui tänään soimaan Tampereen paikallis radiossa. Kannattaa kuunnella.
- Anonyymi
Ei se pettämistä ole, jos kaks aikuista tuottaa toisilleen nautinnon, mutta se on pettämistä jos on pari suhde ja toinen osapuoli ei halua suoda nautintoa kumppanilleen.
- Anonyymi
Moni on niin hyvä uskoinen ettei halua nähdä puolisoaan pettäjänä. Ja sit jos pettäjä jää kiinni ja lupaa et oli eka ja vika kerta nii se alkaa niin varovaiseksi et taas se hyvä uskoinen puoliso luulee et se ei enään petä. Toisin sanoen välttelee eka kerralla tekemiään virheitä joiden takia jäi kiinni. Toiset on harvinaisen taitavia ja jotkut harvinaisen tyhmiä!
- Anonyymi
Kun menee naimisiin niin luvataan olla niin ja noin ja ehkä juuri siksi, se rehellisempi puoliso antaa anteeksi koska rakastaa, tjaa no toinen kusettaa ja härskisti käyttää hyväkseen toisen lojaaliutta. kunnes jonain päivänä huomaa jääneensä yksin ja liukuu alamäkeen.
- Anonyymi
Ikääntyessä sitä tulee ajatusmaailmaan muitakin värejä musta valkoisen oheen, joten jos kumppani käykin vieraissa silloin tällöin niin parhaillaan se rikastuttaa omaakin seksi elämää.
- Anonyymi
Njaa 🤔 vedän edelleen esiin ton vauva kortin. Mitä jos puolisosi tulisi raskaaksi tai jos olet nainen mitä jos miehesi saattaisi toisen naisen raskaaksi? Vai onko juuri sinulle/kumppanillesi tehty tuo vasektomia? 🙄 Elämää voi toki rikastuttaa monin tavoin mutta pieni vauva ei ole mun mielestä se paras vaihto ehto. Ja kyllä mua kuvottaa ajatus että mieheni hyväilisi toista naista 🤮
- Anonyymi
Et usko tohon itekkään. Yrität vaan lohuttautua sillä kun et ite enään riitä. Ja etkö aattele että voit saaha jonkun tauinkin "rikastuttamaan elämääs".
- Anonyymi
Tuo nyt pätee lähinnä vanhoihin juoppoihin jotka muutenkin jakaa kaveri porukassa kaiken. Siis kela rahat auvossa tupakit jne...
- Anonyymi
50 v. plus... ei vauvoja enää tule ja siinä ikä luokassa tuskin tautiakaan vaikka sitäkin jotkut niin kovin kipeesti kaipaavat.
joten kyllä se pari suhde kestää syrjä hyppyjäkin. paremmin kuitenkin menee mikäli seksiä ei panttailla.- Anonyymi
Olet itse mies?
- Anonyymi
Petetyllä naisella (siis minulla) eri juttu, jos ukko käy painamassa nuorempaa naista joka voisi hyvinkin tulla raskaaksi. Enkä kyllä niitä tautejakaam toivo. Mieluummin ilman seksiä kun ettäukko toisi makuu huoneeseemme virikkeitä vieraasta pedistä.

Mitäs pihtaat, siks ukkos sua pettää.
- Anonyymi
Koska olen ylipainoinen ja laiska.
- Anonyymi
Jos kotona ei saa minkäänlaista seksiä, eikä anna miehen leikkiä jalkovälissä, niin vieraissa käyminen on silloin vain yksi masturbaation muoto. Turha siitä on numeroa tehdä. Kyllä mies kyllästyy jatkuvaan kerjäämiseen ja torjuntaan, sitten kun joku halukas tulee vastaan, niin ei se ole ihme jos mies sortuu. Ei tämmöisestä voi kauheasti miestä syyttää...

Nyt tuli asiaa ja faktaa ja hyvin selkeesti. taitanet ilmaista useammankin miehen mielipiteen. näin on marjat.
- Anonyymi
Kyllä minä sain seksiä ihan tarpeeksi, melkein jokapäivä mutta silti menin ja astuin astuin toiselle puolelle. Ehkä halusin jännitystä ja sille tielle jäin.
- Anonyymi
Hittolainen saimme eukon diagnoosin. demettia on alkanut eteneen. nyt mietittävä kiiruusti omaa elämää eteenpäin, eli ero on haettava, enhän tahdo ryhtyä omais hoitajaksi kaikkine velvoitteineen. on pidettävä pää kylmänä, katottava sopiva uusi eukko ja paljon nuorempi.
- Anonyymi
Juu, kukas sitä nyt itseensä haluis sitoo sairaaseen ihmiseeen, ero kehiin ja teneriffalle nauttiin.
- Anonyymi
Fiksua jos eroot ensin. Ei se vaimo sit ainakaan sun pettämisestäs kärsi.
- Anonyymi
Mie romahan.
- Anonyymi
Mikä on naisten mielipide asiasta, että miksi parisuhteessa ei voi antaa miehen panna vaikka liukkarin kanssa, vaikka naisen ei tekisikään mieli? Onko se jostain pois, miksi pitää pihdata onko tähän joku syy? Mies pysyisi tyytyväisenä, sitten kun naisen tekee mieli, niin silloin keskityttäisiin naisen nautintoon.

Mahtavaa komentti ja kyssäri. niin miksiei naiset halua kertoo, että ilkeyttää pihtaavat. joka johtaa siihen ett mies hakee muualta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on naisten mielipide asiasta, että miksi parisuhteessa ei voi antaa miehen panna vaikka liukkarin kanssa, vaikka naisen ei tekisikään mieli? Onko se jostain pois, miksi pitää pihdata onko tähän joku syy? Mies pysyisi tyytyväisenä, sitten kun naisen tekee mieli, niin silloin keskityttäisiin naisen nautintoon.
Ootko tosissasi? Aika raiskaaja vibat

Ehkä kaikki ei jaksa sitä samaa jyystämistä päivästä ja viikosta ja vuodesta toiseen.. Mies saattaa olla mielestään kovakin panomies mutta... No kaikkihan panee tyylillään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ootko tosissasi? Aika raiskaaja vibat
Nythän ei puhuttu mistään raiskaamisesta!😂taidat ollan näitä jotka kuulevat vihapuhetta ja rasismia kaikkialla🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä kaikki ei jaksa sitä samaa jyystämistä päivästä ja viikosta ja vuodesta toiseen.. Mies saattaa olla mielestään kovakin panomies mutta... No kaikkihan panee tyylillään!
Mut sitten harmittaa jos mies menee jyystämään jotain toista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mut sitten harmittaa jos mies menee jyystämään jotain toista?
Hyvä kommentti ja paljastaa sen olennaisen, eli hankala nainen on aina napit vastakkain ja kohen ei oo koskaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kommentti ja paljastaa sen olennaisen, eli hankala nainen on aina napit vastakkain ja kohen ei oo koskaan.
Jos ei mies osaa kun nylkyttää ja tuputtaa munaa kurkkuun niin ei sellasta tarvikkaan jaksaa. Jos nainen ite pärjää ilmankin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei mies osaa kun nylkyttää ja tuputtaa munaa kurkkuun niin ei sellasta tarvikkaan jaksaa. Jos nainen ite pärjää ilmankin.
Mutta pitääkö miehen sitten pärjätä ilman?
- Anonyymi
Paikallisella kuntosalilla kuulemma pettämistouhut taas vauhdissa.
- Anonyymi
Nää "kuulemmat" on aina parhaita. Ei oo omin silmin käyty kattomassa ja sitten ymmärretään vahingossa vähän väärin ja väritetään omaa lisää. Näin ne jutut koskella syntyy 👍

Niin totta kuin olla ja voi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nää "kuulemmat" on aina parhaita. Ei oo omin silmin käyty kattomassa ja sitten ymmärretään vahingossa vähän väärin ja väritetään omaa lisää. Näin ne jutut koskella syntyy 👍
Eipähän noita juttuja tarvi kenenkään enempää värittää. Kyllä tuolla salilla kävijät kaikki nämä touhut ja pelehtijät tietää.
- Anonyymi
Salilla nostellaan punttia💪 ei siel muuta tehdä paitsi eräät jumittaa laitteissa ja juoruaa 😩
- Anonyymi
Tuskin siellä ketkään sen enempää kuhertelee tai pelehtii vaikka kävisikin yhdessä. Käy siellä varmasti paljon pariskuntia..?
- Anonyymi
Käy niitäkin ja sit on omassa sarjassaan nämä pari eukkoa joiden ehkä kannattaisi itsekin panostaa enemmän omiin avioliittoihin/suhteisiin kuin kaikkeen muuhun puuhailuun!
- Anonyymi
Jos mies on surkea sängyssä ei naisen sitä tarvitse kestää ja päinvastoin. Mutta jos toinen ajan saatossa muuttuu huonommaksi tai laiskemmaksi, no se on voi voi. Silloin seksiä ja ehkä muutoinkin viriilimpää/pirteämpää seuraa saatetaan alkaa katseleen muualta.
- Anonyymi
Ja onko tääläkin alettu nimillä tai muuten liian tunnistettavasti kirjoittelemaan kun on noin monta kirjoitusta poistettu? Tylsää.
- Anonyymi
Iso pullukka pömppö maha naisella ei ole seksikästä vaan lähinnä yököttävää.
- Anonyymi
Samoin miehellä.
- Anonyymi
Näistä pettämisen merkeissä. Kyllä jokainen joskus tekee virheen, on huolimaton. Jättää vahingossa kuitin kassiin tai autoon jostakin hotelli yöstä. Tai maksaa kortilla ravintolassa, taksin tms minkä puoliso näkee pankki tiedoista että jaahas maksettu kahden ruuat tms. Tiedän yhden joka vaimonsa kanssa liikkuessa maksoi kaiken kortilla mut kun oli "yksin" ei mitään tili merkintöjä eli käytti pelkkää käteistä. Kerran sit nainen löysi jonkun käteisellä maksetun majoituksen jossa näkyi päivä määrä ja mies oli sanonut olevansa ihan muualla jollain työ matkalla. Jotenkin se totuus yleensä paljastuu.
- Anonyymi
Miksi vakoilla ja kytätä puolisoa ? se on sairasta ja outoa, ei normi ihminen sellaista tee.
jos se puoliso pettää, niin ei siinä kyttääminen auta, olis asiallisempaa miettiä. miksi puoliso pettää?
No akaa ei halua seksiä. se on se yleisin syy. no ihan sama, mutta ei silloin tarvi toista rajoittaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi vakoilla ja kytätä puolisoa ? se on sairasta ja outoa, ei normi ihminen sellaista tee.
jos se puoliso pettää, niin ei siinä kyttääminen auta, olis asiallisempaa miettiä. miksi puoliso pettää?
No akaa ei halua seksiä. se on se yleisin syy. no ihan sama, mutta ei silloin tarvi toista rajoittaa.Kun on niitä muitakin syitä kun seksi!!! Joskus sitä vaan löytää uuden kivan tyypin mut jos ei oo varma niin ei uskalla ottaa eroa... Tai lapset, suku jne "esteenä". Joskus ei vaan pysty eroaan vaikka haluiskin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi vakoilla ja kytätä puolisoa ? se on sairasta ja outoa, ei normi ihminen sellaista tee.
jos se puoliso pettää, niin ei siinä kyttääminen auta, olis asiallisempaa miettiä. miksi puoliso pettää?
No akaa ei halua seksiä. se on se yleisin syy. no ihan sama, mutta ei silloin tarvi toista rajoittaa.Mä en ainakaan jäis miettii minkä takia pettää. Laittaisin pettäjän pihalle. Ällöttää jos tietäisin miehelläni olevan toinen nainen, löytäisin meiltä kotoo tai esmes autosta vieraan ihmisen hiuksia tm tavaroita. Luin jonkun tapauksen missä miehen auton etu penkki oli aina eri asennossa kun vaimon jäljiltä. Vaimo alkoi näin arveleen että miehellä on toinen nainen jonka kanssa liikkuu autolla. Kun alkoi tarkkailla autosta alkoi löytyy pitkiä hiuksia samoin yhteisestä kodista jopa suihku kaivon ritilästä. Siitä voi päätellä mitä miehensä puuhaillut vaimon selän takana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä en ainakaan jäis miettii minkä takia pettää. Laittaisin pettäjän pihalle. Ällöttää jos tietäisin miehelläni olevan toinen nainen, löytäisin meiltä kotoo tai esmes autosta vieraan ihmisen hiuksia tm tavaroita. Luin jonkun tapauksen missä miehen auton etu penkki oli aina eri asennossa kun vaimon jäljiltä. Vaimo alkoi näin arveleen että miehellä on toinen nainen jonka kanssa liikkuu autolla. Kun alkoi tarkkailla autosta alkoi löytyy pitkiä hiuksia samoin yhteisestä kodista jopa suihku kaivon ritilästä. Siitä voi päätellä mitä miehensä puuhaillut vaimon selän takana.
Et sinä ketään pihalle laita, jos miehel talo nimillään. taitasit joutua itse mieron tielle. ja olet jokseekin outo. lueppas mitä oot kirjoittanut, ei kyl ihan oo kaik kupit sul kaapis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä en ainakaan jäis miettii minkä takia pettää. Laittaisin pettäjän pihalle. Ällöttää jos tietäisin miehelläni olevan toinen nainen, löytäisin meiltä kotoo tai esmes autosta vieraan ihmisen hiuksia tm tavaroita. Luin jonkun tapauksen missä miehen auton etu penkki oli aina eri asennossa kun vaimon jäljiltä. Vaimo alkoi näin arveleen että miehellä on toinen nainen jonka kanssa liikkuu autolla. Kun alkoi tarkkailla autosta alkoi löytyy pitkiä hiuksia samoin yhteisestä kodista jopa suihku kaivon ritilästä. Siitä voi päätellä mitä miehensä puuhaillut vaimon selän takana.
Mitä tuo nyt haittaisi, kuluuko miehesi siitä jos joku vähän lainaa häntä? Kyllä sitä taas kassit täyttyy sinua varten. Älkää olko niin omistushaluisia ja riidelkö pikku jutuista.
- Anonyymi
Iltasanomat ja iltalehti puskee nykyään harva se päivä juttuja pettämisestä. Ja kuinka tunnistat pettäjän. Kuinka joku on tietämättään asunut pettäjän kanssa niin ja niin monta vuotta. Pettäjä on narsisti jne. Mutta silti. Kyllä minunkin mielestä petetyksi tulevaksi epäillyn kannattaa noita tarinoita silmäillä.
- Anonyymi
Ketään ei voi omistaa, jos ei kotona saa, niin silloin haetaan muualta. okei.
- Anonyymi
Täytyy kyllä olla todella sairaalla tavalla riippuvainen miehestä jos toivoo että "joskus minä vielä riitän". Sullista ja säälittävää ei voi muuta sanoa.
- Anonyymi
Miehestä vai miehen rahoista 🤔
- Anonyymi
Eräs nainen jolla värikäs menneisyys, meni poliisin kanssa naimisiin, jolloin koki että nyt on valtaa ja antoi sen myös näkyä, oli kyl melkein päässyt irti vapaa mielisyydestää, mutta ilmaisi valtansa jos ei tahtoonsa suostunut.
Tältä pohjalta todettakoon, naisen halunneen valtaa ja seuraavaksi rahaa. kyllähän oikeessa elämässä sattuu monenlaisia asioita, mustavalko ajattelulla se totuus koitetaan piilottaa. - Anonyymi
Onko taas ollut liian hyviä juttuja kun on poistettu? Nimiä, nimi merkkejä missä ja milloin ja mitä tekemässä kerrottu?? ?
- Anonyymi
Lakossa olevat ukot aiheutaa ruuhkaa..
Ei pysty kaikkia rouvia hoitaa.
On tää omakin elämä.
Toivotaan et lakko loppuu. 🙏 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakossa olevat ukot aiheutaa ruuhkaa..
Ei pysty kaikkia rouvia hoitaa.
On tää omakin elämä.
Toivotaan et lakko loppuu. 🙏Lakossa olevat ukot haittaa eukkojensa puuhasteluja kun ovat kotona kyttäämässä kauan menee aikaa lenkillä ja salilla ja ehtivät ajella kylillä katsomassa menikö se eukko oikeasti salille tai kauppaan. Luulisi olevan raskasta!!
- Anonyymi
Kuten pari kirjoittajaa ainakin onntuonnut selväksi niin heitä ei haittaa vaikka mies kävisi välillä panemassa jotain toista. Mut mites valehtelu? Jos mies valehtelisi suunnilleen päivät pitkät minne menee.. Haittaisiko sellanen tai harmittaisi? Mies lähtee toisen kanssa vaikka viikonloppu lomalle niin on valehdeltava puolisolle oikeestaan kaikesta muusta paitsi säästä 😂 taino yhtälaillahan naiset voi tuota tehdä, valehtelua. Jotenkin vaan tuntuu että naiset olis suorempia parisuhde asioissa. Jos löytää toisen kumppanin, eroo sen hetkidestä jne. Miehet arempia, ehkä? En tiedä.
- Anonyymi
Nykyään on niin paljon seksiin liittyvää tarjontaa ja kyllä, juuri naiset katsovat kovaa pornoa reippaasti eniten, liekkö sitten fantasioissaan tahtonevat samaa?
- Anonyymi
Monille tämmöinen vieraissa käynti voi olla kova paikka ja se on tietenkin ymmärrettävää, mutta meillä se toimii ihan hyvin. Jos itse en ole jonain viikkona halunnut seksiä, niin miksi sen kieltäisin mieheltäni? On mieheni ollut suhteissa ennen minuakin. Ei minua haittaa lainkaan jos mies käy joskus panemassa jotain toista, kunhan ei ketään kotiin tuo ja käyttää kondoomia. Ei tämmöinen vaikuta meidän parisuhteeseen ja olemme oikein onnellisia ja viihdymme hyvin yhdessä. Ps: Annetaan kaikkien kukkien kukkia, nautitaan elämästä! Ollaan enemmän iloisia ja onnellisia, kuin katkeria ja kiukkuisia.🌞

Mitä jos miehesi ihastuisi tai rakastuisi johonkin toiseen? Joskushan se seksi saattaa johtaa tunteellisen suhteeseen. Kertoisiko miehesi sen sinulle ja miten suhtautuisit?

No juuri siksi kandee sitä lempee antaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä jos miehesi ihastuisi tai rakastuisi johonkin toiseen? Joskushan se seksi saattaa johtaa tunteellisen suhteeseen. Kertoisiko miehesi sen sinulle ja miten suhtautuisit?
Mitä jos minuun osuisi salama🤷 ymmärrätkö pointin... Ehkä ei vain kannata miettiä liikaa.
- Anonyymi
Kertokaa nyt joku jotenkin keistä täälä puhutaan? Monia kiinostaa mut kaikki ei tiietä!!! Nimi merkkejä tai kirjaimia missä töissä missä liikkuu mimmonen auto tai jotain tunto merkkejä ......... Varmaan alkaa olla vilkkaampaa kun baarit aukee?
- Anonyymi
Mitäs sä sillä tiedolla teet? Et yhtään mitään.
LM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs sä sillä tiedolla teet? Et yhtään mitään.
LMEn varmaan TEEKKÄÄ , mut olen kiinostunnut tietään niinkun moni muukin. Uteliaisuus ja tiedon janoisuus kuuluu ihmis luonteeseen. Ja kuuluu Koskelaisen tietää Koskelaisten asiat 😂 joten kerro vaan jos tiiät 👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En varmaan TEEKKÄÄ , mut olen kiinostunnut tietään niinkun moni muukin. Uteliaisuus ja tiedon janoisuus kuuluu ihmis luonteeseen. Ja kuuluu Koskelaisen tietää Koskelaisten asiat 😂 joten kerro vaan jos tiiät 👍
Ala sinäkin harrastamaan seksiä, niin muiden seksielämä ei kiinnosta niin paljon!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ala sinäkin harrastamaan seksiä, niin muiden seksielämä ei kiinnosta niin paljon!
Ei varmaan seksi vaan ne ihmiset ja yli päätään Jämsänkosken salaisuudet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En varmaan TEEKKÄÄ , mut olen kiinostunnut tietään niinkun moni muukin. Uteliaisuus ja tiedon janoisuus kuuluu ihmis luonteeseen. Ja kuuluu Koskelaisen tietää Koskelaisten asiat 😂 joten kerro vaan jos tiiät 👍
Mä valitettavasti sen jälkeen kun lapset vedettiin tähän pelleketjuun mukaan, niin lopettelin jauhamisen siihen. Tämmöiset mututuntuma paskan jauhannat voivat saada paljonkin tuhoa aikaan ihmisten mielissä etenkin jos osoittautuisivat perättömiksi juoruiksi.
Pitäkööt jokainen omista asioistaan huolen, se riittää kyllä.

LMValitettavasti taitaa näistä "pelleketjun" jutuista olla suurin osa ihan paikkaansa pitäviä ja jos ihmismieli tuhoutuu siitä et petät tai oot petetty joka jää siihen suhteeseen roikkumaan, niin ehkä olisi peiliin katsomisen paikka. Turha niistä valinnoista on muita syyttää. Muiden ihmisten asiat ja niiden juoruaminen on aina kiinnostanut ja valitettavasti tulee aina kiinnostamaan. En usko et täältä maaperältä löytyy sellaista henkilöä joka ei olisi joskus erehtynyt juoruilemaan. Se on sit eria asia pitääkö niitä tulla tänne kirjoittelemaan.
Ps. Hyvin ahkerasti olet näyttänyt LM olevan täällä spekuloimassa ja tätä mainitsemaasi pelleketjua kommentoimassa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti taitaa näistä "pelleketjun" jutuista olla suurin osa ihan paikkaansa pitäviä ja jos ihmismieli tuhoutuu siitä et petät tai oot petetty joka jää siihen suhteeseen roikkumaan, niin ehkä olisi peiliin katsomisen paikka. Turha niistä valinnoista on muita syyttää. Muiden ihmisten asiat ja niiden juoruaminen on aina kiinnostanut ja valitettavasti tulee aina kiinnostamaan. En usko et täältä maaperältä löytyy sellaista henkilöä joka ei olisi joskus erehtynyt juoruilemaan. Se on sit eria asia pitääkö niitä tulla tänne kirjoittelemaan.
Ps. Hyvin ahkerasti olet näyttänyt LM olevan täällä spekuloimassa ja tätä mainitsemaasi pelleketjua kommentoimassaSe että ihmiset tykkää juoruilla tekee asiasta oikeutetun? Kenen tahansa kustannuksella? :D
Ps. Olenkin hyvin ahkera vaihtamaan mielipiteitä. Se etten täällä silti huutele asioista jotain laitoja "ollakko ollakseen" - faktaa tai fiktiota, tai kuuluakseni johonkin juoruklaaniin vain siksi että ihmiset ovat sellaisia.
Juoruilla voidakseni hyvin kun omassa elämässä ei eväitä riittäväksi kun muiden jutut vie mennessään, vai mitä tahdoitkaan sanoa? Bullshit. Se että täällä naukuu jonkun romansseista, niin omassa elämässä ei riittävästi teatteria.. Tosi asia - fakta homma.
Se että ympäripyöreesti spekuloi tunnemaailman kommervenkkeja ja kertoilee omista kokemuksistaan, ole juoruilua vaan osallistumista nimenomaan pelleketjun keskusteluun, mutta sillä ole juoruilun kanssa MITÄÄN tekemistä.
LM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti taitaa näistä "pelleketjun" jutuista olla suurin osa ihan paikkaansa pitäviä ja jos ihmismieli tuhoutuu siitä et petät tai oot petetty joka jää siihen suhteeseen roikkumaan, niin ehkä olisi peiliin katsomisen paikka. Turha niistä valinnoista on muita syyttää. Muiden ihmisten asiat ja niiden juoruaminen on aina kiinnostanut ja valitettavasti tulee aina kiinnostamaan. En usko et täältä maaperältä löytyy sellaista henkilöä joka ei olisi joskus erehtynyt juoruilemaan. Se on sit eria asia pitääkö niitä tulla tänne kirjoittelemaan.
Ps. Hyvin ahkerasti olet näyttänyt LM olevan täällä spekuloimassa ja tätä mainitsemaasi pelleketjua kommentoimassaMitkä jutut pitää paikkaansa? Mietin että onko kyse (taas) yhdestä tuttava porukan henkilöstä. Kävi aikanaan tilanne sääliksi ja otin puheeksi. Myönsi silloin mutta että on loppu tää suhde. Vähän pelkään että eipä ollukkaan...
- Anonyymi
Tuttavani yli 70v, nainen on naimisissa ja eläkkeellä hyvästä virasta, hänellä on kaksi mies puolista " kala kaveria "
kovasti tutuu nauttivan ja on ikään kuin nuortunut, eikä ole enää niin hermo kiree kuin ennen, ilmeisesti seksi on tehnyt hyvää niin fyysisesti kuin henkisesti.
Nyt kuitekin kertoi josko me, minä ja hän alettas suhteeseen. hän ottas avioeron ja lopettas noin " kala kaveri " suhteensa.
Hän on kyllä sopivan muodokas ja suht kireessä kondiksessa, on harrastanut säännöllist liikuntaa koko ikänsä.- Anonyymi
No ei muuta kuin avioerot kehiin ja nauttiin elämästä, ei tää elämä niin kovin pitkään kestä, se on niin, että kun syntyy ja kasvaa ja aikuistuu niin koht sillään huomaa olevansa jo vanhuus iäs ja sit kuolla kupsahtaan.
- Anonyymi
Hei, saako sinuun yhteyttä? Itselläni oli aikanaan saa tilanne.
Mistä tiedät että puolisollasi on seksisuhde vieraaseen? - Anonyymi
Kerkiikö kukaa ottaa edes ss enne ku noit viestejä jo poistetaa? Varmaa näkyis jotai tiotoo ja nimii.
- Anonyymi
Heh heh! Kiva seurata näitä keskusteluja, kun jotkut eivät ymmärrä, mitkä ovat trollausta ja mitkä ei.
No hauskaa se on varmasti näitten kommenttien laatijallakin.
Terveisin 110-vuotias enduroo harrastava kiinteäkroppainen Tummeli-mummeli!🙈 - Anonyymi
Mä ainakin tiedän yhden avioparin missä nainen puhelee heidän elämästä positiiviseen sävyyn, ainakin antaa olettaa että kaikki ois hyvin ja onnellisesti. Reissaillaan, remppaillaan kotia jne. Tiedän myös että tämän parin miehellä on toinenkin nainen. On ollut monta vuotta. Sitä en tiedä eikö vaimo muka oikesti ole tietoinen tästä "rakastajattaresta" vai onko kyse juurikin kulissi avioliitosta että vaan esitetään ja kehutaan miten hienosti kaikki muka menee. Itse on viitsi naiselle kertoa kun jokainen saa elää omassa kuplassa jos haluaa.
- Anonyymi
Noita kulissi ihmisiä riittää ja taustalla kasvojen menettämisen pelko, mikäli eroaisivat.
Onhan tapauksia joissa facessa vakuuteltu kuinka auvoista ja ihanaa on yhteis elo. ja sitten onkin ajeltu rekan alle... yms. näistä on saanut julkaisusta lukea.
Mitä enempi vakuuttelee, sitä enempi hommat pielessä. - Anonyymi
Miksi se sinua stressaa? Mies käy vain hoitamassa seksi tarpeita välillä jonkun muun kuin vaimon kanssa, ei tuommoinen hyvään liittoon vaikuta. Typerää tuollainen muiden panemisien kyyläily! Itse käyn pari kertaa vuodessa rehellisellä seksi lomalla ulkomailla. Tämmöinen on hyvin tavallista nykyään!

