Mahtipontiset puheet

Mitä yhteinen nimittäjä voisi olla vaikkapa Maisan kertomilla oikeustoimilla, joista ei myöhemmin kuulu mitään, ja esimerkiksi Martinan aikanaan hehkuttamilla sisustussuunnittelijan opinnoillaan, jotka nekin kai jäivät alkuhypetyksen asteelle.

Niillä molemmilla pyritään luomaan arvostelukyvyttömien mieleen muistijälki, että vääryyden vuoksi käytiin oikein oikeutta (vaikkei juttu edennytkään), ja että sisustussuunnitteluakin on opiskeltu (Vaikka homma taisi sammua jo ennen alkuaan).

Kun tämänkin palstan juttuja lukee, niin monille tuollaisetkin hutut menevät täydestä.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Molemmat on narsisteja ja patologisia valehtelijoita. Aivan turhia hapenkuluttaja.

Äänestä
  • Molemmilla on kivitalon kokoinen, täysin ansaitsematon, ego. Molemmat myös osaavat munata itseään ilman ulkopuolista apua. Kumpikaan ei koskaan saa kunnon arvostusta. Martinaa jotkut ehkä ihailevat tuon verenmaku suussa, pakonomaisen ”urheilun” takia, mutta sivistymättömyys kumoaa tuonkin asiaa. Maisa taas ei suuremmin liikuntaa harrasta. Yhteistä molemmille on se, että elämää näyttävät määrittelevän valtavat tekotissit 😉, niillä on molempien ”ura” lähtenyt alkuun 😳. Molemmilta näyttää myös puuttuvan empatia muita ihmisiä kohtaat, siis teot puhuvat puolestaan. Molempien elämää näyttää myös määrittelevän raha, ei rakkaus, vaikka muuta väittävät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Molemmilla on kivitalon kokoinen, täysin ansaitsematon, ego. Molemmat myös osaavat munata itseään ilman ulkopuolista apua. Kumpikaan ei koskaan saa kunnon arvostusta. Martinaa jotkut ehkä ihailevat tuon verenmaku suussa, pakonomaisen ”urheilun” takia, mutta sivistymättömyys kumoaa tuonkin asiaa. Maisa taas ei suuremmin liikuntaa harrasta. Yhteistä molemmille on se, että elämää näyttävät määrittelevän valtavat tekotissit 😉, niillä on molempien ”ura” lähtenyt alkuun 😳. Molemmilta näyttää myös puuttuvan empatia muita ihmisiä kohtaat, siis teot puhuvat puolestaan. Molempien elämää näyttää myös määrittelevän raha, ei rakkaus, vaikka muuta väittävät.

    Se on just noin. Täyttä asiaa. Silikoniponttooneilla kumpikin purjehtinut julkisuuteen.

    Äänestä

Tämä on hyvä kommentti, niin siinä todella käy, kaikesta valheista jää kuitenkin vaikutelma, että on oikeusjuttua vireillä ja on käyty sisustussuunnittelijan koulutus loppuun.

Totuus on , että nämä turhakkeet ovat vailla minkäänlaista koulutusta ja elämänsä pelkää
julkisuudessa pyllistelemistä !

Äänestä
  • Tai se sairaanhoitajaksi opiskelu..

    Äänestä

  • Kautta aikojen jonkun osa on olla julkkis tässä maailmassa, "turha" tai vähemmän turha julkkis, josta me vähemmän julkkikset saamme nautintoa - sairasta, negatiivista nautintoa tai jotkut jopa ihan positiivistakin nautintoa kuvia katsomalla ja tekemisiä seuraamalla, tyydytystä ja hyvää mieltä. (Myös kadehtiminen ja inhoaminen yms
    ovat nautintoa negatiivisille ihmisille).
    Eniten näitä "turhia" julkkiksia tarvitsevat juurikin nämä halveeraajat käsitelläkseen omia vähäpätöisyyden ja riittämättömyyden ja pettymysten tunteitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kautta aikojen jonkun osa on olla julkkis tässä maailmassa, "turha" tai vähemmän turha julkkis, josta me vähemmän julkkikset saamme nautintoa - sairasta, negatiivista nautintoa tai jotkut jopa ihan positiivistakin nautintoa kuvia katsomalla ja tekemisiä seuraamalla, tyydytystä ja hyvää mieltä. (Myös kadehtiminen ja inhoaminen yms
    ovat nautintoa negatiivisille ihmisille).
    Eniten näitä "turhia" julkkiksia tarvitsevat juurikin nämä halveeraajat käsitelläkseen omia vähäpätöisyyden ja riittämättömyyden ja pettymysten tunteitaan.

    Helpottiko kun sait tehtyä keittiöanalyysin? Aina nimittäin on ihmisiä, jotka katsovat oikeudekseen nirppasta muita. Miksi he lukevat palstaa jos ahdistaa ?

    Äänestä

Martina keväällä ilmoitti suureen ääneen että muuttaa Espanjaan syksyllä.
Minne se jäi...kalasatamaan joutui muuttamaan vuokra-asuntoon. Miten se asunnon ostaminen eikun se olikin vasta varauksessa.
Tulee mieleen yksi mieleltään sairas tuttava joka osti kaikenlaista osamaksulla ym ym ja maksun tulleessa tuli mieleen että voi voi eipä ole rahaa. Päässään aina ajatteli no mutta sitten voi olla jo rahaa katsotaan se sitten ...sitä rahaa ei koskaan tullut.

Äänestä
  • Martinasta tulee mieleen eräs ”etninen ihmisryhmä” joilla ei suuret sanat suuta halkaise. Rehennellä osataan.

    Äänestä

Palstan tyhmät sokaistuu jättitisseistä.
Martina ja Maisa ovat molemmat narsisteja. Osaavat pyörittää tyhmiä, vähänkin älyä omaava ihminen näkee mitä todellisuudessa ovat. NARISTEJA.

Äänestä
  • 👍👍👍

    Äänestä

  • Nariseeko ne?

    Kysymys sinulle NARISTI :D :D :D vai oletko kenties basisti ? :D :D

    Äänestä

  • Sinä sentään olet empaattinen ihminen joka välittää kanssa ihmistä ja on aina valmis antamaan tukea.

    Äänestä

Molemmilla yläpää kumisee tyhjyyttä .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitä yhteinen nimittäjä voisi olla vaikkapa Maisan kertomilla oikeustoimilla, joista ei myöhemmin kuulu mitään, ja esimerkiksi Martinan aikanaan hehkuttamilla sisustussuunnittelijan opinnoillaan, jotka nekin kai jäivät alkuhypetyksen asteelle.

Niillä molemmilla pyritään luomaan arvostelukyvyttömien mieleen muistijälki, että vääryyden vuoksi käytiin oikein oikeutta (vaikkei juttu edennytkään), ja että sisustussuunnitteluakin on opiskeltu (Vaikka homma taisi sammua jo ennen alkuaan).

Kun tämänkin palstan juttuja lukee, niin monille tuollaisetkin hutut menevät täydestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu