Onko meillä eväänä laivakorput?

Mieleeni tuli katkelma eräästä saarnasta ja se kuului näin: Suomalainen Amerikan siirtolainen päätti palata kotimaahansa, kun oli ikääntynyt ja eläkkeellä. Hän ei kuitenkaan ollut rikastunut, joten laivalipun lisäksi rahaa oli vähän. Matka kesti parisen viikkoa, joten hän etsi laivasta jonkin sopen, johon makuupaikkansa valmisti ja eli niillä mukaansa varatuilla korpuilla ja joi vettä raanasta. Kun sitten satama alkoi häämöttää, hän päätti käydä salongissa syömässä kunnollisesti. Aterian jälkeen hän pyytää laskua! Hänelle sanotaan: Ei tämä maksa mitään, ruokailut olivat lipun hinnassa.

Ajatus oli tämä. Jos hetken ajattelemme sitä syntinen/pyhä, ajatusta niin saamme aina nakertaa niitä korppuja. Jos emme usko sitä Jumalan sanaa, jossa sanotaan: Se mikä on teissä on suurempi kuin se mikä on maailmassa. Jos emme saata tunnustaa Pyhän Hengen hallintavaltaa, niin silloin se herkkupöytä jää kokematta, ja sitä Jeesus itki Jerusalemin kohdalla. Tarjottiin parempaa, mutta vastaanottokykyä ei ollut.

44

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kysymyshän on siitä, pyrimmekö taivaaseen omin eväin, vai otammeko lahjana vastaan Jumalan valmistaman pelastuksen, Jeesuksessa Kristuksessa.

      Yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden.

      Kristinuskon nimellä on tullut uususkontoja jotka eivät pysy Kristuksen opissa, vaan menevät edemmäs. Siksi kristityn on oltava tarkkana, ettei lähde tällaisen hömpän perään.

      Lihan täytyy kuolla kristinuskossa. Uususkonnot tähtäävät lihan jalostukseen, menestykseen, terveyteen, hyvinvointiin ja lihan voimaantumiseen. Näihin joita liha toivoo ja rakastaa.

      Risti ja lihan todellisuus, sen heikkous, erehtyväisyys, syntisyys joka hetkinen jumalan armon tarve ja kuolema, ei näille kelpaa. Ei koska tämä kaikki on lihalle kauhistus.

      Kun todellinen synti kirkastuu ihmiselle, silloin Jumalan armo tulee kalliiksi ja arvokkaaksi. Tämä armo maksoi Herramme veren ja hengen. Hinta on mittaamaton.

      Lahja on kaikille tarjona tasapuolisesti. Inävä vain että se kelpaa niin kovin harvoille. 😢

      • Anonyymi

        "Lahja on kaikille tarjona tasapuolisesti. Inävä vain että se kelpaa niin kovin harvoille. 😢"

        Näin on ja niistäkin harvoista toiset jättävät elävän seurakunnann ja alavat yrittämään omassa seurakunnassaan.

        Kuinka nyt kirjoitat näin, kun ennen olet kirjoittanut, että kaikki jotka uskovat Jeesukseen pelastuvat, ja niitä on miljoonia?

    • Anonyymi

      Nämä vaito ja vihne, he brilijeeraa nääs.

      • Anonyymi

        No jos tekevätkin sitä, niin mitä sinä teet? Haukutko vain heitä kuin rakkikoira, joista Laestadiuskin kirjoituksissaan mainitsee. Vai kerrotko meille, että vain Esikoislestadiolaiset ry:ssä pääsee taivaaseen?

    • Anonyymi

      "Jos emme saata tunnustaa Pyhän Hengen hallintavaltaa, niin silloin se herkkupöytä jää kokematta, ja sitä Jeesus itki Jerusalemin kohdalla. Tarjottiin parempaa, mutta vastaanottokykyä ei ollut."

      Jesus itki Jerusalemin puolesta. jka tappoi profeetat ja näki varmaan, että tappavat hänet. Hän sanoi, että on halunut koota heitä kuten kana kokoo poikansa siipeinsä alle, mutta he eivät ole tahtoneet.

