Hei, hjelpatkaa vähän...!!!
Meitä on täällä varmasti monia, jotka miettivät muuttoa Suomesta Ruotsiin tai Ruotsista Suomeen. Lisäksi on varmasti myös heitä, jotka ovat kyseisen muuton viimeisen kymmenen vuoden aikana tehneet tai päättäneet olla tekemättä.
Moni on sanonut, että Suomen ja Ruotsin kulttuurit eivät ole ollenkaan niin samanlaisia kuin moni luulee. Tämä lienee hyvin yksilöllistä, koska toiset ehkä puolestaan liiottelevat maiden välisiä eroja mielikuvissaan.
Haluaisin kuulla erilaisia kertomuksia, kokemuksia ja pikkujuttuja, millaisia kulttuurishokkeja koitte kotimaan vaihdon yhteydessä. Mitkä asiat yllättivät? Olivatko yllätykset positiivisia vai negatiivisia? Selvisittekö kulttuurishokista? Kauan se kesti? Millaisiin virheellisiin käsityksiin tai tietoihin Suomea tai Ruotsia koskien olette törmänneet?
Kulttuurishokki Ruotsin ja Suomen välillä muuttaessa?
78
2202
Vastaukset
- Anonyymi
Kun viitisen vuotta sitten aloin tutustua Suomeen sellaisena kuin se tänä päivänä on, huomasin että Ruotsissa mielikuva Suomesta on usein vanhanaikainen. Monet ruotsalaiset kuvittelevat, että Suomi on samanlainen maa kuin se oli suurinpiirtein 1980-luvulla. Harva kuvittelee Suomen olevan samanlainen kuin 60-70 -luvuilla, mutta jostain syystä mielikuva on usein jäänyt 1980-luvulle.
Toisaalta Suomea on ruotsalaisesta näkökulmasta vaikea hahmottaa kovin nopeasti. Se vaatii enemmän aikaa. Ehkä Suomi sen vuoksi vaikuttaa vanhanaikaiselta, kun suomalaiset edelleen saunovat paljon, syövät hernekeittoa ja sisustavat kotejaan räsymatoilla. Ruotsissa on viime vuosikymmeninä kadonnut mm. hernekeiton syöminen. Monien mielestä se on nolostuttavan vanhanaikainen ja köyhyydestä muistuttava ruoka. Myös räsymatot ovat kuin pula-ajan kuvastosta. Saunominen puolestaan muistuttaa enemmän luolamiesten kuin nykyajan ihmisten elämää. Jostain syystä suomalaiset eivät ajattele samalla tavalla eikä heitä hetkauta esimerkiksi hernekeiton haukkuminen köyhäintalon mätävelliksi.
Uskallan väittää, että julkikuva ja niin sanottu ulkokuori on Ruotsissa paljon tärkeämpää kuin Suomessa. Suomessa ei haittaa, vaikka olisi hieman kylähullun maineessa. Tietynlainen outous on Suomessa ihan normaalia 😁
Todellisuudessa Suomi on monilla tavoin hyvin kehittynyt maa. Digitaaliset palvelut ovat hyvin kehittyneitä ja erilaisia koneita on käytössä aika paljon: Itsepalvelukassat, lippuautomaatit, lentokentän Check-in -automaatit, pullonpalautusautomaatit, pankkiautomaatit, rahan tilille talletuskoneet, postipakettiautomaatit, kirjaston lainaus- ja palautusautomaatit jne. Henkilökohtaista palvelua on tarjolla, mutta ei enää yhtä paljon kuin aiemmin. Todella monia asioita voi hoitaa internetissä, mikä helpottaa muun muassa ajankäyttöä ja vähentää matkustamisen tarvetta. Konttoreissa jonotus ei kuulu enää arkeen ainakaan niillä, jotka käyttävät Internetiä aktiivisesti.
Edellä kuvattu kahtiajakoisuus kuvaa mielestäni Suomea hyvin. Suomalainen voi aivan hyvin viettää paljon aikaa mökillään villasukat jalassa räsymattojen päällä kävellen, savusaunassa päivittäin saunoen ja alasti kotirannassa uiden. Mökin ainoa vessa voi olla vanhanaikainen puuvessa pihan perällä, mutta silti mökin sähkö voi tulla aurinkopaneelien kautta, ostokset nettikaupasta tilaten ja mökiltä saatetaan puhua videopuheluita vaikka Shanghaihin.
Suomalaiset ovat suorapuheisia ja kestävät myös kuulla itseään koskevaa arvostelua. Tämä voi Ruotsin tapoihin tottuneesta vaikuttaa siltä, että suomalaiset eivät osaa tai halua olla kohteliaita. Joku voi kuvitella, että suorapuheisuus tai kritiikki kohdistuu vain häneen henkilökohtaisesti. On vaikea antaa selviytymisohjeita muuten kuin, että kannattaa antaa ajan kulua ja seurata sosiaalisia tilanteita pidemmän aikaa.- Anonyymi
Tuttavien sukulaisperhe muutti noin vuosi sitten Keski-Ruotsista Suomeen.
Heidän lapset taisivat olla kolmos- ja kutosluokkalaisia. Lasten suurin kulttuurishokki ainakin alkuviikkoina oli kouluruoka. Nimittäin että kouluruoka voi sisältää lihaa ja kalaa. He oli käyneet koko koulun siihen asti tavallista ruotsalaista koulua, mutta siellä tarjottiin pelkkää kasvisruokaa. Kuulemma Ruotsissa on ihan tyypillistä, että tavallisissa kouluissa tarjotaan kaikille oppilaille pelkkää kasvisruokaa. Nopeasti lapset kuitenkin tottuvat Suomen kouluruokaan ja nykyään kuulemma kaikki lempiruoat sisältää kalaa tai lihaa. Esimerkiksi kalapuikot kuuluu lempiruokiin ja liha-makaroonilaatikko.
Perheen isä oli sanonut ettei hekään Ruotsissa koskaan syöneet hernekeittoa, koska sitä ei sieltä löydä kaupoista. Itsekään he ei alkaneet tehdä hernerokkaa. Ruotsissa kuulemma on paljon poistettu myynnistä ja tarjolta tuotteita, joissa on sianlihaa. Sama juttu on syynä siihenkin, että kouluissa tarjotaan pelkkää kasvisruokaa kaikille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuttavien sukulaisperhe muutti noin vuosi sitten Keski-Ruotsista Suomeen.
Heidän lapset taisivat olla kolmos- ja kutosluokkalaisia. Lasten suurin kulttuurishokki ainakin alkuviikkoina oli kouluruoka. Nimittäin että kouluruoka voi sisältää lihaa ja kalaa. He oli käyneet koko koulun siihen asti tavallista ruotsalaista koulua, mutta siellä tarjottiin pelkkää kasvisruokaa. Kuulemma Ruotsissa on ihan tyypillistä, että tavallisissa kouluissa tarjotaan kaikille oppilaille pelkkää kasvisruokaa. Nopeasti lapset kuitenkin tottuvat Suomen kouluruokaan ja nykyään kuulemma kaikki lempiruoat sisältää kalaa tai lihaa. Esimerkiksi kalapuikot kuuluu lempiruokiin ja liha-makaroonilaatikko.
Perheen isä oli sanonut ettei hekään Ruotsissa koskaan syöneet hernekeittoa, koska sitä ei sieltä löydä kaupoista. Itsekään he ei alkaneet tehdä hernerokkaa. Ruotsissa kuulemma on paljon poistettu myynnistä ja tarjolta tuotteita, joissa on sianlihaa. Sama juttu on syynä siihenkin, että kouluissa tarjotaan pelkkää kasvisruokaa kaikille.Totta on, että jossain siellä Tukholman läänissä ja Skånessa ja Göteborgin seudulla tarjotaan kouluissa kaikille oppilaille pelkkää kasvisruokaa. Toista se on Pohjois-Ruotsissa, missä blodpudding puolukkahillon kera kuuluu edelleen kouluruokalistalle.
Blodpudding on kai suomeksi verivanukas. Se on kuin tosi leveä makkara, jota kaupoissa myydään valmiina. Kotona siitä vaan leikataan siivuja, jotka paistetaan kypsäksi pannulla. Helppoa kuin mikä. Käytännössä blodpudding on samaa tavaraa kuin veriletut. Alla linkki kuvaan.
https://svensktkott.se/recept/stekt-blodpudding9/
https://www.matspar.se/produkt/blodpudding-utan-socker-500g-geas - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuttavien sukulaisperhe muutti noin vuosi sitten Keski-Ruotsista Suomeen.
Heidän lapset taisivat olla kolmos- ja kutosluokkalaisia. Lasten suurin kulttuurishokki ainakin alkuviikkoina oli kouluruoka. Nimittäin että kouluruoka voi sisältää lihaa ja kalaa. He oli käyneet koko koulun siihen asti tavallista ruotsalaista koulua, mutta siellä tarjottiin pelkkää kasvisruokaa. Kuulemma Ruotsissa on ihan tyypillistä, että tavallisissa kouluissa tarjotaan kaikille oppilaille pelkkää kasvisruokaa. Nopeasti lapset kuitenkin tottuvat Suomen kouluruokaan ja nykyään kuulemma kaikki lempiruoat sisältää kalaa tai lihaa. Esimerkiksi kalapuikot kuuluu lempiruokiin ja liha-makaroonilaatikko.
Perheen isä oli sanonut ettei hekään Ruotsissa koskaan syöneet hernekeittoa, koska sitä ei sieltä löydä kaupoista. Itsekään he ei alkaneet tehdä hernerokkaa. Ruotsissa kuulemma on paljon poistettu myynnistä ja tarjolta tuotteita, joissa on sianlihaa. Sama juttu on syynä siihenkin, että kouluissa tarjotaan pelkkää kasvisruokaa kaikille.Kyllä Ruotsissa myydään hernekeittosäilykkeitä kaupoissa. Valikoima ei ole yhtä laaja kuin Suomessa. Lisäksi saattaa olla, ettei sitä enää myydä kaikilla alueilla ollenkaan, jos ei ole menekkiä. Mutta silloinkin voi tilata nettikaupoista. Hernekeiton tekeminen kuivatuista herneistä ei ole sitä paitsi vaikeaa. Tietenkin on niin, että monet kaipaisivat hernekeittoa säilykkeenä mm. eräretkille mukaan otettavaksi tai veneeseen, mökille ja asuntoautoon.
https://handla.ica.se/handla/produkt/artsoppa-med-flask-500g-ica-id_p_7318690037552
https://www.matspar.se/produkt/artsoppa-med-flask-500g-coop
- Anonyymi
Aloin miettiä, kumpi maa on kansainvälisempi Ruotsi vai Suomi. Moni huutaisi heti vastauksen, että "Ruotsi!!!", mutta asia ei ole niin yksinkertainen.
Ruotsissa on tietysti enemmän maahanmuuttajia kuin Suomessa. Kaikkia Suomen maahanmuuttajia ei kuitenkaan ole helppo tunnistaa kadulla kävelijöistä, koska Suomessa on eniten maahanmuuttajia Venäjältä ja Virosta. Myös esimerkiksi ukrainalaisia on Suomessa melko paljon.
Kansainvälisyyttä voi miettiä myös kielitaidon ja kielten opiskelun kautta. Ruotsalaiset puhuvat usein erittäin hyvää englantia, mutta muiden kielten osaaminen on harvinaisempaa. Suomen kouluissa opiskellaan useampia vieraita kieliä kuin Ruotsissa. Suomessa käytetään myös kielikylpy-menetelmää ja kielten opiskelu aloitetaan nuorempana kuin Ruotsissa. Suomen koulut tekevät kansainvälisiä projekteja sekä usein myös opintomatkoja ulkomaille. Lukio- ja ammattikoululaisten vaihto-opiskelu ulkomailla on suomalaisten nuorten keskuudessa yleisempää kuin Ruotsissa.
Suomessa maahanmuuttajia kannustetaan puhumaan omille lapsilleen äidinkieltään. Kaksikieliseksi kasvaminen on Suomessa ihan tavallista. Kouluissa oppilailla on mahdollista saada äidinkielensä opetusta ja oman uskontonsa opetusta (tietyillä kriteereillä). Maat poikkeavat myös siinä, että Suomessa maahanmuuttajat asuvat Ruotsia useammin kantaväestön joukossa eivätkä omilla asuinalueillaan.
Yksi suurimmista kansainvälisyyteen vaikuttavista tekijöistä Suomen ja Ruotsin välillä koskee maahanmuuton historiaa. Vaikka Suomeenkin on kautta aikojen muuttanut ihmisiä ulkomailta, Ruotsin historia on varmasti paljon Suomea kansainvälisempi. Ruotsissa kansainvälisyys on sen vuoksi syvemmällä maan historiassa, arjessa ja kulttuurissa. Ruotsin kansainvälisyyteen ovat vuosisatojen ajan vaikuttaneet myös Norja ja Tanska, joiden samankaltainen kieli on mahdollistanut kanssakäymisen ihan tavallisillekin ihmisille. Norjan ja Tanskan kautta Ruotsiin on saapunut vaikutteita mm. Brittien saarilta ja Saksan suunnasta. Myös Skandinavian maiden kuningashuoneilla on kautta aikojen ollut vaikutuksensa kansainvälisyyteen.
Suomen osalta ajatellaan usein, että Suomi on kulttuurinen takapajula. Impivaara. Monet kuvittelevat, että suomalaiset ovat vuosisatojen ajan istuneet käsiposkella savupirteissään autuaan tietämättöminä muista kulttuureista tai kansoista. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Siinä missä ruotsalaiset ovat veljeilleet muiden skandinaavien kanssa, suomalaisilla on ollut vilkkaat yhteydet muiden suomalais-ugrilaisten kansojen kanssa. Saamelaiset, karjalaiset, inkeriläiset ja virolaiset ovat olleet lähimpinä. Uusia vaikutteita on tullut niin Venäjän kuin keskisen Euroopan suunnista. Ehkä pohjoisestakin. Myös Venäjällä on ollut suuri vaikutus Suomeen eri vuosisatoina. Ruotsissa tunnutaan joskus ajattelevan, että Venäjä on vaikuttanut Suomeen pelkästään kielteisesti, mutta eihän se tietenkään pidä paikkaansa.
Minusta ei ole niin olennaista miettiä, kumpi maista on kansainvälisempi. Paljon tärkeämpää on oivaltaa, että Ruotsin ja Suomen kansainvälisyydet ovat luonteeltaan erilaisia.
Ruotsi on hyvin vahvasti kallellaan Skandinaviaan ja läntiseen Eurooppaan. Suomella taas on kautta aikojen ollut tiiviit suhteet myös Venäjälle ja Itä-Eurooppaan. Tietenkin Suomella on ollut myös vahvat suhteet Pohjoismaihin ja EU-jäsenyyden myötä entistä vahvemmin myös moniin läntisen Euroopan maihin. Suomesta on monesti sanottu, että maan sijainti idän ja lännen rajalla on vaikuttanut maan kulttuuriin voimakkaasti. Se taitaa olla totta.- Anonyymi
Ruotsissa on ihan systemaattisesti haluttu ajatella, ettei Suomella oli "muuta reittiä" maailmalle kuin Ruotsin kautta. Kun olen asiaan hieman perehtynyt, on vaikuttanut, että Ruotsissa on suorastaan haluttu kieltää tosiasiat.
Esimerkiksi ruotsalaiset ovat naureskelleet, että suomalaisten täytyy hoitaa mm. rekkakuljetukset Eurooppaan Ruotsin kautta. Että hah-hah, miten pitkä ja hidas matka suomalaisilla tuotteilla on Euroopan markkinoille. Taisi olla vuosi 2016 kun yllätin erään ruotsalaisen liikemiehenä itseään pitävän henkilön kertomalla, että Suomesta pääsee Eurooppaan myös Baltian kautta Via Balticaa pitkin. Hän oli todella yllättynyt, mutta minä taisin olla vielä yllättyneempi. En osannut kuvitella, että ruotsalaiset ajattelivat tuolla tavalla vielä 2010-luvulla. Maantiekuljetusten lisäksi on tietysti myös merikuljetukset.
Aikoinaan se muuten tapasi olla niin, että suomalaiset interrail-matkustajat kulkivat Eurooppaan Ruotsin halki. Osa toki matkusti laivalla suoraan Suomesta Saksaan. Nykyään varsin monet valitsevat itäisempiä reittejä Viron, Latvian tai Puolan kautta. Pääosin varmaan Viron kautta, koska sinne on parhaat yhteydet. Tietenkin monet myös lentävät suoraan Eurooppaan ja aloittavat interrailaamisen vasta sieltä.
Lisäksi ruotsalaiset naureskelivat minulle, että kaikki Suomen nettiliikenne kulkee Ruotsin kautta. Niinhän se ennen meni. Kuitenkin juuri niihin aikoihin, vähän ennen tapaamistamme kesällä 2016, Suomen uusi datakaapeli oli otettu käyttöön. Sehän kulkee Suomen ja Saksan välillä.
Mutta niin se taitaa olla, että Suomesta todella mentiin ennen vanhaan maailmalle Ruotsin kautta. Enää se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaikka Ruotsin reitti on toki edelleen yksi vaihtoehto. Tämä taitaa muuten olla hyvä esimerkki, kuinka ruotsalaisten ajatukset Suomesta ovat jääneet menneiden vuosikymmenten tasolle. Saksasta suoraan Suomeen tuleva datakaapeli on uudempi juttu, mutta nuo muut reitit ovat yleistyneet jo 1990-luvulta lähtien. Jostain syystä ruotsalaiset eivät ole noista muutoksista kuulleet...?
On sanomattakin selvää, etteivät ruotsalaiset ole olleet kovin iloisia Suomen ratayhteyden kehittämisestä idän suuntaan. Tuskin uusien mahdollisten rajanylityspaikkkojen (esim Parikkala) avaaminenkaan heitä ilahduttaisi. Se on outoa, sillä voisivat ruotsillakin olla esimerkiksi vientituotteita, joita kannattaisi kuljettaa raiteita pitkin Venäjälle, Kazakstaniin tai Kiinaan. Suomen kautta kuljetetaan Aasiaan myös norjalaisia vientituotteita. Jostain syystä ruotsalaisia ärsyttää Suomen Ruotsista riippumattomat kansainväliset yhteydet. Ehkä ruotsalaiset haluaisivat, ettei Suomesta pääsisi pois muuten kuin Tornion kautta sekä Vaasa>Uumaja, Turku-Tukholma ja Helsinki>Tukholma reittien kautta. Ehkä kaikki kaikki Suomen lennotkin pitäisi ohjata Arlandaan, mistä matkustajat voisivat nousta jatkolennoille.
Yritin ajatella tätä samaa suomalaisten näkökulmasta. Kaikki suomalaiset eivät ehkä ajattele Ruotsia niin paljon, mutta uskon kutakuinkin kaikille olevan selvää, miten helppoa Ruotsista on poiketa Norjaan ja Norjasta Ruotsiin. Myös Ruotsin ja Tanskan välinen siltayhteys on Suomessa hyvin tunnettu. Silta kylläkin tunnetaan Suomessa paremmin nimellä Juutinraumansilta kuin Öresundinsilta. Sekin tiedetään, että Ruotsilla on säännöllistä lauttaliikennettä Tanskan lisäksi moniin muihin maihin. Moni suomalainen ei ehkä kuitenkaan osaisi luetella, mihin kaikkiin maihin Ruotsista pääsee matkustajalautoillla ja kuinka tiheästi laivoja kulkee.
- Anonyymi
Kun suomalaismies menee Ruotsiin, hän lähes järkyttyy, miten paljon kauniita erirotuisia naisia maassa on.
- Anonyymi
On siellä monen näköisiä miehiäkin, mutta suomimiehet on parhaita. Ruotsinsuomalaiset saattavat olla ihan ok, paitsi en ole nuoremmista ihan varma. Saattavat olla ruotsalaisittain aivopestyjä 😒😩
- Anonyymi
Yök! Roduista puhuttaessa tulee enemmän koirat mieleen kuin ihmiset.
- Anonyymi
Ruotsalaiset kuvittelevat, että merkittävä osa suomalaisista haluaisi muuttaa Ruotsiin "paremman elämän toivossa".
Suomalaiset sen sijaan tietävät, että ruotsalaiset eivät halua muuttaa Suomeen.- Anonyymi
Ruotsalaisilla on varmaan useita erilaisia syitä, miksi he eivät halua muuttaa Suomeen. Yksi tärkeimmistä syistä on tietenkin suomen kieli, jota he pitävät mahdottomana, turhanpäiväisenä ja muutenkin ärsyttävänä.
Mutta ihan ajatusleikkinä... Mitenköhän ruotsalaisia kohdeltaisiin Suomessa? Vaikka he eivät joutuisi minkäänlaisen varsinaisen rasismin kohteeksi, heille varmasti makseltaisiin kalavelkoja. Kyllähän ruotsalaiset itsekin tietävät ja ymmärtävät kohdelleensa suomalaisia ja ruotsinsuomalaisia huonosti vuosisatojen ajan. Se tosiasia varmasti vähentää heidän haluaan muuttaa Suomeen, koska kyllähän täällä ihan oikeasti saattaisi olla suloinen kosto vastassa. Yksittäiset ruotsalaiset saattavat tietysti ajatella toisin ja olla rohkeampia. Se riippuu varmaan paljon henkilön omasta taustasta. Esimerkiksi ruotsinsuomalaisilla tilanne on tietysti ihan erilainen kuin riikinruotsalaisilla.
Kuulin kerran kun eräs, noin 10-vuotias ruotsalainen tyttö kritisoi ruotsalaisia ihmisiä (perheenjäseniään ja perhetuttaviaan), kun he vitsailivat ja nauroivat suomalaisille. Tyttö sanoi, että kannattaisi olla naapureiden kaveri, sillä koskaan ei tiedä tarvitseeko itse joskus apua. Tunsin porukkaa sen verran, että tiesin heistä osalla olevan suomalaisia sukujuuria. Tyttö itsekin oli osittain suomalaissukuinen. Fiksu tyttö! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsalaisilla on varmaan useita erilaisia syitä, miksi he eivät halua muuttaa Suomeen. Yksi tärkeimmistä syistä on tietenkin suomen kieli, jota he pitävät mahdottomana, turhanpäiväisenä ja muutenkin ärsyttävänä.
Mutta ihan ajatusleikkinä... Mitenköhän ruotsalaisia kohdeltaisiin Suomessa? Vaikka he eivät joutuisi minkäänlaisen varsinaisen rasismin kohteeksi, heille varmasti makseltaisiin kalavelkoja. Kyllähän ruotsalaiset itsekin tietävät ja ymmärtävät kohdelleensa suomalaisia ja ruotsinsuomalaisia huonosti vuosisatojen ajan. Se tosiasia varmasti vähentää heidän haluaan muuttaa Suomeen, koska kyllähän täällä ihan oikeasti saattaisi olla suloinen kosto vastassa. Yksittäiset ruotsalaiset saattavat tietysti ajatella toisin ja olla rohkeampia. Se riippuu varmaan paljon henkilön omasta taustasta. Esimerkiksi ruotsinsuomalaisilla tilanne on tietysti ihan erilainen kuin riikinruotsalaisilla.
Kuulin kerran kun eräs, noin 10-vuotias ruotsalainen tyttö kritisoi ruotsalaisia ihmisiä (perheenjäseniään ja perhetuttaviaan), kun he vitsailivat ja nauroivat suomalaisille. Tyttö sanoi, että kannattaisi olla naapureiden kaveri, sillä koskaan ei tiedä tarvitseeko itse joskus apua. Tunsin porukkaa sen verran, että tiesin heistä osalla olevan suomalaisia sukujuuria. Tyttö itsekin oli osittain suomalaissukuinen. Fiksu tyttö!Osa ruotsinsuomalaisista on niin hyvin integroitunut Ruotsiin, että on oppinut halveksumaan ja vihaamaan Suomea, suomalaisia ja suomalaista kulttuuria.
Heistä monet tiedetään ja tunnetaan Suomessa, koska he ovat pitäneet edellä mainituista aatteistaan niin kovaa ääntä. Usein he ovat myös ihan tarkoituksellisesti kiusanneet suomalaisia (esim. sukulaiset) Suomessa käydessään. Myös ruotsinsuomalaisten kiusaaminen on kuulunut heidän harrastuksiinsa, mikäli ovat huomanneet jonkun ruotsinsuomalaisen tykkäävän Suomesta enemmän kuin Ruotsista.
Pahimmat ruotsalaismieliset ruosut ovat aiheuttaneet Suomelle erilaisia haittoja (esim. talous, maine) aivan tarkoituksellisesti. Toivottavasti nämä Suomelle pyllistäneet ruotsinsuomalaiset ymmärtävät pysyä siellä Ruotsi-paratiisissaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osa ruotsinsuomalaisista on niin hyvin integroitunut Ruotsiin, että on oppinut halveksumaan ja vihaamaan Suomea, suomalaisia ja suomalaista kulttuuria.
Heistä monet tiedetään ja tunnetaan Suomessa, koska he ovat pitäneet edellä mainituista aatteistaan niin kovaa ääntä. Usein he ovat myös ihan tarkoituksellisesti kiusanneet suomalaisia (esim. sukulaiset) Suomessa käydessään. Myös ruotsinsuomalaisten kiusaaminen on kuulunut heidän harrastuksiinsa, mikäli ovat huomanneet jonkun ruotsinsuomalaisen tykkäävän Suomesta enemmän kuin Ruotsista.
Pahimmat ruotsalaismieliset ruosut ovat aiheuttaneet Suomelle erilaisia haittoja (esim. talous, maine) aivan tarkoituksellisesti. Toivottavasti nämä Suomelle pyllistäneet ruotsinsuomalaiset ymmärtävät pysyä siellä Ruotsi-paratiisissaan.Olipa mukava lukea mitä te Suomalaiset kirjoitatte meistä Ruotsin muuttaneista Suomalaisista joilla varmaankin on Kaksois kansalaisuuskin -- Minä olen tullut töihin ihan aikuisen iäsä 51 vuotiaana -- sain heti hyvän työpaikan omalta alaltani - ja palkka nousi paljon . Enkä kadu - Täälä ei ole Rarismia --minua on kohdeltu hyvin ja huomaan että ihmiset ovat hyvin kilttiä -- Ja työpaikassani josta olen ollut eläkkellä jo kauan 65 vuotiaana ilmoitin jääväni eläkkeelle -- työ olisi jatkunut jos olisin halunnut - Nyt olen 87 v uotias ja terve - Elämä on ihanaa - olen hyvin tyytyväinen Vanhus täällä Tampereelle kyllä kaipaan koska se oli minun kaupunkini - No ehkä näen ne Hämeenkadun patsaat jokupäivä --kunhan tämä Corona hellittää sielläkin
Terveisin Ulla Mirjami ! - Anonyymi
Ei taida Ruotsista löytyä parempaa elämää. Enää. Ainakaan suomalaisille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa mukava lukea mitä te Suomalaiset kirjoitatte meistä Ruotsin muuttaneista Suomalaisista joilla varmaankin on Kaksois kansalaisuuskin -- Minä olen tullut töihin ihan aikuisen iäsä 51 vuotiaana -- sain heti hyvän työpaikan omalta alaltani - ja palkka nousi paljon . Enkä kadu - Täälä ei ole Rarismia --minua on kohdeltu hyvin ja huomaan että ihmiset ovat hyvin kilttiä -- Ja työpaikassani josta olen ollut eläkkellä jo kauan 65 vuotiaana ilmoitin jääväni eläkkeelle -- työ olisi jatkunut jos olisin halunnut - Nyt olen 87 v uotias ja terve - Elämä on ihanaa - olen hyvin tyytyväinen Vanhus täällä Tampereelle kyllä kaipaan koska se oli minun kaupunkini - No ehkä näen ne Hämeenkadun patsaat jokupäivä --kunhan tämä Corona hellittää sielläkin
Terveisin Ulla Mirjami !Ulla Mirjami, luehan yllä oleva kirjoitus tarkemmin! Siinä kritisoidaan niitä ruotsinsuomalaisia, jotka ovat hypänneet ruotsalaisten kelkkaan haukkumaan ja sortamaan sekä Suomea, suomalaisia että myös ruotsinsuomalaisia. Lue tarkkaan, niin ymmärrät että on olemassa kahdenlaisia ruotsinsuomalaisia. Itse tiedät, kumpaan ryhmään sinä kuulut. Hyvää jatkoa Sinulle. Toivon että pääset vielä Tampereelle.
- Anonyymi
Ruotsalaiset haukkuvat Suomea kommunistiseksi sääntelyvaltioksi, koska monia ruotsalaisten mielestä hyviä bisnesmahdollisuuksia on kielletty tai rajoitettu Suomen laissa (esim. nuuskan myynti).
Ruotsalaiset myös kuvittelevat Suomen tunnustaneen Palestiinan valtion. Ilmeisesti he kuvittelevat niin, koska ruotsalaiset muutenkin kuvittelevat Suomen seuraavan kaikissa asioissa Ruotsia. Suomi ei kuitenkaan ole tunnustanut Palestiinan valtiota.
Ruotsi tunnusti Palestiinan lokakuussa 2014 ja liittyi näin entisten itäblokin kommunistimaiden joukkoon. Mikään muu länsimaa ei nimittäin ole Palestiinan valtiota tunnustanut.
https://yle.fi/uutiset/3-7575016
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Palestiina_(valtio)
https://www.ksml.fi/paikalliset/2457149- Anonyymi
Muutenkin ruotsalaisilla on todella paljon vääriä käsityksiä Suomen politiikasta.
Ei ruotsalaisilla tietenkään ole minkäänlaista velvollisuutta seurata Suomen politiikkaa tai yhteiskunnallisia asioita, mutta minua on hämmentänyt miten paljon siellä liikkuu väärää tietoa Suomesta. Monet ruotsalaiset kuvittelevat tietävänsä Suomesta melko paljonkin, mutta ne "tiedot" saattavat olla ihan höpöjuttuja.
Tämä menee vähän aiheen ohi, mutta myös suomalaisilla on samanlaisia tietopuutteita ja vääriä kuvitelmia Venäjää koskien. Suomalaiset tietävät paljon enemmän Ruotsista ja esimerkiksi Virosta kuin Venäjästä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutenkin ruotsalaisilla on todella paljon vääriä käsityksiä Suomen politiikasta.
Ei ruotsalaisilla tietenkään ole minkäänlaista velvollisuutta seurata Suomen politiikkaa tai yhteiskunnallisia asioita, mutta minua on hämmentänyt miten paljon siellä liikkuu väärää tietoa Suomesta. Monet ruotsalaiset kuvittelevat tietävänsä Suomesta melko paljonkin, mutta ne "tiedot" saattavat olla ihan höpöjuttuja.
Tämä menee vähän aiheen ohi, mutta myös suomalaisilla on samanlaisia tietopuutteita ja vääriä kuvitelmia Venäjää koskien. Suomalaiset tietävät paljon enemmän Ruotsista ja esimerkiksi Virosta kuin Venäjästä.Käytännössä minulla on mennyt näin:
Kun oon käynyt risteilyllä Helsingissä, niin se ensimmäinen päivä tänne tullessa on KULTTUURISHOKKI.
Olen käytännöllisesti ratkaissut tään shokin niin, että oon juonut laivalta ostaman viinipullon ja muutaman kaljan.
Sitten se on mennyt ohi, ja jatkan täällä eloa.
Vois olla parempiakin tapoja, mutta tää on aika helppo.
Kun oon ollut Suomessa pitemmän aikaan, niin minulta menee kaksi viikkoa, ennenkuin sopeudun tänne. En lue Ruotsin uutisia, kartan kaikkia ruotsalaisia, ja elän Suomen tunnelmissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytännössä minulla on mennyt näin:
Kun oon käynyt risteilyllä Helsingissä, niin se ensimmäinen päivä tänne tullessa on KULTTUURISHOKKI.
Olen käytännöllisesti ratkaissut tään shokin niin, että oon juonut laivalta ostaman viinipullon ja muutaman kaljan.
Sitten se on mennyt ohi, ja jatkan täällä eloa.
Vois olla parempiakin tapoja, mutta tää on aika helppo.
Kun oon ollut Suomessa pitemmän aikaan, niin minulta menee kaksi viikkoa, ennenkuin sopeudun tänne. En lue Ruotsin uutisia, kartan kaikkia ruotsalaisia, ja elän Suomen tunnelmissa.Lisäys:
Laivalla vältän kaikkia ruotsalaiskontakteja.
Jos meen istumaan tanssiravintolaan, niin en takuulla mee samaan pöytään kuin ruotsalaiset- tunnelma menee heti pilalle.
Viking on ollut minulle kivempi laiva, kun on enemmän Suomen suomalaisia siellä, ja taxfreekin on mukavampi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytännössä minulla on mennyt näin:
Kun oon käynyt risteilyllä Helsingissä, niin se ensimmäinen päivä tänne tullessa on KULTTUURISHOKKI.
Olen käytännöllisesti ratkaissut tään shokin niin, että oon juonut laivalta ostaman viinipullon ja muutaman kaljan.
Sitten se on mennyt ohi, ja jatkan täällä eloa.
Vois olla parempiakin tapoja, mutta tää on aika helppo.
Kun oon ollut Suomessa pitemmän aikaan, niin minulta menee kaksi viikkoa, ennenkuin sopeudun tänne. En lue Ruotsin uutisia, kartan kaikkia ruotsalaisia, ja elän Suomen tunnelmissa.No niin, hienoa että saatiin tietää hoitokeinokin. Eli viina. 😂
Suomessa nuorempi polvi ei kylläkään ole kovin viinaan menevää. Myös tupakanpoltto on nuorison keskuudessa katoavaa kansanperinnettä. Ne on ne keski-ikäiset ja eläkeläiset, jotka viinan kanssa läträävät ja tupakkaan rahojaan hassaavat.
Ruotsissa muuten kuvitellaan, että suomalaiset juovat paljon alkoholia. Toki osa juokin, mutta eivät suinkaan kaikki eivätkä varsinkaan paljon. Laivoilla liikkuu varmaan enemmän niitä, jotka viinasta tykkäävät. Myös tupakointi on vähentynyt paljon. Jos muuttaa Ruotsista Suomeen ja tykkää poltella tupakkia, niin kannattaa ottaa huomioon, että se on nykyään kiellettyä huvia vähän joka paikassa. Jonnekin mettän reunaan täytyy mennä hermosauhuja ottamaan.
https://www.apu.fi/artikkelit/kansa-maistelee-kulutus-laskee-kostein-kymmenys-juo-puolet-kaikesta-alkoholista-nain-juot-kuin-keskiverto-suomalainen
https://www.talouselama.fi/uutiset/kauppiaat-oluen-kulutus-on-murroksessa-maara-korvautuu-laadulla-kuluttajat-arvostavat-tuotteen-paikallisuutta/f48d61b7-b31a-4d73-acb5-2df3732089d7
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/174574
https://savutonsuomi.fi/uutiset/2019/nuorten-tupakointi-vahenee-edelleen/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin, hienoa että saatiin tietää hoitokeinokin. Eli viina. 😂
Suomessa nuorempi polvi ei kylläkään ole kovin viinaan menevää. Myös tupakanpoltto on nuorison keskuudessa katoavaa kansanperinnettä. Ne on ne keski-ikäiset ja eläkeläiset, jotka viinan kanssa läträävät ja tupakkaan rahojaan hassaavat.
Ruotsissa muuten kuvitellaan, että suomalaiset juovat paljon alkoholia. Toki osa juokin, mutta eivät suinkaan kaikki eivätkä varsinkaan paljon. Laivoilla liikkuu varmaan enemmän niitä, jotka viinasta tykkäävät. Myös tupakointi on vähentynyt paljon. Jos muuttaa Ruotsista Suomeen ja tykkää poltella tupakkia, niin kannattaa ottaa huomioon, että se on nykyään kiellettyä huvia vähän joka paikassa. Jonnekin mettän reunaan täytyy mennä hermosauhuja ottamaan.
https://www.apu.fi/artikkelit/kansa-maistelee-kulutus-laskee-kostein-kymmenys-juo-puolet-kaikesta-alkoholista-nain-juot-kuin-keskiverto-suomalainen
https://www.talouselama.fi/uutiset/kauppiaat-oluen-kulutus-on-murroksessa-maara-korvautuu-laadulla-kuluttajat-arvostavat-tuotteen-paikallisuutta/f48d61b7-b31a-4d73-acb5-2df3732089d7
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/174574
https://savutonsuomi.fi/uutiset/2019/nuorten-tupakointi-vahenee-edelleen/Siis "viini".
Viinalla ja viinillä on aika iso ero, ne prosentit.
Etkö sinä tosiaan tiedä viinan ja viinin ero.
On aika monta prosenttia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis "viini".
Viinalla ja viinillä on aika iso ero, ne prosentit.
Etkö sinä tosiaan tiedä viinan ja viinin ero.
On aika monta prosenttia.Kysyisin sinulta lisäksi että oletko Ruotsissa vai Suomessa asuva?
Ja miten monta vuotta olet asunut ja elänyt Ruotsissa?
Suomessa elävät eivät ollenkaan tajua että mitä se on kun asuu suomalaisena Ruotsissa.
On tosi helppoa asua suomalaisena Suomessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis "viini".
Viinalla ja viinillä on aika iso ero, ne prosentit.
Etkö sinä tosiaan tiedä viinan ja viinin ero.
On aika monta prosenttia.Tottahan toki viinillä ja viinalla on eroa. Mutta viina on ainakin nykypäivän suomalaisessa puhekielessä myös alkoholin synonyymi.
Joku saattaa esimerkiksi sanoa, kun maalia on lipsahtanut käsiin, että "viinallahan se lähtee pois" tarkoittaen siis jotain puhdistavaa liuotinainetta.
Kun ylempänä kirjoitin "viina" tarkoitin sillä kaikkia alkoholijuomia siidereistä oluiden kautta pirtuun ja shampanjaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysyisin sinulta lisäksi että oletko Ruotsissa vai Suomessa asuva?
Ja miten monta vuotta olet asunut ja elänyt Ruotsissa?
Suomessa elävät eivät ollenkaan tajua että mitä se on kun asuu suomalaisena Ruotsissa.
On tosi helppoa asua suomalaisena Suomessa.Asun Suomessa. Asuin Ruotsissa vain pari vuotta. En kestänyt enempää. Ei se ollut minun paikka.
On minulla sellainen tausta, että vietin aikoinaan kouluiässä jopa kuukauden joka kesälomasta Ruotsissa. Mutta asuin siellä ruotsinsuomalaisten sukulaisten luona. Aika paljon siinä kuitenkin näki Ruotsia ja ruotsalaista elämänmenoa, vaikka niiden sukulaisten ystävät olivat pääosin ruotsinsuomalaisia. Kävin sukulaisten työpaikoilla aika usein ja rampattiin kirjastot, Kolmårdenit, Gröna Lundit, Ikeat, Skansenit, Djurgårdenit, luonnonsuojelualueet, monet puistot, kuninkaanlinnat, Kulttuuritalot jne. Käytiin avoimien ovien tapahtumissa, kulttuuritilaisuuksissa, jättimäisillä kirppareilla ja vaikka missä.
Ne ruotsinsuomalaiset sukulaiseni olivat silloin ja ovat edelleen hyvin ruotsalaistuneita. Heidän mielestään Ruotsi on paras paikka maan päällä ja Suomi epäonnistunut pers'reikä 🤭😂 Olen käynyt säännöllisesti heidän luonaan vuosikymmenet, eikä siellä mielipiteet ole muuttuneet niillä vanhuksilla, eikä tietysti tarvitse muuttuakaan. Onneksi on olemassa mielipiteen ja sanan vapaudet. Jostain syystä heidän nuorempi polvi vaikuttaa ajattelevan eri tavalla. Nuorisolla on siellä melko voimakas Suomi-innostus meneillään.
Todettakoon vielä, että olen minä muissakin maailman maissa käynyt ja viettänyt pidempiäkin aikoja. Jos kotimaata olisi pakko vaihtaa, en varmasti muuttaisi Ruotsiin, vaikka osaan kieltä ja maa on muutenkin aika tuttu. Keksisin kyllä parempiakin paikkoja.
Pystyn jotenkin kuvittelemaan, millaista on elää ruotsinsuomalaisena Ruotsissa. Kun liikun yksikseni siellä, asioin käytännössä aina ruotsiksi. Minun puheesta tietysti kuulee, että olen suomalainen. Ihmiset kuitenkin vissiin kuvittelevat minun asuvan Ruotsissa, koska saan aika törkeää "palvelua" usein. Suoranaista v*ttuilua. En usko, että he kohtelisivat sillä tavalla, jos he tietäisivät minun olevan turisti eli niin sanotusti maksava asiakas.
Ruotsi on viime vuosina yrittänyt kauheasti houkutella suomalaisia Ruotsin matkoille. Varsinkin syksyllä 2019 oli massiiviset mainoskampanjat, joissa mainostettiin Tukholman museoita, Uppsalaa, Kolmårdenia, Pohjois-Ruotsin vaellusreittejä ja montaa muutakin paikkaa. Nyt ei tietenkään ole ollut mainostusta, koska matkustusta on rajoitettu. Sellaisia terveisiä lähetän Ruotsin matkailun ammattilaisille, että suomalaisten matkaintoa Ruotsiin vähentää siellä saatu huono palvelu ja suoranainen v*ttuilu, joka kohdistetaan nimenomaan suomalaisuutta kohtaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytännössä minulla on mennyt näin:
Kun oon käynyt risteilyllä Helsingissä, niin se ensimmäinen päivä tänne tullessa on KULTTUURISHOKKI.