Mä en ainakaa tunne yhtäkään kelle tällainen olis tavallista.. Monet kyl mieltää vieraan panemisen pettämisenä. Tai vaikka olis tuttukin, mut jos avioliiton ulkopuolinen suhde, niin..... Mua ainaki satuttais.

Ei kukaan ihan pelkästään huvikseen vieraissa hyppää. mutta jos ei kotona saa pimppaa, niin ymmärräthän mitä siitä seuraa ?
- Anonyymi
Tänää kaks viestiä kirjoitettu ja ne kummatkin poistettu. Tietääkö kukaan mitä niissä luki?
- Anonyymi
Mistä kannattaa hakea pienellä paikkakunnalla seuraa niin ettei jää kiinni? Itse olen 39 vuotias ihanperusnätti ja hoikka nainen ja haussa olisi alle 45 vuotias hyvin varusteltu mies, mieluiten myös parisuhteessa että jäisi asiat varmasti meidän välisiksi
Ei tulis mitään juttuja liikkeelle, huokaus tekee niin mieli vierasta.- Anonyymi
Täällä bingo👌 missä ja milloin nähdään?
- Anonyymi
Nainen saattaa olla määräilevä ja liian dominoiva. Sillon miehet haluaa välillä etäisyyttä ja viettää aikaa jonkun kiltin ja mukavan ihmisen kanssa ennenkö jaksaa taas palata kotiin.
- Anonyymi
Yh,t, on jokseekin varmoja panoja, mutta hyvin monesti hankalia luonteeltaan ja pers aukisia.
- Anonyymi
Minua mietityttää mustasukkaisuus puoli. Jos vaimo tietää toisesta naisesta, tai yli päätään että mies käy vieraissa. Eikö yhtään kirpaise? Toisaalta toisena naisena olo luulisi oleva haastavaa jos miettisi miehen arkea vaimon kanssa. Naisena siis mietin asioita näin päin. Kertokaa jolla tietoa ja kokemusta!?
- Anonyymi
Uskoakseni nainen joka tietää miehensä käyvän toisen naisen luona, tietää myöskin syyn siihen miksi mihensä pitää käydä vieraissa. kotona on silloin jostakin puutetta.
Mustasukaisuus ei siten oikein sovi kuvioon jonka itse on aiheuttanut.
- Anonyymi
Minä ainakin olen mustasukkainen jatkuvasti, kun puolisollani on paljon menoja ja juttuja joihin minä "en kuulu" ja uskon että hänellä on näitä menojaan varten joku toinen seuranaan. Kyllä pitkään yhdessä olleet ja asuneet toisensa tuntevat. Ero olisi kuitenkin ehkä liian suuri askel, joten koitan sulkea silmäni ja nauttia elämän valoisista puolista.
- Anonyymi
Kielletty hedelmä maistuu parhaalle. sullekkin.
- Anonyymi
Vaimo lähtee viikonlopuksi siskosa luo ja minä saan viettää viikon loppuni ,no "vieraan kanssa".....
- Anonyymi
Kyl se niin vaan on, ett jos ei eukko anna, niin sit vierasta, näin on näreet ja jos ei eukko tykkää,niin lähteköön menee.
- Anonyymi
Yks rouva ainakin harvinaisen sinisilmäinen, naiivi tai saako sanoa tyhmä? Jos ei tiedä mitä ukkonsa puuhailee. Varmaan harva se päivä ellei päivittäin. Ainakin uskoisin et olis eron ottanut jos tietäisi.
- Anonyymi
Monesti ei oo varaa ottaa eroa ja tilanteet pettämisen osalta saattaa vaihdella, ei ne asiat ain ole musta valkoisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monesti ei oo varaa ottaa eroa ja tilanteet pettämisen osalta saattaa vaihdella, ei ne asiat ain ole musta valkoisia.
Tilanteet pettämisen osalta saattaa vaihdella!!???? Eli ukkos ei petä kun on kotona, muulloin pettää? No niin se kyllä taitaa mennä 😹 Jollekkin näköjään se että mies elättää on tärkeempää kun että mies ois uskollinen.
- Anonyymi
Mitähän asiasta sanoisi muuan, Alfred J. Kwak
- Anonyymi
Nää asiat johtuu aina JOSTAIn asiasta, jonkinlainen kiinnostus loppuu jostain syystä puolisoon , ei kiinnosta .Noniin se johtaa sitten ,ehkä puhumattomuuteen ym käyttäytymiseen. Ihmiset on yksilöitä ja on jopa paljon sellasii,ettei kannattaisi mennä missään nimessä naimisiin ta yhes asumaankaan,puhumattakaan ,et lapsia alettaisiin tekemään, väärät ihmiset kohtaavat hetken ihastumisen johdosta ,vaikkei toisa juuri tunneta syvemmästi lainkaan,äkkiä hynttyyt yhteen ja lapsen tekoon ja sit OHO TÄSSÄKÖ TÄÄ OLIKIN .Ja lapset kärsii jälleen . Sit on joitain onnistujiakin ,hyvä niin . tää asia jatkuu niin kauan ,kuin ihmisiä on olemassa . Varsinkin tänpäivän ihminen on erittäin itsekäs ja haluaa kulkea omia polkujaan jostain syystä . Olla ns. vapaa . Avioliitossa näin ei kuulu olla kuitenkaan ! Kannattaisi miettiä aika pitkälle , onko mmeistä " tähän hommaan " perutaan häät.jne. Ikäviä asioitahan ne on, varsinkin ,jos pieniä lapsia. Pelkän hääjuhlimisen takia ei kannata naamiaisiin mennä .Kallistakin on.
- Anonyymi
Onko siis niin, että oman navan tuijottaminen osuu omaan nilkkaan...
- Anonyymi
Kun taas tietäisi tää yks hienorouva missä miehensä luuhaa ja kenen kanssa. Kaupassa tepastelaan niin hienosti perä kanaa... Mut taitaa miehellä edelleen olla joku nuorempi kala koukussa...
- Anonyymi
Myös on olemassa ns.kulissiliittoja .Ollaan yhes, vaikkeiolisi mitään merkitystä, mut ei haluta erotakkaan, ehkä on rahasta kiinni ?? Ei pärjätäkään omillaan, jos varsinkin pitempi liitto takana. Ehkä sovittu ,et kuletaan tietynlailla omia polkuja , mut koti ja paikka kummallakin. No jokainen tyylillään . Ja jos ei ?? Isoja riitojakaan asiasta tule, niin miksipä ei voi sit niinkin jatkaa. Minun mielestäni se olisi aika kuluttavaa olemista !
- Anonyymi
Kaikenlaista se mykkäkoulu saakin aikaan ja minkäänlaisia yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia kun ollaan vailla, niin liitto kuin liitto alkaa tuntua kuin olisi lastuna laineilla ajelehtimassa kohti tuonelan porttia ja miettii, tätäkö tää elämä nyt sitten on / oli.
Korjaus liike on, alkaa puhumaan, kuunnelkaa ja kaikki rakentavassa hengessä, alkaa liikkua, aktivoitukaan eroottisesti # keskenänne ".. jos ei auta niin, erotkaa sovonnollisesti ja niin ettei kumpikaan joudu kärsimään. - Anonyymi
Pettämine nii helppoa. Sanon muijalle lähen poikiekkaa mökille saunoo ja kaljottelee mut otanki yhe ihanan toise naise mukaa. Mistä muija tietäis kenen kaa oon? Ja taas jaksaa perhe elämää vähä aikaa 👍
- Anonyymi
Komenusmiehelle jämsänkoski oli keidas 80 - 90 luvulla. Kyllä oli halukasta rouvaa tarjolla.
Ukot yö vuorossa. Hämeenkulmasta sitä löyty.. Hienoo aikaa.
- Anonyymi
Eukko ol vuoskymmenet rajoittunut seksi hommissa ja vain yks asento.lähetys saarnaaja. no, sit mie sanoin. annaha sie takkaapäin,tai meil tullee ero. no eukko jonkii aikoo mietti ja kävi kontusilleen ja voi mahoto ku tykkäs. sen jälkee meitil ei oo mikään liitos kivestänny. pienest se onni vällee kii.
- Anonyymi
Totahan vois kokeilla, jotakin on tehtävä kun ainainen jurnutus ja mykkäkoulu vie hermot.
- Anonyymi
Aina voi kehittyä myös eroottisella kanssakäymisen alueella, takaapäin lykkii ja yht äkkii vaihto kakkoseen, tulee kummastti uutuuden viehätystä, ainaki rouva oli mielissään ja tahtoo lisää.
- Anonyymi
Kukas sitä nyt kehittyä haluaa, mukavempoo on valittaa ja kiukutella kunnes huomaa jääneensä yksin kuihtumaan, niin taloudellisesti kuin hekisesti, silloikin voi toki jatkaa kiukuttelua. eipä siinä eneän muuta jäljelle jääkkään.
- Anonyymi
Kantsii myös kokeilla niin että rouva työntää sormensa 'hups vaan' sun anukseen. Siitäkin tulee uutuuden viehätystä 👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kantsii myös kokeilla niin että rouva työntää sormensa 'hups vaan' sun anukseen. Siitäkin tulee uutuuden viehätystä 👍
Possut lähtee töihin.. Kokeillaan!!
- Anonyymi
30 e,lla. sain suht priimaa ja yhdel kertaa anto kahdesti, ei huono sijoitus.
- Anonyymi
Ja liittyi pettämiseen... Miten?
- Anonyymi
Onhan se per...stä et kumppani sano lähtevänsä pitkälle lenkille ns vaeltamaan. Kotiin tullessa viel soitti et laita sauna lämpiämään. Aattelin et meille tulee pitkästä aikaa kiva ilta. Kumppani riisui vaatteesa ja kellonsa ja meni eeltä saunaan, satuin vilkasemaan kello ja totesin et askeleita kertynyt n. 1000. Siis tuhat, vaikka on käynyt pitkällä vaelluslenkillä monta tuntia! Missä v... ssa se on ollu? Pikkusen alko epäilyttää! Varmasti alan tarkkaileen sen touhuja. Toisaalta miten voi kyseen alaista toisen menemiset. Mut meni mun pakka vähän sekasin kyll! Eikä ees tullu kiva ilta koska kumppani sano olevansa poikki päivästä...
- Anonyymi
Jos suhteessa seksi hommat mättää on varma että toinen hakee sitä muualta. Jos taas se puoli on kunnossa mut toinen käy silti muualla se on vaan löytänyt uuden rakkauden.
- Anonyymi
Oli muuten ihan hyvä elokuva, mistä tämä tarina kopsattu 🤭
- Anonyymi
Anoppi on parasta, moni ei edes osaa epäilläkkään.
- Anonyymi
Sen verran komentoisin, ettei se puoliso aina petä, esim, nainen miehen kanssa ja toiste päin. kävi näet semmoinen, että vaimo petti naisen kanssa, tokihan hämennyin. mutta olen jo päässyt yli ja nyt sänky hommat meitil pelaa j sovittiin että käyköön vaan sen naisensa luona.
- Anonyymi
Heräsin, katsoin aurinkoon
Juuri mailleen laskevaan
Hetken mietin kuka oon
Ja mistä herätä mä saan
Kuka tietää kuinka eilen lensinkään
Nyt päätä särkee miksi join ensinkään
Järki sanoo "Kotiis mee!"
On juhlat loppuneet
Mä nousin ylös, astuin sekaan peikkojen, hui!
Mä muistan kuinka viime yönä kanssa veikkojen
Päättelimme, että elämämme tarkoitus
Lienee murheen karkoitus... - Anonyymi
Varakas, nelikymppinen, kaunis. nöyrä, siisti, hiljainen, ruoanlaittotaitoinen. lojaali antelias ja eroottinen. siinä on nainen jollaista ei tarvitse pettää. ei siis ähry yupainoinen vasta rannan kiiski. joka ei edes peseydy riittävästi.
- Anonyymi
Oikein, minulla sattuu olemaan juuri kuvailemasi kaltainen nainen, nyt kesä lomalla aiomme matkustaa asunto autollamme jonnekin ihan ex temppore.
- Anonyymi
Jotkut ottavat tuollaisen kakkos naiseksi kun ei omasta vaimosta ole 😂
- Anonyymi
Nyt hiukan jänskättää kun yks vaimo ihminen aikoo ottaa eron ex papru ukostaan ja laittaa ositukset kehiin, tuos laskeskeltiin saavammeihan kohtuullisen summan pesämunaksi. muutamme rahat saatuamme muualle ja alamme todellakin elämään puhtaalta pöydältä.
- Anonyymi
Hienoo että jotku uskaltaa 👍
- Anonyymi
Joillain pettäjillä on niin hienot tarinat ja peittelyt ettei tosikaan. Yhdellä oli muka työpaikan pohjosen reissu. Tilas ennakkoon netistä jotain Lappi aiheisia esineitä työpaikan osoitteeseen. Sit lähti toisen kans reissuun ihan muualle ja kotiin palattuaan anto noi tilaamansa tavarat kotiin "tuliaisiksi". Joku vinkkasi GPS paikantimesta autoon. Aivan oiva idea tosin mielestäni röyhkeäkin. En tiiä oisko itellä pokkaa entä jos siitä jää kiinni? Ja toinenhan voi ajaa auton mihin vaan parkkiin ja hypätä sala rakkaan kyytiin tai matkustaa junalla lentäen tms. Ei helppo tehtävä ratkaista noita pettämis juttuja ken sellasia joutuukin epäilemään.
- Anonyymi
Luottamus kun menee, menee kaikki yhteinen ja sen luottamuksen voi menettää vain kerran.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luottamus kun menee, menee kaikki yhteinen ja sen luottamuksen voi menettää vain kerran.
Kyllä sitä luottamusta monesti yritetään rakentaa uudelleen. Ja jotkut tyhmät uskookin ja luottaa uudelleen. Kunnes selviää et ei ois kannattannu.
- Anonyymi
Kaikki erehtyvät ehkäpä kerran vaan..
- Anonyymi
On tuo kyllä jännä miten joku voi elää monta vuotta kaksois elämää niin että siittä tietää oikeestaan kaikki muu paitsi sen jonka pitäisi...
- Anonyymi
Pettäjäntie on tuskainen......
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pettäjäntie on tuskainen......
Tai helppo, jos toinen on typerä tai sokea...
- Anonyymi
Se hyväuskoinen on hyvä sana! Toiset vaan on sellassia vaikka kaikki merkit olis nähtävillä ja vaikka olis jo kertaalleen jäänny kiinnikkin. Ei haluta nähdä eikä haluta uskoa.
- Anonyymi
Voihan se niinkin oolla, mutta, mutta, voiha se olla niinkin , että elät on kietoutuneet toisiinsa jopa niin , ettei ero toteudu taloudellisista syistä. ei oo herkkuu lähtee mieron tielle.
- Anonyymi
Tästä oli hyvä esimerkki ilta sanomissa. Mies jäi kiinni kun toinen nainen suoraan oli ottanut vaimoon yhteyttä. Vaimo järkyttyi mutta päätti antaa toisen mahdollisuuden. Luottamus pula vaivasi ja sai miehen kiinni useammasta valheesta. Kunnes selvisi että suhde toiseen naiseen olikin jatkunut vaimon selän takana. Enään ei antanut anteeksi vain jätti miehensä. Nyt elää elämää jossa voi olla onnellinen ja oma itsensä. Näin sen pitäis mennäkkin eikä niin että uskotellaan että kyllä se nyt muuttuu ja oppi ja on luotettava taas....
- Anonyymi
Näyttää olevan is ja il pullollaan noita pettämisen merkkejä tarinoita. Tosi monillehhan niin todellisuudessa käy että, toinen pettää esim pikkujouluissa ja jää kiinni ja sit erotaan mutta, en kyllä koskelaisia tiedä ketkä olis nyt lähi vuosina pettämisen takia eronnut. Ehkä se on se taloudellinen tilanne mikä pitää yhdessä eli tavallaan ei ole varaa erota.
- Anonyymi
Kuinka moni teistä on pettänyt parisuhteessa ollessaan? Entä kuinka moni on tullut petetyksi tai ollut se suhteen ulkopuolinen ihminen, jonka kanssa petetään? Veikkaan, että vain harva meistä ei ole koskaan ollut yhdessäkään näistä rooleista – tilastojen mukaan nimittäin joka kolmas suomalainen pettää. Ja miltä se sitten tuntuu, se pettäminen ja petetyksi tuleminen? Entä miksi sitä tapahtuu? Siitä kerrotaan Sanna Raita-Ahon ja Tuija Sorjasen kirjassa Toisen kanssa –
- Anonyymi
Onhan se hauskaa antaa rajumpaa käsihoitoa varatulle miehelle! Niin lujaa kuin pystyy tatti hiertymillä.😂 Välillä läpsii/puristelee mailaa ja palloja kunnolla. Mies önisee ja vikisee, muttei halua että lopettaa, vaikka voisi keskeyttää homman milloin haluaisi. Mies ei voi himoilleen mitään. Siinä on sitten selittelemistä vehkeet punoittavina ja hellinä, jos oma vaimoke haluaisi touhuilla.🤣