      Tänä viimeisenä aikanakin on tapahtunut niin, että niistäkin osa, joita Vapahtaja on saanut koota siipeinsä alle, eli seurakuntaansa, eivät ole kuunnelleet varoituksen ääntä, vaan ovat lähteneet omille teilleen.

      • Eikö Hän sanonut: Menkää kaikkialle maailmaan...

      • Anonyymi
        vihne kirjoitti:

        Eikö Hän sanonut: Menkää kaikkialle maailmaan...

        Se on eri asia...on kyllä menty!

        Alkaen Jerusalemista, aina maailman ääriin asti. Eivätkö muka nämä Pohjoismaat, jossa kristillisyys nyt on, ole maailman äärissä? Profeettakin sanoi jo, että Herra saattaa henkensä lepäämään pohjoismaissa. vapaasti muisteltuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajatteleeko joku ihan tosissaan, että Herran henki lepää nyt profeetan ennustuksen mukaisesti vain Pohjoismaissa ja siellä vain Esikoislestadiolaiset ry:ssä?

        ""Pohjoiset maat" Raamatussa ei liity mitenkään Skandinaviaan.

        Tuo kapeakatseisuus ja hengellinen sokeus esikoislestadiolaisuudessa on säälittävää.

        Kristuksen evankeliumi on maailmanlaajuinen asia ja kattaa kaikki maailman kansat ihmiskunnan loppuun saakka.

        Kun koko maailma ja 2000 vuotta muuttuu 120 vuotta vanhaksi pieneksi yhdistykseksi, ja katse pyshtyy siihen rajaan, niin ei ole oikein sanoja kuvaamaan tuollaista sokeutta ja kapeakatseisuutta.

      • Anonyymi
        vihne kirjoitti:

        Eikö Hän sanonut: Menkää kaikkialle maailmaan...

        Kyllä tuo laivakorput ravintona on ihan hyvä vertaus. Syötetty vasikka, eli meidän syntiemme sovitukseksi uhrattu Jeesus Kristus, vie nälän ja janon. Tuo ilon, kiitollisuuden ja rauhan sydämeen.

        Itsensä paranteluyritykset ja kaikki muu lain alla eläminen sääntöviidakoineen, on loputon hiekkarerämaa, ilman ravintoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on eri asia...on kyllä menty!

        Sinäkö olet mennyt?

        Miksi jatkat itsepetoksessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tuo laivakorput ravintona on ihan hyvä vertaus. Syötetty vasikka, eli meidän syntiemme sovitukseksi uhrattu Jeesus Kristus, vie nälän ja janon. Tuo ilon, kiitollisuuden ja rauhan sydämeen.

        Itsensä paranteluyritykset ja kaikki muu lain alla eläminen sääntöviidakoineen, on loputon hiekkarerämaa, ilman ravintoa.

        Jeesu sei kuule ollut mikään syötetty vasikka, vaikka oletkin taas kerran kuullut selaisenkin mielikuvituksen tuotteen joltain ...saanko minäkin vielä uskoa-tyypiltä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajatteleeko joku ihan tosissaan, että Herran henki lepää nyt profeetan ennustuksen mukaisesti vain Pohjoismaissa ja siellä vain Esikoislestadiolaiset ry:ssä?

        Kuunteleppa nyt vaikka mikkelinpäiväseuroja Helsingistä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesu sei kuule ollut mikään syötetty vasikka, vaikka oletkin taas kerran kuullut selaisenkin mielikuvituksen tuotteen joltain ...saanko minäkin vielä uskoa-tyypiltä !

        Sinähän et mitään tiedäkkään. Jeesus on syötetty vasikka tuhlaajapojan vertauksessa. Ja sinunkin pilkkaajan syntiesi vuoksi teurastettu.

        Joh. 6:57 Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkaen Jerusalemista, aina maailman ääriin asti. Eivätkö muka nämä Pohjoismaat, jossa kristillisyys nyt on, ole maailman äärissä? Profeettakin sanoi jo, että Herra saattaa henkensä lepäämään pohjoismaissa. vapaasti muisteltuna.

        Lukekaa se paikka Raamatusta " Herran henki lepää viimeisinä aikoina pohjan maalla " ? profeetta Sakaria 6 luku ,niin mites se siellä menee ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukekaa se paikka Raamatusta " Herran henki lepää viimeisinä aikoina pohjan maalla " ? profeetta Sakaria 6 luku ,niin mites se siellä menee ?

        Ei ole pohjan maalla? Sakaria ennustaa Iraelin pohjoispuolisista valtioita. Pohjoiskalotin mailla ei ole mitään tekemistä Sakariaan ennustuksen kanssa. Kuinka monesti tämä pitää toistaa. Esikoislestadiolainen propaganda on tässäkin asiassa purrut muutamiin, joilla on erittäin huono Raamatun tuntemus.

        Joel 2:20 Ja mikä pohjoisesta tulee, ...
        ... sen minä karkoitan teistä kauas ...
        ... ja syöksen sen kuivaan ja autioon maahan, ...
        ... sen alkupään Idänmereen ja sen loppupään Länsimereen.

        ***) ... Ja siitä nousee löyhkä, nousee katku. Sillä suuria se on yrittänyt.

        Aam. 8:12 Silloin he hoippuvat merestä mereen, pohjoisesta itään; he samoavat etsien Herran sanaa, mutta eivät löydä.

        Niin mites mahtaa mennä, meinaatko niin, että Jällivaarassa lepäisi? Mihin perustat meinaamisesi, siihenkö, että niin sinulle on opetettu, kerrottu -ainoana oikeana totuutena?

        Biblia (1776)
        6:8 Ja hän kutsui minua, puhutteli minua ja sanoi: katso, ne jotka pohjaan menevät, antavat minun henkeni levätä pohjan maalla.

        KR 1933/-38
        Sak. 6:8 Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa."

        KR92
        Enkeli vastasi: »Ne ovat taivaan neljä tuulta, jotka lähtevät liikkeelle koko maailman valtiaan edestä. 6Mustien hevosten vetämät vaunut ovat lähdössä kohti pohjoista maata, valkoisten vetämät länttä kohti ja kirjavien hevosten vetämät vaunut etelään päin.»
        7
        Kaikki nämä vahvat hevoset odottivat innokkaina käskyä lähteäkseen liikkeelle. Herra sanoi: »Menkää kiertelemään maata!» Niin ne lähtivät kaikkiin suuntiin. 8Minulle hän sanoi: »Paina mieleesi ne hevoset, jotka lähtivät pohjoista kohti. Ne vievät minun henkeni pohjoiseen maahan, jotta se vaikuttaisi siellä

        Mielikuvituksella Raamatusta voi muovata mitä vaan. Kun sieltä täältä otetaan paikkoja tukemaan tätä mielikuvituksen tuotetta.

        Kokonaan luettuna huomaa kuinka rikas kirja Raamattu on.

        Jos sieltä löytää enemmän kuin Kristuksen, silloin Raamattua on tulkittu väärin. Ja jos sieltä löytyy vähemmän kuin Jeesus Kristus, silloin sieltä on vielä oleellisin löytymättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän et mitään tiedäkkään. Jeesus on syötetty vasikka tuhlaajapojan vertauksessa. Ja sinunkin pilkkaajan syntiesi vuoksi teurastettu.

        Joh. 6:57 Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.

        Löysit siihenkin kohdan Raamatusta, jolla ei ole mitään tekemistä tuhlaajapojan vertauksessa.

        Jeesusta ei paisteta nuotiolla, eikä lihaa syömällä taivas aukene vaikka teill eon niinkin uskoteltu.

        Ethän sinä pelastavasta uskosta Jeesukseen Kristukseen osaton voi näitä ymmärtääkkään.

        Jeesus on kaikkien tuhlaajapoikien ja tyttärien ruoka ja juoma. Ihinen joka ei ole vielä herännyt tuntemaan syntejään, ei myöskään tiedä teurastetusta vasikasta mitään.
        Jeesuksesta käytetään myös nimeä teurastettu karitsa. Ja kymmenia muitakin.

        Matt. 22:4 Vielä hän lähetti toisia palvelijoita lausuen: 'Sanokaa kutsutuille: Katso, minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin'.