Olen käytännöllisesti ratkaissut tään shokin niin, että oon juonut laivalta ostaman viinipullon ja muutaman kaljan.
Sitten se on mennyt ohi, ja jatkan täällä eloa.
Vois olla parempiakin tapoja, mutta tää on aika helppo.
Kun oon ollut Suomessa pitemmän aikaan, niin minulta menee kaksi viikkoa, ennenkuin sopeudun tänne. En lue Ruotsin uutisia, kartan kaikkia ruotsalaisia, ja elän Suomen tunnelmissa.Luin monta kertaa Helsingissä risteilyillä käyneen henkilön viestin. Sitten vasta tajusin. Hän siis asuu Ruotsissa ja saa aina kulttuurishokin siellä, kun palaa Helsingin risteilyiltä tai Suomen lomilta Ruotsiin. Niin minä ainakin ymmärsin. Aluksi luulin hänen saavan kulttuurishokin Helsinkiin tullessaan.
Olisi mukava kuulla, millainen se kulttuurishokki on. Mistä se saa alkunsa? Onko se negatiivinen vai positiivinen?
- Anonyymi
Aina kun käyn Ruotsissa, saan kulttuurishokin median osalta. En tiedä, miksi se tapahtuu joka kerta, vaikka luen Ruotsin lehtiä aika paljon netin kautta ja olen sen vuoksi aika hyvin perillä ruotsalaisesta tyylistä.
Kulttuurishokki johtuu nimenomaan median tyylistä, ei niinkään sisällöstä. Sisältöön olen vissiin paremmin tottunut.
Minua kammoksuttaa Ruotsin televisiossa sellainen hirvittävä hutsuilu & bimboilu. Sitä on vaikea selittää. No, yritän. Ruotsin televisiossa näytetään hirveästi outoja visailuita ja muita "hupiohjelmia", jotka eivät minua kylläkään yhtään huvita. Niissä on sellaisia todella pornahtavasti pukeutuneita ihmisiä, joista osa on myös läpeensä tatuoituja. Ruudussa he riehuvat, kiekuvat ja räkättävät tavalla, jonka pitäisi ehkä naurattaa, mutta minusta se näyttää kamalalta. Joistain tv-esiintyjistä näkee, että he käyttävät päihteitä kuten amfetamiinia. Ihmetyttää miksi televisiossa niin aktiivisesti esitellään sellaisia ihmisiä olkoon sitten mitä julkkiksia tahansa.
Kun Ruotsin televisiosta tulee uutiset, siellä on usein kuin disco-iltaa varten laittautunut nuori ihminen, joka ei vaikuta ollenkaan uskottavalta uutisten lukijalta. Uutisissa ei minusta käsitellä tärkeimpiä asioita, vaan aika outoja juttuja. Sellaisia puolitärkeitä asioita. Ulkomaiden uutisia on ollut todella vähän, vaikka maailmalla olisi tapahtunut oleellisia asioita. En ole varma, olenko sitten katsonut jotain huonolaatuisia uutislähetyksiä.
Muutaman kerran olen katsonut Ruotsin televisiota, kun siellä on uutisoitu tuoreista rikoksista. On ollut autojen tuhopolttoja, ampumisia ja pommi-iskuja. Uutisen jälkeen on tullut kansalle suunnattu tietoisku, miten hätätilanteessa tulee toimia. Olen ihmetellyt, kun hätätilanteen ohjeetkin on lukenut sellaisella teennäisellä teini-ikäisen puhetavalla puhunut tv-työntekijä. Eräskin nuori nainen puhui hyvin nopeasti ja epäselvästi äänensä melodiaa teennäisen paljon ylös ja alas venyttäen. Se kuulosti typerältä, mutta ennen kaikkea se oli hyvin vaikeaselkoista. Olen varma, ettei monikaan heikosti ruotsin kieltä ymmärtävä saanut siitä mitään selvää. Se oli melkoinen kulttuurishokki, koska Suomessa asiat hoidetaan ihan eri tavalla. Tietoiskuja tehtäessä panostetaan selkeyteen ja ymmärrettävyyteen, viihteellisyyteen ei ollenkaan.
Sitten taas kun palaa takaisin Ruotsista Suomeen ja katsoo Suomen television ohjelmia, niin kaikki näyttää Ruotsiin verrattuna tosi asialliselta. Joku saattaa olla sitä mieltä, että Suomen ohjelmat ovat jäykkiä, ilottomia ja tylsiä. Ruotsalaisen tutun mielestä Suomen iltauutislähetys oli kauhean pitkä, kun se kesti puoli tuntia ja vasta sen jälkeen oli urheiluosuus erikseen. Kuinka pitkiä ne Ruotsin uutislähetykset ovatkaan? On Suomessakin päivän aikana lyhyempiä uutislähetyksiä televisiosta.- Anonyymi
Ruotsin telkkarissa käytetään todella paljon etnisiä vähemmistöjä mm. juontajina ja uutistenlukijoina. Sen tuntuu välillä päälleliimatulta. Että on niin sanotusti ollut pakko löytää joku muslimihuiviin pukeutuva tai tummaihoinen.
- Anonyymi
En katso Ruotsin televisiota, mutta ainakin lehdissä annetaan todella paljon palstatilaa kahdelle asialle: 1) seksi, 2) alkoholi.
Sitten ne väittävät suomalaisia alkoholisteiksi 😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En katso Ruotsin televisiota, mutta ainakin lehdissä annetaan todella paljon palstatilaa kahdelle asialle: 1) seksi, 2) alkoholi.
Sitten ne väittävät suomalaisia alkoholisteiksi 😂Minäkin luen Ruotsin lehtiä jonkun verran Internetistä. Useimmin tulee vierailtua Expressenin sivuilla.
Siihen olen kiinnittänyt huomiota, että melkein aina kun menen Expressenin etusivulle, ylärivin punaisella "just nu"-huomiorivillä kulkee liikkuva teksti, jossa on tiedotus, että juuri on ammuttu jotakuta jossain päin Ruotsia tai autoja palaa jollain paikkakunnalla tai pommi on räjähtänyt jossain. Näitä on joka viikko nykyään, melkein joka ilta. Ihmeellistä touhua...!?! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsin telkkarissa käytetään todella paljon etnisiä vähemmistöjä mm. juontajina ja uutistenlukijoina. Sen tuntuu välillä päälleliimatulta. Että on niin sanotusti ollut pakko löytää joku muslimihuiviin pukeutuva tai tummaihoinen.
Olen ihmetellyt jo kauan Ruotsin television juontajia ja uutistenlukijoita. Miksi he ovat niin kauhean provosoivia?
Juontaja saattaa tosiaan olla kuin discoon lähdössä tai samba-karnevaalilta kaapattu. Myös uutistenlukijat ovat outoja. Ruudussa uutisia saattaa lukea tiukasti hunnutettu musliminainen. Vaihtoehtoisesti uutisia saattaa lukea teinimäisesti ruotsia lausuva stereotyyppisen homomainen mies. Eikö ohjelman tai uutisten pitäisi olla pääasia? Mikä järki on valita juontajia ja toimittajia, jotka vievät huomion pääasialta?
- Anonyymi
Ensisilmäyksellä näyttää, että ihmiset ovat tosi iloisia ja onnellisia Ruotsissa. Kun tulee Ruotsista Suomeen, ihmiset saattavat näyttää totisilta.
Uskoakseni monet ruotsinsuomalaiset ymmärtävät sekä suomalaisia että ruotsalaisia ja osaavat ns. lukea kulttuuria. Joidenkin ulkomaalaisten (esim. yhdysvaltalaiset) mielestä suomalaiset saattavat kuitenkin näyttää jopa tylyiltä, töykeiltä ja vihaisilta. Vastaavasti suomalaisten mielestä yhdysvaltalaiset usein hymyilevät tekohymyä ja yrittävät näyttää iloisilta, vaikka eivät olisi iloisia, mikä saattaa antaa hyvin teennäisen vaikutelman.
Valitettavasti olen Ruotsissa törmännyt entistä useammin em. amerikkalaiseen tekoiloisuuteen ja tekohymyihin. Se ilmiö ei kuitenkaan ole läheskään yhtä voimakas Ruotsissa kuin Yhdysvalloissa. Jos on pakko valita, kyllä minusta ruotsalainen tyyli, jossa pikemminkin väistellään konflikteja ja osoitetaan maltillisemmin positiivisia ilmeitä, on parempi kuin amerikkalainen PepsodentMegaSmile-meininki. Ruotsissa ei myöskään ole onneksi lähdetty mukaan amerikkalaistyyliseen smalltalk-kulttuuriin.
Venäjällä on kuulemma sellainen asia, että siellä ihmisten ei pidä ollenkaan hymyillä julkisilla paikoilla liikkuessaan ellei siihen ole selkeää syytä. Jos Natalia törmää kadulla sattumalta vanhaan ystäväänsä Svetlanaan, niin totta kai he voivat hymyillä ja nauraa kadunkulmassa keskustellessaan. Mutta kun Natalia jatkaa yksin matkaansa, hänen ei tule hymyillä yksin kadulla kulkiessaan, sillä Venäjällä ilman syytä hymyilevää ihmistä pidetään typeränä, yksinkertaisena ja jopa hulluna. Venäläiset kyllä yleensä ottaen ovat kovia nauramaan, kun ovat toistensa seurassa.
Olen käsittänyt, että myös esimerkiksi Kiinassa ihmisten täytyy kontrolloida tunteitaan tavalla mihin sisältyy myös ns. naaman pitäminen peruslukemilla. Aasiassa ilmeiden osoittaminen kasvonilmeillä on muutenkin erikoista ainakin täältä Euroopasta käsin katsottuna. Kärjistetyin esimerkki lienee Pohjois-Korea, mutta en tiedä kuinka hyvä esimerkki se on aasialaisten luontaisista kulttuureista.
On mielenkiintoista, miten ilmeet ovatkin eri kulttuureissa niin erilaisia. Eleitä ja ilmeitä pidetään myös tosi tärkeinä asioina. Ihmiset viihtyvät ja tuntevat olonsa kotoisaksi siinä porukassa, jonka käyttäytyminen tuntuu tutulta. Toisella tavalla käyttäytyviä usein vieroksutaan.
Olen miettinyt, onko Suomi ilmeiden osaltakin ikäänkuin lännen ja idän välissä. Suomessa saa hymyillä kaduilla yksin kulkiessaan ilman että pidetään typeränä, mutta kenenkään ei ole pakko hymyillä. Ei tarvitse näyttää iloiselta eikä onnelliselta, mutta ilonsa saa näyttää jos haluaa. Toisaalta surunkin ja ärtymyksenkin eleet ovat sallittuja.
Sellainen asia kyllä on, että teennäisistä ilmeistä Suomessa ei yleensä pidetä. Totta kai asiakaspalvelussa työskentelevillä ihmisillä on eräänlainen työrooli, jonka mukaisesti päivästä toiseen asiakkaat kohdataan ystävällisesti, vaikka omassa elämässä olisikin surua tai murhetta. Sitä ei pidetä teennäisenä, vaan palvelukulttuuriin kuuluvana ystävällisyytenä ja kohteliaisuutena. Mutta teennäisyys ei kyllä oikein sovi suomalaiseen kulttuuriin.
Suomalaista ilme- ja elekulttuuria on vaikea kuvailla sisältä päin. Ei suomalaiset ehkä oikein voi edes ymmärtää elekieltään ulkopuolisen silmin, jos ei ole muunlaisista kulttuureista kokemusta. Jos tulee toisesta kulttuurista Suomeen ja suomalainen elekieli tuntuu oudolta, kannattaa ehkä antaa itselleen aikaa sopeutua suomalaiseen ilmaisutyyliin. Hiljaa oleminen on onneksi Suomessa erittäin sallittua (tosin kuin esim. Yhdysvalloissa) ja asiallinen tyyli toimii aina. - Anonyymi
Tänään oli Hesarissa artikkeli Suomessa asuvien maahanmuuttajien ajatuksista suomalaisia asuntoja koskien. Siinä oli monta kiinnostavaa havaintoa, mutta ne ihmiset olivat muuttaneet Suomeen pääosin kaukaa kuten Malesiasta, Australiasta, Japanista, Irakista ja oli yksi kyllä Venäjän Pietaristakin.
Suomen ja Ruotsin välillä ei taida niin suuria eroja olla asunnoissa. No, Ruotsissa ei keittiöistä yleensä löydy kuivauskaappia eikä asunnosta saunaa. Ruotsissa aika monet tuttavat ovat maalanneet tai tapetoineet vuokra-asunnoissakin seiniä, mikä ei ole Suomessa tavallista. Suomessa vuokra-asuntojen seiniä ei yleensä saa maalata paitsi että vuokra-asuntoyhtiö saattaa sallia maalaamisen jollain tietyllä värillä (usein valkoinen) ja tarjota välineet, jos asukas on halukas itse kyseisen työn tekemään. Asumisoikeusasunnoissa remonttien tekeminen sen sijaan on sallittua kuten tietenkin myös omistusasunnoissa.
Hesarin jutussa Venäjältä Suomeen muuttanut mies ihmetteli, kun hän ei ollut saanut lupaa maalata kerrostalossa sijaitsevan asuntonsa ikkunan puitteita minkä väriseksi tahansa eikä vaihtaa asuntoon haluamaansa ulko-ovea. Siitä minulle tuli mieleen, että Ruotsissahan rivitalojen asukkaat saavat remontoida oman asuntonsa julkisivua hyvin vapaasti. Monet ovat teettäneet rivitaloihin parvekkeita ja maalanneet ikkunan puitteita tai muuta julkisivua haluamallaan tavalla. Kuulemma joissain rivitaloissa on sääntöjä, ettei ulkoseiniä saa maalata kuin jollain tietyllä värillä. Ei Ruotsista silti ole vaikea löytää lautaverhoiltuja rivitaloja, joiden julkisivun väri vaihtelee eri asuntojen kohdalla vaikkapa punaisesta keltaiseen. Suomessa sellainen ei ole mahdollista. Suomessa on hyvin tiukat säännöt mm. talojen julkisivuihin liittyvistä asioista.- Anonyymi
Minusta vanhempien ihmisten sisustustyyleissä on eroa Ruotsin ja Suomen välillä.
Nuoremmat sen sijaan sisustavat enemmän kansainvälisten muotivirtausten mukaisesti. Onneksi nykyään Ikea-tyyli ei kuitenkaan enää ole yhtä vallitseva kuin aiemmin.
- Anonyymi
Kulttuurishokki iski kun kävin ensimmäistä kertaa ruotsalaisessa "saunassa" 😂
- Anonyymi
Miten nii, tuliko vilu ? :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten nii, tuliko vilu ? :D
Ainakin minulle tuli oikein pahasti vilu ruotsalaisessa "saunassa", jota bastu:ksi kutsutaan 😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin minulle tuli oikein pahasti vilu ruotsalaisessa "saunassa", jota bastu:ksi kutsutaan 😁
Mun skoonelaisessa itte tekemässä saunahuoneessa 6 Kw sähkökiuas ja lämpöa aina 110 C
Ei mun tartte palella :D
Gubbe 71 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mun skoonelaisessa itte tekemässä saunahuoneessa 6 Kw sähkökiuas ja lämpöa aina 110 C
Ei mun tartte palella :D
Gubbe 71Gubbe 71 onkin alkujaan suomalainen ja osaa rakentaa kunnon hikimajan. Valtaosa ruotsalaisista ei ole sellaisissa edes itse käynyt, saati sellaista rakentanut. Ei Ruotsin bastuja juuri voi saunoiksi kutsua.
- Anonyymi
Ylellä on suomalainen kirjeenvaihtaja Kirsi Heikel nyt Tukholmassa. Hän muutti Tukholmaan perheensä kanssa ja on kirjoittanut useita kiinnostavia juttuja Ruotsista suomalaisen hiljattain Tukholmaan muuttaneen silmin. Niistä varmaan moni löytää tuttuja asioita tai sitten uusia, kiinnostavia näkökulmia.
Asiaa ruotsalaisesta koulusta:
https://yle.fi/uutiset/3-10935105
https://yle.fi/uutiset/3-11099355
https://yle.fi/uutiset/3-11098807
Lasten kasvatuksesta:
https://yle.fi/uutiset/3-11173873
Juoruilua koirapuistossa:
https://yle.fi/uutiset/3-11508296
Rikollisuudesta:
https://yle.fi/uutiset/3-11041744
Pandemiasta:
https://yle.fi/uutiset/3-11428285
https://yle.fi/uutiset/3-11271790
https://yle.fi/uutiset/3-11313133
https://yle.fi/uutiset/3-11402146
https://yle.fi/uutiset/3-11360824
https://yle.fi/uutiset/3-11574631
Politiikkaa:
https://yle.fi/uutiset/3-11243116
https://yle.fi/uutiset/3-11556266
https://yle.fi/uutiset/3-11559271
Ps. Tässä on nyt vaan tämän yhden toimittajan kirjoituksia. Onhan netissä lisää muiden juttuja. - Anonyymi
Ruokakauppojen valikoima on varmaan aiheuttanut kulttuurishokkia monille.
Aikoinaan Ruotsin kaupoista puuttui rahka, mikä oli tuskallista, koska olen aina tykännyt rahkasta ja käyttänyt sitä myös leivontaan mm. rahkapiirakkaa ja rahkavoitaikinaan.
Lisäksi Ruotsissa ei kai vieläkään myydä piimää, mitä tarvitsee kotijuuston tekoon, piimäkakkuun, piimärieskoihin jne.
Maitotuotteet ovat siinä mielessä hankalimpia, että niiden säilyvyys ei ole kovin pitkä, eikä niitä oikein voi suuremmissa määrin kuskata matkalaukussa ilman kylmäsäilytystä.
Ruisleipiä sieltä ei saa oikein vieläkään eikä myöskään kunnon kauraleipiä. On jotain ihan hyviä pienleipomoita, jotka leipovat hyviä ruisleipää, mutta heidän tuotteitaan ei saa joka paikasta. Lisäksi ruisleipien tarjonta on Ruotsissa parhaimmillaankin suppeaa. Samoin on monien muiden leipomotuotteiden kanssa (esim. karjalanpiirakat).
Minusta Ruotsin kaupoista puuttuu muitakin hyviä suomalaistuotteita erityisesti maitotuotteista, leipomotuotteista ja marjatuotteista (mm. mehukeitot, joita ei ole pilattu makuaineilla ja liiallisella makeutuksella). Juon myös mieluummin Pauligin kahvia ja Nordqvistin teetä kuin Ruotsin kauppojen juomia.
❗❗❗
Silti kaikkein suuri kulttuurishokki Ruotsin ja Suomen ruokakauppojen tarjonnassa on KARKKIhyllyjen sekä JÄÄTELÖaltaiden tuotevalikoimat!!! Ymmärtääkö joku mitä tarkoitan?
❗❗❗- Anonyymi
Tiedän! Ruotsin kaupoista puuttuu Da Capo -suklaat.
- Anonyymi
Suomen kaupoista puuttuu hapansilakka 😁
- Anonyymi
Ruotsissa sekä karkkihyllyjen että jäätelöaltaiden valikoima on paljon suppeampaa kuin Suomessa. Tosin irtokarkkien osalta Ruotsi voittaa.
Suomessa syödään paljon enemmän jäätelöä henkeä kohti kuin Ruotsissa. Siitä on tilastojakin olemassa. Lisäksi Ruotsissa ostetaan jäätelöä usein jäätelökioskeista ja erityisesti pehmisjäätelö (mjukglass) on suosittua. Suomessa taas on tarjolla huiman laaja valikoima erilaisia jäätelöpuikkoja sekä tuutteja kauppojen pakastealtaissa. Kummassakin maassa on tietysti myös paketeissa esimerkiksi litran paketissa myytävät jäätelöt. Minusta Suomessa on laajempi valikoima pakettijäätelöissäkin ainakin pienemmissä kaupoissa.
Samoin karkkihyllyt ovat suomalaiskaupoissa todella paljon laajempia ja moninaisempia kuin Ruotsissa, missä puolestaan irtokarkkikulttuuri kukoistaa. Suomessakin on irtokarkkeja, mutta ne eivät ole läheskään yhtä suosittuja kuin Ruotsissa. Fazer taitaa olla Suomessa karkkihyllyjen suurin brändi, eikä Fazerin moniakaan karkkeja myydä Ruotsissa. Fazerin tuotevalikoima on todella laaja ja monipuolinen. Suomessa on myös monien pienempien karkkifirmojen tuotteita kuten Brunberg, Halva, Makulaku, Kouvolan Lakritsi, Dammenberg, Kultasuklaa jne. Ruotsissa karkkihyllyjen valtaa pitävät Haribo, Malaco ja suklaan osalta Marabou. Suomestakin löytyy aika paljon ruotsalaisia karkkeja kuten Marabouta, Ahlgrens bilar-karkkeja sekä varsinkin Pandaa, mikä myytiin Suomesta Ruotsiin. Sekin on mukavaa, että vähän kaupasta riippuen Suomesta löytää myös esimerkiksi virolaisen Kalevin suklaita ja sveitsiläisen Lindtin tuotteita. Lidl-ketjulla on tietysti ihan oma valikoimansa. Joskus ostan sieltäkin jotain, vaikka allergikkona olen hyvin varovainen kokeilemaan ulkomaalaisia tuotteita. Varsinkin halvemmissa tuotteissa on usein allergiaa aiheuttavia aineita, joten Lidliä on pakko varoa.
Tässä on mun suosikkeja:
- Fazerin Pearls mansikat (pakastekuivattuja mansikoita suklaalla kuorrutettuina)
- Halvan vanhat autot, etenkin salmiakin makuiset
- Fazerin Pätkis
- Brunbergin suklaasuukko (varsinkin kahvin makuinen)
- Fazerin Mignon-muna
Suosittelen kokeilemaan Kalevin suklaita. Jos niitä ei löydy omista kaupoista, niitä kannattaa ehdottomasti ostaa Viron reissulta tuliaisiksi.
- Anonyymi
En käyttäisi sanaa kulttuurishokki, mutta minulle oli yllätys, kuinka erilaisia ruotsalaiset ovat eri puolilla Ruotsia. Skånelaiset ovat ihan erilaista porukkaa kuin Tukholman läänin ruotsalaiset. Ja pohjoisinta Ruotsia asuttavat ne vasta erilaisia ovatkin.
Skånen murre aiheutti kulttuurishokin, koska en tahtonut saada siitä mitään selvää. Varsinkin iäkkäiden ihmisten puhuma Skånen murre on tosi vaikeaa.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuuntele ja nauti ! https://youtu.be/58DcbfA1H4I
SkånepågTosi vaikea murre. Ensin ei saanut mitään selvää. Kyllä sieltä sanoja erottaa, mutta kokonaisuus kuulostaa melkoiselta mongerrukselta. Olen aiemminkin kuullut videolta vanhan skoonelaismiehen puhetta haastattelussa, enkä meinannut saada siitä millään selvää.
- Anonyymi
En ole muuttanut maiden välillä, mutta käyn aina silloin tällöin Ruotsissa sukuloimassa. Viimeksi kun olin siellä, talossa alkoi haista savulta. Tutkittiin paikkoja ja käytiin myös ulkona haistelemassa, kun etsittiin savun alkuperää. Ulkona oli aivan selvä savun käry. Mentiin takaisin sisälle, suljettiin ikkunat ja nuoriso alkoi selvittää internetistä, mistä voisi olla kyse. Meille selvisi pian, että noin kolmen kilometrin päässä oli iso koulurakennus täysin liekkien vallassa. isäntäväki vaan rauhallisesti minulle selittämään, että Ruotsissa tuhopoltetaan paljon kouluja. Myös kyseinen koulupalo varmistui myöhemmin tuhopoltoksi, mutta en tiedä saatiinko tekijää kiinni. Tänä vuonna luin jostain uutisen, että Etelä-Ruotsissa jollain paikkakunnalla oli poltettu yli kymmenen koulua saman kesäloman aikana. Olen edelleen niin järkyttynyt, että varmaan voi jo kulttuurišokista puhua.
- Anonyymi
Kyseinen Etelä-Ruotsin paikkakunta on nimeltään Lund. Siellä on tänä vuonna tuhopoltettu yli 10 koulua. Lund ei edes ole mikään iso paikkakunta, vaikka onkin kaupunki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseinen Etelä-Ruotsin paikkakunta on nimeltään Lund. Siellä on tänä vuonna tuhopoltettu yli 10 koulua. Lund ei edes ole mikään iso paikkakunta, vaikka onkin kaupunki.
Lund on nykyään Ruotsin 12. suurin paikkakunta väkiluvun perusteella. Viimeisen kymmenen vuoden aikana väkiluku on kasvanut yli 10 000 uudella asukkaalla. Väestönkasvun syynä on maahanmuutto. Ei se Lund siis enää niin pieni paikkakunta ole. Asukkaita on nykyään yli 93 000.
- Anonyymi
Kyllähän niitä "kulttuurieroja" ja stereotypioita tänne kirjoittamalla saadaan aikaan. Itse olen asunut nyt töideni puolesta neljässä pohjoismaassa enkä niitä käytännössä ole kohdannut. Rajathan pohjoismailla keskenäänkin on, mutta käytännössä? MISSÄ????
- Anonyymi
Ruotsissa asuneena ja sieltä Suomeen muuttaneena sanoisin, että Suomessa on vähemmän kansainvälistä ruokaa tarjoavia ravintoloita ja varsinkin take-away paikkoja. Isoimmissa kaupungeissa eroja ei taida olla, mutta heti kun menee pienempään paikkaan eli keskisuuriin kaupunkeihin ja pienempiin paikkoihin, niin eron kyllä huomaa. Suomen ruokatarjonta on suomalaisempaa.
Perinteisiä lähi-idän miesten pyörittämiä pizza- ja kebab-paikkoja löytyy kummallisen pienistäkin paikoista, mutta esimerkiksi aasialaiset (thai, kiina, vietnam, intia, nepal, sushi) loistavat poissaolollaan. Tosin monissa keskisuurissakin kaupungeissa on aasialaisravintoloita, mutta ne ovat vähän hienompia paikkoja, eivätkä ole välttämättä auki esimerkiksi iltaisin tai sunnuntaisin. Moni niistä myy ruokaa mukaan eli take-away, vaikka ravintolan ulkopuolella siitä ei ole välttämättä mitään merkintää. Sellaisia kioskityylisiä aasialaisen ruoan myyntipaikkoja on Suomessa vähemmän kuin Ruotsissa. Kuulemma todella moniin ulkomaalaisten ravintoloihin liittyy ongelmia kuten veronkiertoa, rahanpesua, työaikarikkomuksia, hygieniamääräysten rikkomisia ynnä muuta. Siksi moni tuttavani kiertää kaikki ulkolaisten ruokapaikat kaukaa.
Toisaalta Suomessa kukoistaa ravintoloiden lounas-tarjonta, joka on tosi laajaa ja minusta hyvän tasoista. Hinta voi olla euron pari kalliimpaa kuin Ruotsissa, mutta laatu on hyvää ja terveellisyyteen on panostettu. Lounaita tarjoillaan lähes tulkoon kaikissa ravintoloissa (myös ne aasialaiset), mutta myös kahviloissa ja erityisissä lounasravintoloissa. Monet kahvilat ja muut ruokapaikat tarjoilevat myös runsaita aamiaisia. Jos aamiainen on kovin runsas, sellainen aamiaisen ja lounaan yhdistelmä, sitä kutsutaan brunssiksi. Brunsseilla käyminen on suosittua monissa kaupungeissa. En tiedä, onko sellaista toimintaa maaseudulla. Joissain paikoissa osa ihmisistä, varsinkin eläkeläiset, käyvät säännöllisesti esimerkiksi kerran viikossa kahvilassa aamiaisella. Joissain paikoissa se voi olla aika yksinkertainenkin puuroaamiainen, mutta yhteen kokoontuminen voi olla se tärkein asia.