Olen myös huomannut että monet varatut miehet haluavat rajumpaa käsittelyä. Ehkä eivät kotona saa tälläistä? 👆
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se hauskaa antaa rajumpaa käsihoitoa varatulle miehelle! Niin lujaa kuin pystyy tatti hiertymillä.😂 Välillä läpsii/puristelee mailaa ja palloja kunnolla. Mies önisee ja vikisee, muttei halua että lopettaa, vaikka voisi keskeyttää homman milloin haluaisi. Mies ei voi himoilleen mitään. Siinä on sitten selittelemistä vehkeet punoittavina ja hellinä, jos oma vaimoke haluaisi touhuilla.🤣
Mä tykkään kans antaa palloille kunnon käsittelyn! Välillä voi vähän uikuttaa, mut miehen pitää kestää. Silloin myös irtoaa kunnon satsit.😉
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä tykkään kans antaa palloille kunnon käsittelyn! Välillä voi vähän uikuttaa, mut miehen pitää kestää. Silloin myös irtoaa kunnon satsit.😉
Mut kannattaa aloittaa vasta kun itse jo tullut, koska yleensä lentää melko nopeasti kun aloittaa kovemman käsittelyn.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä tykkään kans antaa palloille kunnon käsittelyn! Välillä voi vähän uikuttaa, mut miehen pitää kestää. Silloin myös irtoaa kunnon satsit.😉
Pallot kannattaa laittaa nippuun juuresta narulla tai vaikka sopivalla ponnarilla, niin ei luiskahtele karkuun.
- Anonyymi
Vanhapiika n, 60-75 v. se kans mukavaa hommailla, olipa muutama säilynyt neitsyynä.
- Anonyymi
Yllättävän monikin on neitsyt, vaikka sitä elämää onkin kertynyt, nykyisillä tredeillä määrä sen kun lisääntyy.
- Anonyymi
Naimisiin meno on kallista ; häät. Mahdollinen avioehto maksaa. Eläminen , talo laina. , lapset auto laina jne jne. Monesta asiasta voi olla velkaa.... Häistäkin vielä.... . Talot ei mee kaupaksi. Pelkästään noiden asioiden takia eroaminen varmaan tuntuisitodella raskaalle. Elämä voi olla todella vaikeeta jos tietää puolison pettävän ja joutuu pohtimaan kaikkia raha juttuja. Varsinkaan jos ei sitä rahaa ole...... Eikä se eroaminenkaan ilmasta ole. Tavallaan ihailen niitä jotka nyky päivänä vaikeissa tilanteissa uskaltaa ja jaksaa erota.
- Anonyymi
Tuota, ei se ruoho oikeesti ole vihreempää aidan toisel puolel. se om suhde kun päästetään väljähtyyn, niin toki itä piristystä sitten haetaan, mutta, että se oma suhde yhteis tuumin kuntoon ja seksi elämä. homman voi aloittaa vaik yhteisel liikunta harrastuksel.
- Anonyymi
Monet tutustuu (liikunta) harrastuksen myötä myös täysin uusiin ihmisiin. Niin se vaan on että jos elämä oman kumppanin kanssa ei kukoista niin helposti haluaa tutustua muihin.
- Anonyymi
Tottahan tuokin on, kvast ihmetyttää. miksei aikoinaan rakkautta vannoneet viitsi pitää suhteestaan huolta `?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottahan tuokin on, kvast ihmetyttää. miksei aikoinaan rakkautta vannoneet viitsi pitää suhteestaan huolta `?
Koska ihminen muuttuu. Monesti jo lasten saanti ja perhe elämä muuttaa ihmistä. Työttömyys, sairaudet katkeroittaa. Raha asiat aiheuttaa helposti riitaa. Alkoholi,,, ajattele nyt jos toinen jää työttömäksi ja alkaa juopottelemaan. Toisen pitäis yhsin maksaa ja hoitaa kaikki myös sen puolison viinat. Ei se sillon se sama ihana ihminen ole johon alun perin rakastuit.
- Anonyymi
Raha asiat todella aiheuttaa riitaa jasyykin on selvä, sekin kytkeytyy mykkäkouluun, ei puhuta, ei kerrota, ei kuunnella, ei suunnitella mitään, nämä kaikki yhdessä aiheuttaa sotkun ja pahan mielen ja johtaa eroon ja pettämisen jälkeen, kukkakin lakastuu jos ei multaa vaihdeta eikä kastella...näin tuumien se alun ihanuus suhteessa, alkaakin nopeasti muuttua arjen astuessa kuvaan..
- Anonyymi
Pelkkä ulkoisen olemuksen muutos voi vaikuttaa siihen pitääkö toista enään viehättävänä vai ei. Mietitää vaikka entis ajan missejä ja julkiksia verrataa niitä nyky olemukseen 60 vuotiaita. Esim Riitta Väisänen, Kaija koo. 50kg - - >100kg.
Lihavuus voi johtua mistä vaan laiskuudesta tai sairaudesta mut monisti lihottaessa itse tunto heikkenee, alkaa masentua jne. Noidan kehä taas valmis. Ja kumppani haluaa kauniin hehkeän naisen. Jos toista yrittää kannustaa ja ei kiinnosta voi ahdistua vaan enempi. Ei ne puheetkaan aina auta ja toiset kehottaa pari terapiaa mut harvapa niissä oikeesti käy.
- Anonyymi
Jos eukko käyp läski valaaksi, eikä kehoituksista huolimatta ryhdy tarpeellisiin toimiin, niin viis hirttä on poikki josta sopii laputtaa mieron tielle ahdistumaan. minä en läski kattele.
- Anonyymi
Toisaalta sama voi käydä toisin päin. Nainen timmi sporttinen ja huolehtii itsestään. Mies ihra ja kalja maha. Yleensä kaks urheilullista pärjää parhaiten yhdessä on yhteistä tekemistä ja hyvä kuntoisena sängyssäkin jaksaa peuhata.
- Anonyymi
Rupsahtaneella ämmällä ei tee yhtikäs mitään, hän vain makoillee sohvalla ja tuoksahtelee, vanhalle kalalle. joten ei ole ihmekkään mikäli mies hakeutuu oikeitten naisten yhteyteen, nauttimaan elämästä.
- Anonyymi
Yleensä miehet myös kasvattaa tosi ison ällöttävän kalja mahan, hyi helvetti kuka sellaista haluaa katsoa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yleensä miehet myös kasvattaa tosi ison ällöttävän kalja mahan, hyi helvetti kuka sellaista haluaa katsoa
Itse asiassa aika moni.😉😎
- Anonyymi
Menessäni ensin kertaa naimisiin oli nuorikkoni ihmisten mitoissa, sitten eka vauvan myötä, hän alkoi oleskeleen pää osin sohvalla sipisi ja ison limsapuollon kanssa, tullessani töistä kotiimme oli vaipat vaihtmatta ja huusholli siivoomatta, ruuuat tekemättä astiat tiskaamatta ja sitä rataa.
Kyllä se söi miestä, uusi työpäivä kotona ja sama tositui usieta vuosia, kunnes vihdoin kohtasin sen oikean. meille kehtittyi vakva suhde, ja viimein päätin kertoa vaimolle, että nyt minä lähden ja haluan avioeron ja lapsen koska olen hänet lähes tulkoon yksin hoitanut tähänkin asti.
Vaimoni sanoi. no joo, ihan sama vie se mukula pois niin hänkin pääsee elämään vapaasti ja tuulettumaan ja ero oli ok. kiitin luojaani. että lopultakin kävi suht kivuttomasti ja elän nyt onnelisessa avioliitossa.- Anonyymi
Tuuri käynyt👆👌
- Anonyymi
Ehkä sitä ei viel kaljamaha tai valas ulkonäön takia rupea pettämään mutta ne seikat jotka tohon johtaa... Ihmiset muuttuu. Ei viis kymppinen oo se sama johon oot ihastunnu kaks kymppisenä. Voidaan olla hyviä ystäviä ja kumppaneita mut toisille se ei vaa riitä. Halutaan nuoruutta, eloa, jännitystä........
- Anonyymi
Nuorena naidaan ja mennään naimisiin, sekä tehdään lapset ja suunnitellaan elämää eteenpäin, mut, mut, kun lapset on saatu omilleen, eletäänkin tyhjiössä, ei niitä suunnitelmiakaan ole päivitetty vuosiin...sit aletaan kiukutteleen kuin kakarut.. siitä se ero prosessii lähtee liikkeelle.. näin siksi, ettei niitä yhteisiä suunnitelmia ole...
- Anonyymi
Ihmiset tuppaa elämänsä aikana kasvamaan ja kehittymään. Se millainen olet 20 vuotiaana ei tosiaan ole sama, tai verrattavissa mitä olet 40 vuotiaana.
Elämän tarkoitus on tuottaa elämää ja näin saaden ylläpidettyä ihmisten olemassa oloa.. siinä paljoa auta suunnitella kun lapset lentää pesästä ja tyhjän sylin syndrooma valtaa kodin. Ihmiset kasvaa erilleen toisistaan jo saadessaan lapsia, koska heidän elämän tehtävä on luoda kiintymys suhde omaan lapseen jne... Kasvattajina. Tähän kun summataan 10-25 vuoden kasvutarina vaikkakin yhteisessä kodissa, niin kasvu ei tapahdu niin että ihmiset sulautuisivat kuin saumat yhteen ja samaan elämään.
LM - Anonyymi
Meille kävi justiinsa noin. ei suunniteltu ei yllä pidetty suhdetta ja siinä se.
- Anonyymi
Elämä on liian lyhyt kiukutteluun ja vihan pitoon.
- Anonyymi
Totta.
- Anonyymi
Mitä eroaminen haittaa? Kannattaahan se erota ja jatkaa mielekkäämpää elämää yksin ja löytää uutta seuraa ja sisältöä elämään. Kerran täällävaan eletään ja elämä on liian arvokas heitettäväksi hukkaan tai junnattavaksi paikoillaan.
- Anonyymi
Kyllä se ero ois monesti ihan ok juttu, mutta mistäs sen kumppanin sit löytää? joka paikas on vain katkeria kiukuttelijoita.. no varmaan jossakin se aito ja oikea kamu on, kun tietäis kuin sen löytää.