        Mark. 14:12 Ja ensimmäisenä happamattoman leivän päivänä, kun pääsiäislammas teurastettiin, hänen opetuslapsensa sanoivat hänelle: "Mihin tahdot, että menemme valmistamaan pääsiäislampaan sinun syödäksesi?"

        Luuk. 22:7 Niin tuli se happamattoman leivän päivistä, jona pääsiäislammas oli teurastettava.

        1. Kor. 5:7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.

        Ilm. 5:6 Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan.

        Ilm. 5:9 ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoistaIlm.

        5:12 ja he sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen".

        Ilm. 13:8 Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.

        Jeesus on paisettu kahden tulen välissä; vihan ja rakkauden.

        Jeesus itse sanoi, että tämä on minun ruumiin, joka teidän edestänne annetaan. Niin usein kun te siitä syötte, se tehkää minun muistokseni.

        Jeesus on paistettu kahden tulen välissä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ethän sinä pelastavasta uskosta Jeesukseen Kristukseen osaton voi näitä ymmärtääkkään.

        Jeesus on kaikkien tuhlaajapoikien ja tyttärien ruoka ja juoma. Ihinen joka ei ole vielä herännyt tuntemaan syntejään, ei myöskään tiedä teurastetusta vasikasta mitään.
        Jeesuksesta käytetään myös nimeä teurastettu karitsa. Ja kymmenia muitakin.

        Matt. 22:4 Vielä hän lähetti toisia palvelijoita lausuen: 'Sanokaa kutsutuille: Katso, minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin'.

        Mark. 14:12 Ja ensimmäisenä happamattoman leivän päivänä, kun pääsiäislammas teurastettiin, hänen opetuslapsensa sanoivat hänelle: "Mihin tahdot, että menemme valmistamaan pääsiäislampaan sinun syödäksesi?"

        Luuk. 22:7 Niin tuli se happamattoman leivän päivistä, jona pääsiäislammas oli teurastettava.

        1. Kor. 5:7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.

        Ilm. 5:6 Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan.

        Ilm. 5:9 ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoistaIlm.

        5:12 ja he sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen".

        Ilm. 13:8 Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.

        Karitsalla on seitsämän sarvea - seitsämän silmää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole pohjan maalla? Sakaria ennustaa Iraelin pohjoispuolisista valtioita. Pohjoiskalotin mailla ei ole mitään tekemistä Sakariaan ennustuksen kanssa. Kuinka monesti tämä pitää toistaa. Esikoislestadiolainen propaganda on tässäkin asiassa purrut muutamiin, joilla on erittäin huono Raamatun tuntemus.

        Joel 2:20 Ja mikä pohjoisesta tulee, ...
        ... sen minä karkoitan teistä kauas ...
        ... ja syöksen sen kuivaan ja autioon maahan, ...
        ... sen alkupään Idänmereen ja sen loppupään Länsimereen.

        ***) ... Ja siitä nousee löyhkä, nousee katku. Sillä suuria se on yrittänyt.

        Aam. 8:12 Silloin he hoippuvat merestä mereen, pohjoisesta itään; he samoavat etsien Herran sanaa, mutta eivät löydä.

        Seitsemän Jumalan henkeä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän et mitään tiedäkkään. Jeesus on syötetty vasikka tuhlaajapojan vertauksessa. Ja sinunkin pilkkaajan syntiesi vuoksi teurastettu.

        Joh. 6:57 Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.

        Menkää kiertämään maata

    • Anonyymi

      ..syötetty vasikka, ja siihenkin pitää vetää mielikuvitusta apuun että saadaan lestapuhuja korotettua johonkin arvostelun yläpuolelle !

      Jeesus Kristus on Jumalan karitsa joka poisottaa mailman synnin !

      eikä mikään syötetty vasikka. voi herrankenkunat.

      • Anonyymi

        Tuhlaajapojan vertauksen syötetty ja teurastettu vasikka on Jeesus Kristus. Mutta ei tuota vboi ymmärtää jos Jumala ei sitä Pyhän Henkewnsä kautta avaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuhlaajapojan vertauksen syötetty ja teurastettu vasikka on Jeesus Kristus. Mutta ei tuota vboi ymmärtää jos Jumala ei sitä Pyhän Henkewnsä kautta avaa.