Suomessa on minusta paljon enemmän sellaista vanhanaikaista kotiruokaa ja perinteistä suomalaista ruokaa tarjoavia ruokapaikkoja kuin Ruotsissa. Ruotsista on vaikea löytää ruotsalaista ruokaa. Varsinkin edellä mainituissa lounaspaikoissa on paljon kotiruoan tarjoajia. Lisäksi mainitsen ABC-liikenneasemaketjun. Niiden yhteydessä taitaa aina olla pieni ruokakauppa, joka on monesti auki peräti läpi yön useilla pienemmilläkin paikkakunnilla. ABC-asemilla on myös kahvilaravintolat, joiden tarjonta on aika monipuolinen. Siellä saattaa olla tarjolla muutamia keittoja, paria erilaista pihviä, jotain kalaruokaa, ruokaisia salaatteja sekä niiden lisäksi pizzoja ja hampurilaisia. Tyyliin jokaiselle jotakin.- Anonyymi
Mistäpäin Tukholmaa löytyy hyvä ja monipuolinen husmanskost-tarjonta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistäpäin Tukholmaa löytyy hyvä ja monipuolinen husmanskost-tarjonta?
Eikös tuo tuossa yllä nimenomaan kirjoittanut, että "Ruotsista on vaikea löytää ruotsalaista ruokaa"?
En minä ainakaan osaa neuvoa, mistä päin Tukholmaa löytyisi hyvä ja monipuolinen husmanskost-tarjonta. Monissa kodeissa tehdään edelleen ruotsalaista ruokaa, sekin tuntuu olevan katoavaa kansanperinnettä. Minä tunnen monta ruotsalaista lapsiperhettä, joissa syödään hyvin kansainvälisesti. He laittavat aktiivisesti ruokaa kotona, mutta aina on jotain aasialaista tai muuta eksoottista pöperöä pöydässä. Muutaman vegaaniperheenkin tiedän. En voisi ikinä kuvitella, että he antaisivat lapsilleen blodpuddingia tai perinteisiä lihapullia, kun kaiken täytyy olla 100% kasviperäistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös tuo tuossa yllä nimenomaan kirjoittanut, että "Ruotsista on vaikea löytää ruotsalaista ruokaa"?
En minä ainakaan osaa neuvoa, mistä päin Tukholmaa löytyisi hyvä ja monipuolinen husmanskost-tarjonta. Monissa kodeissa tehdään edelleen ruotsalaista ruokaa, sekin tuntuu olevan katoavaa kansanperinnettä. Minä tunnen monta ruotsalaista lapsiperhettä, joissa syödään hyvin kansainvälisesti. He laittavat aktiivisesti ruokaa kotona, mutta aina on jotain aasialaista tai muuta eksoottista pöperöä pöydässä. Muutaman vegaaniperheenkin tiedän. En voisi ikinä kuvitella, että he antaisivat lapsilleen blodpuddingia tai perinteisiä lihapullia, kun kaiken täytyy olla 100% kasviperäistä.Ikeasta lihapullat!
Suosittelen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikeasta lihapullat!
Suosittelen.Ei sen Ikean husmanskost-tarjonta mikään monipuolinen ole. Lihapullat sieltä löytyy, mutta mitä muuta? Ehkä lohi sopii husmanskost-luokkaan, mutta muuten Ikean ruokatarjonta on nykyään kansainvälistä sekasoppaa. On kasvispullia curry-kastikkeessa ja muitakin ei-ruotsalaisia annoksia.
- Anonyymi
Olipas paljon kirjoituksia. Silti ei vielä yhtään mainintaa ilmiöstä nimeltään poliittinen korrektius eli politisk korrekthet.
Ruotsissa kyseinen poliittista korrektiutta esiintyy erittäin vahvana. Useat suomalaiset eivät edes tiedä, mikä sanapari "poliittinen korrektius" tarkoittaa, koska sitä ilmiötä ei kauheasti Suomessa esiinny.
Ruotsissa yksi suurimmista tabuista on tietenkin maahanmuutto, josta ei saa puhua kriittiseen sävyyn. Maahanmuuton ja maahanmuuttopolitiikan kritisoiminen on Ruotsissa jätetty yksinomaan äärioikeistolaisille. Suomessa saa puhua maahanmuutosta hyvin vapaasti. Vielä joskus 1990- ja 2000-luvulla maahanmuutosta kriittiseen sävyyn puhuvia yritettiin jonkin verran vaientaa ja syyllistää rasisteiksi. Lisäksi maahanmuuttoa kritisoivia kommentteja ei useinkaan julkaistu mediassa (esim. mielipideosasto). Onneksi tilanne on ollut toisenlainen jo useiden vuosien ajan. Nykyään myös suomalainen media kirjoittaa omasta aloitteestaan maahanmuuton ja maahanmuuttajaväestön ongelmiin liittyvistä aiheista, kuten tietenkin myös maahanmuuttoon liittyvistä myönteisistä asioista.
Todella moni Ruotsista Suomeen muuttanut on kertonut säikähtäneensä aluksi muun muassa maahanmuuttoon liittyviä "kärkkäitä" mielipiteitä. Jos ei ole tottunut vapaaseen maahanmuuttokeskusteluun, koko Suomen kansa saattaa vaikuttaa aluksi todella rasistiselta porukalta. Samoin suorasukainen puhe esimerkiksi päihdeongelmista ja ylipainosta saattaa säikäyttää aluksi. Koska monissa maissa ei vastaavista asioista puhuta, saattaa tottumaton kuvitella, että Suomessa on aivan kauhean vakava päihde- tai ylipaino-ongelma.
Minulle on käynyt puolestaan sillä tavalla, että matkustusintoani Ruotsiin on vähentänyt juuri tämä poliittinen korektius. Ei siellä saa keskustella kunnolla juuri mistään, eikä minua kiinnosta puhua jostain Isabella Löwengripin elämästä tms.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Poliittinen_korrektius
https://sv.wikipedia.org/wiki/Politisk_korrekthet - Anonyymi
Kekkosen aikaan oltiin tosi poliittisesti korrekteja.
Ei pahaa sanaa saanut Neuvostoliitosta sanoa,
eikä vieläkään Venäjästä kritiikkiä esittää julkisesti/virallisesti.
"Ympäripyöreitä" myönteisiä asioita vain saa sanoa.
Onhan siinä oma viisautensa, mutta joskus kadehtii esim. virolaisia,
joka uskaltaa sanoa "reippaitakin" mielipiteitä.- Anonyymi
Täällä suomi24:n ruotsinsuomalaisten palstalla näkee toistuvasti hyvin vanhanaikaisia ajatuksia Suomesta. Kuinka paljon olette olleet yhteydessä Suomeen ja suomalaisiin? Ei Suomen ilmapiiri ole enää samanlainen kuin joskus 1960-luvulla eikä edes samanlainen kuin 1990-luvulla. Paljon on tapahtunut muutoksia ja tapahtuu. Kaupungeissakin maisemat muuttuu kuten esimerkiksi parhaillaan Tampereella, missä uudet raitiovaunut tekevät jo testiajojaan. Tietenkin luonnonhelmassa maisemat ovat pysyvämpiä. Suurimmat muutokset ovat kuitenkin varmaan tapahtuneet ihmisten mielissä ja yhteiskunnassa.
Olen huomannut ruotsinsuomalaisten joukossa joskus sellaista ajattelutapaa, että siellä kuvitellaan Suomen joko "junnanneen paikallaan" poliittisesti ja arvopohjaltaan tai muuttuneen samalla tavalla Ruotsin kanssa, mutta ajallisesti jälkijunassa Ruotsiin verrattuna. Minusta siellä Pohjanlahden toisella puolella ei oikein ymmärretä, että Suomi ei todellakaan seuraa kaikissa asioissa Ruotsia eikä halua kehittyä samaan suuntaan Ruotsin kanssa.
Tietenkin on niin, että jos seuraa Suomen asioita pelkästään median kautta, saattaa saada melko värittyneen ja jopa vääristyneen käsityksen Suomen asioista. Media kun ei läheskään aina ole niin puolueeton kuin voisi kuvitella. - Anonyymi
Se joka väittää, ettei Suomessa saisi esittää Venäjästä kritiikkiä julkisesti tai virallisesti, ei ole seurannut Suomen mediaa sitten yhtään. Se kun tuppaa olemaan niin, että Suomen mediassa kerrotaan Venäjästä ensinnäkin todella vähän ja valtaosa asioista on tavalla tai toisella negatiivisia tai ainakin kriittisiä.
Venäjä sattuu olemaan pinta-alaltaan maailman suurin valtio, jossa on yli 140 miljoonaa asukasta. Venäjällä sijaitsee myös Euroopan suurin kaupunki Moskova. Suomen pääkaupungista voi junalla matkustaa 3,5 tunnissa Pietariin, jossa on noin viisi miljoonaa asukasta. Tässä on muutama syy, miksi itäinen naapurimaa Venäjä on Suomelle todella tärkeä kumppani. Tietenkin Suomella ja Venäjällä on myös hyvin vaikea historia yhteisten asioiden osalta, mutta historia ei yksi sanele tulevaisuutta.
Ruotsin mediassa kirjoitetaan Venäjästä pääosin hyvin kielteisiä uutisia. Ruotsalaisilla on sellaiseen uutisointiin toki oikeus, mutta minusta ruotsalaisten kannattaisi edes joskus pysähtyä miettimään, voiko Venäjä oikeasti olla ihan niin kamala valtio. Niinikään Ruotsissa on lietsottu puheita, että Venäjä on koska tahansa hyökkäämässä rajan yli Suomeen, minkä vuoksi Suomessa ei oikein uskalla asuakaan. Toisaalta Ruotsissa tunnutaan pelkäävän myös Venäjän hyökkäystä omaan maahan. Osa ruotsalaisista on aivan selvästi kertonut, että he ajattelevat ja myös vaativat(!) suomalaisten suojelevan heitä Venäjältä.
Ruotsalaisten kannattaisi katsoa peiliin ja lueskella historian kirjoja miettien, onko Ruotsin ja Suomen välinen suhde aivan niin ihana kuin Ruotsissa halutaan ajatella. Minusta meillä suomalaisilla on satojen vuosien ajalta paljon syitä, nähdä ongelmia myös Ruotsin ja ruotsalaisten suunnassa. On sieltäkin suunnasta osattu Suomea ja suomalaisia ryöstää sekä riistää. Minusta historiaan ei kuitenkaan kannata liiaksi juuttua. Pikemminkin kannattaa katsoa eteenpäin tulevaisuutta kohti. Sikäli kun itse katselen tulevaisuuteen, ajattelen Venäjän olevan Suomelle yhtä lailla naapurimaa kuin Ruotsikin. Minusta on vaan niin, että Ruotsissa ei haluta Suomen ja Venäjän välisten suhteiden kehittyvän nykyistä paremmiksi. Ruotsalaiset tuntuvat haluavan, että suomalaiset kritisoisivat Venäjää ja näkisivät Venäjän kamalana valtiona. Samoin olen huomannut, että jos suomalaiset kritisoivat Ruotsia yhtään mitenkään, niin ruotsalaisilta pääsee heti hurja poru ja valitus. Ruotsalaiset vaan laittavat usein joitakin ruotsinsuomalaisia tai suomenruotsalaisia valittamaan puolestaan.
Johtuuko Ruotsin käyttäytyminen kateudesta? Vai haluaisiko Ruotsi omia Suomen itselleen? Olipa kyseessä mikä tahansa ilmiö, se vaikuttaa oudolta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se joka väittää, ettei Suomessa saisi esittää Venäjästä kritiikkiä julkisesti tai virallisesti, ei ole seurannut Suomen mediaa sitten yhtään. Se kun tuppaa olemaan niin, että Suomen mediassa kerrotaan Venäjästä ensinnäkin todella vähän ja valtaosa asioista on tavalla tai toisella negatiivisia tai ainakin kriittisiä.
Venäjä sattuu olemaan pinta-alaltaan maailman suurin valtio, jossa on yli 140 miljoonaa asukasta. Venäjällä sijaitsee myös Euroopan suurin kaupunki Moskova. Suomen pääkaupungista voi junalla matkustaa 3,5 tunnissa Pietariin, jossa on noin viisi miljoonaa asukasta. Tässä on muutama syy, miksi itäinen naapurimaa Venäjä on Suomelle todella tärkeä kumppani. Tietenkin Suomella ja Venäjällä on myös hyvin vaikea historia yhteisten asioiden osalta, mutta historia ei yksi sanele tulevaisuutta.
Ruotsin mediassa kirjoitetaan Venäjästä pääosin hyvin kielteisiä uutisia. Ruotsalaisilla on sellaiseen uutisointiin toki oikeus, mutta minusta ruotsalaisten kannattaisi edes joskus pysähtyä miettimään, voiko Venäjä oikeasti olla ihan niin kamala valtio. Niinikään Ruotsissa on lietsottu puheita, että Venäjä on koska tahansa hyökkäämässä rajan yli Suomeen, minkä vuoksi Suomessa ei oikein uskalla asuakaan. Toisaalta Ruotsissa tunnutaan pelkäävän myös Venäjän hyökkäystä omaan maahan. Osa ruotsalaisista on aivan selvästi kertonut, että he ajattelevat ja myös vaativat(!) suomalaisten suojelevan heitä Venäjältä.
Ruotsalaisten kannattaisi katsoa peiliin ja lueskella historian kirjoja miettien, onko Ruotsin ja Suomen välinen suhde aivan niin ihana kuin Ruotsissa halutaan ajatella. Minusta meillä suomalaisilla on satojen vuosien ajalta paljon syitä, nähdä ongelmia myös Ruotsin ja ruotsalaisten suunnassa. On sieltäkin suunnasta osattu Suomea ja suomalaisia ryöstää sekä riistää. Minusta historiaan ei kuitenkaan kannata liiaksi juuttua. Pikemminkin kannattaa katsoa eteenpäin tulevaisuutta kohti. Sikäli kun itse katselen tulevaisuuteen, ajattelen Venäjän olevan Suomelle yhtä lailla naapurimaa kuin Ruotsikin. Minusta on vaan niin, että Ruotsissa ei haluta Suomen ja Venäjän välisten suhteiden kehittyvän nykyistä paremmiksi. Ruotsalaiset tuntuvat haluavan, että suomalaiset kritisoisivat Venäjää ja näkisivät Venäjän kamalana valtiona. Samoin olen huomannut, että jos suomalaiset kritisoivat Ruotsia yhtään mitenkään, niin ruotsalaisilta pääsee heti hurja poru ja valitus. Ruotsalaiset vaan laittavat usein joitakin ruotsinsuomalaisia tai suomenruotsalaisia valittamaan puolestaan.
Johtuuko Ruotsin käyttäytyminen kateudesta? Vai haluaisiko Ruotsi omia Suomen itselleen? Olipa kyseessä mikä tahansa ilmiö, se vaikuttaa oudolta.Venäjä voisi olla Ruotsillekin nykyistä paljon merkittävämpi kumppani esimerkiksi kauppasuhteissa. Mutta ruotsalaiset saattava olla sementoineet Venäjä-asenteensa Kustaa II Adolfin aikaisiin näkemyksiin.
Ruotsin suunnasta on myös kuulunut aika paljon syytöksiä Venäjää kohtaan kaikenlaisista Tukholman saaristossa harrastetuista sukellusveneajeluista aina Estonian upottamiseen asti. Ruotsalaisten puolesta toivon, että ne syytökset ovat hyvin perusteltuja. Minusta olisi mukavaa, jos Ruotsin ja Venäjän väliset suhteetkin olisivat nykyistä parempia. Ruotsin ja Venäjän johtajilla on aika vähän tapaamisia. Kuningas Kalle-Kustaa on tainnut vierailla Venäjällä kerran vaiko peräti kahdesti vallassaolonsa aikana. Victoria on käynyt myös kerran. Eikä Venäjän johtoakaan vissiin hirveän usein ole Ruotsiin kutsuttu. Ministeri- ja virkamiestasolla on toki enemmän tapaamisia.
- Anonyymi
Serkku muutti Ruotsiin opiskelemaan muutama vuosi sitten. Kävin häntä siellä moikkaamassa ja varsinkin yksi juttu pisti silmään. Nimittäin Ruotsissa on nykyään näitä niin kutsuttuja sateenkaarilippuja ihan joka paikassa. Niitä roikkui jokaisen kahvilan, ravintolan, kaupan, aseman, kirkon, grillikioskin ja taksiaseman ovissa sekä ikkunoissa. Sanoinkin että on taidettu Ruotsin sinikeltainen ristilippu jo korvata värikkäällä raitalipulla. Serkku sanoi, että hän myös aluksi ihmetteli asiaa, mutta ei enää parin vuoden jälkeen edes huomaa niitä lippuja. Hän sanoi Suomessa käydessään ihmeteelleensä katukuvan harmautta ja mietti johtuiko se raitalippujen puutteesta. Hän myös sanoi, että Suomi vaikutti suvaitsemattomalta ja rasistiselta, koska niitä lippuja ei roikkunut kaikkialla. Ihmettelin kyllä ääneen, että sellaisten raitalippujen sinne tänne ripotteleminenko takaa suvaitsevaisuuden. Tuttavat kävivät viime vuoden syksyllä ennen koronaa syyslomalla Ruotsissa ja kertoivat joka hemmetin paikassa olleen niitä sateenkaarilippuja. Kuulemma olivat vaimonsa kanssa alkaneet ääneen nauraa, kun olivat menneet viimeisenä päivänä johonkin historialliseen museoon ja sielläkin oli ollut jopa vitriinissä muiden esineiden joukossa sateenkaarilippuja.
- Anonyymi
On kyllä mennyt joissain paikoissa Ruotsissa aika pahasti överiksi se sateenkaarilippujen joka paikkaan ripustaminen. Gamla Stan oli myös jossain vaiheessa ihan täynnä niitä lippuja. En tiedä, miksi niitä niin hirveästi laitetaan esille. Tuoko se esimerkiksi kahvilalle paremmin asiakkaita kuin jos niitä ei olisi? Mutta eikö silloinkin riittäisi yksi lippu tai vaikka tarra, joka ilmaisee kahvilan olevan suvaitsevainen paikka. Monissa paikoissa kuten kahviloissa saattaa olla esillä 5-10 lippua ihan vieri vieressä. Minusta se menee kyllä överiksi.
- Anonyymi
Niin suomalaiset eivät tietenkään tietäneet minä ajankohtana sateenkaariliputus on. Jos ensivuonnakin tulevat samana ajankohtana niin näkevät uudelleen liputuksen.
Ei niitä lippuja ole kuin yhtenä ajankohtana joka paikassa. Myös Suomessa suuremmissa kaupungeissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin suomalaiset eivät tietenkään tietäneet minä ajankohtana sateenkaariliputus on. Jos ensivuonnakin tulevat samana ajankohtana niin näkevät uudelleen liputuksen.
Ei niitä lippuja ole kuin yhtenä ajankohtana joka paikassa. Myös Suomessa suuremmissa kaupungeissa.Kyllä niitä lippuja on Ruotsissa todella paljon ympäri vuoden. Ei ole kyse mistään pelkän PRIDE-viikon liputuksista. Minäkin muistan ihmetelleeni sateenkaarilippuja mm. Uppsalan tuomiokirkossa kesäaikana, Tukholman historiallisessa museossa joulukuussa, Gamla Stanin kivijalkaliikkeiden ulkopuolella ympäri vuotta, Kungsträdgårdenissa ympäri vuoden, Skansenin monissa paikoissa ympäri vuoden, Moderna Museetilla ja Tukholman yliopistolla pääsiäisen aikaan jne. Myös julkisissa liikennevälineissä ja asemilla näkee sateenkaaritunnuksia ympäri vuoden Tukholmassa. Kun lähdettiin kotimatkalle Viking Linen laivalla, niin oltiin jo etukäteen lyöty leikkimielisesti vetoa, että terminaaliltakin aivan varmasti löytyy vähintään yksi sateenkaarilippu tai muu tunnus. Mutta vaikka yritettiin sellaista katsella, ei nähty yhtään. Olisiko Viking Linen terminaali sitten enemmän "suomalaisvaikutteinen" paikka :-D No, leikki leikkinä. Mutta on totta, ettei sateenkaarilippuja näy Suomessa - edes Helsingissä - samassa määrin kuin Tukholmassa. Kun sinne menee, raitalippujen paljous hämmentää monia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä niitä lippuja on Ruotsissa todella paljon ympäri vuoden. Ei ole kyse mistään pelkän PRIDE-viikon liputuksista. Minäkin muistan ihmetelleeni sateenkaarilippuja mm. Uppsalan tuomiokirkossa kesäaikana, Tukholman historiallisessa museossa joulukuussa, Gamla Stanin kivijalkaliikkeiden ulkopuolella ympäri vuotta, Kungsträdgårdenissa ympäri vuoden, Skansenin monissa paikoissa ympäri vuoden, Moderna Museetilla ja Tukholman yliopistolla pääsiäisen aikaan jne. Myös julkisissa liikennevälineissä ja asemilla näkee sateenkaaritunnuksia ympäri vuoden Tukholmassa. Kun lähdettiin kotimatkalle Viking Linen laivalla, niin oltiin jo etukäteen lyöty leikkimielisesti vetoa, että terminaaliltakin aivan varmasti löytyy vähintään yksi sateenkaarilippu tai muu tunnus. Mutta vaikka yritettiin sellaista katsella, ei nähty yhtään. Olisiko Viking Linen terminaali sitten enemmän "suomalaisvaikutteinen" paikka :-D No, leikki leikkinä. Mutta on totta, ettei sateenkaarilippuja näy Suomessa - edes Helsingissä - samassa määrin kuin Tukholmassa. Kun sinne menee, raitalippujen paljous hämmentää monia.
Helsingissä on Pride-viikon aikana sateenkaarilippuja. Joitakin vuosia sitten niitä oli jopa paljon minun makuuni, mutta sittemmin sateenkaarilippujen ja muiden raitatunnusten käyttö on vähentynyt. On niitä edelleen, mutta vain harvoissa paikoissa (esim. LBGTQ-ystävälliset baarit) ympäri vuoden.
Yksi paikka Helsingissä pistää silmään räikeän PRIDE-raidoitetun julkisivun vuoksi. Kyseessä on _tietenkin_ ruotsalaisen Clas Ohlson -ketjun myymälä Kaivopihan edustalla Rautatieaseman ja Sokos-tavaratalon läheisyydessä. Ohessa on Hesarin uutinen parin vuoden takaa, missä näkyy kyseisen kaupan julkisivu. En ole varma, onko tuollainen PRIDE-väritys Suomessa kovinkaan hyvä myyntivaltti Clas Ohlsonin kaltaiselle kauppakeskukselle. Suomalaiset kokevat tuollaisen helposti sateenkaari-ideologian tuputtamisena ja ärsyyntyvät. Jos tuollainen väritys olisi jollain homoväen suosiman yökerhon sisäänkäynnissä tai SETA:n toimistolla, niin se olisi varmasti täysin ok.
https://www.hs.fi/paivanlehti/06122018/art-2000005921589.html
- Anonyymi
Kun on tottunut Ruotsin menoon, elämä Suomessa vaikuttaa monen silmiin rauhallisemmalta ja hiljaisemmalta. Onhan Suomessakin puheliaita ihmisiä, mutta enemmän ihmiset ovat hiljaisempia esimerkiksi julkisilla paikoilla. Ei ole niin tavallista aloittaa keskustelua tuntemattoman kanssa esimerkiksi kaupassa tai juna-asemalla. Tosin Suomessakin monet juttelee, mutta silloin ihmiset ovat usein ennestään tuttuja keskenään tai toinen pyytää apua esimerkiksi jonkun paikan löytääkseen. Suomessa ihmiset myös puhuu minun mielestä hitaammin, rauhallisemmin ja hiljaisemmin. Sellaista remuavaa nuorisoa ja muutakin railakasta menoa on Suomessa paljon vähemmän. Suomessa on kuin Ruotsissa oli joskus 30 vuotta sitten.
- Anonyymi
Kun asuin vielä Ruotsissa, vietin erään hiihtoloman talonvahtina isohkon suomalaisen kaupungin asuinalueella. Hommaan kuului isäntäperheen koiran kusettaminen kolmesti päivässä. Ensimmäisinä iltoina oli hyytävää, kun lähdin liikkeelle niin myöhään, että monet naapurit olivat vissiin jo nukkumassa. Tietenkin osa oli hiihtoloman vuoksi matkoilla, mutta päiväsaikaan näin alueella paljon ihmisiäkin, joten osa naapureista vietti lomaansa kotona. Kulttuurishokki Ruotsiin verrattuna oli, että Suomessa ihmiset sammuttivat kaikki valonsa öiden ajaksi. Ainakin meidän alueella Ruotsissa ja kuulemma vähän muuallakin ihmiset pitivät öisin yövaloja päällä. Ruotsissahan monilla on ikkunalaudoilla pöytälamppuja, jotka sytytetään iltaisin ja ne palavat sitten yön yli. Monilla on ihan tavalliset kattovalaisimet öisin päällä ainakin keittiössä tai olohuoneessa. Jotkut säätävät valonsa öisin himmeämmälle. Tämän vuoksi olin Ruotsissa tottunut siihen, että öisinkin ulkona kävellessä taloissa on paljon valoja päällä. Suomessa tuli sen hiihtolomaviikon aikana öisin pilkkopimeällä asuinalueella mieleen, että ihmiset on varmaan evakuoitu jonnekin pois. Olihan siellä katuvaloja sekä pihavaloja, mutta talot vaikuttivat niin pimeiltä ja autioilta. Nykyään asun Suomessa ja sammutan itsekin kaikki sisävalot yöksi. Tuntuisi hassulta pitää niitä päällä varsinkin kun puhutaan ilmastonmuutoksesta ja hiilijalanjäljistä. Olen törmännyt muihinkin kulttuurisiin eroihin, mutta nyt en niitä muista. Kaikkein suurimmilta eroilta tuntuvat usein tällaiset pienet ja arkiset asiat, joihin oli toisessa maassa tottunut.