Tinderistä on moni oikeesti aikuinen löytänyt. Paljon viksuja itsekkin jo eronneita naisia ja miehiä 🙏lapset kun muuttaneet omilleen on aikaa tutustua uusiin ihmisiin ja kirjottelullahan se alkaa. Eli ei tarvi välttämät edes kotoa poistua.
- Anonyymi
Yks tuttava oli jollakin seuranhaku palstalla ja tapasi jonkun , kirjoittelin jne, oli sitten sovittuna tapaaminen ja ks, eipä ilmestynyt hän.
- Anonyymi
Aina oharin tekijöitä on mut silti monilla on tuoll tinderis tärpänny 👍
- Anonyymi
Erosin ja löysin ulkomaalaaisenn naisen tilalle. nyt jo kolmas menossa.
- Anonyymi
Kerrompa tapauksen, olin työ reisulla ja menin paikalliseen ja mukvan nainen tarjoutui seuraksi, lähdettiin taksilla hoteliin ja vietimme ihanan ja kuumaan yön, aamulla nainen kertoi, ettei ole kuunaan saanut näin isoo,
Joten hän esitti toiveenaan, voisimmeko silloin tällöin tavata ja uudistaa ihanat hetkemme.
Kyl seksi on todella tärkeetä. - Anonyymi
Mitäs hiusvärinvaihtajalle kuuluu?
- Anonyymi
Mitäpä veikkaat 😂
- Anonyymi
Ilta sanomissa: mies lähti ruska retkelle. Nainen lähetti yksityisetsivän perään. Kun sitten annettiin kuvat niin itkuhan sieltä tuli. Tää on varmaan tää klassinen, mennään sinne minne sanotaan, tehdään mitä sanotaan. Voi soittaa vaikka video puheluita ja ns. "Todistaa" siten olevansa "rehellinen" 😇 mutta se että kenen kanssa siellä reissussa on, niin siihen taitaa se rehellisyys päättyä kuten tässäkin tarinassa 🙄
- Anonyymi
Kyl kyl, mtta ja mutta. seurauksena ilmeisesti suhde loppui`? ihminen pettää olipa nainen tai mies jos pettääkseen on. ei se paranna asian tilaa jos alkaa kytikseen, usein pettäjä ei saa kotonaan seksiä ja siksi pettää.
Huom, mitallissa on aina kaks puolta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyl kyl, mtta ja mutta. seurauksena ilmeisesti suhde loppui`? ihminen pettää olipa nainen tai mies jos pettääkseen on. ei se paranna asian tilaa jos alkaa kytikseen, usein pettäjä ei saa kotonaan seksiä ja siksi pettää.
Huom, mitallissa on aina kaks puolta.Tai sit ruoho on vihreämpää.......jne......
- Anonyymi
Mikäli naisellisella naisella on persikka perse ja mudokkaat rinnat, ei tartte olla isot, mut muodokkaat,, niin ei tarvitte mennä vieraisiin..
- Anonyymi
Pillua on niin paljon tarjolla, ettei ehdi sanomaan kaikille ei..
- Anonyymi
Kerkiät sen sijaan kommentoimaan kun tänkin ajan voisit hyvin viettää pilperon parissa.
- Anonyymi
Nykyään pitää olla homo tai lespo tms. ja ns, hetorot, heille on niitä teko juttuja. joita suomessa on jo nyt myyty miljoonia. eli normi evoluution askareet on nykyään poikkeuksellisa,
- Anonyymi
Jos epäilisin kumppanin valehtevan esim salille käymisestäa niinku tuolla aikasemmin oli niin varmaan menisin kattoo onko se siellä vai ei. Ne jotka pettää samalla paikkakunnalla olevan kanssa varmaan tapailee useitakin eri kertoja päivittäin mahdollisuuksien sattuessa. Sillon just valehellaan pikku juttuja "meen salille, lenkille, tekee veikkauksia"käyn kahvilla, ostaa röökiä tms" jos taas Kauko suhde keksitään työ reissuja tms pidempiä kaveriporukan kala reissuja ja vietellään sala rakkaan kans öitä yhessä. Niin se vaan menee 👍 Jotkut on TODELLA TAITAVIA valehtelijoita!!!
- Anonyymi
Mitäs sitten tekisit, mikäli kumppaanisi jäis pettämisestä kiinni ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs sitten tekisit, mikäli kumppaanisi jäis pettämisestä kiinni ?
Siis jos kumppanini jäisi kiinni VALEHTELUSTA olisi edessä ero. Systemaattinen valehtelu on pahinta mitä toiselle voi tehdä. Miten ikinä voin luottaa meneekö tai tekeekö toinen sitä mitä sanoo? Jos kerran pettää mistä sitä voi välttämättä edes tietä ä jos toinen vaan jättää kertomatta mutta jos tapailee toista ja säännöllisesti valehtelisi minulle. Tottakai se satuttaisi ihan kamalasti. Tuntuisi kamalalta erota ihmisestä jota rakastaa mutta se valehtelu ja petetyksi tuleminen satuttaisi vielä enemmän.

Valitettavan moni ei halua nähdä/kohdata totuutta. Halutaan uskoa toisesta hyvää ja ei uskota vaikka hälyytys kellot soi ja läheisetkin yrittää kertoa totuutta. Mielummin katkaistaan välit hyvää tarkoittaviin ystäviin ja kuljetaan pää pystysää pettäjän rinnalla. Ehkä se on pelko häpeän tunteesta myöntää olleensa hyvä uskoinen ja että on uskonut toisen valheet :(

