Nk. ei tämän, eikä minkään viruksen kanssa pidä leikkiä. Koska ei ole kyse mistään harmittomasta flunssasta; ja vain jonkun yksittäisen ihmisen, vaan myös kanssaihmisten terveydestä.
- Se, mitä itse huomasin kylällä liikkuessa, niin mistään turvaväleistä esim. kaupoissa ei ollut mitään tietoakaan. Samoin panin merkille, että kylille liikkui niitä, jotka ovat olleet tekemisissä koronavirukseen altistuneiden kanssa.
Suosittelen vakavasti lukemista tartuntataudeista, niiden oireista ja vaikutuksesta, ei vain yksilölle itselle, vaan myös kanssaihmisiin.
Haluatteko te sitten kaikki sairastua tähän virukseen?
Tässä kohtaa muistutan tätä ihmiskuntaa vakavasti koetelleesta pandemiasta, nimeltä Espanjantauti. Mitkä olivat tuolloin sen sairauden aikaansaamat seuraukset?
Mikäli yleisesti annettuja suojautumis ja hygieniaohjeita, ei vain itsensä, vaan myös muiden turvallisuuden ja terveyden osalta, ei noudateta, niin aika huonosti tulee ihan meille jokaiselle käymään.
- Haluatteko te ihan tosissaan sairastua koronaan, ja tartuttaa sen myöskin heikommassa terveydentilanteessa oleviin, esim. iäkkäisiin ja heikon vastustuskyvyn omaaviin ihmisiin?
Kysykääpä tätä itseltänne.
Ja edelleenkin toivoisin vähän vastuullisuutta kaikissa omissa toimissanne, tekemisissänne ja liikkumisissanne.
Tällä nykyisellä menolla koronatartuntojen määrä lähtee ennennäkemättömään nousuun
3
83
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä koronasta, sen tarttuvuudesta ja vaarallisuudesta on jo niin paljon tietoa saatavilla että se joka ei osaa toimia muita huomioiden on joko tyhmä, hullu joka ei välitä kenestäkään tai itsetuhoinen.
Kukaan ei voi ajatella että minulla ei voi olla tai minun tutuilla ei voi sitä olla. Se voi olla ihan kenellä vaan ja vaikka itse ei sitä tietäisi. Siksi kättelyt ja liian lähelle muita ihmisiä menemiset pois. Niillä kaikilla voit sen saada tai tietämättäsi tartuttaa läheisillesi joista joku sitten todennäköisesti siihen menehtyy.
Hyvä että tulee keskustelua kun ei se tosiaan kanssa ihmisten toimien kautta näytä perille menneen. Kukaan oireileva ei voi tällaisena aikana sanoa että minulla on vain tavallinen flunssa ja liikkua muiden seassa tartuttamassa tätä flunssaa joka saattaakin olla paljon vakavampi.
Ei kauppiaidenkaan pitäisi sallia oireilevien ihmisten tulevan asiakkaaksi. Se ole jo ihan valtion toimesta ohjeistettu että silloin ei asioimaan saa mennä.- Anonyymi
ei täällä päin välitetä, ei yhtään
kävin kaupungin apteekissa
olin ainoa jolla maski, n95
ei ollut edes henkilökunnalla! huh!!
tuntui kuin olisi toljotettu kuin korkea
saaren apinaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei täällä päin välitetä, ei yhtään
kävin kaupungin apteekissa
olin ainoa jolla maski, n95
ei ollut edes henkilökunnalla! huh!!
tuntui kuin olisi toljotettu kuin korkea
saaren apinaaminua tuollaine välinpitämättömyys pahoittelut paha sana mutta se
vituttaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä6610782Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on13410221- 227967
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776404Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.395247- 704914
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1344221Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1303510- 643209
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2313160