- Anonyymi
Kun muutin Suomeen, koin moneen kertaan positiivisen kulttuurishokin kaupoissa ja ravintoloissa. Minulla on keliakia ja täällä Suomessa on paljon helpompi elää sen kanssa. Kaupoissa on yllättävän runsas ja monipuolinen valikoima gluteenittomia tuotteita Ruotsin kauppoihin verrattuna. Täällä myös kaupan henkilökunta auttaa tarvittaessa ja kaupan valikoimaan saa pyytää uusia tuotteita. Neuvonta on ystävällistä, rauhallista ja perehtynyttä. Ruotsissa sai usein vastaukseksi "vet inte" tai sitten vain osoitettiin kädellä jonnekin suuntaan. Myös toivomiani tuotteita on Suomessa ilmestynyt kauppoihin. Kahviloista löytyy aina jotain gluteenitonta ja ravintoloissa henkilökunta tietää, mikä on keliakia. Ruotsissa näin ei todellakaan aina ollut. Suomessa syödään enemmän perunaa, mikä helpottaa esimerkiksi lounasruokailuita. Minäkin saan entistä useammin valita, mitä syön, kun useampi vaihtoehto sopii minulle. Suomen gluteenittomat tuotteet lisäksi sopivat paremmin minun makutottumuksiini. En ollut varmaan kymmeneen vuoteen syönyt karjalanpiirakkaa ennen Suomeen muuttoa. Täältä saa myös gluteenitonta ruisleipää, kauraleipiä, lihapiirakoita, joulutorttuja, rahkapiirakkaa, pasteijoita, laskiaispullaa, runebergintorttua jne. Eikä pidä unohtaa gluteenittomia oluita, joita on monta vaihtoehtoa. Gluteiinitonta lakuakin on <3
- Anonyymi
Meillä taas koettiin ihan oikea kulttuurishokki, kun oltiin muutettu Suomeen. Perheeseen nimittäin kuuluu nirso kissa :D
Tehtiin muuttopäätös aika nopealla aikataululla, enkä siinä ehtinyt kaikkia asioita miettiä. Kävi kuitenkin mielessä, että saakohan Suomesta sitä kissanruokaa, mitä nirso kissamme suostuu syömään. Lähtiessä unohdin kuitenkin ostaa Ruotsin puolelta uuden paketin kuten olin ajatellut. Niinpä kissan ruokakriisi iski Suomessa melkein heti muuton jälkeen. Kokeilin lähikaupasta löytynyttä kissanruokaa, mutta eihän muutosta stressaantunut kissa sitä suostunut syömään. Muutenkin oli tolaltaan kattiparka. Onneksi sain suomalaisesta nettikaupasta tilattua juuri sitä kriittistä ruokaa, joka on kissallemme niin rakasta. Kissa syö kyllä muutakin ruokaa, jos on aivan pakko, mutta mielellään ei syö. Koska kissa on muutenkin turhan hoikka, kissanruoka alkoi stressata tosissaan. Mutta nettikaupasta löytyi onneksi kissan lempiruokaa ja sieltä se paketti tuli sujuvasti lähikaupan pakettiautomaattiin. Kuulemma kyseistä kissanruokaa voidaan tilata lähikauppaankin jatkossa, jos niin toivon. Toistaiseksi ollaan tilattu nettikaupasta, koska yritän löytää meidän Herra Nirsolle jotain muutakin syötävää. Täältä paikkakunnalta löytyi heti mukavia kissanomistajia, joilta olen saanut maistiaisia heidän kissanmurkinoista. Facebookin kautta on helppo löytää omalta paikkakunnalta ihmisiä ja monenlaista apua.
- Anonyymi
Mun kulttuurishokki on että suoamalaiset saa erittäin hyvän kuvan Ruotsista ja ruotsalaisista Suomen median mukaan, mutta ruotsalaiset saa erittäin huonon kuvan Suomesta ja suomalaisista ruotsin medioisista. Suomalaiset mediat kirjoittaa kaikkia hyvää Ruotsista ja Ruotsalaiset mediat kaikkea pahaa Suomesta ja suomalaisista.
- Anonyymi
Olen täysin samaa mieltä !
Me kyllä tiedämme mistä asia johtuu. Niin sanotusti väärin ajattelevat toimittajat eivät saa töitä tai menettävät työnsä. Kuka tai mikä taho kyseistä asiaa pitää yllä? Me tiedämme sen, mutta en voi sitä tässä paljastaa. Moni varmaan ymmärtää, että syyllinen taho löytyy Suomen ulkopuolelta. Tietenkin suomalaiset toimittajat toimivat avustajina, mutta pääpirut ovat Suomen ulkopuolella. Tämä liittyy kansainväliseen politiikkaan ja jopa terrorismiin. Valitettavasti.
Jos joku ruotsinsuomalainen haluaa tutustua Suomeen muuten kuin median kautta niin tässä on muutamia konsteja:
- Pidempi loma Suomessa, jolloin myös liikkuu ihmisten ilmoilla mielellään vaikka asuntoautolla tai autolla eri puolilla Suomea kiertäen
- Aktiiviloma Suomessa suomalaisten kanssa kuten esimerkiksi Lapin vaellus, taide- tai käsityökurssi, talkooleiri, perheleiri tms.
- Testiasuminen Suomessa jonkun tietyn määräajan esimerkiksi eläkeläiselle kolmesta kuukaudesta vuoteen koeasumista kalustetussa asunnossa
- Opiskeluiden suorittaminen Suomessa on myös melko hyvä testijakso
- Asevelvollisuuden suorittaminen Suomessa
Tietenkin myös omat sukulaiset, tuttavat ja Suomeen aiemmin paluumuuttaneet ovat melko hyviä tietolähteitä. Ei kuitenkaan koskaan kannata kuunnella vain yhtä puhujaa.
- Anonyymi
Meidän suurin kulttuurishokki oli se, ettei tullut mitään suurempaa kulttuurishokkia. Me olimme viettäneet Suomessa aikaa joka kesä pidemmän loman verran ja muina vuodenaikoina lyhemmin. Ruotsissa oltiin katsottu Suomen telkkaria ja luettu joitakin lehtiä. Pakko silti sanoa, että kun muutettiin lopullisesti Suomeen, olihan siinä vähän byrokratiaa, kun piti kaikki sähkösopimukset tehdä ja vakuutukset hankkia. Mikään ei ollut kuitenkaan vaikeaa. Osa kokee varmaan jonkinlaisen kulttuurishokin, mutta ei sitä varmaan kaikille tule.
- Anonyymi
Sama täällä. Ei tullut kulttuurishokkia. En ollut edes Suomen asioita suuremmin seurannut. Muutin tänne niin sanotusti sokkona ja vieläpä "sika säkissä" ennestään vieraaseen kaupunkiin. Monet asiat ovat yllättäneet positiivisesti. Jotkut tavat ovat hieman ihmetyttäneet, joskus vähän ärsyttäneetkin. Pääosin kaikki on sujunut hyvin. Ylpeä tästä kotimaasta saa olla nykyisin! En kadu paluumuuttoa, enkä varmaan enää jaksa mihinkään muuttaa, vaikka välillä muuttolinnun siipiä kuumottaa ja lämpimämmät paikat houkuttaa. Kyllä täällä on hyvä. Kun tekee mieli rantalomalle, menen kylpylään!
- Anonyymi
En sanoisi kulttuurishokki, mutta rauhallisuus ja hiljaisuus yllätti. Suomalaiset puhuvat ja toimivat hitaammin kuin ihmiset Ruotsissa. Se kuitenkin vaihtelee. Kuulemma Suomen maaseudulla ja myös erityisesti Lapissa ihmiset elävät hitaampaa elämää. Kaupungeissa on nopeampaa. Tietenkin nuoriso puhuu & touhuaa nopeammalla temmolla kuin varttuneemmat. Suomessa ei puhuta koko ajan, jos ei ole asiaa. Keskusteluissa on joskus pitkiä taukoja ja välillä ollaan hiljaa yhdessä. Se tuntui aluksi hankalalta, kun oli parikymmentä vuotta ollut Ruotsissa. Varmaan Ruotsissakin on maaseudulla hiljaisempia ja hitaampia ihmisiä, mutta minä asuin kaupungissa. Ruotsi on muuttunut niin monikulttuuriseksi, että vuorovaikutukseen on tullut paljon vieraita piirteitä. Kaikenlaisia käsiään hurjasti vatkaavia, jalkaa polkevia ja imelästi imartelevia tapasi joka päivä asiakaspalvelutyössä. Onneksi pääsin hiljan eläkkeelle. Nyt on ihan uusi elämänvaihe. Muutin Suomeen alle 5000 asukkaan paikkakunnalle, enkä ainakaan vielä kadu valintaani yhtään. Kunnon talvi on ja hiihtämässä käyn harvase päivä. Ostin sellaiset karvapohjasukset, joita ei tarvitse voidella. Perinteistä vetelen. Aika ajoin sukset täytyy viedä huoltoon tai voihan ne itsekin huoltaa, jos viitsii. Pito on todella hyvä, eikä tarvitse niiden tahmapurkkien kanssa pelata. Kirjastokin on täällä hyvä, ruokaa saa kaupoista, pankkiasiat hoituu netissä ja telkkarista tulee hyvää ohjelmaa enemmän kuin ehtii katsella. Oloneuvoksena vihdoin. Meillä on muuten sellainen kirjasto, että sinne pääsee aamuisin ja iltaisin omalla kulkukortilla, vaikka siellä ei ole henkilökuntaakaan. Ruotsissa sellainen ei olisi onnistunut ikinä paitsi ehkä jossain pohjoisen pienillä paikkakunnilla. Kesäksi yritän hankkia veneen ja peräprutkun. Ihan vain maisemien ihailua varten. Kalastamisesta en ymmärrä mitään. On tuossa isompi kaupunki noin 50 kilometrin päässä, mutta vielä en ole jaksanut sen houkutuksia niin kaivata. No nehän ovat monet nyt kiinni, koska on tämä korona. Penkkiurheilu kiinnostaisi ainakin ja ehkä elokuvatkin.
- Anonyymi
Tämän eron muistan jo 1980-luvulta, mutta edelleen se pitää paikkaansa. Nimittäin ruotsalaiset pukeutuvat, sisustavat ja rakentavatkin värikkäämmin kuin suomalaiset. Suomalaiset suosivat maanläheisempiä värejä, ruotsalaiset puolestaan kirkkaampia värejä. Lisäksi suomalaiset suosivat asiallisempaa ja sanoisin että konservatiivisempaa linjaa, mikä saattaa joistakuista vaikuttaa tylsältä. Nykyään kun käyn Ruotsissa, niin minusta siellä monet visuaaliset näkymät ovat lapsellisen näköisiä. Ruotsissa suositaan kirkkaiden värien lisäksi kaikenlaisia lapsellisia piirrettyjä hahmoja ja lapsekkaita fontteja esimerkiksi aikuisille suunnatuissa mainoksissa. Se tyyli näyttää oudolta, kun on toisenlaiseen tyyliin tottunut.
Viimeksi kun käsin Ruotsissa tuttavaperheen luona, minua nauratti, kun siellä puhuttiin kovasti "Lösgodis":ista eli lauantaikarkeista, mutta "lösgodis" tarkoittaa nimenomaan irtokarkkeja. Minulta mm. kysyttiin, mitkä ovat minun lempi-irtokarkkeja. Minusta irtokarkit ovat Suomessa enemmän lasten juttu, vaikka tiedän joidenkin aikuistenkin syövän irtokarkkeja.- Anonyymi
Näissä on perää. Minunkin mielestä ruotsalainen kulttuuri vaikuttaa vähän lapselliselta monissakin asioissa. Yksi asia on se, että aina pitäisi olla kivaa ja vissiin helppoakin. Lapsille ei saa antaa läksyjä, koska se ei ole kivaa ja niin edelleen. Aina pitäisi kaikilla olla hyvä mieli, mutta minusta sekin on sellaista hyvämielisyyden harhaa. Uskotellaan ja puhutaan siihen malliin, että kaikilla olisi hyvä mieli. Todellisuudessa Ruotsissa ihmisten välisissä suhteissa on paljon ilkeyttä, kateutta, syrjintää, rasismia ja torjuntaa siellä niin kauhean kivan ja mukavan pinnan alla. Tietenkin ilkeyttä ja pahuutta on jokaisessa maailman maassa ja ihmisyhteisössä, mutta Ruotsissa on erikoinen tapa kieltää ikävät asiat ja hymyissä suin puhua kuinka ihanasti asiat ovat. Suomessa puhutaan suoremmin ja ymmärrän hyvin, että suomalaisten suorasukainen tyyli tuntuu ruotsalaisista oudolta. Ruotsalaiset tuttavat ovat joskus kuvailleet suomalaisia elokuviakin, että onpa hurjan raadollista puhetta ja outoa huumoria. He eivät meinanneet kestää, kun yksi suomalainen elokuva alkoi siihen tyyliin, että itsemurhasta todettiin jotain lakonisen kuivaa ja se ohitettiin ilman sen kummempia tunteiluita. Kyseessä oli elokuva, joka kuuluu enemmänkin komedioiden ryhmään, eikä suomalainen musta huumori oikein auennut niille svenssoneille :-)
- Anonyymi
Tuttava muutti Suomeen. Kertoi että sillä nykyään tupakoitsijoita katsotaan vähän pahasti. Tupakointi on vähentynyt kovasti ja nykyään joka paikassa on tupakin poltto kielletty. Muistelen vaan aikoja, kun sai polttaa lentokoneessa ja henkilöautoissakin oli tuhkalokerot sekä tupakansytyttimet. Vanha likkakaveri työskenteli psykiatrisessa sairaalassa Suomessa ja kertoi psykiatrien poltelleen potilaiden kanssa jopa vastaanotolla. Kauas on menty niistä ajoista. Justiinsa luin Suomen lehdestä, että nyt on jo sellainen lakiehdotus, että tupakointi kiellettäisiin bussipysäkeiltäkin.
- Anonyymi
Hei kaikki ruosut!
Mun kulttuurisokki oli kun muutin Suomen kuinka kauniita suomalaiset nuoret naiset ovat! Ja kuinka mainiosti he osaa pukea itseä niin tyylikkäästi mitä en ole nähnyt Ruotsissa koskaan, vaikka olin asunnut siellä hyvin pitkän ajan.
Toinen kulttuurisokki on että suomalaiset naiset on niin paljon ystävällisempiä kun ruotsalaiset naiset. Ja kuitenki se kaikista eniten mikä minua kutsuu on suomalainen moderni musiikki mikä on aivan mahtava!!! Verrattuna ruotsalaiseen!
Kolmas kulttuurisokki on että suomalaiset yleenssä ovat ystävällisempiä kun ruotsalaiset. Mä en koskaan nähnyt tummia ihmisiä ruotsalaisten porukassa koskaan, mutta mun kaupungissa näkee usein tummia maahanmuuttajia suomalaisten nuorien seurassa ihan että he olisi kuka tahanssa heitten kavereista.
Kulttuurisokki myös on että kun käy ostoksilla S-marketilla etukäteen, kassaneitit ovat täysin mukavia ja kohteliaita heitten asiakkaita kohti.
Toinen kulttuurisokki on että en koskaan ole nähnyt näin hyvin hoidettua puistoja missään maailmassa, mun kaupungissa on monta valtavan hienoja puistoja mitkä on hoidettu aivan valtavan hyvin.
Suomi on hyvä maa meille ketkä ovat meitä, ja meidän ystäviä!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä642116Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721722Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811186
- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3571126Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3291103