Kuules, pitkä harmaatukkainen silmälasipäinen kukkahattu setä Karjaan Tokmannin asiakas! Ensiksikin, jos sinä menit pottuilemaan ihmisiä nöyryyttämään minua muitten edessä, saisit porttikiellon pitkäksi aikaa ja sinun pitäisi miettiä kahdesti asenteesi perusteella! TOISEKSI, sinulla ei ole oikeutta tehdä, missä voit liikkua ja sanoa julkisissa paikoissa. ONKO SELVÄ?!
Toisaalta minulla ei myöskään ole oikeutta määrätä, missä paikassa me kaikki liikumme! Joten jätä ihmisiä rauhaan tai kerron puolivalheita sinusta! Älä oleta, että voit tehdä mitä huvittaa! Muuten autosi ei ole enää entisellään!
Häpeäpilkku olet! Älä sekaannu kauppassa ja tööttää tiellä!
Anonyymi
1
108
Vastaukset
- Anonyymi
Pitäisikö tokmannin pistää teidät työntekijät kirjoituskurssille?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834443Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243198Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392874Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162665Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172519Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432437- 132314
Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132265MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142045Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717