Hienot ihmiset ja ylpeät kulissi liitostansa eivät eroa vaikka mitkä hälyytys kellot soi ja kaikki ympärillä tietää kuinka asiat ovat. Vaikeinta on tunne epäonnistumisesta. Ja siitä että joutuu myöntämään muiden olevan oikeassa. siksi ollaan mieluummin ns sokeita😏
- Anonyymi
Eräs kuuluisa tunteiden tulkitsija lasui aikoinaan " maailma olisi parempi paikka elää, jos ihmiset ei valehtelisi niin paljon...
- Anonyymi
Pitkän suhteen kuluessa aloin kokemaan olevani mielenterveysongelmaisen hankalan ihmisen omaishoitaja.
Joten, alkoi tehdä mielii kokea normaaleja asioita, siksi petin ja lopulta erosin. - Anonyymi
Vaimoni oli solkakka, hyvä vartaloinen innstunut erotiikasta ja kaikinpuolin ok tyyppi, kunnes aloimme saada lapsia, hän alkoi turvota ensin 10kg ja vuosi vuodelta yhä enempi lopulta yli painoo oli kertynyt jo n. 70 kg. joka oli ihan liikaa, muutin nukummaan toiseen huoneeseen ja välitkin viilenivät, löysin lohtua työpaikka romansseista joita parhaillaan oli kolmekin yhtä aikaa, suhde päättyi vaimon kanssa, lastemme tullessa aikuiseksi, jolloin eroimme.
- Anonyymi
Moni etsii jännitystä väljähtäneeseen eloonsa jossa suhdekin on kuollut aikaa sitten, ei kukaan yksin jaksa ylläpitää suhteen viriliä kapasiteettia. toisen osapuolen syödessä sohffalla sipsejä ja litra tolkulla limpsaa isoja pulloja. ja muutoi siideriä niin ettei tavan peilistä kykene näkeen koko kuvaa vaan ehkä puolet?
- Anonyymi
Juu kyllähän se niin on jos halut/tarpeet eri taso, ajautuu jompi kumpi hakemaan uutta seuraa. Ja ehkä se joillakin jopa toimii jos kumpikin avoimia ja ok asian kanssa. mutta jos toista suhdetta pidetään salaa, niin kyllä siinä se jäljelle jäännyt kärsii ja varmaan tuntee tulleensa petetyksi ja nöyryytetyksi jos asiasta saa tietää. Ja lihotakkin voi muutenkin kun huvikseen mässäämällä esim sairaudet, masennus,, lääkitys. Mutta jos siis toinen halukas ja toinen vaikka masentunut läski niin ei se taida toimia 🤔
- Anonyymi
Lähtökohtaisesti läskit on aina jokin tason mielenterveys ongelmaisia, joita ei vaan jaksa.
- Anonyymi
Toi on totta. Eikä ne varmaan edestajua jos kumppani pettää. On vaan minä minä ja omat ongelmat. Ja pettäjät taas, ne ei muuksi muutu vaikka kuinka lupais ja vannois. Halut ei poistu minnekkään.
- Anonyymi
Kyllä se niin on olit läski tai laiha jotkut ei vaan halua erota vaikka puoliso pelleilisi kuinka selän takana ja julkisestikkin. Taloudellinen asema, ylpeys ja epä varmuus tulevasta estää eroamisen.
- Anonyymi
Anoppi on Nam.. Paras.
- Anonyymi
Monasti se anoppi on se autuaaksi tekevä, varttunut nainen tietää kuinka hyvää seksi tekee.
- Anonyymi
Jos anoppi on 80 niin ei kiitos 😂
- Anonyymi
Ei ole mitenkään tavatonta että petetty puolustelee pettäjää. Haluaa uskoa vaan hyvää ja uskottelee itselleen että kaikki on hyvin ja on rakastettu. Hylätyksi ja nöyryytetyksi tuleminen saattaa pelottaa aivan valtavasti.
- Anonyymi
Monella on hyvän näköinen auto jota kiilloitella, vaan tekniikka jo lopussa jne. sama se on monen kohdalla sen minä kuvan kanssa, sisältä jokseekin sökö ja totuutta vastaamaton.. ett ,,mut,, ja,,joo,,,
- Anonyymi
Menopaussi se monellakin eukolla tekee haluttomuutta, vaikka siihenkin ois lääkkeet ja avut saatavilla.
- Anonyymi
Ei vaan miehen ilkeys ja uskottomuus karkottaa halut. Pitää olla hyvä ja hellä mies. Sellainen menestyy sänkykamarissa :)
- Anonyymi
Naiset ku n älyisivät alka jumppaamaan , pois sohffalta makoilemasta ja laitta sitensä kuntoon ja peseytyisivät, myöskin paitasi vartalonsa osalta myöskin suunsa. niin alkais kiinnostaan.
- Anonyymi
Ei nainen jumppaa eikä tee muutenkaan mitään, itsensä tai suhteen eteen, kunhan valittaa ja kitisee.
- Anonyymi
Miehellä on syntymämenopaussi eli huono miehinen itsetunto, aina vailla vierasta.
- Anonyymi
Monella on kaks kumppania. Se jonka kans on naimisissa ja sit toinen jonka kans nauttii elämästä.
- Anonyymi
Niin, mutta olishan se hienoo kun nautittas kahdestaan elämästä. tarkoitan miksei näinkin voisi olla, ja miksi pitää olla se toinen, kenen kanssa nauttii ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, mutta olishan se hienoo kun nautittas kahdestaan elämästä. tarkoitan miksei näinkin voisi olla, ja miksi pitää olla se toinen, kenen kanssa nauttii ?
Ehkä elämä ei ole niin nautinnollista sen avio/avopuolison kanssa kuitenkaan? Voi olla joo ihan ookoo, ja toisesta saattaa hyötyä kun yhteinen koti. Nainen siivoo, pyykkiä kokkaa jne, mies hoitaa autot, pikku rempat,,, ja jos yhteiset rahat/lainat ei oo helppoa erota varsinkin jos ihminen on mukavuuden haluinen. Tällöin kuitenkin saattaa ajautua myös toiseen kelkkaan jossa aluksi himo vie ja sitten ehkä tulee myös rakkaus. Joillekin ei vaan se arki riitä vaan tarvii enemmän nautintoa, kai se on myös jännitystä ja täysillä elämistä?
- Anonyymi
Vuosien varrella olen paneskellut lukuisia naisia joista suurin osa on / oli naimisissa, joistakin hetkistä oli seurauksiakin yhdeksänkuun jälkeen,
Paljon oli naisiaa myös vartuneempia jo eläkkeelle siirtyneitä tai ja himppun verran viel työ elämäs olevia.. sitten olt nuorempii naisiii ihan sinkkui ja seurustelevia. arvioisin ett kolmas osa kutakin ryhmää. kaikil oli hyvät antimet, ei se ikään katsonut..
Nyt on jo hiljaisemppaa, muta viel on muutma naikkonen joiden kanssa kahvitellaan suht säännöllisesti ja ollaan intiimisti.- Anonyymi
Kai olet viettänyt aikaasi myös näiden 9kk jälkeisten koulun kevät ja joulujuhlissa ? Ja elarit maksat totta kai 👍
- Anonyymi
Seksi kokonaisuudessaan on hyvin miellyttävää.
- Anonyymi
Suomi 24 haku kenttään kirjoittakaa uskottomuus.löytyy paljon ketjuja pettämisestä.täällä ihmisiä ei kiinosta kun ne tietyt koskelaiset sala suhteessa olevat ja ei varmaan ketjun alottaja saa kunnon apua tai mielipiteitä tästä ketjusta.
- Anonyymi
Joillakin on taito ylläpitää kaksois elämää vaikka vuosikausia.
- Anonyymi
Veikkaan että nuorten on helpompi erota kuin vanhempien ihmisten. Vaikka nuorilla on pieniä lapsia ehtii vielä sopeutua uusiin elämän käänteisiin. Vanhemmat ihmiset saattaa tuntea että pettää omat ehkä jo aikuiset lapset jos eroaa. Sekä lisäksi vanhempana ihmisenä omistaa enemmän. Voi olla talo jossa iät ja ajat vietetty yhdessä joulut ja muut sekä voi olla esim maita ja metsiä ja osittaminen on hankalaa. Petetyksi tuleminen tai sen epäily ei ehkä ole niin paha kun että koko elämältä romahtaisi pohja.
- Anonyymi
Eräät t loisii nimen omaan rahan ja omaisuuden takia vaikka tietäis et puolisolla on toinen... Ei halua luopua mukavasta taloudellisesta tilasta 😇
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eräät t loisii nimen omaan rahan ja omaisuuden takia vaikka tietäis et puolisolla on toinen... Ei halua luopua mukavasta taloudellisesta tilasta 😇
Ei se kuule aina ole se vahva taloudellinen asema ja varakkuus. Toisinaan voi myös velat ja velkaantuminen vaikeuttaa eroamista 😔 Ei haluais tehdä elämästä vieläkin hankalampaa. 😔
- Anonyymi
Niin, ei se haittaa jos ukko tai akka hieman itseään supeesti antaa, nimittäin kun kotona puoliso pihtaa.
- Anonyymi
Nykyään on paljon vanhoja piikoja ja uskoo ken tahtoo, on heissä useita todella innokkaita peti puuhiin.
- Anonyymi
No siinä ei aikanaan kukaan petä ketään.
- Anonyymi
Petetyksi tuleminen sattuu ihan julmetusti. Se saattaa aiheuttaa häpeän tunteen että mitä minä tein väärin. Sitä ei ehkä halua myöntää itselleen saatika läheisille että puolisolla onkin toinen. Kyllä näitä pettämis tapauksia näkee Jämsänkin baareissa ja pirskeissä mutta niistä harvoin puhutaan eteen päin.Joskus petetty ehkä saa muuta kautta tietää ja sit sattuu.
- Anonyymi
Yks ämmä petti ukoonsa vuos kausia ja kova oli ämmä aukoon muista kaikenlaistä törkyä. no näitähän riittää...
- Anonyymi
Suhde on kuollut ja silloin ihminen pettää seksuaalisesti. toivoen josko löytys se oikea ja pääsisis eksästään eroonn..
- Anonyymi
Suhteessa voi olla päällisin puolin kaikki ok. Arki voi olla ihan mukavaakin mutta jos se tietty lataus vaan puuttuu, sitä haetaan muualta. Miehellä voi olla sekä vaimo että tyttöystävä ihan vakituisesti. Tyttöystävä varmastikkin tietää vaimosta mutta vaimo tuskin tietää tyttöystävästä. Kaikki tyytyväisiä elämäänsä.

Vaimot on tyhmiä ja sokeita

Kyllä sen tietää.
- Anonyymi
Lolitallahan oli 40 vuotinen suhde naimisissa olevaan poliitikkoon, eipä se hänen moraalinsa korkeaa laatua ollut, mut kova on suustaan muita arvosteleen.
- Anonyymi
Mitähän näille "tietyille" pettäjä pariskunnille kuuluu? Vissiin liikkuu edelleen yhdessä ja aika avoimestikkin ainakin eräät?
- Anonyymi
Varmaan ei mitään uutta ja erikoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan ei mitään uutta ja erikoista.
Edelleen pyörii porukassa siis?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleen pyörii porukassa siis?
Ketkä? Pettäjät omien puolisoiden? Vai pettäjät niiden kenen kanssa pettää puolisoaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketkä? Pettäjät omien puolisoiden? Vai pettäjät niiden kenen kanssa pettää puolisoaan?
varmaan ne sala rakkaat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
varmaan ne sala rakkaat
No yhdellä naimisissa olevalla salieukolla ne salarakkaat on tainut vaihtua tän juoruketjun aikana moneen kertaan...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
varmaan ne sala rakkaat
Ei oo kovinkaan salaista touhua 😂
- Anonyymi
Se on noin 50 v jälkee kun eukot rygryy pimppiään tyrkyttään, osa vaivautuu sen verta soffalra, että alkavat jumppailla, ettei keho negatiivisuus haittais markkinoilla.
olisavat tehneet sama jo suhteessa olessaan... - Anonyymi
Vasta kun menetään rakkaansa, ymmärtää kuinka hyvä olikaan olla ja elää..
- Anonyymi
Mies jolla on toinen nainen käyttäytyy kotona hyvä tuulisesti aina kun toisen naisen kanssa menee hyvin. Jos menee huonosti se näkyy paineena ja hyono tuulisuutena myös kotona. Tämä siis vinkkinä aloittajalle.
- Anonyymi
Tuli mieleen,,, miehellä joka pettää usein 'poikien jutut' ja taas naisella 'tyttöjen jutu" joihin siis aina mukamas menossa,,, 😉 tämä siis ihan vaan kokemuksesta kerrottu 👍
- Anonyymi
Toi on kyl niin totta.
- Anonyymi
Tänään oli pamin pikkujoulu ruokailu. Olis tehnyt mieli kertoa yhdellekkin rouvalle miehensä kaksois elämästä mutta en saanut hyvää tilaisuutta. Sääli.
- Anonyymi
Mikäli olisit päässyt kertoon, olist nyt mahdollisesti päätynyt pettäjän ja petetynkin hampaisiin, nääs kun yhteinen vihollinen yhdistäisi heidät,,, niin hullua mutta niin totta.

No ei kukaan ilolla tuollaisia tietoja vastaan ota. Tosin kyllä tää taitaa itsekkin tietää mutta ei taida välittää tai voi asioihin vaikuttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei kukaan ilolla tuollaisia tietoja vastaan ota. Tosin kyllä tää taitaa itsekkin tietää mutta ei taida välittää tai voi asioihin vaikuttaa.
Kyllä minä haluaisin tietää jos mieheni pettää. Totta kai se toisi tuskaa mutta uuden elämän voi aina aloittaa. Joskus mieheni valehtelee pikku asioista. Tai jättää asioita kertomatta. Sekin joskus sattuu vaikka kyse on arki päivän jutuista. Ei kuulema kaikkea tarvi aina kertoa ja raportoida. Jos saisin tietää että hänellä on toinen nainen... En tiedä mitä tekisin. Siis haluaisin erota välittömästi mutta se että olisi pitkäänkin valehdellut minulle... Kyllä se satuttaisi, menisi luotto ja hetkeksi pohja elämältä.
- Anonyymi
Yks vanha piika, flrittaili ain vartauille äijille ja ikään kuin tyrkysti heitä pyöritti, ja ämmät oli musta kipeitä. niin enmpä tiedä miksi oli näin mut näin oli ja on varmaan vieläkin..
- Anonyymi
Tieto saattaa aiheuttaa tuskaa ja hankalloittaa elämää. Aihettaa jopa mt ongelmia pian.Parempi pysyä pimenossa vaan 👍
- Anonyymi
Moni menee thaimaahan ja harrastaa seksiä sielä jopa villistikin..
- Anonyymi
Yllättävänkin moni.
- Anonyymi
Kyllä koskella on monta mukavan näköistä likkaa kenen kanssa lähtisin heti sänky puuhiin jos voisi
- Anonyymi
On tainnu rauhoittua paljonkin meininki. entis aikoihin verraten ?
- Anonyymi
Riippuu mitä on entis ajat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippuu mitä on entis ajat?
Pikkujouluissa tuli hieman touhuiltua ystävän miehen kanssa. Oli vain hieman tälläistä läheisyyttä ja pientä käsipeliä ystävien kesken. Tässähän ei tavallaan edes petetty, koska ei menty yhdyntään saakkan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pikkujouluissa tuli hieman touhuiltua ystävän miehen kanssa. Oli vain hieman tälläistä läheisyyttä ja pientä käsipeliä ystävien kesken. Tässähän ei tavallaan edes petetty, koska ei menty yhdyntään saakkan.
Eihän se olisi pitkä matka ollu, mennä siihden yhdyntään ja uskompa hyvinkin, jotta ootehan te yhdynnässä olleet, monestikin.
- Anonyymi
Jaha. Nyt taitaa uusia ihmis kuvioita täällä. Nää aiemnat varmastikkin tuttuja monelle ja eiköhän siinä kuviossa vaimokin asioiden todellisuuden tiedä niin turha täälä vihjalla tai missään joulu ruokailuissa vihjailla ja nolata ja pahottaa toisenmieli. Jostuollaista sietää niin omapa on asiasa. Jokaisela on omat asiat ja oma sieto kyky asioiden ja läheisten ja puolison tekemisen suhteen. Rauhaisaa joulua vaan kaikile.
- Anonyymi
Pari suhteet väljähtyy ja tylsistyy ja jompi kumpi ei tee suhteensa eteen mitään, no mitäs silloin ? ei muuta ku hakee vierasta, tulee elämään jännistytä jne..
- Anonyymi
Kenellä on kosken kovin kaksoiselämä,kysynpähän vaan
- Anonyymi
Onko sulla myös vastausta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sulla myös vastausta?
Salieukko.
- Anonyymi
Mikään ei korjaudu ennalleen enää koskaan.
Voitte pystyä elämään toki vaikka vuosikymmenet ihan ok, tovereina, elämänkumppaneina, vanhempina ja isovanhempina.- Anonyymi
Ehkä kuvio on ok kaikille kolmelle osa puolelle naiselle,miehelle ja toiselle naiselle. Mitä korjattavaa siinä sitten olisi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä kuvio on ok kaikille kolmelle osa puolelle naiselle,miehelle ja toiselle naiselle. Mitä korjattavaa siinä sitten olisi?
👆Niin kyllä tämmöinen vaihtelu on nykypäivää, eikä siinä ole mitään sen ihmeellisempää. Kyse on vain hauskan pidosta ja asian voi ottaa ihan huumorilla ja virkistävänä vaihteluna. Joskus vain tilanteet johtavat tämmöiseen ja mitä sitten. Turha tämmöisistä on kauheaa haloota nostaa ja pilata muuten hyviä suhteita pikku sekstailujen takia. Kaikki täällä elää vain kerran ja jokaisella tulee olla oikeus seksiin silloin kun haluaa, kannattaako sitä olla niin hirveän rajoittunut? Jos itse on, niin miksi rajoittaa toista? Ei tämmöiseen hauskanpitoon kannata tunteita sotkea. Itse ainakin tunnen useita pariskuntia joilla on välillä muita seksi kavereita. Ei enään eletä millään 70 luvulla, ja voi rohkeasti koittaa erilaisia juttuja. Koittakaa ajatella hieman avara katseisemmin, saatatte innosta ja alkaa nauttia enemmän elämästä, kun jää turha nipotus pois. Voi myös moni suhde alkaa taas toimimaan paremmin, jos on ollut hiljaista ja sitten pääseekin harrastamaan toimintaa. Tässä vaikka hyvä joululahja vinkki: anna kumppanillesi "vapaa kortti" yhden illan juttuun tai käynti ammattilaisen luona!

Tuo kyseinen juttu nyt ei ole "vaihtelua" kun tuo toinen suhde jatkunut ilmeisen monta vuotta mutta kaikki tyylillään. Jokaisella meistä on se oma elämä! Annetaan kaikkien elää rauhassa! 🙏

Agatha Christie.....
- Anonyymi
70-luvulla seksi oli vapaampaa ja tehtiin enemmän asioita. Nykyihmiset on tylsiä nettirunkkareita.
- Anonyymi
Totta, voisko pareminkaan todeta, nykyään kaikki on toisin.
- Anonyymi
Varattu mies on parasta saalista naiselle, joka ei tahdo vakavempaa suhdetta.
- Anonyymi
Voi se suhde olla varatunkin kanssa vakaa ja vakaalla pohjalla. Odotellaan ehkä sopivaa hetkeä jos pieniä lapsia tms tilanteita hankaloittamassa uuden alkua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi se suhde olla varatunkin kanssa vakaa ja vakaalla pohjalla. Odotellaan ehkä sopivaa hetkeä jos pieniä lapsia tms tilanteita hankaloittamassa uuden alkua.
Juu kyllä. sairautta ja surua kunon niin ei sitä toista voi yksin jättää tai perhettä hajottaa.pitää vaan odottaa sopiva hetkeä ja kyllä se toinenkin on valmis odottaa jos tosissan on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu kyllä. sairautta ja surua kunon niin ei sitä toista voi yksin jättää tai perhettä hajottaa.pitää vaan odottaa sopiva hetkeä ja kyllä se toinenkin on valmis odottaa jos tosissan on.
Sen aikaisen anoppini tilanteiden vuoksi pysyin yhdessä puolisoni kanssa, en halunnut hajoittaa meidän perhettä kun oli monen laista surua ja lapset pieniä. Myöhemmin vasta lähdin sen toisen mukaankun aika oli sopiva. Ja kyllä sen jaksaa itse olla urhea tai ainakin esittää kun tietää että parempaa on luvassa ja että se toinen kyllä odottaa. Salaisesti oltiin jo oltu pidempään toki yhdessä.
- Anonyymi
Niin no, naiset on kovia panettaan itseään aj ain valiimt petämään on suhteensa laatu mikä tahansa.
- Anonyymi
Olette te Koskelaiset kovia panemaan ja pettämään!
Kohtahan on pettämisen 3-vuotisjuhlat (keskustelu avattu 2020-10-01).
Ennen juhlapäivää kerkeävät pettää vielä nekin, jotka eivät ole siihen hairahtuneet! Hopi hopi! 🐇🐇 - Anonyymi
Suomessa yks sun toinen on pettänyt kumppaniaan ja tulee vast edeskin pettämään joten vuosi juhlat tulee jatkuun, mutta kiitos kun otit kantaa, ehkäpä sinullekin joskus löytyy edes joku .. tai ehkei sentään..joten tuputa vaan rauhassa jatkossakin. hyvää uutta vuotta.
- Anonyymi
En tajus ihmisiä ketkä antaa anteexi ja leikkii että kaikki on hyvin. Voiko joku olla niin hyvä uskoinen ja katsella elämää ruusun punaisten ladirn läpi. Että jos joskus on tullut petetyx niin eihän sitä koskaan ikinä enään. Tiedän kokemuksella vaikka ei toisen valheita haluaiskaa uskoo. Joskus totuus lävähtää naamalle.
- Anonyymi
Nämå joista kirjoteltu ei ne mitään tyhmiä oo ja varmaan lukee tätä ketjua. Ja varmaan rouva tietoinen tilanteesta ja sinut tilanteen suhteen. ei tollasia kannata lähtee sen enempää löpiseen miswään pikku jouluissa. Jos avoimesti liikutaan yhdessä niin ei ainakaan ulko puolis3n silmiin vaikuta miltään salailulta. Kannattaisi ketjun aloittajankin olla vähän avara katseisempi jos sinulla on hyvä olla perheessäsi niin ole vain tyytyväinen.
- Anonyymi
Minun mielestä asiat kyllä kannattaa selvittää. Kysymällä ehkä ei selviä jos mies on jo kieltänyt kaiken kun on kysytty. Epä tietoisena ei voi elää onnellista ja tyytyväistä elämää.

Ja edellisen vastauksen viimeiseen lauseeseen viittasin tuolla. Aloittajalle siis minun mielipide.
- Anonyymi
Siin vaihees kun petetään, ei puheille enää ole sijaa, kyl ne puhteet on pidettävä jo ennemmin, kyl jokainen huomaa jos suhde on kivil.
- Anonyymi
Kyse ei aina ole siitä etteikö puoliso "riitä" vaan siitä että ihminen saa joltakin muulta jotakin sellaista mitä toinen ei vain kerta kaikkiaan pysty antamaan. Toisenlaista rakkautta, toisenlaista energiaa, toisenlaista seksiä tai muuten vaan ERILAISTA YHDESSÄOLOA. Jotakin sellaista johon oma kumppani ei vain pysty. Siltikin sen asuin kumppanin/puolison kanssa asiat voivat olla ihan hyvin, tyydyttävästi ainakin. Sillä tavalla "fine" ettei tarvitse/kannata erotakkaan.
- Anonyymi
Totta, minäkin mieluuti nostaisin palkkoo ihan vaan kotosalla lötkötellen, olisi sillä tavalla mukavempoo, mutta oikees elämäs se ei onnistu.
- Anonyymi
Ilta Sanomissa taas hyvä artikkeli pettämisestä. Iina näki sakset sohvapöydällä...... kyllä naiset vaan aavistelee asioita ja alkaa "hälyytys kellot soimaan". Tuossa sentäs rehti mies kun heti myönsi miten asiat on. Ois voinut myös kieltää ja jatkaa esittämistä.
- Anonyymi
Hmm, mitähän niitä naisia piisaa jotka jopa tieten tahtoen , etsiytyvät varattujen miesten sexi kamuiksi. tää on mysteeri, etenkin kun se mies on aina sika ja naiset viattomia kullan nuppuja...
- Anonyymi
Varmaan varatut miehet antaa täysillä ja naiset myös antautuu heille täysillä. Eli molemmat saa mitä haluaa 👍ei vaimoista aina ole sellaiseen vaikka muutoin voivat mukavia ja herttaisia ollakkin. Se on ne kodit ja lapset ja vaihdevuodet,,jne,,jne,, mitkä vie voimia.
- Anonyymi
Miks lähteä pettään? Helpompaa erota kun valehdella toiselle kun kuitenkin valheista jää aina kii.
- Anonyymi
Joku kirjotti kuluuko sun mies jos joku vähän lainaa häntä. Mitä vittua. Juu ei kulu eikä kalu pienene mutta kyllä se sen verran järjestystä muuttais että mies painuisi sinne toiseen vittuun jos mun onnistuis pettään!
- Anonyymi
Mä olen seurustellu naimisissa olevan miehen kaa jo aika monta vuotta. Ja en oo näillä hoodeilla asunut enää vuosiin joten turha alkaa arvailee oonksjoku tuttu tai et kuka oon. Anyway mun mielest toi meidän suhde on sillee järkevä et kun kummallaki on omat duunit ja perheet nii et ei sotketa kaikkee ja stressata niist sit vaa et kumpiki hoitaa omat elämät ja jutut ja sit nautitaan toisistamme ja ollaan yhes kun on saumaa. Ja se et mun miesystävä kai jossai vaihees narahti sen vaimolle meist, joku oli jossai muus kaupungissa nähny meidät mut nyt se vaimo kai luulee ettei meil oo enää mitää. Kyl me jossai kohtaa haluttais olla iha kunnol yhdessä mut nyt kun kummanki tilanteet on sillai et on viel perheet, mulla lapset viel junnuja jne ja just kummalki omat (vuoro)työt nii tulis tosi stressaavaa kun miehen pitäis hoitaa erokin. Mut joo aattelin vaa vanhana koskelaisena kertoo et kyl tällanenki suhde toimii jos sen haluu toimiva ja se et se on nautinnollista kun ei olla koko aika takertuneita toisiimme. Ps. Mielenkiintoinen palsta ja varmaa tuttujaki nää henkilöt ainaki jotkut 😆
- Anonyymi
Polyamorinen suhde. Ootteko kuulleet. Kantsii Googlettaa 👍
- Anonyymi
Joka kolmas pettää, joten asia on hyvinkin yhteiskunnallinen ja sisältää tarpeetonta kaksoismoralismia.
- Anonyymi
Tämän ketjun kirjoittelijat ovat kuin mitäkin salapoliiseja. Kuin jokin minfopalsta. Kaikki haluavat päteä, mutta harva loppupeleissä tietää mistään mitään.
Ne jotka asioista tietävät, eivät tunne tarvetta tulla tänne elvistelemään tiedoillaan, vaan antavat toisten olla rauhassa. Ja vaikka kuinka tietäisivät ja/tai näkisivät salarakkaita tai pettäjiä, antavat toisten elää omaa elämäänsä. Ei aina tarvitse kannella eikä vasikoida.
Eiköhän jokainen sitä paitsi itse aisti ja vaistoa puolisonsa hommat, turha niitä täällä on spekuloida.
Lisäksi ihmetyttää kuinka porukka tulee tänne kertomaan, kuinka "olisi tehnyt mieli pikkujouluissa kertoa" ja kuinka "mikään ei koskaan palaa ennalleen, voitte olla hyviä vanhempia ja isovanhempia mutta tilanne vaan nyt on tämä jne..." Miksi tuollaisia vihjailuja, jos ei voi suoraan asioita kertoa? Mietin vaan, että haluaako ihmiset täällä aiheuttaa ennemmin mieliPAHAA kuin mieliHYVÄÄ?
Alunperinhän tässä on apuja ja neuvoja kyselty, ei mitään paljastuksia jo olemassa olevista salasuhteista.
On tää Jämsänkoski vain ihmeellinen paikka, tosin taitaa ketjua lukea iso osa jämsäläisiä ja ilmeisesti vähän muutkin.- Anonyymi
Hyvä kannanotto, oeln itsekin sitä mieltä että annetaan muitenkin elää ja olla vapaina niin kuin tykkäävät joko toisistaan tai muista. mitä se kellekkään kuuluu.
- Anonyymi
Unohdit kertoa omasta kiinnostuksestasi tätä viestiketjua kohtaan 🤔.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit kertoa omasta kiinnostuksestasi tätä viestiketjua kohtaan 🤔.
En ole kiinnostunut. Tiedän vaan tämän ketjun kuten toki muutkin koskelais ja jämsän ketjut. Suurimmassa osassa valitetaan tai ollaan pahan suopaisia. Säälittää lähinnä petetyt/petetty joista tiettävästi täällä keskustellaan. Tiettävästi toki kyllä itse tietää tilanteensa. Se ei varmastikkan ollut aloittajan pointti, Juoruilu ja pahan mielen aiheuttaminen toisille. Mutta jatkakaa toki, kun haluatte kuitenkin!

Et ole kiinnostunut tästä, etkä muistakaan viestiketjuista, kunhan vaan hillut täällä huviksesi . Hohhoh.
- Anonyymi
Se on pettäminen, vähän niinkuin jännityksen hakua, että myöskin toisinaan pakon sanelemaa, kun kotona et saa niin helpostippa sitä lankee.
kotona on suhteessa jotakin pielessä ja pihtarointia ei asiaa auta.- Anonyymi
Ehkäpä kotona ei vain tee mieli seksiä mutta vieraan luona tekee? Ihmiset on niin erillaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkäpä kotona ei vain tee mieli seksiä mutta vieraan luona tekee? Ihmiset on niin erillaisia.
Lehdet (is ja il) on täynnä erilaisia juttuja salasuhteista. Puolisolla on saattanut olla vuosikausia salarakas ennenkuin on jäänyt kiinni. Ja syitä salasuhteisiin on yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Usein on kuviteltu kaiken olevan hyvin, ei mitään merkkejä salailusta, kunnes totuus jollakin tapaa paljastuu. Jotkut vaan osaa taitavasti elää kaksoiselämää. Ehkä se valehtelu puolisolle muuttuu ajan saatossa niin luontevaksi, ettei sitä itse edes koe valehteluna? Onhan siinä ihmisellä tavallaan kaksi erillistä elämää, jotka ovat ihan todellisia. Niistä vaan ei puhuta ristiin ja ne pidetään erillään toisistaan.
- Anonyymi
kotona on suhteessa jotakin pielessä
- Anonyymi
Voihan olla että toista ei vaan haluta. Tai on tapahtunut jotain, vamma, sairaus, masennus tms.. aina ei ihmisten tilanteita voi tietää ja kaikki ei näy ulos päin
- Anonyymi
Itse petin nuorena miestäni. Nyt olen jo aikaa tunnustanut sen ja selvisi että niin on hänkin. Naimisissa nyt tänä vuonna 50 vuotta ja ei tuollaiset tulisi enää mieleenkään- olimme naimisiin mennessämme 18 vuotiaita.
Kyllä näitä sattuu.- Anonyymi
Okei, minä sekstailin nuorena usean naisen kanssa ja nyt ollessani vanhempi ja leski. tapasin sattumalta muutaman noista naisista ja siinä sitä pelehdettiin uudemman kerran, muutama heistäkin jo leski ja muutama edelleen varattu. ei tullut omantunnon vaivoja, ollaanhan aikuisia.
- Anonyymi
Jämsä jämsänkoski ja lähialueilla n, 400 naista on käyty ja osa naimisissa, ( suurin osa )
kaikki olivat tyytyväisiä ja jotakin tuon kokoinen lukumäärä kertoo apri suhteista vaikka pieni otanta onkin. - Anonyymi
Aina on puolisot katsoneet aidan toisel puolel,josko ruohon olis vihreempää.
- Anonyymi
Niin jos joka päivä syöpi perunoita ja läskiä, niin kyl se tekee miel välleen jotakin muuta..
- Anonyymi
Voiskohan olla pettäminen kuuluu johokin vaiheeseen, voimaannuttaahan se kun pettää.
- Anonyymi
Reissussa jos joskus pettää, niin siitä ei varmaan jää edes kiinni. Mut jos on vakisuhde toisen rinnalla niin siitä tietää kaikki kyläläiset ja ehkä lopulta myös se oma puoliso. Ja reissupettämisessä ei varmaan kehity mitään tunteita. Toiset taas on rakastuneita kahteen ihmiseen. Mutta kyllä, ekoilla kerroilla se varmaan on sitä uuden ja vaihtelun hakemista.
- Anonyymi
Kävi niin että mi nä olin estänyt yhden ärsyttävän ihmisen facessa. No se oli julkaisut seinälään kuvia ja jutuja itsestään ja MUN KUMPPANISTA!!! Niilläpä oli suhde mutta minä en niitä kuvia jne sen seinälä nähnyt kun olin estänyt sen ihmisen. Oli julkaisut muös niitä julkasuja mun kunppanin seinälä myös :( Muttanekään ei näkynyt minulle kun olin estänyt sen ihmisen niin ei näkyny missään mitkään sen julkaisut eikänaama. Yksi toinen minulle näistä kertoi ja sitten alko minullekkin selkiään niitten kuviot!!!
- Anonyymi
Tietenkin poistin sen eston ja pääsnnäkeemään kaikki sen erään kirjoittamat jutut. En senn seinältä kun nehän saaniinettwi nää kun kaverit mutta kumppanin seinältä näin jalopuksi MINÄ OLIN SE KUKA PISTI POIKKI!!! Eipäs varmaan tajunneet miten sain tietää ksiken!
- Anonyymi
Erikoista porukkaa kyllä täällä. Osa on pannut melkein koko kylän läpi ja toiset todella surkeita kirjoittamaan:D (mitä suomen kouluissa nykyään opetetaan???) Jotkut harvat taas tuntuu tietävän asioista mutta eivät uskalla tai kehtaa kertoa asianomaisille. No toisaalta jos asianomainen itse on onnellinen, miksi hänen elämäänsä lähtisi ulkopuolinen pilaamaan? No mutta pankaa ja pettäkää, toivottavasti myös rakastatte! :P
- Anonyymi
Kiitos sinulle idiootti kun arvostelit jälleen kerran toisia ihmisiä, ilman että sinulla oli mitään annettavaa keskuteluun. huomasit kai, että vasta kun ymmärrät mitä luet, voit pikku hiljaa alkaa kehittyä, ehkä.
- Anonyymi
Minun mielestä on hyvä vinkki katsoa puolison kellosta askeleet jos epäilee onko ollut lenkillä vai ei. Samoiten kengät, onko kuraiset/kuivat ja vaatteet onko märät/hikiset. Noi on helppo tarkistaa ilman että toinen huomaa mitään. Tämä siis jos epäilee käykö toinen lenkillä vai pettämässä.
- Anonyymi
Onko tullu liia henkilö kohtaasta ku viesti poistettu 🤣eiköhä nää o iha julkisia salaasuuksia 🤣 tosi ainaki sairaalalla menny petetykki sekaasi 🤣 oli tultu sanoomaa petety siskolle että miehes pettää sua 🤣
- Anonyymi
Kaverin autosta alko löytymään pitkiä hiuksia. emäntä kun autoa siivotessaan kysy niistä hiuksiata kaveri oli kuskannu pitkä tukkasta kaveriaan baariin. No sen jälkeen nopeesti kaveri sano eukolleen ettei tartte imuroida autoo enää siivoon ite. Ja joo tyttöystävälle on pitkä tukka. Ei enään kaveri jää ainakaa sen takia kiinni pettämisistä!
- Anonyymi
Silloin kun juttelut ei suju ja erotiikka ei innosta, on kierroksessa jo toinen...
- Anonyymi
Ei se ole pettämistä jos vain tarpeita tyydyttää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ole pettämistä jos vain tarpeita tyydyttää.
Ai toisen tietämättä? Kyllä se vähi tään valehtelua on jos selän takana peuhaa jonkun toisen kaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai toisen tietämättä? Kyllä se vähi tään valehtelua on jos selän takana peuhaa jonkun toisen kaa.
Jokaisella on oikeus seksiin!!!
- Anonyymi
Äänet bordelille.
- Anonyymi
Miksi ihmeessä jotkut pihtaavat sitä pimperoa? Mitä se haittaa jos antaa miehen panna silloin kun huvittaa, mistä se on pois? Onneksi on myös naisia jotka tykkäävät panemisesta!!!

Mä en ainakaan halua panna omaa vaimooni koska se ei oo hyvä niissä hommissa. Ja koska saan parempaakin 👍 Ei tee mieli vaikka vaimo haluiskin antaa. Muuten kyllä hyvä ja mukava nainen reipas tekeen kotitöitä jne.
- Anonyymi
Pimpin pihtaamisella akat hakee valtaa suhteessa, mut vaikutus onkin päinvastainen.
- Anonyymi
Porkanaa gai keppiä, kyl ihminen porkanalla enemmän on myötäänsä kuin kepiä annettuna, niin riipuu tietysti mihhin keppiä on annettu,,
- Anonyymi
Facebookissa on kilpailu jossa voit voittaa pitsan eräässä Jämsäläisessä pitseriassa. Olis kiva nähdä mitä tapahtuu kun nainen menee miehensä kans miehen naisystävän työ paikalle syömään 🤭 vaimo on näköjään tohon kilpailuun osallistunut 😂 No joo eihän toi naurun asia ole. Mut esimerkki kosken ja jämsän piiri pieni pyörii...
- Anonyymi
Siis jos arpa onni osuisi ton vaimon kohdalle
- Anonyymi
Vieläkö se kattelee sitä pettäjä 'luottopitsa'miestään,,? jossain vaiheessa katteli jo uutta kämppää,,kuulema.Jos puhutaan samasta kun aiemmassa ketjussa. Ai kun sattuu edes kirjoittaa,,tosin ei tämä tähän ketjuun kuulu tuli vaan mieleen se edellinen ketju olikin ihan kaamea! Mutta kyllä ihmisen ja ihmisiä pitää vähän aatella!Ai kamala ei muuta.
- Anonyymi
Älkää jaksako juoruilla toisten asioista. Keskittykää mieluummin miettimään kuinka mahdollisia pettäjiä saa kiinni. Mikähän tän aloittajan tilanne on?
- Anonyymi
Mies lähti aamu varhain töihin, eukko jäi vuoteeseen makaamaan, muka nukkuen, eipä vienyt kuin hetken niin jo olikin vällyjen alla vieras mies lämmittelemässä ja sitten saunaan karkeloimaan kaksin, olihan muksut viety anopille jo ennalta. näin se arki pyörii.
- Anonyymi
Olitko tirkistelemässä🤔
- Anonyymi
Mistäs tiedät että mies meni töihin eikä muhinoimaan toisen naisen lakanoihin?
- Anonyymi
Vaimo kertoi lähtevänsä laivalle tyttö porukalla juhlimaan, takasin kun tuli, oli seksi tosi reipasta ja tuoreen intohimoista, ikään kuin ois anteeksi siten pyytänyt, mitäs, se oli hyvä kun muutu. jokin aikaa sitä onnee kesti kun taas lässähti. sanoin tos ois tonni rahhoo, mene juhliin laivalle..
Ketjusta on poistettu 48 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä431805Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2071238- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321137- 781086
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057