        Ei tuhlaajakertomus tarvitse mitään sen enempää kuin mitä Jeesus siitä kertoo, ei Hän ole joka paikkaan piilottanut iutseään eikä sellianne piiloutuminen mitään auta evankeliumin kannalta, se oli kertomus siitä kuinka poika lähti tuhlasi kaiken ja palasi kotiinsa ja sai hyvän vastaaoton.

        Talouksissa oli yleensä yksi syölttövasikka, joka on varattu johonkin tulevaan isoon juhlaan tai merkkiasian juhlistamiseen, koska se syöminen ja juominen oli itämailla sitä suurinta juhlan merkitystä kuvaavaa toimintaa.

        Kaikenlaista vertauskuvaa voi Raamatust akeksiä, eikä se keksiminen aina ole sitä Pyhän hengen avaamaamista, se voi olla ihan jotain muutakin joka on piilotettu mutta toimii taustalla, kuten nyt vaikka se, että lestapuhuja tarvii jatkuvasti löytää näitä "Hengen avaamisia" saarnoihinsa, jokainen voi päätellä ömiksi niin tapahtuu.

        Siis joku puhuja on tämän syöttövasikan lanseerannut kentälle ja sitä sitten hoetaan jatkumona aina tarpeen vaatiessa.

        No ei se mitään, saa se olla syöttövasikka Jeesus, mutta voi myös kysyä, kenen karsinassa se Jeesus oli syötetty kuka syötti ja miksi se olis siinä tuhlaajapojan isän navetassa taikka nurkilla kiinni köydenpätkässä, siitäköydestökin saisi varmaan saarnan, ja siitä tolpast ajossa syöttöjeesus oli kiinni.

        siis näillä vertauksilla ei saada aikaan mitään sellaista joka kiinnostaisi ulkopuolista uskosta osatonta, mutta herättää kyllä kysmyksiä sitäkin enemmän.

        Mutta sanokaapas miksi Jeesu s puhuu vasikasta, eikä lampaasta joka on joka paikassa Jeesuksen esikuvaksi tarjottu ?

        Olihan hyvin mielenkiintoisesti tuota syöttövasikka-asiaa pohdittu ja kirjoitettu. Kiitos ajatuksistasi.

        No siittä itse asiasta ei oo seuroossa mitään meille kerrottu. Mutta joka seuroissa muistetaan se moneen kertaan sanoa, että eriseura on kauhea, suruttomat - voi heitä ja me vaan tässä yhdistyksessä pelastutaan.

        Tuo viimeinen asia minulla eniten pistää vastaan, kun olen tuntenut noita tuon ainoan oikean opin saarnaajia kymmenet vuodet, millä voimalla he pitävät itseään erehtymättöminä?

        Minä toivon ja rukoilen heille kuitenkin kaieea hyvää, sillä jotenkin ajattelen, että he eivät tiedä mitä he tekevät.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen kanssasi tismalleen samaa mieltä.

        Kuvaamasi ilmiö erehtymättömistä johtajista johtuu siitä, että monet ihmiset rakastavat selkeitä sääntöjä joiden mukaan pyrkivät sitten elämään. Nämä säännöt luovat heille vahvan turvallisuudentunteen. "Me, ja vain me, - hyvä me".

      • Anonyymi

        Jeesus on viinipuu, tie, totuus ja elämä. Hän on leijona, karitsa, ihmisen poika, Jumalan poika, lammashuoneen ovi, lammasten paimen jne. Miksei hän voisi olla myös syötetty vasikka?

        Siksi koska Jeesus ei mainitse itseään sillä nimellä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on viinipuu, tie, totuus ja elämä. Hän on leijona, karitsa, ihmisen poika, Jumalan poika, lammashuoneen ovi, lammasten paimen jne. Miksei hän voisi olla myös syötetty vasikka?

        Tuhlaajapojan vertauksen syötetty vasikka ON Jeesus Kristus. Hänet on TEURASTETTU koko maailman syntien sovitukseksi.

        1. Kor. 5:7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.

        Tuliko vanhempi veli aterialle iloitsemaan yhdessä muiden kanssa? (Mooseksen lakiin luottaneet juutalaiset). Ei tullut.

        Mistä sinä olet saanut tuollaisen käsityksen? Kukas on se vanhempi veli ja miksi tämä nuorempi on sen syöttövasikan arvoinen? Mietis nyt vaan ihan rauhassa ihan itse. Älä ajattele tai yritä ottaa tukea lestadiolaisperinnesaarnoista, joissa aina , siis ihan aina päädytään siihen, että vain tässä pienessä lestaporukassa nämä asiat yksin ymmärretään. Ja tuhlaajapoikavertausta mielellään selitellään.

        Tarkoituksella, että nyt vaan kaikki liikkeestä irti päässeet heti takaisin tänne "isän kotiin", esikoislestadiolaisuuteen!

        Vai olenko ymmärtänyt väärin? En mielestäni tuomitse vaikka aika ikävästi kyselen.

    • Anonyymi

      Mikähän ihme siihen jellivaraan oikein mahtaa liittyä j a mitä virkaa sellaisilla rakkailla vanhimmilla oikein on käytännön arkielossa?

      kun jokainen lukutaitoinen näkee Raamatusta varttitunnissa kuinka jokaisella seurakunnalla, eli uskoontuleitten yhteenliittymällä oli omat vanhimmat, ja he olivat aina saapuvilla jos tarvetta tuli sellaisen vanhimman sai paikalle joka päivä ja hetki jopa !
      Mitään korkeampaa ylipaimennusta ei ole kuin paavin joukolla ja lutterin porukalla toki myös, Raamatussa ei sellsiai ilmene.

      • Anonyymi

        Se ihme mahdollisesti liittyy esikoislestadiolaisen liikkeen historiaan.

        Purnun Joonashan oli sieltä Jällivaarasta Vettajärven kylästä syntyisin.

        Hän oli Raattamaan Juhanin kuoltua perustamassa Suomeen joukkoa, josta sitten muodostui nykyinen Esikoislestadiolaiset ry kun 1902 vanhoillliset ja esikoiset tekivät lopullisen eron.

        Molemmat joukot uskovat nykyisin olevansa yksin oikeassa elävässä uskossa, jolla päästään taivaaseen. 100% varmuus kai on, että eivät kumpikaan ole oikiassa?

        Kukaan ihminen ei ole oikeassa. Kaikki ihmiset ovat ansainneet teoillaan helvetin.

        Vain tämä erottaa ihmiset, onko henkilöllä usko Jeesukseen Kristukseen omien syntiensä sovittajana, - vai ei.

        Taivaan Isä hoitaa kyllä omansa loppuun asti!

      • Anonyymi

        Tämä on Jumalan lapsilla edelleen näin, omasta seurakunta löytyy piispat, ei tarvii eikä pidä lähtee kauemmaks

    • Anonyymi

      Tosta syöttövasikasta olen ajatellut seuraavaa: Syntyi suuri juhla siitä, kun se omilla töillä ja omanvanhurskauden kahleilla syötetty epäusko kertakaikkisesti loppui ja ainoastaan usko Kristukseen jäi jäljelle.Siinä riittää kiittämistä ja hyppimistä.

      • Anonyymi

        Eihän siitä tuhlaajan asiasta löydy minkäänlaista omavanhurskauden siementäkään miten siitä sellaista voi tulla mieleen edes teoriassa!

        Poika lähti pois Isän kodista, tuhlasi ja palasi takaisin, siinä kaikki.

        Ei siitä tarvitse löytää kaikkea mahdollista tukea lestalaisten käsityksiin ja miksi pitäisi!?

      • Anonyymi

        Kiittämistä ja hyppimistä? Lienet ajatellut niitä esikoislestadiolaisten juttuja. Miksi et kuitenkaan ymmärrä sitä, mistä tuhlaajapoikakertomuksessa on kysymys? Ei se ole vertaus.

        Ne hyppimiset, ymmärrän kyllä että sellaista tapahtuu, ja vielä senkin, että miksi. Entä sinä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2794
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2634
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1835
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1767
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      84
      1101
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe